Tänäänkö valonpäivän juhlat ?

Raamattua tuntematon oppimaton Miller laski oman päänsä mukaan tarkkaa päivämäärää Jeesuksen toiselle tulemiselle. Hän ei totellut Raamatun sanaa, jossa selvästi sanotaan, että ei ihminen tuota päivää voi tietää edes laskemallakaan, koska vain Jumala sen tietää (Mat 24:36). Päivä toisensa jälkeen kuitenkin osoittautui vääräksi, mutta vielä vaan uusia päiviä piti nimetä.

Kun sitten taas uusi määrätty päivä 22.10.1844 meni ohi Jeesuksen tulematta, oli se kova pala milleristien ylpeydelle. Nuhtelijat ja pilkkaajat olivat olleet oikeassa, he väärässä.

Mutta osalle pettyneistä ylpeys ei antanut periksi, vaan oli kostettava kristityille. Niinpä kuin tilauksesta oppimaton, päänsä loukannut ja sairas nuori nainen Ellen Harmon (myöh. White) keksi päästään tai sai pahoilta hengiltä ilmoituksen ”pienen lauman” etuoikeutetun aseman säilyttämiseksi:

22.10.1844 olikin se ainoa valo, joka valaisi polkua taivaaseen. Ne jotka eivät olleet etukäteen uskoneet tuohon päivämäärään, eivät olleet edes taivaspolulla. Ja ne milleristitkin, jotka lakkasivat uskomasta tuohon päivämäärään, putosivat polulta.

Näin kosto saavutettiin ellenistien omissa mielissä: te olette Jumalan hylkäämiä, te olette babylon, teiltä on taivaan ovi suljettu, te ette pelastu, teidän rukouksenne menevät saatanalle ei Jumalalle.

Ja tämä päivämäärä 22.10.1844 on adventismievankeliumin eli Kolmen enkelin sanoman peruskivi tänäkin päivänä. Tätä väärää evankeliumia he ovat viemässä erityisesti kristikunnalle, mutta myös muille.

Mutta mitäänhän tuona päivänä 22.10.1844 ei oltu Raamatussa ilmoitettu tapahtuvan, eikä mitään merkittävää tapahtunut silloin taivaassa sen paremmin kuin maassakaan. Vain muutama Jumalan tahdosta poikennut jossain Amerikan pohjoisnurkassa pettyi omiin ihmisviisauksiinsa, joita olivat Jumalan nimissä pölisseet ja ryhtyi ihmis- ja demonivoimin perustamaan harhaoppista kirkkoaan.

18

139

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paa aaa

      Olisi mielenkiintoista saada adventistikirjanoppineen opetus alkukieleen turvautuen aloittajan aiheeseen.
      Olen pohtinut että mitä Atte Hoo tai Timo F opettaisivat aiheesta että mitä tarkoittaa Jeesuksen opetus: "Minä en tunne teitä" ja miten adventismissa opetaan että "mikä on harhaoppi ja ismi".

      • Timo Flink

        löytyvät Vuorissaarnasta, Matt. 7:23. Konteksti puhuu niistä, jotka väittävät olevansa Jeesuksen seuraajia, mutta eivät ole. He sanovat Jeesusta Herrakseen, mutta ovat silti ANOMIA, laittomuuden tekijöitä. He sanovat profetoivansa ja tekevänsä voimatekoja, mutta Jeesus ei heitä omakseen tunnusta.

        No kuka sitten on ANOMIA? Matt. 23:28 he ovat tekopyhiä. Ap.t. 2:23 määrittelee heidät samanlaisiksi kuin Jeesuksen ristiinnaulinneet pakanat. He ovat synnin orjia (Room. 6:19), uskosta osattomia (2 Kor. 6:14), lainrikkojia (1 Tim. 1:9) ja yleisesti Jumalan lain rikkojia eli synnin tekijöitä (1 Joh. 3:4).

        Ts. heidän tunnustuksensa on tyhjää puhetta, koska heidän elämänsä osoittaa heidän olevan kaikkea muuta kuin Jeesuksen seuraajia.

        Timo


      • Timo Flink kirjoitti:

        löytyvät Vuorissaarnasta, Matt. 7:23. Konteksti puhuu niistä, jotka väittävät olevansa Jeesuksen seuraajia, mutta eivät ole. He sanovat Jeesusta Herrakseen, mutta ovat silti ANOMIA, laittomuuden tekijöitä. He sanovat profetoivansa ja tekevänsä voimatekoja, mutta Jeesus ei heitä omakseen tunnusta.

        No kuka sitten on ANOMIA? Matt. 23:28 he ovat tekopyhiä. Ap.t. 2:23 määrittelee heidät samanlaisiksi kuin Jeesuksen ristiinnaulinneet pakanat. He ovat synnin orjia (Room. 6:19), uskosta osattomia (2 Kor. 6:14), lainrikkojia (1 Tim. 1:9) ja yleisesti Jumalan lain rikkojia eli synnin tekijöitä (1 Joh. 3:4).

        Ts. heidän tunnustuksensa on tyhjää puhetta, koska heidän elämänsä osoittaa heidän olevan kaikkea muuta kuin Jeesuksen seuraajia.

        Timo

        Kävit määrittelemässä itsesi, Ellen Whiten ja adventistit. Tehän olette laittomuuden tekijöitä ja vääriä profeettoja ja vääriä opettajia!


      • mitäpä tuumaat?
        Timo Flink kirjoitti:

        löytyvät Vuorissaarnasta, Matt. 7:23. Konteksti puhuu niistä, jotka väittävät olevansa Jeesuksen seuraajia, mutta eivät ole. He sanovat Jeesusta Herrakseen, mutta ovat silti ANOMIA, laittomuuden tekijöitä. He sanovat profetoivansa ja tekevänsä voimatekoja, mutta Jeesus ei heitä omakseen tunnusta.

        No kuka sitten on ANOMIA? Matt. 23:28 he ovat tekopyhiä. Ap.t. 2:23 määrittelee heidät samanlaisiksi kuin Jeesuksen ristiinnaulinneet pakanat. He ovat synnin orjia (Room. 6:19), uskosta osattomia (2 Kor. 6:14), lainrikkojia (1 Tim. 1:9) ja yleisesti Jumalan lain rikkojia eli synnin tekijöitä (1 Joh. 3:4).

        Ts. heidän tunnustuksensa on tyhjää puhetta, koska heidän elämänsä osoittaa heidän olevan kaikkea muuta kuin Jeesuksen seuraajia.

        Timo

        ONKO TÄMÄ LAITONTA OLKOOMPA SE ADVENTISMIA TAI EI?

        Jos olet jeesususkossa adventismiuskossa niin kuvittele olevasi 144000 ja lopunajan jäännösseurakunta.
        Sulje silmäsi ja irtaannu ruumistasi niinkuin Nykyaikana.

        Adventisteille mietittävää jos henkivallat eivät ole kylmettäneet vinttiä

        Onko nykyinen Jumalan temppelissä istuva julistanut olevansa Jumala?
        Onko mahdollista tämä tulee tulevaisuudessa vai menneisyydessä?
        Tämä mainittu Antikristus (tulee kirkon ulkopuolelta) istuutuu Jumalan temppeliin ja Julistaa olevansa Jumala.
        Onko viikonpäivä pedonmerkki?
        Milloin sunnutailaki on tullut voimaan jokaiseen valtioon ja adventistit paenneet sapattivainoja pakoon?
        Jos minä tulen adventtikirkkoon ja julistan olevani Jumala uskovatko adventistit siihen?

        Onneksi ainoastaan usko adventismiin ja Jeesukseen pelastaa ja helvettiä ei ehkä ole olemassa.

        VOIKO PELASTUA JOS HÄN USKOO JEESUKSEEN JA ADVENTISMIIN YHDESSÄ?????


      • Timo Flink kirjoitti:

        löytyvät Vuorissaarnasta, Matt. 7:23. Konteksti puhuu niistä, jotka väittävät olevansa Jeesuksen seuraajia, mutta eivät ole. He sanovat Jeesusta Herrakseen, mutta ovat silti ANOMIA, laittomuuden tekijöitä. He sanovat profetoivansa ja tekevänsä voimatekoja, mutta Jeesus ei heitä omakseen tunnusta.

        No kuka sitten on ANOMIA? Matt. 23:28 he ovat tekopyhiä. Ap.t. 2:23 määrittelee heidät samanlaisiksi kuin Jeesuksen ristiinnaulinneet pakanat. He ovat synnin orjia (Room. 6:19), uskosta osattomia (2 Kor. 6:14), lainrikkojia (1 Tim. 1:9) ja yleisesti Jumalan lain rikkojia eli synnin tekijöitä (1 Joh. 3:4).

        Ts. heidän tunnustuksensa on tyhjää puhetta, koska heidän elämänsä osoittaa heidän olevan kaikkea muuta kuin Jeesuksen seuraajia.

        Timo

        Usko ilman tekoja on kuollut



        Jaak. 2:14

        Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?

        Jaak. 2:17

        Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.

        Jaak. 2:18
        Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.

        Jaak. 2:20
        Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?

        Jaak. 2:26
        Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

        MUTTA MIT ÄSITTE NOVAT NE TEOT - NE USKONTEOT?
        - elikkä täysin velaton konteksti on tässä ...

        ### Room. 13:8
        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte;
        sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. ###


      • advari
        uskova_1 kirjoitti:

        Kävit määrittelemässä itsesi, Ellen Whiten ja adventistit. Tehän olette laittomuuden tekijöitä ja vääriä profeettoja ja vääriä opettajia!

        väittees, jota me ei hyväksytä.


      • 29384928423840
        uskova_1 kirjoitti:

        Kävit määrittelemässä itsesi, Ellen Whiten ja adventistit. Tehän olette laittomuuden tekijöitä ja vääriä profeettoja ja vääriä opettajia!

        tekijä olet kun et sapattiakaan vietä, joka on lain käsky. seli seli selität vain, kuinka laki on niin paha niin paha, että että ... seli seli seli


    • majakkana

      22.10.1844 ja 22.10.2008 on valopäiden juhlapäivä.
      Kiristitty voi unohtaa vuoden 1844 mutta adventisti ei.

      • Juu ja minkä kirjan kirjanoppineet? Noh Ellen Whiten "Suuri Taistelu"-kirjanpa tietysti.


      • uskova_1 kirjoitti:

        Juu ja minkä kirjan kirjanoppineet? Noh Ellen Whiten "Suuri Taistelu"-kirjanpa tietysti.

        Keinotekoinen suuri taistelu lauantain ja sunnuntain välillä. Missähän se vahdinvaihto aina tapahtuu?
        Klo 18 vai 00.00 vaiko vasta aamunkoissa?

        Jes. 21:11
        Ennussana Dumasta. Minulle huutaa ääni Seiristä:
        -- Vartija, kauanko yötä on vielä? -- Vartija, kauanko yötä vielä?
        [21:11,12: Jer. 49:7-22 : 1. Moos. 25:14]
        12 Vartija vastaa: -- Aamu on tullut, silti on yö. Jos teillä on kysyttävää, niin kysykää, tulkaa uudelleen!

        Yhä uudelleen ja uudelleen adventistit tähyilevät vatikaaniin ja valkoiseen taloon (Ei Whiten), josko
        se sunnuntailaki vihdoin tulisi, että saataisiin sanoa: me olimme jo toivomme menettäneet, mutta
        sittenkin olimme oikeassa.


    • 4567

      päivämäärää 22.10.1844. Sen tekivät aivan muut.

    • ### Raamattua tuntematon oppimaton Miller laski oman päänsä mukaan tarkkaa päivämäärää Jeesuksen toiselle tulemiselle. Hän ei totellut Raamatun sanaa, jossa selvästi sanotaan, että ei ihminen tuota päivää voi tietää edes laskemallakaan, koska vain Jumala sen tietää (Mat 24:36). Päivä toisensa jälkeen kuitenkin osoittautui vääräksi, mutta vielä vaan uusia päiviä piti nimetä. ###

      Samaan selitysteologiaan kuuluu pedonmerkin ajankohdan ennsutaminen yhä uudestaan ja uudestaan.
      Sitä sapattisinettiä kun ei ole ilman sunnuntailakipedonmerkkiä. Kyllä Timon ja Ellenin show on hassua.
      Mutta kukapa ei leipänsä eteen töitä tekisi.

      ### Pedon Merkki Tulee Pian
      "Pedon merkki" toteutuu vasta, kun sunnuntaita lain avulla pakotetaan pitämään lepopäivänä, ja se tapahtuu mitä todennäköisimmin lähitulevaisuudessa.
      Koska sinä tiedät nyt tehdystä väärennöksestä, sinun tulee tehdä valintasi tänään ###
      (Lähde: http://www.endtime.net/finsk/KbK.htm )

      PS. Milleristä taitaa tässäkin alla olevassa linkissä jotain aikamärätietoa löytyä ...Ellenismihän (=adventismi) on oppi Millerin
      virheiden selittämiseksi.

      MILLER
      http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=en&u=http://www.goodnewsforadventists.com/home/skypage.php?keyid=39&parentk...

      Niin ... siitä Timon päivästä:
      http://www.joensuu.fi/ajankohtaista/vaitos2.php?id=1042

    • Noin ne EGW:n sekoillut taitaa mennä. On aika vaikea uskoa että eräät jaksaa uskoa ja vannoa vielä tuon 22.10.1844 päivän nimeen jonkinlaisena valona ym. .

      Ainoa adventisti joka tohtii sanoa asiat niinkuin ne ovat ja se on Kai_A jonka mukaan fundametalistinen adventismi on tiensä päässä.

      • 45678

        joka on pimennyt. ei sinne valo mahdu.


      • "1) en usko Ellen Whiten olevan väärä profeetta.
        2) en usko hänen profetoineen väärin"

        (22.9.09 Timon vastine niille jotka epäilevät hänen Ellen-uskollisuuttaan!)


    • Jokainen adventtikirkon jäsen on sitoutunut tuohon väärään eksyttävään valoon eli 22.10.1844:än Adventtikirkon uskontunnustuksen kautta:

      "Perusopinkohdat - Kristuksen palvelus taivaallisessa pyhakossa

      Perusluonteiset opinkohdat 24
      KRISTUKSEN PALVELUS TAIVAALLISESSA PYHÄKÖSSÄ

      Taivaassa on pyhäkkö, todellinen pyhäkköteltta, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse. Siinä Kristus suorittaa palvelusta meidän hyväksemme; hän tekee uskoville mahdolliseksi saada hyväkseen hänen sovitusuhrinsa, jonka hän uhrasi ristillä ainutkertaisesti kaikkien puolesta. Hänet asetettiin virkaansa meidän suureksi ylipapiksemme taivaaseenastumisensa yhteydessä, jolloin hän myös aloitti välitystyönsä. Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta. Tämä työ liittyy taivaalliseen oikeudenkäyntiin, tutkivaan tuomioon, joka on osa kaiken synnin lopullisesta hävittämisestä, mistä muinaisen heprealaisen pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä oli vertauskuva. Tuossa vertauskuvallisessa toimituksessa pyhäkkö puhdistettiin eläinuhrien verellä, mutta taivaalliset puhdistetaan Jeesuksen veren täydellisellä uhrilla. Tutkiva tuomio paljastaa taivaallisille olennoille, ketkä kuolleista ovat kuolleet Kristukseen uskovina ja sen vuoksi on hänessä katsottava arvollisiksi saamaan osan ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Se myös osoittaa, ketkä elävistä pysyvät Kristuksessa, noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen ja ovat sen vuoksi hänessä valmiit muutettaviksi hänen iankaikkiseen valtakuntaansa. Tällä tuomiolla osoitetaan Jumalan toimineen oikeudenmukaisesti pelastaessaan ne, jotka uskovat Jeesukseen. Sen perusteella julistetaan, että ne, jotka ovat pysyneet uskollisina Jumalalle, saavat ottaa vastaan valtakunnan. Tämä Kristuksen palvelustyön päätökseen saattaminen merkitsee ihmiskunnan armonajan loppumista ennen toista tulemusta.2

      • 45678

        missään sanottu 22.10.1844. Vuodesta 1844 vain puhuttiin.


      • ### Jokainen adventtikirkon jäsen on sitoutunut tuohon väärään eksyttävään valoon eli 22.10.1844:än Adventtikirkon uskontunnustuksen kautta: ###

        On mahdotonta ajaa kahdella hevosella - kristus-usko ja EGW-usko - ahtaasta portista sisälle.
        Ja vaikka Jeesus ratsastaakin valkoisella hevosella, se ei ole White-hevonen Ilm. 14:3-6 raameissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      23
      1405
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      171
      1091
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1090
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      782
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      592
      645
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      627
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    15. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      8
      571
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      545
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      533
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      510
    Aihe