HYPS:n lehti

Olipa naurettava lehti. Mainoksia oli todella vähän. Niin vähän, että luulisi kahden täyspäiväisen palkollisen saavan hiukan enemmän tukijoita kasaan. Noh, tämä on sivuseikka.

Suurimmat naurut sain Jyti Väisäsen jutusta, jossa käsiteltiin mahdollista kasvattajarahaa Peltosen Eerosta. Eero on pelannut kokonaiset 4 vuotta HYPS:ssä ja nyt Jyti haluaa tästä ajasta kunnon rahat "kasvattajalle". Jyti on perinteinen suomalainen seurapomo, joka ei ajattele yhtään pelaajien parasta. Jos PK 35 olisi vaatinut rahaa Peltosesta, niin siirtoa ei olisi ehkä tapahtunut. Väisäselle sillä ei varmaankaan oli mitään merkitystä, koska hän ajattelee vain seuraavaa liksaansa. Juuri tämä ajattelutapa on Suomi-futiksen syöpä. Jokainen kyttää vain lyhytnäköisesti omaa etuaan välittämättä yksilöiden edusta ja kehityksestä.

Muutenkin olen hämilläni HYPS:n tavasta rahastaa lapsien harrastuksella. Hyvinkäälle pitäisi saada toinen seura, joka toisi kilpailua ja siten laskisi harrastajahintoja. Täältä löytyisi heti yksi sponsori!
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ympäri maailman tässä suosituimmassa urheilulajissa.

Äänestä

Sääli ettet mahtunut Hypsiin pelaamaan, se oli varmasti valtava henkilökohtainen tragedia. Jaksamista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anti-HYPS kirjoitti:

Olipa naurettava lehti. Mainoksia oli todella vähän. Niin vähän, että luulisi kahden täyspäiväisen palkollisen saavan hiukan enemmän tukijoita kasaan. Noh, tämä on sivuseikka.

Suurimmat naurut sain Jyti Väisäsen jutusta, jossa käsiteltiin mahdollista kasvattajarahaa Peltosen Eerosta. Eero on pelannut kokonaiset 4 vuotta HYPS:ssä ja nyt Jyti haluaa tästä ajasta kunnon rahat "kasvattajalle". Jyti on perinteinen suomalainen seurapomo, joka ei ajattele yhtään pelaajien parasta. Jos PK 35 olisi vaatinut rahaa Peltosesta, niin siirtoa ei olisi ehkä tapahtunut. Väisäselle sillä ei varmaankaan oli mitään merkitystä, koska hän ajattelee vain seuraavaa liksaansa. Juuri tämä ajattelutapa on Suomi-futiksen syöpä. Jokainen kyttää vain lyhytnäköisesti omaa etuaan välittämättä yksilöiden edusta ja kehityksestä.

Muutenkin olen hämilläni HYPS:n tavasta rahastaa lapsien harrastuksella. Hyvinkäälle pitäisi saada toinen seura, joka toisi kilpailua ja siten laskisi harrastajahintoja. Täältä löytyisi heti yksi sponsori!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu