http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Brittikirjailija Vanhempien pit%C3%A4isi j%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4 lapset rauhaan/1135250188835
Tom on oikeassa. Lapsille pitäisi opettaa, että koko ajan ei tarvitse olla koulussa, harrastamassa ja menossa minuuttiaikataululla. Koko ajan ei tarvitse stressata, olla kiire tai pärjätä. Vanhempien ja lapsien pitäisi ottaa rennommin. Miksei voi olla esimerkiksi päivän tai kaksi viikossa kotioloissa nauttien yhteisestä joutilaisuuden kokemuksesta. Vanhempien pitäisi näyttää lapsille, että elämä on muutakin kuin suorittamista.
Ei ihme, että lapset kärsivät nykyään masennuksesta ja stressistä. Vanhemmat ovat uraputkessa ja ajavat lapset samaan muottiin. Juuri hiljattain lehdessä kirjoitettiin, että lähes 10% nuorista pelkää palavansa loppuun parissa vuodessa nykyisessä työelämässä. Pelkään pahoin, että heille on syntynyt tämä mielikuva vanhempien ja vanhemmilta saadun esimerkin kautta. Vanhemmat opettavat, että suorittaminen ja stressaaminen on ainoa oikea tapa elää. Jos ei suorita on yhteiskunnallisesti epäilyttävä yksilö ja tuomittu luuseriksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja stressaantunut. Syytän kiirettä. Kiireen takia istun vielä tähän aikaan ,olen vasta 15-vuotias. Ja MINUA VITUTTAA TÄMÄ SAATANAN PASKA ELÄMÄ, VITTU MIETI TUOTA JA TÄTÄ JA MEE KOULUUN TEE LÄKSYT JA VÄSYTTÄÄ NIIN SAATANASTI JA PÄIVÄ ON JO MENNY!!VITUN VITTU HAISTAKOOT KOKO VALTIOVALTA,ERITYISESTI TYPERÄ KOULULAUTAKUNTA, SUOMESSA MAAILMAN PARAS KOULU-JA KORKEIMMAT ITSEMURHALUVUT!!!!!!!!!!!PERKLEEN ORJAPIISKURIT!
*ablodeja*
Osallistuin hiihtokilpailuun jossa pistin röökiksi, tulin viimisenä.
Osallistuin ja en sanonnut kenellekään ei, mutta kuka sanoo että pitää olla 1st one?
x) takailen tilaisuuksien tullen