ylipaino, jalkojen kipeytyminen ja korot

Olen 40 v. -nainen ja mittani ovat 175 cm ja paino 80 kg, tai ehkä hieman alle. Ylipainoa minulla siis oon hieman?
Ongelmani on jalkojen kipeytyminen töissä. Uusi nykyinen työni tai oikeastaan tumma työasuni sekä esimieheni edellyttävät töissä korkokenkiä ja mustia sukkahousuja, joissa ongelmakseni tulee työpäivän mittaan jalkojen kipeytyminen ja hikoilu.
Teen työtä jossa ollaan lähes koko ajan seisovillaan tai kävellään. Käytän 7 - 8 cm korolla varustettuja remmikenkiä ja avokkaita, jotka tuntuvat aivan mukavilta työvuoron alkupuoliskon, mutta n. 3 tunnin kohdilla jalat alkavat kipeytyä ja hiota.
Jalkineeni ovat sopivan kokoiset, ja tuntuvat aluksi ihan mukavilta muutaman tunnin. Ensinmainituissa hikoilu on vähäisempää koska kengät ovat kärjestäkin avonaiset, mutta muuten tukalammat päivän mittaan.

Voiko jalkojen kipeytymistä vähentää alentamalla painoa?` Olen ollut tämän painoinen pitkään, mutta tehnyt suurimman osan työurastani istumatyötä enkä ollut jaloillani tuntikausia.
4376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sit voi kanssa vaihtaa kenkiä kesken työpäivän.

Äänestä

Aika uskomatonta. Missä marketissa vaaditaan tuollaisia korkokenkiä ja mustia (oikein värikin vielä määritelty!) sukkahousuja? Jos tuo on muka totta, niin ensiksi tulee mieleen pomosi seksistiset oikut.
Sano hänelle, että ei käy, ihan mainitsemistasi terveydellisistä syistä! Jos on ylempi pomo, niin puhu asiasta hänelle.

Voit ottaa asian puheeksi myös työpaikkasi luottamushenkilön kanssa ja myös ottaa yhetyttä ammattiliittoosi. Tuollaista vaatimusta pukeutumisesta ei mikään työnanantaja voi esittää vastoin tahtoasi.

Eihän sinulla varsinaista ylipainoa ole, riippuu tietysti vähän ruumiinrakenteestakin. Ylikorkeat korot vain rasittavat jalkoja turhaan, ja hengittämättömät sukkahousut pahentavat asiaa. Upean näköinen varmasti olet asiakkaiden mielestä (ihan minun suosikkityyppiäni), mutta ei terveyttä saa vaarantaa sen kustannuksella!

Äänestä

Painosi on melko hyvä. Kun painoindeksi on noin 27 , elinikä on pisin siinä ryhmässä, sillä silloin on hieman energiavaraa kehossa. Insuliiniresistenssi kehossa alkaa vasta jos BMI nousee 27 ja yli, jolloin ylipainoa alkaa kehittyä kasvavassa määrin.

Normaaliksi BMI arvoksi mainitaan väliä 18,5- 24,99. Nuoret aikuiset ovat alakantissa tätä aluetta ja keski-ikäisemmät yläkantissa tätä aluetta, mutta ne jotka ovat tässä alueella ovat aika hoikkia tai ainakin "vähärasvaisia", tai kiinteitä keholtaan. Huolestuttava ylipaino (I aste alkaa vasta jos MI on yli 30 ja patologinen ylipaino jos BMI on yli 40.
Ylipainon alkavan kehittymisen riskiraja sinulla on vasta 83 kilon painosta .
Muta jos haluat tähdätä BMI arvoon 25, mikä Sinulla ei ole välttämättömyys, se merkitsisi painoa 1.75*1.75*25 = 76.6 kg.

Kun pääset töistä, käytä matalia kenkiä ulkoillessa. Asennon vaihtuminen jalkaterän pikkunivelissä ei ole pahitteeksi.

Aika epämukavat työkengät muuten. Ortopedisesti ajatellen terveyssandaalit tietysti olisivat hyvät. Tuskin painon laskeminen korjaa kenkien epämiellyttävyyttä.

Äänestä

Sellaista työnantajaa ei olekkaan, jolla olisi laillisin perustein mahdollisuus vaatia korkokenkiä työssä, jossa on pääasiassa jalkojen päällä. No...en sitten tiedä mitä lakia sutenöörit toteuttaa? :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marketin_täti kirjoitti:

Olen 40 v. -nainen ja mittani ovat 175 cm ja paino 80 kg, tai ehkä hieman alle. Ylipainoa minulla siis oon hieman?
Ongelmani on jalkojen kipeytyminen töissä. Uusi nykyinen työni tai oikeastaan tumma työasuni sekä esimieheni edellyttävät töissä korkokenkiä ja mustia sukkahousuja, joissa ongelmakseni tulee työpäivän mittaan jalkojen kipeytyminen ja hikoilu.
Teen työtä jossa ollaan lähes koko ajan seisovillaan tai kävellään. Käytän 7 - 8 cm korolla varustettuja remmikenkiä ja avokkaita, jotka tuntuvat aivan mukavilta työvuoron alkupuoliskon, mutta n. 3 tunnin kohdilla jalat alkavat kipeytyä ja hiota.
Jalkineeni ovat sopivan kokoiset, ja tuntuvat aluksi ihan mukavilta muutaman tunnin. Ensinmainituissa hikoilu on vähäisempää koska kengät ovat kärjestäkin avonaiset, mutta muuten tukalammat päivän mittaan.

Voiko jalkojen kipeytymistä vähentää alentamalla painoa?` Olen ollut tämän painoinen pitkään, mutta tehnyt suurimman osan työurastani istumatyötä enkä ollut jaloillani tuntikausia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu