Saako pappi

saako pappi ottaa rakastajan itselleen vaikka hänellä on laillinen vaimo ja lapset? Miten tällaiseen pappiin pitäisi suhtautua?
26706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jokainen vastaa teoistaan. Myös pappi. Ongelmallinen asetelma tuo onnettomien pappien avioliittojen mahdollisuus. Miksi vaimo on oltava ennen papiksi vihkimistä? Jos lämpö ja rakkaus puuttuu niin mitä tehdä? Rukoilla koko avioliiton ajan. Jos eroaa, niin sitten pitää olla selibaatissa. Ja sitten seurakuntalaiset ja luterilaiset kontrolloivat.

Äänestä

Saako pappi ajaa moottoripyörällä vaikka hänellä on auto? Maksettu ja oma.

Äänestä

Pappien pitää olla esimerkkeinä seurakuntalaisilleen. Joskus on nähty hyväksi määrätä, että seurakunnan kaitsijan pitää olla yhden vaimon mies.

Toisaalta vanhaan aikaan alle 30 v ei edes saanut vihkiä papiksi. Jos joku mies ei alle 30 v ole avioliitossa, hän ei ehkä pääsekään. Tarkoitus on että ensin perustetaan perhe ja hoidellaan lapset kouluikään. Sitten vasta otetaan vastuuta koko seurakunnasta. Tämä ajatus vain tuntuu unohtuneen.

Mutta rakastajat ja rakastajattaret eivät ole uskovan kristityn juttuja ja papin pitää joko olla uskossa tai hakea muita töitä.

Äänestä
  • "olla uskossa" ei kuulu ort.kielenkäyttöön: kaikki ortodoksit Kristukseen kastettuina ovat uskovia.

    Äänestä

  • niin monta kuin kirjoitti:

    "olla uskossa" ei kuulu ort.kielenkäyttöön: kaikki ortodoksit Kristukseen kastettuina ovat uskovia.

    Kun asiaan ei ole mitää kerrottavaa, ryhdytään leikkimään sanoilla.

    Totuus kuitenkin on, että myös ortodoksisessa kirkossa on papistoa, joka vain hoitaa virkaa ja on kiinostuneempi luterilaisten ekumeenikkojen ajatuksista, kuin ortodoksisesta uskosta.

    Äänestä

  • Juudas Iskariot kirjoitti:

    Kun asiaan ei ole mitää kerrottavaa, ryhdytään leikkimään sanoilla.

    Totuus kuitenkin on, että myös ortodoksisessa kirkossa on papistoa, joka vain hoitaa virkaa ja on kiinostuneempi luterilaisten ekumeenikkojen ajatuksista, kuin ortodoksisesta uskosta.

    Ortodoksit saisivat ottaa joissakin asioissa luterilaisista mallia. Piispa Kantola joutui eroamaan piispan virastaan aviorikoksen takia. Milloinkahan ort. (esi)paimenet pantaisiin vastuuseen siveellisyysrikkomuksista.

    Äänestä

  • luttero-symppari kirjoitti:

    Ortodoksit saisivat ottaa joissakin asioissa luterilaisista mallia. Piispa Kantola joutui eroamaan piispan virastaan aviorikoksen takia. Milloinkahan ort. (esi)paimenet pantaisiin vastuuseen siveellisyysrikkomuksista.

    Piispa Kantola ei suninkaa joutunut eroamaan; hän erosi itse. Siveellisyysrikokset kuulostavat aivan hurjilta. Mistäköhän olet tirkistellyt tai kuvitellut?

    Äänestä

  • niin monta kuin kirjoitti:

    "olla uskossa" ei kuulu ort.kielenkäyttöön: kaikki ortodoksit Kristukseen kastettuina ovat uskovia.

    Sieltähän se meni.

    Kaste ei tee uskovaa ordotoksistakaan.
    Sama harha ordotokseilla, kuin lutkuillakin. Lapsikaste.

    Äänestä

Saako pappi olla röyhkeä? Tunnen erään todella röyhkeän ja itsekkään. Mitä pitäisi tehdä?

Äänestä
  • Ampua raketilla kuuhun!

    Äänestä

  • ritiratihalla kirjoitti:

    Ampua raketilla kuuhun!

    kallis keino. Ehkä myös epävarma. Eli jos itsekäs ihminen pääsee astronautiksi, niin tuleeko hänestä nöyrä ja epäitsekäs?

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    kallis keino. Ehkä myös epävarma. Eli jos itsekäs ihminen pääsee astronautiksi, niin tuleeko hänestä nöyrä ja epäitsekäs?

    Avaruus on tehnyt kosmonautitkin nöyriksi.

    Äänestä

  • ---------........... kirjoitti:

    Avaruus on tehnyt kosmonautitkin nöyriksi.

    kannattaa kokeilla. Ehkäpä sama lääke tehoaa ortopappiinkin?!

    Äänestä

Rakastajatarta ei saa ottaa koska olisi avionrikkoja.

Äänestä
  • Miten tämä on selitettävissä? Perustele.

    Äänestä

  • _____________mml kirjoitti:

    Miten tämä on selitettävissä? Perustele.

    Ortodoksisessa kirkossa ei nainen voi olla pappi.
    Jos ortodoksipappi (mies) ottaa rakastajan, se ei riko Suomen lakia. Jos rikkoisi niin meillä olisi monta isää vähemmän tässä laitoksessa. Jos pappi ottaa rakastajattaren niin silloin on toimittu vastoin avioliiton sakramenttia ja vihkikaavaa (kaanonia). Se on jo vakava rikkomus ja vastoin kirkon opetusta. Ja siitähän voisi seurata että joutuisi lähtemään Hampurin merimieskirkon Reberbahnin tsasounan valvojaksi ja keljan igumeeniksi.

    Äänestä

  • Oikeasti uskoinen kirjoitti:

    Kysymys on siis laesta, ei moraalista. Jos Pappi ottaa itselleen miespuolisen rakastetun, vaikka on vaimo, niin mikä tekee siitä muka vähemmän rikkeellisen? En ymmärrä.

    Äänestä

  • ::::::::........../ kirjoitti:

    Kysymys on siis laesta, ei moraalista. Jos Pappi ottaa itselleen miespuolisen rakastetun, vaikka on vaimo, niin mikä tekee siitä muka vähemmän rikkeellisen? En ymmärrä.

    että sinua reppanaa on tässä aika tavalla höynäytetty ja edelleenkin höynäytetään, vaikutat niin totiselta tosikolta, että sen puoleen se onkin aivan oikein sinulle :-)

    Äänestä

  • ::::::::........../ kirjoitti:

    Kysymys on siis laesta, ei moraalista. Jos Pappi ottaa itselleen miespuolisen rakastetun, vaikka on vaimo, niin mikä tekee siitä muka vähemmän rikkeellisen? En ymmärrä.

    Pappi ei voi olla vaimo.

    Äänestä

Nyt jos oisi jokin syntinen tamma niin hän mulle ilontaoisi vaikkei anna ratsastaa ja laittaa päälleen hengensatulaa

Äänestä

Menehän ja kysäise protestanttisilta suunnilta. Meidän papeilla voi olla ainoastaan rakastajattaria. Niin no kohta antihomot tulevat ja vastaavat tähän viestiini:)

Äänestä
  • luuruu - paskareiän tähystelijät siellä hevostallin lantalassa. Muuten pnit ovat ihahahahhanan sööddettjä..

    Äänestä

  • mitä ovatkaan antihomot, vai onko se vain kirjoitusvirhe? Kukanhan Antti sinun viestiisi vastaakaan?

    Äänestä

  • vielä meille kirjoitti:

    mitä ovatkaan antihomot, vai onko se vain kirjoitusvirhe? Kukanhan Antti sinun viestiisi vastaakaan?

    Antihomo voidaan kirjoitta myös muodoissa anti-homo ja anti homo.

    Äänestä

  • äimän käki kirjoitti:

    Antihomo voidaan kirjoitta myös muodoissa anti-homo ja anti homo.

    kyllä sellainen antihomous on paha synti, sillä sehän tuo pahuutta tähän maailmaan ja lähimmäistemme elämään

    Äänestä

  • anti on kyllä kirjoitti:

    kyllä sellainen antihomous on paha synti, sillä sehän tuo pahuutta tähän maailmaan ja lähimmäistemme elämään

    Kikulipikulikokkelispookkelissuukkiinjaperämelareijjänkanssatuhoisempiinjuttuihinkanssasioilukija

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pielavetinen kirjoitti:

saako pappi ottaa rakastajan itselleen vaikka hänellä on laillinen vaimo ja lapset? Miten tällaiseen pappiin pitäisi suhtautua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu