Kelloja siirretään ensi yönä! Mihin?

Keneltä käännetään kello ensi yönä?

===============================================================================================
Kelloja siirretään ensi yönä

24.10. - 12:18 (Luotu: 12:02)

Kelloja käännetään jälleen ensi yönä. Talviaikaan siirrytään aamuyöllä kello neljä, jolloin kellon viisarit siirretään tunnilla taaksepäin.

Kaikissa Euroopan unionin maissa siirrytään talviaikaan samalla kellonlyömällä. Tämä on tarpeen, jotta kansainvälinen juna- ja lentoliikenne pystyy toimimaan normaalisti.

Talvi- eli normaaliaikaan siirrytään aina lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

Huomaathan, että talviaikaan siirtyminen vaikuttaa myös Tampereen bussien lähtöaikoihin. Ensi yönä kelloja siirretään tunnilla taaksepäin kello 4. Lauantai-illan hiljaisen ajan liikenteen vuorot ajetaan vanhan kesäajan mukaisesti. Sunnuntaiaamun ensimmäiset hiljaisen ajan liikenteen vuorot kello 3.30 ja linjalla 30 kello 4 sekä kaikki näiden jälkeen lähtevät vuorot ajetaan uuden talviajan mukaisesti.

STT, Aamulehti
3112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mutta minulta on taas käännetty nikki!

Nikinvaras liikkeellä. Varokaa!

Äänestä

ilmiöitä monille muslimeille, kuinka he noihin sopeutuvat?

Äänestä
  • allah ei nae mita teet! -jos joku yrittaa todistaA JOTAKIN kadonneeena aikana tapahtunutta, todistus on teknisesti mahdotonta!
    Joten tulee rikokseton tunti muslimeilla!

    ALLAHU ABUBAARRR!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko. kirjoitti:

Keneltä käännetään kello ensi yönä?

===============================================================================================
Kelloja siirretään ensi yönä

24.10. - 12:18 (Luotu: 12:02)

Kelloja käännetään jälleen ensi yönä. Talviaikaan siirrytään aamuyöllä kello neljä, jolloin kellon viisarit siirretään tunnilla taaksepäin.

Kaikissa Euroopan unionin maissa siirrytään talviaikaan samalla kellonlyömällä. Tämä on tarpeen, jotta kansainvälinen juna- ja lentoliikenne pystyy toimimaan normaalisti.

Talvi- eli normaaliaikaan siirrytään aina lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

Huomaathan, että talviaikaan siirtyminen vaikuttaa myös Tampereen bussien lähtöaikoihin. Ensi yönä kelloja siirretään tunnilla taaksepäin kello 4. Lauantai-illan hiljaisen ajan liikenteen vuorot ajetaan vanhan kesäajan mukaisesti. Sunnuntaiaamun ensimmäiset hiljaisen ajan liikenteen vuorot kello 3.30 ja linjalla 30 kello 4 sekä kaikki näiden jälkeen lähtevät vuorot ajetaan uuden talviajan mukaisesti.

STT, Aamulehti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu