Symbolit

Nefilim

Kollektiivinen alitajunta ja symbolit

Symbolit ovat ikivanhaa kieltä, joka on kautta aikojen muuntuneessa muodossa vaikuttanut meihin. Tarinat muuttuvat alvariinsa aikakausien myötä, mutta symbolit pysyvät.
Samat tarinat on kerrottu lukemattomat kerrat mutta tarinoiden teema pysyy aina samana. Monet ovat huomanneet, että elokuvat ja kirjat kertovat genressään samaa tarinaa aina uudestaan ja uudestaan. Vain tekijä ja henkilöhahmot muuttuvat, mutta perusopetus pysyy samana.
Meitä puhuttelee samat kosmiset opetukset, jotka verhoontuvat symboleihin.
Kuka muistaa vanhan mummon, joka tarjoaa myrkytettyä omenaa nuorelle tytölle?
Tai lukuisat muunnelmat Hagatsasta, vanhasta eukosta? Tämä on yksi arkkityyppi, joka on uponnut syvälle kollektiiviseen alitajuntaamme ja se ilmaantu aina uudelleen ja uudelleen, kulttuuriinsa ja aikaansa sopivana muunnelmana.

Symbolien merkitystä voi soveltaa myös käytännön arkielämään: Ihmiset ottavat alitajuisesti eri tilanteissa ja ryhmäkokoonpanoissa erilaisia kollektiivisiä rooleja, jotka kasvattavat kaikkia kokijoitaan vuorovaikutuksessa toisiinsa. Joku ottaa aina ns. pahiksen roolin toinen sankarin roolin. Joku on viisas neuvonantaja, toinen seuraaja. Näiden muunnelmat ja kombinaatiot ovat aina erilaisia, mutta jokaisessa inhimillisessä kokemuksessa ihminen ottaa tietyn roolin.

6

1180

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmisestä tuli kaksinaistietoisuudessa laji, joka kärsi muistinmenetyksetä. Olemme unohtaneet sen, keitä todella olemme.
      Kun maa muunnettiin kaksinaisuuden planeetaksi, MOLDAR-konfliktin jälkeen, ihmisestä tuli polarisoitunut entiteetti.
      Tästä tapahtumasta on paljon legendoja ja mytologiaa krijotettuna.
      Yksi viehättävä kertomus mytologiassa kertoo Maria Basrasta.

      "Olipa kerran miespuolinen vanha paholainen, joka kadotti toisen hänen munistaan, siis yhden hänen kiveksistään.
      Tämä kivesmuna putosi maahan ja osui pudotessaan suolle, missä Maria Basra, vanha iljettävä akka löysi sen ja istui sen päälle sitä hautomaan.
      Kun sitten aika täyttyi hautomisessa, niin munasta kuoriutui basiliski.
      Basiliskillä oli käärmeen häntä ja kukon pää.

      Basiliski, joka oli vanhan paholaisen vesa ja joka tiesi sen, että se oli pudonnut maahan onnettomuuden seurauksena, etsi tietä palatakseen takaisin isänsä valtakuntaan, mutta ei enää kyennyt sitä löytämään.

      Näin sitten Basiliski tuli hyvin turhautuneeksi omaan olemassaoloonsa. Kun se oli sitten kasvanut isommaksi, se otti ja söi oman adoptio-äitinsä vanhan iljettävän akan Maria Basran.

      Juuri silloin tapahtui jotain odottamatonta ja outoa basiliskin keholle; se alkoi jakautua kahdeksi.
      Pääpuoleen kasvoi häntä ja pyrstöpuoleen kasvoi pää ja pääpuoli muuttui kukon päästä kanaksi ja pyrstöpuoli käärmeen hännästä kukoksi.

      Tällainen oli vanhan paholaisen basiliskikiveksestä ja vanhasta ilkeästä akasta Maria Basrasta syntynyt ensimmäinen kukko."

      Tälle opettavaiselle mytologiselle moraalikertomukselle löytyy vastaava koodattu muunnelma.

      Anagrammi Maria Basra nimelle on Abram Saarai.
      Maailman kolmen suuren uskonnon islam, juutalaisuus ja kristillisyys, tähti-ihmisrodun esi-isä.
      Huom. Abram Saarai yhdessä = esi-isä.
      Jokainen yllämainituista uskonnoista pitää Abramia ja Saaraita heidän genologisena alkuna, jossa heidän sukunsa on vereen kirjoitettu.
      Myöhemmin heidän nimensä muunnettiin ja kirjoitettiin nimillä Aabraham ja Saara ja tässä on koodi.

      Aabrahmin ja Saaran luominen vanhasta myytistä uusin nimin nimettynä on kuin prototyyppinen 'taivaallinen liitto', joka myöhemmin ilmenee heidän poikatytär jälkeläisinä - morsiammina - ja tytärpoikina - sulhasina 'Uuden Jerusalemin' dragonomiassa ja on niin muodoin koodattu myös 'Johanneksen Ilmestyksen' käsikirjoitukseen, Ilemestyskirjan luvut 21 ja myös 22.

      Genesiksen luvussa 11 kuvataan tätä Uurin Abrahamia, joka nai oman puolisisarensa Saarain.
      Kuvaus Abramin lähdostä Uurista Kaldean 'maasta' Abramina ja jonka nimi sitten muuttuu 'Jumalan geneettisenä perillisenä' Kanaan Aabrahamiksi, sen jälkeen kun oli asustellut 'väliin' paikassa nimeltä Harran on symbolinen ja se symbolisoi transformaatiota 'vanhan ihmisen' muuttumisesta 'uudeksi ihmiseksi' uudesti syntymisprosessissa tai näkökulmamuutoksessa tai kun sallitaan universaalien, biologisten henkiinheräämiskoodien harmonisoitua fyysisen muotomme kanssa tasapainoiseen tilaan. Tässä kuvataan ylösnousemusta, tajunnan laajentumista, siinä kalibroidaan mies- ja naisenergioita ihmisessä työskentelemään harmoniassa ja tukemaan fyysisen luomisen suurempia mahdollisuuksia. Tämä epätavallinen ja upea tapahtuma kun kahdesta tehdään yksi sinetöi luovat kyvyt ottaa tietoisesti hallintaan kohtalomme sekä harmonisoitua niihin Kristus-energioihin, joita alkaa virrata esteettä kehon läpi ja maan ytimeen, uuden maapallon käsikirjoittamatonta luomista varten. Tätä kaksi yhdessä symbolikoodikieltä on sitten raamatuussa Genesiksen sukulinjoissa Vedenpaisumukseen asti, tästä eteenpäin siirrytään polariteeti- tai kaksinaisuuden maailmaan.

      Tästä yllämainitusta vanhanihmisen kuolemisesta ja uuden ihimsen syntymisestä on mainintoja myös mm. Pietarin 1 kirje 3:18-22, Efesolaiskirje 4:22-24, Efesolaiskirje 2:14-16, 2 Kor.5:17-19

      Hindu-myytissä löytyy myös Abram. Siellä kerrotaan myös Brahmanista (Abram) ja hänen vaimostaan Saraisvatista.

      Baktria (muinaista Afganistanin seutua) oli paikallista prototyyppistä juutalaisvaltiota, jota kutsuttiin Juhudaksi tai Jugudaksi, ja myös Uur-Jagudaksi.
      Uur tarkoittaa "paikkaa tai kaupunkia".
      Tästä johtuen myös raamattu oikein osoittaa, että Abram tuli "kaldealaisten Uurista".
      "Kaldealaiset", oikeammin Kaul-Deva (Pyhä Kauls), ei ollut tarkoinmäärätyn kansanheimon nimi, vaan oli arvonimi muinaiselle hindu brahmaaniselle pappiskastille, joka eli nykyisen Afganistanin, pakistanin ja Intian Kashmirin osavaltion laajaa aluetta.

      Anomaliat eivät suinkaan pääty tähän, niitä on enemmänkin.

      • henkisellä tasolla tapahtuvaa avioliittoa tai DNA:ssa vaadittavaa mentaalisten resonanssitilojen hermonisointia.
        Tätä vanhoissa kirjoituksissa kutsutaan 'Uudeksi Jerusalemiksi', tässä naispuolinen prinsiippi manifestoituu parina 'jakautuneessa kehossa' siis 'Uusi Jerusalem' tai naispuolinen prinsiippi erillisessä kehossa.
        Tämä prinsiippi on naispuolinen/Yin luotuna=universumina=kehona jne.

        Miespuolisesta/Yangista tulee Luoja=universumi=mieli jne.. Näistä käytetään monia nimityksiä.

        Mielen mytologisesta 'taivaasta' tulee yhteenkietoutunut 'käärme tai serpent (Ouroboros=Quetzacoati=Kukulkan=Uraeus=Dragon=jne..) 'keho' 'helvetteineen'.

        Tämä tiede on nukleotidikytköksissä koska 'vanha miespuolisuus' pitää sisällään kaikki neljä perustaa (adeniini parina uraciili/tymiini ja guaniini parina cytosiini), niin kuin pitää sisällään 'vanha naispuolisuuskin'; 'vanha mies' voi kohdata ja 'avioitua' 'vanhan naisen' kanssa.
        Tämä merkitsee sitä, että resonointi mielletään ja oivalletaan 'elävän' ja 'kuolleen' mielen tai 'hunnutetun mielen' ja (hienoaineellisten kehostojen) kesken. Miehen tai naisen mielen kehon 'kehittyvä' kaksinaisuus voi kahdentaa itsessään DNA/RNA kytköksen kautta. Koska on olemassa neljä sellaista perustaa (urasiini RNA.ssa korvaten tymiinin DNA:ssa) voidaan perusteet polaroida mies- ja naisosiin. Aatamiksi ja Eevaksi, Aabrahamiksi ja Saaraksi jne.


      • mirahey1 kirjoitti:

        henkisellä tasolla tapahtuvaa avioliittoa tai DNA:ssa vaadittavaa mentaalisten resonanssitilojen hermonisointia.
        Tätä vanhoissa kirjoituksissa kutsutaan 'Uudeksi Jerusalemiksi', tässä naispuolinen prinsiippi manifestoituu parina 'jakautuneessa kehossa' siis 'Uusi Jerusalem' tai naispuolinen prinsiippi erillisessä kehossa.
        Tämä prinsiippi on naispuolinen/Yin luotuna=universumina=kehona jne.

        Miespuolisesta/Yangista tulee Luoja=universumi=mieli jne.. Näistä käytetään monia nimityksiä.

        Mielen mytologisesta 'taivaasta' tulee yhteenkietoutunut 'käärme tai serpent (Ouroboros=Quetzacoati=Kukulkan=Uraeus=Dragon=jne..) 'keho' 'helvetteineen'.

        Tämä tiede on nukleotidikytköksissä koska 'vanha miespuolisuus' pitää sisällään kaikki neljä perustaa (adeniini parina uraciili/tymiini ja guaniini parina cytosiini), niin kuin pitää sisällään 'vanha naispuolisuuskin'; 'vanha mies' voi kohdata ja 'avioitua' 'vanhan naisen' kanssa.
        Tämä merkitsee sitä, että resonointi mielletään ja oivalletaan 'elävän' ja 'kuolleen' mielen tai 'hunnutetun mielen' ja (hienoaineellisten kehostojen) kesken. Miehen tai naisen mielen kehon 'kehittyvä' kaksinaisuus voi kahdentaa itsessään DNA/RNA kytköksen kautta. Koska on olemassa neljä sellaista perustaa (urasiini RNA.ssa korvaten tymiinin DNA:ssa) voidaan perusteet polaroida mies- ja naisosiin. Aatamiksi ja Eevaksi, Aabrahamiksi ja Saaraksi jne.

        Tässä linkissä varsin selkeä esitys Aatamin ja Eevan yhdistyimisestä. Avioparin yhdistymisestä morsiushuoneessa ja mitä sillä tarkoitetaan. Voi samaa asiaa lueskella sitten vertauskuviin upotettuna (Didymos, kaksonen) osiosta Tuomaan evankeliumista, joka löydettiin Nag Hammadista ja niin monista muista lähteistä aina Ilmestyskirjaa myöten.

        http://www.phpbbserver.com/phk/viewtopic.php?t=334&mforum=phk


    • qawer

      Voiskos sitä uatella paremminkin niin että ryhmä koostuu erillaisista käyttäytyjistä ja sen oman dynamiikan pohjalta kukin yksilö ohjautuu omiin lokeroihinsa ?

      Sitä kautta tuo symbolinen merkitys muuttuisi :)

      Sen sijaan että ne ohjaisivat sitä ihmistä ne neuvoisivat ihmisiä :D

      Universaalisuudesta tulisikin inhimillistä ja inhimillisen käyttäytymisen selityksiä o_o


      Lienet, vieno, veen vetämä,
      Meren aaltojen ajama .

      • Nefilim

        Arkkityyppiset symbolit ovat kaikille ihmisille yhteisiä, mutta saattavat ottaa persoonallisuuteen sopivan ilmenemismuodon, joka sopii henkilölle. Vanha mies tai vanha nainen ovat edelleen vanhoja, vaatetus, ulkonäkö jne. voi muuttua.

        Perussymbolit, kuten unissa esiintyvät, ovat tavallisesti persoonallisia symboleja, joita voi itse opetella tulkitsemaan harjoittelemalla.

        Monent mystiset symbolit taas kuvaavat ikuisuuden ja elämän todellisten aspektien tosi olemusta. Ristit, häntäänsä nielevä käärme, eläinrata, kahdeksanpuolainen pyörä, jin/jang, daavidin tähti jne... Niiden ymmärtäminen on avain todellisuuden ja oman itsensä ymmärtämiseen


      • qawer
        Nefilim kirjoitti:

        Arkkityyppiset symbolit ovat kaikille ihmisille yhteisiä, mutta saattavat ottaa persoonallisuuteen sopivan ilmenemismuodon, joka sopii henkilölle. Vanha mies tai vanha nainen ovat edelleen vanhoja, vaatetus, ulkonäkö jne. voi muuttua.

        Perussymbolit, kuten unissa esiintyvät, ovat tavallisesti persoonallisia symboleja, joita voi itse opetella tulkitsemaan harjoittelemalla.

        Monent mystiset symbolit taas kuvaavat ikuisuuden ja elämän todellisten aspektien tosi olemusta. Ristit, häntäänsä nielevä käärme, eläinrata, kahdeksanpuolainen pyörä, jin/jang, daavidin tähti jne... Niiden ymmärtäminen on avain todellisuuden ja oman itsensä ymmärtämiseen

        Tuota noinniin .

        Ihteäni ymmärrän jonniin verran ja mitä en ymmärrä niin sen tunnen ;) .

        Edelleenkin voisin melekein ainakkiin sannoo että pikkasen olisin ainaskii erimieltä miltei varmuuella .

        Kahtosku nuo symboolit on tarkotettu neuvoiksi ja hahmotuksiksi . Auttavat ymmärtämään pohjimmiltaan yksinkertaisen asian .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      129
      2069
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      989
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      877
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      766
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      77
      710
    6. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      627
    7. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      616
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      612
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      133
      570
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      520
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      513
    13. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      504
    14. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      499
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    18. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    19. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      476
    20. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      463
    Aihe