Ateistien anteeksipyyntö?

Esikuvallisena tapauksena Erkki Tuomiojan tunnettu Persian shaahin vastainen protestointi, joka pieneltä osaltaan on ollut johtamassa nykyiseen islamilaiseen Iraniin. Tuomioja on mielestäni jossain määrin sympaattinen henkilö. Mutta ei kait ole pyytänyt Persian kansalta tai shaahin jälkeläisiltä vielä anteeksi? Minä nyt pyydän anteeksi, etten keksinyt ketään muuta tähän yhtä hyväksi esimerkiksi.

Ateistit ovat kaiketi melko herkkiä näkemään epäkohtia, mutta kuitenkin enemmän muissa kuin itsessään tai ateismissa. Osa ateisteista on sitten vielä toimeliaitakin. Niinpä voisimme vaikka kuvitella, että Suomen ateistit saisivat jollain tavalla kristinuskon häädettyä Suomesta, ainakin vaikuttamasta maan asioihin. Voimmeko nyt sitten luottaa siihen, etteivät ateistit pyytäisi tekojaan anteeksi, vaikka tulos olisi edellä kuvatun Iranin esimerkin tapainen?
108869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

heti Tuomiojan puolesta anteeksi, kun sinä teet saman esim. joka ikisen Paavin kohdalta.

Äänestä

sinun juttusi menevät aina vaan överimmiksi. Ihanko itse keksit noita päättömyyksiä?

Äänestä

joko olet ihan sekaisin tai sitten ihannoit diktaattoria ihan kunnon kristityn tavoin. tai sitten kumpaakin...

Äänestä

Vai pyydät anteeksi ettet KEKSINYT ketään muuta yhtä hyväksi esimerkiksi ;)))) salli mun nauraaaaa-ah-ha-haa.

Ja kukahan niitä "herkkiä epäkohtia" nyt tikulla kaivaa ja keksii;)))

Viikon paras, kymmenen pistettä;)

Äänestä

Minua ainakin huolettaa, että jos kristityt saavat häärätä miten haluavat, Suomesta saattaa tullakin Iranin kaltainen maa (taas).

"Ateistit ovat kaiketi melko herkkiä näkemään epäkohtia, mutta kuitenkin enemmän muissa kuin itsessään tai ateismissa."

Niin.......Ateistitkin ovat ihmisiä, - kuten teistitkin.

Voit luottaa siihen, että minä en pyydä.

Äänestä
  • Tekisikö herttainen, uskovianen vanha mummo tästä maasta jonkun Hitlerin kaltaisen kahjon ja pahan paikan? Entäs tietämäsi mukava uskovainen perhe, tekisivätkö he? Herää jo todellisuuteen, ja jos olet sitä mieltä että Hitlerkin on jo kuollut, niin anna ukkelin levätä rauhassa, jos lepää rauhassa?

    Äänestä

  • ei hyvä! kirjoitti:

    Tekisikö herttainen, uskovianen vanha mummo tästä maasta jonkun Hitlerin kaltaisen kahjon ja pahan paikan? Entäs tietämäsi mukava uskovainen perhe, tekisivätkö he? Herää jo todellisuuteen, ja jos olet sitä mieltä että Hitlerkin on jo kuollut, niin anna ukkelin levätä rauhassa, jos lepää rauhassa?

    Herttaiset ihmiset ovat kivoja, jos eivät sorru liikaan äitelyyteen.

    Palavasilmäiset, tulta ja tulikiveä syöksevät saarnaajat vaikuttavat joskus pelottavilta ja aina turhauttavilta, mutta he ovat enemmänkin vitsi kuin uhka.

    Luullakseni suurin uhka ovat tavalliset ihmiset, jotka ovat rautaisen varmoja uskostaan ja siitä että he ovat jumalaisen oikeassa. Heidän vastuullaan on lähimmäisten pelastaminen vaikka väkisin. He seuraavat uskonnollisia johtajiaan sokeasti vaikka liekkeihin. Lisäksi heidän on jumalansa koston pelossa pakotettava koko ihmiskunta samaan muottiin - usein vielä rakkauden nimeen.

    Hrrrr..... Tulee kylmiä väreitä.

    Äänestä

  • Phoebus kirjoitti:

    Ne silmät palaa Jumalan tulta, joka tulee Jumalan Sanasta, kuuntele asia, älä pelkää silmiä.

    Äänestä

  • onhan asiaakin kirjoitti:

    Ne silmät palaa Jumalan tulta, joka tulee Jumalan Sanasta, kuuntele asia, älä pelkää silmiä.

    Haluaisit elää pahvilaatikooelämää, kieltäen että edes yliluonnollisuutta ei ole. Nykyikana sellainen ei ole täysin mahdollista, koska yliluonnollisuus lisääntyy television ohjelmissa ja muuallakin. Ateismi on vanhanaikaista, ennen he väittivät, ettei kukaan voi matkustaa avaruuteen.

    Äänestä

  • mutta ole vain kirjoitti:

    Pahvilaatikossa voisi olla mukavan turtaa elää, mutta sehän olisi sama kuin silmien sulkeminen tämän maailmamme pahoilta ja hyviltä asioilta. Ei sovi minun pirtaani, vaikka joskus näkemäni, kokemani ja lukemani asiat sattuvat sydämen pohjaan asti.

    Vai että yliluonnollisuus lisääntyy oikein televisiossa. Silloinhan sen täytyy olla totta.

    >>Ateismi on vanhanaikaista, ennen he väittivät, ettei kukaan voi matkustaa avaruuteen.

    Äänestä

Testamentin kiivas jumala on velkaa monia anteeksipyyntöjä, esim siitä ,että rankaisee lapsia isäpappojen synneistä

Äänestä
  • Ei kannata kirjoittaa pahaa sellaisesta, josta et ymmärrä yhtään mitään, sen takia, kun se ei vain kannata.

    Äänestä

  • itsesi pitäis kirjoitti:

    Ei kannata kirjoittaa pahaa sellaisesta, josta et ymmärrä yhtään mitään, sen takia, kun se ei vain kannata.

    en ymmärrä, miksi lapsille kostetaan esi-isien tekoja?

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    en ymmärrä, miksi lapsille kostetaan esi-isien tekoja?

    Pelkäätkö että lapsesi muuttuvat painoiksi pahojen tekojen takia? Ole huoleti, apina ei muokkaudu miksikään ihmiseksi, eikä ihminen muokkaannu apinaksi. Sinä et vain ymmärrä.

    Äänestä

  • älä väitä enää kirjoitti:

    Pelkäätkö että lapsesi muuttuvat painoiksi pahojen tekojen takia? Ole huoleti, apina ei muokkaudu miksikään ihmiseksi, eikä ihminen muokkaannu apinaksi. Sinä et vain ymmärrä.

    "Ole huoleti, apina ei muokkaudu miksikään ihmiseksi, eikä ihminen muokkaannu apinaksi. Sinä et vain ymmärrä"

    Sinä et ymmärrä. Ihminen on apina.

    Äänestä

Niinpä voisimme vaikka kuvitella, että Suomen ateistit saisivat jollain tavalla kristinuskon häädettyä Suomesta, ainakin vaikuttamasta maan asioihin.

-Tuskin onnistuu, koska kysessä on Jumalan tahto.
Mutta raamatun sanomaa he pyrkivät muuttamaan omien tarkoitusperien mukaan.

Äänestä
  • Kyllä, viime vuoden ateistien maailmankonferenssissa Phoenixissa sovimme, että tämän vuoden tavoitteena on muuttaa ihmisten mielipiteitä pyhästä hengestä. Sovimme myös, että 10 vuoden tavoitteenamme on saada vuorisaarna pois yleisimmin lainatuista raamatun kohdista.

    Äänestä

  • Veripurkki kirjoitti:

    Kyllä, viime vuoden ateistien maailmankonferenssissa Phoenixissa sovimme, että tämän vuoden tavoitteena on muuttaa ihmisten mielipiteitä pyhästä hengestä. Sovimme myös, että 10 vuoden tavoitteenamme on saada vuorisaarna pois yleisimmin lainatuista raamatun kohdista.

    Missä Phoenixissa? Eikö niillä ollut järkevämpää keskustelunaihetta?

    Äänestä

mitään uskontoa Suomesta, ateistit ainakaan, siitä en ole varma mitä kristityt tuumaavat muista uskonnoista.Islam on yhtä suvaitsematon kuin kristinusko silloin kun Eurooppa ei vielä ollut sekularisoitunut ja demokratisoitunut. Jos yhteiskunnat ympärillä eivät olisi muuttuneet emme tiedä miten kirkot valtaansa käyttäisivät. Katolinen kirkko ainakin aiheuttaa yhä suuria kärsimyksiä miljoonille kolmansien maiden naisille kieltäessään syntyvyyden säännöstelyn maissa joissa sillä on valtaa.

Äänestä

sitäettäfaijallasi,jota ei edes mutisis tunne, kävi pieni vahingonlaukaus.

Siitä todisttena on tuttiksen mahassa jälki. Napa.

Äänestä
  • Kirjoitatko enää lainkaan selvin päin?

    Äänestä

Taustaa shaahin ajasta:

"Poliittinen oppositio tehtiin toimintakyvyttömäksi muun muassa lakkauttamalla kommunistinen Tudeh-puolue. Salainen palvelu SAVAK tukahdutti poliittiset vastalauseet kovin ottein. Amnesty International on raportoinut, että Iranissa oli vuonna 1978 2200 poliittista vankia."

Mitä väärää oli diktaattorin arvostelemisessa? Ai niin. eihän uskis tällaista ymmärrä.

Äänestä
  • Ihan oikein oli arvostella diktatuuria. Samaa mieltä ollaan.

    Olisi vaan voitu arvostella paria muutakin diktatuuria siinä ohessa.

    Äänestä

  • Phoebus kirjoitti:

    Ihan oikein oli arvostella diktatuuria. Samaa mieltä ollaan.

    Olisi vaan voitu arvostella paria muutakin diktatuuria siinä ohessa.

    .... kerrallaan.

    "Olisi vaan voitu arvostella paria muutakin diktatuuria siinä ohessa. "

    Äänestä

että olen olemassa.

Äänestä
Aloittaja

Shaahin vallankäyttö ei varmaankaan ole täyttänyt kaikkia ihmisoikeusnormeja. Mutta pelkästään vastustamalla pahaa ei välttämättä päästä hyvään, vaan jopa suurempi mahdollisuus on joutua ojasta allikkoon. Olisi tietenkin ollut allikko se kommunistinen puoluekin, jonka tuonaikaista syrjintää kait Tuomiojakin protestoi, mutta Persia ei joutunut siihen allikkon vaan ihan toiseen.

Shaahi tuskin pääsee diktaattorien julmuustilaston sadan kärkeen, tuskinpa omana aikanaankaan pistesijoille. Jonkun maan valtatasapaino voi olla kiikkerä, eikä ulkopuolinen "apu" välttämättä tuo onnea, Irakissakin se on nähtävissä. Moni sanoo, että Saddamin aikana oli paremmin.

Euroopassa ateistit tekevät kristillisen kulttuurin hävitystyötä, mutteivät pysty tarjoamaan juuri mitään tilalle. Kun uskonto on ensiksikin yhteiskunnan liimaa (uskonto kuin uskonto milteipä), niin ateistien tihutyö heikentää omalta osaltaan rakenteita. Ja kun toisaalta uskonnollinen tyhjiö (eli ateistinen yhteiskunta) ei ole havaintojen mukaan pitemmäksi aikaa pysyvä tila, niin jopa islamin valtaan nousu voisi nopeutua tämän tihutyön seurauksena. Suomessa tuo nyt on vielä varsin kaukaiselta näyttävä asia, mutta niissä maissa, missä jo on monimiljoonainen muslimivähemmistö, tämä ei enää ehkä olekaan taivaanrannan tuolla puolen olevaa tulevaisuutta.

Vastaanväittäjien soisin tuovan esille vastaesimerkkeinä yhteiskuntia, joissa ateismin totettaminen on tuottanut toivottuja tuloksia. Jos näitä esimerkkejä ei ole, niin eikö sellaiseen "onnelaan" pyrkiminen ole mitä suuremmassa määrin uskonvaraista puuhastelua?

Ehkä on hyvä jo valmiiksi vastaväitteeksi todeta, että ateismi on yksityisasia, mutta uskonto on yhteisöllinen asia.

Äänestä
  • lukumäärä ei sinua kiinnosta palaakaan? Sillä minkään muun aatteen nimissä ei ole tapettu yhtä paljon.

    Sanonta tyhmä kuin tuttumies, ei ole syntybyt tyhjästä, vaikka tietysti loukkaa vastaanottajiaan perin karkealla tavalla.

    Äänestä

  • ollut ensimmäinen tällainen valtio Euroopassa 1900 luvulla? Ainakin tavoite oli se. Mikähän siellä on tilanne tänään? Olen kuullut, että siellä on perustettu monia kristillisiä seurakuntia.

    Äänestä

  • "uskonto on ensiksikin yhteiskunnan liimaa "

    Mutta minkälaista yhteiskuntaa aktiiviset "liimanhaistajat" ovat meille tarjoamassa?

    "Euroopassa ateistit tekevät kristillisen kulttuurin hävitystyötä, mutteivät pysty tarjoamaan juuri mitään tilalle."

    Sinulta on sitten mennyt ohi Ranskan vallankumous 1789 ja koko kirkon otteesta vapautuvan Euroopan sekulaari oikeusvaltiohistoria?

    Oletat kaikkien nyky-yhteiskuntien olevan uskonnollisia perustaltaan? Näin ei ole!

    Vaikka Suomenkin valtio yhä kantaa joitakin valtiokirkollisia traditioita, pyrkii se suurelle yleisölle olemaan tunnustukseton, ja tasapuolinen myös ei-evlutkuille kansalaisilleen. Tälle ei muuten vaihtoehtoa olekaan, ellei halua joutua maailman silmissä diktatuurimaiden paaria-luokkaan.

    Tahtomattasi puhut myös itseäsi vastaan: jos uskonto on yhteiskunnan koossapitävää liimaa, täytyisi Iranin nykyhallinnon Saudi-arabian ohella edustaa silmissäsi ihanneyhteiskuntaa? Nythän Iran on korostetusti uskontoon sidottu yhteiskunta toisin kuin shaahin aikoihin.

    Äänestä

  • Voisit kysäistä häneltä suoraan aikooko hän pyytää iranilaisilta anteeksi sitä, että 40 vuotta sitten osallistui Helsingissä mielenosoitukseen shaahia vastaan.

    Laita kyssä menemään, ehkä Tuomioja ottaa asiaan kantaa seuraavassa blogissaan. No, rohkeasti nyt vaan.

    Äänestä

  • Ja nyt sitä "ateismia" ei taas olekaan?

    Äänestä

  • "Euroopassa ateistit tekevät kristillisen kulttuurin hävitystyötä, mutteivät pysty tarjoamaan juuri mitään tilalle. Kun uskonto on ensiksikin yhteiskunnan liimaa (uskonto kuin uskonto milteipä), niin ateistien tihutyö heikentää omalta osaltaan rakenteita."

    Ensin syytät ateistista Tuomiojaa siitä, että hänen takiaan Iranissa on islamilainen meininki ja nyt sitten kehut yhteiskunnan "liimaa", jota kaikki uskonnot sinulle edustavat, mutta joita ateistit pyrkivät heikentämään.

    Yrittäisit olla hiukan johdonmukaisempi noissa jutuissasi.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    lukumäärä ei sinua kiinnosta palaakaan? Sillä minkään muun aatteen nimissä ei ole tapettu yhtä paljon.

    Sanonta tyhmä kuin tuttumies, ei ole syntybyt tyhjästä, vaikka tietysti loukkaa vastaanottajiaan perin karkealla tavalla.

    Entäs nykyaika, nämä ihmiset, tavat ja olemassa olevat uskovaiset, jotka eivät murhaile vaan heillä on muslimimaissa ja muualla vaikeaa, koska he omistavat uskon Jeesukseen, ja sen takia heitä pilkataan, pahoinpidellään, ja jopa tapetaan. Stefanusviesti on uskon marttyyreitä auttava säätiö, se löytyy googlen kautta.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    "Euroopassa ateistit tekevät kristillisen kulttuurin hävitystyötä, mutteivät pysty tarjoamaan juuri mitään tilalle. Kun uskonto on ensiksikin yhteiskunnan liimaa (uskonto kuin uskonto milteipä), niin ateistien tihutyö heikentää omalta osaltaan rakenteita."

    Ensin syytät ateistista Tuomiojaa siitä, että hänen takiaan Iranissa on islamilainen meininki ja nyt sitten kehut yhteiskunnan "liimaa", jota kaikki uskonnot sinulle edustavat, mutta joita ateistit pyrkivät heikentämään.

    Yrittäisit olla hiukan johdonmukaisempi noissa jutuissasi.

    Aina kun tiede tekee uudenlaisen keksinnön, ateismi vanhahtaa lisää.

    Äänestä

  • niin se vain on kirjoitti:

    Aina kun tiede tekee uudenlaisen keksinnön, ateismi vanhahtaa lisää.

    "Aina kun tiede tekee uudenlaisen keksinnön, ateismi vanhahtaa lisää. "

    Älähän sekoile. Mikään ei ole tieteessä vielä ollut ristiriidassa ateismin kanssa.

    Äänestä

  • niin se vain on kirjoitti:

    Aina kun tiede tekee uudenlaisen keksinnön, ateismi vanhahtaa lisää.

    onko teillä joku onnenpyörä mistä te noita sloganeita revitte,jos on niin keksikää uusia,tai kattokaa et ne sopii edes vähän aiheeseen.

    Äänestä

"Niinpä voisimme vaikka kuvitella, että Suomen ateistit saisivat jollain tavalla kristinuskon häädettyä Suomesta, ainakin vaikuttamasta maan asioihin. Voimmeko nyt sitten luottaa siihen, etteivät ateistit pyytäisi tekojaan anteeksi, vaikka tulos olisi edellä kuvatun Iranin esimerkin tapainen?"

Tuttumies, juuri tuon takia minua hävettää edes ajatella, että minulla on sama koulutus kuin sinulla.

Ok, maalaat mahdottoman tilanteen ja sitten kysyt miten ateistit toimisivat. Noh, koska nämä kuvitteelliset hahmot ovat osa kuvitteellista maailmaa, niin vastaus on tässä:
Ateistit ottaisivat yhteyttä Alfa Centaurissa sijaitsevaan siirtokuntaan, joka lähettää Maahan kuljetusaluksia. Ateistit poistuvat planeetalta, koska huomaavat että suurpappi Tuttumies lahkolaisineen on saanut käsiinsä huomattavan ydinasearsenaalin ja teloittanut ei-lahkolaiset vääräoppisina.

Koska Tuttumies kuvittelee, että Jeesus saapuu kunhan Maapallo on tuhottu ydinsodassa, niin Tuttumies laukaisee ydinaseet tuhoten koko maanpinnan. Samalla ateistit seuraavat maapallon peittymistä ydinräjähdyksiin Alfa Centaurista saapuneista kuljetusaluksista ja miettivät ääneen:

'Kyllä tuo Tuttumies on sitten lapsellinen paskapää'

Alukset käynnistävät ylivalonnopeusmoottorinsa ja suhahtavat kohti uutta kotia, jossa ei ole Tuttumiehen kaltaisia kusipäitä tuhoamassa planeettoja oman vainoharhaisen ja tärähtäneen kuuppansa voimalla.

Äänestä
  • Esität tuttumiehen maalailevan mahdotonta tilannetta, mutta millä tavoin tuttumiehen maalailema kuva poikkeaa kantaa ottavien ateistien tavoitteista? Voitko esittää mitään ateistien ajamaa asiaa, joka johtaisi toiseen suuntaan? Muuten, miksi aloit kirjoittamaan Alfa Centaurista ja sitten vielä herjaamaan?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Esität tuttumiehen maalailevan mahdotonta tilannetta, mutta millä tavoin tuttumiehen maalailema kuva poikkeaa kantaa ottavien ateistien tavoitteista? Voitko esittää mitään ateistien ajamaa asiaa, joka johtaisi toiseen suuntaan? Muuten, miksi aloit kirjoittamaan Alfa Centaurista ja sitten vielä herjaamaan?

    olemassa mitään "ateistien ajamaa asiaa". Siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ateistit ole mikään homogeeninen massa, jolla olisi jokin tietty tavoite. Tuo tuntuu olevan uskovaiselle ylitsepääsemätön asia ymmärtää.

    "Esität tuttumiehen maalailevan mahdotonta tilannetta, mutta millä tavoin tuttumiehen maalailema kuva poikkeaa kantaa ottavien ateistien tavoitteista?"

    Sillä tavalla ettei ateistien tavoite ole ajaa kristittyjä tai oikeastaan ketään pois mistään valtiosta.

    "Voitko esittää mitään ateistien ajamaa asiaa, joka johtaisi toiseen suuntaan?"

    Uskonnon vapaus, mielipiteenvapaus, sananvapaus, omantunnon vapaus jne.

    Siinä muutama. Ateistit eivät pyri ajamaan ketään pois, vaan luomaan tilanne, jossa kaikki voivat elää elämäänsä.

    "Muuten, miksi aloit kirjoittamaan Alfa Centaurista ja sitten vielä herjaamaan?"

    Vastasin fiktioon fiktiolla ja Tuttumies on lapsellinen idiootti, joka tulee tänne trollailemaan typerillä jutuillansa yrittäen demonisoida ateisteja. Hän, jos kukaan, yrittää ajaa ihmisiä pois.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    "Uskonnon vapaus, mielipiteenvapaus, sananvapaus, omantunnon vapaus jne."

    Tavoitteenasi on siis mielivapaa, älyvapaa, yltiöliberaali yhteiskunta, jossa on tappiinsa viety suvaitsevaisuus eli mitään arvoja ei ole. Ne, jotka vastustavat tätä, ovat siten juuri heitä, joita et ehkä vielä ole ajamassa pois. Joka kerta kun lähdetään vainojen tielle, niin yksilöt ja ryhmät on ensin alettu nähdä tavoitteiden esteinä, tai sitten heidät on voitu syyttöminä syyllistää, jotta saadaan toisissa asioissa haluttu vaikutus.

    "Tuttumies on lapsellinen idiootti, joka tulee tänne trollailemaan typerillä jutuillansa yrittäen demonisoida ateisteja. Hän, jos kukaan, yrittää ajaa ihmisiä pois." Niinkö?
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8513509/40240940

    Äänestä

  • 4tfrgt kirjoitti:

    olemassa mitään "ateistien ajamaa asiaa". Siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ateistit ole mikään homogeeninen massa, jolla olisi jokin tietty tavoite. Tuo tuntuu olevan uskovaiselle ylitsepääsemätön asia ymmärtää.

    Ateistit eivät usko ei-mihinkään eivätkä he ole homogeenista massaa, paitsi ehkä kannattaessaan homoliittoja. Ateistit eivät. Eivätkö myöskään. Ja varsinkaan ateistit eivät pyri edistämään uskontojen välistä tasa-arvoa eivätkä edistämään maallistumista tai kirkon ja valtion eroa. Paitsi ne ateistit, jotka tälläkin keskustelupalstalla näin väittävät ateistien toimivan. Uskovakin ihmettelee, mitä uskoa, kun kysymys on ateismista ja ateisteista ja varsinkin siitä mitä ateistit sanovat ateismista. Epäilen, että vasta hyvin pitkälliset teologiset opinnot mahdollistavat ateismin ymmärtämisen ja siksi koko aate on tavalliselle kaduntallaajalle kuin Raamatun alkukieltä.

    TROLLI

    Äänestä

  • polyateismin sekasot kirjoitti:

    vain kertoo sinusta ja siitä, että et kykene ymmärtämään ihmisjoukkoa, joka antaa toisen ihmisjoukon olla eri mieltä asioista ilman, että että toinen ihmisjoukko on matkalla helvettiin. Ateistihan voi uskoa melkein mihin tahansa, toisin kuin uskovainen, joka uskoo siihen, mihin on opetettu uskomaan eikä mihinkään muuhun. Usko ja "usko" ovat kaksi täysin eri asiaa. Uskontojen välinen tasa-arvo on varmastikin, niin kauan kuin uskovaisia on, ateistinkin kannalta erittäin suotavaa, mutta uskovaiset itse eivät moiseen tasa-arvoon edes pyri, päin vastoin, sehän sotisi kaikkea edustamaansa vastaan. Homoliittojakaan ei tarvitsisi kannattaa, jos niitä ei typeristä ja kivikautisista syistä vastustettaisi.

    Oikeastaanhan ateismi ei ole edes aate. Ja sekös aina harmittaakin yhden aatteen ihmisiä. Se kun ei mene yhden aatteen ihmiselle jakeluun, että vastapuoli ei oikeasti olekaan vastapuoli. Se sekoittaa yhden aatteen ihmisen pasmat täysin. Kuten kirjoituksesi osoittaa.

    Äänestä

  • 4tfrgt kirjoitti:

    olemassa mitään "ateistien ajamaa asiaa". Siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ateistit ole mikään homogeeninen massa, jolla olisi jokin tietty tavoite. Tuo tuntuu olevan uskovaiselle ylitsepääsemätön asia ymmärtää.

    "etteivät ateistit ole mikään homogeeninen massa"

    Ovat siis

    - epähomogeeninen massa
    - homogeeninen epämassa
    - epähomogeeninen epämassa?

    "jolla olisi jokin tietty tavoite."

    Heillä siis ei ole

    - tiettyä tavoitetta
    - mitään tavoitetta?

    "Tuo tuntuu olevan uskovaiselle ylitsepääsemätön asia ymmärtää."

    Jostakin syystä tuon ja muidenkin ateististen perusväittämien jatkuva hokeminen tuntuu siltä kuin ateisteilla olisi

    (siis)

    - jotain asiaa
    - mitään asiaa.

    Äänestä

  • H.H. kirjoitti:

    yksilölliseen kokemukseen perustuva itsenäinen päätiös uskosta pois tulosta. Ei siis mitään asiaa enää kirkkoon. Sillä uskoon tuleminen on sitä, että Jumala puhuttelee henkilökohtaisesti muiden kuulematta henkilöä ja tämä tekee henkilökohtaisen päätöksen ottaa Jeesus elämäänsä.

    Ovikello soi. Uskoon tullut tulee tuottamaan uskoon ateistia joka tulee avaamaan ovea. Ateisti sulkee oven kiireesti tunnistettuaan uskovaisen ja vuoropuhelu tapahtuu postiluukun kautta.

    - tuon ilon sanomaa
    - kerjää YK:n rahat muualta, se on vaan yks uskisten julkinen salaliitto piilolähetystyön tekemiseen
    - lukisin sinulle Raamattua
    - mulla on oma
    - luetaan sitä yhdessä
    - mä osaan sen jo ulkoa
    - hyvä, tiedät sitten jo perusteet
    - ja hyvät ne onkin! En tuu uskoon vaikka rukoilisit. Kokeile vaikka!
    - Isä meidän, joka olet...
    - lällällää, ei se siellä ole
    - mutta Raamatussa sanotaan
    - luulet vaan, se on kuule iltasatukirja
    - Raamatussa sanotaan, että olkaa lasten kaltaisia, sillä...
    - sitä saa lapsille lukea! Tulevat vielä kastelijoista vanhoiksi hurskastelijoiksi.
    - tässä sinulle lehtinen meidän seurakunnaltamme
    - vie sinä nismiä sinne kommuuniis. Hyvä sytyke, hyvä sytyke, teen sätkän
    - hyvä veli, ethän polta asunnossa!
    - hähähähää kyllä poltan jos se sua haittaa
    - mutta se on kiellettyä
    - lässyn lässyn, mikä luku, mikä jae?
    - järjestyssäännössä

    Ateisti sulkee luukun ja avaa television. Siellä saarnaa TV-pastori. Ateisti vaihtaa kanavaa. Nyt sieltä tulee kristillinen keskustelutunti. Taas ateisti vaihtaa kanavaan. Nyt näkyy kristillisdemokraattien ehdokas A-studiossa haastattelussa. Ateisti siis vaihtaa kanavaa. OstosTV:llä krsititty liikemies erittäin sliipattuna myy CD-ROM-Raamattua. Ateisti ei osta vaan menee nukkumaan. Mutta hän tietää....

    Ovi kello soi taas. Ateisti menee avaamaan. Sama uskovainen taas.
    - on se nyt kumma, etkö sä jo usko
    - sinunkin pitäisi
    - sitä maailmaa perkele luotu seittemässä päivässä
    - saada sinut kääntymään ja hylkäämään väärä tiesi
    - mihinkään arkkiin olis kaikkien niitten elikoitten paskatkaan mahtuneet
    - ja saada sinut ymmärtämään
    - fossiilit ja radiohiiliajoitus
    - että käsittäisit, mutta ehkä oli väärä ajoitus
    - kirkon tornitkin kun fallossymbooleja tai avaruusraketteja lähtöalustalla
    - taas toistaa tätä, mutta että me paremmin ymmärtäisimme toisiamme
    - torinon käärinliinat kanssa yks
    - vahva todistus ihmeestä
    - itekkään usko noihin juttuihis
    - henkilökohtainen usko, jonka haluan sinulle tuoda
    - sulle myyvät kallillaa jenkeistä niitä lehtisiä, kannat sitten niitä lumessa ja pakkasessa ilmatteks
    - Jeesus ajoi rahanvaihtajat pois temppelistä
    Uskovainen kaivaa taskuaan
    - rikkoa tämä kymppi ensi sunnuntain kolehtia varten
    - vaikka koko satanen
    - kiitos tämä menee hyvään tarkoitukseen
    - uskontojen tuki ry niin
    - uskovien vainot monissa maissa
    - teidät hihhulit pitäs kanssa kärrätä Jerusalemiin kaikki
    - kiitos että jaksoit kuunnella
    - käännytystyötä tehdä
    - tulenko taas huomenna
    - keskustelemaan ovelle, mulla on vapaa-ajattelijoiden kokous
    - jatkaisimmeko netissä
    - trollaamalla

    Äänestä

Ainii, eihän sellaista tarvitse tehdä kun ei ole ketään jolle sen tekisi! Ja miksi näin:

-jos olet olemassa, ei uskovaiset ole voineet keskiajalla tappaa pois sukuasi
-jos et ole olemassa, ei ole ketään jolta pyytää anteeksi

Näin loisteliaasti kristinusko kirkkaudessaan elää hyveellistä menneisyyttä ja nykyisyyttä!

Äänestä

"Esikuvallisena tapauksena Erkki Tuomiojan tunnettu Persian shaahin vastainen protestointi, joka pieneltä osaltaan on ollut johtamassa nykyiseen islamilaiseen Iraniin."

Nyt ihan mielelläni lukisin sinulta kunnon perustelun tuohon väitteeseen. Kiitos etukäteen selityksestä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuomioja vastusti julkisesti shaahia, muttei Khomeinia. Tasapuolisuus?
    Persian valtatasaino horjahti shaahin kaaduttua varmaan Tuomiojaakin harmittavaan suuntaan. Ei tietenkään yksi ihminen paljoa vaikuttanut, mutta tuohon tuhon suuntaan oli kuitenkin hänkin, ehkä sokeasti, työntämässä kehitystä.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    että esitit kunnon perustelun?

    Ei millään pahalla, mutta huimaako sinua useinkin?

    Äänestä

Aloittaja

1) Yhtään esimerkkiä ei ole tullut esille, miten ateistinen yhteiskunta (enemmistö tai johto) on onnistunut välttämään katastrofin vähänkään pitempään.
2) Palstan ateistit eivät ole halukkaita keskustelemaan ateismin aiheuttamista ongelmista, vaan mieluummin henkilökohtaisuuksista.
Että ehkäpä niitä anteeksipyyntöjä ei sitten katastrofin jälkeenkään tulisi, kun ei ole havaintoa aiempienkaan katastrofien osalta katumista. Päätän tällä erää tähän.

Äänestä
  • Ateismi ei aiheuta yhtään mitään katastrofeja. Uskovaiset sen sijaan eivät ole koskaan pyytäneet anteeksi noitavainojaan ja ristiretkiensä kidutuksia. Kirkon mahtavan omaisuuden kartuttaminen köyhien ihmisten kustannuksella (kirkollisvero) ei sekään aiheuta uskovaisille pienintäkään omantunnon soimausta.

    Äänestä

  • Sinä yritit pelata omaan pussiisi olemalla epärehellinen paskiainen ja ihmiset huomasivat sen. Sitten vaihdoit kysymystäsi yhdestä epärehellisyydestä toiseen epärehellisyyteen.

    Tuttumies, sinä olet loistava esimerkki kuinka myrkyllinen uskonto on. Se ei ole tehnyt sinusta edes siedettävää, vaan se teki sinusta entistä huonomman ihmisen. Aikuistu jo, hyvä mies!

    Äänestä

  • vaan uskonnot.

    Äänestä

  • Katsoessamme 1600- ja 1700-luvulta edennyttä sekularisoitumisen historiaa Euroopassa, voimme huomata kirkon - niin Vatikaanijohtoisen katolisen kuin pohjoisemman luterilaisenkin - menettäneen asemiaan maaillistuneissa yhteiskunnissa.

    Puhuessasi "ateistisista yhteiskunnista" mielessäni lienee ollut Neuvostoliitto, Albania tai Kiina. Minulle sekularisoitumisen esimerkkejä ovat pikemmin Saksa, Ranska ja Ruotsi.

    Kaikki kyseiset maat ovat toki käyneet sotia sekulairisoitumisensa jälkeenkin, mutta sekularisoitumisprosessi on ollut vääjäämätöntä - sotatilojen aikana valtiovallan suhde kirkkoon on päinvastoin vahvistunut jopa parjaamassasi Neuvostoliitossa. Jopa Stalin tarvitsi kirkkoa siunaamaan aseensa. Hitlerhän siitä narusta jo osasikin vetää.

    Kun puhut ateistisista yhteiskunnista, olisi vähemmisvaatimuksena sinulle, että nimeäisit edes yhden.

    Samoin kun puhut "katastrofeista" - yksi ja toinen valtio on saanut tiellään kokea vastoinkäymisiä ihan riippumatta uskovaisuutensa ja tunnustuksellisuutensa tasosta. Onko jumalainen Israel - jossa ihmiset muuten edelleen rekisteröidään johonkin uskontokuntaan kuuluvaksi, ja "uskonnoton" ei ole hyväksyttävä vastaus - ollut maailmanrauhan onnela?

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Sinä yritit pelata omaan pussiisi olemalla epärehellinen paskiainen ja ihmiset huomasivat sen. Sitten vaihdoit kysymystäsi yhdestä epärehellisyydestä toiseen epärehellisyyteen.

    Tuttumies, sinä olet loistava esimerkki kuinka myrkyllinen uskonto on. Se ei ole tehnyt sinusta edes siedettävää, vaan se teki sinusta entistä huonomman ihmisen. Aikuistu jo, hyvä mies!

    Tuttumies muka viskissään? Eipä taida olla, oletkos sinä sitten? Ei tällaisessa pilkkaamisessa ole mitään järkeä.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    Katsoessamme 1600- ja 1700-luvulta edennyttä sekularisoitumisen historiaa Euroopassa, voimme huomata kirkon - niin Vatikaanijohtoisen katolisen kuin pohjoisemman luterilaisenkin - menettäneen asemiaan maaillistuneissa yhteiskunnissa.

    Puhuessasi "ateistisista yhteiskunnista" mielessäni lienee ollut Neuvostoliitto, Albania tai Kiina. Minulle sekularisoitumisen esimerkkejä ovat pikemmin Saksa, Ranska ja Ruotsi.

    Kaikki kyseiset maat ovat toki käyneet sotia sekulairisoitumisensa jälkeenkin, mutta sekularisoitumisprosessi on ollut vääjäämätöntä - sotatilojen aikana valtiovallan suhde kirkkoon on päinvastoin vahvistunut jopa parjaamassasi Neuvostoliitossa. Jopa Stalin tarvitsi kirkkoa siunaamaan aseensa. Hitlerhän siitä narusta jo osasikin vetää.

    Kun puhut ateistisista yhteiskunnista, olisi vähemmisvaatimuksena sinulle, että nimeäisit edes yhden.

    Samoin kun puhut "katastrofeista" - yksi ja toinen valtio on saanut tiellään kokea vastoinkäymisiä ihan riippumatta uskovaisuutensa ja tunnustuksellisuutensa tasosta. Onko jumalainen Israel - jossa ihmiset muuten edelleen rekisteröidään johonkin uskontokuntaan kuuluvaksi, ja "uskonnoton" ei ole hyväksyttävä vastaus - ollut maailmanrauhan onnela?

    Niin pieni maa, katso kartasta, aiheuttaa isoa päänvaivaa, mutta on yhä, kertoo siitä että kyllä se Jumala vain sitä Israelia suojelee. Muuten arabien valtava määrä, koostuen muslimeista, olisi sen jo vallannut.

    Äänestä

  • Suomea pienempi maa kirjoitti:

    Niin pieni maa, katso kartasta, aiheuttaa isoa päänvaivaa, mutta on yhä, kertoo siitä että kyllä se Jumala vain sitä Israelia suojelee. Muuten arabien valtava määrä, koostuen muslimeista, olisi sen jo vallannut.

    "Niin pieni maa, katso kartasta, aiheuttaa isoa päänvaivaa, mutta on yhä, kertoo siitä että kyllä se Jumala vain sitä Israelia suojelee."

    Ei siihen suojeluun mitään jumalia tarvita. Riittää, kun on tarpeeksi rahaa aseissa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Ja ydinpommeja!

    Äänestä

Mitähän ihmettä oikein selität? Mitä oikein pitäsi pyytää anteeksi ja keneltä? Sitäkö että ei usko mielikuvitusolentohin? Ja keneltä sitä pitäisi anteeksi pyydellä?

Kristinuskon häätäminen? Mitä ihmettä? Ei uskonto ole joku olio, joka häädetään kuin Persian Shaahi. Uskonto on institutionalisoitua taikauskoa, joka katoaa kun ihmiset vaihtavat sen johonkin toiseen taikauskoon tai lakkaavat olemasta taikauskoisia ylipäätään.

Kuvittelet ilmeisesti, että jos kristinuskon kannatus Suomessa hiipuu, Suomesta tulee islamilainen valtio, vai? Mielipuolinen ajatus. Kuvitteletko todella, että tapakristityistä tulisi uskonnottomien sijaan fundamentalistisiä islamilaisia? Niinkö tässä on tapahtumassa? Ev. lut. kirkosta eroavat alkavat muslimeiksi?

Ei hyvänen aika, on sinulla kauhukuvat...

Äänestä
  • Ymmärrä että taikuus kuuluu taikureille, siitäkin on kerrottu Raamatussa, ei Raamattu ole taikauskoakaan, vaan se on lahja, jonka antajana on Jumala, ei ihminen itse.

    Äänestä

  • jotain ihan muuta kirjoitti:

    Ymmärrä että taikuus kuuluu taikureille, siitäkin on kerrottu Raamatussa, ei Raamattu ole taikauskoakaan, vaan se on lahja, jonka antajana on Jumala, ei ihminen itse.

    "ei Raamattu ole taikauskoakaan, vaan se on lahja, jonka antajana on Jumala, ei ihminen itse. "

    Juuri tuossahan sinä tuot esille taikauskosi.

    Äänestä

on kyse? Siitäkö että arvosteltiin yhtä tahoa muttei toista?

Äänestä
  • Ateistit eivät pyri hävittämään uskontoja. Uskokoon kukin mihin lystää. Ateistit haluavat lähinnä poistaa yhden uskonnon valta-aseman valtiossa, erottaa yhteiskunnan ja uskontojen toiminnot. Ateisti toisi tasa-arvoa uskontojen välille, kun ne eivät siihen itse pysty. Ateistit haluavat myös levittää kansantajuisesti tieteellisiä näkemyksiä uskonnollisten dogmien sijaan. Ateistit pyrkivät korkeaan moraaliin ihmisten välisistä suhteista itsestään.
    Ateistit tietävät, että uskonnot elävät vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja tottumuksen voimalla, mutta hiipuvat oman ideologisen sisältönsä takia marginaali-ideologeiksi. Juuri uskonnon mielettömien väittämien takia syntyy uskovaisista ateisteja ja jotka haluavat vaikka vaatimattomilla toimilla edistää humanismia.
    Ateismi ei vaadi jäsenyyttä mihinkään, ei vaadi puoluekantaa, ei syrji toisinajattelevia, estää ihmisten joutumista eläessään syntimystiikan vangiksi ym. jne.
    Käsittääkseni jo tässä esitetyt määritelmät ovat valovuosia uskontojen myrkynvihreitä oppeja edellä.

    Äänestä

  • Siitähän syylliset tavallisesti tunnistetaan: sen sijaan että he alkaisivat puolustella itseään ja tekojaan, he alkavat sättiä muita.

    Yhtä murhaajaa ei saisi tuomita, kun eräs toinenkin on vielä karkuteillä...

    Äänestä

  • löyhäpää kirjoitti:

    Ateistit eivät pyri hävittämään uskontoja. Uskokoon kukin mihin lystää. Ateistit haluavat lähinnä poistaa yhden uskonnon valta-aseman valtiossa, erottaa yhteiskunnan ja uskontojen toiminnot. Ateisti toisi tasa-arvoa uskontojen välille, kun ne eivät siihen itse pysty. Ateistit haluavat myös levittää kansantajuisesti tieteellisiä näkemyksiä uskonnollisten dogmien sijaan. Ateistit pyrkivät korkeaan moraaliin ihmisten välisistä suhteista itsestään.
    Ateistit tietävät, että uskonnot elävät vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja tottumuksen voimalla, mutta hiipuvat oman ideologisen sisältönsä takia marginaali-ideologeiksi. Juuri uskonnon mielettömien väittämien takia syntyy uskovaisista ateisteja ja jotka haluavat vaikka vaatimattomilla toimilla edistää humanismia.
    Ateismi ei vaadi jäsenyyttä mihinkään, ei vaadi puoluekantaa, ei syrji toisinajattelevia, estää ihmisten joutumista eläessään syntimystiikan vangiksi ym. jne.
    Käsittääkseni jo tässä esitetyt määritelmät ovat valovuosia uskontojen myrkynvihreitä oppeja edellä.

    "Ateistit haluavat lähinnä poistaa yhden uskonnon valta-aseman valtiossa, erottaa yhteiskunnan ja uskontojen toiminnot."

    Kun minä olen lukenut, ettei ateisteilla ole mitään ohjelmaa eikä oppia eikä heitä yhdistä mikään muu kuin ateismi, joka taas ei tarkoita muuta kuin sitä että ei usko ei-mihinkään eikä ateisteilla ole maailmankokousta eikä vapaa-ajattelijat edusta sinänsä ateismia, että EIKÖ tässä nyt ole ristiriita?

    Vihreät vastutavat kaikkea, ateistit vastustavat kiivaasti ei-mitään (omien määritelmiensä mukaan).

    Äänestä

  • ite asti kirjoitti:

    "Kun minä olen lukenut, ettei ateisteilla ole mitään ohjelmaa eikä oppia eikä heitä yhdistä mikään muu kuin ateismi, joka taas ei tarkoita muuta kuin sitä että ei usko ei-mihinkään eikä ateisteilla ole maailmankokousta eikä vapaa-ajattelijat edusta sinänsä ateismia, että EIKÖ tässä nyt ole ristiriita?"

    Ateisteilla ei ole todellakaan mitään oppia. Monet ateistit ovat kuitenkin sitä mieltä, että siitä, mitä lainasit uskonnoista.

    "Vihreät vastutavat kaikkea, ateistit vastustavat kiivaasti ei-mitään (omien määritelmiensä mukaan). "

    Olet ymmärtänyt määritelmän täysin väärin.

    "Ateisteilla ei ole todellakaan mitään oppia. Monet ateistit ovat kuitenkin sitä mieltä, että siitä, mitä lainasit uskonnoista."

    Minun on pakko tunnustaa, että monet raamatulliset vertauksetkin aukeavat minulle hieman paremmin kuin ylläoleva lause, mutta vika saattaa olla lukijassakin. Toivoisin kuitenkin, että avautuisit hieman lauseen kirjoittamiseen liittyvistä tarkoitusperistä lähinnä niiltä osin kuinka tuon lauseen olisi pitänyt olla minulle tulkittavissa.

    Kiitos jo etukäteen.

    Se oli ihan yhtä selkeä kuin lauseesi "että ei usko ei-mihinkään".

    "Toivoisin kuitenkin, että avautuisit hieman lauseen kirjoittamiseen liittyvistä tarkoitusperistä lähinnä niiltä osin kuinka tuon lauseen olisi pitänyt olla minulle tulkittavissa."

    En enää muista, mikä ajatukseni oli. Ei sillä kuitenkaan ole mitään väliä. Voimme vain todeta, että kirjoitit täyttä hölynpölyä.

    "Voimme vain todeta, että kirjoitit täyttä hölynpölyä. "

    Mikäli todella sanomme noin, pitää määritelmää laajentaa seuraavasti: ateistit toteavat ei-tosia asioita.

    Ateistillehan Jumalaa ei ole eikä hän usko Jumalaan, joten käsittääseni ateisti silloin ei-uskoo ei-mihinkään. Perinteisessä logiikassa kaksi perättäistä negaatiota johtavat yleensä yhteen positiivioon, mutta ateistit eivät kai usko siihenkään. Toisin kuin Newton tai Einstein.

    "Ateistillehan Jumalaa ei ole eikä hän usko Jumalaan, joten käsittääseni ateisti silloin ei-uskoo ei-mihinkään. "

    Väärin. Ateistit eivät usko jumaliin. Olet siis käsittänyt väärin. Jumalat eivät ole ei-mitään vaan ne ovat ihan oikeasti olemassaolevia abstrakteja käsitteitä.

    "Jumalat eivät ole ei-mitään vaan ne ovat ihan oikeasti olemassaolevia abstrakteja käsitteitä. "

    ... joihin siis ateistit eivät usko! Ateistit eivät siis usko eräisiin ihan oikeasti olemassa oleviin abstrakteihin käsitteisiin? Kuinka on potentiaalienergian laita, tulisiko se ateistien mukaan hylätä epäuskottavana?

    Ohhoh!

    Äänestä

  • alkaakin kummastutta kirjoitti:

    ".. joihin siis ateistit eivät usko!"

    Me ateistit kyllä tiedämme, että niitä on olemassa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    ".. joihin siis ateistit eivät usko!"

    Me ateistit kyllä tiedämme, että niitä on olemassa.

    mutta ette voi uskoa sitä todeksi?

    Äänestä

  • alkaakin kummastutta kirjoitti:

    "Jumalat eivät ole ei-mitään vaan ne ovat ihan oikeasti olemassaolevia abstrakteja käsitteitä. "

    ... joihin siis ateistit eivät usko! Ateistit eivät siis usko eräisiin ihan oikeasti olemassa oleviin abstrakteihin käsitteisiin? Kuinka on potentiaalienergian laita, tulisiko se ateistien mukaan hylätä epäuskottavana?

    Ohhoh!

    ihan oikeasti on käsite jumala ja teille se on totisinta totta,ateisteille se on abstrakti käsite vähä niinku satua,ymmärrätkö,jos et niin ei tarvi vastata.

    Äänestä

vai mitä ihmettä lässytät jostain neljänkymmenen vuoden takaisesta mielenosoituksesta ja nyky-Iranista.

Äänestä

"Esikuvallisena tapauksena Erkki Tuomiojan tunnettu Persian shaahin vastainen protestointi, joka pieneltä osaltaan on ollut johtamassa nykyiseen islamilaiseen Iraniin."

Voisitko kertoa, miten pääsit tuollaiseen johtopäätökseen.

"Voimmeko nyt sitten luottaa siihen, etteivät ateistit pyytäisi tekojaan anteeksi, vaikka tulos olisi edellä kuvatun Iranin esimerkin tapainen?"

Minun on aika vaikea uskoa, että ateistit tukisivat teokratian nousua. Tietysti sinä voit kuvitella ihan mitä tahansa, mutta ei kuvitelmissasi mitään järkeä ole.

Äänestä

Minä voisin pyytää anteeksi joitain ateistien tekosia heti kun kristityt pyytävät anteeksi ristiretkiä,
afrikkalaisten sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikan alkuasukas- ja intiaaniheimojen vainoja ja julmia
kansanmurhia ja orjuuttamisia sekä kaikkia noitavainoja ja inkvisitiota ja Giordano Brunon elävältä
polttamista. Mutta kun ei ole tuollaisia anteeksipyyntöjä koskaan missään näkynyt. Ainoa katolisen
kirkon koskaan esittämä lausuma Giordano Brunostakin oli, että tämä ansaitsikin tulla poltetuksi.
Se ei oikein kuulostanut anteeksipyynnöltä...

Palataan asiaan sitten kun kristittyjen anteeksipyyntöjä ensin näkyy.

Äänestä

Aluksi haluan kiittää kaikkien keskustelupalstojen kestonikkiä tuttumiestä erinomaisen raikkaasta näkökulmasta ja piristävästä aiheenkäsittelystä. Palstan vakiokirjoittajat näköjään tyrmäsivät ajatuksen fanaattisen islamin muodostamasta vaarasta Suomessa. Ansiokas avaus innoitti minut ajattelemaan muitakin uhkia, joita maallistumiseen näyttää liittyvän. Eräs tällainen, selvästi havaittu ilmiö, on ollut satanismin ja saatananpalvonnan lisääntyminen, ja saattaapa olla, että taannoin ilmenneellä moottoripyöräjengien näkyvämmällä toiminnallakin on ehkä syynsä juuri valtion uskontomme aseman heikkenemisessä. Voidaan siis kysyä, olisiko virallisen uskontomme opetusta vastustaneiden ja valtion kirkon jäsenmäärän vähentämiseen pyrkineiden tahojen syytä esittää anteeksipyyntönsä noiden mainittujen samaan aikaan voimistuneiden negatiivisten ilmiöiden uhreille. Ehkä jopa korvauksien maksamista olisi harkittava.

Äänestä
  • "Eräs tällainen, selvästi havaittu ilmiö, on ollut satanismin ja saatananpalvonnan lisääntyminen, ja saattaapa olla, että taannoin ilmenneellä moottoripyöräjengien näkyvämmällä toiminnallakin on ehkä syynsä juuri valtion uskontomme aseman heikkenemisessä. Voidaan siis kysyä, olisiko virallisen uskontomme opetusta vastustaneiden ja valtion kirkon jäsenmäärän vähentämiseen pyrkineiden tahojen syytä esittää anteeksipyyntönsä noiden mainittujen samaan aikaan voimistuneiden negatiivisten ilmiöiden uhreille. Ehkä jopa korvauksien maksamista olisi harkittava."

    on pieni ongelma. Suorastaan tuttumiehen mentävä. Nimittäin käsittääkseni koko saatananpalvontaa ei olisi ilman kristinuskoa.

    Äänestä

  • Yritä nyt vähän skarpata ja ymmärtää, että Iranin historia ei todellakaan ole verrannollinen Suomen tilanteeseen.

    "Eräs tällainen, selvästi havaittu ilmiö, on ollut satanismin ja saatananpalvonnan lisääntyminen, ja saattaapa olla, että taannoin ilmenneellä moottoripyöräjengien näkyvämmällä toiminnallakin on ehkä syynsä juuri valtion uskontomme aseman heikkenemisessä."

    Voisitko nyt perustella, mihin perustat nuo luulemuksesi?

    "Voidaan siis kysyä, olisiko virallisen uskontomme opetusta vastustaneiden ja valtion kirkon jäsenmäärän vähentämiseen pyrkineiden tahojen syytä esittää anteeksipyyntönsä noiden mainittujen samaan aikaan voimistuneiden negatiivisten ilmiöiden uhreille."

    Voidaan siis kysyä, onko sinulla mitään järkeä päässä kuvitelmiesi lisäksi.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    "Eräs tällainen, selvästi havaittu ilmiö, on ollut satanismin ja saatananpalvonnan lisääntyminen, ja saattaapa olla, että taannoin ilmenneellä moottoripyöräjengien näkyvämmällä toiminnallakin on ehkä syynsä juuri valtion uskontomme aseman heikkenemisessä. Voidaan siis kysyä, olisiko virallisen uskontomme opetusta vastustaneiden ja valtion kirkon jäsenmäärän vähentämiseen pyrkineiden tahojen syytä esittää anteeksipyyntönsä noiden mainittujen samaan aikaan voimistuneiden negatiivisten ilmiöiden uhreille. Ehkä jopa korvauksien maksamista olisi harkittava."

    on pieni ongelma. Suorastaan tuttumiehen mentävä. Nimittäin käsittääkseni koko saatananpalvontaa ei olisi ilman kristinuskoa.

    Minun ja monen muun käsityksen mukaan saatananpalvonta ei mitenkään erityisesti liity juuri kristinuskoon. Olisi tietenkin hauska kuulla perustelusi väitteellesi.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Yritä nyt vähän skarpata ja ymmärtää, että Iranin historia ei todellakaan ole verrannollinen Suomen tilanteeseen.

    "Eräs tällainen, selvästi havaittu ilmiö, on ollut satanismin ja saatananpalvonnan lisääntyminen, ja saattaapa olla, että taannoin ilmenneellä moottoripyöräjengien näkyvämmällä toiminnallakin on ehkä syynsä juuri valtion uskontomme aseman heikkenemisessä."

    Voisitko nyt perustella, mihin perustat nuo luulemuksesi?

    "Voidaan siis kysyä, olisiko virallisen uskontomme opetusta vastustaneiden ja valtion kirkon jäsenmäärän vähentämiseen pyrkineiden tahojen syytä esittää anteeksipyyntönsä noiden mainittujen samaan aikaan voimistuneiden negatiivisten ilmiöiden uhreille."

    Voidaan siis kysyä, onko sinulla mitään järkeä päässä kuvitelmiesi lisäksi.

    Sekä Iran että Suomi omaavat merkittäviä kansainvälisen kapitalismin tavoittelemia luonnonvaroja alueillaan. Iranissa kyse on öljyssä, Suomessa ns. vihreästä kullasta eli puusta. Suuret metsäteollisuuskapitalistit ovat jo pitkään vaikuttaneet osaltaan mm. Suomen politiikkaan ja aivan kuten öljykriisi aiheutti vakavan sisäisen kriisin Iranissa, ovat metsänjalostustuotteiden hintojen muutokset ja kysynnän vaihtelut vaikuttaneet suuresti Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Kummassakin maassa on pienen eliittiryhmän ajama maallistuminen pyrkinyt syrjäyttämään valtaväestön omaksuman uskonnollisen maailmankatsomuksen. Iranissa tämä johti kansalaisten kapinaan, joka nosti valtaan Euroopassa maanpaossa olleen Ajatoolah Khomeinin. Mielestäni Eurooppalaiset kristilliset valtiot osoittivat suurta humaanista ihmisrakkautta tarjotessaan suojan tälle maansa valtaeliitin ja sen diktatorisen johtajan vainoamalle miehelle, olletikin, että hän oli demokraattisesti selvästi suositumpi kuin kansaansa riistänyt shaahin hallinto. Eurooppa piti siis jälleen järkähtämättä kiinni kansanvallan kunnioittamisesta kaikissa olosuhteissa. Se on arvokas asia, josta on syytä olla ylpeä. Samaan aikaan kun Iranissa valta vaihtui, olivat huonot kansainväliset suhdanteet aiheuttaneet myös Suomessa kansalaisten keskuudessa pahaa tyytymättömyyttä ja tämä purkautui osittain Niilo Yli-Vainon johtamassa liikeessä, jonka juuret olivat valtauskontomme hedelmällisessä maaperässä ja joka halusi tarjota ihmisille sitä, minkä he olivat elämästään menettäneet 1960-l:lla valtaan nouseen nuoren eliitin uskonnonvastaisen toiminnan seurauksena. Samalla tavoin kuin Iranissa, Niilo Yli-Vainion johtamassa kansanliikkeessä tuli ilmi kansan halu parantaa asemaansa saadakseen mm. parempaa terveydenhoitoa. On helppo nähdä, että nämä samat asiat ovat jälleen nousseet keskustelun kohteeksi tämän päivän Suomessa.

    Tavallinen rivikansalainen on huolestuneena saanut seurata, kuinka seurakunnat ovat viimeaikoina menettäneet jäsenistöään ja kuinka niiden tulopohja on kaventunut. Monenlaisia muitakin huolestuttavia maallistumisen merkkejä on ollut havaittavissa, sillä lehtien palstoilta on voinut lukea vaatimuksia vuosisataisen uskontomme opetuksen lopettamiseksi koululaitoksemme piirissä, tuon laitoksen, joka on tuottanut maailman parhaat oppilaat, joista taas ovat kasvaneet maailman viisaimmat mobiiliteknologian insinöörit. Nyt siis kuitenkin tuota hyvin toiminutta opetusjärjestelmää haluttaisiin muuttaa sellaisten ihmisten toimesta, jotka näkevät mellakoiden täyttämän kuusikymmentäluvun tapaan yltiöpäisen maallistumisen tavoiteltavana olotilana. Kansalainen voi vain kysyä, mihin noiden vaatimusten toteuttaminen johtaisikaan? Samaan aikaan on lehtien palstoilla ollut selvästi havaittavissa satanismia ja saatananpalvontaa käsittelevien uutisten lisääntyminen verrattuna esimerkiksi kahden-kolmenkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin kansankirkkomme asema vielä oli vahva. Tuo uutisointi on lähes poikkeusetta ollut negatiivista. Samaa voi sanoa moottoripyöräjengejä koskevasta uutisoinnista ja viittaavat näiden ateististen järjestöjen nimetkin: Hells Angels, selvästi samaan suuntaan kuin saatananpalvonta, satanismi ja gotiikka.

    Tässä valossa näkisin, että uskonnon paitsioasemaan joutumisella ja mainituilla tavallisen kansalaisen kannalta haitallisilla ilmiöillä on havaittava yhteys keskenään ja se herättää myös ktysymyksen vastuuvelvollisuudesta, ainakin henkisessä mielessä.

    Toivoisin, että ateistit pystyisivät valaisemaan hieman myös omia käsityksiään näistä asioista.

    Äänestä

  • tiedon luota kirjoitti:

    Minun ja monen muun käsityksen mukaan saatananpalvonta ei mitenkään erityisesti liity juuri kristinuskoon. Olisi tietenkin hauska kuulla perustelusi väitteellesi.

    Saatana kuuluu kristinuskon mytologiaan. Saatananpalvonta liittyy siis erityisesti kristinuskoon.

    Äänestä

  • yhtäältä ja toisaalt kirjoitti:

    "Sekä Iran että Suomi omaavat merkittäviä kansainvälisen kapitalismin tavoittelemia luonnonvaroja alueillaan. "

    Väärin. Suomessa ei ole mitään Iranin öljyvaroihin verrattavaa luonnonvaraa.

    "Iranissa kyse on öljyssä, Suomessa ns. vihreästä kullasta eli puusta. "

    Jos et ole sattunut huomaamaan, on öljyllä paljon merkittävämpi asema maailman politiikassa kuin puulla.

    "Suuret metsäteollisuuskapitalistit ovat jo pitkään vaikuttaneet osaltaan mm. Suomen politiikkaan ja aivan kuten öljykriisi aiheutti vakavan sisäisen kriisin Iranissa, ovat metsänjalostustuotteiden hintojen muutokset ja kysynnän vaihtelut vaikuttaneet suuresti Suomen taloudelliseen tilanteeseen."

    Suomen sisäiset "kriisit" ovat kuin pieru Saharassa maailman politiikan kannalta. Ulkomaat eivät yritä kumota Suomen hallitusjärjestelmää puun takia, koska 1) se on melko merkityksetöntä ja 2) Suomen hallituksella ei ole niin merkittävää asemaa Suomen puukauppoihin. Suomen vakaus ei ole täysin kytköksissä puun ja sen jalosteiden maailmanmarkkinoihin. Vaikka puuteollisuudella on vaikutus Suomen talouteen, ei se vaikuta Suomen hallinnollisiin järjestelmiin muutoin kuin marginaalisesti.

    "Kummassakin maassa on pienen eliittiryhmän ajama maallistuminen pyrkinyt syrjäyttämään valtaväestön omaksuman uskonnollisen maailmankatsomuksen."

    Tuo on pelkkää kuvitelmaasi.

    "Iranissa tämä johti kansalaisten kapinaan, joka nosti valtaan Euroopassa maanpaossa olleen Ajatoolah Khomeinin."

    Miten ihmeessä sinä teet Islamilaisesta vallankumouksesta maallistuneiden syyn? Nyt sinulla kyllä heittää pahasti päässä. Iran oli ennen vallankumousta diktaattorijohtoinen. Suomi ei ole.

    "Toivoisin, että ateistit pystyisivät valaisemaan hieman myös omia käsityksiään näistä asioista. "

    Toivoisin, että sinä pystyisit katsomaan historiaa ilman uskislaseja ja luopuisit älyvapaista kuvitelmistasi. Sinä olet luonut mielikuvitusmaailman, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Saatana kuuluu kristinuskon mytologiaan. Saatananpalvonta liittyy siis erityisesti kristinuskoon.

    Aasit ja viikunapuutkin ovat mukana kristillisissä kertomuksissa. Niitä ei kuitenkaan palvota, tiettävästi, mutta vaikka niin tehtäisiin, sitä tuskin pidettäisiin erityisesti kristinuskoon liittyvänä asiana. Myös aurinko mainitaan useaankin kertaan Raamatussa ja sitä tiettävästi ainakin on palvottu, mutta sitäkään ei pidetä erityisesti kristillisyyteen pohjautuvana. Mitä siis oikein tarkoitat?

    Äänestä

  • hyvä paimen suojelee kirjoitti:

    "Aasit ja viikunapuutkin ovat mukana kristillisissä kertomuksissa."

    Niin ovat. Ne ovat myös ihan todennettavasti olemassa ilman mitään viitteitä Raamattuun.

    "Niitä ei kuitenkaan palvota, tiettävästi, mutta vaikka niin tehtäisiin, sitä tuskin pidettäisiin erityisesti kristinuskoon liittyvänä asiana."

    Aivan. syy on se, jonka edellä mainitsin.

    "Mitä siis oikein tarkoitat? "

    Saatana kuuluu kristilliseen mytologiaan. Se ei ole samanlainen asia kuin aasi, viikunapuu tai aurinko, joiden olemassaolo voidaan todeta riippumatta siitä, mitä Raamatussa sanotaan. Saatana on abrahamilaisten uskontojen hahmo, joka ei oikeastaan kuulu muihin uskontoihin tai havaittavaan maailmaan.

    muuten siitä ei puhuis kukaan mitään. Koita nyt pöhkö tajuta!

    "Saatana on abrahamilaisten uskontojen hahmo, joka ei oikeastaan kuulu muihin uskontoihin "

    Siksi ajattelisinkin mielelläni, että saatana on lipsahtanut kristinuskoon ikään kuin puolivahingossa jonkinlaisena perintökaluna. Raamatussahan varsinaista kristinuskoa ei oikeastaan käsittele kuin Uusi Testamentti ja siihen moinen kyöpeli sopii jokseenkin huonosti.

    Äänestä

Erkki Tuomiojahan on tuttumiehen täydellinen vastakohta, eli älykäs, menestynyt ja sivistynyt
sekä lisäksi tietenkin myös ateisti, kuten hän on itsekin avoimesti kertonut. Lisäksi Tuomioja
on rohjennut avoimesti arvostella Israelin tekosia, kuten ovat toisaalta tehneet myöskin YK ja
Amnesty ja Punainen risti ja lukemattomat ihmisoikeusjärjestöt, kuten Human Rights Watch.

Niinpä on selvää että pahaa alemmuudentunnetta poteva vittuilumies Huttumies on oikein
tikulla epätoivoisesti yrittänyt kaivaa löytääkseen edes jotain ikävää, josta voisi parempaansa
perusteettomasti mollata. Moraalisesti ala-arvoista ja säälittävää toimintaa, mutta sitähän se
Huttumiehen toiminta aina on. Se on sitä kristittyjen tunnetusti hienoa ja parempaa moraalia.

Äänestä
  • Paljon täekempää kuin anteeksianto, on ,että ei synny anteeksiannettavaa, jos et loukkaannu kun loukataan, niin ei synny mitään anteeksiannettavaa
    Jos kukaan ei loukkaantisi kun loukataan niin maailma olisi paljon parempi asua,
    Loukkaantunut,vaikka sanoo antavansa anteeksi pintatasolla, hautoo kuiten kin kostoa syvemmällä mielessään, ja uskovaiset näyttävät olevan tässä asiassa pahimpia, että kyllä jumala kostaa, vaikka muuta puhuvat
    Tämä on ongelma myös valtioiden välisissä suhteissa

    Äänestä

  • Mitä väliä tälle maalle on edes arvostella Israelin tekosia? Eihän niitä tehty tälle maalle. Joutavia arvosteluja, pitäisi miettiä tämän maan työttömiä, vanhuksia ja muuta, ja jättää ulkomaan asiat niille joille ne oikeasti kuuluvat, eihän se hänen palkkaansa huonontaisi yhtään.

    Äänestä

  • miksi pitäisi? kirjoitti:

    Mitä väliä tälle maalle on edes arvostella Israelin tekosia? Eihän niitä tehty tälle maalle. Joutavia arvosteluja, pitäisi miettiä tämän maan työttömiä, vanhuksia ja muuta, ja jättää ulkomaan asiat niille joille ne oikeasti kuuluvat, eihän se hänen palkkaansa huonontaisi yhtään.

    Niin, mitäpä väliä minkään maan ihmisoikeukilla tai sodilla on?

    Jätetään vaan kaikki ihmisoikeuksien loukkaukset ja sodat kaikissa maissa
    aina kokonaan huomioimatta ja tuijotellaan aina vaan omaan napaan.

    Mikäs sen hienompaa ja jalompaa ja epäitsekkäämpää?
    Älkää tehkö toisille sitä mitä... eiku siis tehkää toisillenne ihan mitä
    ikinä vaan huvittaa, meitä ei kiinnosta yhtään. Niinkös se menikin?

    Äänestä

Onko siinä mitään järkeä? Kuuluuko anteeksipyyntö järjellisiin asioihin, jota ateistit palvovat.

Äänestä
  • Ainakaan Krisityt eivät pyytele anteeksi, se on varmaa

    Äänestä

  • Pulma . kirjoitti:

    Ainakaan Krisityt eivät pyytele anteeksi, se on varmaa

    Voin vain todeta, että anteeksipyyntö oli ilmeisesti pelkkä houkute tähän keskustelupaikkaan. Osaavat ihmiset anteeksi pyytää, ja jolleivät osaa, olisi aika opetella. Olipa kysymys uskovaisesta tai ateistista, tai jostakin ihan muusta. Sitä yritettiin opettaa jo television lastenohjelmissakin, sekä lauluissa että lastenohjelmissa.

    Äänestä

joten eikös suunta ole tuttumiehen mielestä sitten hyvä?

Äänestä
  • eikä hän nyt osaa korjata erhettään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Joskus nähnyt, ettei ateistien www-sivulla, listan väittelyvirheistä. Yksi oli sellainen, että niputetaan erilaisia vastaväittäjiä yhteen ja yleistetään. Toki antikristilliset ja kristilliset voidaan jollakin perusteella niputtaakin, mutta yleistäminen siltä pohjalta voi olla vähän epävarmaa.

    Mutta itse viestin erääseen pääpointiin, eli siihen että ateistinenkin "paremmin ajattelu" voi johtaa yllättäviin lopputuloksiin, ei tuolla niputtamisellasi ole suurta merkitystä. Eipä kait Neuvostoliittokaan ollut ihan se paratiisi, jota nykyajan ateistit (tai 1800-luvun ateistit) kaipailisivat. "Ojasta allikkoon" tulikin jo mainituksi.

    "Eipä kait Neuvostoliittokaan ollut ihan se paratiisi, jota nykyajan ateistit (tai 1800-luvun ateistit) kaipailisivat. "Ojasta allikkoon" tulikin jo mainituksi."

    Se perustui tuttismaiseen hihhulismiin.

    Äänestä

Aloittaja

Kun aiempi lopetusilmoitukseni oli tuolla keskustelun haarassa ja ehkä jäänyt joltakin lukematta, niin tehdään lopetus toistamiseen (-;

Keskustelussa ei ole tullut ilmi, että ateistit pyytäisivät anteeksi esim. Neuvostoliittoa tai muita suuria ateistisia virheitä. Sen lisäksi en ole havainnut, että anteeksipyynnöt olisivat erityisen yleisiä edes ateistien esittämistä henkilökohtaisista solvauksista tms. Tuollaiset solvaukset toki vähentävät solvattujen keskustelunhalua, jos ne nyt kertovatkin enemmän solvaajista kuin solvatuista.

Hyvää jatkoa nyt vaan itse kullekin. Palaillaan asiaan viimeistään vuoden ateistin valinnan merkeissä.

Äänestä
  • "Keskustelussa ei ole tullut ilmi, että ateistit pyytäisivät anteeksi esim. Neuvostoliittoa tai muita suuria ateistisia virheitä."

    Sinä puhuit tuolla muualla niputtamisesta. Nyt sinä sitten syyllistyt siihen virheeseen. Neuvostoliitto ei ollut ateismin tai meidän ateistien vika. Vedä siis pääsi perseestä ja yritä saada selkeyttä ymmärrykseesi, jonka uskosi on sumentanut.

    "Sen lisäksi en ole havainnut, että anteeksipyynnöt olisivat erityisen yleisiä edes ateistien esittämistä henkilökohtaisista solvauksista tms."

    Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Turha siis itkeä anteeksipyytöä, jos sitä ei ansaitse.

    "Tuollaiset solvaukset toki vähentävät solvattujen keskustelunhalua, jos ne nyt kertovatkin enemmän solvaajista kuin solvatuista."

    Itsehän sinä taas koko homman aloitit. Älä syytä muita omista virheistäsi.

    Äänestä

  • vähäosaisuudestasi. Impotenttisuudestasi. Höpöjutuistasi. Kusipäisyydestäsi. Typeryydestäsi.
    Mitä vielä pitää pyytää anteeksi?

    Sitä ettei isäsi laskenut lakanalle? Poistojasi?

    Äänestä

  • ateistien pitäisi pyytää anteeksi minkään valtion toimia? Pyydätkö sinä anteeksi sitä, miten kirkko on Suomessa valtiovallan suojeluksessa kohdellut uskonnottomia?

    Omahyväinen hymysi kertoo sinusta enemmän kuin ymmärrätkään.

    http://galleria.suomi24.fi/profile.do?alias=tuttumies

    Äänestä

  • Kultapieni, kun sä kuolet, kaikki loppuu sinun osaltasi siihen. Ei ole kuolemanjälkeistä elämää, ei kuolematonta sielua, ei jumalaa.

    Näin se nyt vaan on ja kuka muuta väittää (itselleen valehdellen) on melkoisen harhainen ressukka.

    Risto parka... Pakko vittuilla ateisteille, kun itseä ahistaa.

    Äänestä

  • yhä anteeksipyyntöäsi Paavien (ja lukemattomien Paavia pienempiarvoisten uskonmiesten) aiheuttamien valtavien kärsimysten takia. Niitä ei varmaankaan tarvinne sinulle luetella?

    Äänestä

Pyysikö kukaan kristillinen aikoinaan nuorilta anteeksi joita oli syyttänyt saatananpalvojiksi? eivät muuten tehneet. Muistaako kukaan sitä 90-luvun alun maniaa missä uskovaiset syyttivät nuoria saatananpalvojiksi jos sattui tykkäämään raskaammasta musiikista?

minua kohdeltiin aikoinaan todella kaltoin koska olin mies ja kuuntelin raskasta musiikkia.

Muistan miten pahimpana aikana media puhu asiasta ja kaikki haukku mutta mania laannuttua nämä törkeimmät syyttäjät ja solvaajat leikkivät että mitään ei ikinä tapahtunutkaan.

Se on kaksimielistä ja sairasta!!!!!!!

Äänestä
  • Muistan 80-luvulla kun äärihelluntalaisten tuottama rock'n rollin maailma kasetti aiheutti paljon kohua. Siinähän pyöriteltiin levyjä takaperin ja yritettiin löytää saatanallisia merkityksiä sieltä. Löytyy kyseinen skeida edelleenkin digitoituna:

    http://webusers.siba.fi/~hoskala/rock/index.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_3668 kirjoitti:

Esikuvallisena tapauksena Erkki Tuomiojan tunnettu Persian shaahin vastainen protestointi, joka pieneltä osaltaan on ollut johtamassa nykyiseen islamilaiseen Iraniin. Tuomioja on mielestäni jossain määrin sympaattinen henkilö. Mutta ei kait ole pyytänyt Persian kansalta tai shaahin jälkeläisiltä vielä anteeksi? Minä nyt pyydän anteeksi, etten keksinyt ketään muuta tähän yhtä hyväksi esimerkiksi.

Ateistit ovat kaiketi melko herkkiä näkemään epäkohtia, mutta kuitenkin enemmän muissa kuin itsessään tai ateismissa. Osa ateisteista on sitten vielä toimeliaitakin. Niinpä voisimme vaikka kuvitella, että Suomen ateistit saisivat jollain tavalla kristinuskon häädettyä Suomesta, ainakin vaikuttamasta maan asioihin. Voimmeko nyt sitten luottaa siihen, etteivät ateistit pyytäisi tekojaan anteeksi, vaikka tulos olisi edellä kuvatun Iranin esimerkin tapainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu