"Joka neljäs kuolonkolarin aiheuttava kuski on humalassa
25.10.2009 09:04
Viime vuonna kuolonkolarin aiheuttaneista kuljettajista lähes joka neljäs oli humalassa.
Luku on alhaisempi kuin viitenä edeltävänä vuotena. Tämä ilmenee Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan viime vuotta koskevista tilastoista.
Joka kymmenes moottoriajoneuvolle sattuva onnettomuus johtuu sairauskohtauksesta.
Viidenneksessä onnettomuuksista kuljettaja on nukahtanut rattiin.
Kaikkiaan yli 80 prosentissa onnettomuuksista taustalta löytyi jokin kuljettajan tilaan liittyvä riskitekijä, kuten alkoholi, sairaus, väsymys tai mielenterveyteen liittyvä riskitekijä.
Toimikunnan mukaan onnettomuutta edeltää tyypillisesti kuljettajan tekemä virheellinen ohjausliike tai väärin valittu ajolinja.
Liikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna 344 ihmistä. Lisäksi noin 150 ihmistä vammautui. Liikenneonnettomuuksissa kuolleista puolet oli moottoriajoneuvon kuljettajia.
STT"

Vastaukset 8
Vanhimmat
Eihän se nyt sovi ollenkaan, että holtittomasta liikennekäyttäytymisestä vielä syyllistetään rattijuoppoja. Sananvapaus tulee peruuttaa tällaisten asioiden osalta täysin. Meillä täällä kokoomuksessa ollaan sitä mieltä, että uutistoimituksiin tulisi asettaa meidän aseistetut vartijat, ettei loukkaavia uutisia sananvapauden verukkeella julkaista ollenkaan. Samaten rikosten, onnettomuuksien ym syitä ei tulisi tutkia ollenkaan.
Näin me äärioikeistolaiset tuumaamme.
Tuollaisissa uutisissa saattaa olla jopa kyse niinkin vakavasta asiasta kuin kiihotuksesta kansanryhmää (rattijuoppoja) kohtaan.
Noin te kommunistit tunnette. Miksi yrität taas esiintyä äärioikeistolaisena, ironmikes? Häpeätkö kommunistisuuttasi? On syytäkin hävetä.
me esittään mitä lystäät muualle
Onko tutkittu miten on mahdollissta joutua selvinpäin kuolemankolarissa uhriksi, jos molemmat osapuolet ovat kunnossa, miksi?
Sitten nopeusrajoituksin ja niitä valvomalla yritetään ehkäistä nuo onnettomuudet, mitkä eivät ylinopeuksista edes johdu. Nopeuksia hidastamalla nukahtamisriskit vain kasvavat.
Törkeää pyrkimystä yksilönvapauden rajoittamiseen. Mihin tällä menolla vielä päädytään.
Tänäkin vuonna meni rusinaksi kolme autoa, mutta paskakos siitä, kun vakuutus maksaa ja rahaa piisaa.
Mutta törkeää on väittää että kännissä kurvailulla olisi jotakin tekemistä kolhimisen kanssa. Piruakos muut ovat tiellä liikenteessä.
Minä ajan niin kuin tahon. Ja minua loukkaavat tietämättömät pässinpäät jotka väittävät että liikennekäyttäytymiseni jotenkin vaarantaa turvallisuuteni.
Sellaiset pitää todella vaientaa.