Sosialidemokraattien (SDP, Kok) onnistuttua horjuttamaan kansallisvaltio, kansallinen yhtenäisyys ja myytyä itsenäisyys EU:n demari-herroille jäljelle jää hajanainen valtio. Kun valtakunnan taso pettää, maakuntatasolla on vielä merkitystä, eli paikallisvaikuttamisen merkitys korostuu, eli tärkeää on pärjätä kunnallisvaaleissa, saada kunnallisia virkoja yms. Liberalistien tuleekin panostaa paikallisvaikuttamiseen ja pyrkiä muodostamaan valtio valtion sisään. Tottakai lopullisena päämääränä on oman valtion muodostaminen mutta ensin sen on oltava ikäänkuin valtio valtion sisällä.
Kaikki valta yhteiskunnassa kuuluu sosiaali-liberalistiselle puolueelle.
Paikallistason vaikuttaminen korostuu tulevassa Euroopassa
Uusi Suomi.
0
397
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503334Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5492060Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171950Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si821937- 201578
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431508- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281297KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar481210