Sikaflunssa

Ei nyt taida kuulua tämän palstan aiheisiin, mutta lääkäri sanoi, että meidän perheessä on tämä kyseinen tauti. Huomenna vielä testeihin. Oireet ovat täsmälleen samat, kuin sikaflunssassa. Nousi korkea kuume, tulee kurkku epänormaalin kipeäksi ja maha menee sekaisin. Lisäksi jäseniä repii, niin ettei pysty olemaan ilman banadolia. Saahan panadolilla sitten kuumeenkin alas, mutta kestää vain noin pari tuntia, niin taas tärisee ihan horkassa, eikä panadoli laske kuumetta kuin 38. Voihan tämä olla ihan tavallinen flunssakin, mutta läärkäri kyllä sanoi, että pitää todennäköisenä sikaflunssaa. Määräsi tamifluuta ja sanoi, että lapset eivät saa mennä viikkoon kouluun ja meidän aikuisten pitäisi levätä 10 päivää! Miten se on kuulkaa mahdollista, kun on pienet lapset ja minulla on hiukkasen rankka työ, jota en voi jättää hoitamatta.

Onneksi lapsilla on oireet vähäisiä. Pientä lämpöä ja siinä se, mutta se huono puoli siinä sitten on se, että niillä rittää virtaa vaikka muille jakaa. Ei taida viitsiä ketään pyytää lapsiakaan hoitamaan, kun saavat tartunnan. No kyllä se tästä, mutta kunhan ei sitten pukkaa mitään jälkitautia, tai mene keuhkoihin, se vaara tässä vissiin meillä aikuisilla on, että pukkaa keuhkokuumeen, tai menee muuten vaan hengitystiet tukkoon. Aika hyvä arpaonni meillä oli, JOS tämä nyt sitten on kyseinen tauti, nimittäin lääkäri sanoi, että ensimmäinen tällä paikkakunnalla.
13527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kuulun tuohon jonkunlaiseen riskiryhmään astman takia. Sitten kun astma ei ole oikein nyt paraikaa missää kunnossa vaan oireilee, samoin poskiontelot tulehduksissa, tähän sitten jos iskee tuo "sikainfulenssu" vielä.
Pikaista paranemista toivon sulle, vaikka viikon se tauti kuulema vie ajassa .

Äänestä
  • Vaimoni on myös riskiryhmässä. On nimittäin sydänvika. Kova kuume hänelläkin.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Vaimoni on myös riskiryhmässä. On nimittäin sydänvika. Kova kuume hänelläkin.

    Itsellekin iski pelko tämän lukiessa-meidän perheessä on sairastettu poskiontelotulehduksia
    aikalailla ja itselläni menee tulehdus aina flunssan yhteydessä vielä keuhkoputkeenkin..

    Äänestä

kaikkiin ! Uskostamme huolimatta olemme samonejn tautien ja vaivojen kohteena lihamme puolesta, kuin kuka ihminen hyvänsä.
* Olkoon tämä lohdutukden Jumalan sana sinulle voimaksi ja parannuksesksi myös ruumiin sairauksiin.
* Jaak.5: 13-16. " Jos joku teistä kärsii vaivaa, rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, laulakoon kiitosta.
14. Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä rukoilkoot hänen puolestaan, voidellen häntä ölyllä Herran nimessä.
15. Tunnustakaa siis syntinne toisillinne ja rukoilkaa toistenne puolseta, että parantuisitte. Vanhurskaan voimallinen rukous saa paljon aikaan. "
* Pikaista paranemista ja varjelkoon Jumala armossaan kaikista jälki sairauksista, että perheenne saa taas jatkaa elämää ja olla kiitollinen elämästä Isälle Jeesuksen kautta ja nimessä.
* " Herra on sinun parantajasi. "

Äänestä
  • Minä rukoilin eilen illalla Psalmin ja koko hänen perheensä puolesta.
    Koin että rukous meni läpi. En tiedä mitä Psalmin perheelle kuuluu mutta Herralla Jeesuksella
    on kontrolli. Hän on mukana omiensa kanssa vaikeissakin asioissa. Uskon että sinä ja muutkin palstaa lukevat uskovat ovat rukoilleet hänen ja koko hänen perheensä puolesta. Jatketaan rukousta.

    Psalmi perheineen saa luottaa Jumalan Sanaan;

    •Room 8:28
    Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

    •1.Tess 5:18
    Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Minä rukoilin eilen illalla Psalmin ja koko hänen perheensä puolesta.
    Koin että rukous meni läpi. En tiedä mitä Psalmin perheelle kuuluu mutta Herralla Jeesuksella
    on kontrolli. Hän on mukana omiensa kanssa vaikeissakin asioissa. Uskon että sinä ja muutkin palstaa lukevat uskovat ovat rukoilleet hänen ja koko hänen perheensä puolesta. Jatketaan rukousta.

    Psalmi perheineen saa luottaa Jumalan Sanaan;

    •Room 8:28
    Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

    •1.Tess 5:18
    Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

    Tämän kun muistaisimmekin:
    •1.Tess 5:18
    Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.
    --
    Lohdutukseksi virsi 330
    --
    3.
    Hän holhoaa, hän muistaa
    orpoja, leskiä.
    Hän tietää, ketä painaa
    raskaasti elämä.
    Hän avun sille tuottaa,
    ken häneen turvaa, luottaa.
    Iloitkaa Herrassa!

    4.
    Jos sairastut tai työstä
    joutuisit luopumaan,
    ei epätoivoon syöstä
    saa päivä vaikeinkaan.
    Laupias Isän käsi
    on avoin hädässäsi.
    Iloitkaa Herrassa!

    5.
    Suo, Herra, lohdutusta,
    suo leipää sanasta,
    jaa meille virvoitusta
    armosi virrasta
    sinussa elääksemme,
    toivossa kestääksemme.
    Iloitkaa Herrassa!

    6.
    Näin auta, Herra, meitä
    uskossa elämään,
    vie pyhiesi teitä
    luoksesi kiittämään.
    Kasvosi kirkkaat näytä,
    riemulla meidät täytä.
    Iloitkaa Herrassa!

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Vaikea iloita, kun on sairauksia.

    Jeesuspaska, eli JeeSux.

    - Kiitksia savonarolalle, tästä voimia tuovsta sanasta Jee Sucks X

    Äänestä

Meillä on tällainen tapa, kun joku lähipiiristä sairastuu, niin että hädin tuskin jaksaa pysytellä ylhäällä:

- me tehdään ruokaa omassa kodissa, viedään se sairaana olevan ulko-ovelle
- kun ollaan oven takana, soitetaan ja ilmoitetaan että oven takana on ruokaa, voit hakea. Tämän jälkeen itse lähdetään paikalta emmekä jää odottamaan oven aukeamista.

Onhan se pieni apu toiselle, mutta samalla pystyy tukemaan toista tämän sairastuttua, vaikka ei itse läsnä voisi olla tartuntavaaran takia.

Äänestä
  • voisit pyytää jotakin tekemään ruokaa, jälkiruokaa tai vastaavaa. Sovitte kuinka toimitaan, ilman että olette yhtäaikaa samassa paikassa. Nykyään on tosi hyvä juttu kun on kännykkä olemassa.

    Ja voihan lapset vaikka soitella kavereilleen ja kertoilla kuulumisiaan, siinäkin on heille jotain pientä puuhaa hetkeksi. Kunhan muistaa kertoa että tällä kertaa ei voi pyytää kaveria kylään, eikä itse lähteä kaverin luo.

    Äänestä

  • hellari83 kirjoitti:

    voisit pyytää jotakin tekemään ruokaa, jälkiruokaa tai vastaavaa. Sovitte kuinka toimitaan, ilman että olette yhtäaikaa samassa paikassa. Nykyään on tosi hyvä juttu kun on kännykkä olemassa.

    Ja voihan lapset vaikka soitella kavereilleen ja kertoilla kuulumisiaan, siinäkin on heille jotain pientä puuhaa hetkeksi. Kunhan muistaa kertoa että tällä kertaa ei voi pyytää kaveria kylään, eikä itse lähteä kaverin luo.

    antaa määräyksiä täältä etäältä toisille. Mutta sinähän tuon idean keksit. Se on todella hyvä idea. Olisi todella hyvä jos läiseudun uskovat ottaisivat perheen huolenpitonsa alle sairauden ajaksi.
    Te jotka tunnette Psalmin, organisoikaa apu. Raha ei pitäisi olla ongelma uskovien kesken tällaisessa tapauksessa. Onhan siellä seurakuntia jotka varmaan auttavat mielellään.

    •Matt 7:12
    Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

    Apt 2:44
    Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,

    •Apt 11:29
    Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan lähettää avustusta Juudeassa asuville veljille.

    •Fil 4:18
    Olen nyt saanut kaikkea, jopa ylenpalttisesti; minulla on yllinkyllin, saatuani Epafroditukselta teidän lähetyksenne, joka on "suloinen tuoksu", otollinen, Jumalalle mieluinen uhri.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    antaa määräyksiä täältä etäältä toisille. Mutta sinähän tuon idean keksit. Se on todella hyvä idea. Olisi todella hyvä jos läiseudun uskovat ottaisivat perheen huolenpitonsa alle sairauden ajaksi.
    Te jotka tunnette Psalmin, organisoikaa apu. Raha ei pitäisi olla ongelma uskovien kesken tällaisessa tapauksessa. Onhan siellä seurakuntia jotka varmaan auttavat mielellään.

    auttaa kavereiden perheitä. Ei siihen tarvita rukouksia sen kun vie ruokaa ja käy kaupassa potilaiden puolesta.

    Äänestä

Terveyden vaarat-kirjassaan Sven-Olof Jakobsson kritisoi kovin rokotuksia vastaan.
Rokotuksien haittavaikutuksia usein vähätellään.
Kuinkahan moni on aikaisemmin tiennyt, että rokotteet saattavat sisältää erittäin voimakkaita myrkkyjä, kuten niiden säilöntäaineena käytettävää elohopeaa ja formaldehydiä, jotka aiheuttavat vahinkoa sekä hermojärjestälmälle että immuniteetille.

http://www.promerit.net/salainen_asiakirja.htm

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Psalmi50.15 kirjoitti:

Ei nyt taida kuulua tämän palstan aiheisiin, mutta lääkäri sanoi, että meidän perheessä on tämä kyseinen tauti. Huomenna vielä testeihin. Oireet ovat täsmälleen samat, kuin sikaflunssassa. Nousi korkea kuume, tulee kurkku epänormaalin kipeäksi ja maha menee sekaisin. Lisäksi jäseniä repii, niin ettei pysty olemaan ilman banadolia. Saahan panadolilla sitten kuumeenkin alas, mutta kestää vain noin pari tuntia, niin taas tärisee ihan horkassa, eikä panadoli laske kuumetta kuin 38. Voihan tämä olla ihan tavallinen flunssakin, mutta läärkäri kyllä sanoi, että pitää todennäköisenä sikaflunssaa. Määräsi tamifluuta ja sanoi, että lapset eivät saa mennä viikkoon kouluun ja meidän aikuisten pitäisi levätä 10 päivää! Miten se on kuulkaa mahdollista, kun on pienet lapset ja minulla on hiukkasen rankka työ, jota en voi jättää hoitamatta.

Onneksi lapsilla on oireet vähäisiä. Pientä lämpöä ja siinä se, mutta se huono puoli siinä sitten on se, että niillä rittää virtaa vaikka muille jakaa. Ei taida viitsiä ketään pyytää lapsiakaan hoitamaan, kun saavat tartunnan. No kyllä se tästä, mutta kunhan ei sitten pukkaa mitään jälkitautia, tai mene keuhkoihin, se vaara tässä vissiin meillä aikuisilla on, että pukkaa keuhkokuumeen, tai menee muuten vaan hengitystiet tukkoon. Aika hyvä arpaonni meillä oli, JOS tämä nyt sitten on kyseinen tauti, nimittäin lääkäri sanoi, että ensimmäinen tällä paikkakunnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu