Ei voi kuin sääliä näitä ihmisiä jotka ovat aivopesty uskomaan vanhempiensa uskontoa totuudeksi, sitten tullaan tänne kerskailemaan että on muka itse uskontoon päädytty, kuin olisi itse tehnyt jonkun valinnan.
Teen nyt kristinuskosta korvikkeen höhlismi, käsitteet ovat hieman erit mutta toivottavasti sisältö pysyy samana, jotta osa ehkä tajuaisi miten naurettaviin asioihin uskoo.
Höhlismi:
Alussa: Aikojen alussa Suuri Liekki paloi järven päällä, liekki liikkui sinne tänne ja tuumasi että olisi hyvä aika tehdä jotain, joten hän sanoi, tulkoon valo, tottakai se tuli, kun kerran liekki sattui olemaan.
Myöhemmin: Matti sekä Kaisa pomppivat viidakossa kaikki loisti kauniisti ja yhtäkkiä heidän viereensä luikerteli käärme, se sanoi että jos hyppäätte mereen niin ette siihen kuole. Matti ja Kaisa päättivät kokeilla ja liekki rymisti paikalle viidakkopalon keskeltä. "Missä olette" kysyi liekki. "Täällä valaan päällä." "Mutta MINÄHÄN KIELSIN MENEMÄSTÄ SINNE MEREEN". Liekki oli vihainen, vaikka nyt sattui olemaan kaikesta HYVIN olento ja oikeudenmukaisin, joten hän määräsi liisalle polttavat synnytyskivut, koska aikaisemminhan liisan synnytyskäytävässä ei ollut aikaisemmin tuntoa. Käärme sai rangaistukseksi poistettavaksi suihkumoottorit kyljestä. Mutta rangaistukset olivat osoitus kuitenkin liekin raukkaudesta. Liekki ei voinut muuta kuin heittää nämä ihmiset palavaan metsään.
Lopussa: Lasse sanoi rooman keisarille, "Olen tulessa!" Keisari tuomitsi Lassen jumalanpilkasta ja tuomitsi lassen yliajettavaksi. Ja niin Lasse jäi auton alle, ja Liekki sai tyydytettyä vihansa, koska luonnollisesti Lassen kuolema tuntuu hyvältä tasapainolta, ja hän avasi portit takaisin viidakkoon, jonne odottavat ruumiista irroitetut antimateria-aivot jonottivat.
SIIS EIHÄN MOISEEN USKONTOON KUKAAN OIKEASTI TULISI, USKOKAA NYT HYVÄT IHMISET! TEIDÄT ON SOSIAALISESTI AIVOPESTY JOTTA KIRKKO SAISI YLLÄPITÄÄ MILJARDEJA MAKSAVAA PAAVISHOWTA VATIKAANISSA!
Säälin uskovaisia
9
136
Vastaukset
- QffT
Ainiin liekki siinä keskellä ihmisen toimintaa huomasi että kaikki ei mennytkään niinkuin hän olisi halunut eikä häntä palvottu, joten hän etsi käsiinsä soihdunkantajan NOKAN, jolle antoi tehtävän rakentaa suuri bunkkeri viidakkoon pakoon tappavaa tautia, joka tappaisi kaikki muut paitsi kaksi jokaista lajia.
Ainiin liekki huomasi että joku ihminen keksi polttomoottorin siinä 3000 eLa(ennen lassea) niin piti hajottaa ihmiskunnan kieli kahtia, koska muuten he olisivat löytäneet metsän. - vali-vali-vali
en jaksanut lukea koko paskaa, mutta minä säälin sinua ja kaltaisiasi jotka jaksavat valittaa joka vitun asiasta, ihan oikeesti jos et käy kirkossa niin et kylläkään toden näköisesti törmää uskovaisiin tai koko aihepiiriin, mutta jos etsimällä etsit niin siinä tapauksessa joudut asiaa käsittelemään, itse asun muutaman sadan metrin päässä kirkosta en siellä käy, enkä oikeastaan edes tunne yhtäkään uskovaista, joten kerro nyt ihmeessä asutko kirkon kellarissa vuokralla vai miksi asia niin paljon vaivaa?? ja muuten VANHEMPIENSA uskontoa??? minun vanhempani eivät ole uskovaisia tai minkään uskonnon jäseniä, mutta sinunko on?? olet vähän vitun väsynyt kaveri, ei taida olla paljoakaan sosiaalista elämää?
- ...
pölvästi, ettet eläessäsi ole törmännyt kristinuskoon esim. koulun pakollisilla hölmöismi-tunneilla, katusaarnaajien tai ovikelloa pimputtavien uskovien toimesta tai sitten vaikkapa rakkaan valtiollisen TV-kanavamme ansiosta?
Jos noin, niin onnitteluni. Se kyllä edellyttäisi, että olet kasvanut tynnyrissä. Miksi helvetissä kenenkään pitäisi olla hyväksymässä huuhaan esittämistä totuutena?
Toisaalta, jos kommentoit jotain juttua jaksamatta ensin edes lukea sitä, niin voihan se tosiaan olla, että purjehdit hölmöyden puhtoisilla purjeilla hamaan hautaasi.
- kadun*nainen
Uskoon voi tulla ilman uskontojakin. Silloin on kyseessä herkkä vastaanotin siellä kuupassa, eli mieli ei ohjaakaan asioita vaan
tietoisuuden taso on sydäntietoista: ts. Jumalan olemassaolo on luontaista jo syntymästä saakka.
Aivopesu ei tule kysymykseen, koska kukaan ei suorita sitä. Ihmisen oma värähtely kykenee muodostamaan kokonaisuuden
itseoppimalla. Säästä sääli sitä tarvitseville, parempaan kohteeseen.- QffT
>>Aivopesu ei tule kysymykseen, koska kukaan ei suorita sitä.
- QffT
QffT kirjoitti:
>>Aivopesu ei tule kysymykseen, koska kukaan ei suorita sitä.
Siis jos jotkin tilastot vedettäisiin, jossa jokainen pääuskonto omaisi 1,5 miljardin ihmistä, niin meillä olisi 25% kokoväestöstä jokaista tiettyä uskontoa kohti. Mitenköhän tämä 25% jakautuu? JOS aivopesua ei tapahdu, luulisi tämän 25% jakautuvat tasaisesti jokapuolella maailmaa, joten suomessa varmaan lienee tuolloin 25% mm. muslimeja.
Onko asia näin? Ei, sillä kukaan suomalainen ei valitse islamia uskonnokseen koska tätä ei ole hänelle opetettu ja se on hänelle vieras johon hänellä ei ole mitään syytä tutustua, vaikka siinä on TÄSMÄLLEEN SAMAT RANGAISTUKSET.
KOSKA IHMiSIÄ AIVOPESTÄÄN niin sitä tiettyä uskontoa esiintyy siinä 90-99% jokaisessa maassa. Jopa tässä "Land of the Free" Amerikassa 90% ihmisistä kuuluu kristinuskoon. Voitko selittää tämän ilman aivopesua?
- kuin säälit uskovia
Ei todellakaan, sinun vaihtoehdossasi on vain se, mitä omakin elämäsi lienee, pelkkä VALHE ja PELKO. Kristinopilla on aina ollut tarjota muutakin, ja siksi sinun oppisi, yksi miljardeista tilalle tarjotuista, ei koskaan leviä omaa ajatusmaailmaasi pidemmälle.
Moni kristitty on kastettu ja oppinut kristilliset tavat ympäristöltään ja niin sanot itsellesikin tapahtuneen. Eipä liene kummempaa kuin oppia sen, ettei kadunkulmiin ulosteta tai ruokiin syljeskellä. Itse ainakin olen iloinen, että aivoistani on joskus pesty halut selllaisiin toimintapoihin.- ...
"Ei todellakaan, sinun vaihtoehdossasi on vain se, mitä omakin elämäsi lienee, pelkkä VALHE ja PELKO. Kristinopilla on aina ollut tarjota muutakin.."
Lässynlässyn, kristinusko perustuu tietämättömyyteen, valheeseen ja pelkoon. Kukaan ajatteleva ihminen ei voisi hyväksyä toiselta ihmiseltä sellaisia tekoja, joita jumalanne oppikirjanne mukaan teki. Kärjistetysti sanoen: kaikki kristityt ovat saatananpalvojia.
"Ei voi kuin sääliä näitä ihmisiä jotka ovat aivopesty uskomaan vanhempiensa uskontoa totuudeksi, sitten tullaan tänne kerskailemaan että on muka itse uskontoon päädytty, kuin olisi itse tehnyt jonkun valinnan."
Vanhempani olivat ja ovat edelleen ateisteja, itse sen sijaan olen kristitty. Mitenkäs tämä nyt näin meni? Ja toiseksi kristinuskoon ei voi aivopestä, se on kristinuskon vastaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824416Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243008Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt272829Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162585Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342068MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995