Adventtikirkossa on naispappeja/pastoreita, mutta koska heitä ei ole virallisesti vihitty papeiksi, niin virallisesti adventtikirkossa ei ole naispappeja.
On olemassa homoseksuaalisten adventtikirkko, mutta virallisesti ei ole olemassa homoseksuaalisten adventtikirkkoa.
Ellen White on adventistien "uskontunnustuksessa" jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä. Mutta, mutta, kuitenkin hän oli vain erehtyvä ihminen ja aikansa lapsi, tai sitten hänen profetiansa olivat vain ehdollisia.
On monia muitakin hauskoja juttuja, niistä myöhemmin lisää.
On olemassa homoseksuaalisten adventtikirkko, mutta virallisesti ei ole olemassa homoseksuaalisten adventtikirkkoa.
Ellen White on adventistien "uskontunnustuksessa" jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä. Mutta, mutta, kuitenkin hän oli vain erehtyvä ihminen ja aikansa lapsi, tai sitten hänen profetiansa olivat vain ehdollisia.
On monia muitakin hauskoja juttuja, niistä myöhemmin lisää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Syyskuussa näillä adventistien naispastoreilla oli kokoontuminen Englannissa, ja useita Suomen naispastoreita oli mukana, kyllä he kovasti hymyilevät yhteiskuvassa Nykyaika lehden sivuilla. Samaisessa lehdessä eräs naispastori suoritti kasteen ja toinen naispastori hautaansiunaamisen. Kyllä naispastorit ovat vallanneet adventtikirkon ja hymyssä suin suorittavat pastorin tehtäviään.
Jumalan seurakunnilla ei ole sellaita tapaa, että nainen pappeilee... Mistä löytyy Jumalan seurakunta jossa kaikki on Raamatullisesti kohdallaan, sanoisin ei mistään. Yksittäinen ihminen voi vaeltaa totuudessa Jumala kokoaa valittunsa neljältä ilman suunnalta.
Tekeekö Kristus yhteistyötä yhdessä vääryydetekijöiden kanssa?
Sehän on vastoin raamatun opetusten!
2.Korinttolaiskirje:
6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
Adventismissa kumotaan kaikki ne opetukset, joita Uusi Testamentti meille tarjoaa.
vastaan, sillä kaiken sen minkä sinä Uudesta-Testamentista tarjoat on sinun opetuksessasi väärää, ja laittomuuden ihmisen sanomaa.
Uusi-Testamentti ei kumoa sapattia, eikä muitakaan käskyjä. Uusi-Testamentti ei tee saastaisista eläimistä syötäviä, sllä Israelin lihakaupassa myydään sitä liha ruokaa, joka on terveyslaissa säädetty.
Et ymmärrä seremonialain merkitystä ja miten se liittyy täytettyyn lakiin ja kenenkä ansiosta. Kuinka terveyslait liittyvät esikuvallisiin varjolakeihin, kumoatko sinä nekin ? Vain lusiferi on sinun kanssasi samaa mieltä.
On teidän papistolla totta totisesti sarka kynnettävänä, jos toinenkin, jotta saisivat edes jollakin purukumilla pysyvän teologian aikaiseksi ja vielä taottua sen teidän puupäihinne.
Oletko yhtään kertaan vaivautunut miettimään sitä, miksi possua on vaikea löytää Israelilaisista kaupoista?
Johtuisiko se mahdollisesti siitä, että he ovat juutalaisia ja noudattavat juutalaisia uskonnollisia tapoja ja lakeja?
Et varmaan tiedä sitäkään, että juutalaiset pitävät kaikki lait, oli ne sitten seremonialakeja, terveyslakeja tai mitä tahansa lakeja, joita VT:stä löytyy. Osa heistä ainakin. Osa on jo järkevöitynyt ja siirtynyt nykyaikaan, mutta nämä ultraortodoksijuutalaiset yrittävät vielä.
Tiedätkö, mitä juutalaiset ajattelevat Uudesta testamentista?
Heille se on vain kasa sekavia kirjoituksia, joilla me kristityt yritämme puolustella heidän mielestään omituista uskontoa. He pitävät omituisena meidän käsitystämme siitä, että Jeesus olisi jokin Kristus tai Jumalan ainoa poika. Hän oli juutalainen profeetta, outo profeetta, koska väitti olevansa jumala, mutta ei muuta.
Mainittakoon nyt sekin, että Jeesus oli juutalainen, ei kristitty, koska tätäkään asiaa moni adventisti ei tiedä.
Juutalaisuudesta erosi muinoin lahko, joka uskoi Jeesus Nasaretilaisen olevan messias. Myöhemmin tästä juutalaisuudesta erkaantuneesta lahkosta muodostui maailman suurin uskonto, kristinusko.
Jeesus esiintyy ensimmäisenä hippinä ja rakkauden apostolina. Hän tuo myös Vanhan testamentin tappaja-Jumalaan pehmeämpiä piirteitä julistaen ehdottoman rakkauden periaatetta kuulijoilleen. Kaikkien tulee rakastaa jopa vihollisiaan - paitsi Jumalan joka teurastaa kaikki jotka eivät kuuntele Jeesuksen sanoja ja noudata hänen oppejaan.
Uusi testamentti on osin jälkikirjoitettua uusjuutalaisuutta, jonka epätäsmälliset opinkappaleet jättävät tulkinnanvaraa mitä omituisimmille selityksille. Näitä epätäsmällisyyksiä ja sekavuuksia kristinuskon nykylahkot (jehovat, mormonit ja adventtikirkko mm.) ovat käyttäneet tehokkaasti hyväkseen etsien sieltä yksittäisiä jakeita perustaksi mitä ihmeellisimmille dogmeilleen.
Juutalaisista tällaiset leikkijuutalaiset mm. adventistit ovat outoja, koska he yrittävät pitää jalkaa kummallakin puolella aitaa. Yrittävät samaan aikaan olla juutalaisia ja samaan aikaan kristittyjä. Sitten käy kuten käy: suurimman osan mielestä adventistit eivät ole kumpaakaan. He ovat vain amerikkalainen outo lahko, joka on sellainen sekametelisoppa eri käsityksiä, että tokkopa tietävät itsekään mihin uskovat. Kunhan nyt johonkin uskovat. Rahaan. Isoihin, komeisiin kirkkoihin (USA:ssa), omiin yliopistoihin yms asioihin.
Ei meillä ole mitään seremonialakia eikä sellaista mainita olleen Israelilaisillekaan.
Adventismin tulkinta on sanan vääristelyä jote ette kykene muuksi todistamaan.Teiodän oppinne mukaista tilannetta ei ole Israellla ollut milloinkaan.
Te opetatte pois Raamatusta kaiken sen, mikä siellä on kirjoitettuna. Jos tilanne olisi ollut teidän oppien mukaan, Mooses olisi ollut väärinopettaja.
Mutta nyt se väärinopettava on adventisti.
Joka kerran kun olen ollut kirkossanne, olen tullut vakuuttuneeksi vääristä tulkinnoistanne.
Jokainen, joka kirkkoonne liittyy, tulee osalliseksi väärään oppiinne, enkä minä sellaista valitse.
5:7 älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
5:11 älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
"" Oletko yhtään kertaan vaivautunut miettimään sitä, miksi possua on vaikea löytää Israelilaisista kaupoista?
Johtuisiko se mahdollisesti siitä, että he ovat juutalaisia ja noudattavat juutalaisia uskonnollisia tapoja ja lakeja? ""
Muslimien ruokasäädökset samoilla linjoilla ikuin juutalaisten, joten kukapa siellä Lähi-Idässä possua ostaisi.
Islamissa on tarkkaa mitä lihaa saa syödä. Turha pitää kaupassa semmoista mille ei ole kysyntää.
Kyllä adventistit ovat kuin päättömiä ellun kanoja sunteessa Israeliin. Toisinaan juutalaiset ksyyvät Israelissa toimivilta adventisteilta. että opetatteko te todella, että Jumala on meidät juutalaiset hyljännyt.
Tämön takia adventtiopettajat ovat muistuttaneet, ettei tuommoista asiaa saa israelilaiselle myöntää,
sillä silloinhan me emme saavuta heitä ja lähetystyömme palestiinassa mnenee hukkaan.
Niinpä niin. Eikös meidän kristittyjen tehtävä maailmassa kuitenkin ole juuri toivon herättäminen:
Jumala ei hylkää. Kaikkihan ovat tottelemattomia olleet, ei Israel yhtään enemmän muita.
Room. 11.
29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
Itse Herra nuhtelee: Jotka syövät sianlihaa, ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA. Teillä on kaikki veärinpäin sapatinkin te pudotette Uudessaliitossa omin luvin pois. 1000-vuotta mainaatte köllötellä rauhanvaltakunnassa saastuneen maanpäällä, sillä aikaa kun uskovat ovat 1000-vuotta taivaassa paremmissa olosuhteissa.