Anteeksiannosta

Jos ei tunne tehneensä väärin, tai ei kadu tekoaan, niin anteeksipyyntö on velheellista. Samoin se, että jos joku (ehkä aidostikin) pyytää anteeksi, mutta itse ei anteeksiantoon kykene, niin miksi pitäisi antaa anteeksi. Onhan anteeksiantoon pakottaminen myös väärin.

Usein on kaikenlaisissa keskusteluissa tullut esille se, että on uhrin itsensä kannalta tärkeää antaa anteeksi ja muuta diipadaapaa, mutta kun on tilanteita ja tapauksia, ettei ole edes anteeksi pyydetty. Otetaanpa esimerkiksi vaikka sellainen, että joku on joutunut kaltoin kohdelluksi lapsena ja siitä on jäänyt kauna ja katkeruus. Mitä helvettiä se sitä uhria auttaa, jos joku sanoo, että anna nyt jo anteeksi, ei isäsi (esim) varmaan silloin pahaa tarkoittanut tms. Ja jos tämä samainen isä jatkaa nyt jo aikuisen lapsensa vähättelyä, vittuilua ja kiusaamista, niin anna siinä nyt sitten jotain anteeksi!!!???

Nämä jutut on pohjimmiltaan sitä, että uhri kantaa sen kokemansa tuskan lisäksi vielä syyllisyyden taakkaa, koska ei pysty jollekin kusipäälle antamaan anteeksi. Ja se kusipää jatkaa polleena porskuttamista entiseen malliin vailla mitään tunnontuskia.

on vaikeaa, siinä yksinkertaisesti luovutaan kosto oikeudesta.
Jos on loukattu verisesti, petetty, hylätty ym.
On edessä yleensä pitkä prosessi. Aluksi suostutaan prosessiin sen jälkeen pyörähti sorvi käyntiin.
Mutta se kannattaa.
Lapset on opetettava antamaan sekä pyytämään anteeksi, homma hoidetaan tai itketää ja hoidetaan, se on kaikkien parhaaksi.

Ihmiselle on luonteenomaista (geneetikan sanelema juttu) kokea raivoa ja kostovimmaa kun tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Tätä vimmaa vähentää jos pahantekijä pyytää anteeksi. Jos taas anteeksipyyntöä ei esiinny ei anteeksiantoakaan voi odottaa.

Onhan se vähän noinkin, vaikka "pakotetussakin" anteeksipyytämisessä on puolensa osana kasvatusta. Johtaako se lopulliseen anteeksiantoon, on toinen asia, ja kyseisestä henkilöstä itsestään kiinni.

Eikös "länsimainen" (ja muukin) oikeusjärjestys tavallaan pyri sekin tähän "pakotettuun anteeksipyytämiseen"? Täten yritetään välttää omankädenoikeus ja verikostot. Siis ainakin tarkoitus on se.


Minulla on vain sellainen kuva, että uskikselle riittää, kun pyytää anteeksi mielikuvitusolennoltaan pilven päällä. Silloin voi unohtaa sen, että pyytäisi anteeksi siltä, jota vastaan rikkoi.

Ja pilven päällinen mielikuvitusolento antaa - yllätys yllätys - aina auliisti anteeksi. Sitten vain lisää rötöstelemään...

Mitä ateistien tulisi edes pyytää anteeksi. Ainoa välttämättömästi ateisteja yhdistävä tekijä kun sattuu olemaan ateismi.

Pitäisikö minun siis pyytää ateistisuuttani anteeksi??

No ei todellakaan, jos jotakuta loukkaa se että minä en usko jumalien olemassaoloon taikka he kokevat asemani sellaiseksi että se aiheuttaa jonkinlaisia negaatioita heidän tunne-elämässään..... voi voi.
Ongelma on totaalisesti jonkun muun kuin minun.
Minä en todellakaan ole pyytämässä anteeksi sitä kuka minä olen.

että mielestäni asiaa on lähestytty vähän "väärästä" suunnasta. Mitä anteeksi antaminen todella merkitsee ei uskonnollisena asiana vaan ihmisen mielenrauhan kannalta katsottuna. Tässä oma näkemykseni keitokseen

Anteeksi antaminen tarkoittaa asian (ristiriidan) päättymistä ei unohtamista. Asian voi hyvinkin muistaa mutta se ei enää kosketa eikä kirvele. Anteeksi antaminen merkitsee myös ymmärtämistä. On ymmärrettävä mikä on kitkan aiheuttaja ja kun sen tekee niin on mahdollista jättää asia taakseen arpia jättämättä. Anteeksi antamiseen liittyy usein myös anteeksi pyyntö. Kun olen loukannut jotakuta toista ja kadun tekoani pyydän anteeksi. En tarkoita sellaista anteeksipyyntöä jonka lausuu esimerkiksi kun tönii jotakuta jonossa sillä siinä on kysymys vain kohteliaisuudesta.
Koko prosessi pyyntö ja anto välillä voi olla vaikeaa ja aikaa vievääkin mutta se edellyttää kummaltakin todellista halua normalisoida suhde.

On myös tilanteita jossa anteeksi pyynnön kohde voi olla vaikeasti määriteltävissä ja on itse asiassa sama kuin anteeksi antaja. Monelle on varmaan tuttua tilanne jossa itselleen on vaikeata antaa anteeksi omia möhläyksiä koska niitä häpeää. Jotta voi jatkaa rauhallisin mielin on kuitenkin jotenkin osattava päästä asian yli tai pikemminkin jättää se taakseen. Jos yrittää ohittaa asia ja jatkaa ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut niin on hyvin todennäköistä että asiaan kompastuu jossakin toisessa yhteydessä ja silloin on todennäköistä että asia mutkistuu ja ymmärtäminen vain vaikeutuu. Emme aina edes ymmärrä että jokin asia on vaikea ja se muodostuu ongelmaksi suhteissamme ympäristöömme ja voi todella kestää hyvinkin kauan. Ne ovat niitä psykologisia lukkoja joita meillä on enemmän tai vähemmän jokaisella.

Keskustelussa uskovien uskovien kanssa synneistä jne. näen tämän kuvion ja rinnastan sen meidän omaan mielemme toimintaan ja sen häiriötiloihin jotka voivat olla aika helvetillisiä.

anteeksi ja unohtamaan itseäni kohtaan tehdyt vääryydet. En kanna herkästi kaunaa, mutta sitten kun joku tekee oikein katalan tempun, niin sitä en sitten anna anteeksi koskaan. Eräs entinen ystäväni loukkasi minua kerran julkisesti niin pahasti, että vaikka hän kuinka pyyteli kylään ja väitti kaipaavansa seuraani, en mennyt edes hänen hautajaisiinsa, kun hän kuoli yllättäin syöpään ennenaikaisesti. Anteeksiantoon en usko. Kiivastuksissa tulee joskus sanotuksi asioita, joita ei ole harkinnut loppuun asti, mutta jostain ne sanat kumpuavat.

Ensinnäkin Tuttiksen pitäisi itse pyytää anteeksi kaikkea sitä mitä on tällä palstalla tehnyt
(ne sadat poistetut viestit, joissa ei ollut mitään asiatonta). Mutta eipä ole mitään sellaista
anteeksipyyntöä näkynyt, eikä tule koskaan näkymään, koska Tuttiksella on jumalallinen
oikeus puolellaan, eikä sellaisen ihmisen tarvitse koskaan pyytää anteeksi yhtään mitään.

"Aina kun minä annan anteeksi, niin se on melko helppoa.
Mutta jumalalta se vaatii verisen ihmeen."
- Skip Church

edes ymmärrä, kenen pitäisi tässä pyytää anteeksi mitä, siis palstan ateistienko pitäisi pyytää anteeksi joitain Tuomiojan puheita vai mistä koko juttu lähti...?

Anteeksiantoa on minusta useampaa lajia. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kannattaa pyrkiä jossain määrin antamaan asioita anteeksi, koska itse sitä kärsii kaunan ja vihan tunteista ja saatta jopa sairastua, jos niitä lietsoo sisällään. Mutta missään tapauksessa ei tarvitse unohtaa, mitä toinen ihminen on tehnyt. On aivan oikein olettaa, että jos hän on kerran vahingoittanut, hän voi tehdä sen uudelleenkin. Kertakaikkisen vahingon ja tahattoman teon voi antaa antaa anteeksi täysin - tosin, jos tulee esimerkiksi liikenteessä henkilövahinko, voi olla vaikea antaa anteeksi, vaikka tilanne ei olisi ollut mitenkään ennakoitavissa. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, mutta...

Jos A loukkaa, nöyryyttää tai vahingoittaa B:tä, B on täysin oikeutettu pitämään välimatkaa A:han ja olemaan luottamatta tähän enää koskaan, vaikka "jumala" olisikin A:n kuinka auliisti armahtanut. A on tällöin opettamalla opettanut B:lle oman luonteensa piirteitä. Onko B:n vika, jos hän oppii asian?

Keskenkasvuisilla ihmisillä, siis lapsilla ja nuorilla, on minusta oikeus saada enemmän anteeksi kuin aikuisilla.

riippuu tilanteesta ja ennen kaikkea tapauksesta. Joku kun näemmä loukkaantuu ilman, että edes tietää mikä sen loukkaantumisen edes aiheutti!

Joten, tällaisessa tilanteessa en minä ainakaan mitään anteeksi -lausumia esitä. Jos tällä loukatulla 'kohteella' ei ole varuja tulla selvittämään loukatuksi tulemisensa tunteita, niin olkoot.

Toki, jos hän selvittää syyt loukkaantumiseensa, pyydän anteeksi!

En tiedä tuosta ateistien anteeksiannosta, mistä siinä on kyse, joten en siihen kantaa ota.

Mutta ateistien viesteissä tulee ilmi jonkinasteinen oikeudenmukaisuuden vaatimus. Hyvä niin. Mistähän se meihin on tullut?

Jos ihminen kykenee tähän, niin miksi on vaikeaa ymmärtää sitä, että Jumala rankaisee pahantekijää, joka ei eläessään pyydä anteeksi sitä, että on loukannut Jumalan luomia lakeja?

Pidät siis pakotettua rakkautta pahana. Juuri siksi Jumalakaan ei pakota ihmisiä rakastamaan itseään vaan on antanut meille vapaan tahdon.