joskus katsoin aika mielenkiintoisen elokuvan liittyen tulevaisuuteen ja siihen, minkälaiseen tilanteeseen ihmiset ovat joutuneet kun vesi on loppunut ja sitä täytyy ostaa tai varastaa isoilta herroilta jotka tilanteen kautta ovat päätyneet johtoasemiin.
itse elokuva kertoo nuoresta naisesta, joka jää kiinni veden varastamisesta kavereineen tuloksena hänen pikkusiskonsa kaappaaminen (?) ja naisen joutuminen vankilaan.
elokuvassa vilahtelee aika kummallisiakin juttuja välillä, mutta en muista ollenkaan elokuvan nimeä, vuotta milloin se on tehty tahi näyttelijöitä.
kuulostaako kenestäkään tutulta ja osaisiko joku nimetä leffan?
koitin googlella hakea elokuvaan viittaavilla hakusanoilla jotain, mutta löytyi lähinnä jotain artikkeleita siitä millaiseksi arvellaan veden muuttuvan maailmassa tulevaisuudessa. että sellaista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Heitetään villi veikkaus, tank girl... vettähän siinä kähvellettiin ja isoa herraa esitti malcolm mcdowell.
http://finnish.imdb.com/title/tt0114614/