miettii, ja asioita itsekin tutkineena ja lukeneena, puolueettoma ja ulkopuolisena sanoisin tämän. Juutalaisuushan on tiettävästi maailman vanhin uskonto. Ja heillä oli Jumala, Jahve tai Jehova, miten noihin konsonantteihin vokaalit lisättiin. Niin, Jeesus syntyi juutalaisuuteen, ei mihinkään muuhun.
Hän puhui kristillisyydestä, jossa nyt sadat miljoonat pitäisi olla. Mutta onko Raamatusten opetusten mukaan. Ei ole. Tästä tullaankin siihen mitä Jeesus alkuunpanijana teki. Palvovatko ihmiset tätä Jahvetta, Jumalanaan, kuten Jeesus teki. Ei palvo. Ei Jeesus palvonut itseään, vaan Jahvea. Näin esim. suomen kansa on harhaan johdettu, vatikaanista puhumattakaan, joka näyttää olevan kaiken irstauden ja pakanallisuuden äiti. Minkä historia on osoittanut todeksi, sitä ei käy kieltäminen. Todisteethan on olemassa. Ketään en voi tuomita, enkä juuri puolustakaan, mutta tätä asiaa ei voi vääristellä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
>>Ja heillä oli Jumala, Jahve tai Jehova>>
Tuon jumalan esittämät ennustukset eivät ole toteutuneet. Onko siis mikään ihme, että myös Jehovan todistajien yli sadan vuoden aikana esittämät ennustukset ovat kaikki menneet pieleen?
http://www.kulttuurihistoria.argumentti.fi/jahve_adonis_dumuzi_raamatun_jumalan_historia.php?id=61
Ikävä tosiasia on, että pelkästään Vanhan testamentin ristiriitaisuus ja auttamaton virheellisyys kaataa mm. juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon teologiset perustukset. Mutta jäähän niitä uskontoja vielä paljon jäljelle näiden jälkeenkin, joista valita mieleisensä.
>>Juutalaisuushan on tiettävästi maailman vanhin uskonto.
Ainakin tuon asian suhteen kannattaisi miettiä, tutkia ja lukea hieman enemmän. Egyptiläisillä on juutalaisuutta vanhempi uskonnollinen historia, jota vanhempaa uskontoa on ollut Mesopotamiassa ja jota vanhempaa (edelleen olemassaolevaa uskontoa) on ollut Kiinassa.
>>Todisteethan on olemassa. Ketään en voi tuomita, enkä juuri puolustakaan, mutta tätä asiaa ei voi vääristellä.
Mikä mielestäsi on Ainoa Oikea Uskonto, jos sellaista ajattelet olevan, ja millä perusteilla?