Keksikääpäs keino, miten tuota "mitään aikaansaamattoman kansanedustajien loisarmeijaa" saisi pienennettyä vaikka aluksi puoleen nykyisestä? Oikein hyvä esimerkki näiden työssäolosta saa, kun katsoo netistä kyselytuntia. Kun sen televisiointi loppuu, niin edustajat salista lähtee lätkimään (viimeksi kun katsoin netistä suoraa lähetystä niin 5 edustajaa jäi saliin kun televisiointi loppui)Joku sanoi, että pitäähän valiokunnissakin työtä tehdä mutta kun parhaat eivät edes tiedä kuuluvansakaan koko valiokuntaan (Salovaara/ lakivaliokunta).
Loisarmeija
jonninjoutavaa väkeä
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Puoletkin riittäisi vetelehtimään Arkadianmäellä. Ja niillä on vielä jokaisella ainakin yksi henkilökohtainen avustaja. Eli toddellisuudessa olemme äänestäneet eduskuntaan noin 300 henkilöä. Eiköhän määrä pienenisi, kun lamaan vedoten tehtäisi edustajan toimesta palkaton luottamustoimi. Puolueet saisivat rahoittaa edustajansa ja näiden avustajat.