Suomi kärjessä

Englantilainen Legatum Institute on kehittänyt mittariston, jolla mitataan eri maiden hyvinvointia. Taloudellisen vaurauden ohella otetaan huomioon paljon muitakin tekijöitä (yhteensä 9 osatekijää). Suomi nousi tämän listan ykköseksi tänä vuonna. Seuraavina tulevat Sveitsi ja muut Pohjoismaat Islantia lukuunottamatta.

Suomi sijoittui kaikilla yhdeksällä osa-alueella 10 parhaan joukkoon. Kolmen parhaan joukossa olimme turvallisuuden (2.), hallinnon (2.) ja koulutuksen (3.) osa-alueilla. Varsin hyvin sijoituimme myös kansanterveyden ja sosiaalisen pääoman osalta. Indeksin mittaristo ei siis mittaa vain taloudellista vaurautta, vaan ne mittaavat sen ohella tekijöitä, jotka aikaansaavat tuota vaurautta sekä yleistä hyvinvointia.

http://www.prosperity.com/summary.aspx

On varmaan hyvä huomata, että olemme kärjessä juuri niillä osa-alueilla, missä yhteiskunnan panostus on ollut merkittävä. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltiopolitiikka on tuottanut loistavan tuloksen. Esimerkiksi hallintomme arvioidaan maailman toiseksi luotettavimmaksi ja tehokkaimmaksi. Siis ihan tämä sama hallinto, mitä täällä kepulaiset ja heidän kumppaninsa nimittämät punikkien valtaamaksi lepopaikaksi. Kansainvälinen riippumaton arvioija on siis ihan toista mieltä. Koulutukseen satsaaminen on tyypillinen esimerkki siitä, miten on ollut mahdollista luoda taloudellista vaurautta.

Suomessa porvarihalitus tekee nyt kaikkensa ajaakseen alas näitä hyviä tuloksia. Yhteiskunnallisia panostuksia tärkeämmäksi on pantu veronalennukset. Hallinto on kirosana. Tuottavuusohjelmalla (=työntekijöiden vähentämisohjelmalla) ja alueellistamisella pyritään kaikin tavoin heikentämään hallinnon tehokkuutta. Tällainen politiikka tarkoittaa heikennyksiä turvallisuuteen, hallintoon, koulutukseen, kansanterveyteen jne., joissa siis olemme tähän asti olleet maailman kärkeä. Ei ymmärretä sitä, että taloudellinen vauraus on suuressa määrin riippuvainen siitä, millaisia edellytyksiä luomme sen synnyttämikseksi. Tulos osoittaa, että hyvinvointivaltiopolitiikkaa tuottaa näitä edellytksiä ja sen lisäksi hyvinvointia koko kansalle. Tähän asti. Kepu on aimmein ollut tukemassa hyvinvointivaltiopolitiikkaa. Matti Vanhasen johdolla puolue on nyt kuitenkin vaihtanut radikaalilla tavalla leiriä. Kepusta on tullut Kokoomuksen apupuolue.

18

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 234234

      Sitä saa mitä tilaa.

      Nykyään on niin paljon rahapulassa taistelevia virastoja yms.
      että maailmalta saa kyllä tutkimuksen kuin tutkimuksen...
      kunhan maksaa!

    • suuri valhe!

      Katso vain ympärillesi.

      • Hyvä hallitus!

        Ei oltaisi listalla jos punikit olisi ruorissa.


    • -Jäbä

      Tässä hyvinvoinissa ei ole punikeilla mitään tekemistä.

    • kiitämme siitä

      Niin kuin muistamme valtiovarainministeri Eero Heinäluoma jätti ylijäämäisen valtiontalouden tälle Matti Vanhasen II-hallitukselle tyhjennettäväksi. Tämä Matti Vanhasen II-hallitus myös tyhjensi kaiken hyvän, minkä SDP vastuullinen hallituspoltiikka sai edellisissä hallituksissa säästäen aikaiseksi. Kaikki hyvähän oli sitä, että pidetään huoli köyhistä ja vähäosaisistakin. Ei taida oikein rajojemme ulkopuolella olla sitä päivitettyä tietoa, miten maassamme asiat ovat. Rikkailla tietenkin pyyhkii hyvin ja varmaan asiaa on tarkasteltu juuri heidän kannalta.

      Matti Vanhanehan on suitsinut toimittajia, että köyhyyttä ja köyhien asioita ei mediassa saa esittää. Tämä Matti Vanhasen II-hallitus on osoittautunut kaikessa rikkaiden suuntaan tuhlarihallitukseksi ja vieläpä oikeiden konkurssikeinottelijoiden tapaan. Ilmeisesti Kesärannassa on annettu Matti Vanhaselle konkkaoppia näillä yhteisillä kaffekutsuilla näiltä tuomion saaneidlta rötösherroilta.

    • vuodessa

      Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa on muutos. Vielä vuosi sitten Suomi oli kolmannella tilalla, ja aiemmin vieläkin alempana.

      Muutos on siis tapahtunut tämän hallituksen aikana. Onko se myös sen aikaansaannos, sitä voimme pohtia. Hallinnon mittareista yksi on palvelun sujuvuus käyttäjän näkökulmasta, ei hallinnossa työskentelevien määrä kuten sinä näytät ajattelevan. Pienenä maana Suomella on ollut mahdollisuus siirtää esimerkiksi verotukseen liittyvää virkamiesten ja kansalaisten välistä asiointia nettiin, henkilökohtaista asiointimahdollisuutta poistamatta. Palvelut on myös ryhmitetty iakasryhmittäin, yhteisöasiakkaita palveleviin yritysverotoimistoihin ja henkilöasiakkaita palveleviin toimistoihin. Tuollaiset järjestelyt taas mahdollistavat virkamiesten työskentelyn hajautetusti eri puolilla maata. Näinhän verohallinnossa on tehty. Helsinkiläisen yhteydenotto voidaan käsitellä Savossa Verohallinnon valtakunnallisesta puhelin- ja Internet-vastauspalvelussa.

      Verohallinto on esimerkki siitä, miten kustannustehokas palvelu voidaan toteuttaa nykyajan tekniikkaa hyväksikäyttäen ja osaamisen hajauttamisella ympäri maata. Verohallinnosta on 2003- 2008 vähennetty 540 henkilötyövuotta - ja palvelu on parantunut.

      No, eihän tuo ole tietenkään yksin tämän hallituksen aikaansaannosta, onhan työ aloitettu jo 2003 kuten mainitsin. Siis Vanhasen ykköshallituksen, sen jossa demaritkin oli mukana, toimesta.

      Tuo esimerkki ja nyt saatu tutkimustulos kuitenkin vahvistavat, että Suomi on oikealla tiellä hallinnon tehostamisessa ja kansalaisten palvelujen parantamisessa. Ongelmia on esimerkiksi oikeushallinnossa, jossa vanhoja luutuneita tapoja ei osata modernisoida, sama koskee puolustusvoimia. Ja vielä kun kuntapuolella saadaan käyntiin kunnon polveluremontti, jossa ei tuijoteta sitä kuka ja miten palvelun tuottaa, kunta vai yksityinen,vaan sitä miten asiakasta palvellaan mahdollisimman hyvin, niin Suomen kärkipaikka ei kun kirkastuu.

      Näyttää siltä, että tutkimustulos, ja etenkin muutos edelliseen tutkimukseen, oli katkera paikka sinulle. Muutoin tuolaista epä-älyllistä vuodatusta jonka laitoit ei voi ymmärtää

      • Indeksisijoituksemme kertoo siitä, että asiat ovat meillä hyvin hoidettu pitkällä aikavälillä, vuosien saatossa. Hyvää hallintoa ei rakenneta hetkessä. Tottakai hallintoa pitää tehostaa, enhän minä sitä ole koskaan vastustanut. Verotuksen keskittäminen on ihan hyvä idea ja se sopii paremmin alueellistettavaksi kuin esim. asiantuntijapalvelut. Ja kuten sanoin monet tehostamistoimet on aloitettu jo ennen tätä porvarihallitusta. Tämä hallitus ei ole vielä saanut tuhottua edellisten hallitusten työtä. Se vasta suunnittelee näitä tuhotöitä. Hyvä esimerkki on Lääkelaitoksen alueellistaminen ja tuottavuusohjelman vieminen läpi henkilöstön vähentämisohjelmana.

        Muutos edelliseen tutkimukseen ei ole suinkaan minulle mikän katkera pala. Muutos on varsin merkityksetön. Se kertoo sen, että yhden vuoden aikana mikään ei ole muuttunut Suomessa, mutta Australia ja Itävalta ovat vajonneet kärkimaista Suomen taakse. Muutos on tapahtunut siis niissä, sillä ne ovat tippuneet monta pykälää muiden taakse. Koko mittaristo on ollut käytössä vasta pari vuotta, kun ko. tutkimuslaitoskin on perustettu vasta vuonna 2007.

        Hallituksen pitäisi viisastua tällaisesta tuloksesta ja pyrkiä ylläpitämään ja kehittämään niitä vahvuuksia, joissa olemme kärjessä eikä ajaa niitä alas. Jos hallituksen suunnitelmat toteutetaan, emme enää ole seuraavien hallitusten kausina kärjessä. Toteutukset nimittäin vaikuttavat aina muutamien vuosien viiveellä tilanteeseen, koska ne harvoin astuvat voimaan heti, kun niistä päätetään.


    • Kansainvälinen..

      riippumaton tarkkailija on sitä mieltä, että suomi on nyt hyvinvointivaltioiden ykkönen.

      Vaikka kepu tekee kaikkensa, että niin ei olisi?? :))))

    • -Jäbä

      Voisit jo vihdoinkin oppia, että veronalennukset tehdään siksi, että verotulojen euromääräinen suhde esimerkiksi työttömyysmenoihin olisi mahdollisimman edullinen valtion budjetissa. Veronalennuksilla ei siis ajeta mitään "alas" vaan pidetään huoli hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen rahoituksesta.

      Tämä hallitus on esim. luonut koulutuksen saralle ensi vuoden alusta käynnistyvän Aalto-yliopiston, jossa päästään erittäin korkealuokkaisella tavalla tekemään uutta perustutkimusta tekniikan, designin ja soveltavan tieteen kaupallistamisen rajapinnoissa. Meillä toimii jo nyt useita uusia tutkimushankkeita, joihin on kohdistunut aiempaa paljon suuremi kansainvälinen mielenkiinto. Tätä tärkeää uudistusta vastaav vasemmisto marssitti mielenosoittajat! Kukahan on esim. koulutusta alasajamassa? Ei ainakaan porvarihallitus.

      Tuskin mikään hallitus aikaisemmin on luonut niin paljon uusia edellytyksiä taloudellisen vaurauden saavuttamiselle. Teidän sosialidemokraattien mielestä se on ollut väärin, koska tekijänä ja menestyksen aikaansaajana on ollut porvarihallitus. Tuottavuusohjelmalla ja hallinnon rationalisoinnilla vähennetään julkisten menojen turhaa tarvetta ja vapautetaan taloudellisia resursseja siihen, mihin kansalaisilta kerättävät verot on tarkoitettukin: julkisten palvelujen tuottamiseen eikä tarpeettomaan hallintoon.

      Tuottavuus on hyvinvoinnin ehto.

      -Jäbä

    • nonpunik

      Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on saanut hyvät arvosanat kansainvälisessä vertailussa, joka arvio on tehty juuri tämän hetken tilanteen mukaan. Suomi oli jo luiskahtaa top-ten tilastosta pois demarivetoisen pöhöttyneen hallintomallin mukana, jossa "lossareille" maksettiin täyttä palkkaa vaikka lossit oli romutettu jo vuosia sitten.
      Kuitenkin miinusta kertyy edelleen mm. tasavallan punatukkaisen hallitsijan käytöksen mukana, jossa valtion eri virastojen paikat täytetään sd-jäsenkirjan tai demarin hajun mukaan, eikä niin kuin muissa maissa, pätevyyden mukaan.
      Samoin vanha propakandamylly Yle on edelleen sd-puolueen hajunlevittäjä, eikä neutraali tiedonvälittäjä, joka maailmalla on huomattu suomettumisen eräänä nyanssina.

      Maamme koulutuksen laaja arvostus on yksi kepulaisuuden parhaista saavutuksista, jota Urho Kekkonen ja Johannes Virolainen aikanaan rakensivat tähän maahan ja jonka erinomaisuus tunnustetaan vieläkin maailmalla.
      Sama koskee sosiaalipolitiikan kentällä tapahtunutta kehitystä, jossa vanhat vasemmistolaiset pyrokraattiset järjesteämät palvelivat enemmän tehotonta järjestelmää itseään kuin avun tarpessa olevaa yksilöä. Nykyinen porvarihallitus on tarttunut tähänkin mädännäisyyden verkostoon todella rivakasti ja alkanut uudistaa rakenteita ihmisystävälliseen suuntaan, jossa tärkein priorisoinnin kohde on ihminen, eikä järjestelmä.

      Vasemmistopuolueet, etenkin sd. tekivät tähän maahan paljon pahaa jälkeä, joiden jälkien korjaaminen vie vielä vuosia ennenkuin päästään sille tasolle, jossa voimme ylpeillä hyvinvointiyhteiskunnan todellisesta tilasta mutta nyt ollaan hyvään suuntaan jo menossa vaikka työtä täytyy tehdä sen eteen vielä pitkään.

      • Kepu on maatalouspuolue. Sieltä löytyy sen saavutukset ja nekin ovat olleet kaikki veronmaksajilta pois. Jos nyt haluat edes jotain uskottavuutta löpinöisellesi, väitä vaikka, että aikaansaannokset ovat RKP:n ansiota.


      • kansimies
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kepu on maatalouspuolue. Sieltä löytyy sen saavutukset ja nekin ovat olleet kaikki veronmaksajilta pois. Jos nyt haluat edes jotain uskottavuutta löpinöisellesi, väitä vaikka, että aikaansaannokset ovat RKP:n ansiota.

        ansiota nuo asiat ovat, kuin heidän loisensa demarien.
        Myöskin Kristillisien osuus noihin aikaansaannnoksiin on demareiden edellä.
        Siis kaikkien muiden puolueiden aikaansaannokseksi tuon asian voi voi laskea, paitsi demareiden.
        jopa vasemmistoliitonkin.

        Meillä on hyvä pääministeri, joka luotsaaa valtiolaivaamme turvallisesti myrskyävällä merellä.
        demarit yrittävät kyllä tyota laivaa keikuttaa, ja sabotoida muutenkin, vaan matkustajat ovat heidät heittämässä yli laidan.
        Kölinaliveto on jo menossa.

        Näin on asia.


      • nonpunik
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kepu on maatalouspuolue. Sieltä löytyy sen saavutukset ja nekin ovat olleet kaikki veronmaksajilta pois. Jos nyt haluat edes jotain uskottavuutta löpinöisellesi, väitä vaikka, että aikaansaannokset ovat RKP:n ansiota.

        On hyvä muistaa, että hallitustyötä tehdään keskustavetoisena porvariyhteistyönä ja hyvän arvosanan kansaivälisissä yhteyksissä saanut työ kuuluu koko hallitukselle.

        Mitä tulee maatalouspolitiikkaan, niin hallituksessa sovelletaan ainoastaan EU:n lainsäädännön mukaista hallintomenettelyä samoja periaatteita noudattaen kuin muissakin jäsenmaissa. Jos haluat nyt edes jotain uskottavuutta löpinöillesi sieltä sirppiliiterin lahtauspölkyltä, niin voisit esittää jotain konkreettista näyttöä siitä, mikä poikkeaa muiden jäsenmaiden menettelytavoista.


      • ja asia
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kepu on maatalouspuolue. Sieltä löytyy sen saavutukset ja nekin ovat olleet kaikki veronmaksajilta pois. Jos nyt haluat edes jotain uskottavuutta löpinöisellesi, väitä vaikka, että aikaansaannokset ovat RKP:n ansiota.

        Sinulta unohtui yksi sana. Kepu on myös maatalouspuolue. Mutta ei pelkästään maatalouspuolue, kuten maaseutuun ja maatalouteen vihamielisesti suhtautuvat demarit koettavat väittää. Siinä onkin se ero, joka pitää Keskustan kannatuksen talouden taantumasta ja hallitusasemasta huolimatta jatkuvasti demarien kannatuksen yläpuolella. Keskustan ajamat tavoitteet ja edustamat arvot sopivat kaikille, ei pelkästään tietylle etupiirille tai ryhmälle

        Nykyinen hallitus ei rakenna politiikkaansa vastakkainasettelulle maaseudun ja kaupungin, palkansaajien ja yrittäjien tai ylipäätään muidenkaan ryhmien välille. Niinpä nuo vaurauden "pehmeät" mittarit, koulutus, terveydenhuolto, hyvä hallinto, turvallisuus ja niin edelleen nostavat Suomen maailman kärkeen vaikkak kovan talouden osalta emme aivan sinne ylläkään.

        SDP osoitti hallitusvuosinaan olevansa raa'an talouden kovaa maailmaa edustava puolue. Lipposen ääriuusliberalistinen sailas-talouspolitiikka räjäytti tulo- ja varallisuuserot, kyykytti köyhiä samalla kun antoi rikkaiden rikastua. Sosiaalipuolella leikattiin ja omistusta ja pääomia suosittiin. Saavutustensa kruunuksi SDP oli poistamassa ökyrikkailta varallisuusveroa.

        Nyt olemme siis palanneet inhimillisempään, muutkin kuin talouden kovat arvot tunnustavaan politiikkaan, ja maailman kärkeen vauraudessa silloin kun vaurautta mitataan muullakin kuin BKT:lla

        Kiitos Keskustan ja maltillisen keskusta-oikeistolaisen hallituksen


      • nonpunik kirjoitti:

        On hyvä muistaa, että hallitustyötä tehdään keskustavetoisena porvariyhteistyönä ja hyvän arvosanan kansaivälisissä yhteyksissä saanut työ kuuluu koko hallitukselle.

        Mitä tulee maatalouspolitiikkaan, niin hallituksessa sovelletaan ainoastaan EU:n lainsäädännön mukaista hallintomenettelyä samoja periaatteita noudattaen kuin muissakin jäsenmaissa. Jos haluat nyt edes jotain uskottavuutta löpinöillesi sieltä sirppiliiterin lahtauspölkyltä, niin voisit esittää jotain konkreettista näyttöä siitä, mikä poikkeaa muiden jäsenmaiden menettelytavoista.

        Suomessa maksetuista maataloustuista yli puolet on kansallisia tukia, muissa maissa tuet ovat enimmäkseen Eu-tukia. Meillä kansallisia tukia maksetaan enemmän Pohjois-Suomen viljelijöille kuin etelään eli tuetaan kannattamatonta maataloutta. Esim. Ruotsissa maatalous on keskittynyt Tukholmasta etelään olevaan osaan Ruotsia eli sinne, missä kannattavuus on parhainta.

        Hallitusyhteistyötä ei tehdä keskustavetoisena. Kokoomus on noussut heti alusta alkaen hallituksen selväksi johtopuolueeksi. Vetelä pääministeri on puuhastellut naisasioiden ja lautakasojen kanssa. Hallitus ei ole saanut sen paremmin hyvää kuin huonoakaan arvosanaa missään kansainvälisissä yhteyksissä. Arvosanoja hallituksellemme on annettu muualta lähinnä silloin, kun olemme toimineet EU-puheenjohtajamaana. Silloin arvosanat ovat olleet hyviä. Erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomiojan panosta Libanonin kriisin ratkaisussa kiiteltiin vuolaasti. Toki demaripresidentti Martti Ahtisaari sai myös huomattavan kansainvälisen kunnianosoituksen eli Nobelin rauhan palkinnon.


      • nonpunik
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Suomessa maksetuista maataloustuista yli puolet on kansallisia tukia, muissa maissa tuet ovat enimmäkseen Eu-tukia. Meillä kansallisia tukia maksetaan enemmän Pohjois-Suomen viljelijöille kuin etelään eli tuetaan kannattamatonta maataloutta. Esim. Ruotsissa maatalous on keskittynyt Tukholmasta etelään olevaan osaan Ruotsia eli sinne, missä kannattavuus on parhainta.

        Hallitusyhteistyötä ei tehdä keskustavetoisena. Kokoomus on noussut heti alusta alkaen hallituksen selväksi johtopuolueeksi. Vetelä pääministeri on puuhastellut naisasioiden ja lautakasojen kanssa. Hallitus ei ole saanut sen paremmin hyvää kuin huonoakaan arvosanaa missään kansainvälisissä yhteyksissä. Arvosanoja hallituksellemme on annettu muualta lähinnä silloin, kun olemme toimineet EU-puheenjohtajamaana. Silloin arvosanat ovat olleet hyviä. Erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomiojan panosta Libanonin kriisin ratkaisussa kiiteltiin vuolaasti. Toki demaripresidentti Martti Ahtisaari sai myös huomattavan kansainvälisen kunnianosoituksen eli Nobelin rauhan palkinnon.

        Älä viitsi naurattaa.


      • nonpunik kirjoitti:

        Älä viitsi naurattaa.

        Tarkoitus ei ollut naurattaa, sillä sanotaanhan, että nauru pidentää ikää. Kepulle en voi missään nimessä toivoa pitkää ikää. Sen verran minussa on sentään isänmaallisuutta tallella.


      • naurettuaan...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tarkoitus ei ollut naurattaa, sillä sanotaanhan, että nauru pidentää ikää. Kepulle en voi missään nimessä toivoa pitkää ikää. Sen verran minussa on sentään isänmaallisuutta tallella.

        Jos nauru pidentää ikää, niin palstaa lukevat kepulaiset elävät varmaan lähes ikuisesti, niin makoisia nauruja sinun ja kumppaneittesi jorinat aiheuttavat. Kukaan niitä ei vakavasti ota, ei voi ottaa, mutta ne ovat sellaisia sopivan surkuhupaisia jotka jaksavat naurattaa. Suomalaisethan ovat aina nauraneet paitsi herroilleen niin kaikenlaisille yksinkertaisille hahmoille, Turhapuroille ja Pekka Puupäille. Olet okein hyvä edustamaan noiden hupihahmojen jatkumoa täällä nettimaailmassa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1113
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1087
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe