Ihmisen korottaminen luomakunnan kruunuksi aiheuttaa maapallon ylikansoittumisen ja sitä kautta helvetinmoiset ongelmat ihmiskunnalle ja koko ekosysteemille.
Kuinka paljon tästä voidaan syyttää uskontoja?
Kuinka paljon tästä voidaan syyttää uskontoja?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihmisten ylikansoitus on Maapallon suurin yksittäinen ongelma, lähes kaikki muut vaikeudet voidaan johtaa siitä, että meitä on aivan liian paljon. Itse olen tehnyt itsemurhaa lukuunottamatta parhaani ollakseni lisäämättä ongelmaa, mutta suurin osa maailman eri uskonnoista kannustaa seuraajiaan tekemään pahimpansa ja kaikkensa pahentaakseen ongelmaa.
Muistaakseni viime tapaamisemme yhteydessä uskontoja, ainakin yhtä, syytettiin kansanmurhista. Jos moinen pitää paikkansa, niin silloin ainakin tämä yksi uskonto on tehnyt enemmän kuin sinä ylikansoituksen lievittämiseksi. Tosin sellainen toiminta on selkeästi ollut vastoin Raamatun kehotusta ja siten syntiä, johon mielipiteeseen on kunnon kristityn helppo yhtyä.
Kansanmurhat eivät paljon auta, jos niiden (lähes) ainoana tarkoituksena on vallata lisää alaa yhä kasvavalle omalle väestölle. Pian kaikki heikommat on tapettu ja jäljelläolevat niin tasavahvoja, ettei murhailusta enää tule mitään. Mitäs sitten?
"Lisääntykää ja täyttäkää maa." No, nyt se on täynnä. Mitäs sitten tehtäis? Kristityt ovat kuin sadun Taikurin oppipoika lumottu luuta, joka täytti ja täytti jo ylivuotavaa vesipataa, kun ei muuta oltu käsketty eikä ymmärtänyt lopettaa käskyn tultua täytettyä. ; )
voi syyttää paljonkin asioiden tilasta.
Huvittavaa, että "ateistinen" Kiina sen sijaan on tehnyt tässä asiassa sen, minkä on voinut. Siitäkin huolimatta, että väestönsääntelystä on koitunut paljon sosiaalisia ongelmia.
Väestö kasvaa ilmeisesti voimakkaimmin muualla Aasiassa, joten kristinuskoa ei voi siitä syyllistää. Kyse lienee puutteellisen sosiaaliturvan aiheuttamasta pakosta hommata jälkikasvua omien eläkepäivien turvaksi. Afrikassa tilanne on sama, mutta katolisen kirkon opit lisäävät polttoainetta liekkeihin.
Nykyisellä väestönkasvulla kehitysapukin tulee tiensä päähän muutamassa vuosikymmenessä. Siitä ei enää ole mitään hyötyä.
Muissa Aasian maissa kuin Kiinassa ollaan niin kohtalonuskoisia ettei koeta tarvetta perhesäännöstelyyn tai eläkejärjestelmän kehittämiseen. Iso perhe luo turvaa.
Se yksi vähän aikaa sitten kuollut tiedemies (ateisti tietenkin) levitti geenimuunneltuja siemeniä yms... jonka takia maailmassa on nyt miljardi ihmistä enemmän. Uskovaisena en hyväksy moista Jumalan leikkimistä mitä tuo tietelijää harrasti.
Eli kenen vika se on että maailmassa on nyt liikaa ihmisiä?
No ihmisen vikahan se on ja Lu Ciferin fiksu kysymys kuuluu että kuinka paljon tästä voidaan syyttää uskontoja.
Ei geenimuunteluun tarvita mitään jumalia. Kyllä ne geenit muuntuvat ihan itsekseen mutaatioiden kautta ja ihminenkn voi niitä muunnella kun kerta on niin kätevä käsistään.
Mitä siemeniä se tiedemies levitti ja miten ne siemenet kasvattivat ihmispopulaatiota?
Jos ne olivat ravintokasvin siemeniä, ja katsot rikolliseksi tarjota ruokaa nälkää näkeville, niin ilmeisesti olisit valmis näännyttämään nälkään tai muuten tappamaan ihmisiä jotta populaatio ei kasvaisi. Mikä olisi sopivat tappolista? Joka perheestä puolet poppoosta teuraaksi? Yli kaksilapsisita perheistä yli menevät lapset?
käskenyt täyttämään maan. No nyt se on jo liiankin täynnä, mitä ajattelitte seuraavaksi tehdä?
Ruotsin kristillinen kirkko on toiminut tässä asiassa erinomaisena esimerkkinä koko maailmalle. Se on halunnut antaa väestökehitykselle uutta suuntaa kannustamalla kristittyjen jäseniään lapsettomiin avioliittoihin. Ennakoiden kristillisen kirkon tulevaa päätöstä myös Ruotsin valtio teki päätöksensä tukea tällaisia parisuhteita ja tässä taas näemmekin kuinka taitavasti Herra tämänkin asian suunnitteli. Jo aiemmin ovat kristityt tiedemiehet kehittäneet ehkäisyvälineitä, mutta ahneet maallistuneet liikemiehet ovat voitontavoittelussaan hinnoitelleet ne niin korkeiksi, että vuosittain saamme maksaa suuren määrän rahaa sukupuolitautien hoitamisesta.
Toisellakin tavoin ovat sekularistit turmelleet kristittyjen toimia asiantilojen parantamiseksi. He ovat häpeämättä kiihottaneet alaikäisiä koululaisia kiinnostumaan seksuaalisuudestaan jo ennen kuin sellainen olisi tarpeen ja hyväksi heidän kehitykselleen. Ja samaan aikaan toiset paatuneet Kristuksen tietä seuraamattomat ovat kaupitelleet, kalliiseen hintaan ja voitonkiilto silmissään tietenkin, kaikenlaisia riettaita ja häpeällisiä julkaisuja, joita niitäkin nuoriso on jo ennen täysi-ikäiseksi tulemistaan erilaisin kepulikonstein ostanut ja salaa lukenut. Ei sovi ihmetellä, että pedofilian syntikin on päässyt leviämään.