---olen surullinen

Mä en kestäis jos joku mun perheestä kuolis... Mul on omakohtaisia kokemuksia läheisen kuolemasta. Pari vuotta sit mun setä kuoli syöpään. Se oli todella raskasta mulle koska mä tulis sen kans tosi hyvin toimeen. Sit mua jäi se viel rassaamaa ku se oli menny naimisiin pari kk ennen ku se kuoli ja sil oli 1,5 wee ikänen tyttö. Nyt joudun ajattelemaa et tyttö joutuu kasvamaa ilman isää... Noin kolme vuotta sit joulukuus mun entisel ala-asteel mun "kaveri" kuoli. Toi on sitaateis six et me oltii oikeestaa tuttui, ei liiemmin kavereita. Olin kutosel ja likka joka kuoli oli 8wee... Sen kuolemaan ei ikinä löydetty mitää syytä. Se vaa pyörty ja sit kuoli. Ruumiinavaukses ei löytyny mitää kuolemaan johtavaa... Itkin tapahtuman takii vuoden ja mul on vieläki tytön kuva pöydäl. Tyttö oli perheen nuorin ja ainoa tyttö... Itken sen takii viel silloin tällöin mut pari päivää sen jälkee ku mulle oli kerrottu, saatoin yöllä vaa itkee pari tuntii mitää tajuumatta... En pystyny mennä hautajaisii koska sen ajatteleminenki sattu liikaa. Mun läheinen ysti oli sen kotona ulosveisuutilaisuudes 6.12, eli Suomen itsenäisyyspäivänä, ja kerto et tytöllä oli tuolloin päällä valkoinen mekko ja jalassa villasukat. Tyttö näytti ihan posliininukelta. Tytön joululahjat oli laitettu arkkuun tytön ympärille... Tämän muistelu koskettaa vieläkin ja saa mut itkemää. Kaikki tulee paremmin mielee sen bussionnettomuuden takii... Yx mun frendi Hesasta meinas lähtee sinne matkalle, mut muutti mielensä. Mä oon siitä tosi onnellinen et se ei lähteny! Itkin viime yönä koska mua ahdisti nii paljo ja ahdistaa vieläki. Mun perhe sai tänää uutisen et faijan täti on sairaalas tehol koska se on kuolemaisillaa... En mitenkää kestä jos tulee taas hautajaiset. Tulee vaa mun frendi ja setä mielee..................