EDNOS ja sen huomaaminen

http://fi.wikipedia.org/wiki/EDNOS
Tuolta löytyy selitys EDNOKSELLE kun selaa sivua vähän alas päin. Wikipedia on kaveri :).

Ja jos nyt näin voi sanoa, niin ''mukava'' kuulla etten ole yksin tämän ongelman kanssa! Tuo ''paastoan-ahmin--paastoan-ahmin- kierre'' on myös minulle vanha tuttu.

Joskus mietin, että minullakin osasyy tähän kaikkeen on huomionkaipuu.
Mutta pääsyy on selvä: tämä laihdutus ja ruoan tarkkailu starttasi silloin, kun kuulin kaveripoikani suorasanaisen huomautuksen siitä, kuinka valtavasti olin lihonut yläaste-ajan aikana. (Ja tottahan se kyllä oli, 7-9-luokkien välissä olin lihonut todella paljon, osittain masennuskauden aikana, osittain vanhempien antaessa herkutella minun päivittäin suklaalevyillä ym. makeisilla). Silti sen kuuleminen tuntui KAUHEALTA, etenkin kun olen aina ollut ujo ja varovainen etenkin poikien seurassa. Nyt kun asia vain läjäytettiin suoraan päin naamaa ja pojan suusta, häkellyin. Asiaa eivät myöskään auttaneet kavereiden naureskelu.
Juuri parantunut masennus alkoi taas tunkea elämääni, kunnes päätin sen: ja minähän laihdun! Aloin kuntoilemaan aktiivisesti ja vähensin herkut minimiin. Elin itseasiassa aika terveellisesti! :) Tämä laihdutus ei tuntunut yhtään pahalta, päin vastoin! Muistan tunteneeni inhoa kroppaani kohtaan, mutta terveellisten elämän tapojen ja liikunnan ansiosta elämäni tuntui muuten mukavalta. 9-luokan jälkeisen kesän aikana olinkin laihtunut 10 kiloa! Tämän jälkeen sain jatkuvasti kuulla muiden suusta (ennen kaikkea tämän kyseisen pojan, joka lihomisestani huomautti), kuinka olenkaan laihtunut, näytän hoikalta!
No, nyt kun olin hoikka ja pieni, ajattelin että voin taas alkaa herkutella enemmän.. Lenkit ja liikunta vähenivät (miltei jäivät kokonaan pois) ja makeiset tulivat takaisin elämääni. Ja eipä aikaakaan, kun olin taas samoissa, vanhoissa mitoissa. Siitä lähtien olen kamppaillut ruoan kanssa ja ollut tyytymätön itseeni ja elämääni.

Huh, tulipas siitäkin kivan mittainen elämänkertatarina :D. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea! :)
Muttamutta, vastauksia kiitos tuohon ensimmäisen viestin kysymykseen! Ja tietysti muitakin kohtalotovereita ja heidän elämästään kuulisin mielelläni.

Parhaiten sen tiedostaa itse. Syömishäiriöt ovatkin enemmän psyykkinen tauti kuin fyysinen.
Ihan kuka vaan jolla on on epänormaali suhtautuminen ruokaan saattaa sairastaa syömishäiriötä.

Mulla on kanssa EDNOS. Oon asiasta varma, koska mun suhtautuminen ruokaan ei todellakaan ole terve. Vaikka itse tajuan sen, en uskalla puhua muille.

Eli mun tarina on sellanen, että mulla oli n.3 vuotta sitten masennus, jollon laihduin järkyttävän paljon.
Mulla oli henkisesti niin paha olo että syöminen vaan jäi. (en tiedä miksi) Mutta kun toivuin masennuksesta,
huomasin etten enää suhtautunut ruokaan oikein. Olen nyt mitoissa 165/50 mikä on normaali. Mutta
nykyäänkin mulla saattaa mennä viikkoja niin että syön päivässä leivän ja 2 kuppia kahvia tai muuten erittäin vähän, esim. viime sunnuntai meni syömättä mitään, vain kahvia lipitin. Toisinaan ahmin
hullunlailla. Niin tapahtuu n. kerran viikossa. Harrastan paljon liikuntaa, n. 7-10 h viikossa, tanssia, squashia, koululiikunta ja iltaisin teen lihaskuntoa kotona. En yhtään ymmärrä itseäni, koska en halua
laihtua enkä halua lihota, kuitenkaan en pysty syömään normaalisti. Ja jos minulla tulee nälkä se menee ohi 5 minuutissa. Oon ollu enemmän liian laiha kuin lihava mutta on sitä liikakilojakin aikoinaan löytynyt :D

Pelottaa että kuinkakohan kauan vielä pysyy pystyssä tätä menoa. Mutta en vaan pysty puhumaan asiasta
kenellekkään, en äidille, kaverille enkä terveydenhoitajalle. Toivon että joku huomaa joskus ongelmani ja
passittaa terapeutin puheille kun en itse saa sanottua sanaakaan. Minusta on kuitenkin vaikea huomata
tätä koska olen iloinen ja henkisesti hyvässä kunnossa.

Ois kiva kuulla tarinoita muista EDNOS potilaista, jospa sais vaikka rohkeutta puhua :)

meeb kirjoitti:

Parhaiten sen tiedostaa itse. Syömishäiriöt ovatkin enemmän psyykkinen tauti kuin fyysinen.
Ihan kuka vaan jolla on on epänormaali suhtautuminen ruokaan saattaa sairastaa syömishäiriötä.

Mulla on kanssa EDNOS. Oon asiasta varma, koska mun suhtautuminen ruokaan ei todellakaan ole terve. Vaikka itse tajuan sen, en uskalla puhua muille.

Eli mun tarina on sellanen, että mulla oli n.3 vuotta sitten masennus, jollon laihduin järkyttävän paljon.
Mulla oli henkisesti niin paha olo että syöminen vaan jäi. (en tiedä miksi) Mutta kun toivuin masennuksesta,
huomasin etten enää suhtautunut ruokaan oikein. Olen nyt mitoissa 165/50 mikä on normaali. Mutta
nykyäänkin mulla saattaa mennä viikkoja niin että syön päivässä leivän ja 2 kuppia kahvia tai muuten erittäin vähän, esim. viime sunnuntai meni syömättä mitään, vain kahvia lipitin. Toisinaan ahmin
hullunlailla. Niin tapahtuu n. kerran viikossa. Harrastan paljon liikuntaa, n. 7-10 h viikossa, tanssia, squashia, koululiikunta ja iltaisin teen lihaskuntoa kotona. En yhtään ymmärrä itseäni, koska en halua
laihtua enkä halua lihota, kuitenkaan en pysty syömään normaalisti. Ja jos minulla tulee nälkä se menee ohi 5 minuutissa. Oon ollu enemmän liian laiha kuin lihava mutta on sitä liikakilojakin aikoinaan löytynyt :D

Pelottaa että kuinkakohan kauan vielä pysyy pystyssä tätä menoa. Mutta en vaan pysty puhumaan asiasta
kenellekkään, en äidille, kaverille enkä terveydenhoitajalle. Toivon että joku huomaa joskus ongelmani ja
passittaa terapeutin puheille kun en itse saa sanottua sanaakaan. Minusta on kuitenkin vaikea huomata
tätä koska olen iloinen ja henkisesti hyvässä kunnossa.

Ois kiva kuulla tarinoita muista EDNOS potilaista, jospa sais vaikka rohkeutta puhua :)

Lue lisää

Hei
En tiedä sanoisinko, että on ihanaa kuulla, etten ole ainut jolla on suhteet ruuan kanssa ihan sekaisin, koska eihän se oo ollenkaan ihanaa. Mutta hyvä huomata, että sitä on muillakin. Mistä ihmeestä tää johtuu ja miten tän saa loppumaan ? Alkaa olla ihan kauhea olo. Itseni kohdalla, oon aina ollu normaali painoinen en liian laiha tai lihana, amiksen vikana vuonna sit rupesin tarkkailemaan ruokailujani ja urheilukin lisääntyi Huomattavasti, joten kilot tippui ihan olemattomiin ja kutistuin, itse en sitä kovin pienenä nähny(haluisin olla edelleen se sama), mutta muut huomauttelivat yhtenään, mutta kukaan ei kysynyt mikä mua vaivaa ?! Nyt sitten onkin jo amiksesta melkein kaks vuotta ja kiloja on tullut ja jatkan edelleen ton syömisen kanssa kamppailua, koen todellakin pahaa oloa ja häpeää jos syön ja jos syön muiden nähden. En tajua , miksi ? En saa minkäänlaista otetta ruokailuuni. Vuoden oon nyt ollut poissa kotoa, tällä hetkelle matkustan. Ja ei ole kenellekään kelle puhua, enkä halua huolestuttaa koti väkeä ja niinkuin te muutkin kirjoititte, taitaa vaan vanhemmat sanoa, että elä liiottele tai huoli, tule kotiin ! Mutta ei ne hommat niin vain toimi. Miten me yhdessä saatas nää hommat luistamaan hyvin ? niin ja Meeb sinun todellakin kannattaa mennä terapeutille, jos pelkällä kahvilla elät. Hui. niin ja ostin kirjan LUPA SYÖDÄ-Gisela van der Ster, siinä on hyvää infoa, mutta ei oo vielä auttanu mua saamaan ruokailua normaaliksi. Apua , todella.