Manttaalikunta?

Manttaali käsite on jotekin hallussa, mutta mikä manttaalikunta? Jotain mattaalikuntien säätiöitä on edelleen.
12630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kopioin netistä:

"Manttaalikunta on maanomistajien eli ”manttaalinomistajien” yhteenliittymä. Laki manttaalikuntien perustamisesta annettiin vuonna 1889. Manttaalikunnan yksi keskeinen tehtävä on ollut lainamakasiinin hoitaminen, johon kuntakokous valitsi erillisen hoitokunnan. Alussa sen puheenjohtajana oli kuntakokouksen tai kunnallislautakunnan puheenjohtaja, joka sai siitä erilliskorvauksen.

Vuonna 1860 määrättiin, että jokaiseen kuntaan on rakennettava oma lainamakasiini. Sen tarkoituksena oli taata kunnan asukkaiden siemenviljan tarve ja katovuosien aikana myös syömävilja niin pitkälle kuin resurssit riittivät. Lainamakasiinille oli myös laadittava ohjesääntö, joka maaherran piti vahvistaa. Siinä määrättiin mm. perusvaraston suuruus, lyhennykset ja korko. Jos kelvollisia jyviä ei jonakin vuonna tullut, ne voitiin jättää vastaanottamatta. Vastaavasti itämätön vilja oli mahdollista myydä kokonaan pois makasiinista."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M Tanttaali kirjoitti:

Manttaali käsite on jotekin hallussa, mutta mikä manttaalikunta? Jotain mattaalikuntien säätiöitä on edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu