Kaverit ja ystävät, joille olen vain lelu.

Jätä tollaiset ystävät/kaverit eine ole kuin hyväksi käyttäjiä eikä oikeita sinulle ystäviksi ,näytä niille että et kaipaa niittenkän seuraa jos sitten alkaa tajuamaan pumpulipäät että miten on menettänyt hyvän ystävän .

Samaa sontaa olen saanut sietää minäkin. Tosin minun "rakas ystäväni" ei välttämättä edes viitsi mitään ilmoittaa, jos suunnitelmiin tulee muutos. On saatettu sopia menoa jollekin päivälle ja sitten kun kysyt missä nähdään ja mihin aikaan, alkaa tulla jos jonkinmoista selitystä. Ei siis sen vertaa saa itsestään irti, että itse ilmoittaisi, jos tulee "esteitä". Silloin tosin ilmoittaa, jos aika ja paikka on jo sovittu. Välillä puolituntia ennen sovittua aikaa kun olen itse jo lähdössä ovesta ulos ja suuntaamassa tapaamispaikalle. Kerran viestitti ohareistaan jopa puolituntia jälkikäteen, kun minä jo hyvän aikaa olin neitiä odotellut...
Yhteyttä ottaa silloin, kun tarvitsee apua jossain. Muuten ei kuulu mitään. Kuitenkin loukkaantuu, jos minä pidän taukoa, enkä viitsi hänen kuulumisiaan kysellä. Nyt en ole ottanut yhteyttä puoleen vuoteen. Varmaan siellä ollaan taas herne nenässä. Olen varmaankin todella hankala ystävä, kun en ole hänen asioistaan tarpeeksi kiinnostunut...

Kuulostaa tutulta, vaikkakin tilanteeni on hieman erilainen. Oma tilanteeni on se, että ne ihmiset joita olen pitänyt hyvinä ystävinäni vain yksinkertaisesti näyttävät haihtuvan pois elämästäni.

En ole vielä kovinkaan vanha (opiskelen amk:ssa) ja kaikki ystäväni ovat olleet koulukavereitani. Kaikki ovat koulun jälkeen lakanneet pitämästä yhteyttä aina ala-asteelta lähtien. Tällä hetkellä tuntuu, että en edes viitsi yrittää solmia ystävyyssyhteita, koska mitä järkeä? Eivät ne kuitenkaan pidä yhtyettä. Lakkaavat vastaamasta viesteihin ja soittoihin, eivätkä vastaa edes, jos kysyy, mikä vialla ja miksi et vastaa.

Jonkin aikaa sitten poistin puhelimestani kahden "ystäväni" numerot. Olen tuntenut heidät molemmat 6 vuotiaasta lähtien ja minä oikeasti luulin, että he olisivat ystäviäni. Niin, minä siis "luulin". Ovat ilmeisesti molemmat liian kiireisiä edes vastaamaan viesteihin/soittoihin.

Katkera? Voi kyllä, koska en ymmärrä, mikä helvetti minussa on vikana, että kaikki vain häviävät pois ympäriltäni? Joku fiksu voisi sanoa, että "et varmaan saakaan ystäviä, jos et enää viitsi edes yrittää". Kuka viitsisi yrittää, kun on lähes 20 vuotta elämästään yrittänyt solmia ystävyyssuhteita onnistumatta siinä? Mitä teen väärin? En tiedä. Kaipa minä olen niitä ihmisiä, joita muut eivät vain tarvitse...

No minkä ikäistä porukkaa täällä on ja mistäpäin? Ärsyttää, että täällä ihmiset kaipaavat ystävää mutta sitten lopulta ei tarvitakaan ystävää. Jos haluatte ystävän niin ilmaiskaa se selvästi älkääkä olko niin valikoivia ystävien suhteen. Pistäkää sähköpostiosoitetta tms..

on niin tuttua! Olenkin alkanut oppia tunnistamaan tällaisia vanhoja tuttavuuksia pois kalenteristani.
Ystävyys on mielestäni sitä että ollaan yhteydessä muutoinkin kuin kun on vailla varabaariseuraa tai vastaavaa. En sitäkään ymmärrä että miksi ei voi sopia etukäteen baariin, elokuviin tms lähdöstä. kun kysyy ei tiedä vielä ja sitten kun ja jos ei ole muuta, soitetaanpa varakaverille... Oikea ystävä kutsuu myös muhin rintoihin ja arvostaa ystävää pitämällä tähän yhteyttä melko säännöllisesti ja tietää mitä tälle kuuluu.

Lukemaasi saatoin kyllä aikapitkälti samaistua,ja tulipa siitä vuosien takaiset pettymykset myös mieleeni,muistan kuinka hartaasti odotin päiviä kuluvaksi odottaessani ystäväni kanssa sovittua viikonloppua,teinpä usein aina jo etukäteen valmisteluja joilla yllättäisin tavatessamme ystäväni.
Rehellisesti voin myöntää että jaksoin elää sillä odottamisen ilolla paremmin,sitten kuin h-hetki koitti ja soitin ystävälleni sovitusti tuntia ennen lähtöä ,kuulin heti hänen äänestään jo ettei kaikki taida ollakkaan hyvin,ja sieltähän se sitten kylmänä suihkuna tulikin ettei yhteinen viikonloppumme enää sovikkaan,ja kylmän viileän tokaisun että katsotaan sitten joskus uudemman kerran, ja Moi.
Olin niin pettynyt,niin katkera...,mietin että eikö ystäväni tunne edes tehneensä mitään väärää ja eikö asia kiusaa häntä yhtään..,silti jaksoin uskoa tulevaan ja hölmönä menin usein täysin samaan pettymysten katkeraan pommiin.

Minun ohjeeni sinulle olisi seuraavanlainen,sinun täytyy muistaa että kumminkin olet jonkinlainen ystävä tuolle kaveriporukallesi,vaikkeivat he sinua juuri nyt arvostaisikaan oikealla tavalla,mutta sekin aika vielä koittaa jolloin osanne vaihtuvat,usko pois.
Itse lopulta havaitsin saman,ystäväni pelaavat peliä ystävyydelläni ja koska olin vähiten kiinnostava heille, tulin usein syrjäytetyksi joka sattui.
Tätä heidän arvomaailmaansa tarkastellessani huomasin sieltä sen kultajyvän,olin aivan liian ennalta luettavissa oleva ihminen ,ja vieläpä liian kiltti jolta kukaan ei odottanut tunteenpurkauksia,olin siis helppo nappula käsitellä silloin kuin seuraani haluttiin ja vaivaton nappula silloin kuin minut haluttiin siirtää syrjään.
Päätin etten halua enää olla marionetti ystävilleni,mutten halua katkaista yhteyksiäkään heihin kokonaan.
Aloin elää omaa elämääni,alkuun kehitin itselleni uusia harrastuksia ja suunnittelin tulevaa aivan itseäni ajatellen.
Pikkuhiljaa alkoi kavereita löytymään tuon tutun vanhan kaveripiirin ulkopuoleltakaan,ja vietin osan aikaani uusien ystävieni seurassakin aina silloin kuin heille sopi.
Muistan ikuisesti kun tälläinen vanha ystäväni kysyi minulta tulevan viikonlopun ohjelmaani,koska hänellä ei silloin sattunut olemaan mitään ihmeellistä itsellään,sanoin että olisihan se kiva tietysti mutta nyt ei käy,olen sopinut aivan muuta menoa..,huomasin että tämä sattui kaveriini syvälle.
Lohduttelin itseäni sillä että saapahan tuntea myös pientä osaa siitä mikä on ennen ollut minun osani.

Kaverisuhteet pysyivät jonkinlaisina tuohon vanhaan kaveriporukkaan,joskin tapaamisemme harvenivat mutta olivat sitäkin vastoin iloisempia,ja ennen kaikkea minulle ,koska ei ollut petettyjä odotuksia mielissä.
Ajan kuluessa tapaamisemme harvenivat entisestään,kuuluu normaaliin elämään,mutta muistan sitten kerran kesällä tavattessani vanhaa ystävääni hänen luonaan kutsuttuna,kun hänen miehensä kertoi minulle kuinka ystäväni on hermoillut ja odottanut hetkeä jolloin tulen,sain tätä kautta kuulla olevani erittäin odotettu vieras ja rakas ystävälleni,olin tietenkin hieman yllättynyt saamastani suosiosta koska olin edelleen ajatellut tapaamisemme olevan ystäväni puolelta sellainen teennäinen b-luokan kaverin tapaaminen.
Tämä siis opettaa ettei välejä kannata kokonaan katkaista,osat vaihtuvat ja ne vähemmän kiinnostavatkin ystävät saattavatkin olla vuosien päästä ainoita jäljelle olevia ystäviä joiden arvo nousee vuosi vuodelta, ja silloin kuluneet vuodet kultaavatkin nostalgisella tavalla kaiken yhdessä koetun nuoruuden.
MUTTA ,älä alistu pelinappulan rooliin,osoita että sinussa on särmää ja löydät kyllä parempaa tekemistä itsekkin ja tällä osoitat sen että seurasi ei ole alennuskamaa.

joka muistetaan viimeisenä.

Minut ylkeensä muistetaan silloin, kun tarvitaan ilmaista tai pienikorvauksellista työapua.
Sanoin muutamalle, etten ehdi ja sen jälkeen heistä ei ole kuulunut mitään.
Toinen vaihtoi siitä ilosta myös puhelinnumeronsa.

Joo, tuttua on. Laitoin sellaiset kaverit syrjemmälle ja panostin todellisiin ystäviin, sekä etsin uusia ystäviä.
Ei harmita yhtään muu, kuin se, että en tehnyt sitä aiemmin, vaan hukkasin aikaani moisiin...
Nyt todellisia, oikeita ystäviä, harvoja, mutta sitäkin parempia!

Kirjoituksesi oli ihan kuin minun elämästäni. Mukava (tai no "mukava ja mukava"..) huomata etten ainakaan ole ainoa joka on tälläisessa tilanteessa. Minuunkin kaverit ottaa yhteyttä sitten kun tarvitsevat jotain, vaikkapa jotain lainaksi, neuvoa/apua jossain asioissa jne. Muulloin on turha odottaa yhteydenottoja kavereiden suunnalta. Menee helposti viikkokausia ettei kukaan kaveri ota minkäänlaista yhteyttä. Olen jopa miksannut kavereiden bändin keikkoja ilman korvausta, kerran eivät vaivautuneet edes ilmoittamaan keikkapaikkaan että oma miksaajakin on mukana, ilmoittivat vaan bändissä soittavat tyypit. Seurauksena bändi sai ilmaiset ruoat keikkapaikalle, kun minä jouduin lähtemään muualle syömään. Kaiken lisäksi joka keikalle olen lainannut heille joitain omia soittokamojani, ilman korvausta. Lisäksi olen koneella käsitellyt heidän omia biisejään pitkälti toistakymmentä kappaletta ja viettänyt PALJON tunteja koneella niiden kimpussa. Kuten sinäkin "surullinen.." sanoit, minäkään en kaipaa muuta "korvausta" tai vastapalvelusta kuin sen, että kaverit välillä viettäisivät aikaa kanssani. Kuten sanoit, niinkun oikeat ystävät yleensä tekevät! Se riittäisi minulle. Mutta kun tuntuu olevan sitten niin helvetin vaikeata, nykyään jopa mahdotonta, järjestää kavereiden kanssa mitään menoa mihinkään. Mahdollista syytä kysellessä tulee ensin mietintätauko ja sitten tulee kaikenmoista selitystä. Kysyessäni että milloinka sitten kävisi, tulee vastaukseksi just se "pitää tässä nyt katella". Ei tarvitse olla kovin älykäs ymmärtääkseen mistä on kysymys.

Jos seura ei kiinnosta, niin miksei voi sanoa sitä suoraan!? Pelkäävätkö he että suutun ja pistän välit poikki? Mitä väliä sillä sitten enää on jos seura ei kerta kiinnosta? Vai haluavatko he vain minulta niitä palveluksia ja apua sillon kun tarvitsevat, ja muulloin minut voi unohtaa? Jälleen, ei tarvitse olla kovin älykäs ymmärtääkseen, että tuollainen sattuu. Ja paljon.

Itselläni on tällainen kaveri, joka usein soittelee mulle ja pyytää päästä kahville tai ajelemaan jne. Hänellä ei ole montaa kaveria, mutta onneksi hän sentään seurustelee. En haluaisi olla hänelle ilkeä, mutta en vain usein jaksa tätä ihmistä, hän on todella tylsä koska hän puhuu aina omista asioistaan; miten työpäivä meni, miten on autoa tuunattu jne jne. Itse työskentelen kuljetusalalla, enkä raskaan työpäivän jälkeen vaan jaksaisi aina keitellä kahvia, enkä mennä ajelemaan, koska ajella saan työssäni aivan tarpeeksi. Olen tuntenut tämän kaverin jo ihan pienestä asti, joten sen takia pyrin häneen olemaan silti yhteyksissä. Mutta onneksi edes pari kertaa vuodessa käyn tämän kaverin mökillä tai jollain viikonloppureissulla, silloin hän on aivan eri ihminen, en tiedä auttaako se maisemanvaihdos, etenkin mökkireissulla käymme kalassa ja juomme olutta ja puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä ja aina tälläisen reissun jälkeen jaksaa häntä taas.
Eli en pidä häntä minään varakaverina, mutta nykytilanteessani hänelle ei tahdo löytyä aikaa, mutta hän on tärkeä kaveri jokatapauksessa, enkä todellakaan haluaisi häntä menettää, sillä kaveripiirini on kuitenkin aika suppea.
En tiiä sitten, mutta luulen, että osalla teidän kirjoittajien kavereista on kanssa sama tilanne, että aikaa ei riitä sinulle, vaikka ystäviä olettekin.

Minulla on sama juttu, olen 11-vuotias... On surullista olla ei välitetty. Vaikka kuolisin, ei heitä varmaan paljoa hetkauttaisi. (En toki tee mitään hemmetin itsemurhia, ei tule kuuloonkaan! On minulla muutakin _hyvää_ elämää kuin kaverit!) On minulla esimerkiksi harrastukseni, lemmikkimme ja ihana perheeni.<3 Pääasia on kyllä mielestäni se, että itse yrittää olla kiva ja jos ei kelpaa mikään niin homma on selvä. Heitä ei kiinnosta, joten etsin uusia ystäviä.

Eivät kaikki ihmiset tykkää käydä baareissa.

>> pelinappula ja "vara-kaveri" <<

Auts, auts - ja näitähän muuten riittää sitten hamaan loppuun saakka elämässä. Tätä samaa tuskailua on vanhemmillakin ihmisillä. Missä iässä vain voi päätyä seuraan, jolle sitten onkin vain joku hätävara.

Apunahan ei ole muu kuin se, että alkaa itse valikoimaan seuraansa ja arvostamaan itseään.

Yleensähän sitä hakeudutaan samantyyppisten ihmisten seuraan, jollaisiin on aina ennenkin haksahtanut. Mutta jos niin tekee, niin sitten saakin aina sitä samaa kohtelua kuin ennenkin.

Tarvitset siis uutta näkökulmaa siihen, mitä sinä itse tarvitset ystävyyssuhteessa. Ja sitten alat karsia pois niitä, jotka eivät täytä sinun ystävyyden tarpeitasi ja alat hakeutua uudenlaisten ihmisten seuraan, jotka vastaavat tarpeisiisi.

Tai sitten voit niiden vanhojen, huonojen ystäviesi ohessa hakea uusia ja parempia, jos pelkäät yksinjäämistä, eli pitää ne vanhat, kunnes löydät uudet. Kun löydät uusia ystäviä, se voi herättää ne vanhatkin tajuamaan, millaista seuraa olit.

>> Olen yhden kerran maininnut tästä yhdelle ystävälleni ja hän tottakai loukkaantui pahasti ja kysyi että enkö tahdo enää olla hänen ystävänsä! <<

Tämä kyllä minun mielestäni kertoo siitä, että ainakin hän haluaa olla ystäväsi.