Vihainen äiti soitti tänään toimistoomme, kun pojan ajokortinsaanti kestää ja kestää... Mieillä on kuulemma sekava ohjelma ja tunteja ei löydy. Miten muut 00 oppilasta ovat onnistuneet siinä?
Poika on aloittanut autokoulun jo maaliskuun lopussa ja hän missasi eilen illan tunnit, jotka ovat viimeiset, mitkä häneltä puuttuvat. Seuraavat tulevat 3.11. Pojan autokoulun aloittamisen jälkeen nämä kyseiset tunnit ovat olleet ohjelmassamme 11 kertaa! Nyt pojalle pitäisi järjestää erilliset tunnit aikaisemmin???
Hänellä ei ole vielä kaikki ajokorttilupa-anomukseen tulevat paperit tuotuna koulullemme ja tänään soitimme poliisille ja kysyimme, kauanko luvan myötäminen kestää ja saimme vastauksen 3 viikkoa. Lupa siis saadaan aikaisintaan 18 tai 19.11., jonka jälkeen voi mennä teoriakokeeseen.
Valitttavasti emme voi kaapata oppilaita tunneillemme, jos eivät tule emme voi mitään ja emme voi heidän puolestaan hankkia valokuvia ja lääkärintodistuksia.
Nuoret kertokaa todellinen syy vanhemmillenne, miksi ette käy koulua tai ette tuo papereita, ettei vanhemmat turhaan syytä koulutuksen hitaudesta autokoulua. Voisiko olla vaikka ajokielto, josta vanhemmat eivät tiedä??
Poika on aloittanut autokoulun jo maaliskuun lopussa ja hän missasi eilen illan tunnit, jotka ovat viimeiset, mitkä häneltä puuttuvat. Seuraavat tulevat 3.11. Pojan autokoulun aloittamisen jälkeen nämä kyseiset tunnit ovat olleet ohjelmassamme 11 kertaa! Nyt pojalle pitäisi järjestää erilliset tunnit aikaisemmin???
Hänellä ei ole vielä kaikki ajokorttilupa-anomukseen tulevat paperit tuotuna koulullemme ja tänään soitimme poliisille ja kysyimme, kauanko luvan myötäminen kestää ja saimme vastauksen 3 viikkoa. Lupa siis saadaan aikaisintaan 18 tai 19.11., jonka jälkeen voi mennä teoriakokeeseen.
Valitttavasti emme voi kaapata oppilaita tunneillemme, jos eivät tule emme voi mitään ja emme voi heidän puolestaan hankkia valokuvia ja lääkärintodistuksia.
Nuoret kertokaa todellinen syy vanhemmillenne, miksi ette käy koulua tai ette tuo papereita, ettei vanhemmat turhaan syytä koulutuksen hitaudesta autokoulua. Voisiko olla vaikka ajokielto, josta vanhemmat eivät tiedä??
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olisiko aika kehittää omaa toimintaa vai itkeä täällä niikuin pikku neiti?
Ne pikku mussukat vaan on sellaisia.
Asiaahan aloittaja puhui. Pennut kun jauhaa ylettömästi skeidaa sekä vanhemmilleen että koululle.
Kirjoitin, koska kiinnosti tuo huomiosi
"Olisiko aika kehittää omaa toimintaa..."
Laita tänne niitä tietämiäsi parannuksia.
Niitä tosiaan tarvitaan joka koulussa.
Mun serkku valehteli kotona vanhemmilleen ettei päässyt teoriakokeesta läpi ja tarvitsi aina lisää rahaa uusiin teoriakokeisiin ja viimein kun tuli inssiajojen vuoro, niin niitäkin kävi aikas monta, muka! Todellisuudessa meni molemmista kokeista ekalla läpi.
Samainen kekseliäs serkku myi kirjoja vanhempien kirjahyllystä divariin...
Maksetaako opettajille kuukausipalkkaa? ai miksei? Olisiko tässä asiassa aihetta autokoulujen alkaa elämään vuotta 2009 ja siitä eteenpäin?
Hanki lisää opettajia, ai ei ole, no kts, edellinen kohta ja kysy miksi alalla ei ole hyvää ja pysyvää työntekijää?, vinkki, se opettaja opiskelija on todennäköisesti, nauttinut aikaisemmin säännällistä palkkaa ja työaikoja.
Jos ei liiketoimintaa pysty kehittämään, pitäskö sitten mennä jakamaan mainoksia, siinä ei tarvi muuta kun kävellä postilaatikolta toiselle.
Kiki hei, Aloittaja valitti oppilaasta, ei oppilas autokoulusta. Ihan selvästi autokoulu on yrittänyt kaikkensa tuon hulttion asioiden hoidossa, mutta kun tyyppi on mikä on, niin minkäs teet? Autokoulu ei todellakaan voi "kaapata" oppilaita teoriatunneille, jos ne ei itse viitsi tulla.
Kyse on sitten siitä, että näitten kriminaalien äitien on ihan turha soitella asiattomia soittoja. Huonot lapset kuritetaan ensin kotona ja sitten voidaan soittaa ANTEEKSIPYYNTÖsoitto autokoululle. Jätteidenkäsittelylaitos on ihan eri numeron päässä. Tulee kaalliiksi oppilaalle maksaa peruuttamattomista ajotunneista 40 euroa kerta, kun opettaja odottaa turhaan koululla oppilasta saapuvaksi. Sama ajotunti olisi kelvannut semmoiselle, joka oikeasti ajokortin haluaa.
Koska tällä palstalla pyörii paljon autokoulujen oppilaita ympäri Suomen, on ihan kiva kertoa monelle etukäteen, että se oma äiti saattaa soittaa autokoululle juuri alkup. kertomasta syystä. Siksi todella häpeällisen konfliktin välttääkseen, kannattaa kotona jo etukäteen kertoa, että ei sitten aio sitä autokoulua tosissaan edes käydä. Säästyy äidin sydän ja puhelinlasku.
Opettajien palkka ja lukumäärä ei mitenkään liity siihen, jättääkö oppilas ilmestymättä paikalle. Kyllä se idea ihan oppilaasta itsestään lähtee.
sitten ei tulla ajotunnille tai jos tullaan niin myöhässä tai puolinukuksissa, sen vuoksi, että on valvottu koko edellinen yö tietokoneella tai juostu kaupungilla. Ajo/teoriatunnilla he ovat silmät ristissä ja täysin pihalla opetuksesta. Tästä voi syyttää ainoastaan vanhempia, jotka eivät laita nuorille nukkumaanmeno/kotiintuloaikoja.
Lisäksi kotona ei vaadita nuorilta mitään, esim. oman huoneen siivousta, tiskaamista, omien vaatteiden pesemistä, pihatöitä, lumen kolaamista tai muuta sellaista, josta he oppisivat vastuuta. Siksi heistä kasvaa selkärangattomia uusavuttomia, jotka eivät löydä ohjauspyörää autosta, vaikka istuvat sen edessä.
Inssin jälkeen vanhemmat soittavat, että miksi heidän oma kullanmurunsa, joka on NIIN fiksu, ei saanut korttia ekalla kerralla.
On myös todettava, että tämä ei koske kaikkia, on myös todella tunnollisia ja reippaita nuoria, jotka todella haluavat oppia ja he yleensä saavat kortin ekalla kertaa inssissä.
On se että teillä no siellä Haagan autokoulussa liikaa ruuhkaa kun mainostatte tällä palstalla miten hyvin homma teillä toimii, ja se että kun oppilas antaa ajokorttilupahaksemuken teille niin se pyörii pyödällä/takapenkillä muutamia viikkoja, sen sijaan että oppilas veisi sen henkilökohtaisesti.
Eli jos mainostat kouluasi niin innolla, niin hommatkaa myös lisää opettajia, niin ei kestä se autokoulu niin kauan...
Eli kaikki jotka eivät ole tyytyväsiä saamaansa palveluun, niin teillä on oikeus vaihtaa toiseen autokouluun. Eli mee sinne pikkuisen kalliinpaan tai suurenpaan.
Ihme valittaja
Luepas alkuperäinen viesti silmälasit päässä uudestaan.
Meillä oli kesällä ihan samanlainen tilanne!
Poika ei tullut lukujärjestyksensä mukaisesti teoriatunneille. (Muille tiedoksi, että lukujärjestys on jatkuva, eli jos joku teoria jää välistä on se kierron mukaan noin neljän viikon päästä uudestaan).
Ajokorttilupaansa poika ei hoitanut kuntoon, vaan passikuvia sai kysellä TODELLA monta kertaa. Niitä kyseli opettajat ja minä aina kun nähtiin. Ajotunnit oli kaikki varattu niin, että alkuperäisen suunnitelman mukaan viimeisien teoriatuntipäivän jälkeen olisi voinut mennä teoriakokeeseen ja heti seuraavana päivänä ajokokeeseen. (Kortin saantiin olisi mennyt siis vain reilu kuukausi, koska kesätyötkään ei häirinnyt tiuhaa ajotahtia.
Minkäs teet. Ajotunteja oli pakko ottaa pois ja siirtää aina edemmäksi sitä mukaa, kun poika lupasi kuvat tuoda ja teoriat käydä.
No sitten soitti äiti: Miten miten Kille-Kallen ajotunnit on näin harvassa? Näinkö teillä asiat siellä oikein hoidetaan?! Eikö teillä ole mitään vastuuta oppilaiden autokoulun käynnistä..?!" Ja kaikkea muuta tuommoista. Aikani yritin selitellä ja sitten annoin tulla samalla mitalla. Lupasin äidille, että "herättelen" pojan teoriatunneille. Otin talteen myös äidin kännykkänumeron. laitoin seuraavien teoriatuntien lähestyessä molemmille viestin.
Seuravalla kerralla poika pyysi anteeksi mutsiansa, joka " ei tiiä mistään mitään"
Loppupäätelmä: kertokaa vanhemmillenne totuus, niin ette nolaa niitä
Oppilaalla on oikeus vaihtaa autokoulua, jos ei ole saamaansa palveluun tyytyväinen.
Eli menen sinne pikkuisen kallinpaan tai suurenpaan autokouluun.
Mun kaveri on just tommonen. Aloitimme autokoulun yhtäaikaa ja minä sain kortin pari viikkoa sitten. Ajotunteja sain heti, kun olin alkeisteoriat käynyt. Maksusuunnitelmani mukaisesti halusin ajokokeen noin kahden kuukauden päähän aloittamisesta. (Maksoin koulun itse ja sain rahat kasaan vasta tuolloin). Ajokoe oli varattu lupaamalleni maksupäivälle. Kaikki meni loistavasti.
En jättänyt yhtään teoriaa käymättä, eli "tottelin" lukujärjestystäni. Ajotunnit aloitin tokalla viikolla. Menin teoriakokeeseen samana päivänä, kuin oli viimeiset teoriat. Sen jälkeen keskityin loppuihin ajotunteihin ja nyt ajelen rauhassa omaan (siis perheemme) autoon tutustuen.
Kaverillani on vielä jotain teoriaoitakin käymättä ja ajotunteja hän peruu kokoajan.
Mutta ei ole mun ongelma, en ole hänelle varattu kuski.