Uutisissa kerrottiin juuri kuinka Suomi oli neuvomassa Kiinaa korruption vastaisessa taistelussa. Asialla oli oikeusministeri Tuija Brax. Lieköhän tuossa nyt pukki kaalimaan vartijana. Ensin olisi syytä saada omat asiat kuntoon. Mielestäni ei Suomikaan ole tällä hetkellä mikään avoin ja demokraattinen oikeusvaltio vaan ihan päinvastoin. Siitä kiittäminen porvarihallitusta ja useita aiempia (myös demarivetoisia) hallituksia, jotka ovat olleet kaikki läpimätiä. Ja ilman "Etelän median" loistavaa journalistista työtä useimmat meistä eivät vieläkään tajuaisi kuinka meitä ollaan kusetettu ja kusetetaan edelleen. Päätöksentekoon ei pahemmin Suomen maassa ole ollut tapana osalistaa kansalaisia, kuten todellisessa demokratiassa täytyisi toimia. Lisäksi tärkeät päätökset on tapana jyrätä läpi useimmiten asiantuntijoita kuulematta. Suurimpia "asiantuntijoita" kun ovat muka ahneet päättäjät tai taustalla "maksullisesti arvovaltavaikuttava elinkeinoelämä". Just joo.....
Suomi neuvoo korruption vastaisessa taistelussa
Pukki kaalimaalla
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuuntelin minä suu auki. Oikeusministeri vois huolehtia ensin oman maan asiat ja mennä senjälkeen neuvoja jakelemaan toisaalle.
Eduskunnan naiskansanedustajien verkoston lounastapaaminen, eduskunta
Suomen Asianajajaliiton 90-vuotisjuhlaseminaari, Helsingin yliopiston juhlasali (tasavallan presidentin puhe)
Helsinki International Horse Show, Hartwall Areena
´ kalliit ulkomaan matkailut !
Ylipäällikkökin pitäisi Tarjan olla, mutta ei kiinnosta pahemmin sekään.
Muut tekee päätöksensä, sitetn naukuu perästä.
Ottaisi edes asioista selvää..itse.