Miinus 58

Pari kuukautta sain täällä olla Saatanalta rauhassa. Ei kuitenkaan niin, etteivätkö hänen uskollisimmat palvelijansa olisi Totuuden Henkeä rienanneet, vaan sillä tavalla rauhassa, ettei yhtään aloitustani ole kahteen kuukautteen poistettu, mutta viime yönä tämä lähti ja sen mukana 58 muuta viestiäni totuudesta:

Se on pelkkää Jumalan armoa, kun itsessään avuton lapsi kastetaan Jeesuksn
käskyn mukaisesti. Siinä lapsi saa turvakseen Jeesuksen Hengen, joka johdattaa
häntä ulkopuolelta, vierellä kulkien ja on samalla kutsu taivaan kansalaiseksi.

Mutta ei pysty häntä varjelemaan maailman pahuudelta ennen kuin vasta sitten,
kun lapsi tajuaa, että Hengen saamisen ehtona on Jumalan tahdon noudattaminen.
Sillä Pyhää Henkeä ei anneta armosta, vaan Jumalan tahdon noudattamisen kautta,
kuten opetuslapset tämän varsin selvästi heti kohta helluntain jälkeen ilmaisivat:

"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut
niille, jotka häntä tottelevat."

Ja tähän tottelemiseen Jeesuskin vetosi antaessaan lupauksen Pyhästä Hengestä:

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen,
ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.

Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä.
Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne."

Ja Hengen pysymisen valittujen sydämissä on takaamassa Jeesuksen lisäksi myöskin Kaikkivaltias Jumala:

"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä,
ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
Aloittaja

yleensä ilmoittavat jälkikäteen, mikä Saatanan ryhymittymä kulloisenkin iskun teki.

Toivoisin samaa täälläkin; vaatiko tämän avauksen poistattamista, luterilainen, helluntailainen vai yeshualainen ryhmittymä.

Äänestä
  • poiston vaatijaksii uudelleen kastettua helluntailaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tms37 kirjoitti:

Pari kuukautta sain täällä olla Saatanalta rauhassa. Ei kuitenkaan niin, etteivätkö hänen uskollisimmat palvelijansa olisi Totuuden Henkeä rienanneet, vaan sillä tavalla rauhassa, ettei yhtään aloitustani ole kahteen kuukautteen poistettu, mutta viime yönä tämä lähti ja sen mukana 58 muuta viestiäni totuudesta:

Se on pelkkää Jumalan armoa, kun itsessään avuton lapsi kastetaan Jeesuksn
käskyn mukaisesti. Siinä lapsi saa turvakseen Jeesuksen Hengen, joka johdattaa
häntä ulkopuolelta, vierellä kulkien ja on samalla kutsu taivaan kansalaiseksi.

Mutta ei pysty häntä varjelemaan maailman pahuudelta ennen kuin vasta sitten,
kun lapsi tajuaa, että Hengen saamisen ehtona on Jumalan tahdon noudattaminen.
Sillä Pyhää Henkeä ei anneta armosta, vaan Jumalan tahdon noudattamisen kautta,
kuten opetuslapset tämän varsin selvästi heti kohta helluntain jälkeen ilmaisivat:

"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut
niille, jotka häntä tottelevat."

Ja tähän tottelemiseen Jeesuskin vetosi antaessaan lupauksen Pyhästä Hengestä:

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen,
ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.

Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä.
Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne."

Ja Hengen pysymisen valittujen sydämissä on takaamassa Jeesuksen lisäksi myöskin Kaikkivaltias Jumala:

"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä,
ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu