kokemuksia avioliittoneuvonnasta?

on kiire

No okei, tämä on väärällä palstalla, mutta kirjoitan mieluummin tänne. Meillä on avopuolisoni kanssa todella paha tilanne. Olen 44 v mies ja elänyt koko elämäni suht´ nuhteettomasti. Olen saanut maksettua kerrostalokolmion pääkaupunkiseudulla, ja sen lisäksi minulla on perittyä metsää ja rakennuttamani mökki Saimaalla. Minulla on kaksi teini-ikäistä tytärtä edellisestä liitosta. He asuvat luonamme säännöllisen epäsäännöllisesti.

Nainen on 41 v ja ryssinyt raha-asiansa perusteellisesti. Ei omaisuutta, ei lapsia. Olemme olleet yhdessä 4,5 vuotta, josta suurimman osan ajasta asuimme yhdessä em. kolmiossa. Vuosi sitten aloimme katsella yhteistä asuntoa, ja asunnonvaihto pitkittyi ja pitkittyi. Töissäni on ollut kolmet YT-neuvottelut ja vuosi sitten entinen asuntoni ei mennyt kaupaksi. Loppukesästä kaikki muuttui äkisti - sain asuntoni omin päin kaupaksi ensinäytöstä ja löysin meille käytännössä täydellisen uudehkon rivarineliön. Se on kalliimpi kuin mikä meidän oli tarkoitus ostaa, mutta kun olimme käyneet katsomassa n. 40 asuntoa tiesimme että se on tässä.

Hänen isänsä antoi hieman ennakkoperintöä. Otimme samaa asuntoa vastaan omat lainat ja omistamme asunnon 70% ja 30% suhteessa.

Olemme asuneet uudessa kodissa kuukauden päivät ja myrskyisä suhteemme karahti kiville pahemman kerran. Riita alkoi pienestä ja paisui järjettömiin mittasuhteisiin. Pahinta asiassa on se että lapseni olivat meillä ja nuorempi karkasi ja meni äitinsä luokse joksikin aikaa. Johan oli ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat, ja niin kuin olin nähnyt niiden eteen vaivaa. Samaten seuraava viikonloppu peruuntui - se olisi ollut sellainen mistä arvatenkin lähes jokainen nainen pitäisi.

Olemme kummatkin jos ei nyt aivan kontrollifriikkejä niin hyvin määrätietoisia kuitenkin. Tämän lisäksi nainen on yliherkkä ja kehittää draamaa ihan turhan pienestä. Koen että minulle on huudettu aivan turhan takia, ja joskus tekisi mieli antaa huutamiselle ihan oikeasti aihettakin. Kun nainen alkaa papattaa, ei siitä tule loppua millään - ei vaikka pyytäisi nätisti, ei vaikka käskisi sulkemaan turpansa. Avokämmenellä ei voi lyödä - mitä mies voi tehdä. Ikävää on myös se että hän jankuttaa ja jankuttaa samaa asiaa neljästä kuuteen kertaan peräkkäin. Hän osaa olla erittäin ärsyttävä - jopa niin ärsyttävä että hänen exsänsä heitti häntä mustikkakeitolla. En ole syytön itsekään - olen ollut viimeisten kahden kuukauden ajan hyvin väsynyt. Olin pakkolomilla maalla tekemässä ruumiillista työtä, ja muutto otti voimille. Pahvilaatikoita oli n. 200 ja muut tavarat siihen päälle. Huonekalujen asennukset, vuorotyö ja sillai. Mulla on burn out, mutta olettaisin että se menee ohi. Hänen ärsyttävyys ja yliherkkyys sen sijaan pysyvät. Hän on ollut leikillään lähdössä pois vaikka kuinka monta kertaa, mutta nyt hän on tosissaan. En olisi uskonut miten kova hän oikeasti on. En olisi uskonut miten pehmeä minä lopulta olen, kun minua kyllin kauan kiusataan. Harmittaa jos joudun myymään perintömetsän pitääkseni tämän asunnon.

Jos kokisin että hän ihan oikeasti katuisi ja sitä pyytäisi niin konkreettisesti anteeksi että sen noteeraisin, voisin miettiä sopua. Hän vaatimalla vaatii että menisimme jollekin terapeutille, mutta minua ajatus tökkii. Kommentteja? Kokemuksia avioliittoneuvonnasta Helsingissä, Vantaalla? Parantuiko kenenkään parisuhde - palasiko kaikki ennalleen?

112

6391

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...........

      Pari kertaa oltiin eikä se ongelmia ratkaissut, mutta nosti ne pintaan. Sessioissa tajusin miten paljon pahaa verta vaimo hautoi sisällään minua kohtaan. Siitä on nyt pari vuotta. En osaa sanoa oliko se hyvä vai huono juttu, koska suhteemme viimeistä loppuvihellystä ei ole vielä kuultu enkä tajua vaimoni sielunelämää ollenkaan. Olisiko ne tunteet unohtuneet ja häipyneet itsestään, vai oliko hyvä minun kuulla miten vähän hän minuun luotti sillä hetkellä, aloin epäilemään hänen henkistä tasapainoaankin.

      • on kiire

        Just tuon takia epäröin kannattaako sinne edes mennä. Mitä helkuttia joku 45-60 min sessio muka muuttaa? Aika on niin lyhyt että ei siinä ehdi ihmeitä tapahtua ja ei se neuvoja ole kuitenkaan kriisitilanteita kotona ratkomassa.

        Lisäksi pelkään sitä että ko. henkilö on valmiiksi asenteellinen tyyliin "nainen hyvä" ja "mies paha". Tällaiseen asenteeseen törmäsin aikoinaan kun olimme sopimassa exsän - siis vihityn exsän - kanssa lasten huoltajuudesta. Aistin hyvin selvästi miten virkailija (joka oli nainen) asettautui jo lähtökohtaisesti exsän (joka siis tietty oli nainen :-)) kannalle, mutta kun olimme aikamme jutelleet, muuttui ääni kellossa.

        Tasa-arvo tämänpäivän Suomessa on sitä että mies saa erossa auton ja elatusmaksut ja nainen saa lapset ja omakotitalon. Niin se vaan on.

        Tällä kertaa ei jaeta kuitenkaan omakotitaloa eikä lapsia vaan alemman keskiluokan farmaria sekä helkutin hyvää rivaria. Mua nyppii ihan älyttömästi maksaa avovaimoa tästä ulos, sillä loppuelämäni on kuralla sen vuoksi.

        Hänen kanssaan ei kuitenkaan voi elää. Olen jutellut parin ihmisen kanssa hänen raivareistaan, ja kommentit ovat olleet että eivät ne kyllä ihan normaaleilta vaikuta. Siis minussa on varmasti ollut vikaa siihen että toinen on ehkä pahoittanut mielensä, mutta voi jos tietäisitte minkälaisia syy-seuraussuhteita meillä on ollut. Jostain ihan pienestä on syntynyt ihan kamala kalabaliikki. Ihan oikeasti tekee mieli käydä jossain --tun Hotelli Vantaassa vetämässä jotain horatsua niin että edes yhden kerran, siis kerrankin, hänellä olisi jokin ***oikea*** syy huutaa niin että hävettää. Asumme sentään rivarissa, ja ei tuo ääneneristys nyt kuitenkaan niin mahdottoman hyvä ole.

      • nainen-21-
        on kiire kirjoitti:

        Just tuon takia epäröin kannattaako sinne edes mennä. Mitä helkuttia joku 45-60 min sessio muka muuttaa? Aika on niin lyhyt että ei siinä ehdi ihmeitä tapahtua ja ei se neuvoja ole kuitenkaan kriisitilanteita kotona ratkomassa.

        Lisäksi pelkään sitä että ko. henkilö on valmiiksi asenteellinen tyyliin "nainen hyvä" ja "mies paha". Tällaiseen asenteeseen törmäsin aikoinaan kun olimme sopimassa exsän - siis vihityn exsän - kanssa lasten huoltajuudesta. Aistin hyvin selvästi miten virkailija (joka oli nainen) asettautui jo lähtökohtaisesti exsän (joka siis tietty oli nainen :-)) kannalle, mutta kun olimme aikamme jutelleet, muuttui ääni kellossa.

        Tasa-arvo tämänpäivän Suomessa on sitä että mies saa erossa auton ja elatusmaksut ja nainen saa lapset ja omakotitalon. Niin se vaan on.

        Tällä kertaa ei jaeta kuitenkaan omakotitaloa eikä lapsia vaan alemman keskiluokan farmaria sekä helkutin hyvää rivaria. Mua nyppii ihan älyttömästi maksaa avovaimoa tästä ulos, sillä loppuelämäni on kuralla sen vuoksi.

        Hänen kanssaan ei kuitenkaan voi elää. Olen jutellut parin ihmisen kanssa hänen raivareistaan, ja kommentit ovat olleet että eivät ne kyllä ihan normaaleilta vaikuta. Siis minussa on varmasti ollut vikaa siihen että toinen on ehkä pahoittanut mielensä, mutta voi jos tietäisitte minkälaisia syy-seuraussuhteita meillä on ollut. Jostain ihan pienestä on syntynyt ihan kamala kalabaliikki. Ihan oikeasti tekee mieli käydä jossain --tun Hotelli Vantaassa vetämässä jotain horatsua niin että edes yhden kerran, siis kerrankin, hänellä olisi jokin ***oikea*** syy huutaa niin että hävettää. Asumme sentään rivarissa, ja ei tuo ääneneristys nyt kuitenkaan niin mahdottoman hyvä ole.

        Olen vasta 21-vuotias nuori nainen, mutta haluan ehdottomasti vastata tähän viestiin!

        Kirjoituksesi oli hyvin asiallinen ja kirjoituksen pohjalta vaikutat hyvin kiltiltä ihmiseltä. Muutama vuosi taaksepäin koin elämäni kauheimmat asian: vanhempani erosivat. Alunperin äitini olisi halunnut lähteä keskustelmaan asioista ulkopuolisen henkilön, avioliittoneuvojan kanssa. Tällöin isäni ei halunnut ja kun isäni olisi ollut valmis lähtemään, äitini ei enää halunnut. Vanhemmillani, molemmilla oli vahvasti ennakkoluuloja avioliittoneuvojia kohtaan.

        Ero otti itseäni todella koville. Näin todella läheltä, kuinka vanhempiini sattui ja se raastoi minua todella paljon. Muistan, kuinka iltaisin itkin ja päätin, että HALUAN itse pelastaa ihmisten avioliittoja, en siihen omien vanhempieni kohdalla pystynyt, mutta joidenkin avioliitot tulen vielä pelastamaan!

        Hain opiskelemaan ja pääsin monien satojen joukosta haluamaani opiskelijapaikkaan. En ole vielä valmistunut, olen vasta hyvin alkutaipaleilla, mutta toivoisin kovasti, että MENISITTE YHDESSÄ AVIOLIITTONEUVOJAN luokse. Mitä siinä mahdollisesti menetätte? Avioliittoneuvojat ovat juuri sitä varten, että heidän tehtävänään on auttaa avioliittojen ongelma kohdissa. Jos itse olisin jo valmistunut ja työskentelisin unelma ammatissani, olisin todella motivoitunut enkä missään nimessä sukupuolen perusteella asettuisi kummankaan puolelle. Uskon, että myös muut, jotka alalle ovat aikoinaan hakeutuneet; haluavat todella auttaa teitä.

        TEITÄ HALUTAAN AUTTAA, olkaa järkeviä ja ottakaa APUA VASTAAN...

      • on kiire
        nainen-21- kirjoitti:

        Olen vasta 21-vuotias nuori nainen, mutta haluan ehdottomasti vastata tähän viestiin!

        Kirjoituksesi oli hyvin asiallinen ja kirjoituksen pohjalta vaikutat hyvin kiltiltä ihmiseltä. Muutama vuosi taaksepäin koin elämäni kauheimmat asian: vanhempani erosivat. Alunperin äitini olisi halunnut lähteä keskustelmaan asioista ulkopuolisen henkilön, avioliittoneuvojan kanssa. Tällöin isäni ei halunnut ja kun isäni olisi ollut valmis lähtemään, äitini ei enää halunnut. Vanhemmillani, molemmilla oli vahvasti ennakkoluuloja avioliittoneuvojia kohtaan.

        Ero otti itseäni todella koville. Näin todella läheltä, kuinka vanhempiini sattui ja se raastoi minua todella paljon. Muistan, kuinka iltaisin itkin ja päätin, että HALUAN itse pelastaa ihmisten avioliittoja, en siihen omien vanhempieni kohdalla pystynyt, mutta joidenkin avioliitot tulen vielä pelastamaan!

        Hain opiskelemaan ja pääsin monien satojen joukosta haluamaani opiskelijapaikkaan. En ole vielä valmistunut, olen vasta hyvin alkutaipaleilla, mutta toivoisin kovasti, että MENISITTE YHDESSÄ AVIOLIITTONEUVOJAN luokse. Mitä siinä mahdollisesti menetätte? Avioliittoneuvojat ovat juuri sitä varten, että heidän tehtävänään on auttaa avioliittojen ongelma kohdissa. Jos itse olisin jo valmistunut ja työskentelisin unelma ammatissani, olisin todella motivoitunut enkä missään nimessä sukupuolen perusteella asettuisi kummankaan puolelle. Uskon, että myös muut, jotka alalle ovat aikoinaan hakeutuneet; haluavat todella auttaa teitä.

        TEITÄ HALUTAAN AUTTAA, olkaa järkeviä ja ottakaa APUA VASTAAN...

        Kiitos kovasti vastauksestasi. Ikävää että vanhempasi erosivat. Hassua että se ohjasi ammatinvalintaasi. Olet varmasti aikanaan hyvä ammatissasi, ja Sinulla on perspektiiviä kun tiedät miltä eroaminen tuntuu lasten näkökulmasta.

        Hmmm... Ehkä olen pohjimmiltani kiltti ihminen. En missään tapauksessa mikään lapanen joka olisi toisten vietävissä, ei suinkaan, vaan sellainen kiltti ihminen joka ottaa toisetkin huomioon. Olen huomannut että monella hyväntahtoisella miehellä on melkoinen pirttihirmu puolisonaan. Serkkuni on tosi hyvä tyyppi, mutta hänen vaimonsa on aika kamala ihminen.

        Tarinamme on pahasti solmussa. Juttu kiertää kehää ja vanhoja kaivellaan. Olin jo ihan hilkulla ottaa selvää mistä avioliittoneuvontaa saa, mutta päädyimme keskustelemaan vielä kerran kahdestaan. Varasimme aikaa ensi keskiviikoksi. Laadin kaavakkeen, johon kumpikin kirjaa ylös 20 asiaa mitkä toisessa ärsyttävät ja 20 asiaa mitä toisessa on hyvin. Ja viisi asiaa miksi ero olisi hyvä ratkaisu sekä viisi asiaa miksi ei kannattaisi erota. Ehkä listojen läpikäymisen jälkeen olemme viisaampia missä todella mättää. Voihan se olla että rikomme itseämme lisää. Ja voihan se olla että lähdemme avioliittoneuvojalle siitä huolimatta. Sitten ainakin voi sanoa että kaikki on tehty.

      • olga*
        on kiire kirjoitti:

        Just tuon takia epäröin kannattaako sinne edes mennä. Mitä helkuttia joku 45-60 min sessio muka muuttaa? Aika on niin lyhyt että ei siinä ehdi ihmeitä tapahtua ja ei se neuvoja ole kuitenkaan kriisitilanteita kotona ratkomassa.

        Lisäksi pelkään sitä että ko. henkilö on valmiiksi asenteellinen tyyliin "nainen hyvä" ja "mies paha". Tällaiseen asenteeseen törmäsin aikoinaan kun olimme sopimassa exsän - siis vihityn exsän - kanssa lasten huoltajuudesta. Aistin hyvin selvästi miten virkailija (joka oli nainen) asettautui jo lähtökohtaisesti exsän (joka siis tietty oli nainen :-)) kannalle, mutta kun olimme aikamme jutelleet, muuttui ääni kellossa.

        Tasa-arvo tämänpäivän Suomessa on sitä että mies saa erossa auton ja elatusmaksut ja nainen saa lapset ja omakotitalon. Niin se vaan on.

        Tällä kertaa ei jaeta kuitenkaan omakotitaloa eikä lapsia vaan alemman keskiluokan farmaria sekä helkutin hyvää rivaria. Mua nyppii ihan älyttömästi maksaa avovaimoa tästä ulos, sillä loppuelämäni on kuralla sen vuoksi.

        Hänen kanssaan ei kuitenkaan voi elää. Olen jutellut parin ihmisen kanssa hänen raivareistaan, ja kommentit ovat olleet että eivät ne kyllä ihan normaaleilta vaikuta. Siis minussa on varmasti ollut vikaa siihen että toinen on ehkä pahoittanut mielensä, mutta voi jos tietäisitte minkälaisia syy-seuraussuhteita meillä on ollut. Jostain ihan pienestä on syntynyt ihan kamala kalabaliikki. Ihan oikeasti tekee mieli käydä jossain --tun Hotelli Vantaassa vetämässä jotain horatsua niin että edes yhden kerran, siis kerrankin, hänellä olisi jokin ***oikea*** syy huutaa niin että hävettää. Asumme sentään rivarissa, ja ei tuo ääneneristys nyt kuitenkaan niin mahdottoman hyvä ole.

        Meillä meni ainakin niinpäin, että jouduin maksamaan ex-miehelle tasinkoa varsin pienistä varoistani, vaikka lapset jäivät minulle. Ex jupeksi osituksen kanssa pitkään. Muka yritti sovitella. "Sovittelulla" ositus siirtyi ja siirtyi. Ex yritti myös yhdistää osituksen ja lasten elatusmaksut. En tiedä mistä oli saanut päähänsä, että minulle ei jäisi omaisuudestani mitään - kaikki kuuluu hänelle. Kun sain selvitettyä, että siinäkin tapauksessa, jos exän varat olisivat 0e, puolet omaisuudestani kuuluu minulle, niin hän alkoi "sovitella" elatusmaksuja kuitatuksi minun puolikkaastani!

        Lastenvalvojalla vierailimme keskustelemassa lasten huoltajuudesta, asumisesta, elatusmaksuista ja tapaamisista neljä kertaa, puolitoista tuntia kerralla paitsi yhdellä kerralla kaksituntia, kun lapset olivat mukana kertomassa mielipidettään. Lopulta päädyttiin siihen mistä olin lähtenyt: lapset muuttavat mukanani. Exälle myös valkeni, ettei elatusmaksuja voi hoitaa vippaskonsteilla eikä leikkirahalla - puhumattakaan siitä, että hän maksaisi minimimaksut, kun lasten menot ovat korkeimmillaan, meillä yhtä suuret tulot. Sekös häntä ketutti. Lapsille teroitti, ettei hänen luokseen tulla syömään, käyttämään sähköä eikä käydä suihkussa. Kuitenkin teki tapaamissopimuksen, jossa oli lapsille tarkat ja pitkät vierailuajat. Joka toinen viikonloppu odotti siis lasten (teinejä) tulevan hänen luokseen, mutta kuluja heistä ei saisi vierailulla tulla. Syömässä ja suihkussa lasten pitäisi käydä luonani myös tapaamisviikonloppuina.

        Koska meillä - oli lasten asioista paljon erimielisyyksiä, meille ehdotettiin sovittelua. Itse menin myös psykiatrin juttusille ja sitä kautta jatkoin psykologilla. Psykiatri sanoi, että exällä on mielenterveysongelmia. Kaikki sen huomasikin, paitsi ex itse. Naisesi käytös ei myöskään kuullosta normaalilta, mutta hän ei varmasti myöskään tiedosta sitä itse. Vai oletko yrittänyt puhua asiasta hänelle hyvinä hetkinä?

        Sovittelusta voisi sanoa olleen apua, vaikka ensimmäisellä kerralla kyllästyinkin, kun ex puhui toimenkuvastaan töissään lähes koko ajan (kävimme sovittelussa muistaakseni viisi kertaa). Sovittelijoina oli mies ja nainen (kirkon perheneuvonta), eivätkä he olleet kenenkään "puolella". Minulle ei sovittelusta on ollut juurikaan muuta apua kuin se, että siellä ex joutui ensimmäistä kertaa kohtaamaan oman itsensä ja hakeutui hoitoon, tosin vasta viikkoja eromme jälkeen, mutta kuitenkin. Se helpotti myös lasten välejä isäänsä. Nyt lapset saavat vierailleessaan käydä myös vessassa ja käyttää isänsä vessapaperiakin :D. Isä jäi asumaan entiseen, yli 100 neliöiseen asuntoomme yksin, koska hän ei halunnut luopua siitä ja vaikka hänellä ei ollut varaa siihen. Täysin älytön tilanne: minulla ei ollut samanlaisilla tuloilla varaa jäädä siihen lasten kanssa asumaan, vaan muutimme pienempään kotiin. Ex halusi käyttää asumiseen elatusmaksuihin kaikki varansa, koska ei uskaltanut luopua.

        Älä anna raivoavan naisen äläkä edes mukavan rivarin hallita elämääsi. Eroa ja myy asunto - pienempiä ja/tai edullisempia ja siitähuolimatta myös viihtyisiä asuntoja on olemassa. Ja mikään ei estä kokeilemasta sovitteluakaan. Monet menevät sinne vain todetakseen, että ovat valmiita eroamaan.

      • olga*
        nainen-21- kirjoitti:

        Olen vasta 21-vuotias nuori nainen, mutta haluan ehdottomasti vastata tähän viestiin!

        Kirjoituksesi oli hyvin asiallinen ja kirjoituksen pohjalta vaikutat hyvin kiltiltä ihmiseltä. Muutama vuosi taaksepäin koin elämäni kauheimmat asian: vanhempani erosivat. Alunperin äitini olisi halunnut lähteä keskustelmaan asioista ulkopuolisen henkilön, avioliittoneuvojan kanssa. Tällöin isäni ei halunnut ja kun isäni olisi ollut valmis lähtemään, äitini ei enää halunnut. Vanhemmillani, molemmilla oli vahvasti ennakkoluuloja avioliittoneuvojia kohtaan.

        Ero otti itseäni todella koville. Näin todella läheltä, kuinka vanhempiini sattui ja se raastoi minua todella paljon. Muistan, kuinka iltaisin itkin ja päätin, että HALUAN itse pelastaa ihmisten avioliittoja, en siihen omien vanhempieni kohdalla pystynyt, mutta joidenkin avioliitot tulen vielä pelastamaan!

        Hain opiskelemaan ja pääsin monien satojen joukosta haluamaani opiskelijapaikkaan. En ole vielä valmistunut, olen vasta hyvin alkutaipaleilla, mutta toivoisin kovasti, että MENISITTE YHDESSÄ AVIOLIITTONEUVOJAN luokse. Mitä siinä mahdollisesti menetätte? Avioliittoneuvojat ovat juuri sitä varten, että heidän tehtävänään on auttaa avioliittojen ongelma kohdissa. Jos itse olisin jo valmistunut ja työskentelisin unelma ammatissani, olisin todella motivoitunut enkä missään nimessä sukupuolen perusteella asettuisi kummankaan puolelle. Uskon, että myös muut, jotka alalle ovat aikoinaan hakeutuneet; haluavat todella auttaa teitä.

        TEITÄ HALUTAAN AUTTAA, olkaa järkeviä ja ottakaa APUA VASTAAN...

        Oikeasti kaikki lähtee siitä, että ihminen haluaa tulla autetuksi. Kukaan ei pysty auttamaan, ellei ihminen itse sitä halua. Yleensä avioliiton ongelmakohtiin olisi pitänyt hakea apua jo vuosia sitten. Harmi vain, ettei ihmiset useinkaan tiedosta ongelmiaan vielä silloin tai ainakaan toinen ei tiedosta eikä toinen halua tulla "tiedostetuksi" vaan torjuu kaiken.

        Exliittoni päättyi suurinpiirtein samoin kuin vanhempiesi liitto. Halusin parisuhteeltani vuosia sellaista mihin ex ei pystynyt vastaamaan. Eli halusin PARISUHTEEN. Sellaisen, jossa minua kuunneltaisiin ja puhuisimme ongelmista yrittäen selvittää ne. Olin exälle taloudellinen turva (aina kun hän sössi raha-asiansa, autoin tai sukulaiseni auttoivat) kodinhoitaja, rakastajatar ja hänen lastensa äiti. Vaimo en varsinaisesti ollut koskaan. "Ei nyt, älähän nyt" "katsotaan sitten kun minulla on aikaa" "myöhemmin, ei nyt" "niin haluaisin minäkin, mutta on kiirettä" "kiirettä kiirettä kiirettä, ei ole aikaa" Uskoin tähän paskaan ajanpuutteeseen. Miten hän sen tekikään? Minua laitettiin 6-0 mutten tajunnut sitä. Pikkuhiljaa tajunnanvirta hiipi sisimpääni ja aloin miettiä asioita. Halusin exän kanssa terapiaan. Monesti kysyin ja hän vastasi kieltävästi tai kieltävästi "ei ole aikaa".

        Muistan, kun telkkarissa oli jokin ohjelma: ihmiset astuivat huoneeseen, jossa vastasivat extemporee kameran edessä kysymykseen "mitä on rakkaus?" Eräs nuori mies sanoi hienosti "rakkaus on aikaa". Siihen totesin "juuri niin". Minun suhteessani ei ollut rakkautta, vaikka sitä halusin ja kaipasin. Exällä ei ollut koskaan aikaa, koska hän ei järjestänyt sitä. En voinut siihen vaikuttaa. Kun sanoin haluavani eroa, ex oli valmis lähtemään terapiaan. En lähtenyt, koska olin todennut olevani kannaltani erittäin epätyydyttävässä suhteessa enkä missään nimessä halunnut kuunnella enää exän manipulointiyrityksiä jotta jatkaisin liittoa. Vasta kun lastenvalvoja ehdotti sovittelua, jotta saisimme apua eroon, lähdin ja ex lähti.

        Ts. älä ihmeessä väkisin tyrkytä apua yhdistääksesi kaikkia ongelmaisia pareja. Kuuntele mitä he kertovat ja mieti onko heillä enää mitään konkreettisia mahdollisuuksia jatkaa suhdetta. Monet haluavat tai toinen haluaa väenväkisin jatkaa aivan tolkuttoman toivotonta suhdetta. Osoita heille tie eroon. muista, että suurin osa pareista hakeutuu sovitteluun vasta sitten, kun parisuhde on jo kuollut.

        Vanhin lapseni on ikäisesi. Hän tuki minua erossa, vaikkei se todellakaan ollut hänen tehtävänsä. Olin siitä kuitenkin ylpeä: lapseni ymmärsi, että luopuminen on joskus välttämätöntä ja ihmisille hyväksi. Selitin usein exliitossani olevani yhdessä "lasten vuoksi". Myöhemmin olen manaillut miksen tajunnut erota aiemmin. Ex söi minusta hyvän energian - kaikki pyöri hänen ympärillään enkä jaksanut keskittyä lasten tarpeisiin, yhdessäoloon, matkusteluun (exään kului paljon rahaa). Yritin vain selviytyä seuraavaan päivään ja miettiä mitä kummallista ex taas keksii. Kun muutimme lasten kanssa uuteen asuntoon, alkoi uusi ja ihana aikakausi. Saan vihdoinkin keskittyä lapsiini. Rahaakin on ollut enemmän kuin liittoni aikana, vaikka elatusmaksut eivät päätä huimaa, kun ei ole miestä tuhlaamassa!

    • -:-:-:-

      Onneksi olette sentään olleet niin järkeviä, että otitte omat lainat ettekä yhteistä.

      Tuohon loputtomaan papattamiseen neuvoisin, että älä kuuntele. Kun samat jutut alkaa tulla toista ja kolmattakin kertaa nonstoppina eikä nainen kuuntele sinua lainkaan, niin mene ulos, parin tunnin lenkille. Anna sen räpättää keskenään.

      Aika pahalta tuo tilanteesi kuulostaa. En tiedä olisiko terapiasta/neuvonnasta apua -- olen itsekin täällä kysellyt onko kenenkään parisuhde sen avulla pelastunut, mutta vastaajat eivät koe saaneensa apua kuin eropäätöksen selkeytymiseen. Ehkä sitä silti kannattaa kokeilla. Mutta eihän se yhdellä tunnin sessiolla selviä tietenkään, useinhan terapia kestää viikkoja tai kuukausiakin.

      Tuolla avioliittoneuvojaksi opiskelevalla naisella ja ammatissa toimivillakin on varmasti vilpitön halu auttaa, mutta se ei vain riitä jos ja kun avokkisi ei halua tai kykene muuttamaan ärsyttävää luonnettaan ja käytöstään.

      Siitä asunnosta ja metsästä: sinähän voit ihan vapaasti päättää mihin omat rahasi ja omaisuutesi käytät. Et sinä ole menettänyt niitä avokkisi takia, etkä menetä vaikka eroon päätyisitte. Ellet halua myydä metsääsi, mikä estää myymästä sitä rivarinpätkää ja ostamasta itsellesi halvemman asunnon, jollainen sinulla olikin? Mutta jos haluat asua kalliiimmassa asunnossa kuin mihin sinulla on varaa metsää myymättä, niin se on oma valintasi. Siitä et voi avokkiasi syyttää, vaikka hän muuten olisi miten veemäinen.

      Ikäväähän se tietysti on joutua lähtemään asunnosta josta pitää kovasti ja jonka on juuri suurella vaivalla saanut sisustettua mieleisekseen. Mutta jos asumisen hintana on joko kuunnella raivokohtauksia tai myydä perintömetsää, niin näistä pitää sitten vaan valita pienempi paha. Sinulla on kuitenkin asiat paljon paremmin kuin monella muulla, ei tarvitse sentään pennittömänä lähteä vuokraluukkua etsimään.

      • on kiire

        Omat lainat olivat minun ehdotukseni. Varallisuudessamme on iso ero ja tuntuu turvallisemmalta hoitaa omaa lainaa kuin yhteistä, vaikka hän varmasti olisi hoitanut osuutensa yhteisestäkin lainasta. Menneisyydessään hän ei ole hoitanut raha-asioitaan hyvin. Hänellä oli riitaisa avioliitto exsänsä kanssa, ja mies taisi olla aikamoinen hupelo. En ymmärrä miten he onnistuivat haaskaamaan rahansa maailmalle niin perusteellisesti, vaikka heillä oli omistusasunto kahteenkin otteeseen.

        Tuntuu niin kovin epäreilulta, miten eri panostukset meillä on tässä liitossa. Minulla on niin paljon enemmän pelissä, ja tuntuu tosi pahalta kun tyttäret jotka ovat jo yhden avioeron kokeneet, joutuvat todennäköisesti kokemaan myös avoeron. Juuri kun he ovat saaneet omat huoneet, saattavat he joutua luopumaan niistä.

        Me emme ole menneet naimisiin siksi että ensinnäkään ei ole tuntunut siltä. En ole missään vaiheessa rakastanut naistani niin paljoa että olisin naimisiin saakka tahtonut, ja toisaalta takana on ollut myös ajatus siitä mitä tapahtuu jos kuolen äkillisesti. Avio-oikeuden mukaan leski saisi asua yhteisessä asunnossa vaikka kuinka kauan, vaikka tyttäret omistaisivatkin asunnosta suuremman osan. Tytöt eivät pääsisi realisoimaan perintöään. Avoparilla tällaista lain suomaa turvaa ei ole.

        Mitä räpättämiseen tulee... En minä lähde kotoani karkuun sen vuoksi että toinen ei osaa sulkea suutaan. Mielestäni se olisi hän jonka pitäisi lähteä pitkälle lenkille pahaa oloaan purkamaan. Olen tästä puhunut, mutta tuloksetta. Hän on alkanut käydä salilla - kas kun paha olo ei jää sinne.

        Perintömetsän myyminen on tosi tiukka paikka. Kunnon tukkipuuta ei juuri ole, ja jos varttuneesta kasvatusmetsiköstä myy puuta liian aikaisin, jää saanto pieneksi. Tukista maksetaan n. 50 euroa kuutiolta ja kuitupuusta vain n. 15 euroa. Jos möisin puuta oikea-aikaisesti n. 10-15 vuoden kuluttua eli lähempänä eläkeikää, ehtisi nykyinen kuitupuu tai pikkutukki järeytyä kummasti. Samasta puusta saisi siis n. kolme kertaa paremman hinnan.

        Tästä asunnosta olisi tosi vaikea luopua. Taloyhtiö on suht´uusi ja rauhallinen. Bussipysäkki on talon kohdalla ja pääsen bussilla näppärästi töihin. Etsimme asuntoa tosi pitkään - prosessi kesti vuoden päivät ja sinä aikana kävimme katsomassa n. 40 asuntoa. Tämä on helmi. Meillä on kulissit kohdallaan, mutta seinien sisällä on paha olla. Ei tuollaisia raivareita ja jatkuvaa vanhojen kaivelua kukaan kestä.

    • Cityvihreä

      Kirjoitan jatkossa omalla nimimerkilläni. Nimimerkki "on kiire" ja "Cityvihreä" ovat yksi ja sama henkilö.

      Etsin tietoa netistä parisuhdeneuvonnasta, ja silmäni avautuivat edelleenkin.

      Ihmiset eroavat yleensä, koska jompi kumpi ryyppää ongelmaksi asti. Tai kun mies käy käsiksi. Tai jos seksiä ei ole ollenkaan. Meillä ei ole mitään näistä perinteisistä isoista ongelmista. Pikkuriesaa sitäkin enemmän.

      Rouva valittaa kun olen ollut viimeisen kuukauden aikana olen ollut todella väsynyt ja kireä. Onko se syy erota? Miten voi olla mahdollista että jotkut parit kykenevät rakentamaan talon? Tai jaksavat pienten lasten kanssa? Me kaksi emme jaksa edes tavallista arkea. Lomalla meillä on yleensä ollut hyvä olla. Olemme tehneet monta hyvää matkaa.

      Kirjoitin äsken listaa plussista ja miinuksista. Lista syntyi nopeasti - 10 hyvää puolta ja 20 ärsyttävää seikkaa. Viisi syytä erota ja viisi syytä jatkaa yhdessä. Listat voisivat olla pidempiäkin.

      Pitäisi jaksaa kiinnittää taulut seinille. On kohtalon ivaa että tuparit lähestyvät kovaa kyytiä ja tilanne on tällainen. En aio kuitenkaan paljastaa vieraille että kaikki tämä mitä täällä näkyy, on pelkkää kulissia. Vieraista kukaan ei tiedä missä mennään.

      • vaistoaa

        missä mennään, vai luuletko tuttavienne olevan niin typeriä, etteikö haistelisi ilmaa. Veikkaan myös, ettei vaimo malta jättää räpätystään, kun kerran saa yleisöäkin; voihan joku joukosta lähteä häntä tukemaankin.

        Mä en ole koskaan omistanut mitään sellaista, minkä takia pitäisi sietää kulisseja, mutta arvelen aavistavani, miten mammona voi tulla omaa onnea tärkeämmäksi. Miten sitä laskeskelee paljonko hankkii nyt, tai viidentoista vuoden kuluttua.. Onko sulla mitään takuita, ettet ole vainaja ennen kuin puut on parhaassa kaatoiässä? Oletko sä ihan varma, että kestät kuunnella ja katsoa?
        Parisuhdeneuvonnasta on vähän kokemusta; avioliittoa se ei pelastanut, mutta tulinpa varmaksi ratkaisustani, lähdin, jätin osuuteni omaisuudesta. Hirvittävän paljon onnellisemmaksi tuskin tulin, ihan persaukisena, mutta yksi todella huomionarvoinen asia tapahtui välittömästi: loputtomasti jatkunut haukkuminen, vähättely ja mollaaminen jäi samantien kun otin vähäisen omaisuuteni ja lähdin eri osoitteeseen.

      • Cityvihreä
        vaistoaa kirjoitti:

        missä mennään, vai luuletko tuttavienne olevan niin typeriä, etteikö haistelisi ilmaa. Veikkaan myös, ettei vaimo malta jättää räpätystään, kun kerran saa yleisöäkin; voihan joku joukosta lähteä häntä tukemaankin.

        Mä en ole koskaan omistanut mitään sellaista, minkä takia pitäisi sietää kulisseja, mutta arvelen aavistavani, miten mammona voi tulla omaa onnea tärkeämmäksi. Miten sitä laskeskelee paljonko hankkii nyt, tai viidentoista vuoden kuluttua.. Onko sulla mitään takuita, ettet ole vainaja ennen kuin puut on parhaassa kaatoiässä? Oletko sä ihan varma, että kestät kuunnella ja katsoa?
        Parisuhdeneuvonnasta on vähän kokemusta; avioliittoa se ei pelastanut, mutta tulinpa varmaksi ratkaisustani, lähdin, jätin osuuteni omaisuudesta. Hirvittävän paljon onnellisemmaksi tuskin tulin, ihan persaukisena, mutta yksi todella huomionarvoinen asia tapahtui välittömästi: loputtomasti jatkunut haukkuminen, vähättely ja mollaaminen jäi samantien kun otin vähäisen omaisuuteni ja lähdin eri osoitteeseen.

        Avovaimo ei räpätä tupareissa, sillä olimme jo ennen kriisiä sopineet että pidämme omat tuparit omille ystävillemme. Tämä siksi että jos olisimme kutsuneet kaikki ketkä tahdomme, olisi väkeä ollut aivan liikaa yhdelle kerralle. Pidän äijätuparit, jonne tulee seitsemän miestä. Enemmänkin olisin voinut kutsua, mutta liika on liikaa. Mulla on laajempi tuttavapiiri kuin avovaimolla. Jostain syystä hän ei ole ystävystynyt kenenkään nykyisen työkaverinsa tai naapurinsa kanssa. Kaikki ystävät ovat jostain menneisyydestä

        Nähtäväksi jää miten onnistun vetämään isännän roolin läpi niin että rivien välistä ei huomaa että kaikki ei ole aivan kohdillaan.

        Soitin tänään Vantaan seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukseen kysyäkseni millainen jono neuvontaan on. Numerossa 830 6330 oli vastaaja päällä - tiedoksi jos joku tietoa kaipaa. Soittoajat ovat maanantaina sekä keskiviikosta perjantaihin klo 09-11 ja tiistaisin klo 14-17. Saas nyt nähdä tuleeko tuonne mentyä.

        Joo on totta että en ole välttämättä hengissä enää siinä vaiheessa kun puut ovat järeitä. Hyvä pointti. Ainakaan tämä riiteleminen ei elinikää pidennä. Rintaan sattuu ja verenpaine on koholla.

        Enkä voi tietää kauanko jaksan papattamista kestää, hyvä pointti tuokin. Elämä on turhan arvokas haaskattavaksi.

      • Onhan meitä ;)
        Cityvihreä kirjoitti:

        Avovaimo ei räpätä tupareissa, sillä olimme jo ennen kriisiä sopineet että pidämme omat tuparit omille ystävillemme. Tämä siksi että jos olisimme kutsuneet kaikki ketkä tahdomme, olisi väkeä ollut aivan liikaa yhdelle kerralle. Pidän äijätuparit, jonne tulee seitsemän miestä. Enemmänkin olisin voinut kutsua, mutta liika on liikaa. Mulla on laajempi tuttavapiiri kuin avovaimolla. Jostain syystä hän ei ole ystävystynyt kenenkään nykyisen työkaverinsa tai naapurinsa kanssa. Kaikki ystävät ovat jostain menneisyydestä

        Nähtäväksi jää miten onnistun vetämään isännän roolin läpi niin että rivien välistä ei huomaa että kaikki ei ole aivan kohdillaan.

        Soitin tänään Vantaan seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukseen kysyäkseni millainen jono neuvontaan on. Numerossa 830 6330 oli vastaaja päällä - tiedoksi jos joku tietoa kaipaa. Soittoajat ovat maanantaina sekä keskiviikosta perjantaihin klo 09-11 ja tiistaisin klo 14-17. Saas nyt nähdä tuleeko tuonne mentyä.

        Joo on totta että en ole välttämättä hengissä enää siinä vaiheessa kun puut ovat järeitä. Hyvä pointti. Ainakaan tämä riiteleminen ei elinikää pidennä. Rintaan sattuu ja verenpaine on koholla.

        Enkä voi tietää kauanko jaksan papattamista kestää, hyvä pointti tuokin. Elämä on turhan arvokas haaskattavaksi.

        Naisia löytyy. Varakkaita ja juuri semmoisia hemaisevia joiden kanssa haluaa mennä naimisiinkin!
        Ei turhia riitoja,sanomisia,jankutuksia vaan hyvää mieltä nostavaa laadukasta yhdessä oloa.

      • kokeiliiin
        Onhan meitä ;) kirjoitti:

        Naisia löytyy. Varakkaita ja juuri semmoisia hemaisevia joiden kanssa haluaa mennä naimisiinkin!
        Ei turhia riitoja,sanomisia,jankutuksia vaan hyvää mieltä nostavaa laadukasta yhdessä oloa.

        Terve !
        Et menetä mitään eikä ainakaan harmita ettei tullut kokeiltua!
        Parisuhdeneuvojat ovat ammattilaisia. Itse oltiin 4 kertaa a 60min.
        Paikalla kaksi neuvojaa, siis mies ja nainen.
        Hyvä kokemus ja auttoi paljon.
        Tehkää vasta sitten ratkaisuja.

        Meille ero tuli mutta se on ovi uuteen.

    • wilma60

      Näiden viestiesi perusteella kehoittaisin teitä menemään parisuhdeneuvontaan. Helsingistä ja Vantaalta ei ole kokemuksia; itse olen käynyt seurakunnan perheneuvojan luona pienessä maalaiskaupungissa. Minulle nuo keskustelut perheneuvojan kanssa antoivat paljon. Sain itsevarmuutta ja ennenkaikkea en syyttänyt enää pelkästään itseäni siitä että avioliitto ei toiminut ja lopulta mies löysi uuden. Meidän kohdalla avioliitto ei jatkunut neuvonnosta huolimatta mutta varmaan erosta tuli paljon siistimpi neuvonnan ansiosta.

      Teillä tilanne on omalla tavallaan helpommpi tässä vaiheessa joten uskon neuvonnasta olevan hyötyä. Ulkopuolinen osaa antaa teille "avaimia" joilla pystytte asioita käsittelemään omassa päässä ja ennen kaikkea yhdessä. Uskon, että avopuolisosi voi noiden keskustelujen jälkeen miettiä omaa käyttäytymistään. Joskus tilanne on vain sellainen että siinä tarvitaan ulkopuolista apua, että solmut aukeavat.

    • Elämän koulu

      Avunpyyntämistä ei kannata pelätä, sitä kannattaa hakea. Ei sillä että tämä parisuhde pelastuisi, vaan sillä että tämä saattaa aukaista silmät millaisen ihmisen kanssa lopulta olet tekemisissä. Itselläni omakohtaisia kokemuksia, näistä raivareista, huutamisesta, välinpitämättömyyksistä, sanat ja teot pahasti ristiriidassa, lisäksi hälyttävin merkki se että vika aina minussa, minä olen sanonut pahasti, minä en kunnioita, jne. Sitä on vain niin sokea, tai rakkaus on sokea. Nurkkaan ahistettuna, syytettynä, henkisesti loppuunajettuna..ymmärtämättä mitä tapahtuu, tai mitä tämä on. Tämä oli minulle hetki että hei apua! En ole mikään nössykkä, vaan kiivas luontonen ja löytyy sanavarastoa mitä ammentaa,,,,mitä sitten tulee kyllä kaduttua, väheksymättä sitä että sanatkin satuttavat, joten syytä on paljon itsessänikin. Toisaaltaan jos et suutu....miten pitkään kestät?. Vaikka on vahva niin rakastuneen typeryksen voi kyllä nujertaa..tulee se vain niin vyönalle. Riitoja on se kait normaalia...sitä vain vaikea kuvailla, kuinka mahdotonta on sopia tai ymmärtää se että tämä toinen osapuoli ei noteeraa ollenkaan omia tekemisiää....sinun vika toistuu kun mantrassa. Mielestäni tosiasia on että jos parin pitää mennä terapiaan, voi sanoa että pahasti on jokin pielessä. Itselläni tämä auttoi, sain kasattua sirpaleet ja nyt ymmärrän mitä tapahtui, tai mitä se oli. Mikä pahempaa kuin menettää uskallus katsoa itseään peilistä. Kun taasen voi tuntea itsensä arvokkaaksi mieheksi tai nainen naiseksi.

    • Cityvihreä

      Tilanne on nyt sellainen että meillä on jonkinlainen aselepovaihe menossa. Seuraavan 1,5 viikon aikana vien nuo äijätuparit läpi ja ensi viikolla olen koulutuksessa. On tosi raskasta opiskella työnteon ohella ja voi olla että reputin tämänpäiväisen tentin - en saa nukutuksi ja keskittyminen on vaikeaa. Ensi viikon lopulla piipahdan maalla Metsänhoitoyhdistyksen ja mahdollisesti kiinteistönvälittäjän kanssa ja sieltä palattuamme meidän on tarkoitus pitää palaveri avovaimon kanssa siitä mitä aiomme tehdä.

      Kolleegat vaistoavat että jotain on vialla, ja saman vuoron aikana kolmekin henkilöä kysyi onko kaikki OK? Olen maininnut tilanteesta lyhyesti, ja olen saanut tukea. Aika moni on kehottanut fimppaamaan hänet. En ole vielä päättänyt mitä teen. Aavistan että saisimme jonkinlaisen sovun aikaiseksi, mutta kauanko se kestäisi? Jos aion jatkaa hänen kanssaan, tahdon pysyvän muutoksen.

      Periaatteessa suostun lähtemään jonkun terapeutin juttusille. Eipähän sitten tarvitsisi enää miettiä olisiko jotain voinut vielä tehdä. En ole aivan varma vieläkö hän on halukas lähtemään. Voihan se olla että asioiden perinpohjainen penkominen ottaa liiaksi voimille ja vaikka syyllistä ei etsitäkään, voisi häneen kohdistua kritiikkiä josta hän ei pidä. Jos emme lähde kahdestaan, aion suositella jonkinlaista mielenhallintakurssia ja menneisyyden solmujen avaamista. En ole syypää siihen että hänen elämässään ei ole kaikki mennyt niin kuin hän olisi tahtonut.

      Hänen edellinen avioliittonsa on ollut tosi riitainen. Hän toi koiran tullessaan, ja se oli aluksi tosi säikky aina jos äänensävy vähänkin kohosi, ja vaihtoi huonetta. Ja kovin epävakaa se on ollut se edellinenkin suhde - se on ollut monesti katkolla ja se raha-asioiden ryssiminen liittyy tähän.

      Jos tämä suhde päättyy eroon, on hän vähän heikoilla siinä mielessä että seuraavan asunnon etsimiseen menee tovi. Vuokrallehan hänen on mentävä. Katsoin Oikotieltä vapaat vuokra-asunnot tältä alueelta, ja ainut mitä edes voi harkita, on pieni kalustettu yksiö ja sekin vain talven ajaksi. Vuokra 600 e / kk. Monet asunnot vuokrataan vain yrityksille ja moneen ei saa viedä lemmikkieläimiä. Jos suhde päättyy eroon, en aio auttaa muutossa muuta kuin sen verran että kannan hänen tavaransa pihalle. Kuukausi sitten tapahtunut muutto otti tosiaan voimille.

      En muista olenko maininnut aikaisemmin, mutta hän on suutuspäissään ilmoittanut lähtevänsä monesti aikaisemmin. En osaa sanoa kuinka monesti, mutta tyyliin 8-10 kertaa? Ja tämä siis 4,5 vuoden aikana. Kaiken huippu oli se kun olimme mökilläni ja hän sai kilarit jostain niin pienestä että en sitä enää edes muista. Hän pakkasi tavaransa autoon ja ajoimme Helsinkiä kohti. Olimme ehtineet Porvoon kohdalle, kun apukuskin penkiltä kuului kysymys, "eikö tätä voitaisi jotenkin perua"? Tytöt eivät olleet mukana ja onnistuin salaamaan sen että hänen mökkitavaransa kävivät välillä Helsingissä häkkikomerossamme. Taisin tehdä ison virheen, kun vein tavarat takaisin. Kun hän kerran oli noin lähtemässä, olisi pitänyt antaa mennä.

      Minusta varmaan saa sellaisen vaikutelman kuin olisin joku saamaton nahjus. En todellakaan ole. Olen hyvinkin jämpti. On vaan niin että on tosi vaikeaa jos laivassa on kaksi kapteenia määräämässä laivan suunnasta. Näkisin että asioista voidaan neuvotella, mutta ei ihan joka ikisestä pienestä nyanssista.

      Päivitän tätä ketjua tupareiden jälkeen ja sen jälkeen kun olen käynyt maalla ja vielä kun tiedämme mitä tuleman pitää. Kiitän saamistani kommenteista

      • Se Kannattaa :)

        Tulla Sydämeesi ;)

        En vatvoisi enää vaan laittaisin hänet pihalle ! Maksoi mitä maksoi.

      • Cityvihreä
        Se Kannattaa :) kirjoitti:

        Tulla Sydämeesi ;)

        En vatvoisi enää vaan laittaisin hänet pihalle ! Maksoi mitä maksoi.

        Käväisin tuossa illalla Ikeassa hakemassa paria äijätupareissa tarvittavaa juttua. Kassajonossa seurasin muuatta nuorta paria. He olivat suhteen siinä vaiheessa, jolloin toisesta ei malta pitää näppejään erossa ja niin he koskettelivat ja suutelivat toisiaan alinomaa. Kieltämättä tuli vähän haikea olo. Iho muistaa, miltä tuntuu olla rakastunut johonkuhun ja aina aika-ajoin tuntuu siltä että olisi mukavaa tuntea sillä lailla vielä kerran...

        ... ja että ei tarvitsisi kinata jostain ihan älyttömästä, kuten kuuluuko etupihalla olla peltisiä soihtuja joiden sisällä on lamppuöljyä vaiko tervapatoja. Mitä helkutin väliä sillä loppujen lopuksi on? On uuvuttavaa, kun ehdottaa jotain ja vastaus on useimmiten kategorinen "ei". Ja sitten mietitään vaihtoehtoja, blaa blaa blaa... Olen kuitenkin mies enkä marjanpoimija ja en tykkää siitä jos jokaikisestä pienestä yksityiskohdasta täytyy neuvotella.

        Kun mietin aikaisempia suhteitani ja tätä nykyistä, on avovaimolle annettava krediittiä siitä että hän on ollut koko ajan minua kohtaan rehellinen ja uskollinen. Ne ovat isoja asioita ja ilmeisimmin näistä syistä johtuen olen kestänyt kaikenlaista skeidaa näin kauan.

        Aikaisemmissa suhteissani on ollut ongelmia sen suhteen että en ole aina voinut luottaa toisen sanaan ja tekemisiin, ja se on saanut minut epäluuloiseksi ja mustasukkaiseksi. Tässä suhteessa nämä asiat ovat olleet kunnossa.

        Poden kuitenkin suurta luottamuspulaa häntä kohtaan. Ei niinkään että epäilisin hänen rehellisyyttään tai uskollisuuttaan, vaan yleisimmin - en enää luota siihen että se mitä sovitaan, pitää myös. Mielestäni on luottamuksen pettämistä että myyn entisen asunnon, myymme molemmat omat automme, ostamme yhteisen asunnon sekä yhteisen auton ja vain kuukauden kuluttua ilmoitetaan että se oli siinä, en kestä enää vaan muutan pois. Millä voisin enää koskaan luottaa häneen? Oletetaan että jatkaisimme yhdessä. Miten voisin luottaa siihen että yhteistä asuntoa kannattaa varustella paremmaksi ja muuttaa värejä paremmiksi, jos koko ajan olisi pelko peffassa siitä että kohta hän taas keksii ilmoittaa lähtevänsä?

        Ihmettelet varmaan mitä tuo jäpikkä valittaa, miksei osta akkaa ulos ja jatka asumista siinä lastensa kanssa. Vastaus on tässä: jotta saisin maksettua hänet ulos, ostettua hänen puolikkaansa autosta ja kuitattua oman lainani, tarvitsisin n. 130.000 euroa. Työskentelen alalla joka on pahassa turbulenssissa. Meillä on ollut kolmet YT-neuvottelut viimeisen reilun vuoden aikana ja jotain pahaa on tulossa. Halu ottaa huikea laina on siis nollilla. Lisärahoitusta on saatava jostain eli metsästä, oli keskenkasvuista tai ei.

        Ihmettelet varmaan mitä tuo jäpikkä valittaa, miksei muuta halvempaan. Harkinnassa on, mutta kuten aiemmin on ehkä sanottu, ei alueella ole kiinnostavia tätä halvempia asuntoja. Ne mitä kaupan on, on tehty 1980/90-luvun taitteessa hätäisesti kyhäten tai sitten ne ovat ylihinnoiteltuja vanhempia kohteita. Alueella on vain vähän uudehkoja asuntoja, joihin ei tule ihan heti remontteja.

      • pwo
        Cityvihreä kirjoitti:

        Käväisin tuossa illalla Ikeassa hakemassa paria äijätupareissa tarvittavaa juttua. Kassajonossa seurasin muuatta nuorta paria. He olivat suhteen siinä vaiheessa, jolloin toisesta ei malta pitää näppejään erossa ja niin he koskettelivat ja suutelivat toisiaan alinomaa. Kieltämättä tuli vähän haikea olo. Iho muistaa, miltä tuntuu olla rakastunut johonkuhun ja aina aika-ajoin tuntuu siltä että olisi mukavaa tuntea sillä lailla vielä kerran...

        ... ja että ei tarvitsisi kinata jostain ihan älyttömästä, kuten kuuluuko etupihalla olla peltisiä soihtuja joiden sisällä on lamppuöljyä vaiko tervapatoja. Mitä helkutin väliä sillä loppujen lopuksi on? On uuvuttavaa, kun ehdottaa jotain ja vastaus on useimmiten kategorinen "ei". Ja sitten mietitään vaihtoehtoja, blaa blaa blaa... Olen kuitenkin mies enkä marjanpoimija ja en tykkää siitä jos jokaikisestä pienestä yksityiskohdasta täytyy neuvotella.

        Kun mietin aikaisempia suhteitani ja tätä nykyistä, on avovaimolle annettava krediittiä siitä että hän on ollut koko ajan minua kohtaan rehellinen ja uskollinen. Ne ovat isoja asioita ja ilmeisimmin näistä syistä johtuen olen kestänyt kaikenlaista skeidaa näin kauan.

        Aikaisemmissa suhteissani on ollut ongelmia sen suhteen että en ole aina voinut luottaa toisen sanaan ja tekemisiin, ja se on saanut minut epäluuloiseksi ja mustasukkaiseksi. Tässä suhteessa nämä asiat ovat olleet kunnossa.

        Poden kuitenkin suurta luottamuspulaa häntä kohtaan. Ei niinkään että epäilisin hänen rehellisyyttään tai uskollisuuttaan, vaan yleisimmin - en enää luota siihen että se mitä sovitaan, pitää myös. Mielestäni on luottamuksen pettämistä että myyn entisen asunnon, myymme molemmat omat automme, ostamme yhteisen asunnon sekä yhteisen auton ja vain kuukauden kuluttua ilmoitetaan että se oli siinä, en kestä enää vaan muutan pois. Millä voisin enää koskaan luottaa häneen? Oletetaan että jatkaisimme yhdessä. Miten voisin luottaa siihen että yhteistä asuntoa kannattaa varustella paremmaksi ja muuttaa värejä paremmiksi, jos koko ajan olisi pelko peffassa siitä että kohta hän taas keksii ilmoittaa lähtevänsä?

        Ihmettelet varmaan mitä tuo jäpikkä valittaa, miksei osta akkaa ulos ja jatka asumista siinä lastensa kanssa. Vastaus on tässä: jotta saisin maksettua hänet ulos, ostettua hänen puolikkaansa autosta ja kuitattua oman lainani, tarvitsisin n. 130.000 euroa. Työskentelen alalla joka on pahassa turbulenssissa. Meillä on ollut kolmet YT-neuvottelut viimeisen reilun vuoden aikana ja jotain pahaa on tulossa. Halu ottaa huikea laina on siis nollilla. Lisärahoitusta on saatava jostain eli metsästä, oli keskenkasvuista tai ei.

        Ihmettelet varmaan mitä tuo jäpikkä valittaa, miksei muuta halvempaan. Harkinnassa on, mutta kuten aiemmin on ehkä sanottu, ei alueella ole kiinnostavia tätä halvempia asuntoja. Ne mitä kaupan on, on tehty 1980/90-luvun taitteessa hätäisesti kyhäten tai sitten ne ovat ylihinnoiteltuja vanhempia kohteita. Alueella on vain vähän uudehkoja asuntoja, joihin ei tule ihan heti remontteja.

        Avioliittoneuvontaa en lähde suosittelemaan jo ihan siitä syystä, että se voi vain hankaloittaa teidän liittoa. Ehdota naiselle ensin yksilöterapiaa, mutta älä unohda, että parisuhteessa pitää aina katsoa itse peiliin oli asia miten tahansa. Voit vain vaikuttaa omaan toimintaasi. Jos sinä muutut (etkä tarvitse siihen parisuhdeterapiaa) niin ehkä näet muutokset naisessakin.

        Ihan ensin miettisin ja ehdottaisin varovasti, että nainen menisi lääkäriin. Olisiko kyseessä masennus? Ehkä hormonaaliset häiriöt? Pahat PMS-oireet ainakin ja niitä voi hoitaa masennuslääkkeillä vaikka ei varsinaisesti masentunut olisikaan. Mielialoja ne tasoittaa.

        Oletteko liikaa yhdessä? Oletko pettänyt naisen luottamuksen jotenkin? Oletko alitajuisesti välittänyt hänelle viestiä siitä, että hänen mielipiteellään ei ole oikeasti väliä tai ettet luota häneen? Mieti siis ensisijassa omaa käyttäytymistäsi tosi tarkkaan, että olisiko siinä jotain mikä provosoi tuota käyttäytymistä. Tämä ei tarkoita, että sinä olet syyllinen ja vaimosi syytön, näihin ongelmiin tarvitaan aina kaksi, mutta ratkaisemiseen ehkä vain yksi!

        Ottakaa aikalisä, mene miesten kanssa mökille tms. jotta saatte harkita asiaa rauhassa. Jos naisellasi on vihan kanssa ongelmia, niin hänen pitää työstää ne itse vaikka sitten terapeutin kanssa. Viha voi olla syvällä ja tulla niinkin kaukaa kuin lapsuudesta. Mutta kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua. Lähde siis pois tilanteesta kun hän alkaa räyhätä, tämä lienee ihan ammattilaisenkin neuvo. Jäämällä tilanteeseen hän saa provosoitua sinut tai toisinpäin, riitaan. EI hyvä.

        Jos nainen haluaa oikeasti pois suhteesta, sinun tulee päästää hänet pois. Ehkä hän testaa suhteenne syvyyttä, ehkä hän on narsisti? Ehkä ette vain sovi toisillenne..sinun elämäsi tärkein asia tulisi olla sinä, lapsesi, ja sitten tuo nainen. Varo sitä miten loukkaatte lapsiasi.

      • Cityvihreä
        pwo kirjoitti:

        Avioliittoneuvontaa en lähde suosittelemaan jo ihan siitä syystä, että se voi vain hankaloittaa teidän liittoa. Ehdota naiselle ensin yksilöterapiaa, mutta älä unohda, että parisuhteessa pitää aina katsoa itse peiliin oli asia miten tahansa. Voit vain vaikuttaa omaan toimintaasi. Jos sinä muutut (etkä tarvitse siihen parisuhdeterapiaa) niin ehkä näet muutokset naisessakin.

        Ihan ensin miettisin ja ehdottaisin varovasti, että nainen menisi lääkäriin. Olisiko kyseessä masennus? Ehkä hormonaaliset häiriöt? Pahat PMS-oireet ainakin ja niitä voi hoitaa masennuslääkkeillä vaikka ei varsinaisesti masentunut olisikaan. Mielialoja ne tasoittaa.

        Oletteko liikaa yhdessä? Oletko pettänyt naisen luottamuksen jotenkin? Oletko alitajuisesti välittänyt hänelle viestiä siitä, että hänen mielipiteellään ei ole oikeasti väliä tai ettet luota häneen? Mieti siis ensisijassa omaa käyttäytymistäsi tosi tarkkaan, että olisiko siinä jotain mikä provosoi tuota käyttäytymistä. Tämä ei tarkoita, että sinä olet syyllinen ja vaimosi syytön, näihin ongelmiin tarvitaan aina kaksi, mutta ratkaisemiseen ehkä vain yksi!

        Ottakaa aikalisä, mene miesten kanssa mökille tms. jotta saatte harkita asiaa rauhassa. Jos naisellasi on vihan kanssa ongelmia, niin hänen pitää työstää ne itse vaikka sitten terapeutin kanssa. Viha voi olla syvällä ja tulla niinkin kaukaa kuin lapsuudesta. Mutta kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua. Lähde siis pois tilanteesta kun hän alkaa räyhätä, tämä lienee ihan ammattilaisenkin neuvo. Jäämällä tilanteeseen hän saa provosoitua sinut tai toisinpäin, riitaan. EI hyvä.

        Jos nainen haluaa oikeasti pois suhteesta, sinun tulee päästää hänet pois. Ehkä hän testaa suhteenne syvyyttä, ehkä hän on narsisti? Ehkä ette vain sovi toisillenne..sinun elämäsi tärkein asia tulisi olla sinä, lapsesi, ja sitten tuo nainen. Varo sitä miten loukkaatte lapsiasi.

        Painavaa asiaa "pwo":lta. Hyviä pointteja.

        Noita PMS-oireita olen minäkin miettinyt. Olinkin yhteen vaiheeseen huomaavinani tiettyä yhtäläisyyttä kireyden ja kuun kierron kanssa. Näytti siltä että aikalailla yks yhteen mentiin. Muistuu mieleen muuankin mökkireissu juuri kuukautisten alla, kun mikään ei ollut hyvin.

        Kyllä, olemme liikaa yhdessä. Tarvitsen aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Tykkään olla itsekseni, jolloin voin puuhastella omaan tahtiini eikä koko ajan tarvitse puhua jostain. Naiseni on kovin kovin puhelias, ja se on joskus tosi rasittavaa. Olen useaan kertaan maininnut hänelle että silloin kun keskityn johonkin, vaikka lukemiseen tai kirjoittamiseen, tahtoisin keskittyä siihen. On ärsyttävää kun toisella on koko ajan asiaa. Meillä molemmilla on vuorotyö, ja kyllähän meillä on omaa aikaa. On vaan niin harmillista että silloin kun on yhteistä aikaa, menee usein ihan jonnin joutavaksi kinaamiseksi. Hän on vapaa-aikanaan lähes pelkästään kotona, mitä nyt on ryhtynyt salilla käymään. Tästä on tietty se etu että eipä tarvitse paljoa miettiä käykö hän vieraissa, kun on aina kotona. No nyt viikonloppuna kävi tyttöporukalla reissussa.

        En ole pettänyt hänen luottamustaan sikäli että en ole koskaan valehdellut, en pettänyt enkä tehnyt ohareita. Ehkä siinä mielessä olemme molemmat pettäneet toistemme luottamusta, että ostimme yhteisen asunnon ja emmepä sitä olisi tehneet jos olisimme arvanneet että käymme toistemme hermoille näin pian ja näin pahasti. Oli minulla pahoja aavistuksia silloin kun tämä asunnonvaihtoprosessi aloitettiin ja koko ajan sen kestäessä. Voin välillä aika huonosti. Minulla oli kuitenkin useammastakin syystä motivaatiota muuttaa pois entisestä asunnosta ja siksi päätin ottaa riskin ja uskaltaa siirtyä seuraavaan ruutuun. Taisi olla melkoinen vikatikki.

        Kyllä, käyttäytymisessäni on parantamisen varaa. Silloin kun olen väsynyt ja toinen jaagaa jotain mielestäni olematonta tai ei malta kuunnella tai tekee jotain väärin (mielestäni väärin tai vastoin sitä mitä on sovittu), saatan olla ärtyisä. Hän puolestaan suuttua töksähtää ihan älyttömän herkästi. Hän on siis oikeasti aivan tosi tosi yliherkkä. Draamaa kehitellään pienistä asioista ja sitten kun hän suuttuu, alkaa hän toistaa itseään. Oikeasti - hän saattaa jankuttaa neljästä viiteen kertaan samaa asiaa ihan kuin olisin aivoinvalidi. Nyt on teemana ollut se miten olen kuulemma ollut kireä viimeisen kuukauden ajan, sen ajan mitä olemme tässä asuneet. Puheessa toistuu koko ajan kuukausi-kuukausi-kuukausi, aina vaan se kuukausi. Juuri kun sitä kuvittelee että papatus päättyy ja huokaisee helpottuneena, käy hän toisessa huoneessa ja palaa sanomaan vielä kerran saman asian. Välillä tuntuu siltä että koska tämä painajainen päättyy. Ja sitten kuuluu vielä kerran "kuukausi".

        Enemmän kuin viimeistä kuukautta, ajattelen kulunutta neljää ja puolta vuotta. Mikä siinä on ollut hyvää ja missä on ollut vaikeaa. Mietin tosissani miten kauan mahdollinen sopu kestäisi ja millainen seuraavasta 4,5 vuodesta tulisi. En ole enää ihan nuori - ikää on 44 vuotta. Parhaat vuodet ovat takana tai menossa.

        Juuri näin - tämä onkin prioriteettina - lapset tulevat toki häntä ennen. Veri on vettä sakeampaa. Tytöt eivät tietenkään tahtoisi että lähtisimme eri teille, mutta he eivät tiedä kaikkea mitä on tapahtunut silloin kun he eivät ole olleet läsnä eikä se heille kuulukaan.

        Naiseni on muuttanut kotoa 16-vuotiaana. En muista kuinka mones osoite tämä hänelle on - oliko 16.s vai 19.s. Lapsettomuus on ollut hänelle kova paikka. Me emme ole edes yrittäneet lasta aikaiseksi - ikä alkoi tulla vastaan ja eipä tämä suhde ole niin kovin vakaa ollut alusta alkaenkaan.

        Koen että hän kokee vihaa minua kohtaan enkä voi ymmärtää miksi. Siis ihan oikeasti en ole tehnyt mitään niin kamalaa että tämän kaiken ansaitsisin. Olen kuitenkin hyvä mies.

        Tämä kaikki tuntuu niin kovin epätodelliselta. Ehkä minun vaan täytyy päästää hänet menemään ja pistää asunto myyntiin. Mahtavat naapurit ihmetellä, kun muuttoauto kurvaa pihaan. Voi p***a sentään missä liemessä olen.

      • parisuhdeterapiaa..
        Cityvihreä kirjoitti:

        Painavaa asiaa "pwo":lta. Hyviä pointteja.

        Noita PMS-oireita olen minäkin miettinyt. Olinkin yhteen vaiheeseen huomaavinani tiettyä yhtäläisyyttä kireyden ja kuun kierron kanssa. Näytti siltä että aikalailla yks yhteen mentiin. Muistuu mieleen muuankin mökkireissu juuri kuukautisten alla, kun mikään ei ollut hyvin.

        Kyllä, olemme liikaa yhdessä. Tarvitsen aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Tykkään olla itsekseni, jolloin voin puuhastella omaan tahtiini eikä koko ajan tarvitse puhua jostain. Naiseni on kovin kovin puhelias, ja se on joskus tosi rasittavaa. Olen useaan kertaan maininnut hänelle että silloin kun keskityn johonkin, vaikka lukemiseen tai kirjoittamiseen, tahtoisin keskittyä siihen. On ärsyttävää kun toisella on koko ajan asiaa. Meillä molemmilla on vuorotyö, ja kyllähän meillä on omaa aikaa. On vaan niin harmillista että silloin kun on yhteistä aikaa, menee usein ihan jonnin joutavaksi kinaamiseksi. Hän on vapaa-aikanaan lähes pelkästään kotona, mitä nyt on ryhtynyt salilla käymään. Tästä on tietty se etu että eipä tarvitse paljoa miettiä käykö hän vieraissa, kun on aina kotona. No nyt viikonloppuna kävi tyttöporukalla reissussa.

        En ole pettänyt hänen luottamustaan sikäli että en ole koskaan valehdellut, en pettänyt enkä tehnyt ohareita. Ehkä siinä mielessä olemme molemmat pettäneet toistemme luottamusta, että ostimme yhteisen asunnon ja emmepä sitä olisi tehneet jos olisimme arvanneet että käymme toistemme hermoille näin pian ja näin pahasti. Oli minulla pahoja aavistuksia silloin kun tämä asunnonvaihtoprosessi aloitettiin ja koko ajan sen kestäessä. Voin välillä aika huonosti. Minulla oli kuitenkin useammastakin syystä motivaatiota muuttaa pois entisestä asunnosta ja siksi päätin ottaa riskin ja uskaltaa siirtyä seuraavaan ruutuun. Taisi olla melkoinen vikatikki.

        Kyllä, käyttäytymisessäni on parantamisen varaa. Silloin kun olen väsynyt ja toinen jaagaa jotain mielestäni olematonta tai ei malta kuunnella tai tekee jotain väärin (mielestäni väärin tai vastoin sitä mitä on sovittu), saatan olla ärtyisä. Hän puolestaan suuttua töksähtää ihan älyttömän herkästi. Hän on siis oikeasti aivan tosi tosi yliherkkä. Draamaa kehitellään pienistä asioista ja sitten kun hän suuttuu, alkaa hän toistaa itseään. Oikeasti - hän saattaa jankuttaa neljästä viiteen kertaan samaa asiaa ihan kuin olisin aivoinvalidi. Nyt on teemana ollut se miten olen kuulemma ollut kireä viimeisen kuukauden ajan, sen ajan mitä olemme tässä asuneet. Puheessa toistuu koko ajan kuukausi-kuukausi-kuukausi, aina vaan se kuukausi. Juuri kun sitä kuvittelee että papatus päättyy ja huokaisee helpottuneena, käy hän toisessa huoneessa ja palaa sanomaan vielä kerran saman asian. Välillä tuntuu siltä että koska tämä painajainen päättyy. Ja sitten kuuluu vielä kerran "kuukausi".

        Enemmän kuin viimeistä kuukautta, ajattelen kulunutta neljää ja puolta vuotta. Mikä siinä on ollut hyvää ja missä on ollut vaikeaa. Mietin tosissani miten kauan mahdollinen sopu kestäisi ja millainen seuraavasta 4,5 vuodesta tulisi. En ole enää ihan nuori - ikää on 44 vuotta. Parhaat vuodet ovat takana tai menossa.

        Juuri näin - tämä onkin prioriteettina - lapset tulevat toki häntä ennen. Veri on vettä sakeampaa. Tytöt eivät tietenkään tahtoisi että lähtisimme eri teille, mutta he eivät tiedä kaikkea mitä on tapahtunut silloin kun he eivät ole olleet läsnä eikä se heille kuulukaan.

        Naiseni on muuttanut kotoa 16-vuotiaana. En muista kuinka mones osoite tämä hänelle on - oliko 16.s vai 19.s. Lapsettomuus on ollut hänelle kova paikka. Me emme ole edes yrittäneet lasta aikaiseksi - ikä alkoi tulla vastaan ja eipä tämä suhde ole niin kovin vakaa ollut alusta alkaenkaan.

        Koen että hän kokee vihaa minua kohtaan enkä voi ymmärtää miksi. Siis ihan oikeasti en ole tehnyt mitään niin kamalaa että tämän kaiken ansaitsisin. Olen kuitenkin hyvä mies.

        Tämä kaikki tuntuu niin kovin epätodelliselta. Ehkä minun vaan täytyy päästää hänet menemään ja pistää asunto myyntiin. Mahtavat naapurit ihmetellä, kun muuttoauto kurvaa pihaan. Voi p***a sentään missä liemessä olen.

        Ja siitä on kokemuksia. Erittäin hyviä sellaisia.

        Meillä oli terapeutti yksityiseltä puolelta (miesterapeutti), istunnot 1,5 tuntia kerralla. Alussa tiheämmin, loppuvaiheessa vain kerran kuussa. Rahaa tietty hieman kului, mutta ei haittaa. Menee sitä kaljaan ja tupakkaankin ihmisillä.

        Mulle tuli sun jutuistasi näin takavasemmalta mieleen se, että teillä näyttää olevan ongelmia kommunikoinnissa. Siis siinä tavassa jolla puhuttu toisillenne. Naisesi/avokkisi ei välttämättä ymmärrä edes jankuttavansa tai jäkättävänsä. Se voi kuulostaa ulkopuolelle pahalta, mutta hänelle se voi olla vain "paha tapa" jota hän ei edes näe. Samoin kaikki draama ym esitykset.

        Terapiassa ainakin meidän jatkuvien ongelmien ja riitojen yhdeksi isoksi syyksi paljastui ongelmat siinä tavassa jolla puhuimme, ja se, miten "luulimme" toisen sen ymmärtävän. Eli tietysti omasta näkökulmastamme. Ja kun asioita hieman pöyhittiin, niin huomattiin, että molempien piti alkaa tehdä töitä itsensä kanssa. Toinen piti jättää rauhaan ja muutoksen tuli löytyä omista housuista. Kummasti kun keskittyi siihen ajatukseen, että miten minä elän jotta ympärilläni elävät ihmiset voisivat minun kanssani hyvin, avasi pikku hiljaa omia silmiänikin. Vaikka lähtökohtaisesti mun mielestä syy ongelmiin oli miehessäni.... itse olin tietysti toiminut aina oikein ja rakentavasti ja yrittänyt vaikka kuinka montaa eri keinoa.....

        Muutos on aina kauhean hidas ja vaikea. Se ei lähde hyvistä ajatuksista vaan konreettisista tavoista olla ja toimia. Itselläni se vaati alussa suun pitämistä väkisin kiinni vaikka sisällä pauhui tuhat tulivuorta purkeamispisteessä. Vaikeaa oli, ja takapakkia tuli alussa. Mutta kun aloin huomata, että suun kiinnipitämisestä seurasi hyviä asioita, alkoi se helpottua.

        Menkää terapiaan. Suosittelen.

      • Cityvihreä
        parisuhdeterapiaa.. kirjoitti:

        Ja siitä on kokemuksia. Erittäin hyviä sellaisia.

        Meillä oli terapeutti yksityiseltä puolelta (miesterapeutti), istunnot 1,5 tuntia kerralla. Alussa tiheämmin, loppuvaiheessa vain kerran kuussa. Rahaa tietty hieman kului, mutta ei haittaa. Menee sitä kaljaan ja tupakkaankin ihmisillä.

        Mulle tuli sun jutuistasi näin takavasemmalta mieleen se, että teillä näyttää olevan ongelmia kommunikoinnissa. Siis siinä tavassa jolla puhuttu toisillenne. Naisesi/avokkisi ei välttämättä ymmärrä edes jankuttavansa tai jäkättävänsä. Se voi kuulostaa ulkopuolelle pahalta, mutta hänelle se voi olla vain "paha tapa" jota hän ei edes näe. Samoin kaikki draama ym esitykset.

        Terapiassa ainakin meidän jatkuvien ongelmien ja riitojen yhdeksi isoksi syyksi paljastui ongelmat siinä tavassa jolla puhuimme, ja se, miten "luulimme" toisen sen ymmärtävän. Eli tietysti omasta näkökulmastamme. Ja kun asioita hieman pöyhittiin, niin huomattiin, että molempien piti alkaa tehdä töitä itsensä kanssa. Toinen piti jättää rauhaan ja muutoksen tuli löytyä omista housuista. Kummasti kun keskittyi siihen ajatukseen, että miten minä elän jotta ympärilläni elävät ihmiset voisivat minun kanssani hyvin, avasi pikku hiljaa omia silmiänikin. Vaikka lähtökohtaisesti mun mielestä syy ongelmiin oli miehessäni.... itse olin tietysti toiminut aina oikein ja rakentavasti ja yrittänyt vaikka kuinka montaa eri keinoa.....

        Muutos on aina kauhean hidas ja vaikea. Se ei lähde hyvistä ajatuksista vaan konreettisista tavoista olla ja toimia. Itselläni se vaati alussa suun pitämistä väkisin kiinni vaikka sisällä pauhui tuhat tulivuorta purkeamispisteessä. Vaikeaa oli, ja takapakkia tuli alussa. Mutta kun aloin huomata, että suun kiinnipitämisestä seurasi hyviä asioita, alkoi se helpottua.

        Menkää terapiaan. Suosittelen.

        Asiaa. Kommunikoinnissamme tosiaan on ongelmia.

        Hän ei ymmärrä töksäyttelevänsä kaikenlaista siten että koen sen aikaisemman elämänkokemukseni perusteella moitteeksi. Ja kyllä hän töksäytteleekin... Ei nyt ihan päivittäin mutta usein kuitenkin. Ehkäpä ongelma johtuu osaltaan siitäkin että hän on niin kamalan kova pälättämään - tekstiä tulee ja tulee.

        Olen pintakova, mutta sisältäni kuitenkin herkkä. Ehkä minussakin on vikaa, sillä isäni oli melkoinen despootti, jolta ei ikinä kuulunut mitään positiivista - oman egon pönkittämistä vain ja toisten alistamista. Hän menehtyi näihin aikoihin yhdeksän vuotta sitten, ja en ole surrut hänen poismenoaan vieläkään. Olen aina kokenut itseni puoliorvoksi. Silloin kun isä oli kotona, meuhkasi hän vaan. Ehkä minun itsenikin pitäisi käydä yksikseni jossain juttelemassa.

        Mikä fittimäistä niin se että geeneilleen ei voi mitään. Omalle käyttäytymiselleenkin vain vähän ja pienen askeleen kerrallaan.

        Mitä geeneihin tulee, olen huolestuneena seurannut avovaimoni äitiä. Hän puhuu tyyliin "ME emme pidä tällaisista asioista" silloin kun HÄN ei jostain tykkää ja saattaa huutaa rapulta pihalla olevalle miehelleen että "miten sinulla tuollaiset vaatteet on ylläsi?" Huolestuttaa suuresti, sillä sanotaan että ainakin vanhemmiten tyttäret alkavat muistuttaa äitejään. Tiettyjä yhtäläisyyksiä näkyy jo. Paha vaan että hänen muistinsa alkaa pettää. Sukuvika. Avo-anopin kanssa en ole koskaan oikein osannut jutella mistään. Toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä.

        Avo-appi on ihan jees, joskin saattaa töksäytellä kaikenlaista, sitä tarkoittamatta. Ihan jees, sillä tapaamme vain kahdesti vuodessa.

        Mulla on ihan oikeasti sellainen olo että avokkini ei ihan oikeasti ymmärrä miten helekutin vaikeaa hänen kanssaan on elää. Niin oli hänen exsällään ja niin on minullakin. Jos hän on pahalla päällä, hän tartuttaa pahan olonsa muihin. Jos minulla on paha olla, tahdon vetäytyä kuoreeni ja olla hiljaa omissa oloissani. Aina en saa olla vaan.

        Hänen exsänsä petti häntä useammassa käänteessä. Tuskin olisi tehnyt niin, jos kotona olisi kaikki ollut OK, vai mitäs luulet?

        Mitä pettämiseen tulee, minulla on enemmän kuin puhtaat paperit. Olen klaarannut kuluneet vuodet enemmän kuin kiitettävästi, mikä on minulle aikaisempia liittojani ajatellen saavutus. Niissä oli loppuvaiheessa pientä säätöä. Jos ei nyt ihan fysiikkaa, niin suhteen ulkopuolisia päivällisiä ja meilaamista kuitenkin.

        Do-dii. Asunto on imuroitu, ja alan mopata. On ne tuparit tulossa näet.

      • pwo
        Cityvihreä kirjoitti:

        Asiaa. Kommunikoinnissamme tosiaan on ongelmia.

        Hän ei ymmärrä töksäyttelevänsä kaikenlaista siten että koen sen aikaisemman elämänkokemukseni perusteella moitteeksi. Ja kyllä hän töksäytteleekin... Ei nyt ihan päivittäin mutta usein kuitenkin. Ehkäpä ongelma johtuu osaltaan siitäkin että hän on niin kamalan kova pälättämään - tekstiä tulee ja tulee.

        Olen pintakova, mutta sisältäni kuitenkin herkkä. Ehkä minussakin on vikaa, sillä isäni oli melkoinen despootti, jolta ei ikinä kuulunut mitään positiivista - oman egon pönkittämistä vain ja toisten alistamista. Hän menehtyi näihin aikoihin yhdeksän vuotta sitten, ja en ole surrut hänen poismenoaan vieläkään. Olen aina kokenut itseni puoliorvoksi. Silloin kun isä oli kotona, meuhkasi hän vaan. Ehkä minun itsenikin pitäisi käydä yksikseni jossain juttelemassa.

        Mikä fittimäistä niin se että geeneilleen ei voi mitään. Omalle käyttäytymiselleenkin vain vähän ja pienen askeleen kerrallaan.

        Mitä geeneihin tulee, olen huolestuneena seurannut avovaimoni äitiä. Hän puhuu tyyliin "ME emme pidä tällaisista asioista" silloin kun HÄN ei jostain tykkää ja saattaa huutaa rapulta pihalla olevalle miehelleen että "miten sinulla tuollaiset vaatteet on ylläsi?" Huolestuttaa suuresti, sillä sanotaan että ainakin vanhemmiten tyttäret alkavat muistuttaa äitejään. Tiettyjä yhtäläisyyksiä näkyy jo. Paha vaan että hänen muistinsa alkaa pettää. Sukuvika. Avo-anopin kanssa en ole koskaan oikein osannut jutella mistään. Toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä.

        Avo-appi on ihan jees, joskin saattaa töksäytellä kaikenlaista, sitä tarkoittamatta. Ihan jees, sillä tapaamme vain kahdesti vuodessa.

        Mulla on ihan oikeasti sellainen olo että avokkini ei ihan oikeasti ymmärrä miten helekutin vaikeaa hänen kanssaan on elää. Niin oli hänen exsällään ja niin on minullakin. Jos hän on pahalla päällä, hän tartuttaa pahan olonsa muihin. Jos minulla on paha olla, tahdon vetäytyä kuoreeni ja olla hiljaa omissa oloissani. Aina en saa olla vaan.

        Hänen exsänsä petti häntä useammassa käänteessä. Tuskin olisi tehnyt niin, jos kotona olisi kaikki ollut OK, vai mitäs luulet?

        Mitä pettämiseen tulee, minulla on enemmän kuin puhtaat paperit. Olen klaarannut kuluneet vuodet enemmän kuin kiitettävästi, mikä on minulle aikaisempia liittojani ajatellen saavutus. Niissä oli loppuvaiheessa pientä säätöä. Jos ei nyt ihan fysiikkaa, niin suhteen ulkopuolisia päivällisiä ja meilaamista kuitenkin.

        Do-dii. Asunto on imuroitu, ja alan mopata. On ne tuparit tulossa näet.

        -ongelmiin parisuhdeterapia auttaa varmaan ihan hyvin. Muuhun se ei sitten autakaan. Ehdottomasti nyt kumpikin omalla tahollanne juttelemaan ainakin kavereiden kanssa. Joskus auttaa, kun joku ulkopuolinen henkilö huomauttaa toisen käytöksestä, kun sitä ei oman kumppanin suusta usko. On liian lähellä, mutta jos sen sanoo joku sinun kaverisi niin saattaa mennä perille.

        Vaimokkeellasi on henkilökohtaisesti selvittämättömiä asioita menneisyydestä, jotka hänen tulisi työstää jonkun muun kanssa kuin sinun. Ei varmaan ole ollut järkevin valinta muuttaa yhteen, ellei hän ole oikeastaan asunut yksin juuri ollenkaan.

        Kokeile kirjoittaa hänelle kirje, jossa kerrot miltä sinusta tuntuu. Tai sitten parisuhdeterapiatekniikkaa, jossa sinä kirjoitat ylös jonkun kokemuksen mistä jäi huono mieli ja jossa hän ei ymmärtänyt sinua, kerrot sen hänelle kaikkine tunteineen. Hänen tulee toistaa ja muokata sama omakohtaisesti kerrottuna kunnes sinä olet siihen hänen tulkintaansa sinun kokemuksesta tyytyväinen. Tämä auttaa ymmärtämään sitä, että hänen tulkintansa sinun sanomisesta on erilainen kuin mitä sinä mahdollisesti tarkoitat. Näin tulee perille se viesti, minkä sinä todella halusit sanoa..auttaa kommunikaatio ja ymmärrysongelmiin..

      • Cityvihreä
        pwo kirjoitti:

        -ongelmiin parisuhdeterapia auttaa varmaan ihan hyvin. Muuhun se ei sitten autakaan. Ehdottomasti nyt kumpikin omalla tahollanne juttelemaan ainakin kavereiden kanssa. Joskus auttaa, kun joku ulkopuolinen henkilö huomauttaa toisen käytöksestä, kun sitä ei oman kumppanin suusta usko. On liian lähellä, mutta jos sen sanoo joku sinun kaverisi niin saattaa mennä perille.

        Vaimokkeellasi on henkilökohtaisesti selvittämättömiä asioita menneisyydestä, jotka hänen tulisi työstää jonkun muun kanssa kuin sinun. Ei varmaan ole ollut järkevin valinta muuttaa yhteen, ellei hän ole oikeastaan asunut yksin juuri ollenkaan.

        Kokeile kirjoittaa hänelle kirje, jossa kerrot miltä sinusta tuntuu. Tai sitten parisuhdeterapiatekniikkaa, jossa sinä kirjoitat ylös jonkun kokemuksen mistä jäi huono mieli ja jossa hän ei ymmärtänyt sinua, kerrot sen hänelle kaikkine tunteineen. Hänen tulee toistaa ja muokata sama omakohtaisesti kerrottuna kunnes sinä olet siihen hänen tulkintaansa sinun kokemuksesta tyytyväinen. Tämä auttaa ymmärtämään sitä, että hänen tulkintansa sinun sanomisesta on erilainen kuin mitä sinä mahdollisesti tarkoitat. Näin tulee perille se viesti, minkä sinä todella halusit sanoa..auttaa kommunikaatio ja ymmärrysongelmiin..

        Silloin kun erosin ex-vaimostani (12 v pitkä liitto), puhuin tosi paljon. Kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella ja heillekin jotka eivät jaksaneet. Ero oli raskas, sillä siinä ei eronnut ainoastaan kaksi riitelevää aikuista vaan myös heidän lapsensa. Emme koskaan puhuneet exsän kanssa asioita loppuun asti - hänen vastauksensa oli aina "minulla ei ole mitään sanottavaa sinulle TÄSSÄ VAIHEESSA". Eikä ole ollut myöhemmässäkään vaiheessa - erosta on kulunut 10 vuotta ja olen sinut sen kanssa. Se toki harmittaa jatkuvasti, että tytöt asuvat meillä liian vähän. Emme tapaa exsän kanssa käytännössä koskaan.

        Silloin kun erosin samassa rapussa eri asunnossa asuneen naisystäväni kanssa (3,5 v pitkä suhde), puhuin vähemmän mutta kirjoitin sitäkin enemmän. Suhde ei olisi voinut jatkua ulkoisten tekijöiden vuoksi. Uusioperheet eivät ole helppoja, ja samaa peliä ei voi pelata kaksilla korteilla ja kaksilla säännöillä. Olen nähnyt entistä naisystävääni vilaukselta satunnaisesti. Eipä minulla ole mitään hampaankolossa häntä vastaan.

        Nyt tällä kerralla olen puhunut vähän, kirjoittanut jonkin verran. En oikein osaa sanoa eroammeko tosiaankin. Haluanko sitä, haluaako hän? Meillä on reilu viikko aikaa miettiä kantojamme ja puhumme sunnuntaina 15.11. perusteellisesti.

        Kyllä, olen kirjoittanut hänelle. Tuntuu vaan kuin viesti ei menisi perille, vaikka joitakin kohtia alleviivaisinkin. Ehkä hän ei keskity lukemaansa, tai sitten en osaa kirjoittaa kyllin hyvin.

        On mahdollista että hän tulee lukemaan tämän täällä aloittamani keskustelun jossain vaiheessa. En tiedä sitten onko se hyvä vaiko huono asia ja meneekö kaikki aina vaan hullummaksi.

        On totta että se mitä minä olen täällä kirjoittanut, on vain sen toisen osapuolen näkökulma. Tarinalla on toinenkin puolensa ja myönnän että minussa itsessänikin on paljon vikaa. On minussakin perfektionistin ja besserwisserin vikaa. Vaan aivan kontrollifriikki en kuitenkaan ole. Minulla olisi suuri tahto elää naiseni ja lasteni kanssa rauhassa siten että kaikilla olisi hyvä ja vapautunut olo, mutta kuitenkin se mitä on yhteisesti sovittu pitää.

    • ja heti

      mulla on samanlainen jankuttajakusipää, joka saattaa huutaa jonninjoutavaa paskaa vaikka 2-3 tuntia. Nähty on. Lapset eivät kestäisi kuunnella hullun huutoa, ja itkevät hysteerisenä, mutta sehän ei äityliä ollenkaan haittaa.

      Antaisin sellaisen ennusteen sinulle, että jankutus ja sinuun kohdistuva psyykkaaminen tulee vain pahenemään ajan myötä. Lopulta se pinna sinultakin katkeaa (jokaiselta jossakin vaiheessa) ja annat siinä tilanteessa kunnolla ja isän kädestä. Se voikin sitten olla jo rankempaa katseltavaa, ei kannata odottaa, että se tapahtuu, lopeta suhde vielä hyvän sään aikaan..

      • Cityvihreä

        Mun järjenjuoksuuni ja oikeustajuuni ei sovi se että aikuinen nainen ei osaa sulkea suutaan - ei vaikka sitä pyytää nätisti tai käskee rumasti. Avokämmen olisi tietty yksi ratkaisu, mutta voihan siitä tulla lisää huutoa… Leikki sikseen. En aio lyödä. Enkä aio lähteä kotoani karkuun – minulla on vähintäänkin riittävä oikeutus elää siellä. Sen verran paljon olen nähnyt vaivaa seinät ympärillemme saadakseni.

        On muuten aika jännä juttu miten koemme saman tilanteen toisin. Kun sanon ”älä huuda”, vastaus on että hän ei ole vielä edes aloittanutkaan. Miten itse koet tilanteen, jossa toinen puhuu hyvin kovalla äänellä vihaiseen äänensävyyn taukoamatta? Niin kovaa että sen on pakko kuulua naapuriasuntoon. Onko tämä huutamista vaiko asiallista keskustelua?

        Vaan olen minäkin huutanut. Voin keskustella pitkään ihan rauhallisesti, mutta jos toinen ärsyttää ja ärsyttää, jankuttaa ja jankuttaa, menee jossain vaiheessa pinna ja sitten sanon hyvin rumasti ja äänekkäästi. Anteeksi naapurit. On vaan sääli että tilanne menee monesti niin pitkälle että on pakko jyrähtää. Kaikki pääsisivät niin paljon helpommalla jos ei tarvitsisi jauhaa turhasta. Ei jankutettaisi ja ärsytettäisi turhan takia. Kuunneltaisiin toista ja otettaisiin tosissaan se mitä sanotaan.

      • pwo
        Cityvihreä kirjoitti:

        Mun järjenjuoksuuni ja oikeustajuuni ei sovi se että aikuinen nainen ei osaa sulkea suutaan - ei vaikka sitä pyytää nätisti tai käskee rumasti. Avokämmen olisi tietty yksi ratkaisu, mutta voihan siitä tulla lisää huutoa… Leikki sikseen. En aio lyödä. Enkä aio lähteä kotoani karkuun – minulla on vähintäänkin riittävä oikeutus elää siellä. Sen verran paljon olen nähnyt vaivaa seinät ympärillemme saadakseni.

        On muuten aika jännä juttu miten koemme saman tilanteen toisin. Kun sanon ”älä huuda”, vastaus on että hän ei ole vielä edes aloittanutkaan. Miten itse koet tilanteen, jossa toinen puhuu hyvin kovalla äänellä vihaiseen äänensävyyn taukoamatta? Niin kovaa että sen on pakko kuulua naapuriasuntoon. Onko tämä huutamista vaiko asiallista keskustelua?

        Vaan olen minäkin huutanut. Voin keskustella pitkään ihan rauhallisesti, mutta jos toinen ärsyttää ja ärsyttää, jankuttaa ja jankuttaa, menee jossain vaiheessa pinna ja sitten sanon hyvin rumasti ja äänekkäästi. Anteeksi naapurit. On vaan sääli että tilanne menee monesti niin pitkälle että on pakko jyrähtää. Kaikki pääsisivät niin paljon helpommalla jos ei tarvitsisi jauhaa turhasta. Ei jankutettaisi ja ärsytettäisi turhan takia. Kuunneltaisiin toista ja otettaisiin tosissaan se mitä sanotaan.

        pelkästään ei riitä. Sinun pitää istua vaimon kanssa alas ja kysyä mitä hän luki. Kysyt niin kauan, kunnes hän sanoo sen mitä sinä haluat kuulla niin että hän todella on mielestäsi tajunnut, mitä sanoit ja ennen kaikkea miltä sinusta silloin tuntui. Voit kirjoittaa romaanin, mutta jos hänen ei tarvitse toistaa lukemaansa sinun näkemänä, niin silloin siitä ei ole mitään hyötyä.

        Joku jossain neuvoi, että paras keino pelastaa avioliitto tai liitto on, ettei puhu laisinkaan ongelmista. Varmaan ihan käypä neuvo sekin!

      • Cityvihreä
        pwo kirjoitti:

        pelkästään ei riitä. Sinun pitää istua vaimon kanssa alas ja kysyä mitä hän luki. Kysyt niin kauan, kunnes hän sanoo sen mitä sinä haluat kuulla niin että hän todella on mielestäsi tajunnut, mitä sanoit ja ennen kaikkea miltä sinusta silloin tuntui. Voit kirjoittaa romaanin, mutta jos hänen ei tarvitse toistaa lukemaansa sinun näkemänä, niin silloin siitä ei ole mitään hyötyä.

        Joku jossain neuvoi, että paras keino pelastaa avioliitto tai liitto on, ettei puhu laisinkaan ongelmista. Varmaan ihan käypä neuvo sekin!

        Munakasta ei voi tehdä rikkomatta ensin munia. Tässä on rikottu nyt sen verran paljon puolin ja toisin, että seurauksena on joku maukas ateria tai melkoinen sotku.

        Monet aikaisemmat riidat on vain vaiettu kuoliaaksi, ja elämä on jatkunut. Mikään ei kuitenkaan ole välttämättä muuttunut juurikaan, ja niin olemme pudonneet, jos ei nyt ihan siihen samaan monttuun, niin siihen viereiseen kuitenkin.

        Tällä kerralla haen pysyvää muutosta. Molemmin puolin. Tällä kerralla ongelmia ei lakaista maton alle vaan ne käydään läpi. Joko kaksistaan tai sitten ammattilaisen avulla. En aio jatkaa hänen kanssaan sillä tavoin mitä olemme eläneet. Edes nämä kulissit eivät ole sen arvoisia. Minun on saatava hengittää. Ja nauraa taas pitkästä aikaa muuallakin kuin töissä.

      • Cityvihreä
        Cityvihreä kirjoitti:

        Munakasta ei voi tehdä rikkomatta ensin munia. Tässä on rikottu nyt sen verran paljon puolin ja toisin, että seurauksena on joku maukas ateria tai melkoinen sotku.

        Monet aikaisemmat riidat on vain vaiettu kuoliaaksi, ja elämä on jatkunut. Mikään ei kuitenkaan ole välttämättä muuttunut juurikaan, ja niin olemme pudonneet, jos ei nyt ihan siihen samaan monttuun, niin siihen viereiseen kuitenkin.

        Tällä kerralla haen pysyvää muutosta. Molemmin puolin. Tällä kerralla ongelmia ei lakaista maton alle vaan ne käydään läpi. Joko kaksistaan tai sitten ammattilaisen avulla. En aio jatkaa hänen kanssaan sillä tavoin mitä olemme eläneet. Edes nämä kulissit eivät ole sen arvoisia. Minun on saatava hengittää. Ja nauraa taas pitkästä aikaa muuallakin kuin töissä.

        Avovaimoni luki tämän käydyn keskustelun tänä aamuna. Hänelle tuli yllätyksenä se miten negatiivisesti hänestä ajattelen. Minulle tuli yllätyksenä se että hänelle tuli yllätyksenä se miten negatiivisesti hänestä ajattelen. Eikö hän tosiaan ole malttanut kuunnella, mitä olen hänelle puhunut? Eikö hän tosiaan ole malttanut lukea sitä mitä on aiemmin lukenut?

        Jäi sellainen olo, että hän ei olisikaan enää lähtöaikeissa. Ja että hän ymmärtäisi että en välttämättä tahdo hänen jäävän enää. Ihan niin kuin ääni kellossa olisi muuttumassa?

        Hetkittäin tuntuu siltä kuin tämä kaikki "mä lähden nyt" -touhu olisi hänen puoleltaan sairasta leikkiä. Jonkinlainen hätähuuto, epätoivoinen viimeinen oljenkorsi - en tiedä. Riidat menevät usein niin että hän vinkuu siitä miten häntä on loukattu (niin varmasti onkin) mutta hän ei ymmärrä sitä mikä tilanteeseen on johtanut, ja miten hän on sitä edesauttanut. Ja sitä hän ei tosiaankaan hiffaa, miten jumalattoman isoja pettymyksiä hän on minulle tuottanut ja miten vaikeaa jojon kanssa on elää. En tosiaankaan ole saanut nukutuksi aikoihin. Viini on huono unilääke ja eipä noita unilääkkeitäkään voi rajattomiin nappailla.

        Meillä on reilu viikko aikaa miettiä mitä tahdomme. Alammeko ylipäätään edes hieroa sopua, vai oliko tämä tässä. Onneksi huomenna on ne äijätuparit - saa vähäksi aikaa muuta mietittävää. On aika kipeä tilanne, kun juhlistamme uutta asuntoa - joka saattaa mennä saman tien myyntiin. Mulla on muuan ässä hihassa, mutta en voi sitä tässä paljastaa siltä varalta että avokkini vierailee palstalla uudestaan.

      • valitettavasti
        Cityvihreä kirjoitti:

        Avovaimoni luki tämän käydyn keskustelun tänä aamuna. Hänelle tuli yllätyksenä se miten negatiivisesti hänestä ajattelen. Minulle tuli yllätyksenä se että hänelle tuli yllätyksenä se miten negatiivisesti hänestä ajattelen. Eikö hän tosiaan ole malttanut kuunnella, mitä olen hänelle puhunut? Eikö hän tosiaan ole malttanut lukea sitä mitä on aiemmin lukenut?

        Jäi sellainen olo, että hän ei olisikaan enää lähtöaikeissa. Ja että hän ymmärtäisi että en välttämättä tahdo hänen jäävän enää. Ihan niin kuin ääni kellossa olisi muuttumassa?

        Hetkittäin tuntuu siltä kuin tämä kaikki "mä lähden nyt" -touhu olisi hänen puoleltaan sairasta leikkiä. Jonkinlainen hätähuuto, epätoivoinen viimeinen oljenkorsi - en tiedä. Riidat menevät usein niin että hän vinkuu siitä miten häntä on loukattu (niin varmasti onkin) mutta hän ei ymmärrä sitä mikä tilanteeseen on johtanut, ja miten hän on sitä edesauttanut. Ja sitä hän ei tosiaankaan hiffaa, miten jumalattoman isoja pettymyksiä hän on minulle tuottanut ja miten vaikeaa jojon kanssa on elää. En tosiaankaan ole saanut nukutuksi aikoihin. Viini on huono unilääke ja eipä noita unilääkkeitäkään voi rajattomiin nappailla.

        Meillä on reilu viikko aikaa miettiä mitä tahdomme. Alammeko ylipäätään edes hieroa sopua, vai oliko tämä tässä. Onneksi huomenna on ne äijätuparit - saa vähäksi aikaa muuta mietittävää. On aika kipeä tilanne, kun juhlistamme uutta asuntoa - joka saattaa mennä saman tien myyntiin. Mulla on muuan ässä hihassa, mutta en voi sitä tässä paljastaa siltä varalta että avokkini vierailee palstalla uudestaan.

        Olen elänyt joskus kymmenisen vuotta samanlaisessa jankutus, ärsytys, julkisten nolausten ja riitelyn suhteen. Ei se muuttunut vuosien myötä kuin pahempaan suuntaan, vaikka välillä oli mukamas yrityksiä muuttaa käytöstä. Oma teoriani on se, että on vain olemassa vittumaisia ihmisiä (jotka eivät välttämättä sitä itsekään haluaisi olla). En tiedä, millä tuon perusluonteen voi muuttaa, tuskin millään. Sen voin vakuuttaa, että jos katsot tuota kymmenen vuotta, ja olet huomaamattasi ilmainen mielisairaanhoitaja, tulet palamaan henkisesti loppuun. Minäkin voin vain neuvoa, että lopeta suhde.

      • kooie
        Cityvihreä kirjoitti:

        Avovaimoni luki tämän käydyn keskustelun tänä aamuna. Hänelle tuli yllätyksenä se miten negatiivisesti hänestä ajattelen. Minulle tuli yllätyksenä se että hänelle tuli yllätyksenä se miten negatiivisesti hänestä ajattelen. Eikö hän tosiaan ole malttanut kuunnella, mitä olen hänelle puhunut? Eikö hän tosiaan ole malttanut lukea sitä mitä on aiemmin lukenut?

        Jäi sellainen olo, että hän ei olisikaan enää lähtöaikeissa. Ja että hän ymmärtäisi että en välttämättä tahdo hänen jäävän enää. Ihan niin kuin ääni kellossa olisi muuttumassa?

        Hetkittäin tuntuu siltä kuin tämä kaikki "mä lähden nyt" -touhu olisi hänen puoleltaan sairasta leikkiä. Jonkinlainen hätähuuto, epätoivoinen viimeinen oljenkorsi - en tiedä. Riidat menevät usein niin että hän vinkuu siitä miten häntä on loukattu (niin varmasti onkin) mutta hän ei ymmärrä sitä mikä tilanteeseen on johtanut, ja miten hän on sitä edesauttanut. Ja sitä hän ei tosiaankaan hiffaa, miten jumalattoman isoja pettymyksiä hän on minulle tuottanut ja miten vaikeaa jojon kanssa on elää. En tosiaankaan ole saanut nukutuksi aikoihin. Viini on huono unilääke ja eipä noita unilääkkeitäkään voi rajattomiin nappailla.

        Meillä on reilu viikko aikaa miettiä mitä tahdomme. Alammeko ylipäätään edes hieroa sopua, vai oliko tämä tässä. Onneksi huomenna on ne äijätuparit - saa vähäksi aikaa muuta mietittävää. On aika kipeä tilanne, kun juhlistamme uutta asuntoa - joka saattaa mennä saman tien myyntiin. Mulla on muuan ässä hihassa, mutta en voi sitä tässä paljastaa siltä varalta että avokkini vierailee palstalla uudestaan.

        meininkiä tuollainen ässän vetäminen hihasta. Sinähän käytät henkistä kiristystä, koska taatusti avokkisi käy uudestaan palstaa lukemassa jos on jo käynyt. Mikä ässä ja mikä se sellainen suhde on, jos avokilta on asiaa pimitetty vai saanko vain väärän kuvan? Taidatte olla kumpikin sairastuneet toisistanne. Ei kuulosta kyllä mitenkään ideaalisuhteelta miltään osin tuo teidän elämänne. En usko, että teistä kumpikaan on vähemmän syyllinen vallitsevaan tilanteeseen. Katso siis itse ensin peiliin ja mieti mitä voit itse tehdä toisin. Sano vaimokkeellesikin, että ottaa ihan itse peilin käteensä ja miettii, millä tavoin voisi suhdetta parantaa.

      • Cityvihreä
        kooie kirjoitti:

        meininkiä tuollainen ässän vetäminen hihasta. Sinähän käytät henkistä kiristystä, koska taatusti avokkisi käy uudestaan palstaa lukemassa jos on jo käynyt. Mikä ässä ja mikä se sellainen suhde on, jos avokilta on asiaa pimitetty vai saanko vain väärän kuvan? Taidatte olla kumpikin sairastuneet toisistanne. Ei kuulosta kyllä mitenkään ideaalisuhteelta miltään osin tuo teidän elämänne. En usko, että teistä kumpikaan on vähemmän syyllinen vallitsevaan tilanteeseen. Katso siis itse ensin peiliin ja mieti mitä voit itse tehdä toisin. Sano vaimokkeellesikin, että ottaa ihan itse peilin käteensä ja miettii, millä tavoin voisi suhdetta parantaa.

        En käytä henkistä kiristystä. Avokki voi vapaasti käydä palstaa lukemassa ja kirjoittaa näkemyksensä asioiden kulusta jos niin haluaa.

        Ei, tämä ei ole ideaalisuhde kumminkaan puolin.

    • Cityvihreä

      Do diin. Tuparit on nyt sitten pidetty - eri asia kuinka kauan saan tässä vieltä asua. Puoliksi japanilainen puoliksi suomalainen ystäväni käytti paljon aikaansa loihtiakseen meille toistasataa sushiannospalaa. Ilta meni tosi hienosti siihen saakka kunnes oli aika siirtyä Hotelli Vantaaseen, jolloin osan vaimo kutsui, osan rakko petti ja osa halusi muuten vaan lähteä muualle. Ja sisälle selvinneistä harvoista jotkut alkoivat tilittää suhteitaan naisiin, joiden kanssa olin aikoinaan tehnyt töitä. Voi tsiisuskraist. Ennen iltaa kuvittelin että se olen minä joka repeää jossain vaiheessa ja alkaa spiidaa, mutta se olikin kaksi kolleegaa joilla oli vielä huonompi olo. Hotelli Vantaata kutsutaan "ruotsinlaivasimulaattoriksi" eikä näemmä syyttä, mutta tulin silti kotiin. Huomaathan kellonajan, jolloin tätä kirjoitan?

      Ei se mun avokkini muuten ole ottanut yhtään mitään opikseen. Meillä oli aamulla taas ihan turha flaidis. Ei tästä tule yhtään mitään, alan myöntää sen itselleni. Pitkin hampain.

      • Cityvihreä

        Cityvihreä (vireä?) vastaa itse itselleen. Viimeisen n. viiden vuoden aikana mulla on ollut krapula ehkä n. kaksi kertaa, ja nyt on se toinen menossa. Olo on aikamoinen... Juu ei muuten mutta tyttäret ovat tulossa ihan just.

        Eilinen meni ihan tosi hyvin. Olen tosi kiitollinen siihen että elämässäni on ihmisiä joiden, tukeen tiedän voivani luottaa. Eilisistä vieraista vain yksi tiesi missä oikeasti mennään. Vedin illan hyvin läpi. Mulle tuli yllätyksenä se miten kaksi ukkomiestä spiidasi vaimostaan. Kummankin rouvan tunnen - olemme tehneet töitä yhdessä vuosikausia. Jos ei mene hyvin mulla, ei mene muillakaan. Yllättävää kuulla minkälaisia näennäisesti tyynet naiset voivat olla kotioloissa.

        Samaten - he jotka ovat kuulleet minkälaista minulla on mukamas kiltin naisen kanssa, ovat yllättyneet kuullessan millaista todellisuus oikeasti on.

        En ikimaailmassa ole kadehtinut ketään. Eilisen jälkeen minulla ei ole mitään syytä kadehtia heitä jotka asuvat omakotitaloissa (pääkaupunkiseudulla) kun itse asun "vain" rivitalossa. Eipä näytä olevan elo kovin hääppöistä niiss OK-taloissakaan.

        Avovaimoni on nyt toisaalla. Selvitän työvuoromme ja varaan ajan jollekulle neuvojalle. Tilanteemme on niiiiiiin kovin tulehtunut että emme selviä tästä kaksistaan.

        Odotan tyttäriäni saapuvaksi. Rakastan heitä yli kaiken.

    • kävi näin

      Niinpä tuo on kuin oma tarinani, ikää minulla tosin jokunen vuosi enemmän. Vaan siitä neuvonnasta. Kokeilkaa, mitään ette ainakaan häviä. Omat kokemukset on vaan... miten sen sanoisi.. yhtä tyhjän kanssa. En sieltä paraantavaa reseptiä odottanut, mutta emme kyllä mitään apuakaan saaneet, vaikka useita kertoja kävimmekin.
      Jotenkin kun näin jälkeenpäin mietin, niin aina istunnon jälkeen oli vaan jotenkin tyhjä olo.. Tai miten sen paemmin ilmaisisi, ehkä turha.. Niin, siis ei sieltä mitään neuvoja saanut, tämä avioliittoneuvoja vaan lähinnä kuunteli, kun käsiteltiin samoja juttuja ja riitoja kuin kotonakin. Erästä Vantaan seurakunnan naispuolista avioliittoneuvojaa en kyllä kenellekään osaisi suositella.
      Mutta on kai noita neuvojia joka lähtöön ja ehkä vaan olen niin tyhmä, etten ymmärtänyt.

      • Cityvihreä

        Viime yö oli taas kamala. En saanut nukuttua edes nukahtamislääkkeen avulla ja olin horroksessa koko yön. Puhuimme aamulla kevyesti vaihtoehdoistamme, jotka ovat plan A --> plan F. Keskustelu alkoi nopeasti kiertää kehää - hän toiteli samoja lauseita ja huomaan että hänellä ei ole oikeasti halua sopuun paitsi korkeintaan hänen ehdoillaan. Olen niiiin kyllästynyt kuulemaan "mutta kun sinä olet sellainen". Kun eläisin niin kauan että hän ekrran sanoisi että tämä ongelma johtuu siitä kun hän on sellainen.

        Kriisin puhjettua hän kiristi minua sanomalla että joko menemme neuvottelijalle tai eroamme. Olin hyvin skeptinen lähtemään, mutta nyt tilanne on muuttunut toisinpäin. Minä olen halukkaampi lähtemään kuin hän. Hän taitaa aavistaa, että niskaan tulee rapaa ja entäpäs jos neuvottelija asettuukin minun kannalleni?

        Hän soitti Vantaan Seurakunnan palvelunumeroon ja kuvasi tilanteen. Pitävät kokouksen ja päättävät kuka alkaa hoitaa asiaa ja milloin voimme tavata.

        KYSYMYS EDELLSELLE KIRJOITTAJALLE !! Voitko antaa pienen vinkin kuka se naisneuvottelija, jota et voi suositella, on? Nimen alkukirjaimet, esimerkiksi? Millä tavalla häntä ei voi suositella - puolueellinen, pätemätön?

      • YhM42v
        Cityvihreä kirjoitti:

        Viime yö oli taas kamala. En saanut nukuttua edes nukahtamislääkkeen avulla ja olin horroksessa koko yön. Puhuimme aamulla kevyesti vaihtoehdoistamme, jotka ovat plan A --> plan F. Keskustelu alkoi nopeasti kiertää kehää - hän toiteli samoja lauseita ja huomaan että hänellä ei ole oikeasti halua sopuun paitsi korkeintaan hänen ehdoillaan. Olen niiiin kyllästynyt kuulemaan "mutta kun sinä olet sellainen". Kun eläisin niin kauan että hän ekrran sanoisi että tämä ongelma johtuu siitä kun hän on sellainen.

        Kriisin puhjettua hän kiristi minua sanomalla että joko menemme neuvottelijalle tai eroamme. Olin hyvin skeptinen lähtemään, mutta nyt tilanne on muuttunut toisinpäin. Minä olen halukkaampi lähtemään kuin hän. Hän taitaa aavistaa, että niskaan tulee rapaa ja entäpäs jos neuvottelija asettuukin minun kannalleni?

        Hän soitti Vantaan Seurakunnan palvelunumeroon ja kuvasi tilanteen. Pitävät kokouksen ja päättävät kuka alkaa hoitaa asiaa ja milloin voimme tavata.

        KYSYMYS EDELLSELLE KIRJOITTAJALLE !! Voitko antaa pienen vinkin kuka se naisneuvottelija, jota et voi suositella, on? Nimen alkukirjaimet, esimerkiksi? Millä tavalla häntä ei voi suositella - puolueellinen, pätemätön?

        Luin koko hela ketjun läpi kun vähän samankaltaisen perhehelvetin kävin aikoinaan lävitse. Kuvailisin sitä sanoin "kun maailmakaan ei riitä". Luonteesi on selvästikin rationaalinen tulos tai ulos tyyppi ja ei siinä mitään pahaa olekaan. Vaikeus on oikeastaan tämä; Pitää löytää se derivaatta jossa voi todeta että kamelinselkä meni just nyt poikki. Sen jälkeen on paljon helpompi suunnata kaikki vapautuva reaalienergia pistämään asiat halki poikki pinoon. Tässä vaiheessa siippa menee epätoivoiseksi, mutta junaa ei voi enää pysäyttää. Siinä vaiheessa on kuitenkin syytä varoa ettei vaimon kaveri, Mora tule yöllä käymään. Hänhän sitten sanoo oikeudessa että tapoin narsistin kun en enään kestänyt. Tästä tuli kyllä aika paha, no olkoon..

      • Cityvihreä
        YhM42v kirjoitti:

        Luin koko hela ketjun läpi kun vähän samankaltaisen perhehelvetin kävin aikoinaan lävitse. Kuvailisin sitä sanoin "kun maailmakaan ei riitä". Luonteesi on selvästikin rationaalinen tulos tai ulos tyyppi ja ei siinä mitään pahaa olekaan. Vaikeus on oikeastaan tämä; Pitää löytää se derivaatta jossa voi todeta että kamelinselkä meni just nyt poikki. Sen jälkeen on paljon helpompi suunnata kaikki vapautuva reaalienergia pistämään asiat halki poikki pinoon. Tässä vaiheessa siippa menee epätoivoiseksi, mutta junaa ei voi enää pysäyttää. Siinä vaiheessa on kuitenkin syytä varoa ettei vaimon kaveri, Mora tule yöllä käymään. Hänhän sitten sanoo oikeudessa että tapoin narsistin kun en enään kestänyt. Tästä tuli kyllä aika paha, no olkoon..

        Jos mulla on jossain vaiheessa aikaa, kirjoitan miten naurettavan pienestä tämä viimeisin - aivan kerrassaan naurettava flaidis sai alkunsa. Miten avovaimo pilasi oman syntymäpäivänsä ja sitä seuranneen viikonlopun. Hän ei arvannut mitä sai aikaiseksi, kun riehui lasten läsnäollessa. Juna on lähtenyt liikkeelle, ja sitä on vaikea pysäyttää enää. Ei mahdotonta, mutta hyvin vaikeaa.

        Pitäisin hyvin epätodennäköisenä että Mora viuhahtaisi... vaikka kyllähän naisetkin turvautuvat väkivaltaan. Juttelin äsken kolleegan kanssa, ja hän kertoi saaneensa vaimoltaan sellaisen iskun takaraivoonsa että näki tähtiä. Uskomatonta... ja niin hillitty upea nainen.

        Mun duunini kymmenen hengen avokonttorissa on tosi stressaavaa silloin kun on tilanne päällä. Täällä mulla kuitenkin pitää hermo hyvin, tiukassakin paikassa - tässä ei voi hermoilla eikä koskaan näyttää siltä että homma on hilkulla karata käsistä. Paha vaan että kotona ei jaksa kuunnella mitään ylimääräistä. En ole mikään yli-ihminen - on pakko olla edes yksi paikka jossa saa olla rauhassa.

        En tiedä mitä tunnen avovaimoani kohtaan. Luulisi että olisin vihainen - mutta ennemminkin koen sääliä. Säälittää kun hän ei ihan oikeasti ymmärrä mitä aloitti ja mitä on menettämässä. Hänellä ei ole omia lapsia - vain vanha hampaaton koira. Tällä menolla pian ei ole enää miestäkään, ei mökkiä jossa käydä tai rivaria jossa asua.

      • Hampaat Nauraa :)))
        Cityvihreä kirjoitti:

        Jos mulla on jossain vaiheessa aikaa, kirjoitan miten naurettavan pienestä tämä viimeisin - aivan kerrassaan naurettava flaidis sai alkunsa. Miten avovaimo pilasi oman syntymäpäivänsä ja sitä seuranneen viikonlopun. Hän ei arvannut mitä sai aikaiseksi, kun riehui lasten läsnäollessa. Juna on lähtenyt liikkeelle, ja sitä on vaikea pysäyttää enää. Ei mahdotonta, mutta hyvin vaikeaa.

        Pitäisin hyvin epätodennäköisenä että Mora viuhahtaisi... vaikka kyllähän naisetkin turvautuvat väkivaltaan. Juttelin äsken kolleegan kanssa, ja hän kertoi saaneensa vaimoltaan sellaisen iskun takaraivoonsa että näki tähtiä. Uskomatonta... ja niin hillitty upea nainen.

        Mun duunini kymmenen hengen avokonttorissa on tosi stressaavaa silloin kun on tilanne päällä. Täällä mulla kuitenkin pitää hermo hyvin, tiukassakin paikassa - tässä ei voi hermoilla eikä koskaan näyttää siltä että homma on hilkulla karata käsistä. Paha vaan että kotona ei jaksa kuunnella mitään ylimääräistä. En ole mikään yli-ihminen - on pakko olla edes yksi paikka jossa saa olla rauhassa.

        En tiedä mitä tunnen avovaimoani kohtaan. Luulisi että olisin vihainen - mutta ennemminkin koen sääliä. Säälittää kun hän ei ihan oikeasti ymmärrä mitä aloitti ja mitä on menettämässä. Hänellä ei ole omia lapsia - vain vanha hampaaton koira. Tällä menolla pian ei ole enää miestäkään, ei mökkiä jossa käydä tai rivaria jossa asua.

        - Pidät häntä vain avovaimona ??? D

      • pwo
        Cityvihreä kirjoitti:

        Jos mulla on jossain vaiheessa aikaa, kirjoitan miten naurettavan pienestä tämä viimeisin - aivan kerrassaan naurettava flaidis sai alkunsa. Miten avovaimo pilasi oman syntymäpäivänsä ja sitä seuranneen viikonlopun. Hän ei arvannut mitä sai aikaiseksi, kun riehui lasten läsnäollessa. Juna on lähtenyt liikkeelle, ja sitä on vaikea pysäyttää enää. Ei mahdotonta, mutta hyvin vaikeaa.

        Pitäisin hyvin epätodennäköisenä että Mora viuhahtaisi... vaikka kyllähän naisetkin turvautuvat väkivaltaan. Juttelin äsken kolleegan kanssa, ja hän kertoi saaneensa vaimoltaan sellaisen iskun takaraivoonsa että näki tähtiä. Uskomatonta... ja niin hillitty upea nainen.

        Mun duunini kymmenen hengen avokonttorissa on tosi stressaavaa silloin kun on tilanne päällä. Täällä mulla kuitenkin pitää hermo hyvin, tiukassakin paikassa - tässä ei voi hermoilla eikä koskaan näyttää siltä että homma on hilkulla karata käsistä. Paha vaan että kotona ei jaksa kuunnella mitään ylimääräistä. En ole mikään yli-ihminen - on pakko olla edes yksi paikka jossa saa olla rauhassa.

        En tiedä mitä tunnen avovaimoani kohtaan. Luulisi että olisin vihainen - mutta ennemminkin koen sääliä. Säälittää kun hän ei ihan oikeasti ymmärrä mitä aloitti ja mitä on menettämässä. Hänellä ei ole omia lapsia - vain vanha hampaaton koira. Tällä menolla pian ei ole enää miestäkään, ei mökkiä jossa käydä tai rivaria jossa asua.

        mitään seurakunnan avioliittoneuvontaa, en todellakaan! Ylipäätään avioliittoneuvonnan valinnassa pitää olla todella varovainen, koska kriittistä onnistumiselle on oikeanlainen neuvoja (kunnolla koulutettu). Jos osaat englantia niin katso netistä mitä siellä sanotaan avioliittoneuvonnasta ja -neuvojista ja heidän koulutuksestaan. Ehkä osa kritiikistä sopii suomalaisiinkin neuvojiin..

        Mitä se vaimoke teki pilatakseen syntymäpäivänsä? Sinä et ole kuitenkaan vastuussa hänen käytöksestään, joten anna vaimon raivota miten haluaa. Aseta ehtoja parisuhteellenne: lääkitys, tai psykologille meno ja heti, tai asumusero tai jotain muuta, millä hänelle olisi merkitystä ja joka voisi saada hänet tajuamaan tilanteen vakavuus.

        Epäilen, että kyse on syvemmistä vaikeuksista, joihin sinä et voi vaikuttaa. Vertaapa itseäsi hänen edellisiin kumppaneihin sen verran, että millaisia vaikeuksia hänellä oli edellisissä suhteissa, miten olet erilainen, mikä teillä meni eri tavalla niin että hän nyt oireilee? Ehdottomasti vaadit häntä käymään lääkärissä eikä mikään omalääkäri vaan ihan psykiatri.

        Parisuhteen ongelmiin tarvitaan aina kaksi. Joku sinun toiminnassasi saattaa provosoida vaimon käyttäytymään kuten hän käyttäytyy. Parasta saattaisi siis olla vain hällä väliä asenne, oman elämän hän pilaa huonoilla valinnoilla ja käytöksellä. Koita olla välittämättä ja ota tavaksi kohautella olkia. Kun olet välinpitämätön niin se voi olla ihan paras herättelijä. Muista, että emme tiedä mikä taustalla on, eli voi olla että vaimosi on sairas eikä tee tai sano asioita tahallaan loukatakseen, vaan koska ei pysty asiaa muuttamaan (hormonit, masennus, muut mielenterveyshäiriöt).

        Missä siis on sinun tukesi vaimosi mahdolliseen sairauteen?

      • Cityvihreä
        pwo kirjoitti:

        mitään seurakunnan avioliittoneuvontaa, en todellakaan! Ylipäätään avioliittoneuvonnan valinnassa pitää olla todella varovainen, koska kriittistä onnistumiselle on oikeanlainen neuvoja (kunnolla koulutettu). Jos osaat englantia niin katso netistä mitä siellä sanotaan avioliittoneuvonnasta ja -neuvojista ja heidän koulutuksestaan. Ehkä osa kritiikistä sopii suomalaisiinkin neuvojiin..

        Mitä se vaimoke teki pilatakseen syntymäpäivänsä? Sinä et ole kuitenkaan vastuussa hänen käytöksestään, joten anna vaimon raivota miten haluaa. Aseta ehtoja parisuhteellenne: lääkitys, tai psykologille meno ja heti, tai asumusero tai jotain muuta, millä hänelle olisi merkitystä ja joka voisi saada hänet tajuamaan tilanteen vakavuus.

        Epäilen, että kyse on syvemmistä vaikeuksista, joihin sinä et voi vaikuttaa. Vertaapa itseäsi hänen edellisiin kumppaneihin sen verran, että millaisia vaikeuksia hänellä oli edellisissä suhteissa, miten olet erilainen, mikä teillä meni eri tavalla niin että hän nyt oireilee? Ehdottomasti vaadit häntä käymään lääkärissä eikä mikään omalääkäri vaan ihan psykiatri.

        Parisuhteen ongelmiin tarvitaan aina kaksi. Joku sinun toiminnassasi saattaa provosoida vaimon käyttäytymään kuten hän käyttäytyy. Parasta saattaisi siis olla vain hällä väliä asenne, oman elämän hän pilaa huonoilla valinnoilla ja käytöksellä. Koita olla välittämättä ja ota tavaksi kohautella olkia. Kun olet välinpitämätön niin se voi olla ihan paras herättelijä. Muista, että emme tiedä mikä taustalla on, eli voi olla että vaimosi on sairas eikä tee tai sano asioita tahallaan loukatakseen, vaan koska ei pysty asiaa muuttamaan (hormonit, masennus, muut mielenterveyshäiriöt).

        Missä siis on sinun tukesi vaimosi mahdolliseen sairauteen?

        Jos olisin saamaton sohvaperuna, ymmärtäisin paremmin jos minulle tehtäisiin vapaapäiviksi tehtävälistoja, mutta kun en ole mikään vetelys… Tuossa meni kaksi kuukautta siten että minulla oli vajaa yksi (1) vapaapäivä siten että saatoin huilata ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. Kaiken suinkin irtoavan ajan tein jotain hyödyllistä – pakkasin muuttotavaraa, järjestelin asioita, shoppailin, ulkoilutin raivaussahaa ja tietenkin järjestin kaverini kanssa muuton. Kannoin, purin, asensin… Ruuvasin, porasin ja väänsin.

        Siitä huolimatta hän pyysi kaikenlaista. Asentaisinko vielä telkkarin – sellaisella hetkellä jolloin olisin kovasti kaivannut sitä että olisin saanut istua vartin aloillani. Kieltämättä tulistuin kovasti ja annoin hänen kuulla kunniansa. Se telkkarin asentaminen ei muuten ollut ihan läpihuutojuttu – johtoja on n. 40, kun samaan pakettiin pitää saada myös kotiteatteri, Wii, digiboksi ja DVD.

        Ja edelleenkin sain toiveita vapaapäivikseni. Huomautin asiasta ja kerroin että en pidä hoputtamisesta. Samaan aikaan hän jätti tekemättä sen mitä toivoin hänen tekevän. Ei koskaan pyyhkinyt sälekaihtimia ja kodinhoitohuoneen järjestely jäi myös kontolleni juuri ennen tupareita. Eipä olisi ollut iso homma.

        Kannoin ylätasanteelle joitakin levyjä, ja koska arvasin että niistä tulee sanomista, mainitsin että pilkon ne seuraavana päivänä. Levyt estivät kylppärin oven sulkeutumisen.

        Ja niin vaan niistä mainittiin seuraavana aamuna – voisivatko nämä lähteä tästä. Olin kyllä sanonut että pilkon ne kyllä. Uuvutin itseni sinä päivänä töillä. Tekstasin hänelle töihin ja ilmoitin jälleen kerran, että en pidä hoputtamisesta ja tehtävälistoista. Tekstarit ovat tallessa ja ne olivat ihan oikeasti neutraaleja

        Fillaroin kauppa-asioille ja tein parhaan täytekakun mitä olen koskaan tehnyt. Lahjojen eteen olin nähnyt vaivaa – teetin hänen ulkomaanmatkojen VHS-nauhoista DVD:n ja ostin myös muuta katsottavaa.

        Töistä tullessaan hän oli kuin myrskyn merkki allakan kulmassa, koska olin tekstannut hänelle enkä juuri noteeranut hänen saapumistaan. Papatus alkoi. Söimme kireän ilmapiirin vallitessa, ja siirryimme pakettien avaamiseen. Oli vaivautunut olo. Tuli kakun vuoro, ja minulla oli sen verran paha olo että en kyennyt koskemaan kakkuun. Oli kovia rintakipuja ja niin vetäydyin makuuhuoneeseen lepäämään. Naisväki seurasi perässä ja papatus jatkui ja paheni. Kuopus karkasi äidilleen ja lähdin pitkälle kävelylenkille. Aikanaan pistin loput täytekakusta bioroskikseen.

        Sen illan jälkeen mikään ei ole ollut entisellään. Se väliin jäänyt viikonloppu kaihertaa mieltäni pahasti, sillä se olisi ollut onnistuessaan mieleenpainuva. Poro- ja karhupatee olivat maittavia, kuohuviini samoin. Kirjamessut eivät olleet mistään kotoisin yksikseen käytynä, ei myöskään viini-ja ruokamessut siinä vieressä.

        ***

        En tiedä sitten oliko seurakunnan neuvontapiste juuri oikea. Olen enemmänkin ateisti kuin edes tapakristitty. Ei siellä kuitenkaan kuulemma jeesustella?

        Kyllä varmasti jokin minun käyttäytymisessäni provosoi häntä, mutta miksi ihmeessä hänen exsänsä hermostui aivan yhtälailla? Heitti mustikkakeiton seinään, muistathan? Ja koira on hermoherkkä.

      • pwo
        Cityvihreä kirjoitti:

        Jos olisin saamaton sohvaperuna, ymmärtäisin paremmin jos minulle tehtäisiin vapaapäiviksi tehtävälistoja, mutta kun en ole mikään vetelys… Tuossa meni kaksi kuukautta siten että minulla oli vajaa yksi (1) vapaapäivä siten että saatoin huilata ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. Kaiken suinkin irtoavan ajan tein jotain hyödyllistä – pakkasin muuttotavaraa, järjestelin asioita, shoppailin, ulkoilutin raivaussahaa ja tietenkin järjestin kaverini kanssa muuton. Kannoin, purin, asensin… Ruuvasin, porasin ja väänsin.

        Siitä huolimatta hän pyysi kaikenlaista. Asentaisinko vielä telkkarin – sellaisella hetkellä jolloin olisin kovasti kaivannut sitä että olisin saanut istua vartin aloillani. Kieltämättä tulistuin kovasti ja annoin hänen kuulla kunniansa. Se telkkarin asentaminen ei muuten ollut ihan läpihuutojuttu – johtoja on n. 40, kun samaan pakettiin pitää saada myös kotiteatteri, Wii, digiboksi ja DVD.

        Ja edelleenkin sain toiveita vapaapäivikseni. Huomautin asiasta ja kerroin että en pidä hoputtamisesta. Samaan aikaan hän jätti tekemättä sen mitä toivoin hänen tekevän. Ei koskaan pyyhkinyt sälekaihtimia ja kodinhoitohuoneen järjestely jäi myös kontolleni juuri ennen tupareita. Eipä olisi ollut iso homma.

        Kannoin ylätasanteelle joitakin levyjä, ja koska arvasin että niistä tulee sanomista, mainitsin että pilkon ne seuraavana päivänä. Levyt estivät kylppärin oven sulkeutumisen.

        Ja niin vaan niistä mainittiin seuraavana aamuna – voisivatko nämä lähteä tästä. Olin kyllä sanonut että pilkon ne kyllä. Uuvutin itseni sinä päivänä töillä. Tekstasin hänelle töihin ja ilmoitin jälleen kerran, että en pidä hoputtamisesta ja tehtävälistoista. Tekstarit ovat tallessa ja ne olivat ihan oikeasti neutraaleja

        Fillaroin kauppa-asioille ja tein parhaan täytekakun mitä olen koskaan tehnyt. Lahjojen eteen olin nähnyt vaivaa – teetin hänen ulkomaanmatkojen VHS-nauhoista DVD:n ja ostin myös muuta katsottavaa.

        Töistä tullessaan hän oli kuin myrskyn merkki allakan kulmassa, koska olin tekstannut hänelle enkä juuri noteeranut hänen saapumistaan. Papatus alkoi. Söimme kireän ilmapiirin vallitessa, ja siirryimme pakettien avaamiseen. Oli vaivautunut olo. Tuli kakun vuoro, ja minulla oli sen verran paha olo että en kyennyt koskemaan kakkuun. Oli kovia rintakipuja ja niin vetäydyin makuuhuoneeseen lepäämään. Naisväki seurasi perässä ja papatus jatkui ja paheni. Kuopus karkasi äidilleen ja lähdin pitkälle kävelylenkille. Aikanaan pistin loput täytekakusta bioroskikseen.

        Sen illan jälkeen mikään ei ole ollut entisellään. Se väliin jäänyt viikonloppu kaihertaa mieltäni pahasti, sillä se olisi ollut onnistuessaan mieleenpainuva. Poro- ja karhupatee olivat maittavia, kuohuviini samoin. Kirjamessut eivät olleet mistään kotoisin yksikseen käytynä, ei myöskään viini-ja ruokamessut siinä vieressä.

        ***

        En tiedä sitten oliko seurakunnan neuvontapiste juuri oikea. Olen enemmänkin ateisti kuin edes tapakristitty. Ei siellä kuitenkaan kuulemma jeesustella?

        Kyllä varmasti jokin minun käyttäytymisessäni provosoi häntä, mutta miksi ihmeessä hänen exsänsä hermostui aivan yhtälailla? Heitti mustikkakeiton seinään, muistathan? Ja koira on hermoherkkä.

        syntymäpäivistä kuitenkaan vaimosi näköisiä, vai teitkö niistä sellaiset, että olisit itse viihtynyt..? Ostitko ja näitkö vaivaa vaimosi kaltaisten lahjojen eteen, vai kuvittelitko vain että hänkin näistä tykkää..? Me emme yleensäkään tunne kumppaneitamme tarpeeksi niin, että tietäisimme mitä HE haluavat, tiedämme kyllä mitä ITSE haluamme.

        Kysyn provosoivasti, ja uskon, että vaimosi nalkutusta ei ole helppoa kestää. Mikään ei kelpaa ja ole riittävän hyvää. Vaimosi taitaa keskittyä kaiken negatiivisen huomioimiseen sen sijaan, että arvostaisi sitä mitä hänellä on ja näinhän olet sen tainnut itsekin täällä ilmaista. Jätä hetkeksi huomiotta se, mistä hän nalkuttaa ja mieti mikä siellä taustalla on. Onko teillä riittävästi hellyyttä, onko seksiä? Minä itse taidan olla nainen, joka kaipaa seksiä kun nalkutus alkaa. Olen huomannut miehissä samaa vikaa, kun on liian kauan viimeisestä kerrasta..

        Teillä taitaa olla kyse siitä, että te kumpikaan ette hyväksy toisianne sellaisina kuin olette. Siinä on koko teidän ongelmienne ydin. Asenteesta kaikki lähtee. Kun sinä lakkaat toimimasta vaimosi käskyjen mukaan, niin hän hoitanee asiat itse kun niitä kukaan muu ei hoida. Lakkaa siis palvelemasta häntä ja luovu omasta siisteydestäsikin, jotta jaksat itse tuossa suhteessa elää. Älä tee itsellesi enempää stressiä kuin sinulla jo on. Rentoudu, ja kyllä jos nainen ei itse osaa mitään tehdä niin eipä sitä mitään saakaan, jos sinä vain lakkaisit olemasta hänen lakeijansa :) Marttyyrin roolia teistä ei kummankaan kuitenkaan pitäisi ottaa.

      • Cityvihreä
        pwo kirjoitti:

        syntymäpäivistä kuitenkaan vaimosi näköisiä, vai teitkö niistä sellaiset, että olisit itse viihtynyt..? Ostitko ja näitkö vaivaa vaimosi kaltaisten lahjojen eteen, vai kuvittelitko vain että hänkin näistä tykkää..? Me emme yleensäkään tunne kumppaneitamme tarpeeksi niin, että tietäisimme mitä HE haluavat, tiedämme kyllä mitä ITSE haluamme.

        Kysyn provosoivasti, ja uskon, että vaimosi nalkutusta ei ole helppoa kestää. Mikään ei kelpaa ja ole riittävän hyvää. Vaimosi taitaa keskittyä kaiken negatiivisen huomioimiseen sen sijaan, että arvostaisi sitä mitä hänellä on ja näinhän olet sen tainnut itsekin täällä ilmaista. Jätä hetkeksi huomiotta se, mistä hän nalkuttaa ja mieti mikä siellä taustalla on. Onko teillä riittävästi hellyyttä, onko seksiä? Minä itse taidan olla nainen, joka kaipaa seksiä kun nalkutus alkaa. Olen huomannut miehissä samaa vikaa, kun on liian kauan viimeisestä kerrasta..

        Teillä taitaa olla kyse siitä, että te kumpikaan ette hyväksy toisianne sellaisina kuin olette. Siinä on koko teidän ongelmienne ydin. Asenteesta kaikki lähtee. Kun sinä lakkaat toimimasta vaimosi käskyjen mukaan, niin hän hoitanee asiat itse kun niitä kukaan muu ei hoida. Lakkaa siis palvelemasta häntä ja luovu omasta siisteydestäsikin, jotta jaksat itse tuossa suhteessa elää. Älä tee itsellesi enempää stressiä kuin sinulla jo on. Rentoudu, ja kyllä jos nainen ei itse osaa mitään tehdä niin eipä sitä mitään saakaan, jos sinä vain lakkaisit olemasta hänen lakeijansa :) Marttyyrin roolia teistä ei kummankaan kuitenkaan pitäisi ottaa.

        Pikavastaus.

        Ihmettelen kuka nainen ei toivoisi että töistä palattuaan pöydässä olisi odottamassa kakku ja lahjoja? Tuli kalliiksi teettää hänen VHS-kaseteistaan DVD:itä liikkeessä (130 e). Tiedän että ne ovat hänelle tärkeitä. Hän on asunut pitkään ulkomailla. Jos lahja olisi ollut joku Anttilan yöpaita, sitä voisi ylenkatsoakin.

        Hiljattain saunareissulla mainitsin, että minun on vaikea nukkua samassa sängyssä ilman kanssakäymistä. Hän oli koko illan kuin viulunkieli, mutta antautui valojen sammuttua. Sillä kerralla seksi oli poikkeuksellisen hyvää. Uskon ehdottomasti sovintoseksiin. Se on toiminut ennenkin aikaisemmissa suhteissa. Ainakin hetken aikaa.

        Seksiä ei ole ollut riittävästi. Meillä on se sama tilanne kuin monella parilla - kaipaan enemmän hydrauliikkaa, hän hellyyttä. Sinä viikonloppuna olisi ollut riittävästi molempia.

        Enpä taida luopua siisteydestäni... Vieraissa käyminen pyörii mielessä - jos kerran minua aina syyllistetään, miksen sitten antaisi periksi...

    • Naiselle rajat

      Vaikea tilanne sulla ja mulla ei ole itselläni kokemusta avioliittoneuvonnasta enkä ole sitä kyllä tarvinnutkaan mieheni kanssa. Ainoa asia mikä mua välillä ihmetyttää näissä jutuissa on se, että usein nainen nalkuttaa ja nalkuttaa kuin kone ja tietää, että "mies ei saa lyödä" ja tuo tilanne ei ratkea ennenkuin jompi kumpi vain luovuttaa tai poistuu paikalta. Kerronpa nyt toisenlaisen tarinan: Minä olen ollut mieheni kanssa naimisissa kymmenisen vuotta ja lapsiakin on. Ikää meillä on molemmilla kolmisenkymmentä ja muuta vuosi päälle...ja meillä on käytössä ihan vapaasta ja yhteisestä tahdostamme kotikuri. Jos minä naisena nalkutan aivan tajuttomasti ja aiheetta ihan vitutustani tai pahaa oloani tmv. syystä, ja mieheni ei saa mun kanssa muutoin sovintoa aikaiseksi, niin hän lupaa antaa mulle mitä tarvitsen..eli hän antaa mulle piiskaa ja olenpa remmiäkin saanut...usein kyllä tulee harrastettua sovintoseksiäkin päälle kun kiihottaakin lopulta meiltä mutta tiedänpä pareja joilla on vain kotikuri käytössä. Tietty tähän tarvitaan molempien halukkuus... väkisin ei tämäkään homma tietty toimi - mutta eipä ole meillä turhia riitoja kun on seuraamuksiakin tiedossa :) Kyllä miehen kuuluu kyetä sanomaan se viimeinen sana vaimolleen ja olla ns. mies talossa. Meillä menee hyvin ja meille tämä sopii.

      • x

        paitsi ettei kotikuri-juttu ole totta niin mainittakoon että laitonta.

      • Naiselle rajat
        x kirjoitti:

        paitsi ettei kotikuri-juttu ole totta niin mainittakoon että laitonta.

        Höpöhö-sulle itsellesi vain :) Kyllä tämä on ihan tosi juttu ja en ole ainoa kaltaiseni nainen ja tiedän muitakin kotikuria harrastavia pareja. Missä se sitten muuttuu mielestäsi laittomaksi? Laitonta on jos mies pieksää naisensa ja käyttää väkivaltaa tältä mitään kyselemättä....meillä on vähän eri juttu kun ei mieheni mua pieksä vaan harjoitaa sopivassa suhteessa ojennusta tarvittaessa ja minä vaimona hyväksyn tämän. Yhdessä on haettu ja vedetty rajat näihin asioihin ja välillä väsyttävää selostaa näitä asioita joillekin kauhistelijoille ja muille joilla on jo valmiiksi vähättelevä tai ennakkoluuloinen asenne asiaan, josta eivät itse näköjään tiedä mitään...

      • kun menee yli

        että itse olet hyväksynyt homman. Tuossa tyylissä piilee sellainen vaara, että yhden kerran provosoitkin vähän liikaa, ja toinen vetää kunnolla turpaan. Pahimmassa tapauksessa elinikäiset vammat, jotka voivat syntyä puolivahingossakin. Minusta tuollainen väkivallan kerjääminen on todella typerää ja suoraan sanottuna sairasta toimintaa.

      • Naiselle rajat
        kun menee yli kirjoitti:

        että itse olet hyväksynyt homman. Tuossa tyylissä piilee sellainen vaara, että yhden kerran provosoitkin vähän liikaa, ja toinen vetää kunnolla turpaan. Pahimmassa tapauksessa elinikäiset vammat, jotka voivat syntyä puolivahingossakin. Minusta tuollainen väkivallan kerjääminen on todella typerää ja suoraan sanottuna sairasta toimintaa.

        Enkö juuri kertonut, että mieheni kanssa meillä on kotikuri käytössä ja saan piiskaa tai remmiä - siis pyllylleni. Ei mieheni ikinä lyö mua turpaan tai hakkaa tmv. väkivaltaa. Kotikurissa on olennaista, että se hallitseva osapuoli myös osaa pitää ne asiat hallittuina, eikä se ole mitään silmitöntä raivoamista ja hakkaamista ja toinen osapuoli kerjää turpiinsa-touhua....

      • kuten sanottu
        Naiselle rajat kirjoitti:

        Enkö juuri kertonut, että mieheni kanssa meillä on kotikuri käytössä ja saan piiskaa tai remmiä - siis pyllylleni. Ei mieheni ikinä lyö mua turpaan tai hakkaa tmv. väkivaltaa. Kotikurissa on olennaista, että se hallitseva osapuoli myös osaa pitää ne asiat hallittuina, eikä se ole mitään silmitöntä raivoamista ja hakkaamista ja toinen osapuoli kerjää turpiinsa-touhua....

        tämä vaan sattuu olemaan avioero-palsta, jossa ihmisillä on oikeita ongelmia ja pahoja sellaisia. Noilla sinun pyllynpiiskausleikeillä ei ole mitään tekemistä avioero-ongelmien kanssa. Mene esittelemään taipumuksiasi vaikka jollekin seksi/masokismi -puolelle, äläkä sotke asioita.

      • Naiselle rajat
        kuten sanottu kirjoitti:

        tämä vaan sattuu olemaan avioero-palsta, jossa ihmisillä on oikeita ongelmia ja pahoja sellaisia. Noilla sinun pyllynpiiskausleikeillä ei ole mitään tekemistä avioero-ongelmien kanssa. Mene esittelemään taipumuksiasi vaikka jollekin seksi/masokismi -puolelle, äläkä sotke asioita.

        Tuota nalkutusasiaa josta ap kirjoittaja myös kertoi....eli miksikäs ei saisi kommentoida vaikka kotikuri-näkökulmasta jotain avioeron partaalla olevan parin ongelmaa. Esimerkiksi jos vaikka parilla on ongelmia seksielämän kanssa ja avioero käynyt mielessä, niin kuuluuko siitä siis kirjoittaa vain seksi-palstalla ei avioero-palstalla??? Kirjoittavathan monet täällä avioeroa tmv. koskevia asioita myös muillakin palstoilla kuten parisuhde-palstalla. Mikä ihmeen palstapoliisi sinä olet kertomaan miten kuuluisi vastata? No, samapa tuo mulle. Annankin sinun nyt sitten tulla "sotkemaan" omia kommenttejasi lisää tälle palstalle kun vaikutat noin hyvin tietävän mitä saa kirjoittaa ja mitä ei :)

      • rajojen yli
        Naiselle rajat kirjoitti:

        Höpöhö-sulle itsellesi vain :) Kyllä tämä on ihan tosi juttu ja en ole ainoa kaltaiseni nainen ja tiedän muitakin kotikuria harrastavia pareja. Missä se sitten muuttuu mielestäsi laittomaksi? Laitonta on jos mies pieksää naisensa ja käyttää väkivaltaa tältä mitään kyselemättä....meillä on vähän eri juttu kun ei mieheni mua pieksä vaan harjoitaa sopivassa suhteessa ojennusta tarvittaessa ja minä vaimona hyväksyn tämän. Yhdessä on haettu ja vedetty rajat näihin asioihin ja välillä väsyttävää selostaa näitä asioita joillekin kauhistelijoille ja muille joilla on jo valmiiksi vähättelevä tai ennakkoluuloinen asenne asiaan, josta eivät itse näköjään tiedä mitään...

        Kukas sitä miestä sitten ojentaa, kun mies on ojennuksen tarpeessa? Sinäkö? Mitäs tapahtuu, jos olette eri mieltä ojennuksen tarpeesta, haetaanko naapuri antamaan molemmille tasapuoliset ojennukset?

      • zdhf
        Naiselle rajat kirjoitti:

        Tuota nalkutusasiaa josta ap kirjoittaja myös kertoi....eli miksikäs ei saisi kommentoida vaikka kotikuri-näkökulmasta jotain avioeron partaalla olevan parin ongelmaa. Esimerkiksi jos vaikka parilla on ongelmia seksielämän kanssa ja avioero käynyt mielessä, niin kuuluuko siitä siis kirjoittaa vain seksi-palstalla ei avioero-palstalla??? Kirjoittavathan monet täällä avioeroa tmv. koskevia asioita myös muillakin palstoilla kuten parisuhde-palstalla. Mikä ihmeen palstapoliisi sinä olet kertomaan miten kuuluisi vastata? No, samapa tuo mulle. Annankin sinun nyt sitten tulla "sotkemaan" omia kommenttejasi lisää tälle palstalle kun vaikutat noin hyvin tietävän mitä saa kirjoittaa ja mitä ei :)

        "mielenkiintoinen" menettely teillä. En ole tuollaisesta kuullut ennen, ja kieltämättä tulee mieleen joku lapsi-vanhempi-suhde tuollaisesta satikuti meiningistä. Annatko sinä miehellesi piiskaa kun hän on ollut "tuhma"?

    • pwo

      Nyt alkaa tulla sellainen olo, että alkuperäisellä itsellään saattaa olla myös taustalla vaikeuksia, joita kannattaisi purkaa muualla kuin kotona.

      Jos kerta tiedät jo, että vaimo lukee tätä ketjua niin miksi ihmeessä alat puhua vieraisiin menemisestä. Et ainakaan helpota teidän tilaanne lainkaan, päinvastoin, teet vaimollesi vain ilkeän tempun saamalla hänet nyt varpailleen ja epävarmaksi siitä mitä sinä lopulta kykenet tekemään.

      Teillä tuntuu olevan vain valtataistelua menossa, kumpikaan ei tahdo antaa periksi ja aletaan käyttää vääriä aseita. Ei hyvä, ei ollenkaan.

      • Cityvihreä

        Vaikeuksia on molemmin puolin, en kiistä. Saamme toisistamme huonot puolet esille. Tämä flaidis on saanut liian suuret mittasuhteet, kestänyt aivan liian kauan ja krooninen unenpuute alkaa tuntua. Kokeilepa itse olla viikkoja tosi tosi vähillä unilla niin tiedät mistä puhun.

        Eilinen työvuoro päättyi tämän päivän puolella klo 00:30 ja koulutuspäivästä johtuen yöuni olisi jäänyt muutenkin alimittaiseksi ja sen lisäksi en saanut nukutuksi koko viime yönä, hyvä jos ollenkaan. Hupaisaa että tämän päiväinen koulutus käsitteli juuri ihmissuhdeasioita ja ihmisten erilaista tapaa ajatella. Oman testitulokseni mukaan ajattelen enemmän tunteella kuin tiesinkään.

        Tiedän että hän kävi palstalla, mutta epäilen että hän ei vieraile täällä enää. Ja vaikka kävisikin, en ole kirjoittanut sellaista tietoa mitä hän ei tietäisi muutenkin. En kiristä, annan vain vaihtoehtoja.

        En yhtään tykkää jossittelusta, mutta unettomina öinä olen miettinyt vaihtoehtojani. Jos olisin kymmenkunta vuotta nuorempi, jos minun ei tarvitsisi ottaa noin älytöntä lainaa hänet ulos maksaakseni, jos metsässäni olisi enemmän puuta myytäväksi, jos minulla olisi oikeasti joku sivusuhde, jos voisin olla varma että löydän pian jonkun jonka kanssa tahdon asua yhdessä ... jos jokin tai jotkut näistä spekseistä olisivat olemassa, ei minun tarvitsisi kauaa miettiä.

        Nyt tilanne on kuitenkin se että sitä sovun mahdollisuutta on pakko miettiä. Työpaikkani ei ole satavarma enkä millään tahtoisi muuttaa heti uudestaan. Ja on vähän muitakin pienempiä syitä.

        Voihan se olla että saatamme saada jonkinlaisen sovun aikaiseksi jahka väsymme tappelemaan. Olemme loppukuusta menossa neuvottelijan pakeille. Jätän kertomatta minkä instanssin kautta.

        Pelkään pahoin että sopu ei kestä kauaa - ei ole kestänyt ennenkään. Siinä mielessä voisi olla viisaampaa lähteä kävelemään nyt kun kaikki on jo valmiiksi rikki ja levällään ennen kuin rikomme itseämme lisää. Nyt minusta tuntuu siltä kuin ostaisin lisää aikaa.

        Tasa-arvo ei tosiaan toteudu meidän liitossamme. Hänen on niin helppo rähjätä ja uhkailla lähtemisellä kun hänen on niin vaivatonta lähteä kiitämään vuokrayksiöön ja alkaa vaatia sieltä käsin osuuttaan asunnosta. Olen miettinyt sitä että olisi hyvä jos olisi olemassa molemmin puolin jonkinlainen sanktio huonosti käyttäytymisen varalta. Hänelle lankeaisi jotain siitä jos hän aloittaa papatuksen jota ei pysty lopettamaan tai jos hän kehittää järjetöntä draamaa tai minulle jos käyttäydyn omalla tavallani huonosti - vaikka sorrun haistattelemaan sen jälkeen kun hän on aloittanut hölmöilyn. Saatan olla tosi paha suustani siinä vaiheessa kun minua on tarpeeksi kauan piinattu. Mikä se sanktio voisi olla? Satanen tai kaksi matkailurahastoon? Ateria kahdelle hyvässä ravintolassa? Ylimääräinen seksipalvelus? Jokin muu - mikä ??

        Joku tuossa kirjoitti "kotikurista". Hmm - en saisi mitään nautintoa hänen piiskaamisestaan. Tiedä sitten vaikka joku nainen nauttii sellaisesta ja nalkuttaa saadakseen remmiä. "Fine with me", mutta tuskin toimisi meillä.

      • Cityvihreä
        Cityvihreä kirjoitti:

        Vaikeuksia on molemmin puolin, en kiistä. Saamme toisistamme huonot puolet esille. Tämä flaidis on saanut liian suuret mittasuhteet, kestänyt aivan liian kauan ja krooninen unenpuute alkaa tuntua. Kokeilepa itse olla viikkoja tosi tosi vähillä unilla niin tiedät mistä puhun.

        Eilinen työvuoro päättyi tämän päivän puolella klo 00:30 ja koulutuspäivästä johtuen yöuni olisi jäänyt muutenkin alimittaiseksi ja sen lisäksi en saanut nukutuksi koko viime yönä, hyvä jos ollenkaan. Hupaisaa että tämän päiväinen koulutus käsitteli juuri ihmissuhdeasioita ja ihmisten erilaista tapaa ajatella. Oman testitulokseni mukaan ajattelen enemmän tunteella kuin tiesinkään.

        Tiedän että hän kävi palstalla, mutta epäilen että hän ei vieraile täällä enää. Ja vaikka kävisikin, en ole kirjoittanut sellaista tietoa mitä hän ei tietäisi muutenkin. En kiristä, annan vain vaihtoehtoja.

        En yhtään tykkää jossittelusta, mutta unettomina öinä olen miettinyt vaihtoehtojani. Jos olisin kymmenkunta vuotta nuorempi, jos minun ei tarvitsisi ottaa noin älytöntä lainaa hänet ulos maksaakseni, jos metsässäni olisi enemmän puuta myytäväksi, jos minulla olisi oikeasti joku sivusuhde, jos voisin olla varma että löydän pian jonkun jonka kanssa tahdon asua yhdessä ... jos jokin tai jotkut näistä spekseistä olisivat olemassa, ei minun tarvitsisi kauaa miettiä.

        Nyt tilanne on kuitenkin se että sitä sovun mahdollisuutta on pakko miettiä. Työpaikkani ei ole satavarma enkä millään tahtoisi muuttaa heti uudestaan. Ja on vähän muitakin pienempiä syitä.

        Voihan se olla että saatamme saada jonkinlaisen sovun aikaiseksi jahka väsymme tappelemaan. Olemme loppukuusta menossa neuvottelijan pakeille. Jätän kertomatta minkä instanssin kautta.

        Pelkään pahoin että sopu ei kestä kauaa - ei ole kestänyt ennenkään. Siinä mielessä voisi olla viisaampaa lähteä kävelemään nyt kun kaikki on jo valmiiksi rikki ja levällään ennen kuin rikomme itseämme lisää. Nyt minusta tuntuu siltä kuin ostaisin lisää aikaa.

        Tasa-arvo ei tosiaan toteudu meidän liitossamme. Hänen on niin helppo rähjätä ja uhkailla lähtemisellä kun hänen on niin vaivatonta lähteä kiitämään vuokrayksiöön ja alkaa vaatia sieltä käsin osuuttaan asunnosta. Olen miettinyt sitä että olisi hyvä jos olisi olemassa molemmin puolin jonkinlainen sanktio huonosti käyttäytymisen varalta. Hänelle lankeaisi jotain siitä jos hän aloittaa papatuksen jota ei pysty lopettamaan tai jos hän kehittää järjetöntä draamaa tai minulle jos käyttäydyn omalla tavallani huonosti - vaikka sorrun haistattelemaan sen jälkeen kun hän on aloittanut hölmöilyn. Saatan olla tosi paha suustani siinä vaiheessa kun minua on tarpeeksi kauan piinattu. Mikä se sanktio voisi olla? Satanen tai kaksi matkailurahastoon? Ateria kahdelle hyvässä ravintolassa? Ylimääräinen seksipalvelus? Jokin muu - mikä ??

        Joku tuossa kirjoitti "kotikurista". Hmm - en saisi mitään nautintoa hänen piiskaamisestaan. Tiedä sitten vaikka joku nainen nauttii sellaisesta ja nalkuttaa saadakseen remmiä. "Fine with me", mutta tuskin toimisi meillä.

        Meillä on yhteinen vapaa viikonloppu tulossa.

        Olin luvannut ilmoittaa huomisaamuun mennessä lähdenkö lauantaina hänen kanssaan Eros Ramazzottin konserttiin ja kannattaisiko hänen siirtää kuukautisiaan syömällä kaksi listaa peräkkäin.

        Oli kiire ja ilmoitin "kyllä" kumpaankin kysymykseen.

        Oli tarkoitus puhua asiat halki sunnuntaina, mutta mielessäni oli vähän vaihtoehtoista ohjelmaa jännityksen laukaisemiseksi. Pakkasessa olisi herkkuruokaa ja lapseni eivät olisi kotona. Ajattelin relaamme, ja siirrämme keskustelua hivenen myöhemmäksi, sillä mielestäni hän ei ole vielä valmis puhumaan. Menin mainitsemaan että hän voisi miettiä pysyvää muutosta, sitä että vanhoja ei enää kaiveltaisi ja mahdollista sanktiota sopimusrikkomuksesta, ja meillä meni saman tien sukset ristiin. Hän ei näe omaa osuuttaan tässä kaikessa.

        En näe minkään muuttuneen. Pysyvää muutosta ei olisi tulossa, joten kannattaneeko tässä enää keskustella mitään enää? Se siitä viikonlopusta. Pitäköön menkkansa ja menköön konserttiin jonkun toisen kanssa. En tiedä mitä teen lauantaina ja sunnuntaina - vedänkö pers--- , lähdenkö baanalle vai mitä teen.

        Elän melkoista painajaista. Tämä ei voi olla todellista.

      • pwo
        Cityvihreä kirjoitti:

        Meillä on yhteinen vapaa viikonloppu tulossa.

        Olin luvannut ilmoittaa huomisaamuun mennessä lähdenkö lauantaina hänen kanssaan Eros Ramazzottin konserttiin ja kannattaisiko hänen siirtää kuukautisiaan syömällä kaksi listaa peräkkäin.

        Oli kiire ja ilmoitin "kyllä" kumpaankin kysymykseen.

        Oli tarkoitus puhua asiat halki sunnuntaina, mutta mielessäni oli vähän vaihtoehtoista ohjelmaa jännityksen laukaisemiseksi. Pakkasessa olisi herkkuruokaa ja lapseni eivät olisi kotona. Ajattelin relaamme, ja siirrämme keskustelua hivenen myöhemmäksi, sillä mielestäni hän ei ole vielä valmis puhumaan. Menin mainitsemaan että hän voisi miettiä pysyvää muutosta, sitä että vanhoja ei enää kaiveltaisi ja mahdollista sanktiota sopimusrikkomuksesta, ja meillä meni saman tien sukset ristiin. Hän ei näe omaa osuuttaan tässä kaikessa.

        En näe minkään muuttuneen. Pysyvää muutosta ei olisi tulossa, joten kannattaneeko tässä enää keskustella mitään enää? Se siitä viikonlopusta. Pitäköön menkkansa ja menköön konserttiin jonkun toisen kanssa. En tiedä mitä teen lauantaina ja sunnuntaina - vedänkö pers--- , lähdenkö baanalle vai mitä teen.

        Elän melkoista painajaista. Tämä ei voi olla todellista.

        Ei kuulosta hääviltä tuo teidän elämänne, mutta et myös sinäkään..Ihan ensisijassa katso siis itse peiliin ja mieti, mitä itse voit tehdä toisin odottamatta koko ajan että vaimosi muuttuu.

      • YhM42v
        Cityvihreä kirjoitti:

        Meillä on yhteinen vapaa viikonloppu tulossa.

        Olin luvannut ilmoittaa huomisaamuun mennessä lähdenkö lauantaina hänen kanssaan Eros Ramazzottin konserttiin ja kannattaisiko hänen siirtää kuukautisiaan syömällä kaksi listaa peräkkäin.

        Oli kiire ja ilmoitin "kyllä" kumpaankin kysymykseen.

        Oli tarkoitus puhua asiat halki sunnuntaina, mutta mielessäni oli vähän vaihtoehtoista ohjelmaa jännityksen laukaisemiseksi. Pakkasessa olisi herkkuruokaa ja lapseni eivät olisi kotona. Ajattelin relaamme, ja siirrämme keskustelua hivenen myöhemmäksi, sillä mielestäni hän ei ole vielä valmis puhumaan. Menin mainitsemaan että hän voisi miettiä pysyvää muutosta, sitä että vanhoja ei enää kaiveltaisi ja mahdollista sanktiota sopimusrikkomuksesta, ja meillä meni saman tien sukset ristiin. Hän ei näe omaa osuuttaan tässä kaikessa.

        En näe minkään muuttuneen. Pysyvää muutosta ei olisi tulossa, joten kannattaneeko tässä enää keskustella mitään enää? Se siitä viikonlopusta. Pitäköön menkkansa ja menköön konserttiin jonkun toisen kanssa. En tiedä mitä teen lauantaina ja sunnuntaina - vedänkö pers--- , lähdenkö baanalle vai mitä teen.

        Elän melkoista painajaista. Tämä ei voi olla todellista.

        Muistan hyvin aikanaan yksi hyvän-/pahanolon mittari oli sellainen että oliko mukava mennä töistä kotiin. Jos fiilikset on sellaiset että mieluummin menisi vaikka hotelliin, niin siitä tietää että pysyvä muutos kotioloihin pitää syntyä. Siinä olen samaa mieltä kanssasi että (omasta) kotoaan ei karkuun tarvitse lähteä. Hauskana kuriositeettinä muistan hyvin kun ex siippani käski minua painumaan kotoani he..., pyysin häntä katsomaan mikä nimi siellä ovessa lukee.

      • ja lujaa
        Cityvihreä kirjoitti:

        Meillä on yhteinen vapaa viikonloppu tulossa.

        Olin luvannut ilmoittaa huomisaamuun mennessä lähdenkö lauantaina hänen kanssaan Eros Ramazzottin konserttiin ja kannattaisiko hänen siirtää kuukautisiaan syömällä kaksi listaa peräkkäin.

        Oli kiire ja ilmoitin "kyllä" kumpaankin kysymykseen.

        Oli tarkoitus puhua asiat halki sunnuntaina, mutta mielessäni oli vähän vaihtoehtoista ohjelmaa jännityksen laukaisemiseksi. Pakkasessa olisi herkkuruokaa ja lapseni eivät olisi kotona. Ajattelin relaamme, ja siirrämme keskustelua hivenen myöhemmäksi, sillä mielestäni hän ei ole vielä valmis puhumaan. Menin mainitsemaan että hän voisi miettiä pysyvää muutosta, sitä että vanhoja ei enää kaiveltaisi ja mahdollista sanktiota sopimusrikkomuksesta, ja meillä meni saman tien sukset ristiin. Hän ei näe omaa osuuttaan tässä kaikessa.

        En näe minkään muuttuneen. Pysyvää muutosta ei olisi tulossa, joten kannattaneeko tässä enää keskustella mitään enää? Se siitä viikonlopusta. Pitäköön menkkansa ja menköön konserttiin jonkun toisen kanssa. En tiedä mitä teen lauantaina ja sunnuntaina - vedänkö pers--- , lähdenkö baanalle vai mitä teen.

        Elän melkoista painajaista. Tämä ei voi olla todellista.

        ja pidä silmäsi auki, naisia riittää maailmassa. Minusta voit jo ihan hyvin ruveta katselemaan muitakin, nykyinen suhteesi on käytännössä kuollut.

      • Kokemus 1999
        ja lujaa kirjoitti:

        ja pidä silmäsi auki, naisia riittää maailmassa. Minusta voit jo ihan hyvin ruveta katselemaan muitakin, nykyinen suhteesi on käytännössä kuollut.

        Avioliittoneuvojalla käynti oli meillä vaan "avunhuuto" tai "viimeinen naula arkkuun". Siellä tajusin kristallin kirkkaana, että aviioliittomme ei voi jatkua.

      • mirkkatee
        Kokemus 1999 kirjoitti:

        Avioliittoneuvojalla käynti oli meillä vaan "avunhuuto" tai "viimeinen naula arkkuun". Siellä tajusin kristallin kirkkaana, että aviioliittomme ei voi jatkua.

        olisin saanut edes varoituksen, nyt tuli eroilmo varoituksetta parissa minuutissa.

        Siitä on kohta 2 viikkoa, mutta taas sydän lyö tuhatta ja sataa, välillä epäilen että olen saamassa jonkin fyysisen sairauden.

        Cityvihreä, jos aiot jättää vaimosi, niin ole ihminen ja kerro hänelle useaa viikkoa aikaisemmin, että ero on alkanut pyöriä päässäsi yhtenä ratkaisuna.

      • Cityvihreä
        YhM42v kirjoitti:

        Muistan hyvin aikanaan yksi hyvän-/pahanolon mittari oli sellainen että oliko mukava mennä töistä kotiin. Jos fiilikset on sellaiset että mieluummin menisi vaikka hotelliin, niin siitä tietää että pysyvä muutos kotioloihin pitää syntyä. Siinä olen samaa mieltä kanssasi että (omasta) kotoaan ei karkuun tarvitse lähteä. Hauskana kuriositeettinä muistan hyvin kun ex siippani käski minua painumaan kotoani he..., pyysin häntä katsomaan mikä nimi siellä ovessa lukee.

        Avokkini kyselee koko ajan miksi-miksi-miksi-miksi. ”Miksi sinä sanoit noin? Miksi teit näin? Miksi sinun täytyy olla tuollainen”, miksi-miksi-miksi. Kirjoitin pöydälle lapun jossa kerroin miksi. Olen tällainen, koska minulla on tällainen perimä. Olen tällainen, koska elämänkokemukseni ovat tehneet minusta tällaisen. Olen tällainen, koska hän osaa olla tavattoman ärsyttävä ja koska hän saa minusta huonot piirteeni esille. Siksi. Siksi olen tällainen. Hänen kuuluu joko jättää minut tai hyväksyä se millainen olen. Kovin paljoa minä en voi enkä halua muuttua, ellei hän itse muuta omaa käytöstään.

        En koe että hän olisi vielä valmis keskustelemaan siten että siitä olisi mitään apua. Hän menettää malttinsa saman tien, alkaa kysellä kiihkeään äänensävyyn miksi-miksi-miksi eikä anna minun puhua lauseitani loppuun asti. Mikä keskustelu se on jos toista ei kunnioiteta sen vertaa että maltettaisiin odottaa omaa vuoroaan?

        Meillä oli tarkoitus että uuteen asuntoon muutettuamme sänkykamariin tulisi muutos. Varaisimme aikaa toisillemme ja merkitsisimme kalenteriin silloin tällöin petipäiviä. Niin meillä oli aikaisemmin – pistimme muksut kouluun ja avasimme matkalta tuodun aidon shampanjan, hanhenmaksan ja kaviaarin. Tämä muuten ei ollut vitsi. Uudessa asunnossa ei ole pidetty petipäiviä. Ensimmäisen kuukauden aikana ei ehtinyt, kun oli niin paljon työtä muuttotavaroiden kanssa, ja sen jälkeen alkoi se flaidis jolle ei loppua näy. Eilisen miksi-miksi-miksi-kysymystulvan jälkeen ajatus sovintoseksistä alkoi tuntua mahdottomalta. En tahdo koskea häneen.

        Ja samaan aikaan iholla kihelmöi. Jätän kuitenkin syrjähyppelyn väliin – juuri nyt ei ole sellainen olo että tekisi mieli pokata ketään baaritiskiltä.

        Vaikka miten olen vannonut että en lähde kotoani karkuun, aion tänään kuitenkin tehdä niin. Kotona on sen verran tulehtunut tilanne että sinne ei tee mieli ja niin pakkasin päivällä auton valmiiksi ja ajan iltavuoron loputtua mökille. Saavun perille joskus klo 01 nurkilla aamuyöllä. Mökki ei ole talviasuttava eikä siellä ole sähköä, joten tarkenemisen kanssa voi olla vähän siinä ja siinä. Enpä olisi uskonut että luikin lipettin, mutta nyt on parempi väistää.

      • Cityvihreä
        mirkkatee kirjoitti:

        olisin saanut edes varoituksen, nyt tuli eroilmo varoituksetta parissa minuutissa.

        Siitä on kohta 2 viikkoa, mutta taas sydän lyö tuhatta ja sataa, välillä epäilen että olen saamassa jonkin fyysisen sairauden.

        Cityvihreä, jos aiot jättää vaimosi, niin ole ihminen ja kerro hänelle useaa viikkoa aikaisemmin, että ero on alkanut pyöriä päässäsi yhtenä ratkaisuna.

        Hän tietää tarkkaan että pidän eroamista todennäköisenä ja se ei siis tule hänelle yllätyksenä.

    • ..Leila

      Tilanteenne vaikuttaa todella tulehdusherkältä. Kun avovaimosi räjähtää jostain, älä lähde mukaan riitaan. Asetu ikäänkuin henkisesti sen yläpuolelle. Samasta asiasta voi olla eri mieltä. Kumpikin on on omalla tavallaan oikeassa. Ihan niinkuin teidän oikeat vaimon kanssa samasta asiasta ovat liian harvoin samat. Syntyy erimielisyyttä, jos joka asiassa pitää tapalla oman mielipiteen puolesta.

      Jos avovaimo ei ole tuntunut naimisiinmeno kelpoiselta koskaan, miksi lähdit hänen kanssaan asunnon ostoon ? Ehkä vaimo piteli mölyjä sisässään ennen asuntokauppoja ja nyt kun olet nalkissa, hänen on helpompi antaa niiden tulla. Kertomasi mukaan tilanteenne näytti jo ennen yhteistä asunnon ostoa hankalakta mökkireissu ym. kuvausten perusteella. Sinua on huijattu. Voit olla siitä oikeutetusti kiukkuinen.

      Älä myy metsäpalstaasi. Anna tukkien järeytyä ja myy ne sitten oikeaan aikaan. Jätä palsta perinnöksi tyttärillesi. Olet todennäköisesti perinyt sen. Ajattele se maa on voinut olla satoja vuosia sukusi omistuksessa. Älä katkaise ketjua.

      Onnea selvittelylle. Jos vaimosi ei näe yhtään omaa käytöstään ja tule vastaan, teidän on vaikea jatkaa.
      Välillä vaikuttaa että hänellä on narsisitisia piirteitä, etenkin tuo, että ei näe koskaan omassa käytöksessään vikaa.

      Kaikkea hyvää sinulle !!

      • ketään..

        Miksi menit naimisiin sellaisen kanssa, miksi ostit asunnon sellaisen kanssa? Täysin turhia kysymyksiä ja spekulaatioita. Vahinko on jo tapahtunut, onko selvä. On aika vitun yhdentekevää, miksi se on tapahtunut. Ihmiset muuttuvat koko ajan olosuhteiden mukaan. En ymmärrä tuollaista jälkiviisastelua, jota tulee koko ajan vastaan tälläkin palstalla. Jokainen ihminen tekee virheitä, ehkä joskus jopa sinä! Kannattaa keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuden ongelmien ratkaisuun, eikä kysellä tyhmiä miksi, miksi kysymyksiä.

      • YhM42v

        Mietteitä vaan että jos asuntonne on tosiaan niinkin arvokas kuin annat ymmärtää (ehkä 400 000 eur), josta 30 % avokin rahoitusta, niin vaikka se menisi myyntiin, meneekö heti kaupaksi ? Jos avokki joutuu tai suostuu muuttamaan niin myyntiaikana joudut vain korvaamaan hänelle sitä 30 % omistusosuuden rahoituksesta "vuokraa".
        Jos aikaa kuluu eikä mene kaupaksi, voithan sitten tehdä oman ostotarjouksen hänen osuudestaan sopivampaan hintaan. Jos asunto taas menee heti kaupaksi hyvään hintaan, et myöskään häviä mitään (vaikka sijainti onkin sinulle mieluinen). Mene sitten vuokralle ja katsele rauhassa uusi lompakolle sopivampi asunto. Mielestäni olet kaikenkaikkiaan tilanteen herra ja mies talossa. Joskus ihmettelen naistyyppiä joka luulee tunkion olevan pohjaton. Se on kait tämän feminismihapatuksen tulos. Avoliitto, aviehto ja kondomi ovat kait ainoita miehen suojautumistapoja tämän päivän kovassa maailmassa.

      • Cityvihreä
        YhM42v kirjoitti:

        Mietteitä vaan että jos asuntonne on tosiaan niinkin arvokas kuin annat ymmärtää (ehkä 400 000 eur), josta 30 % avokin rahoitusta, niin vaikka se menisi myyntiin, meneekö heti kaupaksi ? Jos avokki joutuu tai suostuu muuttamaan niin myyntiaikana joudut vain korvaamaan hänelle sitä 30 % omistusosuuden rahoituksesta "vuokraa".
        Jos aikaa kuluu eikä mene kaupaksi, voithan sitten tehdä oman ostotarjouksen hänen osuudestaan sopivampaan hintaan. Jos asunto taas menee heti kaupaksi hyvään hintaan, et myöskään häviä mitään (vaikka sijainti onkin sinulle mieluinen). Mene sitten vuokralle ja katsele rauhassa uusi lompakolle sopivampi asunto. Mielestäni olet kaikenkaikkiaan tilanteen herra ja mies talossa. Joskus ihmettelen naistyyppiä joka luulee tunkion olevan pohjaton. Se on kait tämän feminismihapatuksen tulos. Avoliitto, aviehto ja kondomi ovat kait ainoita miehen suojautumistapoja tämän päivän kovassa maailmassa.

        Ei tämä asunto ole suinkaan noin arvokas. Liikutaan 250-270 tuhannen hintaluokassa ja olen suht´varma että saisin asunnon kaupaksi nopeahkosti ilman välittäjää. Olen ollut tekemässä asunto- ja kiinteistökauppoja kuusi kertaa ja koskaan en ole vielä maksanut välityspalkkiota. Mainitsemallasi summalla saisi omakotitalon.

        Laitoin Oikotien hakupalveluun nämä lähiseudun rivarit. Jos joku laittaa kolmionsa myyntiin, käyn katsomassa. Ideana olisi antaa makkarit lapsille ja asua itse olkkarissa - edellyttäen että asunnon pohja on sellainen että se olisi ylipäätään mahdollista.

        Avovaimo kertoi laittaneensa paperit vetämään kahteen paikkaan, saadakseen vuokra-asunnon. Jonot ovat pitkiä, joten aikaa kuluu ja tilanne saattaa muuttua ennen sitä. Tuossa joku kerta hän oli lähdössä, kävi katsastamassa vuokrakaksiota ja palasi liki itkun kanssa takaisin. Asunnossa oli ollut 15-18 pariskuntaa joista vain yksi sai vuokrasopimuksen ja sen lisäksi asunnossa haisi niin pahalle, että katku tuntui nenässä kuulemma vielä seuraavana aamuna. Se lähteminen sitten tyssäsi sovintoseksiin.

        Luin mökillä sääpäiväkirjaa, luin puhelimeeni taltioimiani tekstiviestejä ja tietokoneen uumenista löytyi muuan tiedosto. Nämä luettuani minulle valkeni, että avovaimoni on uhannut lähteä kiitämään toukokuussa 2008, lokakuussa 2008, toukokuussa 2009 ja nyt loka-marraskuussa 2009. Eli siis neljä kertaa puolentoista vuoden aikana. Tekisikö hän niin jos hänellä olisi hyvä olla minun kanssani? Onko hänellä hyvä olla itsensä kanssa? Onko minulla ollut helppoa olla hänen kanssaan? Jos kerran hänellä on niin vaikeaa olla aloillaan suhteessa, miksi hän ei sitten ole lähtenyt oikeasti? Ehkä siksi että hänellä kuuluu olevan vielä tunteita minua kohtaan. Hän ihmettelee kun en rakasta häntä - miten voisin rakastaa, kun en edes uskaltaisi tehdä niin. Kai minulla on aina ollut jarrut päällä, kun olen pelännyt että minua satutetaan taas.

        Silloin kun olin vapaalla jalalla, suunnittelin vakavissani sterilisaatiota. Ajattelin että minua ei saa kukaan nalkkiin sen vuoksi että kondomi hajoaa. Olisi ollut tavallaan herkullinen tilanne jos joku daami olisi ilmoittanut että onneksi olkoon, sinusta tulee isä. Olisin voinut heittää kehiin faktan että eipä muuten tule, sillä olen laittanut piuhat poikki. Toisaalta tilanteen herkullisuus olisi loppunut oivallukseen siitä että joku toinen on käynyt apajalla. Mua säälittää kun ystävälläni on 23-vuotias venäläinen siipeilijä, joka ihan takuuvarmasti hankkiutuu raskaaksi ja hyväpalkkaisen ystäväni loppuelämä on karrella. Miehen aivot ovat pienemmät kuin naisen, ja sen lisäksi ne sijaitsevat 60 cm alempana.

      • Josuli
        Cityvihreä kirjoitti:

        Ei tämä asunto ole suinkaan noin arvokas. Liikutaan 250-270 tuhannen hintaluokassa ja olen suht´varma että saisin asunnon kaupaksi nopeahkosti ilman välittäjää. Olen ollut tekemässä asunto- ja kiinteistökauppoja kuusi kertaa ja koskaan en ole vielä maksanut välityspalkkiota. Mainitsemallasi summalla saisi omakotitalon.

        Laitoin Oikotien hakupalveluun nämä lähiseudun rivarit. Jos joku laittaa kolmionsa myyntiin, käyn katsomassa. Ideana olisi antaa makkarit lapsille ja asua itse olkkarissa - edellyttäen että asunnon pohja on sellainen että se olisi ylipäätään mahdollista.

        Avovaimo kertoi laittaneensa paperit vetämään kahteen paikkaan, saadakseen vuokra-asunnon. Jonot ovat pitkiä, joten aikaa kuluu ja tilanne saattaa muuttua ennen sitä. Tuossa joku kerta hän oli lähdössä, kävi katsastamassa vuokrakaksiota ja palasi liki itkun kanssa takaisin. Asunnossa oli ollut 15-18 pariskuntaa joista vain yksi sai vuokrasopimuksen ja sen lisäksi asunnossa haisi niin pahalle, että katku tuntui nenässä kuulemma vielä seuraavana aamuna. Se lähteminen sitten tyssäsi sovintoseksiin.

        Luin mökillä sääpäiväkirjaa, luin puhelimeeni taltioimiani tekstiviestejä ja tietokoneen uumenista löytyi muuan tiedosto. Nämä luettuani minulle valkeni, että avovaimoni on uhannut lähteä kiitämään toukokuussa 2008, lokakuussa 2008, toukokuussa 2009 ja nyt loka-marraskuussa 2009. Eli siis neljä kertaa puolentoista vuoden aikana. Tekisikö hän niin jos hänellä olisi hyvä olla minun kanssani? Onko hänellä hyvä olla itsensä kanssa? Onko minulla ollut helppoa olla hänen kanssaan? Jos kerran hänellä on niin vaikeaa olla aloillaan suhteessa, miksi hän ei sitten ole lähtenyt oikeasti? Ehkä siksi että hänellä kuuluu olevan vielä tunteita minua kohtaan. Hän ihmettelee kun en rakasta häntä - miten voisin rakastaa, kun en edes uskaltaisi tehdä niin. Kai minulla on aina ollut jarrut päällä, kun olen pelännyt että minua satutetaan taas.

        Silloin kun olin vapaalla jalalla, suunnittelin vakavissani sterilisaatiota. Ajattelin että minua ei saa kukaan nalkkiin sen vuoksi että kondomi hajoaa. Olisi ollut tavallaan herkullinen tilanne jos joku daami olisi ilmoittanut että onneksi olkoon, sinusta tulee isä. Olisin voinut heittää kehiin faktan että eipä muuten tule, sillä olen laittanut piuhat poikki. Toisaalta tilanteen herkullisuus olisi loppunut oivallukseen siitä että joku toinen on käynyt apajalla. Mua säälittää kun ystävälläni on 23-vuotias venäläinen siipeilijä, joka ihan takuuvarmasti hankkiutuu raskaaksi ja hyväpalkkaisen ystäväni loppuelämä on karrella. Miehen aivot ovat pienemmät kuin naisen, ja sen lisäksi ne sijaitsevat 60 cm alempana.

        oletko ajatellut asiaa tältä kannalta, mutta erolla uhkaaminen, ja nimenomaa uhkaaminen on henkistä vallankäyttöä. Jos uhkaamiselle ei ole varsinaista syytä, tai uhkailu tapahtuu usein, se on vallankäyttöä jolla saadaan asiat kulkemaan haluamalla tavalla. Siksi minä en ole koskaan puhunut aviomiehelleni siten, koska se ei ole reilua. Eli avokkisi joko käyttää henkistä valtaa sinuun jolloin asiat menevät niinkuin hän haluaa, tai sitten hän tosiaan on sitä mieltä mutta jostain syystä ei vain saa aikaiseksi uhkaustaan, mikä kuulostaa myös kummalliselta.

        En ihmettele sitä ettet rakasta häntä. Ihmettelen sitä että asut sellaisen ihmisen kanssa jota et rakasta ja jonka kanssa et tule toimeen!

      • itsellesi
        Cityvihreä kirjoitti:

        Ei tämä asunto ole suinkaan noin arvokas. Liikutaan 250-270 tuhannen hintaluokassa ja olen suht´varma että saisin asunnon kaupaksi nopeahkosti ilman välittäjää. Olen ollut tekemässä asunto- ja kiinteistökauppoja kuusi kertaa ja koskaan en ole vielä maksanut välityspalkkiota. Mainitsemallasi summalla saisi omakotitalon.

        Laitoin Oikotien hakupalveluun nämä lähiseudun rivarit. Jos joku laittaa kolmionsa myyntiin, käyn katsomassa. Ideana olisi antaa makkarit lapsille ja asua itse olkkarissa - edellyttäen että asunnon pohja on sellainen että se olisi ylipäätään mahdollista.

        Avovaimo kertoi laittaneensa paperit vetämään kahteen paikkaan, saadakseen vuokra-asunnon. Jonot ovat pitkiä, joten aikaa kuluu ja tilanne saattaa muuttua ennen sitä. Tuossa joku kerta hän oli lähdössä, kävi katsastamassa vuokrakaksiota ja palasi liki itkun kanssa takaisin. Asunnossa oli ollut 15-18 pariskuntaa joista vain yksi sai vuokrasopimuksen ja sen lisäksi asunnossa haisi niin pahalle, että katku tuntui nenässä kuulemma vielä seuraavana aamuna. Se lähteminen sitten tyssäsi sovintoseksiin.

        Luin mökillä sääpäiväkirjaa, luin puhelimeeni taltioimiani tekstiviestejä ja tietokoneen uumenista löytyi muuan tiedosto. Nämä luettuani minulle valkeni, että avovaimoni on uhannut lähteä kiitämään toukokuussa 2008, lokakuussa 2008, toukokuussa 2009 ja nyt loka-marraskuussa 2009. Eli siis neljä kertaa puolentoista vuoden aikana. Tekisikö hän niin jos hänellä olisi hyvä olla minun kanssani? Onko hänellä hyvä olla itsensä kanssa? Onko minulla ollut helppoa olla hänen kanssaan? Jos kerran hänellä on niin vaikeaa olla aloillaan suhteessa, miksi hän ei sitten ole lähtenyt oikeasti? Ehkä siksi että hänellä kuuluu olevan vielä tunteita minua kohtaan. Hän ihmettelee kun en rakasta häntä - miten voisin rakastaa, kun en edes uskaltaisi tehdä niin. Kai minulla on aina ollut jarrut päällä, kun olen pelännyt että minua satutetaan taas.

        Silloin kun olin vapaalla jalalla, suunnittelin vakavissani sterilisaatiota. Ajattelin että minua ei saa kukaan nalkkiin sen vuoksi että kondomi hajoaa. Olisi ollut tavallaan herkullinen tilanne jos joku daami olisi ilmoittanut että onneksi olkoon, sinusta tulee isä. Olisin voinut heittää kehiin faktan että eipä muuten tule, sillä olen laittanut piuhat poikki. Toisaalta tilanteen herkullisuus olisi loppunut oivallukseen siitä että joku toinen on käynyt apajalla. Mua säälittää kun ystävälläni on 23-vuotias venäläinen siipeilijä, joka ihan takuuvarmasti hankkiutuu raskaaksi ja hyväpalkkaisen ystäväni loppuelämä on karrella. Miehen aivot ovat pienemmät kuin naisen, ja sen lisäksi ne sijaitsevat 60 cm alempana.

        nykyistä asuntoasi, jos se on sinulle mieluisa? Vaikka lainaa tulee paljon, saahan sen asunnon myytyä sitten myöhemmin, jos ei selviäkään lainasta.

      • Cityvihreä
        itsellesi kirjoitti:

        nykyistä asuntoasi, jos se on sinulle mieluisa? Vaikka lainaa tulee paljon, saahan sen asunnon myytyä sitten myöhemmin, jos ei selviäkään lainasta.

        Ei onnistu. Mulla on omaa lainaa n. 44.000 plus avovaimo ulos 75.000 plus puolet autosta plus jotain huonekaluista >> tarvitsisin kasaan n. 130.000. Harvennushakkuusta tulee n. kymppitonni mutta silti tarvitsisin n. 120.000 euroa. Soitin pankkiini ja he lupasivat n. 85.000 euron lainan. Laskevat riskin sen mukaan että korot ovat taas tapissaan. No okei, työkaverillani oli myös tilanne jossa lainaa tarvittiin enemmän kuin pankki olisi lainannut, mutta kun kävi toisessa pankissa, ei mitään ongelmaa ollutkaan.

        En luovu taisteluitta. Tässä taloyhtiössä on kaksi kolmiota. Kysäisen niiden omistajilta kiinnostaisiko vaihtokauppa? Saisin jäädä taloyhtiöön ja kolmion saisin maksettua. Joutuisin tosin asumaan olkkarissa kun lapset saisivat makuuhuoneet.

        Mökkiäni vastapäätä lahden vastakkaisella rannalla olisi rakentamaton rakennuspaikka, jossa isälläni oli aikoinaan vaatimaton rakennus jonka purin. Jos möisin rakennuspaikan, selviäisin kirkkaasti kuiville vesille, mutta sitten olisi mökit vastakkain - ei hyvä. Nyt näköpiirissä ei ole toista mökkiä eikä koskaan tulekaan sillä muita rakennuspaikkoja ei ole kaavoitettu ja Naturasta johtuen ei koskaan kaavoitetakaan.

        Halasin aamulla avovaimoani ja pyysin että ei erota *vielä*. EI juuri vaikutusta. Kumpikin tiedämme että työtä olisi tehtävä paljon ja lopputulos on epäselvä.

    • Reptile

      Terapiassa kuuluu käydä useita kuukausia. Monet tekevät sen virheen että käyvät vain pari kertaa. Parissa tunnissa ei millään voi odottaa että mitääön selviää, koska siinä ei ehdi edes luetella kaikkia vuosien aikana tulleita ongelmia saati aloittaa niiden ratkaisemista!!! Käyntejä tarvitaan useita.

      Meillä silti jo ensimmäinen kerta auttoi niin, että padot murtui ja käynnin jälkeen olimme ihan kiinni toisissamme. Halauilimme ja olimme vakuuttuneita että ongelmamme ratkeavat. Jatkamme vielä terapiaa.

      Meillä terapia tuli kirkon taholta. Se on maksuton, vaikka joutuu jonottamaan.

      Minä suosittelen, että lähdette ennakkoluulottomasti. Huoltajuuskiistoissa puolueellisuutta on sossuvirkailijan taholta aina, mutta avioliittoterapia on ihan eri asia. Sun kannattaa käydä kirkon perheasianneuvottelukeskuksessa vaikka ihan yksinkin aluksi juttelemassa.

      Meidän terapiassa miespuolinen terapeutti kyseli molempien mielipiteet tilanteesta, kohdisti huomiota kipupisteisiin ja herätteli itsekritiikkiin ja antoi suoria neuvojakin. Aluksi tuntui, että eihän tässä saanut mitään neuvoa, mutta sitten tajusin, että niin - eihän kovin montaa neuvoa voikaan sulattaa kerralla, että parempi aloittaa pienestä. Niin tehtiin ja kehitystä alkoi tapahtua.

      Avioliittoneuvonnassa sen neuvojan tehtävä on olla siinä välissä auttamassa ymmärtämään. Hän on kuin tulkki, joka tulkkaa sinulle vaimosi sanat sellaiselle kielelle, jota sinä ymmärrät.

      Lähde mukaan terapiaan! Se auttaa!

      • Cityvihreä

        Joo-o. Aika on varattu ja menemme ainakin sen ensimmäisen kerran.

        Saattaa olla että nyt lopultakin on jotain muutosta tapahtumassa. Heitin keskustelulle sen verran tiukat raamit että nyt toisen on viimeinkin pakko keskustella ihan rauhallisesti ja antaa minun puhua lauseeni loppuun. Vähän näyttäisi siltä kuin saatamme lopultakin pystyä puhumaan. Mulla ei ole ollut ikinä näin pitkään kestänyttä kuluttavaa riitaa.

        Olen ihan sinut siihen että erosimme exsän eli lasteni äidin kanssa. Kohtelimme molemmat toisiamme halpamaisesti vuosikausia ja saimme ihan just mitä olimme hakemassa. Olen pyytänyt omalta osaltani anteeksi useamman kerran, hän vaikenee. Ihan sama.

        Tämä elämä nykyisen avovaimon kanssa vaan on ollut siinä mielessä ihan toisenlaista että minä en ole kohdellut häntä missään vaiheessa erityisen huonosti saatikka missään tapauksessa niin surkeasti että olisin ansainnut tämän. Syy-seuraussuhteilla ei ole mitään korrelaatiota. Siksi olen ollut niin vihainen ja tätä kaikkea skeidaa on ollut vaikea sulattaa.

    • Josuli

      osaa auttaa mutta halusin vain kommentoida jotain. Jos tiesit jo etukäteen minkälainen avokkisi on, niin miksi asua hänen kanssaan, ja varsinkaan ostaa uutta kallista asuntoa? Jos olette vielä molemmat sitä mieltä että haluatte yrittää, niin tottakai ammattiavun hakeminen kannattaa. (Ja niinkuin jokainen varmasti tajuaa, ei yksi sessio riitä mihinkään, vaan siellä käydään niin kauan kuin tarve vaatii). Mutta jos toisella teistä on jo sellainen fiilis että "tämä oli tässä", niin sitten on turhaa mennä minnekään koska motivaatiota ei ole. Mutta sellaista ehdotan ennenkuin heitätte hanskat tiskiin että odotatte pari kk että tilanne tasaantuu, ja katsotte miten sitten sujuu. Nyt on tosiaan muutto stressiä, väsymystä yms varmasti molemmilla. Toinen voi olla fyysisesti väsynyt, mutta toinen henkisesti.

      • Cityvihreä

        Kysymys siitä miksi ostin asunnon hänen kanssaan, on aiheellinen. Sanotaan näin että otin tietoisen riskin. Minulla oli suuri motivaatio päästä eroon entisestä asunnosta, sillä muutaman vuoden päästä siihen taloyhtiöön on varmasti tulossa putkiremontti. Lisäksi siinä asunnossa on harjoitettu kauniita ja rohkeita aivan tarpeeksi. Ensin ostin asunnon exsän kanssa 1995 ja hän muutti pois 1999. Vuonna 2001 aloin seurustella samassa rapussa asuvan YH-äipän kanssa. Suhde päättyi 2004 ja kaksi viikkoa sen jälkeen kun meillä oli mennyt poikki, hänellä oli uusi mies joka muutti hänen luokseen saman tien!!! Samana viikonloppuna kun he muuttivat pois, tuli avovaimoni ensimmäistä kertaa kylään ja jäi yöksi. On ollut naapureilla hauskaa seuratessaan elämääni. Väliäkös heidän mielipiteistään. Syynä yhteiselle asunnolle on myös tietty se että olisi ollut hulluutta jättää alhaiset korot hyödyntämättä ja lisäksi tästä asunnosta saa tehtyä pienen tilin. Siksi. Aiomme keskustella huomenna. Katsotaan mihin keskustelu johtaa. Veikkaan että ehdotan aikalisää esimerkiksi maaliskuun loppuun. Huhti-toukokuulla rivarista pääsee näppärästi eroon kun ihmiset tahtovat päästä kuopsuttelemaan kukkapenkkejä. Kyllä, ajattelen hyvin materialistisesti.

      • lonelytogether
        Cityvihreä kirjoitti:

        Kysymys siitä miksi ostin asunnon hänen kanssaan, on aiheellinen. Sanotaan näin että otin tietoisen riskin. Minulla oli suuri motivaatio päästä eroon entisestä asunnosta, sillä muutaman vuoden päästä siihen taloyhtiöön on varmasti tulossa putkiremontti. Lisäksi siinä asunnossa on harjoitettu kauniita ja rohkeita aivan tarpeeksi. Ensin ostin asunnon exsän kanssa 1995 ja hän muutti pois 1999. Vuonna 2001 aloin seurustella samassa rapussa asuvan YH-äipän kanssa. Suhde päättyi 2004 ja kaksi viikkoa sen jälkeen kun meillä oli mennyt poikki, hänellä oli uusi mies joka muutti hänen luokseen saman tien!!! Samana viikonloppuna kun he muuttivat pois, tuli avovaimoni ensimmäistä kertaa kylään ja jäi yöksi. On ollut naapureilla hauskaa seuratessaan elämääni. Väliäkös heidän mielipiteistään. Syynä yhteiselle asunnolle on myös tietty se että olisi ollut hulluutta jättää alhaiset korot hyödyntämättä ja lisäksi tästä asunnosta saa tehtyä pienen tilin. Siksi. Aiomme keskustella huomenna. Katsotaan mihin keskustelu johtaa. Veikkaan että ehdotan aikalisää esimerkiksi maaliskuun loppuun. Huhti-toukokuulla rivarista pääsee näppärästi eroon kun ihmiset tahtovat päästä kuopsuttelemaan kukkapenkkejä. Kyllä, ajattelen hyvin materialistisesti.

        Olen surannut tiivisti tätä ketjua. En ole kuitenkaan uskaltautunut itse kirjoittamaan aikaisemmin, ehkä siksi että en ole mikään hyvä kirjoittaja. Nyt kuitenkin kun päätin kirjoittää täytyy ensimmäisenä kiittää sinua Cityvihreä että olet pystynyt noinkin avoimesti kertomaan elämäntilanteestasi, siitä on varmasit ollut apua muillekkin kuin minulle. Täytyypä siis kertoa , että koen olevani aika samanlaisessa tilanteessa tällähetkellä, mutta koen samaistuvani avovaimosi rooliin. Ja näen paljon sinua miehessäni, kirjoittamasi perusteella. Tekstisi on todella avannut silmäni. En tosiaan aiemmin ymmärtänyt minkälainen olin miestäni kohtaan. Mutta siis meillä taitaa mieheni kanssa olla ongema nimenomaan kommunikoinnissa. Ja tiedän että meissä molemmissa on vikaa. Mekin olemme tulleet siihen pisteeseen että harkitsemme eroa. Vaikka olen nyt alkanut vasta ymmärtämään ongelmamme syitä, ja olen pahoillani omasta puolestani, en tedä mitä mieheni tällähetkellä ajattelee. Onko hän valmis vielä yrittämään yhdessä, vai onko tämä kaikki jo liikaa hänelle? En voi tietää, tarvitsee meidänkin varmasti harkita tuota ammattiapua. Mutta sinulle kiitos silmieni avaamisesta! Ja sinulle toivon kaikkea hyvää elämässäsi, päädytte sitten eroon tai jakamaan yhdessä eteenpäin!

      • Cityvihreä
        lonelytogether kirjoitti:

        Olen surannut tiivisti tätä ketjua. En ole kuitenkaan uskaltautunut itse kirjoittamaan aikaisemmin, ehkä siksi että en ole mikään hyvä kirjoittaja. Nyt kuitenkin kun päätin kirjoittää täytyy ensimmäisenä kiittää sinua Cityvihreä että olet pystynyt noinkin avoimesti kertomaan elämäntilanteestasi, siitä on varmasit ollut apua muillekkin kuin minulle. Täytyypä siis kertoa , että koen olevani aika samanlaisessa tilanteessa tällähetkellä, mutta koen samaistuvani avovaimosi rooliin. Ja näen paljon sinua miehessäni, kirjoittamasi perusteella. Tekstisi on todella avannut silmäni. En tosiaan aiemmin ymmärtänyt minkälainen olin miestäni kohtaan. Mutta siis meillä taitaa mieheni kanssa olla ongema nimenomaan kommunikoinnissa. Ja tiedän että meissä molemmissa on vikaa. Mekin olemme tulleet siihen pisteeseen että harkitsemme eroa. Vaikka olen nyt alkanut vasta ymmärtämään ongelmamme syitä, ja olen pahoillani omasta puolestani, en tedä mitä mieheni tällähetkellä ajattelee. Onko hän valmis vielä yrittämään yhdessä, vai onko tämä kaikki jo liikaa hänelle? En voi tietää, tarvitsee meidänkin varmasti harkita tuota ammattiapua. Mutta sinulle kiitos silmieni avaamisesta! Ja sinulle toivon kaikkea hyvää elämässäsi, päädytte sitten eroon tai jakamaan yhdessä eteenpäin!

        Hyvä juttu jos tästä keskusteluketjusta on ollut jollekulle jotain apua. Toivottavasti teidän kohdallanne ei ole myöhäistä. Kiitos samoin, toivotan teille onnea joko yksin taikka yhdessä.

    • Leila..

      Tuossa joku kritisoi kommenttiani miksi kaivella vanhoja kun vahinko on jo tapahtunut. Keskustelu asunnon oston syistä on edelleen jatkunut. Hyvä niin. Sain itse joskus ohjeen, että jos vähänkin epäröit yhteenmenoa, älä tee sitä. Otit tilanteessa tietoisen riskin. Selvinnet tästä kuitenkin kuivin jaloin. Asunnon arvo on säilynyt tai noussut. Korot ovat matalalla. Otin pienen lainan sijoitustarkoitasta varten. Se on sidottu 3 kuukauden heloboriin, jossa korko 1.75.

      Tuossa aikaisemmin kerroit, että avovaimosi syyllistää sinua pahasta olostaan. Tuo tyypillistä alkoholisteille. Puolisoa syyllistetään ja siksi on pakko mennä juomaan. Muistutan vielä vanhasta viisaudesta. Jokainen on oman onnensa seppä. Luultavasti avovaimosi paha olo jatkuisi seuraavassa suhteessa ellei hän ymmärrä kiinnittää huomiota omaan itseensä. Jos toisen tapa elää ja olla poikkeaa omasta ja ärsyttää kovasti, ei alunperinkään kannata muuttaa yhteen. Ihmistä pitää kunnioittaa sellaisena kuin hän on.

      Kaikkea hyvää tämänpäiväiselle keskustelulle..

      • Cityvihreä

        Avovaimoni on leimattu tällä palstalla mielisairaaksi, narsistiksi ja hänestä ja alkoholistista löydetään jotain yhtäläisyyksiä. Hän ei ole mielisairas, ei narsisti eikä alkoholisti, mutta muuten hän on kyllä varsin hankala luonne. Leikkimielisesti voisi sanoa että kaikki intiaanit eivät ole kanootissa.

        Taloudellisesti tässä ei käynyt juuri kuinkaan. Tämän asunnon hintapyyntö oli 256 ja maksoimme 250 tuhatta. Lähistöllä on vastaavanlainen hivenen isompi asunto, jolla on suolainen hintapyyntö - eikä siksi ole mennyt kaupaksi. Jos myynnissä olevan asunnon hintapyynnön suhteuttaisi tämän asunnon neliöihin, voisi tästä asunnosta mukamas pyytää 290 tuhatta. Todellinen arvo liikkunee tuolla 260-270 tuhannen välimaastossa. Mahdollisesta myyntivoitosta menee 28% vero, joka kompensoi taivaan tuuliin heitettyä varainsiirtoveroa.

        Enemmän mua ----tuttaa se että näin ihan helkutisti vaivaa tämän asunnon etsimisessä. Ja yhteistä autoakin piti hakea jonkin aikaa - se ei ole uusi mutta liki uutta vastaava muuten paitsi hinnaltaan. Molemmat vaivannäöt menivät hukkaan. Autojahan löytyy, mutta hyvien asuntojen tarjonta on heikkoa. Vuosi sitten näihin aikoihin Oikotiellä oli 40 tuhatta asuntoa ja nyt vain 25 tuhatta, joista suuri osa on vanhaa ja heikkokuntoista tai sitten uutta ja liian kallista. Sellaisia asuntoja joissa olisi järjellinen hinta-laatusuhde, ei juuri ole tarjolla. Ainakaan tällä seudulla.

        ****

        Tämän päiväinen keskustelu alkoi varsin hyvin. Harvoin olemme kyenneet keskustelemaan yhtä asiallisesti. Ei keskustelu kuitenkaan johtanut mihinkään, kunhan juteltiin. Suurimmat ongelmakohdat olivat siinä että tahdoin jonkinlaista näkemystä siitä mikä muuttuu jatkossa - tämä siksi että näkisin onko meillä mitään edellytyksiä ylipäätään edes miettiä sovun hieromista vai toistuuko kaikki entinen taas uudestaan ja uudestaan? Laadimmeko jonkinlaisia sanktioita siitä jos jompi kumpi käyttäytyy omalla tavallaan huonosti? Jäi mietintään - tuntui olevan hänelle vaikea pala. Hankalaa tuntui olevan myöskin se mitä esitin siitä että jos hän jälleen kerran suuttua tuiskahtaa ja ilmoittaa muuttavansa pois, näin tapahtukoon mutta seuraavan 72 tunnin kuluessa. Eli se olisi menoa sitten - miettiköön reittinsä valmiiksi ja poistukoon sitten elämästäni myös ja "asap". Turhapa sitä sitten olisi enää jäädä kuukausiksi samoihin nurkiin miettimään ollako vai mennäkö. Tämä keskustelu käytiin hyvässä hengessä. Näytti että mietittävää on, mutta koska kummallakaan ei ole uutta katsottuna ja ei ole kiire, mietitään rauhassa.

        Tuli nälkä ja söimme hyvän aterian. Ruoan jälkeen jatkoimme ja kaikki meni v---tuiksi. Erehdyin mainitsemaan että meidän ja kaverini parisuhteissa on yhtäläisyyksiä - hänen naisensa on ... halvahko ja tulistuessaan käyttäytyy huonosti.

        Bad mistake.

        Mun on aina ollut mahdotonta ennustaa mistä avovaimoni kilahtaa. Joskus hän kestää mitä vaan ja toisinaan puolipiste väärässä kohdassa saa aikaan raivarin ja nyt oli sitten tuo jälkimmäinen asetus päällä. Keskustelu muuttui aivan älyttömäksi ja päätin ruveta laittamaan valokuvia albumiin. Vinkkasin kuitenkin että ilta voisi päättyä toisinkin, ja että olisin tiettyyn aikaan valmis.

        Bad mistake.

        Hänellä on ollut ikävä tapa aikatauluttaa vapaa-aikamme siten että silloin kun hänelle sopii, on minun oltava valmis. Nyt kun tilanne olikin toisin päin, oli se huono juttu ja kilahdus eikun syveni vaan. Vinkataan, että mulla oli takatask... eikun etutaskussani jotain sellaista mistä ehkä joku nainen olisi voinut kiinnostua. Eli ilta olisi voinut päättyä aivan toisinkin.

        No mitäs. Tulipahan laitettua valokuvia albumiin, joten ei mennyt ilta ihan hukkaan. Mitäs sitä kädellinen mies naisella tekeekään?

        Entäs nyt? Hän tiuskahti että eipä meidän kannata mihinkään terapiaan lähteä. Itsehän hän pisti minut selkä seinää vasten ja antoi vaihtoehdoiksi joko erota tai lähteä terapiaan ja nyt hän lipeää jälkimmäisestä... Tsiisuskraist ja muutama kääpiö. Minä en aio enää laittaa rikkaa ristiin minkään asian suhteen. Olen jatkossa täysin cool ja elän omaa elämääni. Vuoromme menevät lähiviikkoina niin ristiin että emme ole juurikaan samaan aikaan kotosalla.

        Perukoon varaamansa terapia-ajan. Odotellaan että aika kuluu ja hän saa vapautuvan vuokra-asunnon. Toivottavasti sellaista ei ilmaannu ennen joulua niin että saisin asua joulunpyhät tässä. Millään ei tekisi mieli alkaa täyttää muuttolaatikoita juuri kun entiset on runtattu roskiin.

        Joulusta puheenollen - firman pikkujoulut ovat tulossa. Toivottavasti siellä on kivoja ihmisiä.

      • 2343
        Cityvihreä kirjoitti:

        Avovaimoni on leimattu tällä palstalla mielisairaaksi, narsistiksi ja hänestä ja alkoholistista löydetään jotain yhtäläisyyksiä. Hän ei ole mielisairas, ei narsisti eikä alkoholisti, mutta muuten hän on kyllä varsin hankala luonne. Leikkimielisesti voisi sanoa että kaikki intiaanit eivät ole kanootissa.

        Taloudellisesti tässä ei käynyt juuri kuinkaan. Tämän asunnon hintapyyntö oli 256 ja maksoimme 250 tuhatta. Lähistöllä on vastaavanlainen hivenen isompi asunto, jolla on suolainen hintapyyntö - eikä siksi ole mennyt kaupaksi. Jos myynnissä olevan asunnon hintapyynnön suhteuttaisi tämän asunnon neliöihin, voisi tästä asunnosta mukamas pyytää 290 tuhatta. Todellinen arvo liikkunee tuolla 260-270 tuhannen välimaastossa. Mahdollisesta myyntivoitosta menee 28% vero, joka kompensoi taivaan tuuliin heitettyä varainsiirtoveroa.

        Enemmän mua ----tuttaa se että näin ihan helkutisti vaivaa tämän asunnon etsimisessä. Ja yhteistä autoakin piti hakea jonkin aikaa - se ei ole uusi mutta liki uutta vastaava muuten paitsi hinnaltaan. Molemmat vaivannäöt menivät hukkaan. Autojahan löytyy, mutta hyvien asuntojen tarjonta on heikkoa. Vuosi sitten näihin aikoihin Oikotiellä oli 40 tuhatta asuntoa ja nyt vain 25 tuhatta, joista suuri osa on vanhaa ja heikkokuntoista tai sitten uutta ja liian kallista. Sellaisia asuntoja joissa olisi järjellinen hinta-laatusuhde, ei juuri ole tarjolla. Ainakaan tällä seudulla.

        ****

        Tämän päiväinen keskustelu alkoi varsin hyvin. Harvoin olemme kyenneet keskustelemaan yhtä asiallisesti. Ei keskustelu kuitenkaan johtanut mihinkään, kunhan juteltiin. Suurimmat ongelmakohdat olivat siinä että tahdoin jonkinlaista näkemystä siitä mikä muuttuu jatkossa - tämä siksi että näkisin onko meillä mitään edellytyksiä ylipäätään edes miettiä sovun hieromista vai toistuuko kaikki entinen taas uudestaan ja uudestaan? Laadimmeko jonkinlaisia sanktioita siitä jos jompi kumpi käyttäytyy omalla tavallaan huonosti? Jäi mietintään - tuntui olevan hänelle vaikea pala. Hankalaa tuntui olevan myöskin se mitä esitin siitä että jos hän jälleen kerran suuttua tuiskahtaa ja ilmoittaa muuttavansa pois, näin tapahtukoon mutta seuraavan 72 tunnin kuluessa. Eli se olisi menoa sitten - miettiköön reittinsä valmiiksi ja poistukoon sitten elämästäni myös ja "asap". Turhapa sitä sitten olisi enää jäädä kuukausiksi samoihin nurkiin miettimään ollako vai mennäkö. Tämä keskustelu käytiin hyvässä hengessä. Näytti että mietittävää on, mutta koska kummallakaan ei ole uutta katsottuna ja ei ole kiire, mietitään rauhassa.

        Tuli nälkä ja söimme hyvän aterian. Ruoan jälkeen jatkoimme ja kaikki meni v---tuiksi. Erehdyin mainitsemaan että meidän ja kaverini parisuhteissa on yhtäläisyyksiä - hänen naisensa on ... halvahko ja tulistuessaan käyttäytyy huonosti.

        Bad mistake.

        Mun on aina ollut mahdotonta ennustaa mistä avovaimoni kilahtaa. Joskus hän kestää mitä vaan ja toisinaan puolipiste väärässä kohdassa saa aikaan raivarin ja nyt oli sitten tuo jälkimmäinen asetus päällä. Keskustelu muuttui aivan älyttömäksi ja päätin ruveta laittamaan valokuvia albumiin. Vinkkasin kuitenkin että ilta voisi päättyä toisinkin, ja että olisin tiettyyn aikaan valmis.

        Bad mistake.

        Hänellä on ollut ikävä tapa aikatauluttaa vapaa-aikamme siten että silloin kun hänelle sopii, on minun oltava valmis. Nyt kun tilanne olikin toisin päin, oli se huono juttu ja kilahdus eikun syveni vaan. Vinkataan, että mulla oli takatask... eikun etutaskussani jotain sellaista mistä ehkä joku nainen olisi voinut kiinnostua. Eli ilta olisi voinut päättyä aivan toisinkin.

        No mitäs. Tulipahan laitettua valokuvia albumiin, joten ei mennyt ilta ihan hukkaan. Mitäs sitä kädellinen mies naisella tekeekään?

        Entäs nyt? Hän tiuskahti että eipä meidän kannata mihinkään terapiaan lähteä. Itsehän hän pisti minut selkä seinää vasten ja antoi vaihtoehdoiksi joko erota tai lähteä terapiaan ja nyt hän lipeää jälkimmäisestä... Tsiisuskraist ja muutama kääpiö. Minä en aio enää laittaa rikkaa ristiin minkään asian suhteen. Olen jatkossa täysin cool ja elän omaa elämääni. Vuoromme menevät lähiviikkoina niin ristiin että emme ole juurikaan samaan aikaan kotosalla.

        Perukoon varaamansa terapia-ajan. Odotellaan että aika kuluu ja hän saa vapautuvan vuokra-asunnon. Toivottavasti sellaista ei ilmaannu ennen joulua niin että saisin asua joulunpyhät tässä. Millään ei tekisi mieli alkaa täyttää muuttolaatikoita juuri kun entiset on runtattu roskiin.

        Joulusta puheenollen - firman pikkujoulut ovat tulossa. Toivottavasti siellä on kivoja ihmisiä.

        Mutta anna nyt hyvä ihminen naisen lähteä. Unohda jo noi terapiat ja muut. Naisen olisi luultavasti syytä käydä yksikseen teapiassa ja pitkän ajan. Jos kilahtelee mistä milloinkin, niin henkinen puoli ei ole lyönnissä ja kyse on sentään/ ilmeisesti vähintäänkin aikuisesta ihmisestä.

        On tietysti eri asia, jos pidät naisesta ja hänen luonteestaan niin paljon, että annat hänelle kaiken negatiivisen käyttäytymisen anteeksi. Sanoisinpa valinnan olevan sinulla ja ehkä jo valintasi olet tehnytkin.

        Aikuisilla ihmisillä on oikeus odottaa toiselta aikuiselta tarpeeksi hyvää käytöstä.

        Itse olen ammattilainen ja oikea ihminen kommentoimaan juuri tätä kohtaa. Vuosia sitten erosin naisesta, jolla oli tismalleen samoja piirteitä. Hän halusi määrittää kaiken ja kun asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla, nainen päätti kiukutella kaikille läheisilleen. Vain tällä naisella oli aina oikeat vastaukset kaikkeen. Kaipa tässä on se monen täälläkin kommentoijan narsismi- tauti mukana, mutta aikuisen ihmisen ei tarvitse sitä sietää. Minä en sietänyt, miksi kenenkään pitäisi?

        Anna avorouvan lähteä. Tuskinpa hän siitä kovinkaan paljon parempaan suuntaan tulee koskaan muuttumaan ja aiotko sietää tuota koko loppuelämäsi? Ihmiset joutuvat joskus eroamaan (kuten tiedätkin) ja valitettavan usein se on aivan hyvä päätös. Asuntoasia askarruttaa, mutta niitä on kulman takana aina muitakin. Myykää kämppä pois ja kohti uusia seikkailuja.

      • Cityvihreä
        2343 kirjoitti:

        Mutta anna nyt hyvä ihminen naisen lähteä. Unohda jo noi terapiat ja muut. Naisen olisi luultavasti syytä käydä yksikseen teapiassa ja pitkän ajan. Jos kilahtelee mistä milloinkin, niin henkinen puoli ei ole lyönnissä ja kyse on sentään/ ilmeisesti vähintäänkin aikuisesta ihmisestä.

        On tietysti eri asia, jos pidät naisesta ja hänen luonteestaan niin paljon, että annat hänelle kaiken negatiivisen käyttäytymisen anteeksi. Sanoisinpa valinnan olevan sinulla ja ehkä jo valintasi olet tehnytkin.

        Aikuisilla ihmisillä on oikeus odottaa toiselta aikuiselta tarpeeksi hyvää käytöstä.

        Itse olen ammattilainen ja oikea ihminen kommentoimaan juuri tätä kohtaa. Vuosia sitten erosin naisesta, jolla oli tismalleen samoja piirteitä. Hän halusi määrittää kaiken ja kun asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla, nainen päätti kiukutella kaikille läheisilleen. Vain tällä naisella oli aina oikeat vastaukset kaikkeen. Kaipa tässä on se monen täälläkin kommentoijan narsismi- tauti mukana, mutta aikuisen ihmisen ei tarvitse sitä sietää. Minä en sietänyt, miksi kenenkään pitäisi?

        Anna avorouvan lähteä. Tuskinpa hän siitä kovinkaan paljon parempaan suuntaan tulee koskaan muuttumaan ja aiotko sietää tuota koko loppuelämäsi? Ihmiset joutuvat joskus eroamaan (kuten tiedätkin) ja valitettavan usein se on aivan hyvä päätös. Asuntoasia askarruttaa, mutta niitä on kulman takana aina muitakin. Myykää kämppä pois ja kohti uusia seikkailuja.

        Kukaan ei voi tehdä toista ihmistä onnelliseksi. Onnettomaksi kyllä voi tehdä !!!

        Olen käyttänyt valtavan määrän energiaa asioiden miettimiseen. Tämänkin energian olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin. Olen nukkunut (valvonut) kaksi yötä sohvalla. Avovaimon kommentti: ei se sinusta silti pyhimystä tee.

        Keskustelumme alkoi sunnuntaina hyvin, mutta karahti kiville pienestä yksityiskohdasta, kun mainitsin että hänen ja ystäväni tyttöystävänsä käyttäytymisessä on yhtäläisyyksiä. Hän ei pitänyt rinnastuksesta, sillä ko. nainen on käyttäytynyt todella huonosti mm. rikkoen tavaroita, mutta en viitannutkaan siihen vaan siihen että molemmat naiset ajavat miehet nurkkaan. Prässäävät päälle ja käyttäytyvät siten että tilanteesta ei ole muuta ulospääsyä kuin joko haistatella kuten minä tein tai kuin nakata lattialle kuten ystäväni teki siinä vaiheessa kun varoituksesta huolimatta nainen alkoi rikkoa hänen tavaroitaan. PYYNTÖ KAIKILLE NAISILLE: älkää prässätkö päälle ja ajako miestänne nurkkaan. Lopettakaa ajoissa. On kamala tilanne jos papatus ei lakkaa vaikka pyytää nätisti tai käskee rumasti. Avokämmen on huono ratkaisu.

        Se että ensimmäinen kuukausi tässä asunnossa ehkä oli kireä ja johti yhteydenottoon joka johti kohta kuukauden kestäneeseen flaidikseen jolla ei näy arvokasta loppua, alkaa tuntua absurdilta. Kun viiden tai kymmenen vuoden kuluttua miettii tätä kaikkea, saattaa mielessä käydä oliko ihan pakko? Oliko pakko kuukauden vuoksi lähteä kävelemään, kun sitä ennen oltiin oltu yhdessä 4,5 vuotta? Ja oltaisiin asetuksia olennaisesti muuttamalla voitu elää yhdessä jatkossakin? Oliko se kuukausi sitten kuitenkaan niin kamalaa aikaa... Haloo... Ihmisillä on ihan oikeitakin syitä erota - pettämistä, impotenssia, ryyppäämistä, insestiä, rahavaikeuksia, uhkapelejä... ja me olemme eroamassa sen vuoksi että olin väsynyt kuukauden ajan... Tämä ei ihan oikeasti voi olla totta.

        Olen pyytänyt sitä kuukautta anteeksi monta kertaa. Sanallisesti, kirjeellä pöydällä ja tekstiviestillä. Eilen toin ruusujakin. Olen kovin pahoillani ja tarkoitan sitä kun pyydän anteeksi. Minun ei kuitenkaan kannata nöyristellä tämän enempää, sillä mikään ei muuttuisi kuitenkaan vaikka roikkuisin toisesta jalasta lipputangossa ja laulaisin hoosiannaa.

        Avokkini on pahoitellut tilannetta ja kerran pyytänyt anteeksi. Ei vaan oikein tuntunut tulevan sydämestä ja mitä äsken vähän keskustelimme, ei hän oikeasti tunnu katuvan. Oli käynyt aamulla psykologin juttusilla ja siellä oli todettu että ihmisellä on oikeus tunteisiinsa. Niin onkin, mutta jos ne tunteet tuodaan julki vihaiseen äänensävyyn kovalla äänellä ja samat asiat jankutetaan kerta toisensa perään, on minullakin oikeus minun tunteeseeni. Ja noidankehä on valmis.

        Mitä anteeksipyyntöön tulee... Meillä on ollut sellainen tapa että silloin kun joku meistä neljästä täyttää vuosia, mennään ulos syömään ja aina erimaalaiseen etniseen ravintolaan. Koska riidan alkuvaiheessa koin että hän teki ylilyönnin, jätin pöydälle espanjalaisen ravintolan puhelinnumeron ja vinkkasin että varaat meille pöydän ja anteeksipyyntönä riita kuitataan sillä. Mitään ei tarvitsisi sanoa - ymmärtäisin tuosta että viesti meni perille. Ja olemmehan me myös lapsille jotain velkaa. Hän ignorasi viestini. Äsken otin asian puheeksi, ja hän oli yllättynyt tarkoitinko sitä todella. Jälleen kerran kommunikaatio-ongelma - kerron jotai selvästi ja hän ei ota sitä tosissaan.

        Töissä mielipiteeni painaa ja minua kuunnellaan. Se mitä sanon, tehdään. Muuten en voisi töitäni tehdäkään. Kotona minua ei oteta vakavasti, ei ollenkaan, ja viesti ei mene perille.

        En tiedä onko hän menossa sille psykologille uudestaan. Hän saisi asioista varmaan toisen näkökannan kun kuulisi mitä minulla on sanottavana. Meillä on yhteinen aika varattuna alkuviikosta toisaalle.

      • Cityvihreä
        2343 kirjoitti:

        Mutta anna nyt hyvä ihminen naisen lähteä. Unohda jo noi terapiat ja muut. Naisen olisi luultavasti syytä käydä yksikseen teapiassa ja pitkän ajan. Jos kilahtelee mistä milloinkin, niin henkinen puoli ei ole lyönnissä ja kyse on sentään/ ilmeisesti vähintäänkin aikuisesta ihmisestä.

        On tietysti eri asia, jos pidät naisesta ja hänen luonteestaan niin paljon, että annat hänelle kaiken negatiivisen käyttäytymisen anteeksi. Sanoisinpa valinnan olevan sinulla ja ehkä jo valintasi olet tehnytkin.

        Aikuisilla ihmisillä on oikeus odottaa toiselta aikuiselta tarpeeksi hyvää käytöstä.

        Itse olen ammattilainen ja oikea ihminen kommentoimaan juuri tätä kohtaa. Vuosia sitten erosin naisesta, jolla oli tismalleen samoja piirteitä. Hän halusi määrittää kaiken ja kun asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla, nainen päätti kiukutella kaikille läheisilleen. Vain tällä naisella oli aina oikeat vastaukset kaikkeen. Kaipa tässä on se monen täälläkin kommentoijan narsismi- tauti mukana, mutta aikuisen ihmisen ei tarvitse sitä sietää. Minä en sietänyt, miksi kenenkään pitäisi?

        Anna avorouvan lähteä. Tuskinpa hän siitä kovinkaan paljon parempaan suuntaan tulee koskaan muuttumaan ja aiotko sietää tuota koko loppuelämäsi? Ihmiset joutuvat joskus eroamaan (kuten tiedätkin) ja valitettavan usein se on aivan hyvä päätös. Asuntoasia askarruttaa, mutta niitä on kulman takana aina muitakin. Myykää kämppä pois ja kohti uusia seikkailuja.

        Mun oli pakko vastata tähän viestiin kahdessa osassa, sillä vastauksestani tuli yli 5000 merkkiä pitkä. Tässä siis loppuosa:

        Soitin eilen pankkiin ja kysyin olisiko edes teoriassa mahdollista ottaa megalaina ja ostaa avokki ulos. Ei onnistu - vaikka korot ovat nyt tosi alhaalla, lasketaan riski sen mukaan että ne ovat taas korkealla kuten ne varmasti 20 v laina-ajan aikana ovatkin useaan otteeseen. Summa mitä saisin lainaa plus se mitä harvennushakkuusta saan, ei riitä millään. Katselin halvempia vaihtoehtoja Pohjois-Helsingin ja Vantaan seudulta, ja tarjolla on lähinnä vain pelkkää skeidaa. Oikeasti.

        Koska lapset ovat käyneet täällä viime aikoina aika harvakseltaan, mielessä kävi ajatus siitä että entäpäs jos skippaankin koko perheasunnon vaihdon? En kykene yksin ostamaan kelvollista kolmiota tai neliötä ja muksut eivät anna myydä mökkiä, joten mitä vaihtoehtoja minulla on? Tytöillä on omat huoneet ex-vaimon ja hänen avopuolisonsa paritalon puolikkaassa, joten heillä on siellä omaa tilaa. Jos vaikka lähtisinkin saunalliseen kaksioon ja tapaisin lapsia jatkossa harvemmin? Huomaatko miten kauaskantoisia seurauksia tästä päättymättömästä riidasta on - lapset ovat menettämässä niitä täällä olevia huoneita, joita niin hartaasti odottivat.

        Jos me päädymme eroon, on varmaa että en tule pitämään avovaimooni mitään yhteyttä. Sen verran pahasti olen saanut siipeeni että sitten on parempi että emme kuule toisistamme yhtään mitään. Enkä oikein usko että lapsetkaan ihmeemmin tahtovat soitella, vaikka hyvin ovat juttuun tulleetkin.

        Jos erolle vaan olisi jokin oikea syy, mutta kun ei...

      • Josuli
        Cityvihreä kirjoitti:

        Mun oli pakko vastata tähän viestiin kahdessa osassa, sillä vastauksestani tuli yli 5000 merkkiä pitkä. Tässä siis loppuosa:

        Soitin eilen pankkiin ja kysyin olisiko edes teoriassa mahdollista ottaa megalaina ja ostaa avokki ulos. Ei onnistu - vaikka korot ovat nyt tosi alhaalla, lasketaan riski sen mukaan että ne ovat taas korkealla kuten ne varmasti 20 v laina-ajan aikana ovatkin useaan otteeseen. Summa mitä saisin lainaa plus se mitä harvennushakkuusta saan, ei riitä millään. Katselin halvempia vaihtoehtoja Pohjois-Helsingin ja Vantaan seudulta, ja tarjolla on lähinnä vain pelkkää skeidaa. Oikeasti.

        Koska lapset ovat käyneet täällä viime aikoina aika harvakseltaan, mielessä kävi ajatus siitä että entäpäs jos skippaankin koko perheasunnon vaihdon? En kykene yksin ostamaan kelvollista kolmiota tai neliötä ja muksut eivät anna myydä mökkiä, joten mitä vaihtoehtoja minulla on? Tytöillä on omat huoneet ex-vaimon ja hänen avopuolisonsa paritalon puolikkaassa, joten heillä on siellä omaa tilaa. Jos vaikka lähtisinkin saunalliseen kaksioon ja tapaisin lapsia jatkossa harvemmin? Huomaatko miten kauaskantoisia seurauksia tästä päättymättömästä riidasta on - lapset ovat menettämässä niitä täällä olevia huoneita, joita niin hartaasti odottivat.

        Jos me päädymme eroon, on varmaa että en tule pitämään avovaimooni mitään yhteyttä. Sen verran pahasti olen saanut siipeeni että sitten on parempi että emme kuule toisistamme yhtään mitään. Enkä oikein usko että lapsetkaan ihmeemmin tahtovat soitella, vaikka hyvin ovat juttuun tulleetkin.

        Jos erolle vaan olisi jokin oikea syy, mutta kun ei...

        Hyvä syy erota ei ole aina niin musta-valkoisia kuin mitä ehkä luulet (pettäminen, väkivalta yms). Olet selvästi onneton, samoin avokkisi, eikö se ole tarpeeksi "hyvä" syy eroon? Ette voi väkisin saada yhteiseloa toimimaan. Jos kuitenkin haette apua, se kannattaa tehdä siis yhdessä, eli menette juttusille yhtä aikaa. Tietenkin toivon että terapiasta on apua, ja yhteiseloonne tulee rauha ja tasapaino.

    • -mnb-

      tuo teidän suhteenne tuntuu olevan.

      Onko vaimossasi siis muuta vikaa kuin tuo päpätys ja se ettei hän kuuntele sinua? Ehkä te vain olette liikaa yhdessä. Parin viikon loma toisesta voisi auttaa tilannetta ja niin että saatte tilaa tarkastella suhdettanne etäältä.

      Toki kaikilla on oikeus tunteisiinsa ja ne pitää pystyä parisuhteessa näyttämään. En tiedä minkälaisella psykologilla tai terapeutilla vaimosi nyt on, mutta ehkä olisi syytä testata hänet onko hän ehkä masentunut tai heittääkö hormonit. Ei se pelkkä puheterapia auta, kun siellä voi keskittyä kuulemaan ne asiat mitkä haluaa kuulla. Epäreilu tilanne siis sinulle ja hänelle.

      En tiedä sitten mikä tuon nurkkaan ajamisen tarkoitus on. Onko hän ehkä sairas? Kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä? Ei ihmiset ihan syyttä käyttäydy miten käyttäytyvät, aina taustalla on joku asia joka on jäänyt vaivaamaan. Lapsuudesta tai sitten se entisen suhteesi pettäminen tai mitä nyt olet tehnyt tässä suhteessa, kävitkö tämän suhteen aikana työkaverin kanssa lounaalla jne.? Jos jotain sellaista on tapahtunut tai jos hän pelkää, että petät niin mistä sitä tietää mitä toisen päässä liikkuu ja mistä kaikki kumpuaa.

      Ammattilaiset ovat kovin herkästi neuvomassa luovuttamista..Sitäkö se rakkaus nykyään on? Eikö se ollut niin, että kaikki se kestää ja kaikki se kärsii..? No, ei tietysti tarvitse sietää väkivaltaa missään muodossa tai huonoa kohtelua. Joissain tapauksissa asialle voi tehdä jotain, toisissa ei. Kun voit ihan varmuudella todeta, että kaikkesi olet itse yrittänyt niin sitten voit mielestäni luovuttaa. Mutta ensin on käytävä jokainen mahdollinen vaihtoehto läpi sen suhteen, että parisuhteen voi pelastaa..En itse tajua tätä nykyaikaa sen suhteen, että vastoinkäymisten takia suhteet päättyy. Jos luonteet ei sovi yhteen, niin sitten ei sovi ja on aika jatkaa matkaa. Itsesi takia kuitenkin suosittelen, että teet kaikkesi ja jos se ei riitä, niin maailma on täynnä kivoja naisia, jotka ovat helpompia. On suhteita, jossa on helppoa olla ja on niitä, joihin ei koskaan olisi toivonut joutuvansa..

      Luonnevikaa ei pysty oikein korjaamaan. Erityisesti, jos vaimosi ei näe, että hänessä on mitään vikaa. Ei voi tietää onko kyseessä narsistinen luonnehäiriö, masennus, PMS-oireet, lapsuudesta jääneet traumat jne jne. Ehkä vaimosi ei ole turvassa kanssasi.

      Sanoisin kyllä, että ehkä sinulla itselläsikin on asioita joita pitäisi työstää. Oletat, että vaimosi ymmärtää sinut puolesta sanasta tai että hän tekee kuten sinä haluaisit. Mikä se esimerkki oli espanjalaisesta ravintolasta? Tuntuu tosiaan, että kommunikaatio ei pelitä. Miten sinä osoitat päivittäin vaimollesi, että hän on sinulle rakas ja tärkeä, ja että hänen mielipiteellään on väliä? Saattaisi olla hyvä idea lukea kirja 'Miehet ova marsista, naiset venuksesta', jos muistan nimen oikein.

      Mihin muuten vaimossasi aikanaan rakastuit? Entä hän sinussa?

      • Cityvihreä

        Kaikkein pahinta on se kun hän suuttuu jostain ja alkaa papattaa. Sitä ei siis oikeasti meinaa saada loppumaan millään. Ikävää on myös se että en saa puhua lauseitani loppuun - kerrassaan sietämätöntä. Hän on myös hyvin ärsyttävä ja uutena piirteenä on tullut tuo jatkuva minun syyllistäminen. "Miksi sinun täytyy... jne" Eikä tunnu yhtään ottavan tosissaan kun jonkun asian sanon.

        On siisti, kohtuullisen näköinen, rehellinen, ei käy vieraissa, hoitaa kodin hyvin, meillä on yhteinen maku sisustamisen suhteen, yhteisiä intressejä, hän tulee loistavasti juttuun lasteni kanssa (paitsi silloin kuin huusi niin että kuopus lähti karkuun oman äitinsä luokse!!!) ... Yhdistäviä tekijöitä olisi paljon, kun vaan osaisimme elää yhdessä. Silloin kun menee hyvin, ei ole valittamista mutta totuuden nimessä siitä kun on mennyt hyvin on kyllä aikaa. Lomat menevät yleensä oolrait.

        En minäkään ole arkena kaksista seuraa. Mulla on kurjat työajat - tulin juuri himaan ja kello on 00:53. Hän tosin on työni ja rajoitteeni tiennyt alusta asti.

        Ei hän mielisairas ole. Jos olisi, olisin antanut mennä jo kauan aikaa sitten. Onpahan vaan perusteellisen hankala änkyrä silloin kun sille päälle sattuu. Alan vähän epäillä että hormoneilla voisi olla jotain tekemistä asian kanssa - ikä 41 v rimmaisi. Toisaalta hän on ollut hankala aina - exsänsä kanssa oli omien sanojensa mukaan varsinainen tänttäläärä, ja minullekin tokaisi ensimmäisillä treffeillä että ainahan niitä riitoja tulee, ei niille mitään mahda.

        Kyllä mahtaa.

        Tahtoisin suhteen jossa on helppo olla. Muistuu mieleen muuankin parin kuukauden juttu, jonka aikana ei ollut riidan riitaa. Pieni erimielisyys ainoastaan.

        En ole aiheuttanut mitään sellaista miksi pitäisi kokea luottamuspulaa. En ole käynyt vieraissa enkä kenenkään kanssa lounailla. Pienet sivupolut olisi kyllä helppo järjestää, mutta en ole nähnyt niitä tarpeelliseksi.

        Hän tiesi kyllä miksi puhuin siitä että menisimme tällä kerralla hänen kustannuksellaan espanjalaiseen ravintolaan syömään. Ei pitänyt jäädä epäselväksi. Mielestäni hänen käytöksensä omilla syntymäpäivillään oli ala-arvoista ja hän olisi ollut tuon verran lapsilleni velkaa. Tähän saakka hän ei ole nähnyt käytöksessään mitään huomautettavaa, ja ignorasi täysin sen mitä ajoin takaa.

        Meidän oli tarkoitus lähteä lasten talviloman aikaan Barcelonaan, mutta pyynnöistäni huolimatta hän ei ole selvittänyt saako hän tuolloin lomaa. Ja nyt kun tilanne on mikä on, en enää edes tahdo sinne neljästään. Matkalla olisi ollut tietty merkitys. Koska jonnekin on päästävä ja on pakko olla jotain odotettavaa, ostin tänään liput itselleni ja lapsilleni erääseen toiseen mahtavaan kaupunkiin. Olen tuon matkan lapsilleni velkaa.

    • Cityvihreä

      Kävimme tänään avioliittoneuvojalla. Hän oli asiallinen ja puolueeton. Kuunteli, teki paljon muistiinpanoja, kyseli jonkin verran. Kumpikin sai puhua näkemyksensä enimmäkseen keskeytyksettä. Avokki ei puhunut aivan kaikkea niin kuin asia oli, joten jotain hänen kertomaansa oli pakko hivenen oikaista. Jälleen kerran kävi ilmi, että välillämme on paljon kommunikaatio-ongelmia.

      Istunnosta ei ollut juurikaan apua, muta menemme uudestaan joulukuun puolivälissä.

      Kun kerroin pyytäneeni anteeksi monen monituista kertaa, valpastui neuvoja ja kysyi mikä se asia onkaan mitä noin usein pitää anteeksi pyytää. En ole tosiaankaan tehnyt mitään kamalaa, kunhan olin kuukauden päivät väsynyt ja v-mäinen ja siitä alkoi tällainen jo yli kuukauden kestänyt helvetti, joka hyvinkin voi johtaa eroamiseen. Täysin kohtuutonta minusta. Syy-seuraussuhteet eivät mätsää ollenkaan.

      Välittäjä tuntui pitävän pahana sitä että olen kirjoittanut nettiin – olkoonkin että olen tietenkin tehnyt sen anonyyminä !!! Ja sekin oli huono juttu että olen puhunut asioista tuttavien ja sukulaisten kanssa. Olisiko sitten ollut parempi että olisin hautonut asioita yksikseni ?? Päätynyt ennen pitkään tekemään jotain kerrassaan hirveää, mistä saamme silloin tällöin lukea iltapäivälehdistä. Haloo - - - Ja sitä paitsi – alun alkaenhan kirjoitin tänne kysyäkseni neuvoa siitä kannattaako neuvojalle edes ylipäätään mennä, eli tarkoitusperäni ovat olleet hyvät. Ja se on kääntynyt minua vastaan. Avokkini on lukenut koko ketjun läpi loppuun saakka, ja hän on verisesti loukkaantunut, vaikka häntä ei voikaan tunnistaa. Hän olisi voinut hyvin osallistua keskusteluun, jos olisi tahtonut puolustautua. Tämän kirjoittelun perusteella hän kokee että suhteellaamme tuskin on tulevaisuutta, ja hänen halunsa hieroa sopua on käytännössä nolla. Tästä kirjoittelusta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, ja tästä syystä lopetan keskustelun omalta osaltani tähän.

      Toivotan kaikille jaksamista, sinnittelette te sitten parisuhteittenne raunioilla tai kokeilette sitten omia siipiänne vapaudessa.

      • ölksg

        olisin loukkaantunut tästä ketjusta. Joko en olisi alunperinkään kertonut siitä lainkaan, tai sitten olisimme kirjoittaneet sitä yhdessä. Tavallaan tämä on hänen mustaksi maalaamistaan ja toisen selän takana touhuamista privaattiasioilla, joten ymmärrän närkästyksen puolison taholta. Erityisesti se avoimuus, jolla olet kertonut mm. että alat jo miettiä pettämistä jne, loukkaisi minua ihan äärettömästi jos olisit puolisoni! Toki jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta sairaaksi minusta sinut tekee se, miten olet täällä käyttänyt valtaa puolisoosi nähden ja arvatenkin hän on tätä ketjua seurannut (jos kerran niin loppuun saakka).

        Minusta sinä olet itse ihan yhtä syypää teidän kommunikaatio-ongelmiin kuin vaimosi. Sen varmaan tiedätkin. Ehkä sinun kuitenkin kannattaisi laskeutua alas vaimosi tasolle jos haluat että teillä vielä on liitto olemassa. Lakkaa käymästä sotaa, älä ole right fighter, vaan tee vaimostasi ystäväsi ja silloin teillä voi olla mahdollisuuksia. Onnea matkaan, teille kummallekin ja vaimollesi haluan sanoa ihan samat sanat. Kun vihdoin hyväksytte toisenne sellaisina kuin olette, lopetatte valtataistelut ja keskitytte siihen mikä on olennaisinta, saatatte vielä pelastaa liiton.

      • ..Leila

        tänne nettiin. Olet lähtenyt prosessoimaan tilannettasi kirjoittamalla tänne ja keskustelemalla ystäviesi kanssa. Ei siinä mitään pahaa ole. Se on ollut oma tapasi prosessoida ongelmaa, koska asia selvästi vaivaa sinua. Prosessi etenee ja johtaa ennemmin tai myöhemmin johonkin lopputulokseen. Jotta suhde jatkuisi siihen tarvitaan molempien tahto ja joustoa puolin ja toisin.

        Jäin miettiimään kirjoittelustasi toivomustasi ruokailusta espanjalaisessa ravintolassa. Huomasin siitä, että teillä on todella kommunikaatio-ongelma tai avovaimosi ei oikeasti välitä sinusta. Kyllä omassa perheessäni on huomioitu tuollaiset toiveet puolin ja toisin.

        Kertomasi mukaan olet välillä toiminut tökeröstikin.

        Riitelyyn tarvitaan kaksi. Älä provosoidu avovaimosi papatuksesta. Asetu henkisesti ikään kuin sen yläpuolelle.

        Kaikkea hyvää sinulle...

      • nainen 39v

        Olen tällähetkellä myös myrskyn silmässä omassa liitossani ja seurannut tätä ketjua. Olen kiitoksen velkaa sulle ,että olet pohtinut parisuhdeongelmiasi täällä.Siitä ollut apua varmaan monelle muullekin.Vaimolle näyttäminen oli kyllä liikaa, hän on syystäkin loukkaantunut.Ei hänen olisi tarvinnut tietää, että käyt keskustelua tällä palstalla.Hän on myös fiksu ettei itse lähtenyt kirjottelee tänne, eikä mikään halpa nainen.

        Tsemppiä kaikille parisuhteissa painiskeleville!

    • Cityvihreä

      Alkuperäisessä viestissäni kysyin, onko kenelläkään kokemuksia parisuhdeneuvonnasta ja onko siitä ollut kenellekään apua? Vastaan itse itselleni ystäväni suulla - kyllä on. Hän oli naisystävänsä kanssa neuvottelijan luona samaan aikaan kuin mitä me olimme avovaimoni kanssa jossain toisaalla. Heille keskustelusta oli apua, ja heidän näkökantansa lähentyivät. Aika näyttää miten heille käy. Suurin ongelma tuntuu olevan se että ulkomaalaistaustainen nuori nainen maksattaa suomalaisella miehellä kaiken.

      Meidän ensimmäisestä neuvottelustamme ei ollut kovin paljon hyötyä jos ei ollut haittaakaan. Sen jälkeen avovaimoni harmitteli kun saimme seuraavan ajan vasta joulukuun puolivälin paikkeille, mutta sittemmin hän lohkaisi mahtaako hän lähteä mukaan ollenkaan. Mieli muuttuu koko ajan... Minä menen joka tapauksessa, vaikka sitten yksin.

      Tämä episodi on ottanut voimille. Jopa niin voimille että eräänä aamuyönä sohvalla unettomana pyöriessäni mielessä kävi jopa niin synkeä ajatus, että harkitsin poistuvani jouluaattona - ja pysyvästi. En kuitenkaan aio niin tehdä, sillä äitini ja lapseni eivät toipuisi siitä ikinä. Minulla ei ole aavistustakaan siitä miten tämä tarinamme päättyy ja milloin. Meillä on aselepovaihe menossa. Mietimme tahoillamme ja välttelemme toisiamme parhaamme mukaan.

      En tiedä sitten oliko tämän ketjun aloittamisessa järkeä, mutta tarkoitusperäni olivat hyvät. Halusin tosiaan tietää onko neuvotteluun lähtemisessä mieltä vai ei ja minne kannattaisi hakeutua. Ja kun yltiörehellisenä kerroin avovaimolleni mihin kirjoitan, senkin tarkoitusperä oli hyvä. En voinut tietää vielä silloin että hänet leimataan hulluksi (mitä hän ei ole) mistä hän pahoitti mielensä. Enkä voinut tietää että hän palaisi palstalle sen jälkeen kun hän ensi alkuun siellä piipahti. Sen arvasin että myös minä saan rapaa niskaani, ja se on ihan okei. Minua on arvosteltu siitä että olen kirjoittanut tänne. Kumpi sitten on parempi ja kumpi pahempi asia - se että kirjoitan tänne ANONYYMINÄ, vaiko se että kertoisin tilanteesta kaikille tuttavillemme? Vai olisiko se sitten parempi että patoaisin kaikki tunteeni ja ajatukseni sisälleni? Eikö ole kuitenkin parempi että olen saanut päästää höyryt pihalle?

      Oletko kuullut tarinaa haukkuvasta koirasta? Sanotaan että haukkuva koira ei pure, mutta entä jos koira lopettaakin yht´äkkiä haukkumisen? Sama pätee syrjähypyistä puhumiseen. Jos joku ottaa asian puheeksi, ei hän voi olla niin daiju että toteuttaa uhkauksensa. Siinä vaiheessa kun hän vaikenee, kannattanee valpastua ?? En olisi saanut kirjoittaa koko aiheesta, mutta olin niin sarvi otsassa siitä että minua on syyllistetty, haukuttu ja nöyryytetty aivat mitättömän pienten asioiden takia siinä määrin että suhteellisuudentaju on kadonnut jo kauan aikaa sitten. Monet eivät saa tällaista selvitystilaa aikaiseksi edes vaikka hyppelevät vieraissa alvariinsa. Tuntui siltä että kun kerran olen saanut näin paljon rapaa niskaan, olisi melkein sama vaikka samaan konkurssiin tekisinkin jotain hirveää, kun olen jo "MAKSANUT" siitä etukäteen. Pikkujoulut tulivat ja menivät. Lähdin kotiin jo 22:30. Ei tapahtunut kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen ja yhteystietoja ei vaihdettu, joten vielä on puhtaat jauhot pussissa.

      • SärkynytNainen

        Minä en ole sinua ainkaan syyttänyt siitä että kirjoitat tänne. Joskus ne ajatukset ja tunteet on pakko päästä purkamaan jonnekin, ja minusta anonyyminä kirjoittaminen on ihan hyvä asia siihen, olen minäkin tehnyt niin. Minusta on parasta että itse yrittää tehdä asiat oikein, ja yrittää kaikkensa suhteen eteen niin, että ne jauhot säilyvät puhtaana siellä pussissa... Mutta väkisin emme voi tehdä mitään. Avokkisi asenne vaikuttaa siltä että hän on "kipannut ne jauhot jo pois sieltä pussista", eli hänellä ei näytä olevan kovinkaan paljon motiivia suhteenne eteen. Minulla on se tilanne että mieheni on sanonu ettei enää rakasta minua, ja sen jälkeen hänellä loppui halu tehdä suhteemme eteen enää mitään. Itse olen kaikkeni yrittänyt, mutta suhteeseen vaaditaan kaksi. Ei tässä näytä minulla mitään muuta kuin ottaa ero, jota hän on itse jo ehdottanut varmaan 3 kertaa. Minulle se oli vaikea asia enkä olisi millään halunnut "luovuttaa", vaikka toinen oli jo selvästi niin tehnyt. Nämä on hankalia asioita koska järki ja tunteet sotivat kaiken aikaa.

    • Cityvihreä

      Sain vinkin käydä kysymässä toisesta pankista paljonko tällä nimellä ja vakuuksilla heiltä irtoaisi lainaa. Ainut valonpilkku vähään aikaan on tieto siitä että saisin riittävästi lainaa avovaimoni ulos ostamiseksi, ja mariginaali olisi niin pieni kuin se tässä markkinatilanteessa on mahdollista.

      Kävimme tänään toisen kerran neuvottelijan luona. Olin kirjoittanut ajatuksiani paperille useamman viikon ajan, ja annoin sekä avovaimolleni että sovittelijalle kirjoittamani tekstin luettavaksi. Tekstin perusteella oli hyvä lähteä viemään keskustelua eteenpäin. Reissu otti voimille - kyllä oli takki tyhjä ulos lähtiessämme.

      Suosittelen neuvonnassa käymistä, MUTTA vain jos molemmat ovat yhtälailla halukkaita saamaan suhde kuntoon ja sen lisäksi neuvontaan kannattaisi mennä ENNEN kuin tilanne pääsee liian pahaksi.

      • Cityvihreä

        Varasimme neuvottelijalta kolmannen ajan. Peruutimme sen kuitenkin, sillä tuntui siltä että emme saisi istunnosta tarpeeksi.

        Joulu meni suht´OK. Lapseni ja äitini olivat meillä ja sisareni perheineen kävi kylässä.

        Alkoi näyttää siltä että kai tämä tästä... Ostin matkaoppaita ja aloin suunnitella reissuja.

        Kuun vaihteessa tilanne kiristyi taas ihan älyttömistä syistä. Seurasi riitoja, joiden aikana hän ei saanut suutaan suljettua.

        Hän ilmoitti etsivänsä vuokra-asunnon. Kävi katsomassa yhtä ja otti sen. Muuttaa mahdollisimman pian pois. Olemme puhuneet parina yönä, ja keskustelut ovat olleet enimmäkseen asiallisia ja rauhallisia - varsin hyödyllisiä. Eroamme sivistyneesti, mutta en osaa sanoa pidämmekö jatkossa enää yhteyttä.

        Taloudelliset ongelmat ovat todella mittavia. En tiedä miten tulen klaaraamaan jättilainan kanssa. Ei ole varaa pitää autoa jolla mennä mökille ja joudun luopumaan Vespasta. Yritän neuvotella exsän kanssa elatusmaksujen pienentämisestä.

        Tuntuu tosi pahalta ja vain vaivoin jaksan vetää työvuoroni loppuun. Se mikä meillä toimi hyvin, toimi todella hyvin enkä voi uskoa että löytäisin koskaan naista joka pitäisi noin hyvin samoista asioista. En usko uskaltavani koskaan ryhtyä enää suhteeseen, sillä tämä suhde satutti liiaksi. Kaipaan seksiä kovasti, ja tulee olemaan hyvin vaikeaa nukkua yksin.

        Meillä olisi ollut kaikki hyvin, jos hän ei olisi ollut noin temperamenttinen ja olisi osannut lopettaa papattamisen ajoissa. Hän kertoo rakastavansa minua yhä ja on minullakin vielä tunteita. Suhde on kuitenkin lopullisesti ohi.

      • Leila..
        Cityvihreä kirjoitti:

        Varasimme neuvottelijalta kolmannen ajan. Peruutimme sen kuitenkin, sillä tuntui siltä että emme saisi istunnosta tarpeeksi.

        Joulu meni suht´OK. Lapseni ja äitini olivat meillä ja sisareni perheineen kävi kylässä.

        Alkoi näyttää siltä että kai tämä tästä... Ostin matkaoppaita ja aloin suunnitella reissuja.

        Kuun vaihteessa tilanne kiristyi taas ihan älyttömistä syistä. Seurasi riitoja, joiden aikana hän ei saanut suutaan suljettua.

        Hän ilmoitti etsivänsä vuokra-asunnon. Kävi katsomassa yhtä ja otti sen. Muuttaa mahdollisimman pian pois. Olemme puhuneet parina yönä, ja keskustelut ovat olleet enimmäkseen asiallisia ja rauhallisia - varsin hyödyllisiä. Eroamme sivistyneesti, mutta en osaa sanoa pidämmekö jatkossa enää yhteyttä.

        Taloudelliset ongelmat ovat todella mittavia. En tiedä miten tulen klaaraamaan jättilainan kanssa. Ei ole varaa pitää autoa jolla mennä mökille ja joudun luopumaan Vespasta. Yritän neuvotella exsän kanssa elatusmaksujen pienentämisestä.

        Tuntuu tosi pahalta ja vain vaivoin jaksan vetää työvuoroni loppuun. Se mikä meillä toimi hyvin, toimi todella hyvin enkä voi uskoa että löytäisin koskaan naista joka pitäisi noin hyvin samoista asioista. En usko uskaltavani koskaan ryhtyä enää suhteeseen, sillä tämä suhde satutti liiaksi. Kaipaan seksiä kovasti, ja tulee olemaan hyvin vaikeaa nukkua yksin.

        Meillä olisi ollut kaikki hyvin, jos hän ei olisi ollut noin temperamenttinen ja olisi osannut lopettaa papattamisen ajoissa. Hän kertoo rakastavansa minua yhä ja on minullakin vielä tunteita. Suhde on kuitenkin lopullisesti ohi.

        Olen pahoillani erostasi. Mietinkin jo mitä sinulle kuuluu. Ainakin olet yrittänyt.

        Miksi yrität selvitä jättilainan kanssa ? Tarvitset autoa mökkimatkoihin ja metsäpalstan hoitoon.
        Eikö olisi fiksumpaa myydä iso ja kallis asunto pois ja muuttaa sellaiseen, johon on varaa.
        Lapset tarvivat vielä elatustasi muutaman vuoden. Teini-iässä he kuluttavat enemmän. Älä ota heiltä pois.

        Naisia tulee ja naisia menee. Kun aikaa kuluu, voi tilanne muuttua.

        Pärjäile...

    • kipe1111

      Tuskinpa se olisi kaikkea parantanut, jos nainen olisi ollut rauhallisempi. Teitä ei nyt oltu tarkoitettu yhteen, kai. Jos sinä olisit hyväksynyt naisesi sellaisena kuin hän on, myös tulisuuksineen, ja hän sinut sellaisena kuin olet, niin ehkäpä olisitte säästyneet erolta.

      Nyt on aikalailla itsetutkiskelun paikka, mitä sinä teit "väärin" ja voit korjata niitä kun toivut erosta. Entäpä jos väännät asian niin, että kaikki olisi ollut hyvin jos sinä olisit osannut häntä ymmärtää ja tukea..?

      Olen pahoillani erostanne.

      • Cityvihreä

        Yllätyskäänne - erittäin sopuisa ero

        Tämä kulunut viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. On ollut äärimmäisen huono olla, ja tunnustan itkeneeni katkerasti viimeisen kymmenen vuoden itkut kerralla pois. Olemme pakon edessä puhuneet kiihkottomasti ja asiallisesti. Eräänä yönä aamuneljältä kävi ilmi että minulla on yhä tunteita häntä kohtaan, sillä hän on muuttunut kuin toiseksi ihmiseksi nyt kun kaikki jännitteet ovat lauenneet. Nyt hän on taas sellainen, mikä hän oli silloin vajaa viisi vuotta sitten kohdatessamme.

        Osituksen suhteen hän on ollut todella reilu ja mistään ei ole tarvinnut vääntää kättä - päinvastoin kumpikin olemme tyrkyttäneet toiselle sitä mistä tietää toisen pitävän. Olemme taas samalla aaltopituudella, ja olemme heittäneet läppää rentoutuneesti ja fysiikka pelaa hienosti. Eivätpä olisi arvanneet Ikean muut asiakkaat, että me emme ole muuttamassa yhteen vaan erilleen. Vietimme eilen viimeisen yhteisen illan, ja vedimme överiksi - etanoita alkuruoaksi, pihvit pääruoaksi ja hänen lempparijäätelöstä jälkiruoka. Kynttilöitä ja viiniä, tiedättehän. Eron voi tehdä myös tyylikkäästi.

        Hän tsoukkasi että jos hän ei lähde viikossa, hän ei malta lähteä ollenkaan. Sanoin ilkikurisesti että sinähän lähdet... Kyllä, olemme todellakin eroamassa. Hän pakkaa parhaillaan ja viikon päästä reissusta palatessani hän on mennyt. Toivon että hänen muuttoapunsa hoitaa muuton vikkelästi niin että naapureilla on vähemmän ihmettelemistä. Vastahan tähän muutimme ja nyt hän lähtee pois. En osaa sanoa käynkö hänen uudessa asunnossaan. Ilmeisimmin sen verran, että vien telkkarin ja käyn asentamassa pesukoneen. Loput hoitakoon miten parhaiten taitaa. En tee kiusaa, mutta sen verran paljon olen nähnyt vaivaa yhteen muuttamisen, tähän asuntoon muuttamisen ja erilleen muuttamisen suhteen, että nyt riittää...

        Lapset ovat ottaneet tämän viikon hyvin raskaasti ja minun on hyviteltävä heitä loman aikana. Osa heidän surustaan johtuu siitä että avovaimon 14,5 vuotias koira oli pakko lopettaa tällä viikolla. Lääkitys ei enää tepsinyt, vaan se kärsi selvästi. Sekin tähän vielä. Kummatkin oireilevat - kuopus ei vastannut tekstareihin ja esikoinen epäilee että ei uskalla ryhtyä suhteisiin koska pelkää mahdollisia riitoja. Heidän kanssaan joudun käymään vielä asioita läpi.

        Minun on aivan pakko ostaa hänen osuutensa tästä asunnosta. Joudun ahtaalle ison lainani kanssa, mutta tietyistä syistä johtuen ei ole vaihtoehtoja. Olen niin kiipelissä että olin valmis luopumaan autosta, vaikka mökillä käyminen vaikeutuisikin tai muuttuisi mahdottomaksi. Kävi yllätyskäänne, kun päädyimme ratkaisuun jolloin jatkamme auton yhteisomistusta !! Jätämme auton sovittuun paikkaan ja käytämme autoa silloin kun tarvitsemme ja muulloin kuljemme kävellen / pyörällä / bussilla / Vespalla. Katsotaan nyt näin syksyyn saakka. Saattaa toimiakin.

        Emme tiedä mitä tuleman pitää. Pidämme hyvin pitkän tauon jolloin emme tapaa emmekä soittele. Vain tekstarit autoa koskien ovat sallittuja. Kumpikaan ei kyttää toisen tekemisiä ja menemisiä. Emme puhu yhteen palaamisesta, mutta emme myöskään polta siltoja takanamme. En etsi aktiivisesti uutta, mutta jos kesällä Ursulan terassilla syntyy silmäpeliä, ties vaikka oli tarkoitettu että tässä kävi näin. Tai sitten me kirjoitamme ex-avovaimoni kanssa uuden luvun.

      • ketjun
        Cityvihreä kirjoitti:

        Yllätyskäänne - erittäin sopuisa ero

        Tämä kulunut viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. On ollut äärimmäisen huono olla, ja tunnustan itkeneeni katkerasti viimeisen kymmenen vuoden itkut kerralla pois. Olemme pakon edessä puhuneet kiihkottomasti ja asiallisesti. Eräänä yönä aamuneljältä kävi ilmi että minulla on yhä tunteita häntä kohtaan, sillä hän on muuttunut kuin toiseksi ihmiseksi nyt kun kaikki jännitteet ovat lauenneet. Nyt hän on taas sellainen, mikä hän oli silloin vajaa viisi vuotta sitten kohdatessamme.

        Osituksen suhteen hän on ollut todella reilu ja mistään ei ole tarvinnut vääntää kättä - päinvastoin kumpikin olemme tyrkyttäneet toiselle sitä mistä tietää toisen pitävän. Olemme taas samalla aaltopituudella, ja olemme heittäneet läppää rentoutuneesti ja fysiikka pelaa hienosti. Eivätpä olisi arvanneet Ikean muut asiakkaat, että me emme ole muuttamassa yhteen vaan erilleen. Vietimme eilen viimeisen yhteisen illan, ja vedimme överiksi - etanoita alkuruoaksi, pihvit pääruoaksi ja hänen lempparijäätelöstä jälkiruoka. Kynttilöitä ja viiniä, tiedättehän. Eron voi tehdä myös tyylikkäästi.

        Hän tsoukkasi että jos hän ei lähde viikossa, hän ei malta lähteä ollenkaan. Sanoin ilkikurisesti että sinähän lähdet... Kyllä, olemme todellakin eroamassa. Hän pakkaa parhaillaan ja viikon päästä reissusta palatessani hän on mennyt. Toivon että hänen muuttoapunsa hoitaa muuton vikkelästi niin että naapureilla on vähemmän ihmettelemistä. Vastahan tähän muutimme ja nyt hän lähtee pois. En osaa sanoa käynkö hänen uudessa asunnossaan. Ilmeisimmin sen verran, että vien telkkarin ja käyn asentamassa pesukoneen. Loput hoitakoon miten parhaiten taitaa. En tee kiusaa, mutta sen verran paljon olen nähnyt vaivaa yhteen muuttamisen, tähän asuntoon muuttamisen ja erilleen muuttamisen suhteen, että nyt riittää...

        Lapset ovat ottaneet tämän viikon hyvin raskaasti ja minun on hyviteltävä heitä loman aikana. Osa heidän surustaan johtuu siitä että avovaimon 14,5 vuotias koira oli pakko lopettaa tällä viikolla. Lääkitys ei enää tepsinyt, vaan se kärsi selvästi. Sekin tähän vielä. Kummatkin oireilevat - kuopus ei vastannut tekstareihin ja esikoinen epäilee että ei uskalla ryhtyä suhteisiin koska pelkää mahdollisia riitoja. Heidän kanssaan joudun käymään vielä asioita läpi.

        Minun on aivan pakko ostaa hänen osuutensa tästä asunnosta. Joudun ahtaalle ison lainani kanssa, mutta tietyistä syistä johtuen ei ole vaihtoehtoja. Olen niin kiipelissä että olin valmis luopumaan autosta, vaikka mökillä käyminen vaikeutuisikin tai muuttuisi mahdottomaksi. Kävi yllätyskäänne, kun päädyimme ratkaisuun jolloin jatkamme auton yhteisomistusta !! Jätämme auton sovittuun paikkaan ja käytämme autoa silloin kun tarvitsemme ja muulloin kuljemme kävellen / pyörällä / bussilla / Vespalla. Katsotaan nyt näin syksyyn saakka. Saattaa toimiakin.

        Emme tiedä mitä tuleman pitää. Pidämme hyvin pitkän tauon jolloin emme tapaa emmekä soittele. Vain tekstarit autoa koskien ovat sallittuja. Kumpikaan ei kyttää toisen tekemisiä ja menemisiä. Emme puhu yhteen palaamisesta, mutta emme myöskään polta siltoja takanamme. En etsi aktiivisesti uutta, mutta jos kesällä Ursulan terassilla syntyy silmäpeliä, ties vaikka oli tarkoitettu että tässä kävi näin. Tai sitten me kirjoitamme ex-avovaimoni kanssa uuden luvun.

        Ja ei voi muuta sanoa kuin että onneksi avokkisi sai elämänsä haltuunsa ja pääsi eroon sinusta.

        Olen elänyt kaltaisesi miehen kanssa ja jessus miten taivas aukeni kun pääsin sieltä pois. Luulin vuosikausia, että olin kauhea räpättäjä, pikkumainen nalkuttaja, draamaqueen, häiriintynyt jne.

        Kunnes totuus valkeni kun otin parisuhteeseemme perspektiiviä.

        Ja hei, munkin ukko oli sitä mieltä, että kaikki johtui vain musta....ja se oli just sellainen kun oli. Ei sen kuulemma tarvinnut myöskään muuttua. Parisuhteen pelastamiseksi kun olis riittänyt, että minä muutun...:) Ja tää ei ole vitsi, valitettavasti.

        Mulla uus on mies, ja kumma kyllä ei tarvitse toistaa, jankuttaa, vääntää, kääntää, yrittää. Riittää kun sanoo kerran ja nätisti. Tähän tarvittiin vain riittävän aikuinen ja vahva mies joka ei ota jokaista sanaa syytöksenä vaan osaa kuunnella mitä on sanottavana.

        Onnea kuitenkin jatkossa. Höllääppä hieman sitä pipoasi, tulee elämästä mukavampaa. Tukit kasvaa ja ruoho viheriöi....

      • Cityvihreä
        ketjun kirjoitti:

        Ja ei voi muuta sanoa kuin että onneksi avokkisi sai elämänsä haltuunsa ja pääsi eroon sinusta.

        Olen elänyt kaltaisesi miehen kanssa ja jessus miten taivas aukeni kun pääsin sieltä pois. Luulin vuosikausia, että olin kauhea räpättäjä, pikkumainen nalkuttaja, draamaqueen, häiriintynyt jne.

        Kunnes totuus valkeni kun otin parisuhteeseemme perspektiiviä.

        Ja hei, munkin ukko oli sitä mieltä, että kaikki johtui vain musta....ja se oli just sellainen kun oli. Ei sen kuulemma tarvinnut myöskään muuttua. Parisuhteen pelastamiseksi kun olis riittänyt, että minä muutun...:) Ja tää ei ole vitsi, valitettavasti.

        Mulla uus on mies, ja kumma kyllä ei tarvitse toistaa, jankuttaa, vääntää, kääntää, yrittää. Riittää kun sanoo kerran ja nätisti. Tähän tarvittiin vain riittävän aikuinen ja vahva mies joka ei ota jokaista sanaa syytöksenä vaan osaa kuunnella mitä on sanottavana.

        Onnea kuitenkin jatkossa. Höllääppä hieman sitä pipoasi, tulee elämästä mukavampaa. Tukit kasvaa ja ruoho viheriöi....

        En minä suinkaan ole kaikesta häntä syyttänyt.. Kyllä minä tiedostan - varsinkin nyt - aivan tasan tarkkaan mikä osuuteni minulla on asioiden kehittymisessä ollut. Emme ole enää aikoihin etsineet syyllistä, vaan ihmetelleet miksi "lääkityksemme" riitojen hoitamiseen on ollut väärä. Hän huusi, minä vetäydyin.

        Kukaan palstan lukijoista ei voi tietää millaiseksi hirviöksi hän muuttui silloin kuin suuttui... Se oli siis ihan kamalaa, kun hän jauhoi ja jauhoi samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Mikä oikeus hänellä oli tehdä niin? Jos hän olisi kunniottanut minua, olisi hän vetänyt vähän happea välillä. Ja minä olisin kunnioittanut häntä, jos hän olisi osannut hillitä itseään paremmin.

        Ei toista voi rakastaa, jos kunnioitus puuttuu. Nyt asiamme ovat hyvin. Keskustelumme ovat olleet hyvin eheyttäviä ja olen äimistynyt siitä miten hyvin ositus on tapahtunut. Kuinka moni eronnut pari jatkaa auton yhteisomistusta ja varmuudella pysyy väleissä vielä eron jälkeenkin?

        Olemme molemmat pahoillamme siitä että ryssimme tämän jutun. Kumpikin epäilemme, onko meistä ylipäätään parisuhteeseen.

        Viikonloppu oli todella tärkeä virstanpylväs. Todella. Lähdemme eri teille huomattavasti ehjempinä ihmisinä kuin mitä olisimme, jos olisimme lähteneet eri teille riidoissa. Paranemisprosessimme lyhenivät olennaisesti.

        Lapset ovat äidillään ja tulevat seuraavan kerran kun avokkini on muuttanut pois. Sisustan asunnon pikaisesti taas asutun näköiseksi, ja sen jälkeen lennämme pikku lomalle Roomaan. Korvaan heille sen että kotona on ollut kireä ilmapiiri. Jatkossa kaikki on toisin.

        Toivotan hyvää kaikille eronneille ja parisuhteissa eläville. Minun asiani ovat nyt hyvin.

        Kipaisenpa yläkertaan ja autan laatikoiden kantamisessa.

      • Cityvihreä
        Cityvihreä kirjoitti:

        En minä suinkaan ole kaikesta häntä syyttänyt.. Kyllä minä tiedostan - varsinkin nyt - aivan tasan tarkkaan mikä osuuteni minulla on asioiden kehittymisessä ollut. Emme ole enää aikoihin etsineet syyllistä, vaan ihmetelleet miksi "lääkityksemme" riitojen hoitamiseen on ollut väärä. Hän huusi, minä vetäydyin.

        Kukaan palstan lukijoista ei voi tietää millaiseksi hirviöksi hän muuttui silloin kuin suuttui... Se oli siis ihan kamalaa, kun hän jauhoi ja jauhoi samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Mikä oikeus hänellä oli tehdä niin? Jos hän olisi kunniottanut minua, olisi hän vetänyt vähän happea välillä. Ja minä olisin kunnioittanut häntä, jos hän olisi osannut hillitä itseään paremmin.

        Ei toista voi rakastaa, jos kunnioitus puuttuu. Nyt asiamme ovat hyvin. Keskustelumme ovat olleet hyvin eheyttäviä ja olen äimistynyt siitä miten hyvin ositus on tapahtunut. Kuinka moni eronnut pari jatkaa auton yhteisomistusta ja varmuudella pysyy väleissä vielä eron jälkeenkin?

        Olemme molemmat pahoillamme siitä että ryssimme tämän jutun. Kumpikin epäilemme, onko meistä ylipäätään parisuhteeseen.

        Viikonloppu oli todella tärkeä virstanpylväs. Todella. Lähdemme eri teille huomattavasti ehjempinä ihmisinä kuin mitä olisimme, jos olisimme lähteneet eri teille riidoissa. Paranemisprosessimme lyhenivät olennaisesti.

        Lapset ovat äidillään ja tulevat seuraavan kerran kun avokkini on muuttanut pois. Sisustan asunnon pikaisesti taas asutun näköiseksi, ja sen jälkeen lennämme pikku lomalle Roomaan. Korvaan heille sen että kotona on ollut kireä ilmapiiri. Jatkossa kaikki on toisin.

        Toivotan hyvää kaikille eronneille ja parisuhteissa eläville. Minun asiani ovat nyt hyvin.

        Kipaisenpa yläkertaan ja autan laatikoiden kantamisessa.

        Noissa keskusteluissamme avovaimoni mainitsi monen monituista kertaa pettymyksensä siihen parisuhdeneuvojaan, jonka luona kävimme. Hän kun kuunteli kyllä, mutta ei ottanut napakasti kantaa mihinkään eikä antanut kunnollisia neuvoja. Lisäksi istunnot olivat n. kuukauden välein, mikä on aivan liian harvoin.

        Olisi ollut järkevää tyhjentää matkailutili ja käydä niillä rahoilla toisaalla. Maksaa sellaiselle ammattilaiselle, jolla olisi ollut oikeat eväät solmujemme avaamiseksi. Voi olla, että lopputulos olisi nyt toinen? Vai onko parempi että oivallamme asioita itse, kantapään kautta. Niin me nyt teimme, mutta aivan liian myöhään. Me eroamme nyt. Ihan hyvästä syystä - kumpikaan emme olleet onnellisia, vaikka meillä olisi ollut täydet mahdollisuudet siihen.

        Voi olla, että kokemamme kasvatti meitä ihmisenä. Voi olla, että jos kävisi niin että yrittäisimme vielä yhden kerran uusien kumppanien kanssa, toimisimme toisin. Niin että ne ovatkin ne uudet kumppanit, jotka tästä kaikesta hyötyvät. Vai kävikö niin että nyt kulkee vain entistä enemmän menneisyyden painolastia mukana? Aikanaan tuon näkee.

        Juttelin seinänaapurien kanssa ja kerroin viikonloppuna nähtävästä muuttoperformanssista. Seinän takana asuva mies tokaisi että onhan hänkin eronnut - nyt on neljäs rouva menossa. Uh huh.

      • Nainen25
        Cityvihreä kirjoitti:

        Noissa keskusteluissamme avovaimoni mainitsi monen monituista kertaa pettymyksensä siihen parisuhdeneuvojaan, jonka luona kävimme. Hän kun kuunteli kyllä, mutta ei ottanut napakasti kantaa mihinkään eikä antanut kunnollisia neuvoja. Lisäksi istunnot olivat n. kuukauden välein, mikä on aivan liian harvoin.

        Olisi ollut järkevää tyhjentää matkailutili ja käydä niillä rahoilla toisaalla. Maksaa sellaiselle ammattilaiselle, jolla olisi ollut oikeat eväät solmujemme avaamiseksi. Voi olla, että lopputulos olisi nyt toinen? Vai onko parempi että oivallamme asioita itse, kantapään kautta. Niin me nyt teimme, mutta aivan liian myöhään. Me eroamme nyt. Ihan hyvästä syystä - kumpikaan emme olleet onnellisia, vaikka meillä olisi ollut täydet mahdollisuudet siihen.

        Voi olla, että kokemamme kasvatti meitä ihmisenä. Voi olla, että jos kävisi niin että yrittäisimme vielä yhden kerran uusien kumppanien kanssa, toimisimme toisin. Niin että ne ovatkin ne uudet kumppanit, jotka tästä kaikesta hyötyvät. Vai kävikö niin että nyt kulkee vain entistä enemmän menneisyyden painolastia mukana? Aikanaan tuon näkee.

        Juttelin seinänaapurien kanssa ja kerroin viikonloppuna nähtävästä muuttoperformanssista. Seinän takana asuva mies tokaisi että onhan hänkin eronnut - nyt on neljäs rouva menossa. Uh huh.

        Cityvihreä, sinähän olet raha-ahne, itsekäs ja vittumainen äijä. Oikea kontrollifriikki, joka luulee olevansa koko maailman napa. Minä, minä, minä....Yäk!

      • justiina
        Nainen25 kirjoitti:

        Cityvihreä, sinähän olet raha-ahne, itsekäs ja vittumainen äijä. Oikea kontrollifriikki, joka luulee olevansa koko maailman napa. Minä, minä, minä....Yäk!

        luojan kiitos se sun avokkis tajusi ettei sun kanssa voi olla. Ei perkele jos mies väittää ettei ole marjanpoimija ja ei kuitenkaan kestä naisen nalkutusta kun on sen itse aiheuttanut puhellaan ja teoillaan. Toivon etten koskaan milloinkaan törmää kaltaiseesi urpoon joka parjaa omaa muijaansa tuolla tavalla, mm. vertailemalla toisten vaimoihin yms. Tekikös sun avokkis sulle niin?
        Jos joutuisin saman katon alle sunkaltaises kundin kanssa niin jompikumpi pääsis hengestään, sen verta sekopää tyypiltä vaikutat. Kukaan ei jumalauta riitele yksinään, kukaan ei järkkää riitaa yksin, ja kukaan nainen ei kestä "vetäytyvää" miestä joka ei suostu sanomaan kuin aikataulun kanssa missä mennään- Suositelen sulle lämpimästi vaan yhdenillan suhteita. Ei tartte laatia aikatauluja ja sanoo oota laitan valokuvat eka..
        huh, huh ja vielä kerran huh huh.
        Ja tämän kirjoitti nainen joka ei kuulema koskaan nalkuta eikä jäkätä, ja taatusti sanoisit että olen halpahintainen ja huonosti käyttätyvä, sivistymätön moukka...

      • Hyvä Justiina!
        justiina kirjoitti:

        luojan kiitos se sun avokkis tajusi ettei sun kanssa voi olla. Ei perkele jos mies väittää ettei ole marjanpoimija ja ei kuitenkaan kestä naisen nalkutusta kun on sen itse aiheuttanut puhellaan ja teoillaan. Toivon etten koskaan milloinkaan törmää kaltaiseesi urpoon joka parjaa omaa muijaansa tuolla tavalla, mm. vertailemalla toisten vaimoihin yms. Tekikös sun avokkis sulle niin?
        Jos joutuisin saman katon alle sunkaltaises kundin kanssa niin jompikumpi pääsis hengestään, sen verta sekopää tyypiltä vaikutat. Kukaan ei jumalauta riitele yksinään, kukaan ei järkkää riitaa yksin, ja kukaan nainen ei kestä "vetäytyvää" miestä joka ei suostu sanomaan kuin aikataulun kanssa missä mennään- Suositelen sulle lämpimästi vaan yhdenillan suhteita. Ei tartte laatia aikatauluja ja sanoo oota laitan valokuvat eka..
        huh, huh ja vielä kerran huh huh.
        Ja tämän kirjoitti nainen joka ei kuulema koskaan nalkuta eikä jäkätä, ja taatusti sanoisit että olen halpahintainen ja huonosti käyttätyvä, sivistymätön moukka...

        Tuossa edellisessä huomasin yhden pointin, mikä miesten kannattaisi ihan oikeesti ajatella mielessään..tuo miehen "vetäytyminen"!! Sehän se on sen koko suhteen kaataja!
        Nainen kun sanoo, ja toinen vain aina "vetäytyy", se saa naisen järjiltään!
        Aivan normaali mukava nainen saa raivarit, kun joutuu aina tuollaisen "vetäytyjän"kanssa muka asioita selvittään! Itse olen sanonut miestäni hiljaiseksi tuppisuuksi, mutta tuo edellisen kirjoittajan vastine kuvaakin paremmin suomalaista miestä!
        Sitten haukutaan naiset mielisairaiksi,nalkuttajiksi,narsuiksi ja muuten vaan hulluiksi, kun ne joutuu yksinään suhdetta puimaan tuollaisten "vetäytyjien" kanssa!
        Täällä sitten turvat laulaa ja akat haukutaan, kun ei itse ole siinä varsinaisessa kanssakäymisessä saatu sitä suuta auki!
        Uskompa AP, sinunkin naisen olleen pohjimmiltaan ihan hyvän ihmisen..

      • cItyvihreä ...
        Hyvä Justiina! kirjoitti:

        Tuossa edellisessä huomasin yhden pointin, mikä miesten kannattaisi ihan oikeesti ajatella mielessään..tuo miehen "vetäytyminen"!! Sehän se on sen koko suhteen kaataja!
        Nainen kun sanoo, ja toinen vain aina "vetäytyy", se saa naisen järjiltään!
        Aivan normaali mukava nainen saa raivarit, kun joutuu aina tuollaisen "vetäytyjän"kanssa muka asioita selvittään! Itse olen sanonut miestäni hiljaiseksi tuppisuuksi, mutta tuo edellisen kirjoittajan vastine kuvaakin paremmin suomalaista miestä!
        Sitten haukutaan naiset mielisairaiksi,nalkuttajiksi,narsuiksi ja muuten vaan hulluiksi, kun ne joutuu yksinään suhdetta puimaan tuollaisten "vetäytyjien" kanssa!
        Täällä sitten turvat laulaa ja akat haukutaan, kun ei itse ole siinä varsinaisessa kanssakäymisessä saatu sitä suuta auki!
        Uskompa AP, sinunkin naisen olleen pohjimmiltaan ihan hyvän ihmisen..

        No huh huh...

        Olen aivan alkuperäinen kirjoittaja. Valitettavasti en voi todistaa sitä käyttämällä nimimerkkiäni "Cityvihreä", sillä olen unohtanut salasanani.

        Nuo viimeiset viestit ovat olleet kyllä melkoisia hyökkäyksiä persoonaani kohtaan. Ei voi kuin ihmetellä...

        Miten voitte selittää, että aikoinaan ex-aviovaimoni lähetti eron jälkeen aamuyöllä itkunsekaisia tekstiviestejä, joissa kaipasi perääni? Tai oli valmis viettämään viikonlopun kanssani vaikka oli jo uudessa suhteessa?

        Entä sen että ex-avovaimoni on puhunut erostamme termeillä "aikalisä" tai "irtiotto" ja ennen lähtöään puhui mahdollisesta yhteenpaluusta? Ja että hän on nyt pyydellyt että antaisin hänelle aikaa. Aikaa mihin? Siihen että hän palaisi takaisin ja jättäisi minut jälleen kerran?

        Jos olisin niin paha ihminen kuin nuo viimeiset kirjoittajat ovat antaneet ymmärtää, miksi ihmeessä entiset kumppanini silti ovat käyttäytyneet noin? Kyllä he olisivat tahtoneet minun kanssani elää, mutta heidän ehdoillaan.

        Erosta on kulunut nyt viisi ja puoli viikkoa, ja minulla on parempi olo kuin pariin vuoteen. Olen kokenut onnen hetkiä, ja tavannut merkittävän ihmisen. Paria meistä ei tule, mutta olen oppinut itsestäni ja elämästä paljon. Nyt osaan ensimmäistä kertaa elämässäni nauttia nykyhetkestä, enkä suunnittele elämääni pitkälle eteenpäin. Olen päättänyt selvitä asuntolainastani. Nyt tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista - elämä hymyilee !!!

        Leilalle kiitos lämpimistä sanoista.

        Voimia kaikille, myös teille jotka hyökkäsitte minua vastaan. Ette onnistuneet pilaamaan päivääni.

        Cityvihreä

      • Cityvihreä
        cItyvihreä ... kirjoitti:

        No huh huh...

        Olen aivan alkuperäinen kirjoittaja. Valitettavasti en voi todistaa sitä käyttämällä nimimerkkiäni "Cityvihreä", sillä olen unohtanut salasanani.

        Nuo viimeiset viestit ovat olleet kyllä melkoisia hyökkäyksiä persoonaani kohtaan. Ei voi kuin ihmetellä...

        Miten voitte selittää, että aikoinaan ex-aviovaimoni lähetti eron jälkeen aamuyöllä itkunsekaisia tekstiviestejä, joissa kaipasi perääni? Tai oli valmis viettämään viikonlopun kanssani vaikka oli jo uudessa suhteessa?

        Entä sen että ex-avovaimoni on puhunut erostamme termeillä "aikalisä" tai "irtiotto" ja ennen lähtöään puhui mahdollisesta yhteenpaluusta? Ja että hän on nyt pyydellyt että antaisin hänelle aikaa. Aikaa mihin? Siihen että hän palaisi takaisin ja jättäisi minut jälleen kerran?

        Jos olisin niin paha ihminen kuin nuo viimeiset kirjoittajat ovat antaneet ymmärtää, miksi ihmeessä entiset kumppanini silti ovat käyttäytyneet noin? Kyllä he olisivat tahtoneet minun kanssani elää, mutta heidän ehdoillaan.

        Erosta on kulunut nyt viisi ja puoli viikkoa, ja minulla on parempi olo kuin pariin vuoteen. Olen kokenut onnen hetkiä, ja tavannut merkittävän ihmisen. Paria meistä ei tule, mutta olen oppinut itsestäni ja elämästä paljon. Nyt osaan ensimmäistä kertaa elämässäni nauttia nykyhetkestä, enkä suunnittele elämääni pitkälle eteenpäin. Olen päättänyt selvitä asuntolainastani. Nyt tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista - elämä hymyilee !!!

        Leilalle kiitos lämpimistä sanoista.

        Voimia kaikille, myös teille jotka hyökkäsitte minua vastaan. Ette onnistuneet pilaamaan päivääni.

        Cityvihreä

        Kappas, sainkin elvytettyä "niccini".

        Ja vielä pari sanaa.

        Olemme ex-avovaimoni kanssa nyt ihan asiallisissa väleissä. Yhteisesti ostamamme auto jäi yhteisomistukseen - jätämme sen sovittuun paikkaan silloin kun toinen sitä tarvitsee ja jaamme kulut puoliksi. Homma on pelittänyt ihan mukavasti. Ei olisi ollut mitään järkeä myydä sitä ja ostaa kahta kinneriä tilalle. Kummallakin on vain puolen auton käyttötarve.

        Siinä vaiheessa kun ero oli selvä ja kaikki paineet laukesivat, meillä alkoi mennä mukavasti, ja viimeisinä viikkoina olimme kuin eri ihmisiä. Kumpikin oli ihmeissään, missä toinen oli ollut viimeiset pari vuotta. Lakana oli kuin pakanamaan kartta, ja Ikeassa käydessämme kuhertelimme kuin olisimme yhteen muuttamassa vaikka todellisuudessa olimme eroamassa.

        Hän on tavannut tyttäriäni kahdesti - kävivät pizzalla ja elokuvissa. Ei eromme tarvitse tarkoittaa sitä että heidän välinsä katkeaisivat.

        Me emme ole tavanneet kuin kahdesti - toisen kerran kun kävimme tekemässä asuntokaupat ja toisen kerran ohimennen parkkiksella.

        Emme koskaan palaa yhteen. En millään jaksa uskoa niin. Minulla on hyvä olla.

      • 24
        Cityvihreä kirjoitti:

        Kappas, sainkin elvytettyä "niccini".

        Ja vielä pari sanaa.

        Olemme ex-avovaimoni kanssa nyt ihan asiallisissa väleissä. Yhteisesti ostamamme auto jäi yhteisomistukseen - jätämme sen sovittuun paikkaan silloin kun toinen sitä tarvitsee ja jaamme kulut puoliksi. Homma on pelittänyt ihan mukavasti. Ei olisi ollut mitään järkeä myydä sitä ja ostaa kahta kinneriä tilalle. Kummallakin on vain puolen auton käyttötarve.

        Siinä vaiheessa kun ero oli selvä ja kaikki paineet laukesivat, meillä alkoi mennä mukavasti, ja viimeisinä viikkoina olimme kuin eri ihmisiä. Kumpikin oli ihmeissään, missä toinen oli ollut viimeiset pari vuotta. Lakana oli kuin pakanamaan kartta, ja Ikeassa käydessämme kuhertelimme kuin olisimme yhteen muuttamassa vaikka todellisuudessa olimme eroamassa.

        Hän on tavannut tyttäriäni kahdesti - kävivät pizzalla ja elokuvissa. Ei eromme tarvitse tarkoittaa sitä että heidän välinsä katkeaisivat.

        Me emme ole tavanneet kuin kahdesti - toisen kerran kun kävimme tekemässä asuntokaupat ja toisen kerran ohimennen parkkiksella.

        Emme koskaan palaa yhteen. En millään jaksa uskoa niin. Minulla on hyvä olla.

        edellä kommentoineiden kanssa.

        Kyllä tätä ketjua lukiessa rupeaa olemaan ilmiselvää miksi suhde oli niin monimutkainen ja ongelmainen kuin se oli. Herra isä että joku voi olla täynnä itseään ja omaa tilitystään. Jos kirjoittaja olisi ollut lähellä, olisi allekirjoittaneella saattanut tehdä tiukkaa olla läppäsemättä sillä avokämmenellä. Eikö tuo suu mene kiinni ikinä??? Jos olet parisuhteessa pajattanut edes murto-osan siitä, mitä olet tänne suoltanut, ei ole ihme, että homma karahti kiville.

        Koska tuo sinun parisuhdehistoriasi ei näytä kovin lupaavalta ja jos ajattelit edes joskus tulevaisuudessa saada itsellesi normaalin parisuhteen suosittelen, että tyhjennät viimeistään nyt sen matkakassan ja marssit ammattilaisen juttusille. Saattaisit oikeasti oppia itsestäsi jotain tärkeää.

        Jollei sitten koko tämä ketju ollut vain järkyttävä provo. Joka sinänsä sekin olisi jo riittävän huolestuttavaa; kuinka kukaan jaksaa nähdä noin suuren vaivan vain provotakseen?

      • Cityvihreä
        24 kirjoitti:

        edellä kommentoineiden kanssa.

        Kyllä tätä ketjua lukiessa rupeaa olemaan ilmiselvää miksi suhde oli niin monimutkainen ja ongelmainen kuin se oli. Herra isä että joku voi olla täynnä itseään ja omaa tilitystään. Jos kirjoittaja olisi ollut lähellä, olisi allekirjoittaneella saattanut tehdä tiukkaa olla läppäsemättä sillä avokämmenellä. Eikö tuo suu mene kiinni ikinä??? Jos olet parisuhteessa pajattanut edes murto-osan siitä, mitä olet tänne suoltanut, ei ole ihme, että homma karahti kiville.

        Koska tuo sinun parisuhdehistoriasi ei näytä kovin lupaavalta ja jos ajattelit edes joskus tulevaisuudessa saada itsellesi normaalin parisuhteen suosittelen, että tyhjennät viimeistään nyt sen matkakassan ja marssit ammattilaisen juttusille. Saattaisit oikeasti oppia itsestäsi jotain tärkeää.

        Jollei sitten koko tämä ketju ollut vain järkyttävä provo. Joka sinänsä sekin olisi jo riittävän huolestuttavaa; kuinka kukaan jaksaa nähdä noin suuren vaivan vain provotakseen?

        Sillä perusteella että en jaksanut kuunnella jatkuvaa jankuttamista ja mesoamista vaan käyttäydyin kuin mies enkä marjanpoimija...

        Sillä perusteella että kestin sitä että hän oli tulossa ja menossa vuosikausia....

        Sillä perusteella että suostuin lähtemään parisuhdeneuvontaan ...

        Sillä perusteella että pidin erossa sen mitä olin tienannut tai perinyt....

        Sillä perusteella että autoin häntä muutossa ja ero oli lopulta hyvin sopuisa ja olemme nyt hyvissä väleissä...

        ... minä ansaitsisin saada avokämmenestä? Tsiisus kraist sentään.

        Oletteko ylipäätään lukeneet kovinkaan tarkkaan sitä mitä olen kirjoittanut? Olen moneen kertaan maininnut, että vikaa oli molemmissa. Siis myös minussa.

        Miksiköhän hän todennäköisimmin tulisi takaisin jos vaan voisi? Mieti itseltäsi miksi? Siksikö että olen mielestänne hirviö? Vai siksi että hän alkaa ymmärtää mitä hän sai raivareillaan aikaan.

        Epäilen suuresti, että hän voisi olennaisesti paremmin, jos jättäisi ehkäisypillerinsä pois. Sitä samaa voisin suositella monelle minulle kirjoittaneelle.

        Herää kysymys, mitä te teette avioeropalstalla, jos kerran parisuhteenne kukoistavat?

        Hyvää kevättä kaikille.

      • Ihmetysdri
        Cityvihreä kirjoitti:

        Sillä perusteella että en jaksanut kuunnella jatkuvaa jankuttamista ja mesoamista vaan käyttäydyin kuin mies enkä marjanpoimija...

        Sillä perusteella että kestin sitä että hän oli tulossa ja menossa vuosikausia....

        Sillä perusteella että suostuin lähtemään parisuhdeneuvontaan ...

        Sillä perusteella että pidin erossa sen mitä olin tienannut tai perinyt....

        Sillä perusteella että autoin häntä muutossa ja ero oli lopulta hyvin sopuisa ja olemme nyt hyvissä väleissä...

        ... minä ansaitsisin saada avokämmenestä? Tsiisus kraist sentään.

        Oletteko ylipäätään lukeneet kovinkaan tarkkaan sitä mitä olen kirjoittanut? Olen moneen kertaan maininnut, että vikaa oli molemmissa. Siis myös minussa.

        Miksiköhän hän todennäköisimmin tulisi takaisin jos vaan voisi? Mieti itseltäsi miksi? Siksikö että olen mielestänne hirviö? Vai siksi että hän alkaa ymmärtää mitä hän sai raivareillaan aikaan.

        Epäilen suuresti, että hän voisi olennaisesti paremmin, jos jättäisi ehkäisypillerinsä pois. Sitä samaa voisin suositella monelle minulle kirjoittaneelle.

        Herää kysymys, mitä te teette avioeropalstalla, jos kerran parisuhteenne kukoistavat?

        Hyvää kevättä kaikille.

        Sitä jäin ihmettelemään, että olisikohan vaan toisenlainen ammattiauttaja voinut pelastaa liittoanne. Avioliittoneuvojat, psykiatrit ym. heidän työnsä on kuunnella ja ehkä antaa auttavia kysymyksiä, jotta asiakkaat itse huomaisivat ajatella asioita mahdollisesti uusista näkökulmista tai toistensa kannalta. Eivät ammattiauttajat anna mitään ratkaisuja tai ota kantaa selkeästi miten jotkut pääsevät johonkin ratkaisuun. Ratkaisun avaimet jokaisen täytyy löytää itse. Valmiita malleja ei ole, eikä niitä voi kukaan toinen teille antaa.

      • kaunis vaalee..
        Cityvihreä kirjoitti:

        Sillä perusteella että en jaksanut kuunnella jatkuvaa jankuttamista ja mesoamista vaan käyttäydyin kuin mies enkä marjanpoimija...

        Sillä perusteella että kestin sitä että hän oli tulossa ja menossa vuosikausia....

        Sillä perusteella että suostuin lähtemään parisuhdeneuvontaan ...

        Sillä perusteella että pidin erossa sen mitä olin tienannut tai perinyt....

        Sillä perusteella että autoin häntä muutossa ja ero oli lopulta hyvin sopuisa ja olemme nyt hyvissä väleissä...

        ... minä ansaitsisin saada avokämmenestä? Tsiisus kraist sentään.

        Oletteko ylipäätään lukeneet kovinkaan tarkkaan sitä mitä olen kirjoittanut? Olen moneen kertaan maininnut, että vikaa oli molemmissa. Siis myös minussa.

        Miksiköhän hän todennäköisimmin tulisi takaisin jos vaan voisi? Mieti itseltäsi miksi? Siksikö että olen mielestänne hirviö? Vai siksi että hän alkaa ymmärtää mitä hän sai raivareillaan aikaan.

        Epäilen suuresti, että hän voisi olennaisesti paremmin, jos jättäisi ehkäisypillerinsä pois. Sitä samaa voisin suositella monelle minulle kirjoittaneelle.

        Herää kysymys, mitä te teette avioeropalstalla, jos kerran parisuhteenne kukoistavat?

        Hyvää kevättä kaikille.

        Älä nyt hikeenny jonkun kommentista..Minä taas olen naisihminen, joka tykkää siitä että asioita puidaan ja yritetään löytää se ydin siitä! :)
        Voisit olla enempi mun tyyppii, sillä mä olen tosi jämpti kaiken suhteen ja ajatuksen juoksusi on lähellä omaani..
        Sulla on vain käyny huono säkä...meitä sopivampiakin kyllä löytyisi :)
        Mulle osuu taas luuseri-ukot...

      • ..sama..
        kaunis vaalee.. kirjoitti:

        Älä nyt hikeenny jonkun kommentista..Minä taas olen naisihminen, joka tykkää siitä että asioita puidaan ja yritetään löytää se ydin siitä! :)
        Voisit olla enempi mun tyyppii, sillä mä olen tosi jämpti kaiken suhteen ja ajatuksen juoksusi on lähellä omaani..
        Sulla on vain käyny huono säkä...meitä sopivampiakin kyllä löytyisi :)
        Mulle osuu taas luuseri-ukot...

        Mä tykkään susta City vihreä!

      • Cityvihreä
        Ihmetysdri kirjoitti:

        Sitä jäin ihmettelemään, että olisikohan vaan toisenlainen ammattiauttaja voinut pelastaa liittoanne. Avioliittoneuvojat, psykiatrit ym. heidän työnsä on kuunnella ja ehkä antaa auttavia kysymyksiä, jotta asiakkaat itse huomaisivat ajatella asioita mahdollisesti uusista näkökulmista tai toistensa kannalta. Eivät ammattiauttajat anna mitään ratkaisuja tai ota kantaa selkeästi miten jotkut pääsevät johonkin ratkaisuun. Ratkaisun avaimet jokaisen täytyy löytää itse. Valmiita malleja ei ole, eikä niitä voi kukaan toinen teille antaa.

        Joo-o. On jonkin verran mahdollista että lopputulos olisi voinut olla toinen, jos

        a) olisimme käyneet juttelemassa asioistamme jo siinä vaiheessa kun alkoi mennä huonosti emmekä jättäneet avun hakemista siihen pisteeseen jolloin tilanne oli jo aivan liian paha.

        b) olisimme käyneet juttelemassa jossain toisaalla - en tahdo mainita missä kävimme, mutta sieltä ei apua tullut.

        On totta että ammattiauttaja ei voi antaa mukaan valmista mallia, jonka mukaan toimimalla kaikki muuttuu hyväksi. Hän vaan voisi saada silmät auki sille että pari huomaa mitä ovat haaskaamassa. Avovaimoni sanoin: meille olisi pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään.

        Toisen kunnioittamisesta kaikki lähtee... Jos toinen huutaa ja mesoo ja uhkailee lähtemisellä sitä koskaan kuitenkaan tekemättä, ei häntä voi ottaa vakavasti. On surkuhupaisaa että nyt kun hän todellakin lähti, aloin nähdä hänet uudessa valossa. Me molemmat olimme aivan kuin uusia ihmisiä siinä vaiheessa kun kaikki paineet laukesivat. . . Viimeiset viikot olivat hyvää aikaa.

        En ole puhunut hänestä kenellekään pahaa sen jälkeen kun erosimme. Ajattelen häntä ja meitä päivittäin, mutta emme palaa yhteen.

      • Cityvihreä
        kaunis vaalee.. kirjoitti:

        Älä nyt hikeenny jonkun kommentista..Minä taas olen naisihminen, joka tykkää siitä että asioita puidaan ja yritetään löytää se ydin siitä! :)
        Voisit olla enempi mun tyyppii, sillä mä olen tosi jämpti kaiken suhteen ja ajatuksen juoksusi on lähellä omaani..
        Sulla on vain käyny huono säkä...meitä sopivampiakin kyllä löytyisi :)
        Mulle osuu taas luuseri-ukot...

        Juu en mä hikeennykään kenenkään kommenteista... Tuskin nuo henkilöt ovat lukeneet kaikkea tarkkaan ja jos ovatkin, on kaikilla oikeus mielipiteisiinsä. Ihmettelen suuresti millainen henkilö ehdottelee keskustelupalstalla avokämmentä... haloo...

        Kevät on parhaimmillaan ja ajatukset harhailevat... seuraavalla kierroksella osaan varoa turhan temperamenttista naista...

    • tapsaR

      Avioliittoneuvonta on hyvä asia,jos molemmat ovat siinä henkisesti mukana ja tosissaan.

      Itse kävin vaimon kanssa avioliittoneuvonnassa,josta ei ollut mitään apua,koska vaimoa ei kiinnostanut paskan vertaa.Mutta pitihän sen esittää,koska lapset olivat kyseessä...

      Yhdessä ollaan edelleen,mutta eipä tässä juuri hymyilytä...

    • HooRatsu

      Saanko antaa neuvon? Oma isäni on 40 vuotta märehtinyt jotain minun korviini käsittämättömän mitätöntä tapahtumaa omassa avioliitossaan äitini kanssa. Äitini ei kuulemma koskaan ole pyytänyt anteeksi vilpittömästi. 40 vuotta! 40 vuotta mietit jotain kömpelöä mitä toinen on sanonut! Tuo tapahtuma oli pilannut isältäni silloin kaiken, töissä ei ollut voinut keskittyä, tuli potkut ja ajatutui epätyydyttävämpiin työsuhteisiin, joutui rakastumaan toiseen naiseen joka ymmärsi. Ja 40vuotta hellii itseään ajatuksella että on tullut kohdelluksi väärin ja se on pilannut elämän, muutenhan se elämä olisi hienoa... Haloo! Millä tavalla noin valtavaa loukkaantumista olisi voinut edes pyytää anteeksi! Millainen olisi ollut se tapa, jonka isäni olisi sulattanut? No, omapahan oli elämänsä, josta nyt tuhlasi vaivaiset 40 vuotta turhanpäiväisen jutun vatvomiseen eikä siksi ottanut omasta elämästään vastuuta ja tehnyt siitä hyvää... En siis suosittele tuollaista anteeksipyyntöön takertumista vaan tiukkaa itsetutkiskelua. Voin yrittää auttaa:

      Muutitte jokin aika sitten ja olet itse burnoutin partaalla, entäpä jos vaimosikin on? Olisiko nyt paras vaan antaa asian levätä, sanoa vaimon huutoon vaan että kulta, ymmärrän että olet tosi väsynyt ja vihainen, mutta niin olen minäkin. Entä jos emme nyt kävisi näitä juttuja läpi vaan kerätään voimia ja jutellaan kunhan ollaan saatu nämä muutto yms asiat kuntoon? Ja katsot lujasti mutta kunnioittavasti syvälle silmiin, ja painelet sitten iltakävelylle. Onhan se hassua, että tähän asti tulitte juttuun hyvin ja nyt repesi... Minusta se kuullostaa enemmän siltä, että juuri nyt on jokin hätä. Olen varma, että noin ison harppauksen teko kuin yhteisen asunnon hankkiminen ja ylipäätään muuttaminenkin syö ihmistä ja stressaantuneena ei ajatella selkeästi, mutta se voi mennä ohi. Niinkuin fyysinen terveys, myös henkinen terveystila vaihtelee ihmisellä. Voi olla että jonkun ajan päästä olette taas kuin ennenkin, mutta voihan se olla että apua kaipaatte.

      Me käytiin mieheni kanssa pariin otteeseen pariterapiassa, oli ihan hyvä kokemus, mutta muutimme toiselle paikkakunnalle ja se jäi. Aikoja oli tosi hankala saada. Jotkut ovat saaneet huonojakin kokemuksia, terapeutti on saattanutkin valita puolensa tms. Meillä ainakaan näin ei käynyt, vaan kolmannen osapuolen näkemys antoi paljon uutta ja ehkä jos olisi pidempään jatkunut niin olisi voinut olla apuakin. Tsemppiä, kyllä sä pärjäät!

      • HooRatsu

        tuon edellisen viestini jälkeen. Tuli surullinen olo, kun kirjoitit vaimostasi täällä nimimerkillä, jonka vaimosi tunsi. Ja silläkin uhalla, että hän saattaisi lukea, kirjoitit horatsuista yms. Minun teki mieli nimittäin jo tuohon ensimmäiseen viestiini laittaa, että jos mieheni olisi suhtautunut ongelmiimme noin ja heittänyt tuollaista läppää, olisin osoittanut ovea jo vuosia sitten... Mutta ajattelin ettet tietenkään heittäisi tuollaista tilanteessa, jossa vaimosi voisi tulla kuulleeksi...

        Surullista. Jokin pieni ja avuton ihminenhän siellä sisällä täytyy olla, joka loukkaantuu noin rajusti, jotain suojattua ja käsittelemätöntä, joka ei ole päässyt kasvamaan aikuiseksi. Toivon sinulle rohkeutta ja hyviä kokemuksia. Ja ennenkaikkea toivon niitä vaimollesi!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      72
      2698

    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2672

    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      107
      2322

    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      34
      1619

    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      239
      1553

    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537

    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      40
      1475

    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1270

    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1216

    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1181
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt