Koivisto seuraa kaasuputken vetämistä levollisin mielin
Torstai 29.10.2009 klo 19.48
Presidentti Mauno Koivisto ei näytä menettäneen yöuniaan Itämeren kaasuputken vetämisestä ja sen ympärillä käydystä turvallisuuspoliittisesta keskustelusta.
- Minä olen seurannut keskustelua suurella levollisuudella, Koivisto kommentoi asiaa Helsingin yliopiston Pietari-luennolla torstai-iltana. Sen enempää hän ei ajatuksiaan aiheesta valottanut.
Marraskuussa 86 vuotta täyttävä presidentti oli saatu luennoimaan Venäjä-suhteista yhdessä Pietarin kuvernöörin Valentina Matvijenkon kanssa, ja sali oli tupaten täynnä. Matvijenko piti 800-päiselle yleisölle puoli tuntia pitkän katsauksen suomalais-venäläiseen yhteistyöhön Pietarin alueella. Koivisto puolestaan puhui viisi minuuttia niitä näitä suuriruhtinaskunnan ajoista Neuvostoliiton hajoamiseen.
Puhujat saivat vastata myös kysymykseen, mitä he kehittäisivät Suomen ja Venäjän kanssakäymisessä. Matvijenko nosti esiin it-alan ja muunkin taloudellisen yhteistyön.
- Olen omasta puolestani samaa mieltä, Koivisto vastasi venäjäksi.
STT

Vastaukset 2
Vanhimmat
toinen jalka jo haudassa !
Koivisto seuraa maalin kuivumista levollisin mielin
Torstai 29.10.2009 klo 19.48
Presidentti Mauno Koivisto ei näytä menettäneen yöuniaan maalin kuivumisesta ja sen ympärillä käydystä turvallisuuspoliittisesta keskustelusta.