Pieleen meni

"Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että ME, jotka olemme elossa, jotka JÄÄMME TÄNNE HERRAN TULEMUKSEEN, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten MEIDÄT, jotka olemme elossa, jotka OLEMME JÄÄNEET TÄNNE, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." - 1. Tess. 4:15-17

Huomasitko? Paavali odotti Jeesusta palaavaksi OMANA ELINAIKANAAN. Jos tällainen ajatus tuntuu sinusta oudolta, niin lue äskeinen lainaus uudelleen ajatuksen kanssa. Eikö siinä yksiselitteisesti sanota niin, että Paavali ja tämän toverit säilyvät elossa Herran päivään saakka?

Tällainen odottava asenne ei suinkaan ollut ihme, sillä olihan Jeesus nimenomaan luvannut palata seuraajiensa elinaikana:

"Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matteus 10:23

"Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat" - Matteus 24:34
5161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Menikö uskiksilla naamat kasvoiksi?

Äänestä

Jokainen sukupolvi on odottanut Jeesusta omana elinaikanaan palaavaksi takaisin. Paluuajan tapahtumien merkkejä on tihenevästi joka ajalle, niin että uskovat, jotka niitä seuraavat, pysyvät uskossaan valppaina ja valvovat odotuksessaan. Tässä nykyisessäkin sukupolvessa on Jeesuksen seuraajia ja odottajia, ja tämän sukupolven näkemät Jeesuksen tulemuksen merkit Matt.24 luvun mukaan ovat kaikkia entisiä voimakkaammat ja tihenevät kuin naisen synnytystuskat, eikä niistä enää puutu paljoakaan kun ne kaikki täyttyvät viimeiseen saakka ja sitten Hän tulee! Se voi tapahtua milloin tahansa.
On meille tärkeää että uskomme näin. Näin Paavalikin uskoi kirjoittaessaan tessalonikalaisille.
Merkkeihin kuuluvat myös pilkkaajat jotka irvailevat sitä että Hänen tulemuksensa viipyy.
Usko ei joudu häpeään vaikka me itse ehtisimmekin kuolla. Hän tulee kyllä niin kuin Hän on luvannut mutta tarkkaa aikaa ei ole annettu!

Kyseisessä kohdassa Matt 24:34 Jeesus ennustaa opetuslapsilleen Jerusalemin hävityksen, joka tapahtui v. 70. Siinäkin oli nämä merkit nähtävissä. Ainoa joka sai nähdä silloisten opetuslasten joukosta Jeesuksen paluun ennen kuolemaansa oli Johannes, joka näki hänet ilmestyksessä ollessaan pakolaisena Patmos-saarella. Hän kirjoitti siellä tästä lopun ajan näystään Ilmestyskirjan.

Jumala on kuitenkin viivyttänyt tapahtumaa, koska hän haluaa ihmisten pelastuvan ennen sitä ja uskovan Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan, syntiensä sovittajana.

Äänestä
  • Ja tuon kertoi sinulle itse Jumala? =))

    Äänestä

  • Ja jos se sinua risoo, voin minä kertoa sinulle että Jumala tahtoisi kertoa siitä sinullekin ihan henkilökohtaisesti ja paljon muutakin, jos sinä vain tahdot uskoa että Raamattu on Jumalan sanaa ja Jeesukseen, että Jumala on hänet lähettänyt sovittamaan sinunkin syntisi että pelastuisit kadotustuomiolta.

    Äänestä

on viikuna puu, eli lähellä ollaa.
32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja pahasti: kirjoitti:

"Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että ME, jotka olemme elossa, jotka JÄÄMME TÄNNE HERRAN TULEMUKSEEN, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten MEIDÄT, jotka olemme elossa, jotka OLEMME JÄÄNEET TÄNNE, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." - 1. Tess. 4:15-17

Huomasitko? Paavali odotti Jeesusta palaavaksi OMANA ELINAIKANAAN. Jos tällainen ajatus tuntuu sinusta oudolta, niin lue äskeinen lainaus uudelleen ajatuksen kanssa. Eikö siinä yksiselitteisesti sanota niin, että Paavali ja tämän toverit säilyvät elossa Herran päivään saakka?

Tällainen odottava asenne ei suinkaan ollut ihme, sillä olihan Jeesus nimenomaan luvannut palata seuraajiensa elinaikana:

"Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matteus 10:23

"Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat" - Matteus 24:34

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu