..Suomessa, kun miehet räkivät maahan, on vaikea estää flunssapöpöjen levintää. Ne tarttuvat räästä kenkiin ja riityvät niitten mukana sisälle. Kun ne irtoavat kengistä ne lunssapöpöt ne lentelevät pitkin huoneita aktiivisesti etsien semmosta 37 asteista mukavaa kosteaa pesäpaikkaa nenun reiissä.
Hyvin selvisin itse lapsuudessani sairastumatta, vaikka olin vasta viiden vanha, kun ekan kerran JOUDUIN pesemään handut ilman saunapäivää. Äiti oli silloin sairaalassa hakemassa veljeäni ja meillä muilla oli hoitaja silläaikaa (edellisten kertojen kommelluksista viisastuneena olivat ottaneet pesuvesillä kiduttajattaren).
Nyt kannattaa kuitenkin alkaa peseskellä käsiä tiuhemmin niidenkin, jotka koskaan eivät ole sitä tehneet. Yskitään nenäliinaan (hiha käy, jollei ole nenuskia) ettei pisarat lentele. Jos lunssa iskee, voi lähimmäisiään suojata pitämällä nassun edessä suojanaamiota. Apteekista saa semmoisia hienoja vihreitä, joita itse käytän hiiren kikkaroita siivoillessani. Jostain shifonetista (puhtaasta) voi kuminauhalla tehdä sellaisen itsekin ja sen voi koristella lehdestä leikkaamillaan kukan kuvilla tms.
Käsienpesuohjeet niille, jotka eivät osaa sitä tehdä:
http://www.youtube.com/watch?v=zxlQn7KaCNU&feature=related
Hyvin selvisin itse lapsuudessani sairastumatta, vaikka olin vasta viiden vanha, kun ekan kerran JOUDUIN pesemään handut ilman saunapäivää. Äiti oli silloin sairaalassa hakemassa veljeäni ja meillä muilla oli hoitaja silläaikaa (edellisten kertojen kommelluksista viisastuneena olivat ottaneet pesuvesillä kiduttajattaren).
Nyt kannattaa kuitenkin alkaa peseskellä käsiä tiuhemmin niidenkin, jotka koskaan eivät ole sitä tehneet. Yskitään nenäliinaan (hiha käy, jollei ole nenuskia) ettei pisarat lentele. Jos lunssa iskee, voi lähimmäisiään suojata pitämällä nassun edessä suojanaamiota. Apteekista saa semmoisia hienoja vihreitä, joita itse käytän hiiren kikkaroita siivoillessani. Jostain shifonetista (puhtaasta) voi kuminauhalla tehdä sellaisen itsekin ja sen voi koristella lehdestä leikkaamillaan kukan kuvilla tms.
Käsienpesuohjeet niille, jotka eivät osaa sitä tehdä:
http://www.youtube.com/watch?v=zxlQn7KaCNU&feature=related
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kannattaisiko ottaa käyttöön tuo vanhanaikainen tiskaus, siinä kädet puhdistuisi ja tulisivat poskenpehmeiksi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
http://www.youtube.com/watch?v=ewPJHu8xJnU
..kädet puhdistuisivat kunnolla, kun niitä kuumassa vedessä liottaisi. Toisaalta jos pelkää tartuntoja astioista, kannattaa ne pestä koneessa jos sellainen on. Niin kuumassa vedessä, kuin tiskikoneessa on ei käsin tarkene pestä. No mökillä kun tulee keiteltyä liian kuumat tiskivedet, nostelen astiat huuhteluvedestä puuhaarukalla ettei sormet pala : )
sinua jalkautumaan joskus nuorison pariin ja seuraavan heitä hieman pitempään, sillä samanlailla ne nykyiset "tyttölapsetkin" räkivät maahan kuin pojatkin. Aikuisissa voi sitten tuokin homma kääntyä miespuolisten eduksi täysin :)
Aikalailla Sikaflunssa jyllää jo näissäkin maisemissa ja Keskussairaalassa tuntui olevan näytteitä tautiepäilyksistä jo kymmenittäin. Taitaa epidemia ehtiä puhjeta täällä ennen kuin rokotuksia ehditää kaikille jakaa :(( Toi ensimmäinen sikaflunssan vaatima kuolemantapaus oli juuri täältä suunnilta :((
..väkisin julkisissa kuunnelleena minun on helppo uskoa tuo räkiminenkin :( Aijai miten maailma menee huonompaan suuntaan aina vaan : )
Muista pitää lämpöistä pipoa ja kaulaliinaa ulkosalla, ettet vaan vilustu : )
ne totesi jo kauan sitten, että se suojanaamio on yksi pahimpia taudinlevittäjiä.....
...jokaisella oma henkilökohtainen suojanaamio. Nykyään jotkut vaihtelevat keskenään niitä. Sama juttu kuulemma skordareitten kanssa. Käyttävät molemmin puolin ja kierrättävät, ja se on muka sitten "taloudellista ja luontoa säästävää"...pöh... Ihme jengiä...Ite en tietenkää käytä...Ai nii, ei ehkä liity toho sikaflunssaan...sorry...
Huomenta.
K. W. S.
..se imee lentävät viirukset itseensä ja ne jäävät muhimaan siihen. Voihan se olla näinkin. Toisen käyttämää nassunaamaria ei kannata ainakaan lainailla : )
on hankala välttyä...niitä paikkoja on ihan hirmusesti, mistä sen voi saada...pöpöthän elelevät pinnoilla jonkin aikaakin sairaan jäljiltä...Tulee mieleen esim. kaupoissa ostoskärryken kahvat, oven kahvat, kassojen kynät, joilla kuitataan korttiostot...lista olisi loputon.
Meillä on tehostettu käsien pesua ja sairaitten ihmisten luona käyntikieltokin annettu muksuille...varmuuden vuoksi...
..totta on, että niistä on vaikea välttyä. meillä on töissä ohjeet, ettei seiniin saa koskea, eikä rapunkaiteisiin. Pakko hississäkin on sitä nappulaa painaa. Jaa mutta jos pitäisi suojakäsineet kädessä : )
Mulla on nyt HYVIN PUHTAAT kädet. Yritin avata avaimella ovea kahvikuppi kädessä ja puhelin toisessa kädessä. onneksi jakku on kahvinruskea, niin sen kaffelänttejä ei huomaa. Käsissä vaan tuntuu nyt vähän ikävältä : (
Minulla on vähän kahdenlaista tietoa noista viruksista, jotkut sanoo että ei ne selviä kauan ihmiskehon ulkopuolella ja toisaalta sanotaan että maaperästäkin voi saada jotain viruksia ...
..jossain oli mitattu flunssaisen hotellivieraan jäljiltä pasiliskoja joka päivä ja oliko se nyt niin, että viikonpäästäkin löytyi jostain vessan hanan alta tms. eläviä pasiliskoja.
Mulla on hyvä vastustuskyky, kun on tuo koira kotosalla. Sen tassuissa tulee sisään vaikka mitä, kun ne ovat semmoiset melkein teetassin kokoiset : )
Menee ihan liiallisuusksiin välillä toi käsien pesu,kun on vaikka mitä flunssaa
..semmoista että jos isoisä on lukenut kirjaa ja yskinyt ja pärskinyt tuperkkeliaan sinne kirjan väliin, sitten lompsauttanut kirjan kiinni ja seuraavan kerran joku avaa sen vasta vuosikymmenien päästä niin voisiko sitkeä virus elää siellä kirjan välissä jonkinlaisessa horroksessa noin pitkän ajan ja sitten tartuttaa pahaa-aavistamattoman lukijan :D ?
Jäätiköistäkin on sanottu että kun ne sulavat niin alta voi vapautua muinaisia viruksia ... huuuuu !!!
..eläviä viruksia. Mielikuvituksellisissa kertomuksissa meteoriittien mukana tulisi maahan vieraita pasiliskoja. Tämä hömpsötys flunssaviruksen kanssa vie huomion pois ikävämmästä ja tappavammasta viruksesta, joka on oikeasti ongelmallinen, nimittäin HIV:stä.
Meilläpäin oli tapana laittaa lapsukaiset kylään perheeseen, jossa oli joku tartuntatauti vaivaamassa. Silloin oltiin sitä mieltä, että lapsena oli hyvä sairastaa kaikki kulkutaudit : ) Rokot olivat status-kysymys, niillä kovasti kehuttiin pihamaalla. Muistan, kuinka minua harmitti se, kun muhun ei mikään tarttunut. Sikotauti oli ainoa kulkutauti, jonka sain. Onko tuo sitten ennuste siitä, että kun kaikki vakavammat flunssat olen ohittanut huomaamatta, niin tuo sikaflunssa tarttuu minuun *hui*. Taidan lähettää anomuksen tuon nimen keksijälle, että saisi muuttaa flunssan nimen joksikin muuksi, ettei nimi olisi enne.
Selaillessani flunssanimiä wikipediasta (eipä ole mielikuvitusta nimistössä käytetty) törmäsin tutkimukseen, jossa kerrottiin, että D-vitamiinin puutos altistaa flunssalle. Nyt kaikki äkkiä ostamaan kalanmaksaöljyt apteekista flunssaa ehkäisemään. Onhan sillä kalanmaksaöljyllä muitakin terveysvaikutteita, joten se on oikein hyvä tuote.
Tässä on linkki sinne D-vitamiinisivulle, jossa voi virkistää englanninkielen taitojaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Vitamin_D_and_influenza
..käsiä ja pöytiä vähän väliä, kun on nuo elukat : ) Koira nyt ei sentään pöydillä hypi, mutta kissa sitäkin enemmän. Kissan sapuskat on tiskipöydän päällä, kun koira söisi ne muuten mielellään : )
Tässä mukavaa aamumusiikkia sinulle : )
Moomin Music - Finnish Opening - Karaoke
http://www.youtube.com/watch?v=wDcm0JsJFiQ
Rauhallista pyhäipäivää sinulle : )
http://www.youtube.com/watch?v=q3lsEflDjxg&feature=related
ja ole hiljaa jos sulla ei ole mitään tähdellistä sanottavaa.
Sinusta saa tuolla menolla tosi yksinkertaisen kuvan,suorastaan tyhmän.
Väkinäistä.
..on hyvä olla olemassa täällä palstalla, jos vain on oikeassa paikassa. Minä kun aivan luulin, että sammakon miellyttävä sanoma oli tuossa otsikossa : ) Ehkä minäkin sitten olen yksinkertainen : )
suomi24:llä on monipuolinen palstatarjonta. Täältä löytyy jokaiselle jotakin. Jos huuhaajutut ovat jollekin liian yksinkertaisia, voi keskustella sopivammalla palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3762
kyllä on meillä töissä tätä tautia .
kovasti taistelen vastaan näyttää että kaadun .
en anna periksi huonosti ottavat kokeita .
ei meinaa mennä ohi .
yksin asuu niin on vähän "turvaton olo " ...
nuoriso sylkee ja räkii se on tosi ..
olen hermoviila älä välitä joskus käyn sua tervehtimässä.
..yksinollessa kannattaa pitää näkkäriä ja säilyketölkkejä kotona, että mahdollisen taudin iskiessä ei tartte mennä ulos ostoksille : ) On aika epämiellyttävää hortoilla kuumeessa ulkosalla. Sen olen muutaman kerran kokenut tuon koiranrontin kanssa kipeänä kävellessäni : )
valkosipulia kun syö, niin pöpöt pysyy kaukana. Semmoiset chilimarinoidut on ihania. Laimeampaa rohdosta on tavalliset sipulit : )
Mukavaa päivänjatkoa sinulle : )
puhdistaa kenkäsi pohjat nuolemalla?
Oma vika, jos saat pöpöjä. Ja näkyy ne ämmätkin räkivän, heti kun luulevat, ettei kukaan katsele. Ette, ole enkeleitä tekään, vaikka miehiä aina syyllistätte, milloin mistäkin asiasta......
..on mieluisin puuhani. Mistäs arvasit : ) Se on kuitenkin viattomampaa puuhaa, kuin oman pahan tuulensa purkaminen tuntemattomiin ihmisiin : )
Oikein miellyttävää pyhäinpäivää sinulle : )
sellainen, kun lääkärit sanovat, että possulunssan voi sairastaa oireettomanakin ?! Mistäs sitten tietää onko tauti vai ei ole ? Ja tarttuuko se sitten muihin ihmisiin, kun ei osaa varoa ?? Pitäiskö kaikkien varmuuden vuoksi olla pois töistä / koulusta muutaman viikon ...VARMUUDEN VUOKSI ?? Jos vaikka onkin sairas ?? Kauheaa olla sairas terveenä...
Jouluna kun on monella tapana mennä sukuloimaan niin viekö samalla tuhon siemenet mukanaan ...
täytyykö nyt joulu perua...varmuuden vuoksi ja siirtää se vaikka kevääseen ??
..jos nyt puolella asteella nousee ruumiinlämpö, niin sitä ei oikein lääkärissä noteerata (itte olen kyllä aika väsyksissä silloin). Niinpä olen itsekseni päättänyt, että sairastan kaikki taudit oireettomana : ) Viisi päivää saa meillä omalla ilmoituksella olla kotosalla, sitten pitäisi jo saada jonkimmoinen lupalappu tohtoorilta : ) Mä sain keuhkoputken tulehduksesta kolme päivää saikkia, joten sekin lääkärireissu oli ihan turha : )
..ennekuin rokotuksia on jaeltu : )
Ei tää oo mikää lääkäripalsta. Aikuinen osaa huolehtia itsestään ilman holhoamistakin. Mites muuten on? Nuoleskeletko kengän pohjia? Taidat olla perverssi, jos sellaista teet ja tiedät niissä olevan miesten "räkää"? :)
Voi voi , jaksat aina vaan olla kateellinen Padmelle, huvittavaa !!! Hän taitaa kuitenkin olla tarpeeksi vahva ettei välitä sinun loukkaamis yrityksistä. Hän ei vouhkaa eikä vouhota niinkuin sinä.
Mietippä vähän ennenkuin laitat tänne perverssejä" tuotantojasi.
..täällä ei ole nyt niinpaljon lintuaiheisia aloitteita, niin johonkinhan se energia pitää purkaa : )
..miltä kengänpohjat maistuvat ...ahhh..attele, mitä kaikkea tuolla puistopolulla niihin kertyykään. Viimeiseksi kannattaa kävellä hampurilaiskojun ohi. Siitä saa ilmaiset sinapit ja ketsupit lisämausteeksi : )
ei varmaan joku tykkää..
keitin jo tuossa lohisoppaa tein just hiukka enemmän huomiseksi.
kerman kera hitsi kun tuli hyvää.
toisen kerran jo tälle päivälle kokkaan.
tuli nälkä kun kävin kuntosalilla ei siellä ollu kuin minä ja yksi toinen.
ei paino kyllä päässy tippumaan söin sen verran tukevasti.
palstalla hiiren hiljaista onko joutuneet lusimaan rumien sanojensa vuoksi.
..minullakin olisi täällä mökillä tuoretta hiirenlihaa tarjolla : ) Taidan kuitenkin tyytyä vain vihreään teehen ja eväsvoileipiin : ) Uskotko, että kuutamo täällä mökillä on aivan upea. Niskat meinaa katketa, kun käyn sitä kurkkimassa : ) Valoisaakin on ilman lamppujakin : )