Kuka otti itselleen Nuorisosäätiön maksamat lisäeläkkeet?

Nuorisosäätiön puheenjohtajana toimi tuona aikana kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk)
”Säätiö on kirjannut sosiaaliseen nuorisotoiminnan toiminnanalalle sellaisia kuluja, joita ei voi kattaa RAY:n yleisavustuksella”, kertomuksessa todetaan.

Esimerkiksi vuonna 2005 nuorisoasumiseen tarkoitettua rahaa käytettiin lisäeläkkeisiin noin 40 000 euroa ja Sofian-matkaan sekä Trainers’ Houselle yhteensä noin 18 000 euroa.
Vuonna 2006 säätiöltä kului lisäeläkkeisiin yli 40 000 euroa sekä muun muassa rakennusneuvoksen arvonimeen yli 8 000 euroa.

”Hankinnat ja osallistumismaksut säätiötä lähellä olevilta tahoilta” nielivät eduskuntavaaleja edeltävänä vuonna yli 20 000 euroa.
Samantyyppisiä menoja oli myös vuonna 2007, jolloin säätiön varoilla maksettiin muun muassa 2 600 euron hintainen Pariisin-matka.

Jo aiemmin oli tiedossa, että Nuorisosäätiön suurimmat vaalituensaajat ovat olleet pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja RAY:n äskettäin eronnut puheenjohtaja Jukka Vihriälä (kesk). Tukea on saanut myös kansanedustaja Antti Kaikkonen. Tukea on jaettu noin 60 000 euroa.

Vanhanen kommentoi asiaa Brysselissä hetki ennen EU:n huippukokous alkua:

”Olen saanut vain lyhyen viestin kotimaasta siitä, että raha-automaattiyhdistyksen tarkistus oli selkeästi todennut, että alkuperäinen epäilys siitä, että olisi käytetty raha-automaattiyhdistyksen avustuksia vaalityön tukemiseen, se väite ei pitänyt paikkaansa”, Vanhanen sanoi tiedotustilaisuudessaan.
Vanhasen mukaan hän tiesi tämän jo ennestään.

(HS)

---

Vanhasella oli muistikuva tällä kertaa. Hän tiesi ennestään, että Nuorisosäätiön saamia raha-automaattiyhdistyksen avustuksia ei käytetty keskustalaisten vaalityöhön. Nuorisosäätiö käytti (60.000 euroa) köyhien nuorten (sosiaalisin perustein vuokra-asuntoihin valittujen) maksamia vuokria keskustapuolueen vaalityöhön? Onko tästä mielikuvaa Kepun johdolla?

Kysymys kuuluu: olisiko Nuorisosäätiön rakentamissa kiinteistöissä - sosiaalisin perustein valituilla vuokralaisilla - pienemmät vuokrat, elleivät keskustalaiset hallinnoisi säätiön rahoja hulvattomasti
- vaalirahoitukseen
- ulkomaan matkoihin
- lisäeläkkeisiin
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ahneet ja itsekkäät kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu