kesken pohdittavaksi ?
Aviorikos on synti, sen sanoo Raamattu aivan kiistattomasti. Samoin sanoo Raamattu, että ko. synnyin voi saada myös anteeksi. Jeesus antaa siitä hyvän esimerkin jättäessään tuomitsematta syntisen naisen, joka oli tavattu itse teossa. Samoin Samarialaisen naisen elämässä, tapahtui Jeesusken anteeksiantamus.
Daavid teki pahan rikoksen, murhan ja kavaluudella vietteli Batseban. Kuitenkin sai pitää Batseban vaimonaan. Sai myös kuninkuutensa takaisin. Ja tämä tarkoittaa uudestisyntyneen langetessa, syntinsä tunnustamalla saa vanhurskautensa takaisin, siksi on kirjoitettu, " Lujat Daavidin armot. "
Asian ydin ei ole aviorikoskessa itse kahden ihmisen yhdyntä. Siis sukupuolinen kontakti sinänsä. Vaan synti ja rikos on uskottommuus, ja uskottomuutta on myös henkistä, on aistillista, lihallista haureutta, kuin myös hankistä haureutta.
Kummasskaan ei ole asian ydin uskottomuuden fyysuinen teko, vaan uskottomuus, petos ja toiseen kohdistunut luottamuksen rikkominen.
Eihän " ihminen " voi olla SYNTI ? Niinkuin ei Batsebakaan ollut ihmsenä synti Daavidille, he yhdessä tekivät synnin. Eikä heidän syntinsä ollut luonnollinen yhdyntä, vaan he pettivät joitakin läheisiään ja yhteiskunna lakeja, ja jopa Jumalan lakeja. Ja siinä oli se synti.
Batsebahan jäi Daavidin vaimoksi edelleenkin, rikoksen jälkeenkin. Ja vaikka he yhtyivät vielä anteeksi saannin jälkeenkin, ei he enää tehneet syntiä, koska ei yhdyntä itsessään VOI olla syntiä, josta pitäisi rangaista. Ja näin Jumalan sanakin asian antaa ymmärtää.
Daavid sanoo syntymisestään, " minut on synnissä siitetty, ja synnissä syntynyt. " Jos yhdyntä on syntiä, niin silloin aviliitossakin fyysinen sukupuolinen yhdyntä olisi syntiä. Ja synnillistä se onkin, miksi muuten Raamattu sanoo Daavidin suulla, " synnissä siitetty, ja synnissä syntynyt ? "
Liha on syntinen, se ei koskaan voi pyhittyä, " liha ja veri ei peri taivaan valtakuntaa. " Siksi lihassa tapahtuvat yhtymiset ovat jo itsessään, aina, oli sitten aviossa eli ei. Avioassa ei tapahdu uskottomuutta yhdynnässä, aviottomassa se on aina sitä, ja siksi se on syntiä, ei siinäkään se itse yhdyntä, vaan luvattomuus. Uskottomuus, petollisuus.
Siksi ymmärrän asian niin, että aviorikosksen tehneet, ja sen tunnustaneet, heille kuuluu Kristuksen ansion perusteella anteeksiantamus. " Joka syntinsä tunnustaa, ja hylkää, saa anteeksi. "
Nyt anteeksiannon saatuaan, he voivat elää parisuhteessa niikuin avioliitossa eletään, eikä se yhdyntä enää ole itsessään mitään petosta, uskottomuutta, heidän rikoksensa oli avioliiton rikkominen, ei itse yhdyntä. Ja siksi Jumala hyväksyi Daavidin ja Batseban liiton jatkuvan. Daavid tunnusti Naatanille, " Minä olen se mies. " Eikä profeetta kieltänyt heitä jatkamasta aviolittoaan. Huomioi myös se, että he elivät lakiliiton aikaa, nyt sentään olemme armonaikakaudessa !
Jumalan anteeksianto on aina täydellinen, kun synti tunnustetaan, se saadaan anteeksi, eikä se voi olla ihmiseen sidottu, ikäänkuin jompi kumpi osapuolista olisi se SYNTI ? Raamattu ei näin opeta, ja joka tässä menee pidemmälle, kuin mitä Raamattu opettaa, on omavanhuskas ja on itse syypää syntiin, " mistä toisen tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset. " Ja tämä pätee, varsinkin, kun synti on tunnustettu, ja yhä vaan jatketaan syyllistämistä ja tuomitsemista. Varsinkin seurakunnan sisäisessä järjestyksessä. Anteeksiantamattomuus on pajinta mitä voi seurakunta kokonaisuudessaan tehdä.
Seurakunta totuus perustuu anteeksiantamuksen ja anteeksi saamisen perustalle, Jeesuksessa Kristuksessa. Joka on antanut anteeksi jokaiselle, jokaikiselle seurakunna jäsenelle ensiksi. : Niikuin Jeesuskin on anteeksi antanut, niin antakaa tekin toinen tosillenne anteeksi, sydämestänne. "
" Niinkuin te anteeksiannatte, niin antaa teidän taivaallinen Isännekin teille anteeksi. " Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekkin mitataan. "
" Palvelija sai anteeksi omaisuuden verran velkojaan, kohtas oman alaisensa, jolla oli velkaa muutama denadi, omaan anteeksi saatuun velkaan nähden, panetti vankeuteen , ja määräsi maksettavaksi joka ainoan rovon. Hän oli paha ja itsekäs palvelija. Mekin voimme olle tuollaisia Jumalan edessä, olemme saaneet kaikki syntimme anteeksi, olemme Isän armosta saaneet iankaikkisen elämän Jeesuksessa Hänen Pojassaan, nyt sitten olemme veljiemme ja siskojemme kimpussa heitä tuomitsemassa , ikään kuin emme itse olisi saaneetkaan mitään anteeksi, vaan olemme itsessämme niin paisuneet omahyväisiksi , pöhöttyneiksi omavanshurskaiksi tekopyhiksi narreiksi !
Aviorikos on synti, sen sanoo Raamattu aivan kiistattomasti. Samoin sanoo Raamattu, että ko. synnyin voi saada myös anteeksi. Jeesus antaa siitä hyvän esimerkin jättäessään tuomitsematta syntisen naisen, joka oli tavattu itse teossa. Samoin Samarialaisen naisen elämässä, tapahtui Jeesusken anteeksiantamus.
Daavid teki pahan rikoksen, murhan ja kavaluudella vietteli Batseban. Kuitenkin sai pitää Batseban vaimonaan. Sai myös kuninkuutensa takaisin. Ja tämä tarkoittaa uudestisyntyneen langetessa, syntinsä tunnustamalla saa vanhurskautensa takaisin, siksi on kirjoitettu, " Lujat Daavidin armot. "
Asian ydin ei ole aviorikoskessa itse kahden ihmisen yhdyntä. Siis sukupuolinen kontakti sinänsä. Vaan synti ja rikos on uskottommuus, ja uskottomuutta on myös henkistä, on aistillista, lihallista haureutta, kuin myös hankistä haureutta.
Kummasskaan ei ole asian ydin uskottomuuden fyysuinen teko, vaan uskottomuus, petos ja toiseen kohdistunut luottamuksen rikkominen.
Eihän " ihminen " voi olla SYNTI ? Niinkuin ei Batsebakaan ollut ihmsenä synti Daavidille, he yhdessä tekivät synnin. Eikä heidän syntinsä ollut luonnollinen yhdyntä, vaan he pettivät joitakin läheisiään ja yhteiskunna lakeja, ja jopa Jumalan lakeja. Ja siinä oli se synti.
Batsebahan jäi Daavidin vaimoksi edelleenkin, rikoksen jälkeenkin. Ja vaikka he yhtyivät vielä anteeksi saannin jälkeenkin, ei he enää tehneet syntiä, koska ei yhdyntä itsessään VOI olla syntiä, josta pitäisi rangaista. Ja näin Jumalan sanakin asian antaa ymmärtää.
Daavid sanoo syntymisestään, " minut on synnissä siitetty, ja synnissä syntynyt. " Jos yhdyntä on syntiä, niin silloin aviliitossakin fyysinen sukupuolinen yhdyntä olisi syntiä. Ja synnillistä se onkin, miksi muuten Raamattu sanoo Daavidin suulla, " synnissä siitetty, ja synnissä syntynyt ? "
Liha on syntinen, se ei koskaan voi pyhittyä, " liha ja veri ei peri taivaan valtakuntaa. " Siksi lihassa tapahtuvat yhtymiset ovat jo itsessään, aina, oli sitten aviossa eli ei. Avioassa ei tapahdu uskottomuutta yhdynnässä, aviottomassa se on aina sitä, ja siksi se on syntiä, ei siinäkään se itse yhdyntä, vaan luvattomuus. Uskottomuus, petollisuus.
Siksi ymmärrän asian niin, että aviorikosksen tehneet, ja sen tunnustaneet, heille kuuluu Kristuksen ansion perusteella anteeksiantamus. " Joka syntinsä tunnustaa, ja hylkää, saa anteeksi. "
Nyt anteeksiannon saatuaan, he voivat elää parisuhteessa niikuin avioliitossa eletään, eikä se yhdyntä enää ole itsessään mitään petosta, uskottomuutta, heidän rikoksensa oli avioliiton rikkominen, ei itse yhdyntä. Ja siksi Jumala hyväksyi Daavidin ja Batseban liiton jatkuvan. Daavid tunnusti Naatanille, " Minä olen se mies. " Eikä profeetta kieltänyt heitä jatkamasta aviolittoaan. Huomioi myös se, että he elivät lakiliiton aikaa, nyt sentään olemme armonaikakaudessa !
Jumalan anteeksianto on aina täydellinen, kun synti tunnustetaan, se saadaan anteeksi, eikä se voi olla ihmiseen sidottu, ikäänkuin jompi kumpi osapuolista olisi se SYNTI ? Raamattu ei näin opeta, ja joka tässä menee pidemmälle, kuin mitä Raamattu opettaa, on omavanhuskas ja on itse syypää syntiin, " mistä toisen tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset. " Ja tämä pätee, varsinkin, kun synti on tunnustettu, ja yhä vaan jatketaan syyllistämistä ja tuomitsemista. Varsinkin seurakunnan sisäisessä järjestyksessä. Anteeksiantamattomuus on pajinta mitä voi seurakunta kokonaisuudessaan tehdä.
Seurakunta totuus perustuu anteeksiantamuksen ja anteeksi saamisen perustalle, Jeesuksessa Kristuksessa. Joka on antanut anteeksi jokaiselle, jokaikiselle seurakunna jäsenelle ensiksi. : Niikuin Jeesuskin on anteeksi antanut, niin antakaa tekin toinen tosillenne anteeksi, sydämestänne. "
" Niinkuin te anteeksiannatte, niin antaa teidän taivaallinen Isännekin teille anteeksi. " Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekkin mitataan. "
" Palvelija sai anteeksi omaisuuden verran velkojaan, kohtas oman alaisensa, jolla oli velkaa muutama denadi, omaan anteeksi saatuun velkaan nähden, panetti vankeuteen , ja määräsi maksettavaksi joka ainoan rovon. Hän oli paha ja itsekäs palvelija. Mekin voimme olle tuollaisia Jumalan edessä, olemme saaneet kaikki syntimme anteeksi, olemme Isän armosta saaneet iankaikkisen elämän Jeesuksessa Hänen Pojassaan, nyt sitten olemme veljiemme ja siskojemme kimpussa heitä tuomitsemassa , ikään kuin emme itse olisi saaneetkaan mitään anteeksi, vaan olemme itsessämme niin paisuneet omahyväisiksi , pöhöttyneiksi omavanshurskaiksi tekopyhiksi narreiksi !
Vastaukset 6
Vanhimmat
pohdintaa. Lähtökohta on se, että me kaikki olemme syntisiä, sanoissa, teoissa ja ajatuksissa. Siis jokainen on yhtä syntinen, kenelläkään ei ole oikeutta heittää sitä ensimmäistä kiveä ketään kohtaan. Mutta otit esille tärkeän asian, josta harvemmin keskustellaan, anteeksiantamus ja armo.
Mielestäni nykyisissä uskonnollisissa järjestöissä on "suoritusperusteinen" uskonkäsitys, eli esimerkiksi seurakunnassa voidaan hiljaisesti päätellä, ja jopa mielessään tuomita jonkun hairahduksen. Sitä ei välttämättä sanota ääneen, mutta sen käytöksestä päätellen voi langennut aistia olevansa anteeksiannon ja armon ulkopuolella. Miksi sellaiset asiat unohdetaan niin helposti? SANA todistaa näin:
Jes. 1:18
Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
Se, että kastettu uskova tekee tietoisesti syntiä, se on sitten vaikeampi juttu selittää Jumalalle.
Hepr.10.
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
Jos tuo Raamatun kohta tarkoittaisi kaikkia kristittyjä, ei monikaan olisi kelvollinen tuon Sanan perusteella ! Mutta huomioikamme se, kenelle tuo Hebrealaiskirje on osoitettu.
Juutalaislle, Hebrealaille, ja tämän on moni Raamatun tutkija ja Raamattunsa tunteva helluntaisaarnaajakin opettanut näin! Ja näin minäkin sen ymmärrän !
: Se oli sna hebrealisille , juutalaisuudesta kääntyneille kristityille. Eikä se ole ollenkaan samaa, tulla uskoon juutalaisuuden kyllästämässä kulttuurissa, kuin kääntyä tänäpäivänä pakanuudesta, joita me kaikki olemme, eli tulla uskoon. Meillä ei ole, juutalaisille ainoastaan olevaa lakiuskontoa, johon heidät on kasvatettu lapsesta asti. He ovat kasvaneet juutalaisuuteen ja juutalaisiksi.
On synti ja häpeä heille olla kuulumatta esm. synagoogaan. meille pakanoille ei sellaista rasitetta ole. Ainut henkinen rasite tulla uskoon suomessa, on luterilaisuus, johon lapsena kastetut kirkolliset ovat jumiutuneet, jo kasvatukseltaan, onhan Suomi " kristitty maa" ?
Asiaan takaisin:
Niin apostolit vaativat hebrealaisilta Jeesusta seuraamaan lähteneiltä myös vastuuta erota synagoogasta. Ja se ei ollut heille helppoa, se oli häpeän ja kunnian kysymys. Sitä he eivät kuitenkaan olleet aina halukkaat tekemään.
Nyt kun heidät erotettiin synagoogasta Jeesuksen seuraamisen vuoksi, ja tunnustivat Jeesuksen Messiaakseen ja Jumalakseen. Ja kun sitten tulee eronhetki tutusta turvallisesta synagoogasta, kaikki ei lähteneetkään, vaan halusivat palata uudestaan armonalta lainalle. Takaisin synagoogan alaisuuteen. Ja sinne takaisin pääsy ei ollutkaan mikään yksinkertainen läpihuuto juttu.
Ei todellakaan, he joutuivat kiroamaan Jeesuksen, ja tallaamaan symbolisesti Jeesuksen veren jalkoihinsa, aivan niinkuin Hebralaiskirjeessä sanotaankin, että " uudestaan naulitsevat Jeesuksen ristille, ja polkevat jalkoihinsa Kristuksen veren,, siispä heille ei enää löytynyt sijaa palata taas synagoogasta Jeesuksen seurakuntaan. Kun olevat julki häpäisseet Jeesuksen, polkemalla Hänen verensä jalkoihinsa, jonka he tekivät symbolisesti menenssään synagoogaan takain, hedän eteensä vuodatettiin eläimien verta, joka synboloi Jeesuksen verta, ja heidän tuli polkea se jaloillaan tomuun ja lokaan.
Ja nyt tämän jälkeen he yrittivät sitten hädässään palata Paavalin, Pietarin ja muiden apostoleiden hyväksynnällä seurakuntaan, mutta se ei ollut HEILLE, hebrealaille enää mahdollista, vaan oli tuon veren häpäisyn takia tullut mahdottomaksi enää palata, koska ei ollet enää uhriverta heidän hyväkseen, koska olivat sen polkeneet jalkoihinsa tieten tahtoen todistajien läsnä ollessa, ja näin häpäisseet pyhän liiton veren.
Ja siksi tämä Raamatun kohta on juuri heille kirjoitettu. ei koske pakanuudesta kääntyneitä, siis meitä Uudenliiton uskovaisia. Voi olla, että jos juuri menettelemme heidän tavallaan, että tahallamme poljemme Jeesusken veren , ihan symbolisesti jalkoihimme, meitä kohtaa sama rangaistus.
Meille on sensijaan yhtä vaarallista pilkata Pyhää Henkeä, ellei se ole vieläkin vaarallisempaa.
mielihaluilleen. Jos haluaisi vaihtaa kumppania, niin vaihtaisi ja tekisi sen jälkeen parannuksen ja elelisi uuden kumppanin kanssa.
Tietämöttömyyden aikaa Jumala sietää vain määrättyyn asti ja jos on tunnustanut Jeesuksen Herrakseen, niin on elettävät tunnustuksen mukaan ja hyljättävä lihantahto.
He, jotka eivät ole saaneet mitään Jeesuksen opetusta, ovat tietämättömiä, mutta me, jotka olemme saaneet Jeesuksen opetukset, emme ole tietämättömiä ja siksi meiltä vaaditaan paljon.
Olen aina käsittänyt asian niin että seksualiset teot ovat syntisiä avioliiton ulkopuolella. Esimerkissä David meni parannuksensa jälkeen naimisiin Betsheban kanssa ja heidän yhteinen elämä oli siten täysin laillinen Jumalan edessä. Sama myös toisille, jos langeutu syntin pitää tehdä parannusta, osa sitä on varmista että tapa-syntisessä elämässä tapahtu muutos. Se voi olla esim. avoliitosta avioliiton kuten tässä aihessa.
Mutta jokainen tapaus, siis avioeroissa ja rikoksissa on tutkittava erikseen. Ja missä mielessä ja vaikutteissa lankeemus on tapahtunut. kevytkenkäisessä mielessä tehdyt, pitää tutkia siitä lähtökohdasta.
Psalmin kirjoittaja sanoo. " Jumala rangasikoon niitä, jotka SYYTTÄ uskottomat ovat. " tarkoittaa juuri tahallista ja elämän nautintoja ja mukavuuksia etsien luopuu tavallaan Jumalasta.
On sitten niitä, jotka ankara ja mahdoton elämän tilanne ajaa kuin automaattisesti joihinkin Raamatun ja Jumalan vastaisiin ratkaisuihin, ja Daavidin mukaan heillä olisi niikuin jokin syy, olla uskoton Jumalalle.
Siksi tulee seurakunnissa ratkaista jokainen tapaus yksikseen ja niistä lähtökohdista jotka ovat ajaneet asiat huonoon jamaan. Kiitos hyvästä ja asiaa olevasta mielipiteestä !
ja asiallista,niin lisään siihen asian toisen puolen:
synnillä on myöskin aina seurauksensa,vaikka Jumala antaisi syntimme anteeksi,
niin tavalla tai toisella joudumme kärsimään syntimme seuraukset elämässämme,
siitä emme pääse mihinkään.Synninteon läpikäyminen itsessään katumuksineen
on jo sellainen asia ihmiselle,ettei siinä enää ulkopuolisia tuomitsijoita tarvita.
Missään ei kuitenkaan ole takeita siitä,että uusi suhde ja liitto onnistuisi.
Monesti on niinkin,että jotkut ovat jo sydämeltään luopuneet Jumalasta
ja sen seurauksena on tullut synninteot,ja monesti käy niin,ettei takaisin
Jumalan yhteyteen enää palatakaan.
Kuitenkaan meillä kenelläkään ei ole oikeutta tuomita toista ihmistä ja
meidän on annettava anteeksi,jos joku tekee parannuksen ja palaa
Jumalan luo--ja jos niinkin käy,että hän jatkaa uudessa suhteessa,niin
sekin on Jumalan ja ihmisen itsensä välinen asia---meidän on hyväksyttävä
tämä ihminen yhteyteemme takaisin,koska se on Jumalan teko ja Hänen
armoaan,jos joku palaa takaisin.