Moniko armeijassa työskentelevistä on homo

Heti kutsunnoissa selviää fiksummille että siellä olevat puolustusvoimienäijät ovat tulleet katsomaan nuoria poikia myös "sillä silmällä" ja hakeutuneet tehtäväänsä samoin perustein kuin pedofiili lastentarhaan.
Näillä homopedofiiliäijillä on sitten vapaat kädet tehdä tuleville alokkaille aikanaa mitä mielenkiintoisimpia temppuja.

Taas otsikoissa on ollut pedofiili joka on työskennellyt lasten parissa, yhtä hyvin otsikoissa voisi olla: Homopedofiili nöyryytti alokkaita kasarmilla....
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009103010513563_uu.shtml
91251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yli 18-vuotias on ihan liian vanhaa tavaraa pedofiilille, kun pedofilia tarkoittaa seksuaalista kiinnostusta seksuaalisesti kehittymättömiin lapsiin eli suunnilleen 13-vuotiaisiin ja siitä alas päin.

En toki tarkoita, etteivätkö jotkut puolustusvoimissa työskentelevät voisi olla erityisellä tavalla innostuneita inttipojista. Eipä silti niin, että heillä olisi vapaat kädet tehdä mitä tahansa, kuten yrität väittää.

Äänestä
  • Totuus kuitenkin on että 18 vuotiaat pojat ovat henkisesti täysin lapsia, eikä heillä ole mahdollisuuksia ja henkisiä kykyjä puolustaa itseään suljetussa laitoksessa.

    Äänestä

Kyllä kapiaisissa on paljon hinttareita. Toivottavasti siirretään toimistohommiin riittävän kauas varuspojista.

Äänestä

Ottiko komeasti eteen kun tuota rustasit? Tee näin: hanki jostain itsellesi univormu, vaikkapa naamiaispuodista, ja toteuta fantasiasi vaikka sen vakihoitosi kanssa. No ethän sinä keltään saa, hakkaa hanskaasi.

Äänestä
  • oikein valtion puolesta ja kiihotun helvetisti siitä ja varuspoikien kyykyttämisestä, pitää aina iltaisin "töiden" jälkeen fantasioida ja heittää mällit univormulle. Saan AINA, mites sinulla, ei taida seistä naisenkaan kanssa, mitä jos kokeilisit univormua ja fantasioisit alastonta varuspoikaa, niin tekee armeijan miehet.

    Äänestä

homoja on aina olluut jokaisella alalla ja kaikissa ammattiryhmissä. myös armeijan kapiaisissakin niitä varmasti on. armeijassa on kuitenkin kaikki täysi-ikäsisiä, joten mistään pedofiliasta ei voida puhua tässä tapauksessa.
lasten ja nuorten kanssa työskentelevät joutuvat kuitenkin hankkimaan rikosreksiteriotteen jossa ilmenee mahdoliset merkinnät esim huumausaineiden käytöstä/välittämisestä, pedofiliasta, väkivallasta tms saaduista tuomioista.

Äänestä

saavat järjestelmältä vaatteet, ruuan , asunnot ja ajatusmaailman, puhumattakaan vieteistä....järjestelmä on kapi ukolle tosi Demokraattista touhua, mitään ei tarvitse (ei saa) ajatella itse !!! Ja kapi-mölli saa vielä "käskettyä" kunnioitustakin.....ainakin näennäisesti.

Äänestä
  • vapaudu paljon työpaikkoja, kun tuokin potkittiin pois?
    Miksi ne muut olis jätetty?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


___________________ kirjoitti:

Heti kutsunnoissa selviää fiksummille että siellä olevat puolustusvoimienäijät ovat tulleet katsomaan nuoria poikia myös "sillä silmällä" ja hakeutuneet tehtäväänsä samoin perustein kuin pedofiili lastentarhaan.
Näillä homopedofiiliäijillä on sitten vapaat kädet tehdä tuleville alokkaille aikanaa mitä mielenkiintoisimpia temppuja.

Taas otsikoissa on ollut pedofiili joka on työskennellyt lasten parissa, yhtä hyvin otsikoissa voisi olla: Homopedofiili nöyryytti alokkaita kasarmilla....
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009103010513563_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu