Verenpaine lievästi koholla, kolesteroli lievästi koholla.
Fyysistä stressiä ja eihän se mahdollista ilman etteikö henkistäkin jonkun verran.
Silti kunto hyvä kuntoilun seurauksena.
Mistä seuraava kertoo?
Esim. jos stressitilanteen* jälkeen on muutamakin päivä jopa täysin muuten terveellä ja koordinaatiokykyisellä yhtäkkiä koordinaatio hieman sanotaan "puuttellista"
askeltaminen ja käsien liikeet kömpeloityvät ihan siis selvä fakta että näin. Toisaalta tähän mennessä on palautunut noin viikossa. Onko vinkkiä?
*Stressitilanne ei esim. ole omaan tahtiin tehty jos isonluokan/kovankin luokan kuntoilu sen sijaan
esim. täysin epäsopivat persoonallisuuserot ja niistä johtuva äkillinen stressipiikki
Esim. palaveri /treffit jossa pari tuntia toinen nopeatempoinen ja yllättävä puhuja ja itse rauhallinen
Omassa älykkyydessä ja logiikassa ei vikaa.
Asia kuitenkin tosi. Ja tottakai henkinen stressi ei ole henkistä vaan fyysistä.
Vaiko menee vaan pääkopan piikkiin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Henkinen stressi on nimenomaan fyysistä aivojen tasoolla, sehän kohottaa kroonisesesti stressihormonitasoja aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi kofeiini, joka on yleisin aiheuttaja tuollaisille neurologisille oireille. Jos käytät kofeiinia, lopeta se ensimmäiseksi, sehän on kasvinsuojeluun käytetty tuholaismyrkky, joka tuhoaa hyönteisten hermoston. Se tuhoaa hermostoa hitaasti myös päivittäiskäytössä sellaisilla ihmisillä, joilla on siihen sopivat geenit, minulla on.
http://qmies.blogit.fi/
pieni aivoinfarkti ollut mahdollinen
eli sellainen josta ei edes ole tarve medikaalisesti juuri noteerata..ja voiko parantua täysin 5 päivää mennyt ja ei ole kuin huonontunut