Brysselissä on EU-huippukokous, jossa EU-maiden johtajat sopivat unionin tärkeistä asioista. Suomen valtuuskuntaa johtaa pääministeri Matti Vanhanen. Kokouksen osanottajia on ihmetyttänyt ja naurattanut paikalla "kummitteleva" karmea kurpitsapäinen "noita-akka" lepakkoesikuntineen ja perässä laahustavine zombeineen! Revohka on kummastuttanut osanottajia myös vaatimuksillaan: "Halowen EU:hun" ja "Karkki vai lipponen"!
Kotimaassakin asiaa on kummasteltu. Selityksiä on tarjoiltu kahdeltakin lautaselta, mikä lisää epäselvyyttä asioista. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin Yhdysvalloista peräisin oleva juhlapäivän vietto. Erään tarinan mukaan kurpitsapää periintyisi joltain Jack-juopolta. Hän kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille hiilen, jonka Jack säilöi lyhdyksi kurpitsan sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa! Juhlaa vietettäessä ovelle saattaa ilmestyä joukko kummitusasuihin pukeutuneita lapsia, jotka huutavat: "Karkki vai kepponen". Teoriassa ovenavaajilla on oikeus vastata "kepponen" – jos he vastaavat itse seurauksista!
Brysselin revohka ei ollut lapsia, vaan "aikuisia", jotka näyttivät olevan tosissaan! Oikeaa noitaporukkaa - järkyttävä kurpitsapää-noita taisi olla itse Jack-juopon periytynyt sielu, etsimässä itselleen sopivaa lepopaikkaa EU:sta! Tähän viittaa myös kysymys: "Karkki vai lipponen". Eli jos EU:ssa vastataan "lipponen" - Silloin EU saa vastata seurauksista...
Halowen kurpitsapää: http://images01.trafficz.com/relative/h3w4/4_1196897080_halloween.jpg

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.