Olen 42-vuotias nainen ja tuntenut aviomieheni jo 25 vuotta. Naimisissa olemme olleet 8 vuotta ja meillä on 6-vuotias poika.
Ongelmana on avioliittoni ilmapiiri ja se, eetä mieheni siitin on normaalia pienempi ja en ole koskaan saanut orgasmia. Koen sen erittäin ahdistavaksi. Meillä ei ole ystäviä, ei perhetuttuja, kummallakaan ei ole omia harrastuksia, vietämme rauhallista “perhe-elämää” ja harrastamme seksiä ehkä noin 10 kertaa vuodessa. Emme oikeastaan keskustele mistään tärkeästä. Mielessäni on jatkuvasti ajatus, että tahdon eroon tästä tilanteesta ja haluan avioeron. En kuitenkaan uskalla ottaa asiaa puheeksi.
Olen ollut uskoton kaksi kertaa, ja mieheni tietää sen. Hän antoi minulle anteeksi heti, eikä asiasta ole sen jälkeen puhuttu. Oikeastaan luulen, että halusin olla uskoton antaakseni hänelle syyn hakea eroa. Viimeisimmän syrjähyppyni tunnustin itse, koska mieheni epäili minua (en ollut kotona silloin kun sanoin olleeni, olin psykologilla purkamassa ahdistustani). Saatuani suuni auki psykologista sanoin samaan hengenvetoon haluavani eron ja hän romahti täysin.
Puhuimme aluksi perheterapian mahdollisuudesta ja hän sanoin suostuvansa, mutta myöhemmin meninkin sitten terapiaan yksin. Terapian kuluessa kävi ilmi, että kärsin lapsuuden aikaisista hylätyksi tulemisen tunteista (isäni kuoli ollessani 6-vuotias). Kävi myös ilmi, että en ole oikeastaan koskaan ollut varma tunteistani miestäni kohtaan, en ole ollut koskaan oikeasti rakastunut! Ja siksi tunnenkin istuvani jatkuvasti väärässä junassa.
Tunnen tuskaista syyllisyyttä siitä, että olen tuhlannut omani ja mieheni elämän. En vain tajunnut sitä koskaan, sillä olin aina kuvitellut olevani temperamentiltani surumielinen ja itkeskelyyn taipuvainen. Viimeinen syrjähyppyni sai minut näkemään itseni itsevarmana ja viehättävänä sekä aistillisena naisena. En kykene samaan mieheni kanssa.
Tiedän, että meidän on keskusteltava, mutta se tuntuu kamottavan vaikealta. En voi edes puhua enää pariterapian mahdollisuudesta, koska en itse usko sen tarpeellisuuteen, jos en itse sitoudu siihen koko sydämestäni. Olenko tuhlannut oman ja mieheni elämän? Mitä teen?
Ongelmana on avioliittoni ilmapiiri ja se, eetä mieheni siitin on normaalia pienempi ja en ole koskaan saanut orgasmia. Koen sen erittäin ahdistavaksi. Meillä ei ole ystäviä, ei perhetuttuja, kummallakaan ei ole omia harrastuksia, vietämme rauhallista “perhe-elämää” ja harrastamme seksiä ehkä noin 10 kertaa vuodessa. Emme oikeastaan keskustele mistään tärkeästä. Mielessäni on jatkuvasti ajatus, että tahdon eroon tästä tilanteesta ja haluan avioeron. En kuitenkaan uskalla ottaa asiaa puheeksi.
Olen ollut uskoton kaksi kertaa, ja mieheni tietää sen. Hän antoi minulle anteeksi heti, eikä asiasta ole sen jälkeen puhuttu. Oikeastaan luulen, että halusin olla uskoton antaakseni hänelle syyn hakea eroa. Viimeisimmän syrjähyppyni tunnustin itse, koska mieheni epäili minua (en ollut kotona silloin kun sanoin olleeni, olin psykologilla purkamassa ahdistustani). Saatuani suuni auki psykologista sanoin samaan hengenvetoon haluavani eron ja hän romahti täysin.
Puhuimme aluksi perheterapian mahdollisuudesta ja hän sanoin suostuvansa, mutta myöhemmin meninkin sitten terapiaan yksin. Terapian kuluessa kävi ilmi, että kärsin lapsuuden aikaisista hylätyksi tulemisen tunteista (isäni kuoli ollessani 6-vuotias). Kävi myös ilmi, että en ole oikeastaan koskaan ollut varma tunteistani miestäni kohtaan, en ole ollut koskaan oikeasti rakastunut! Ja siksi tunnenkin istuvani jatkuvasti väärässä junassa.
Tunnen tuskaista syyllisyyttä siitä, että olen tuhlannut omani ja mieheni elämän. En vain tajunnut sitä koskaan, sillä olin aina kuvitellut olevani temperamentiltani surumielinen ja itkeskelyyn taipuvainen. Viimeinen syrjähyppyni sai minut näkemään itseni itsevarmana ja viehättävänä sekä aistillisena naisena. En kykene samaan mieheni kanssa.
Tiedän, että meidän on keskusteltava, mutta se tuntuu kamottavan vaikealta. En voi edes puhua enää pariterapian mahdollisuudesta, koska en itse usko sen tarpeellisuuteen, jos en itse sitoudu siihen koko sydämestäni. Olenko tuhlannut oman ja mieheni elämän? Mitä teen?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.