Lindelöf möläytti jälleen lehdessä

" Elävätkö lautakunnat missään todellisuudessa ? " Lindelöf kysyy, kun hän puhui investointisuunitelmien maltillisesta pysymisestä budjetissaan vuonna 2010. Hänen mielestään lautakunnan ylittävät investointisuunitelmissaan 30 miljoonaa euroa, kun se saisi olla lähivuosina noin 160 miljoonaa yhteensä.

Lindelöfin olisi pitänyt kysyä myös itseltään, että " Nyt en saa haaveilla miljoonien hyljealtaasta, miljoona euroa maksavasta lämpöaltaasta, lähes miljoonan kaupungin osuudesta maksavasta matkustajalaiva terminaalista, neljän miljoonan kuurikaupoista enkä muistakaan miljoonien eurojen utopiavisioista. Nyt minunkin täytyy pitää kukkaron nyörit tiukilla ja kysyä itseltäni, että elänkö missään todellisuudessa laisinkaan, kun ehdottelen useita miljoonia maksavia turhuuksia ? Minunkin täytyy hillitä omat kalliit suunitelmat ja ajatella kaupungin ylikuumentuneita velkoja. "
8196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pitää olla maltillinen rahan menoissa, kunhan ehdottaja itse muistaa myös tämän, eikä syytä lautakuntia rahan tuhlailusta.

Äänestä

kaupunginjohtaja itse ei koskaan ehdottele yli budjetin mitään. Lautakuntia syyttää elävätkö he missään todellisuudessa ja itse painostaa ostamaan kaupungin maata useilla miljoonilla euroilla. Lautakunnat voisi kysyä myös, elääkö kaupunginjohtaja itse missään todellisuudessa ?

Äänestä
  • Totuus on se, jos Kotkan kaupunki esiintyy Suomen kartalla tulevaisuudessa, niin Lindelöfistä on päästävä eroon. Ei tarvitse olla rikollinen tausta erottamiseen, vaan epäpätevyys riittää.
    Kaupunginhallituksella on oikeus erottaa, onko niillä munaa siihen?

    Äänestä

  • A Saarisen poika kirjoitti:

    Totuus on se, jos Kotkan kaupunki esiintyy Suomen kartalla tulevaisuudessa, niin Lindelöfistä on päästävä eroon. Ei tarvitse olla rikollinen tausta erottamiseen, vaan epäpätevyys riittää.
    Kaupunginhallituksella on oikeus erottaa, onko niillä munaa siihen?

    epäpätevää liikemiestä kaupunginjohdosta. Holmberg sanoi tässä aikasemmin, että yksityiselle yritykselle ei koskaan palkattaisi näin epäpäteviä henkilöitä johtoon, kuin mitä se on Kotkan kaupungilla, koska se yritys kaatuisi hetkessä nurin .

    Ainakin sen verran älysivät, että ottavat Salmisen kalliiksi tulleen Kakspy;n pallin pois kaupungin menoeristä.

    Äänestä

että ne jutut ottaa yhtä vakavasti kuin takasivun sarjakuva piirrokset.

Äänestä

Valtuutettujen täytyy kysyä, kun hän haluaa jatkuvasti ostella kaupungin jo olemassa olevaa omaisuutta tai sitten ottaa velkaa sellaisia hankkeita varten, joilla ei ole mitään todellista tuottoa ? Hän on väärä ihminen kysymään toimittajalta, " Elävätkö lautakunnat missään todellisuudessa ? "

Äänestä
  • Antoihan arvoisa kaupunginjohtajamme Lindelöf taannoin Kymen Sanomille lausunnon, jossa hän ilmoitti tekevänsä Kotkasta Eurooppaan toisen Amsterdamin!

    Eihän minulla muutosta vastaan mitään ole, mutta onkohan Linde varmasti ottanut huomioon tuon maantieteellisen sijaintimme! Ettei vaan taas olisi tulossa persnettoa!

    Äänestä

  • Paras_Fiilari kirjoitti:

    Antoihan arvoisa kaupunginjohtajamme Lindelöf taannoin Kymen Sanomille lausunnon, jossa hän ilmoitti tekevänsä Kotkasta Eurooppaan toisen Amsterdamin!

    Eihän minulla muutosta vastaan mitään ole, mutta onkohan Linde varmasti ottanut huomioon tuon maantieteellisen sijaintimme! Ettei vaan taas olisi tulossa persnettoa!

    kohta ui Mansikkalahdessa hylkeet ja krokotiilit, Lehmuskujalla kasvaa palmuja ja kauppatorilla saattaa hypellä marakatteja, joilla on punaiset pienet esiliinat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Visio lautakunta kirjoitti:

" Elävätkö lautakunnat missään todellisuudessa ? " Lindelöf kysyy, kun hän puhui investointisuunitelmien maltillisesta pysymisestä budjetissaan vuonna 2010. Hänen mielestään lautakunnan ylittävät investointisuunitelmissaan 30 miljoonaa euroa, kun se saisi olla lähivuosina noin 160 miljoonaa yhteensä.

Lindelöfin olisi pitänyt kysyä myös itseltään, että " Nyt en saa haaveilla miljoonien hyljealtaasta, miljoona euroa maksavasta lämpöaltaasta, lähes miljoonan kaupungin osuudesta maksavasta matkustajalaiva terminaalista, neljän miljoonan kuurikaupoista enkä muistakaan miljoonien eurojen utopiavisioista. Nyt minunkin täytyy pitää kukkaron nyörit tiukilla ja kysyä itseltäni, että elänkö missään todellisuudessa laisinkaan, kun ehdottelen useita miljoonia maksavia turhuuksia ? Minunkin täytyy hillitä omat kalliit suunitelmat ja ajatella kaupungin ylikuumentuneita velkoja. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu