NL:n itsepuolustelu

Sodankäynnin yksi muoto on vastustajan moraaliin vaikuttaminen. Suomalaisilla ei juuri ollut mahdollisuuksia vaikuttaa NL:n kansalaisten moraaliin, mutta sotien jälkeen Suomi on joutunut olemaan tämän sodankäynnin altavastaajana.

Järkevintä mitä Suomen ja NL:n suhteista tiedän sanotun NL:n puolelta on kerrottu jossakin muistelmateoksessa (tai TV-ohjelmassa) Molotovista. Vietettiin jonkin sopimuksen illallisjuhlaa noin vuonna 1947. Molotov heittäytyi hersyvän ystävälliseksi ja sanoi: "Teissä suomalaisissa on se vika, että koska Suomi on pieni maa, te luulette olevanne aina oikeassa."
4109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sanovat Molotovit ja heidän opetuslapsensa mitä tahansa. Nyt on jo Medvejevkin tuominnut Stalinin rikokset. Jokin aika sittenhän Putin myönsi Molotov-Ribbentrop sopimuksen rikolliseksi ja olleen syynä 2:MS:n alkamiseen.

Saa nähdä, milloin palstan stallarit kokevat rehellisen hetken. Tuskinpa milloinkaan.

Äänestä
  • Molotov-Ribbentrop sopimus oli näiltä henkilöiltä hyvä sopimus Suomea kohtaan koska Ribbentrop tajusi tulevan sodan lopputuloksen jo silloin ja sillä työnsi Suomea Saksan sylistä pois.

    Lahtariklikki ei tajunnut Hitlerin palvonnan takia sodan lopputulosta vaan iski tyhmän päänsä karjalan mäntyyn tunnetuin seurauksin.

    Saa nähdä milloin palstan lahtarien perässähiihtäjienlauma lumo loppu ja tajuavat että nämä selvännäkijät yrittivät pelastaa Suomen toisinmaailmansodan kurimukselta.

    Molotov ja Ribbentrop pitäisi nostaa kansakunnan kaapinpäälle yrityksestä Suomen pelastamista pyyteettömästi inhimillisistä syistä.

    Lahtariklikki pitäisi polttaa joutavien roskien seassa muistista pois ikiajaksi Suomen kansan turhan tuhoamisen takia.

    Äänestä

  • Eino Kaila kirjoitti:

    Molotov-Ribbentrop sopimus oli näiltä henkilöiltä hyvä sopimus Suomea kohtaan koska Ribbentrop tajusi tulevan sodan lopputuloksen jo silloin ja sillä työnsi Suomea Saksan sylistä pois.

    Lahtariklikki ei tajunnut Hitlerin palvonnan takia sodan lopputulosta vaan iski tyhmän päänsä karjalan mäntyyn tunnetuin seurauksin.

    Saa nähdä milloin palstan lahtarien perässähiihtäjienlauma lumo loppu ja tajuavat että nämä selvännäkijät yrittivät pelastaa Suomen toisinmaailmansodan kurimukselta.

    Molotov ja Ribbentrop pitäisi nostaa kansakunnan kaapinpäälle yrityksestä Suomen pelastamista pyyteettömästi inhimillisistä syistä.

    Lahtariklikki pitäisi polttaa joutavien roskien seassa muistista pois ikiajaksi Suomen kansan turhan tuhoamisen takia.

    Venäläisiä meni suomenkin kaistalla monin verroin suomalaisiin verrattuna, Saksan rintamista puhumattakaan. Venäläiset yksinkertaisesti tekivät sen minkä parhaiten osaavat, eli kuolemisen ja vangiksi antautumisen. Sama tapahtui sekä suomen että saksan rintamilla.

    Mistä teitä oikein sikiää, hoh :D

    Äänestä

  • jimena kirjoitti:

    Eivät fasistien myötäilijät pysty tekemään tyhjäksi sitä tosiasiaa, että sekä saksalainen että suomalainen fasismi murskattiin Neuvostoliiton sankarillisen taistelun ansiosta, että fasismi lyötiin maahan niin perusteellisesti, ettei fasistinen sotakone enää koskaan voi nousta uhkaamaan maailman kansojen vapautta ja pyrkimystä onneen ja oikeudenmukaisuuteen.

    Vielä kesäkuun alussa 1944 seisoivat Suomen hitleriläismielisen hallituksen komentamat joukot idempänä kuin mikään muu fasistien rikollisarmeija itärintamalla. Suomen johto ei osoittanut mitään merkkejä siitä, että suomalaiset luopuisivat vuoden 1941 valloituksistaan. Suur-Suomi-haave ja illuusiot Suomen "suurvalta-asemasta" elivät yhä voimakkaina, vaikka Saksan fasistit olivat jo hätää kärsimässä neuvostojoukkojen strategisten iskujen murjoessa Wehrmachtia moukarin lailla.

    Suomalaiset oli pakko saada järkiinsä käyttämällä kieltä, jota fasistikin ymmärtää, eli raakaa voimaa. Puna-armeijan päättäväinen strateginen isku löi suomalaisten Leningradia uhkaavan rintaman hajalle kahdessa päivässä. Sen seurauksena suomalaisten oli pakko aloittaa paonomainen vetäytyminen Itä-Karjalan "siirtomaistaan". Suur-Suomen laho ovi potkaistiin kumoon, ja samantien luhistui koko rakennuskin, Suomen oikeiston monien vuosikymmenien haave, jonka takia niin moni suomalainen työläinen ja pienviljelijä koki julman ja turhan kuoleman 1941-1944.

    Puna-armeijan vapauttaessa Viipurin oli Hitleriä loppuun saakka ihailleen Rydinkin pakko myöntää, ettei Suomi voisi vallitsevien voimasuhteiden valossa voittaa sotaa. Hän pyysi siksi apua idoliltaan ja sitoi ulkopoliittisesti Suomen jo tuhoontuomittuun natsihallitukseen. Onneksi sotarikollinen Ryti syrjäytettiin Suomen johdosta noin kuukautta myöhemmin. Suomi tuli vihdoin järkiinsä. Tarpeeton verilöyly, jollaiseen pienellä kansalla ei ole varaa, lopetettiin vihdoin. Alkoi ystävällisten ja luottamuksellisten suhteiden kehittäminen Suomen ja Neuvostoliiton välille. Oli totisesti korkea aikakin! Suomen neuvostovihamielisestä politiikasta johtuen oli yhteiskunnallinen kehitys Suomessa polkenut vuosikymmeniä paikallaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Molotov kirjoitti:

Sodankäynnin yksi muoto on vastustajan moraaliin vaikuttaminen. Suomalaisilla ei juuri ollut mahdollisuuksia vaikuttaa NL:n kansalaisten moraaliin, mutta sotien jälkeen Suomi on joutunut olemaan tämän sodankäynnin altavastaajana.

Järkevintä mitä Suomen ja NL:n suhteista tiedän sanotun NL:n puolelta on kerrottu jossakin muistelmateoksessa (tai TV-ohjelmassa) Molotovista. Vietettiin jonkin sopimuksen illallisjuhlaa noin vuonna 1947. Molotov heittäytyi hersyvän ystävälliseksi ja sanoi: "Teissä suomalaisissa on se vika, että koska Suomi on pieni maa, te luulette olevanne aina oikeassa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu