Suomenruotsalainen vähemmistödiktatuuri

heikki_tala

Kun Vaasan käräjäoikeus muutettiin virkakieleltään ruotsinkieliseksi suomenruotsalaisten keinotekoinen enemmistö oli vain vajaat 2 %. Silloin ei Kokkolaa kelpuutettu etelään, koska enemmistö olisikin ollut reippaasti suomenkielinen. Siinä ei liioin otettu huomioon koko Eteläpohjanmaata, jonka asioita myös hoidetaan Vaasassa.
Nyt taas RKP:n mielestä Kokkola pitäisi hinnalla millä hyvänsä saada suuntautumaan etelään, kun se ei enää ole esteenä edellä mainitulle. Kokkolassa on 6.400 ruotsinkielistä, jotka lähes kaikki osaavat sujuvasti suomea. Liitosten jälkeen suomenkielisiä on 47.000. On siis täysin selvää, että enemmistön tahdon mukaisesti Kokkola suuntautuminen on Ouluun.

Voitte arvata, mihin tällainen ketkuilu johtaa suomenruotsalaisten kannalta, jotka jo nyt ovat Helsingin Sanomien mukaan "hämmentyneitä, epäuskoisia ja katkeria". Takuuvarmasti katkeruuden aiheita tulee viljalti lisää, sillä suomenruotsalaiset ovat nyt vetäneet jousen aivan liian kireälle.

6

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nbfgf

      Vanhanen ja Kiviniemi näkevät tämän. Jaakko Jonkka on RKP:lle taivutettu, mutta ei se taida enää auttaa. Jos RKP saisi voitettua Keskustan Kokkolan asiassa, Keskustasta tulisi vastaisku. RKP:n ei ehkä kannattaisi jatkaa , mutta Wallin on tyhmänylpeä ja Wideroos itsepäinen. RKP uskoo, että onni on myötä, kuten tähänkin asti, tai vuoteen 2004 asti. Uskovat, että Keskusta häviää vaalit ja Kokoomus ja SDP aloittavat uuden ruotsinkielisyyden "renessanssin".

      • Lalli.

        Kokoomus ja Demarit(myös Vasemmistoliitto) ovat siirtyneet uuden sukupolven aikaan.

        Entiset kiivaat pakkoruotsittajat ovat jo eläkkeellä. Nuoret johtajat eivät usko kaksikielisyyteen muuten, kuin juhlapuheissa ja svekomedian haastatteluissa.

        Yksi Sasi ei kesää tee...


    • Lalli.

      RKP ajaa itseään lopulliseen paitsioasemaan. Entisestä jees-puolueesta on tullut nej-puolue.

      RKP:n harrastama pelin politiikka ei kuulu nykyaikaan.

    • OIKEUDET::!!!

      .

      johon jankuttaja-Henrikssoni ja jankuttaja-Jonkka vetoaa on käytännössä sama kuin FST:n ohjelmat, kukaan ei niitä kuuntele eikä tarvitse mutta ne pitää vain "olla" siellä kuolleena kirjaimena

      .

    • Kansalaistottelemato

      Ketkuilu on jatkunut vuosikymmeniä ja jopa perustuslaki on täynnä 2000-luvun oloihin sopimattomia kielipykäliä, joita suomenkieliset poliitikot ovat olleet hyväksymässä..
      Nyt he saavat sitten nämä lakipykälät eteensä.
      Jonkka tekee vain työtänsä- ongelman ydin on heikot lainsäätäjämme, jotka ovat antaneet RKP:n ja muiden ruotsinkielisten sanella lait ruotsinkielisen vähemmistön suojelulaeiksi...
      Ja katselkaapa yleisemminkin, miten tässä maassa lakeja valmistellaan:
      Huolimattomasti ja ammattitaidottomasti. Harva se päivä jotain lakia pitää muuttaa.
      Temppulainsäätämistä tämä pelleily on.
      Kielilain rikkomisesta ei ole onneksi määrätty sanktioita,
      joten sitä ei tarvitse noudattaa. (Vrt Kalli ja vaalirahoitus)

    • suomenkielinen Suomi

      Eihän surut muuta osaakaan kuin junailla naurettavuuksia naurettavuuksien perään.
      Suomi yksikieliseksi, suomenkieliseksi maaksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe