Ajattelen mielelläni asioita vertauskuvin, koska se auttaa hahmottamaan sellaisia juttuja jotka muuten kaihtavat kuvaamista ja asettuvat jonnekin kielen tuollepuolen.
Mikäli tietoisuus ei häviä kuolemassa, kuten uskon ja toivon, on helppo ajatella että yksi yksittäinen entiteetti on ikään kuin vesipisara ja kaikki entiteetit yhdessä muodostavat ikään kuin meren. Tuo meri on minulle vertauskuva siitä mitä itämailla nimitetään nimellä Tao. Se mitä voisi nimittää Jumalaksi, ellei sitä sanaa olisi jo polttomerkitty ihmismäiseksi olennoksi. Manitou, liekö se sama asia...
Voiko vesipisaralla olla erillistä tietoisuutta meressä? Ehkei sentään. Eli kun tietoisuus on siirtynyt hajoavasta ruumiista pois, niin ehkä se pikkuhiljaa menettää aina vain enemmän ja enemmän siitä persoonallisuudestaan joka on elänyt tuossa hajoavassa ruumiissa. Mitä lopulta jää jäljelle? Jotain - tokihan vesipisarakin on yhä vettä ja on yhä olemassa, vaikka se mereen yhtyykin. Ehkei mikään voi koskaan todella kokonaan kadota?
Kristittyjen VT:ssa sanotaan että Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen. Eikö tämä ole itseasiassa ihan sama asia? Jos elämä meissä on Jumalan henkeä, niin silloinhan meissä on Jumalaa. Ehkä se on tämä osa Jumalaa mikä säilyy kuolemassakin. Minkä vuoksi Jumala syöksisi omaa elämänhenkeään jonnekin "helvettiin" vain sen takia ettei joku osannut "uskoa" juuri "oikealla" tavalla?
On aivan sama mitä elementtiä vertauksessa käyttää, vettä tahi ilmaa. Lopputulos on se että alkaa tulla hyvin panteistinen olo: koko elämä on pyhää ja jumalallista, koska se on Alkusyystä tullut emanaatio.
Jos siis ajattelee spirituaalisesti. Jos ajattelee materialistisesti niin sittenhän ei jää jäljelle kuin hajoaminen, mutta siinäkin elementit väistämättä päätyvät takaisin kiertokulkuun, tietoisuus vain katoaa simpsalapim.
Hyvä aloitus tarjoaisi kaiketi aina jonkin kysymyksen, mutta ei tämän tarvitse välttämättä olla aloitus, kunhan mietiskelen omiani. Mietiskelkööt muutkin jos huvittaa, ihan miten vain. ;)
Mikäli tietoisuus ei häviä kuolemassa, kuten uskon ja toivon, on helppo ajatella että yksi yksittäinen entiteetti on ikään kuin vesipisara ja kaikki entiteetit yhdessä muodostavat ikään kuin meren. Tuo meri on minulle vertauskuva siitä mitä itämailla nimitetään nimellä Tao. Se mitä voisi nimittää Jumalaksi, ellei sitä sanaa olisi jo polttomerkitty ihmismäiseksi olennoksi. Manitou, liekö se sama asia...
Voiko vesipisaralla olla erillistä tietoisuutta meressä? Ehkei sentään. Eli kun tietoisuus on siirtynyt hajoavasta ruumiista pois, niin ehkä se pikkuhiljaa menettää aina vain enemmän ja enemmän siitä persoonallisuudestaan joka on elänyt tuossa hajoavassa ruumiissa. Mitä lopulta jää jäljelle? Jotain - tokihan vesipisarakin on yhä vettä ja on yhä olemassa, vaikka se mereen yhtyykin. Ehkei mikään voi koskaan todella kokonaan kadota?
Kristittyjen VT:ssa sanotaan että Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen. Eikö tämä ole itseasiassa ihan sama asia? Jos elämä meissä on Jumalan henkeä, niin silloinhan meissä on Jumalaa. Ehkä se on tämä osa Jumalaa mikä säilyy kuolemassakin. Minkä vuoksi Jumala syöksisi omaa elämänhenkeään jonnekin "helvettiin" vain sen takia ettei joku osannut "uskoa" juuri "oikealla" tavalla?
On aivan sama mitä elementtiä vertauksessa käyttää, vettä tahi ilmaa. Lopputulos on se että alkaa tulla hyvin panteistinen olo: koko elämä on pyhää ja jumalallista, koska se on Alkusyystä tullut emanaatio.
Jos siis ajattelee spirituaalisesti. Jos ajattelee materialistisesti niin sittenhän ei jää jäljelle kuin hajoaminen, mutta siinäkin elementit väistämättä päätyvät takaisin kiertokulkuun, tietoisuus vain katoaa simpsalapim.
Hyvä aloitus tarjoaisi kaiketi aina jonkin kysymyksen, mutta ei tämän tarvitse välttämättä olla aloitus, kunhan mietiskelen omiani. Mietiskelkööt muutkin jos huvittaa, ihan miten vain. ;)
Vastaukset 75
Vanhimmat
Voihan näinkin mieltää mitä me ei olla.
Lähde ei päättänyt saada jotain muuta kuin oman täydellisen suuruutensa, vaan saavuttaa lisää viisautta omasta luonteestaan, jotta Se voisi paremmin arvostaa omaa täydellistä olemustaan.
(Kaksinaisuuden Jumala käsitteenä tässätapauksessa olisi vain yksi hyötyjä).
Olemme oikeassa siinä, tässä tapauksessa hyötykäsite olisi tuomitseva useammissa tapauksissa, mutta tässä tapauksessa sitä voidaan käyttää arvostamaan lisäystä siihen tietopohjaan, mikä Lähteellä jo on.
Lähde tietysti hyötyi tässä tapauksessa, mutta niin hyötyi jokainen Lähteen osakin.
Lähteellä ei ollut mitään tarvetta tähän tietoon, ainoastaan uteliaisuus siitä, miten sen osat käyttäytyisivät, mikä on vähemmän täydellinen ja itse itse asiassa negatiivinen verrattuna ehdottoman rakkauden positiiviseen energiaan.
Koska Lähde ei ollut missään muussa kuin jatkuvassa positiivisessa energiassa, se saattoi kokea jotain, mitä ei ollut ollut aiemmin, kun se päätti luoda tämän maailman.
Jokainen Sielu tekee oman valintansa siitä, osallistuuko se tähän kokeiluun vai pysyykö Kotona ja toimii oppaana toisille Osallistujille.
Jokainen pysyy aina kiinteästi osana Lähdettä. Haasteena on nähdä, miten paljon todellista olemusta voi muistaa ja paljastaa ollessaan vielä ihmiskehossa.
"Meri & "pisara"--> "laventuminen takaisin mereksi" ovat ihan osuvia vertauksia heille, jotka ovat päässeet irti ihmis'keskeisyydestään.
Suurimpia "kompastuskiviä"[hups* taas nokilleen] näyttää olevan omaan muotoonsa käpertyminen ja takertuminen?
Kehollisuutensa kautta ole'massa'olonsa mieltäminen, eli suomeksi ihmiskeskeisyyden kautta, estää sellaisen aukeamista missä silmiä, korvia, ei hännän typykkää [edessä ;P] ei olisi?
Heille aivan, kuin tuolla ala-vatsan seudulla olisi se ainut "pohja" jota vasten kaikki tunteet, kokemukset ja mitä ihmeellisempää rakkauskin esiin ponnistaa.
Tälläisille henki-maailmassa ei voi olla rakkauttakaan niin kuin "sen pitää olla", koska se "pohja" eli ihmismäinen konkretia, "kosketus, paijaus, silitys, yhdyntä" jne on poissa?
Ehkä syy siihen on, etteivät he ole vielä uskaltautuneet
a j a t u k s e l l i s e e n
yhteyteen rakkaudessa?
Nyt voisi ajatella abstraktin ajatuksen jossa; "Jumala on Rakkaus" [EI siis "Jumalassa on rakkautta"] ---> "joka ei Rakasta ei tunne Jumalaa"-->eli niille joille Rakkaus abstraktina, eli aineen ja siten ajan ulottumattomissa näyttäytyy merkityksettömänä [koska rakkaus ei voi heille sellaisena enää merkitä mitään, koska rakkautta ei voi ilmentää]--> heille myös Jumala [joka on ihmisille ikuisesti "tyhjää" eli aineen ja siten ajan ulottumattomissa oleva liian abstrakti-ajatusta] on myös aivan kadoksissa?
Tämä porukka muodostaa kaiken aineellisesti, heille se tarve on kaiken muun ylittävä? Ideat uskonnoissa nousevat juuri aineellisesta. On se taivas jossa koetaan miljardikertaa "ihanampaa" kuin täällä, helvetissä kärsitään niin perkeleellisesti, ainakin miljoonakertaa kovemmin kuin täällä ja kaikki tämä, jos ei nyt vanhassa lihassa niin ainakin kelvossa astraaliruumiissa.
Miksi ihmeessä tämä mysteeri nimeltä elämä?
Päälimmäisenä loputon ikävä jonnekin joka ei häviä missään/millään ja sitten vielä tämä erillisyyden tuoma lähes täydellinen tietämättömyys ja sokeus, miten kukaan voi vapaa-ehtoisesti suostua tälläiseen, varsinkin jos "lähtö-laituri" olisi Kaikkitietävyys ja Täysi-Rakkaus?
Ei Jumala ole materiaa, me olemme koska ajattelemme.
Ei me ajatella, vaan ego ajattelee. Me vain olemme Lähteessä ns. egon takana.
//Ei me ajatella, vaan ego ajattelee. Me vain olemme Lähteessä ns. egon takana.//
- Ego? Tarkoitatko egolla 'kokijaa' vai 'tarkkailijaa'? Jos "Lähteestä" olevassa on yhtään 'tuntoja' mistään, niin eikö kyse ole silloin samasta? Tällöinhän alku-laadutamme asennetta asenteisiimme, näkemystä näkemyksiimme ja kokemusta kokemuksiimme ja olemme siten täydellisessä subjektiivisuudessa.
Annamme ulkoisen ohjata tajullisuuttamme valmiiseen mallinnukseen, eli vieraaseen ajatukseen? Hahmotamme olevaisuutemme matemaattisen tarkasti samalla lailla jatkuvasti.
Ajattelemattomuus --> eli se flow'mainen Nyt-hetkettömyys, jossa "EN ajattele ja siksi en ole" [olen "poissa"] on Itsestäni lähinnä sitä Alkujuurisuuttani jossa olen "kotonani".
Asioita voidaan pyöritellä miten vain.
Joku uskoo, että naisella on yksi kylkiluu vähemmän kuin miehellä.
Se on hänen uskonsa.
Joku uskoo vain rahaan sekin on hänen uskonsa.
Voidaan myös uskoa että joudutaan helvettiin jos ja jos ?
Kunnioitetaan näitä kaikkia näkemyksiä. Ne kuuluvat meidän kokemisen oppiläksyihin.
Ihmisen elämä(t) on kuin silmänräpäys kokonaisuudesta ja me olimme jo ennenkuin oli ajatustakaan ihmisestä tai yleensä mailmankaikkeudesta.
Olimme jo ennen alkuräjähdystä.
Nyt meillä on menossa kokemuksen prosessi joka ilmentyy kaksinaisuutena erillisyyden maailmassa.
Ei sillä ole mitään väliä mitä uskotaan, koska me olemme edelleen täällä, kun kaikki häviää olemasta.
On vain Yksi ja se on Rakkaus ilman ehdollistamista.
Et vastannut kysymykseeni 'Lähteestä' eli siihen; mikä
n y t
ja
t ä s s ä kokee ja ajattelee?
Minä edustan kantaa jossa; "M i n ä ajattelen siis olen" on kyllä varsin totta, mutta erhe.
Ajatus "ennen alku-räjähdystä" on järjetön, koska "ennen" ja "jälkeen" kuuluvat ainoastaan aineen ja siten ajan piiriin, niitä ennen ei ollut mitään olemassa, ainakaan mitään mitä me voisimme ajatuksin tavoittaa ja siksi; "En ajattele en ole siis olemassa" on kyllä varsin totta, mutta ei erhe.
Ykseys, tai joku muu sana ei kerro mikä on, kun on vain sana.
Minä kävelen ja syön ja minä teen ja tunnen olen olen olematta.
Ne on aivan konkreettisia tunteita tuntemuksia kevyempiä raskaampia
Minulle annettiin lapsena nimi eli minä olen kuten naapurikin on.
Mutta nämä ovat vain sanoja ja tuntemuksia eli värähtelyjä raskaampia ja kevyempiä.
Käteni on raskaampi, kuin ajatukseni tai tuntemukseni mitä on Rakkaus.
Sana ei kerro koskaan mikä on, kun on vain sana.
Unohdetaan nämä sanat unohdetaan nämä tuntemukset unohdetaan hyvä ja paha.
Unohdetaan tai poistetaan tämä kaikki mitä koetaan. Silti me olemme.
Me olemme energiassa joka on Valoa ja Valolla on prosessin kokemus mitä me olemme tuntemassa ym.
(Kysymyksesi oli kinkkinen)
Ego ja fyysinen keho ovat vain työkaluja Jumalitsen tiettyjen olemuspuolien kokemiselle.
Olemme saaneet tämän kehon kulkuvälineeksemme kohdusta hautaan.
Tykätään tai ei tykätä siitä, mutta silti se on kehomme "hautaan asti".
Jumala sanoi, että Hän kulkee Meidän rinnallamme koko ajan.
Matkallamme Meillä oli Hyvin vaikeaa ja raskasta kulkea ja katsoimme jälkiä takanamme jotka olivat jääneet, mutta huomasimme vain yhdet jäljet. Sanoimme tästä Jumalalle, että sinähän lupasit kulkea kanssamme koko ajan miksi hylkäsit, kun näin vain yhdet jäljet takanani.
Jumala vastasi, että kun sinulla oli hyvin raskasta ja vaikeaa, niin minä kannoin sinua.
//Me olemme energiassa joka on Valoa//
- Me elolliset olemme valon jätöstä.
Happi joka on elollisille elämä, eli välttämätön, syntyy fotosynteesin ja tietysti tämän kaiken mahdollistavan big-bangin sivu-tuotteena.
Mitä me olemme maallikon järjellä mietittynä.
Olemme hyvin paljon hmm. Olemme vielä enemmän hmm. Olemme kaikki mitä on hmm. no se kuulostas tarpeksi paljolta :)
Vaikka meistä kuinka tuntuisi, että olemme niin pieniä mailmankaikkeudessa mitattuna.
Konkreettisesti havaitut asiat, jotka ovat samalla värähtelytasolla, kuin meidän kehomme.
Kaikki aurinkokunnat ja linnunradat. Kaiken sen liike. Ilmakehät. Merivirrat. Auringon lämpö. Eläimistöt.
Happi. Kommunikaatiot.ym. ovat hyvin suuniteltuja ja toteutettuja juttuja.
Mikä nämä kaiken loi. Yksi ja ainut Jumala joka on kaikki ja se Me olemme.
>>Minkä vuoksi Jumala syöksisi omaa elämänhenkeään jonnekin "helvettiin" vain sen takia ettei joku osannut "uskoa" juuri "oikealla" tavalla?>Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen
Kuinka helvetti voi olla, kun on vain Jumala.
Kun on vain Jumala, niin silloin ei ole hyvää eikä pahaa.
Me luodaan ajatuskuva helvetistä ei sen enempää.
Ajatukset ovat pohjimmiltaan illuusiota. Ne ovat kuitenkin itsessään energiaa, joka muokkaa elämänkokemuksestamme täsmälleen ajatustemme näköisen.
Kuinka montaa eri sorttia voi henkeä olla, jos kaikki tulee Jumalalta/-lasta? Menee liian monimutkaiseksi ajatella että joihinkin ihmisiin Jumala puhaltaa vain elämän hengen ja toisille ihmisille Jumala on suonut peräti myös hyvyyden ja joillekin ihmisille totuuden hengen. Tätä juuri en ymmärrä k-uskonnossa että kaikki ikäänkuin hajotetaan myriadeiksi eri asioiksi joilla ei lopulta ole mitään tekemistä keskenään.
Tottakai fyysisellä tasolla eroaminen ja hajoaminen on se tapa millä olemassaolo ilmenee, eli esmes alussa on hyvin yksinkertainen solueliö ja lopulta meillä on tämä tämänhetken systeemi missä on lukemattomia lajeja joista osaa emme ehkä vielä edes tunnekaan. Mutta kokisin että tämä erilaisuuden paljous koskee vain fyysistä tasoa, ja mitä lähemmäs mennään Alkusyytä, sitä "yksinkertaisemmaksi" asiat käyvät siinä mielessä että kaikki elollinen lopulta yhtyy yhdessä ja samassa keskipisteessä joka on tämä jota voidaan nimittää Jumalaksi.
Siinä mielessä en voi katsoa olevan olemassa mitään muuta kuin yksi ainoa henki, ja se on kaikissa elävissä olennoissa. Se toki vaihtelee miten olennot osaavat tuota sisäisyyttään tuoda esille ja missä määrin ne tyytyvät harjoittamaan pelkkiä automaattisia toimintoja fyysisellä tasolla kuten syöminen ja lisääntyminen. Ainakin ihmisellä on mahdollisuus pysähtyä ja katsoa sisäänpäin, tiedostaa olemassaolonsa. Mietiskellä että josko sitä onkin oikeasti henki, eikä tämä kuolevainen ja katoavainen ruumis.
Minusta on kammottavaa ajatellakaan että henkeä olisi vain joissakin olennoissa ja joissakin ei. Yhtä kammottavalta tuntuu ajatella että Jumalasta emanoituneesta substanssista osa olisikin yhtäkkiä jotain "saastaa" ja "likaa" - ihminen omassa harhassaan voi toki näin ajatellakin, mutta kun tosissaan alkaa mieltää että kaikessa vaikuttaa yksi ja sama henki, mitään saastaisuutta ja epäpyhyyttä ei voi enää olla olemassa. Alkukristitythän taisivat mietiskellä tätä asiaa riidellessään siitä mitä saa syödä ja mitä ei, tai pitääkö kastetut ympärileikata?
Ja kuitenkaan ihmistä ei saastuta se mikä menee suusta sisään vaan se mikä tulee suusta ulos. Hänen suunsa voi kertoa siitä että päässä on pimeys ja sydämessä kylmyys. Mutta aine sinänsä, materia, joka on vain tiivistyneintä jumalenergiaa ei ole mitään saastaista eikä pahaa. Koskahan tuollaisista vinksahtaneista ajatuksista päästäisiin eroon?
Koska ihmiset alkaisivat ihan oikeasti ajatella Henkeä (=Jumalaa), eivätkä keskittyisi sairaimpiin omiin ajatuksiinsa joissa pitää jaotella ja tuomita jopa toisia olentoja hengettömiksi (totuudettomiksi, pahoiksi jne.)
Kaikki sanamme ja ajatuksemme ovat harhaa. Mikään ei ole tässä ja nyt hetkessä.
Kun ajatus syntyy se on jo historiaa. Hetki meni jo.
No tähän väliin voisi kertoa seuraavan kuvitelman.
Lähdetään liikkeelle Lähteestä. Lähde loi itselleen jatkeen nimeltään Kristustietoisuuden.
Tämä Kristustietoisuus jatkoi jakautumistaan jatkeisiin. Voisi ajatella, että ne ovat henkinen hierarkia.
Tämä henkinen hierarkia jatkoi jakautumistaan edelleen jatkeisiin jolloin tulemme yliminäämme ok.
Meidän fyysinenkehomme proteiini DNA on monelle se ainut olemassaoleva eli ego.
Jatketaan negatiivisiin ajatuksiin ja tekoihin.
Mielletään se asia ikään kuin olisimme henkisenpallon sisällä. Lähde ei tee mitään negatiivisilla ajatuksilla.
Ne voidaan aina puhdistaa.
Joten ne sinkautuvat henkisenpallon sisällä takaisin omistajalleen aikanaan. Eli sitä saat mitä tilaat esimerkiksi. On myös positiivisia ajatuksia jotka pystyvät läpäisemään tämän henkisenpallon palatakseen Lähteeseen ja tullakseen voimakkaanpana takaisin.
Tätä henkistäpalloa voidaan puhdistaa anteeksiannolla, jonka Jeesus toi ihmisille.
>>tuomita jopa toisia olentoja hengettömiksi (totuudettomiksi, pahoiksi jne.)>ihan oikeasti ajatella Henkeä (=Jumalaa),
Pahuushan on ihmisen luomaa. Ei Jumala osaa pahaa luoda, kun on Rakkaus ilman ehtoja.
Ihminen on kumminki Jumalasta, niin mikä pahuus silloin itseasiassa on ?
>>Ihminen on kumminki Jumalasta, niin mikä pahuus silloin itseasiassa on ?
>>Me luodaan ajatuskuva helvetistä ei sen enempää.
Ajattele näin että teet ruukkuja. Otat kourallisen savea ja dreijaat siitä ruukun ja kas ruukku saa kauttasi elämän lahjan. Jokainen ruukku jonka teet alkaa elämään. Nämä ruukut eivät ole pelinappuloitasi sillä sinähän olet antanut niille elämän jota ne elävät. Et käske niitä olemaan tai tekemään jotakin sillä olet antanut lahjan jota ne käyttävät. Se miten ne sitä käyttävät on niistä itsestään kiinni. Toivot että ruukut eivät särje itseään ja toivot että säröillään olevat ruukut saavat apua muilta ruukuilta. Haluat vain hyvää tapahtuvan ruukuillesi.
Sitten on myös se toinen tyyppi joka ei pidä ruukuistasi. Hän ei suoranaisesti vasaralla tao ruukkujasi rikki sillä ruukut osaisivat varoa häntä. Hän juonii ja pyrkii olemaan näkymätön jotta ruukut eivät häntä tunnistaisi. Hänen ainoa toiveensa on tuhota ruukkusi se pitää tapahtua niin että ruukut tekevät sen itse.
Persoonajumalan idea tuottaa juuri tällaisia ihmetyksiä kuin ajatus siitä että on olemassa jotain mikä on Jumalan ulkopuolella ja siitä erillinen. Kuitenkin halutaan uskoa että Jumala on kaikkivoipa. Miten tämä kaikkivoipuus toteutuu kun Jumala ei edes sille mahda mitään että on olemassa pahuutta ja valhetta ja sen sellaista - jos siis nämä asiat eivät ole alkujaankin mahdollistuneet juuri sillä että Jumala eli Alkusyy on halunnut olemassaoloon ja tämä väistämättä aina johtaa siihen että mitään erillisen jumaluuden kaikkivoipuutta ei voi olla olemassakaan, koska ei ole mitään erillistä jumaluutta.
Eli valitettavasti nyt sitten tarjoan sitä samaa kuin kaikki muutkin reinkarnaattorit sun muut täällä: ei ole olemassa mitään Jumalan ulkopuolella koska Jumala ei ole luonut mitään muuta kuin OMAN ITSENSÄ ja tämä on tapahtunut siten että SE on hajottanut itsensä näiksi kaikiksi eläviksi olennoiksi tähtiä ja galakseja myöten (en nimittäin pitäisi ollenkaan poissuljettuna että tähdetkin ovat tietoisia olentoja, siis "elossa").
Ja tarjoan myös sitä samaa että me elävät, tietoiset olennot olemme täällä fyysisellä tasolla osittain tiedottomassa tilassa, valinneet harhan, valinneet uskoa olevamme näitä persoonallisuuksia ruumiineen päivineen, vaikka se ei ole todellinen olemuksemme. Vain pelkkä rooli joka otetaan että mahdollistuu saada erilaisia jännittäviä kokemuksia, joita ei voi saada jos jää pelkäksi ulottuvuuksia vailla olevaksi Alkupisteeksi jossa potentiaalisesti on kaikki läsnä, mutta jossa mitään ei tapahdu.
Vaikka kuinka tarjoiltaisiin helvettiä, valhetta ja saatanaa, niin nehän ovat aivan absurdeja käsitteitä koska ne todellakin olemassaolollaan osoittavat joko että Jumala ei ole kaikkivoipa (ei sitten edes sen vertaa saanut luomiaan olentoja pysymään kurissa etteivät mene ja piruile!) tai että Jumala on SADISTI joka HALUAA että osa hänen luomistaan olennoista sekoaa sen verran pahasti päästään että lopulta päätyy sitten ikuisiksi ajoiksi käristettäväksi. Tai "kadotukseen" jota jotkut nimittävät vain erotilaksi Jumalasta. Joka ei taas merkitse mitään ihmiselle joka ei usko että Jumalasta on alunperinkään kokonaan erottu. (Jos olisi erottu, niin miksi sitten edes pähkäilemme sellaista mahdollisuutta kuin että onko meillä sielu tai elämmekö kuolemankin jälkeen?!)
Olisiko Jumala vain hyvyys? Jos Jumala on persoona, niin silloin on olemassa ainoa oikea persoona eli Jumalan persoona, ja ihmisten persoonat ovat vääriä silloin kun ne eivät ole samanlaisia kuin Jumalan persoona. Jumala on kuulema kiivas. Onko sääliväinen ja rauhallinen ihminen sitten helvettiin joutava olento, koska hän ei tajua olla kiivas? Toisaalta tarjotaan myös näkemystä että Jumala tosiaankin on hyvyys ja rakkaus. Onko Jumala jakomielitautinen kun välillä on kiivas ja kamala, välillä taas jotain muuta?
Mutta tarkemmin ajatellen KYLLÄ: Jumala on MYÖS sadisti, murhamies, hullu, kiero, kauhea. Tätä se on meidän kaikkien kautta meinä kaikkina meissä kaikissa. Koska ei ole olemassa mitään muuta kuin Jumala (Tao, Henki, Manitou - rakkaalla on monta nimeä) niin valitettavasti kaikki mitä vain voi olla on Jumalaa. Jotkut Jumala-jutut ovat vähän miellyttävämpiä kuin toiset.
Jos me kollektiivisesti päätämme että Jumalan olisi syytä olla kiva, niin tehdään Jumalasta kivoja eli ollaan kivoja. Mutta toistaiseksi vaikuttaa siltä että haluamme Jumalan olevan hirviö. Tai rasittava ränkyttäjä joka vaatii "uskomaan poikaansa", TAI MUUTEN.
Miksi sitten käsken särkyneiden ruukkujen painua helvettiin jos eivät usko Ruukuntekijän Poikaan?
Ensin kainoja toivomuksia, sitten julmuutta?
Ei Jumala käske painua helvettiin. Se on harha ajutuksissasi. Se valhe on nyt selkeästi juurtunut inkarnaattoreiden ajatusmaailmaan. Eihän siinä ole mitään järkeäkään. Se on teidän itse keksittyä harhaa. Jumala haluaa luoduilleen hyvää, miksi hän käskisi painua helvettiin. Jumala monin eri tavoin ilmoittaa sinulle että tämä ovi johtaa luokseni ja tämä ovi vie pois luotani. Itse sinä avaat oven ja jos avaat väärän oven niin Jumala monin eri tavoin koettaa saada sinut puoleensa siihen asti kun se on mahdollista. Viimeiseen asti sinut koetetaan pelastaa. Vain ihmisparka itse voi käskeä toisiaan tai itseään painumaan helvettiin tiedostaen tai tiedostamatta.
Vain henkisesti kykenevä voi ymmärtää evankeliumin. Henkisen kykenevyyden ainoa este olet sinä itse. Jokaisen sanoista tietää onko kyennyt henkisesti ymmärtämään evankeliumin vai ei. Täällä moni sanoo että on sen ymmärtänyt mutta puheet ovat ihan päinvastaista. Se on myös toisten harhaanjohtamista kun sanoo ymmärtävänsä evankeliumin mutta puhuukin siitä ihan mitä sattuu. Evankeliumin ymmärtäminen ei ole myöskään "eliittiporukan" juttuja niinkuin täällä on väläytelty. Evankeliumi on juuri sinulle tarkoitettu. Evankeliumi on niin köyhille kuin rikkaillekin, viisaille ja tyhmille, vähäpätöisille ja tärkeille. Ja niille astioille jotka eivät enää vettä pidä. Evankeliumi ei ole uskonto eikä lahko eikä kultti vaan evankeliumi on leipää ja vettä. Se on leipää ja vettä niille jotka ovat henkisessä nälässä. Se on uutta savea särkyneille ruukuille.
Evankeliumi on jonninjoutavaa läpätystä niille jotka "ajattelevat omilla aivoillaan". Se on jonninjoutavaa tieteelle. Se on turhaa nakkijonoissa jonottaville ja laskujaan maksaville. Sillä ei tee mitään talokaupoissa eikä se ruoki lapsia. Se on turhaa aamukuudelta ja se valvottaa yökolmelta. Se on tullut tuomaan ristiriitoja ja tappeluja. Mutta vain niille jotka eivät sitä halua ymmärrää.
Asioita voidaan pyöritellä miten vain.
Joku uskoo, että naisella on yksi kylkiluu vähemmän kuin miehellä.
Se on hänen uskonsa.
Joku uskoo vain rahaan sekin on hänen uskonsa.
Voidaan myös uskoa että joudutaan helvettiin jos ja jos ?
Kunnioitetaan näitä kaikkia näkemyksiä. Ne kuuluvat meidän kokemisen oppiläksyihin.
Ihmisen elämä(t) on kuin silmänräpäys kokonaisuudesta ja me olimme jo ennenkuin oli ajatustakaan ihmisestä tai yleensä mailmankaikkeudesta.
Olimme jo ennen alkuräjähdystä.
Nyt meillä on menossa kokemuksen prosessi joka ilmentyy kaksinaisuutena erillisyyden maailmassa.
Ei sillä ole mitään väliä mitä uskotaan, koska me olemme edelleen täällä, kun kaikki häviää olemasta.
On vain Yksi ja se on Rakkaus ilman ehdollistamista
Hyvä. On niitä tosiaan sellaisiakin kristittyjä jotka eivät usko helvettiin, vaan että kaikki pelastuvat (pelastuminen ilmeisesti tarkoittaa sitä että päädytään taivaaseen). Briteissä taisi olla vallan joku pappi tai piispakin joka on sitä mieltä ettei mitään helvettiä olekaan.
Jos Jumala on hyvä, hän (se, koska olen panteisti!) ei asettele mitään ehtoja sille että ihminen lopulta palaa tuhlaajapojan tavoin hänen (sen) luokse (eli Alkulähteeseen). Sekin on ehto että pitäisi uskoa että Jumala on ihmismäinen olento jolla on miespuolinen jälkeläinen, eikä ketään eikä mitään muita lapsia.
Minä olen ihan vallan valmis heittämään nämä ehdot huit kuuseen, ja jos uskovaisissakin on näitä jotka näin tekevät, niin vallan mainiota.
Miten ihminen sitten voi enempää joutua helvettiin kuolemansa jälkeen, kun hän on jo helvetissä tässä ja nyt?
Sehän on vähän sama kuin että Minna saisi kotonaan turpaansa mieheltään joka päivä, ja sitten tulee pappi ja sanoo että jos et usko Jeesukseen, helvettiin ja Saatanan olemassaoloon, niin tulet kuolemasi jälkeen saamaan turpaasi jokaikinen päivä. Minna voi tuollaiseen todeta että sou vat, eipä ole mitään uutta.
Nykypäivänä ei oikein hyödytä vedota helvettiin ja sen sellaiseen, koska moni voi kokea että asiassa ei ole mitään uutta. Monella on myös niin huono itsetunto että saattaa uskoa ettei ole mitään muuta ansainnutkaan kuin sen helvetin.
Jos Jeesus haluaa tehdä jotain meidän hyväksemme, niin auttakoon rikottuja eheytymään. Ei vaatimalla omahyväisesti että häneen pitää "uskoa", vaan lähettämällä myönteistä energiaa jonka turvin ihmiset alkavat rakastaa toisiaan ja välittää toisistaan. Moni pahoinpitelijä ehkä pamahtaa uskoon ja sitten alkaa se iänikuinen kiekuminen kuinka hän on syntinsä saanut anteeksi. Mutta mitään hän ei kuitenkaan tee sovittaakseen syntinsä pahoinpitelemäänsä kohtaan. Jos sellaista voisikaan tehdä. Näkisipä kuitenkin edes kerran jonkun uskoon pamahtaneen ex-retaleen tekevän jotain konkreettista hyvää eikä vain retostelevan sillä omalla uskollaan.
Kai niitä hyvintekijöitäkin on? Laittakaa tähän nimilista niin tulee vähän parempi mieli retkuja ajatellessa.
- Nämä ajatukset sikisivät osittain siltäkin pohjalta että näillä palstoilla liikkui vuosia sitten muuan tyttö jonka käsitin joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi uskovaisen (isänsä?) taholta. Kun tyttö kertoi olevansa ateisti, joku uskovainen mies haukkui hänet näillä palstoilla pataluhaksi ja väittipä vielä valehtelijaksikin. Mahtaa olla mielenkiintoinen elämä kun ensin uskovainen raiskaa ja sitten toinen uskovainen haukkuu pystyyn. Tiedä sitten soimaisiko tässä enemmän noita ihmisiä uskovaisuudesta vai sukupuolestaan. Jotkut ovat yksinkertaisesti paskiaisia eivätkä siitä muuksi muutu vaikka uskoon väittävätkin tulleensa.
Herääkin kysymys että jos pahuus on helvetistä ja pahat ihmiset helvetin omia, niin miksi Jumala tai Jeesus sallii että tuollaiset saatanalliset ihmiset saavat esiintyä uskovaisina ja vietellä viattomia? (Eikä sitä myllynkiveä vieläkään ole laitettu kaulaan.)
Omassa katsomuksessani asiat eivät tietenkään ole ihan noin helppoja ja mustavalkoisia. Eivät ihmiset ole enkeleitä tai saatanoita, jokaisessa on kaikenlaisia piirteitä ja elämä elämältä niitä työstetään suuntaan jos toiseenkin. Surkeaahan se olisikin jos joku jäisi ikiajoiksi raiskaajakusipääksi.
Puhuin oven valitsemisesta ja kerroin mihin se toinen ovi johtaa. Jumalan luo.
On vielä se toinen ovi joka johtaa sinne mistä täällä olijat ovat paheksuneet puhumasta/peloittelemisesta.
Kuka tahansa voi sanoa olevansa mitä tahansa.
Minäkin voisin sanoa olevansa inkarnaattori ja kertoa että me kaikki synnymme uudelleen pelkiksi paskoiksi, koiran sellaisiksi. Sitten joku yleistäjä voisi yleistää ja kumota kaikkien inkarnaattorien sepustukset värähtelytaajuuksista sillä että kun hänelle on sanottu että kaikki inkarnaattorit syntyvät paskoiksi, ja vieläpä koiran sellaisiksi.
En usko että ymmärsit tätä vertauskuvaa.
>>Miten ihminen sitten voi enempää joutua helvettiin kuolemansa jälkeen, kun hän on jo helvetissä tässä ja nyt?>Mutta mitään hän ei kuitenkaan tee sovittaakseen syntinsä pahoinpitelemäänsä kohtaan.>jonka turvin ihmiset alkavat rakastaa toisiaan ja välittää toisistaan.>niin miksi Jumala tai Jeesus sallii että tuollaiset saatanalliset ihmiset saavat esiintyä uskovaisina ja vietellä viattomia? >Eivät ihmiset ole enkeleitä tai saatanoita
Kaiken perusta on tuo lähde joka on ajaton rakkaus, ja jos me ajallisina olentoina alamme nimittää sitä jumalaksi ja palvomaan sitä, niin se muuttuu helvetiksi jonka jumala on persoonallinen, ja julma kiivas kiukkuinen.
Meidän mielemme on aikaan sidottu joten emme voi ajatella sitä, ja heti kun ajattelemme sitä, niin silloin se muuttuu ajalliseksi, eikä se silloin ole enään rakkautta.
Kun kohtaamme rakastettumme, itse synnyttämämme ajan ajatuksen, uskon tuolla puolen, niin se tuo mukanaan uskomattoman elämän, jolla ei ole alkua eikä loppua
Rakkaus elämä on kaiken energian summa, siitä on kaikki ilmennyt ja siihen palaa
Elämä on jokaisessa maailmankaikkeuden kolkassa oleva, ja myös ihminen on osa tuota elämää.
Missä jokaisessa on tuo sama elämä, ei ole todellisuudessa sinää ja minää on vain elämä
joka pitää ihmisen hengissä hänen elinaikansa, ja vetäytyy pois.
SE varjostaa ihmistä ajattelijan egon sielu takana odottaen, että ihminen avaa ajan portin myös tuon elämän ilmenemislle hänessä, muutoinkin kun vain elämän ylläpitäjänä.
Silloin alkaisivat toimimaan nekin aivojen osat
, jotka ovat olleet toimimattomina paratiisitilasta asti
Tarkemmin ajatellen parempi kun en sano jatkossa sinulle enää yhtään mitään, vaikka onkin aina houkuttelevaa antaa potut pottuina. Olen niin jumalattoman kurkkuani myöten täynnä sitä "how low can you go" -tyyppistä kisailua johon joidenkuin itseään uskovaisiksi nimittävien kanssa voi päätyä kun kumpaiseltakin osapuolelta alkaa se maltti loppua. Kai siinä on taustalla aina se ajatus että jos tuo ei halua uskoa kuten minä, hän ei siis pidä _minusta_ eikä oikeastaan sallisi että olen ylipäätään olemassakaan. Kyvyttömyys sietää erilaisuutta on siis jonkinlaista kuolemanpelkoa.
Usko ja ego ovat niin siamilaiset kaksoset ettei väliin mahdu rautakanki, ei varmaan edes hius. Joten olkoon, keskittykäämme kumpikin tahoillamme niihin joiden kanssa pystymme keskustelemaan ilman alatyylisiä ilmauksia. (En todellakaan ajatellut että vertauskuvat aiheena pitää mennä koiranpaskatasolle... josta minulle puolestaan tuli ikäviä ideoita k-uskovaisista ja se ei ole hyvä se.)
Olipas todellakin aikamoinen rimanalitus tuo "koiranpaskavertaus". :/
Se Pyhä Henkikö hänet taas inspiroi moista tuubaa kirjoittamaan? Meikäläisisssä on kyllä se "väärä henki", mutta ei hänessä, eikä "heissä".
Ehkä oliskin parempi, arvoisa "joku vaan" että jättäisit nuo "vertauskuvasi". Ne on lähinnä irvikuvia vertauskuvista. Sä et vaan (ainakaan vielä) osaa.
Ei (taaskaan) millään pahalla! ;)
Onkos teidät inkarnaattorit aivopesty hokemaan asioita Jumalan palvonnasta? Sehän ei kuulu millään lailla kristinuskoon vaan tuo tieto kuuluu vain inkarnaattorieden uskoon. Tuokin asia on tuhanteen kertaan selvitetty teille mutta jotta sen ymmärtäisi niin pitäisi kyetä ajattelemaan. Nyt joku sumentaa kykyänne ajatella.
"Hienossa" julistuksessasi ei ollut päätä eikä häntää enkä sitä sen takia oikein voi kommentoidakaan. Se sisälsi myös sanoja joita en ole tiennyt olevankaan suomen kielessä. Ehkä sen on todellakin niin että totuuden ymmärtäminen auttaa myös asioiden ilmaisussa.
Inkarnaattorit, eivät palvo mitään jumalia, eikä usko jälleen syntymään, sillä se on syyn ja seurauksen laki, kun ihminen kuolee, niii hänen tekojensa seuraukset jää, eikä ne voi päättyä.
Niiden on ilmettävä ,syntyvässä lapsessa tulevaisuudessa, jotta nuo syyt ja seuraukset (perisynti)
voisivat jatkua, niin kauan kun ne ovat täyttyneet, tai ne on ymmärretty tämän elämän aikana, ja silloin olemme tilassa jossa ihminen oli paratiisissa
Armon kautta lunastaminen on vain pahuuden ikuistamista maailmassa, koska siitä uskonnot ja aatteet elävät
Myöskään kristinuskossa ei palvota mitään jumalia joten kai voimme jättää tuon palvonta -sanan pois.
Uutta minulle oli että inkarnaattorit eivät usko jälleensyntymään.
Kyllähän ihmisten teot voivat vaikuttaa monia sukupolvia eteenpäin. Muunmuassa Hitlerin jälkeläiset ovat sopineet että he eivät sukuansa jatka.
Ihmisten häröily ei koskaan lopu joten koskaan ei ihmiset ja kansat saavuta yhteistuumin paratiisimaisia elinoloja. Vain Jumala voi auttaa siinä.
Kun ymmärrät tehneesi väärin ja pyydät sitä anteeksi niin eikö olekin hienoa kun se ihminen jota olet loukannut antaa sinulle vilpittömästi anteeksi. Onko se pahuuden ikuistamista?
Vähän kyllä olin itsekin haavi auki että häh. Mielestäni tässä on ollut ihan asiallista keskustelua puolin ja toisin; vaikka tiettyä nyreyttä aina välillä aistisikin ilmassa, niin en kuvitellut että tässä nyt noin huonosti jollakulla menee että kokee olevansa jo niin ahtaalla että voi aivan mainiosti heittäytyä jo rimanalituksiinkin.
Tällaiset tilanteet ovat tietenkin haaste itselle. Tekeekö mieli sanoa jotain näsäviisasta, jotain yhtä törkeää. Tottakai aina tekee, enhän minäkään mikään pyhimys ole, enkä todellakaan vielä lähimainkaan missään viimeisessä inkarnaatiossani ihmettelemässä. Kaikkea kanssa. Mutta jos täällä netissä ylipäätään voi mitään oppia, niin sen olen nähnyt jo sataan kertaan niin osallisena kuin sivullisenakin että eivät nämä kenkkuilut vie asioita mitenkään eteenpäin. Tulee vain kaikille viheliäinen fiilis ja senkö takia me sitten tänne kirjoittelemme että olisi kiva olla kun on paha olla.
Ajantappoahan tämä pitkälti on. Sen vuoksi sen pitää olla nimenomaan kivaa.
Tietysti sitä miettii että vaikutanko joltain mimosalta ja hienohelmalta kun nokka pystyssä ilmoitan että minä se en sitten enää lue tai kommentoi jotakuta, mutta tarkoitus todellakin on rauhoittaa tilanne - tavalla tai toisella. Osaisin kyllä olla todella veemäinen ja onhan sitä tullut oltuakin. Mutta minkä vuoksi tässä pitäisi olla, saahan sitä ihan vapaasti verrata vaikka koiranpaskaan, sehän ei tarkoita että me, ihmiset ketkään, oikeasti olemme koiranpaskaa. Ja ehkä siinä oli se idea takana että kun olen maalaillut että kaikki on Jumalasta ja Jumalaa... niin sittenhän se sontakin on. Okei, sitten se on. Älytöntä mutta näin voi olla, mutta tätähän on juuri mietiskeltykin että mitäs jos usko on hulluus ja hullutus.
Mutta tosiaan jos ei nyt niitä sontajuttuja veisi pidemmälle ettei tule sotajuttuja seuraavaksi. ;) Nettisodat ovat mitä typerin juttu maailmassa missä oikeasti tapahtuu kaikenlaista paljon kamalampaa, joten ei nyt ehdointahdoin järkätä ihmisille mitään traumoja täältä...
Aika tyypillistä kommentointia teiltä inkarnaattoreilta.
Kaikki yhden luun kimpussa. Kun luu on syöty kuola valuen odotatte toista.
Ei ole mitenkään minusta kiinni jos te ette kykene yhdistämään tuota vertauskuvaa omaan käyttäytymiseenne.
Muistetaan nyt sekin asia, että paskastahan kasvaa kaikenlaista hyvää ja maukasta, jota käytämme sitten hyväksemme. Uskomuksemme ovat ehkä siis paskaa, mutta siitähän me vaan kasvetaan oikein hienoiksi ihmisiksi! ;)
Tuota noin. Puutunpa minäkin, kun tuntuu että jatkuvasti täällä ymmärretään väärin. Nimenomaan kristinuskon totuuksia. Viestissäsi 'Uskot siis helvettiin' oli sitä väärintulkintaasi taas tarjolla. Kumpi sitten on paheksuttavampaa, se että mennään koiranpaska-tasolle vai sinun tapasi jatkuvasti vääristellä (ja vielä vaadit itsellesi oikeuden vääristellä!) esim. Jeesuksen persoonaa yllämainitussa viestissäsi, on mielestäni se ydinasia, joka taas kerran tuntuu kommentoijilta jääneen havaitsematta. Ihmettelen ettei sitä havaita, koska itse havaitsen sen selvästi. Tietty sinä, joka pidät omia kirjoituksiasi oikeina, tunnet nyt sitten koiranpaska-vertauksen rimanalituksena. Ei sen sitä tarvitse olla, koska kyllähän karmistien jatkuvat vääristelyt on sen verran loukkaavaa, ettei aina jaksa alkaa vääntämään realistista vastausta, koska ne ei tunnu menevän perille. Siksi kerrotaan vertauksia, ja mielestäni nimim. 'joku vaan' kirjoittaa tosi osuvia vertauksia. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää niitä.
En usko, että kirjoittaja tarkoitti konkreettisesti, että sinä uskomuksinesi olet koiranpaskan kaltainen. Viestin ydin oli yleistämisen tyhmyys, johon itsekin olen kurkkuani myöten kyllästynyt palstalla.
Kai se pointti on siinä että ne kristinuskon ns. totuudet eivät ole totuuksia kuin vain niille jotka niitä pitävät totena. Olen siitä vaikea kirjoittaja k-uskovaisten silmissä että voin mainiosti käsitellä useita erilaisia teorioita ja näkemyksiä Jeesuksesta. Valitettavasti k-uskovaiset eivät mielestäni omista Jeesusta ja tiedä hänestä totuutta vain sillä perusteella että uskovat hänen jumaluuteensa. Muutenhan me voisimme olettaa että joku Krishnaan rakastunut ihminen tietää absolut totuuden Krishnasta ja häntä pitää kuunnella yhtälailla kuin Jeesus-faniklubilaista. Minun silmissäni kaikkiin näihin guruihin tykästyneet ihmiset joilla uskonasiat kieppuvat tunnetasolla ovat nimenomaan rakastumisen kaltaisessa olotilassa. Kaiketi siinä tilassa ei kestä saada tietää ettei joku muu olekaan niin lääpällään samaan guruun tai jumalhahmoon kuin itse on?
Tunne ei ole mikään totuuden tae. Tuollaisia koiranpaskajuttuja aletaan ladella kun tulee tunteet mukaan juttuihin. Minusta _tuntuu_ sitten että minulla on oikeus olla lukematta tuontasoista materiaalia, ja ihan vastaavasti voi skipata minun juttuni, jos niitä inhoaa! Ei liene vaikeaa kun tämä rekattu nikki tässä pönöttää - jättää väliin jos alkaa liikaa pänniä.
Erilaisia uskoja on yhtä monta kuin koko maailmassa on ihmisiä, ja jos tässä alkaisi jokaikiseltä tentata erikseen että mihin kaikkeen juuri hän uskoo, niin kovin menee vaikeaksi. K-uskovaisten kanssa netissä on se ongelma että kun tarpeeksi paljon erehtyy kyselemään, niin sitten uskis alkaa olettaa että kun tuo on noin kiinnostunut niin kai se jo kohta KÄÄNTYY. Sitten kun ei käännykään, esmes minä siis, niin siitä sitten loukkaannutaan kovastikin ja sen jälkeen sydämistyneenä sanotaan sitä sun tätä. Olen tämän niin moneen kertaan nähnyt että pitäisi jo tietää paremmin ettei alunperinkään lähde ollenkaan kommentoimaan yhtä ainutta k-uskovaista (tai muslimia, tai Urantia-kirjalaista, tai ketään oikein HC-uskovaista) ettei sitten tule sitä molemminpuolista skismaa ja närää syyttä suotta.
Tällä palstalla kyllä vähän liian paljon korostuu se että jokainen uskoo johonkin. Ja jos joku tiedepeikko tänne eksyy, niin sanoo vaan että kuoleman jälkeen ei ole mitään, mätänemme ja tät's it. Jokatapauksessa tämä ei ole mikään kristinuskontopalsta, eikä toisaalta tiedepalstakaan, että voisihan ne Jeesus-jutut jättää vähemmällekin. Ajatukseni Jeesuksesta sopivat paremmin tiedehenkiselle palstalle, mutta yleensä sielläkin käy niin että kun alkaa niitä teorioita käydä läpi, siihen popsahtaa joku uskovainen loukkaantumaan siitä että joku edes kehtaa puhua Jeesuksesta ilman hänen lupaansa ja uskomatta Jeesuksen jumaluuteen.
Kai sitä pitäisi vain olla kommentoimatta kertakaikkiaan yhtään ketään uskovaista niin saa puhua tasan mistä mielii ilman että on tilivelvollinen kaikesta mahdollisesta. Kuten siitä että ei usko kuten k-uskovainen uskoo. Joka on se suurin rikos koko ihmiskuntaa ja maailmankaikkeutta ja ties mitä vastaan. (Tämä oli sarkasmia.)
Jos siis itse leikittelet monenlaisilla tulkinnoilla esim. Jeesuksesta, niin miksi sitten jonkun kristityn vertaukset, kuvitelmat tai vaikka suoranaiset väärät tiedot newagesta, ei olisi yhtä lailla sallittua? Useinhan karmistien kirjoituksista saa lukea, kuinka kristityt ei ymmärrä esim. karmaa tai jälleensyntymistä oikein. Kait jokainen haluaa, että omat uskomukset tiedetään oikein, vaikka se näinä multiuskomusten aikoina vaikeaa onkin. Mutta ainakin nyt kristityssä maassa luulisi olevan tietoa kristinuskon opinkappaleista.
Miksi omien kuvitelmiesi oikaisu aiheuttaa sinussa närää? Kuvittelet että kaikkien pitää uskoa kuin kristityt tai että uskonasiat kieppuvat tunnetasolla. Ei ne kiepu. Usko ei ole tunneasia. Usko on lujaa luottamusta, se on totenapitämistä, tuntui miltä tuntui. Ei siinä ole kyse, ettei kestä kuulla sitä, ettei joku muu olekaan lääpällään samaan guruun. Vai pidätkö tässäkin asiassa oman pääsi ja vaadit, että sinulla on oikeus pitää kuvitelmasi kristityistä tunnetasolla riippuvina hörhöinä, jotka ei kestä kuulla muita mielipiteitä? Pidä tok, mutta annat itsestäsi vähemmän fiksun kuvan.
Kristinuskon totuudet, niinpä niin. Niistä on peistä veistetty kanssasi aiemminkin.
Ethän sinä ikinä voi löytää totuutta mistään, jos kaikkien eri uskomusjärjestelmien OMAT TOTUUDET väännät oman mielesi mukaisiksi.
Raamatussa on käytetty aika rankkaa kieltä siitä, mitä on ihmisen oma vanhurskaus eli omat yritykset ansaita jotakin Jumalan silmissä. Alkukielessä on sana, joka merkitsee sontaa.
Ja nyt seuraa vertaus (kehno sellainen):
REPPURIT
Heidän uskontunnuksensa on: minä uskon yhteen omaan reppuun, minulla ei saa olla muiden reppuja. Minun pitää kantaa itse oma reppuni.
No, sinä tyttö haluat omistaa useita reppuja ja välillä heivaat reppusi kumppanin selkään. Sitten väittelet keskustelupalstoilla reppurien kanssa, että sinä saat tulkita reppureiden uskontunnusta ihan kuin itse haluat. Kun joku reppuri sanoo, ettei tuo käytäntösi heivata oma reppusi kumppanisi selkään ole reppurien opin mukaista. Saat siitä aikaan jopa riitoja, kun pidät omista tulkintaoikeuksistasi kiinni halveeraten reppurien omia opinkappaleita.
Ei, et sinä saa toisten opinkappaleita mennä retostelemaan. SIllä tavoin et koskaan löydä reppureiden totuutta yhdestä repusta. Pitäytymällä tulkinnaltaan selkeisiin opin perustuksiin, voit löytää reppurien oman totuuden.
Ei se tarkoita että sinun pitää reppuriksi kääntyä, jos et tahdo. Kyse on vain siitä, että kunnioitat reppureiden omaa oppia ja käytät heidän tulkintoja ja käsityksiä, jos keskustelua heidän kanssaan haluat käydä. Ei kai tää sen selvemmäksi tule, sanoi mitä tahansa.
Valitettavasti vain kristityillä ON oikeampi tulkinta Jeesuksesta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sen saat itsekin kokea, kun Jeesus eteesi ilmestyy, näkyvänä tai näkymättömänä hengellisen valoonkutsujan ominaisuudessa. Jokainen, jonka sydämessä Jeesus asuu, omistaa Hänet. Muut voivat vain rääviä Hänestä omaan korvasyyhyynsä.
Ei tämä ole myöskään jällensyntyjien palsta, joten voishan ne monet syntymiset jättää vähemmälle. ;)
>ja käytät heidän tulkintoja ja käsityksiä, jos keskustelua heidän kanssaan haluat käydä.
Oikeastaan: en. Ja kun tarkemmin ajattelen, en ole koskaan halunnut käydä yhdenkään k-uskovaisen kanssa yhtään mitään keskustelua jossa pitää edetä _heidän_ säännöillään. Mikäs ali-ihminen se minä olen että k-uskovainen aina pitää asettaa pylvään päähän kun hänen kanssaan keskustelen? Ei-kristinuskovainen ja herrajjestas nainen, ai niin...
>Valitettavasti vain kristityillä ON oikeampi tulkinta Jeesuksesta.
Eihän tuolla asenteella edes voi lähteä keskustelemaan yhtään mistään. Ja jos kerta ollaan ennenkin keskusteltu, niin mitäs näitä sitten enempää jauhamaan. Voittehan te k-uskovaiset jauhaa vaikka keskenänne niitä uskonne teesejä, niin varmasti on jokaiikka takuulla samaa mieltä keskenään (mitä vähän epäilen, kuitenkin - olen minä nähnyt teikäläistenkin riitelevän keskenään).
Olen kyllä yrittänyt löytää sellaista tapaa millä saisin eräänlaisen ekumenian aikaiseksi, eli me kaikki eri asioihin ja tavoilla uskovat voisimme kerrankin olla asioista samaa mieltä keskenämme. Tässä vertauskuva-aloituksessahan mainitsin että
>Kristittyjen VT:ssa sanotaan että Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen. Eikö tämä ole itseasiassa ihan sama asia? Jos elämä meissä on Jumalan henkeä, niin silloinhan meissä on Jumalaa. Ehkä se on tämä osa Jumalaa mikä säilyy kuolemassakin. Minkä vuoksi Jumala syöksisi omaa elämänhenkeään jonnekin "helvettiin" vain sen takia ettei joku osannut "uskoa" juuri "oikealla" tavalla?
Mutta ei tainnut sitten sekään ekumeniaksi kelvata, joten miksi edes vaivautua. Ajattelin että se olisi lohdullista oivaltaa ettei Jumala voi mitenkään tuomita helvettiin jotain sellaista substanssia mikä on siitä (teille: hänestä) itsestään lähtöisin!
Mutta pannaan poikki jo tässä vaiheessa sinunkin osaltasi, kun kerta olet juttujani ennenkin lueskellut. Ehkä koit tarpeelliseksi puolustaa joku vaan'ia, minä kyllä luulen että eiköhän tuo pärjää omillaankin. Mutta nythän te voitte kimpassa keskustella VT:n sananparsin koiranpaskasta kun se kerta on sydäntänne lähellä. Siis se VT. En änge väliinne jos osaan nikkien perusteella välttää. Ehkä en osaa, mutta yritän kumminkin. Saatan tästä jossain vaiheessa poistuakin, koska aikansa aina kutakin. ;)
Kerta kerralta opin kyllä paremmin erottamaan kenen kanssa kannattaa alunperinkään lähteä yhtä kommenttia pidemmälle. Kun vain oppisi pitämään turpansa kiinni, tai silmänsä. Kyllä se tästä varmaan pikkuhiljaa...!
Oletpa toinen varsinainen vänkyrä! :)
Minä kyllä suostun sinun ehdoilla keskustelemaan eli en rupia rupia rapsuttamaan eli kääntämään kieroon panteistisia käsityksiäsi, vaikka kristinuskon näkökulmasta asioita esiin tuonkin. Jos panteisti uskoo, että kaikessa olevassa on jumaluus, en väitä, että mun mielestä panteistinen käsitys on, että jumaluus on vain kaikissa vihreissä kasveissa sekä ihmisessä, ei missään muualla. Ymmärrätkö nyt? Hyväksyn panteistisena käsityksenä sen, minkä sanot, koska luultavasti olet aiheeseen enemmän paneutunut. Toinen asia sitten on se, mikä on oma henkilökohtainen uskomukseni jumaluudesta.
Näissä keskusteluissa tulee vaan hirveän helposti väärinkäsityksiä.
Siis voisinhan minäkin tuntea jääväni panteistisen/newage vyörytyksen alle, mutten niin kuitenkaan koe. Miksköhän?
Keskustelua vaikeuttaa yhteisten käsitteiden puute. Kun puhut helvettiin joutumisesta väärän uskon takia, se ei pidä paikkaansa. Väärä usko ei erota ihmistä Jumalasta vaan synti. Ihmisen henki ei voi olla yhteydessä Jumalaan ilman että se on uudestisyntynyt. Meissä on jumalallinen kipinä jokaisessa, mutta se on synnin takia tärveltynyt. Eikä syntinen kestä taivaan pyhyyttä.
Onhan tässä asioita jo pyöriteltykin, eipä ne siitä muuksi muutu. Itsekin päätän usein, etten taas vähään aikaan kommentoi, mutta sitten taas jonkun 'kierot tulkinnat' kristinuskosta aiheuttaa kutinaa sormenpäissä ja sitten huomaakin olevansa taas samoja asioita jauhamassa... ja sama mylly pyörii, kun kukaan ei opi mitään koskaan...
Tunnut olevan tyyppi, joka ei kestä väittelyä, joten shalom sitten tällä kertaa,
ja tavataan taas joskus
tai ehkä ei, koska vie voimia mitellä kahta vänkyrää vastaan! ;=>
Sitä on tosiaan niin monet kerrat tullut umpikuja eteen näistä uskonasioista keskustellessa että olen hyvin herkästi heittämässä rukkasia tiskiin jos tuntuu että alkaa kovinkin negatiiviset vibraatiot pyöriä itsekunkin ympärillä. Sivusta jos seuraa nettiriitoja niin päällimmäinen tunne on aina että mitä ihmettä nuo edes jaksavat, koko touhussa ei ole mitään järkeä. On kuitenkin hyvin vaikea tajuta järjettömyys silloin jos on itse osallisena keskinäisessä kiukuttelussa.
Eihän se minua haittaa mitä kukakin jostain panteismista, reinkarnaatiosta ja mistä lie uskoo ja sanoo... Eiväthän ne mitään eläviä olentoja ole. Olen yliherkkä silloin kun olen aistivinani jonkinlaista ylimielisyyttä, sitä kun en voi sietää tippaakaan. Silloin yleensä tulee tunne että tää on tässä, anti olla. (Jollen siis halua jäädä kinastelemaan, ja nykyään yritän moista välttää.)
Jonkinlaista rajallisempaa kanssakäymistä tällä palstalla aion kumminkin _yrittää_ harjoittaa, ei ole kenenkään etu jos tässä aletaan puolin ja toisin tökkiä ja rähjätä keskenämme ja on kaikkien sota kaikkia vastaan. Jos tässä mitään erikoisempaa sanottavaa enää edes on, ainakaan itse palstan aiheesta. Tietenkin meillä kaikilla on oikeus sanoa omat näkemyksemme, mutta en katso että kellään on velvollisuutta vääntää maailmantappiin asti jonkun tietyn osapuolen kanssa. Että siltä pohjalta... joskus mä teen ja toisinaan sitten taas en (kirjoitan/kommentoin).
Onkos meitä useampi?
Oiskin jännää jos me voitais tavata jossain IRL ja katottais miten meidän siinä tilanteessa kävis?
Oltaiskos me heti käsirysyssä keskenämme vai missä?
Meikäläinen treenaa erästä itämaista lajia (joka on tietenkin ihan saatanasta) ja kerran sinne tuli sellanen nuori pastori ja teologi treenaamaan. Se oli (ja on varmaan edelleenkin?) sellanen mukava, huumorintajuinen ja rento kaveri. Meikäläinen sitten jaaritteli sille kaikenlaista "henkistä legendaa" ja se oli niistä kovin kiinnostunut. Ja se ei kuitenkaan kertonu mulle olevansa teologi. Se selvis vasta vähän myöhemmin. Kysyin siltä sitten, että miksi se ei ollut kertonut olevansa pastori ja teologi? En tarkalleen muista mitä se vastasi, mutta jotenkin se oli hävennyt sen kertomista. Meikäläinen vaan sitten totes jotenkin sille, että eihän siinä ole mitään salattavaa ja hävettävää. Ja sekin on aika jännää, että uskova mies treenaa jotain itämaista lajia. Eikä ole muuten edes ainoa lajissaan.
Se vaan taitaa välillä olla vähän vaikeeta "luonnossa" alkaa väittelemään näistä Jeesuksista sun muista ihmisten uskoista? Toisen ihmisen persoona voi olla niin vaikuttava, että toinen ei saa oikein sanaa suustaan. Jos joku on hyvin avoin ja huumorintajuinen kaiken suhteen, niin siinä on toisella aika vaikeeta esittää enää yhtään mitään. Aitoushan on erittäin tärkeä piirre ihmisessä. Jeesushan on erittäin hyvä esimerkki nimenomaan ihmisen aitoudesta. Ihmisestä, joka sanoo suoraan millainen hän on.
Meikäläinenkin on ollut ihan kaikenlaisten, niin nuorempien kuin vanhempien ihmisten kanssa tekemisissä treenatessakin. Ja ollut toki paljon ihan eri duuneissakin ollessani. Siinä on nähnyt kaikenlaista ihmisistä. Ja se on mielestäni aika tärkee juttu. Ihminen, joka ei ole ollut elämässään, erilaisissa tilanteissa paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, ei mielestäni hiffaa vielä ihan kaikkea oleellista ihmisistä.
Mut mähän en siis tiedä yhtään mitään mistään...
Kunhan taas höpisen vaan...
Mutta se mua kiinnostais vähän tietää, että mitä k-uskon suuntausta sinä ja "joku vaan" oikein edustatte? Musta välillä vähän vaan tuntuu siltä, että jotenkin häpeäisitte sen paljastamista? Rohkeesti vaan! Ei se satu! ;)
Ei oo pakko tietenkään, jos ei halua! :)
Ei näitä muiden nettimarinoita pidä ottaakaan liian vakavasti.
Voi vaikka nauttia sen sijaan hyvästä musasta.
http://www.youtube.com/watch?v=B0rQG3emAd8
En tiijä mitä tänkin biisin sanat oikein tarkalleen tarkoittavat? Vähän vaikuttais siltä, että Ian Anderssonilla on ollut vähän samanlaisia ajatuksia kun sullakin tätä biisiä rustatessaan? Taas saa joidenkin uskomukset kyytiä!
Mustakin tuntuu, että jos ihminen on vaikka sitä mieltä, että gospel on parasta ja muu musa saatanasta, niin onhan se jotenkin köyhää ajattelua. Vähän sama näiden uskontojen ja uskojen kanssa. Nekin on vaan makuasioita!
;)
"Edustan" juuri sitä "suuntausta" kuin mitä olen kirjoittanut. Kuten suurin osa suomalaisista niin minäkin kuulun ev.lut. kirkkoon. En kuulu mihinkään lahkoon jne.
Itseäni kiinnostaa myös itämaiset liikuntalajit ja jalkani nousee kepeästi pääni yläpuolelle mutta se nyt on vaan sitä liikuntaa. Hyötyliikunnasta saa kuitenkin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Asioita tehtyä ja kuntoilua samalla kertaa.
Monien satojen kilometrien päässä olen kotiseudultani päätynyt ja on tullut asuttua eri kaupungeissa ja tavattua monia ihmisiä. Nytkin olen yli 600 ihmisen työyhteisössä ja työni takia tapaan sekä työkavereitani että näitä muita ihmisiä. Varmaankin aika normaali tilanne. Harrastukseni vuoksi minulla on ulkomaisia kontakteja.
Arvostan ihmisiä jotka pystyvät kuuntelemaan ja keskustelemaan. Monesti olen tilanteessa jossa vain nyökkäilen kun toisen suu pälpättää jatkuvasti. Se ei ole keskustelua. Itse kuuntelen ja vastaan kuulemaani. Vääriin asioihin en yleesä puutu vaan olen mielummin hiljaa(paitsi täällä netissä). Toivon että aika korjaa monenkin väärät luulot. Harvoin tapaan ihmistä jolla perusasiat ovat kohdallaan, niitä on vain kourallinen.
En ala väittelemään Jeesuksesta varsinkaan sellaisen ihmisen kanssa jonka "ego" pursuaa korvista asti. Monille jo nimi Jeesus Kristus aiheuttaa naururyöpsähdyksen ja vähättelyä. Tiedän kyllä mistä se johtuu. Se ei johdu siitä että toinen olisi älyttömän karismaattinen tai muuta sellaista.
Hyvinkin avoimena esiintynyt ihminen sulkeutuu uskon asioiden edessä ja mieltää sen hömpäksi josta ei sovi puhua. Avoin ihminen oli uskossa tai ei kykenee kuuntelemaan Jeesuksesta ja miettimään itse sitä asiaa.
Avoin ihminen myös kykenee tekemään oikeita johtopäätöksiä itsensä ja muiden suhteen. Avoin ihminen on ennakkoluuloton asioita ja ihmisiä kohtaan mutta ei tietenkään voi sulattaa kaikkea kuulemaansa ja näkemäänsä. Avoin ihminen tarkastelee asioita monesta eri suunnasta ja kykenee siten noiden saamiensa tietojen perusteella oikeisiin ratkaisuihin. Avoin ihminen asettaa oman etunsa samalle vaakalaudalle muiden ihmisten etujen kanssa.
Jos jotain kaipaan hengellisellä rintamalla, niin se olisi SYNERGIA. Vaikken mikään Ameriikan ihmemaan ykkösfani ehkä olekaan, niin siellähän on kaiketi sellainenkin kirkko tai katsomus kuin universalismi (saattoi olla joku toinen u:lla alkava sana, pitäisi kirjoittaa se muistiin kun en ikinä muista sitä oikein...!) jonka mukaan kaikki uskonnot ovat yhtä ja kaikki "pelastuvat" - Joskin tuota pelastumista en sinänsä kauheammin fanita sitäkään kun mielestäni kaikki mitä on, on siksi kun pitääkin olla, eikä sen takia että elävät olennot ovat jotenkin "langenneet" ja joutuneet harhaan. Ymmärrän että kristitty tai gnostikko voi kokea elämän fyysisellä tasolla hyvinkin raskaaksi ja tästä päätellä että ollaan kaukana Jumalasta ja harhassa ja vaikka missä (helvetissä...) mutta sellaiset tuntemukset kuuluvat egolle, eivät Hengelle.
Eihän tarvitse kuin edistyä meditoimisessa ja voi kokea sellaisia tuntemuksia jossa kaikki tuo tuska ja räytyminen jää hetkeksi taakse. Noissa sekunnin murto-osissa tai joillakin onnekkailla pidemmissäkin hetkissä koko olemassaolo nähdään toisenlaisessa valossa, ja psykologiseltakin kannalta katsottuna ihmisen maailma on TÄSMÄLLEEN se millaiseksi hän maailman kokee!
Otsikkoon käsiksi käydäkseni, tulin tässä ajatelleeksi että uskonnot ovat oikeastaan väkivaltaa sielulle. Vilkaisin tuon antamasi biisin lyricsejä ja yhden vanhan suosikkini, Motörheadin biisin "Orgasmatron" sanoja pitkästä aikaa... Uskonnot ovat väistämättä aina kompromissi, jossa ihminen joutuu tasoittelemaan ja sievistelemään omaa uskoaan yhteensopivaksi jonkin laumauskomuksen kanssa. Ehkei mitään synergiaa ole syytäkään odottaa, tai sitten sen pitäisi olla sellaista että jokaiikka saa ja pitääkin uskoa täsmälleen omalla tavallaan, ja sitten koko lössi voi yhdessä kokonaisuutena kokea jotain sellaista missä kaikki nämä yksilölliset kokemukset yhtyvät. Mutta missä ne yhtyvät, kun käsitykset Jumalastakin vaihtelevat? Itse huomaan että mitä enemmän puhun Jumalasta, sitä enemmän tiedostan etten kokemukseni koko asiasta on tyystin erilainen kuin niillä joille Jumala on jotain hyvin persoonallista ja ihmismäistä. Onhan tästä jo useammallakin foorumilla tullut väännettyä ja aina saan kuulla kunniani panteismissani. Ymmärrän sen kyllä koska asia on pirun vaikea hahmottaa sellaisille jotka pitävät ihmishahmoa niin rakkaana että he suodattavat kaiken sen kautta. Kyllä minäkin ajoittain ajattelen että teenkö asioista liian vaikeita kun en suostu tekemään Jumalasta "häntä" joka ihmisen tavoin toimii, tuntee ja näin päin pois, kun melkein koko muu ihmiskunta haluaa niin ajatella! Mutta oma sisäinen kokemukseni on ihan toinen, ja en pysty polkemaan omaa uskoani maahan niin ettäkö alkaisin sitä vääntelemään siksi tai täksi.
Ei oikein voi sitten muuta kuin yrittää etsiä uskonnoista niitä käsitteitä jotka tuntuisivat itsellenikin tutuilta, ja yrittää sitä kautta löytää yhteys muihin ihmisiin - jos se yhteys tärkeä edes on. Onhan sitä muutakin elollisuutta kuin ihmiset. Mutta kissan kanssa ei kovin henkeviä voi puhua...
Kumminkin tällaiset käsitteet kuin Kristustietoisuus tai Kristus meissä kaikissa jne. - ei niissä minun silmissäni olisi mitään vikaa, mutta sitten kun alan niistä puhua niin heti joku jossakin hermostuu. No, ehkei niin paljon kuin jos puhun Jeesuksesta jonka kuitenkin hahmotan ensisijaisesti ihmisenä.
TÄYTYY olla joku tapa millä pystyy puhumaan katsomuksellisista asioista ilman että aina tulee keskinäistä närää. Se se ei voi olla että alkaa teeskentelemään muuta kuin on. Kalamaisessa myöntyväisyydessäni ja muussa sen sellaisessa löperyydessäni joskus yritän luovia parhain päin ja miellyttää kaikkia, mutta jossakin vaiheessa se sitten alkaa aina tökkiä.
Tiedepeikot puhuisivat meemeistä ja jos tällaisia meemejä on että me jokainen olemme osallisena katsomusten eloonjäämistaistelussa, niin jokaisen tietysti pitää liputtaa juuri oman meeminsä puolesta - ei siinä sen kummempaa. :)
Saattaa kuitenkin olla että lähiaikoina alan jo lopettelemaan täällä jos en saa jotain ihmeellistä kirjoituspakkoa taas kerran, tässä on tapeetilla muitakin juttuja muualla ja kaikkialle ei voi revetä.
...Niin jos usko olisi jokaisen henkilökohtainen juttu, usko per lärvi, niin sittenhän mitään riitaa ei olisi. En minäkään juokse tuolla pihalla jäkättämässä ihmisille että herranjestas miten sinä voit pukeutua noin, kun minä pukeudun näin. Individualismia haukutaan nykyään paljon, ollen mukamas syy siihen ettei kukaan välitä enää kenestäkään - eihän sen sitä tarvitse tarkoittaa että muut saavat painua hevon kuuseen, jos ei kokoajan esitä muille vaatimuksia miten näiden pitää olla & elää! Individualismi ei ole vielä mennyt tarpeeksi pitkälle asti ollenkaan, jos kukaan ei voi olla erilainen muuten kuin siten että on samanlainen aina jonkun toisen kanssa. Jengiytyminen ei tältä lajilta lopu kyllä koskaan...
Inkarnaatio, ei välttämättä jatku samassa suvussa, vaan sen mukaan miten syyt ja seuraukset vaativat
Totta on, että anteeksianto on tärkeää,mutta paljon tärkeäpää kuin anteeksianto on, että ei synny anteeksiannettavaa, eli jos emme loukaannu kun meitä loukataan, niin silloin kaikki on jo annettu anteeksi etukäteen
Jos emme loukkaantuisi kun loukataan, ei olikostoa jolla taas loukataan, ja syntyy väkivaltaa ja kärsimystä
Joten maailma olisi aivan toisenlainen, jos emme loukkaantuisi
Loukkaantuminen johtaa viimekädessä vainoharhoihin sekä yksityisessä ihmisessä että valtioiden välillä
Esim. anteeksiannosta Nelson Mandela
No, sittenhän me ollaankin samaa porukkaa!
Lutterista tosin kerrotaan kaikenlaista ei niin mukavaa juttuakin. Oli antisemitisti, joi liikaa ja vietti muutenkin vähän "kyseenalaista" elämää. Moni ei vissiin sitä tiedäkään? Ihminen hänkin vain kuitenkin oli. Vai oonko saanu taas jälleen kerran väärää tietoa?
Hieno homma, että suostuit paljastamaan itsestäsi noita juttuja. Antaa vaan lisää syvyyttä keskustelulle kun vastassa on ihka oikea persoonallisuus jolla on ihka oikea elämä. Ei mikään "rooli".
Emmekä mekään mitään uskontoa harjoita, vaikka itämaista peräisin olevaa juttua treenataankin. Islaminuskoisilla on paljon hankalampaa. He eivät kumartele, eivätkä koske naisiin. Treenaa siinä sitten heidän kanssa lajia, jonka treenaamiseen tarvitaan toinen ihminen. Kumartelukin on vain lähinnä muodollista ja ystävällistä käytöstä.
Ainakin meikäläisen "piireissä" voidaan joskus toki vitsailla Jeesuksestakin, mutta ei ollenkaan pilkalliseen sävyyn. Uskovatkin käsittääkseni vitsailevat joskus Jeesuksesta?
Kyseessä on kuitenkin sen luokan kaiffari, että ei voi muuta kuin kunnioittaa tätä "mestaria". Jokainen tietenkin suhtautuu häneenkin taas sillä omalla "tasollaan". Joku kovin materialistinen ihminen saattaa olla hyvinkin pilkallinen. Mä en hirveesti liiku sellasten ihmisten seurassa muutenkaan.
Mielestäni joku Montyjen Brianin Elämä on sellaista harmitonta huumoria. Jeesuskin varmaan nauraisi sille?
Meikäläinen ainakin lueskelee kaikenlaistra Jeesuksestakin ihan mielelläni. Luen jokaisen uskovankin kirjoituksen täällä. Enkä tee sitä edes mitenkään vastenmielisesti. K&K lehtikin tulee usein luettua kannesta kanteen. Siellä on sitä "sielun ravintoa" jota meikäläinenkin nauttii. Oikeastaan se on niitä harvoja lehtiä joita edes nykyisin jaksan lukea.
Avoin ihminen on tietenkin tuollainen kuin kirjoitat. Ehkä meikäläisellä on jo liiankin avoin mieli, kun kaikki melkein kelpaa mulle "sielun ravinnoksi"? Ja musta on vaan todella hienoa kun ihminen tässä materialistisessa maailmassa on kiinnostunut henkevistä.
Meikäläisellekin naureskelevat ihmiset ovat yleensä aika materialistisia tapauksia ja siksi heille sen anteeksi annankin. Eikä mulla ole mitään "jengiä" jolle voisin mennä valittamaan sitä kun ihmiset pilkkaa ja kiusaa mua. :/ Mitähän mun pitäs oikein tehdä?
No, mua on kiusattu ja pilkattu jo 30 vuotta enemmän tai vähemmän, joten alan olla aika tottunut jo tähän osaani. "Reinkarnaattorina" sitä tietenkin uskoo, että näin sen on vaan täällä nyt mentävä. Ehkä oli ed. elämässäni joku natsi, ehkä en? Nyt sitä sitten niitetään sitä, mitä joskus silloin kylvettiin.
Olethan sä usein tarjonnut mulle sitä, että pääsisin eroon koko jutusta jos uskoisin niin kuin uskoa pitää. Mä oonki jo 20 vuotta ihmetellyt sitä koska tulen oikeaan ja elävään uskoon? Jos se nyt on sitten niin ylivoimainen juttu, niin mikäs siinä sitten. Mä vaan tässä venailen...
Ja jos tässä ei "pelastuta" niin sittenhän kaikki on kuitenkin hyvin. Kai se on sitten se oikea ratkaisu kohdallani? Ja siihen on tyytyminen...
;)
Uskon että uskot jälleensyntymiseen.
Et vaan saa sanotuksi.
No itsestäni ainaskin voin sanoa sen, etten käskopelorysyyn IRL -keikalla sortuisi! ;)
NIin, uskovakin voi tehdä kaikenlaisia asioita, jopa sellaisia, joiden mahdollisista hengellisistä ulottuvuuksista ei tiedä.
Mitä kristinuskon suuntausta edustan?
No en ainakaan mitenkään häpeä sitä! En vain pidä itsestäni kertomisesta varsinkaan näin netissä enkä mielellään myöskään IRL, mieluummin puhun asioista ja ilmiöistä. En edusta mielestäni mitään erityistä suuntausta, en ole minkään 'lahkon' jäsen, alusta asti olen pitänyt varani, ettei mikään lahko saa manipuloida. Kävin monenlaisten seurakuntien tilaisuuksissa alkuvaiheessa. Lutteruksen kirkon jäsen olen, vaikken käy kirkon tilaisuuksissa vaan pienessä seurakunnassa, joka ei ole mikään -lainen tai -vainen. Olen muistaakseni aiemmin linkittänyt seur. sivustoon jonkun kysellessä mitä suuntausta edustan, olitko se sinä vai joku muu. Nojaan yksinkertaiseen raamatulliseen pelastussanomaan.
http://www.kristilliset.com/tiekotiin/index.html
Kaikki opilliset kiistat ja eriseuraisuudet on vastenmielisiä. Koen kuuluvani maailmanlaajuiseen Jeesuksen kirkkoon, missä opillisten kiistojen sijaan keskitytään raittiin evankeliumin esilläpitämiseen. Tärkeintä on vilpittömästi pysyä oikean hengen johdatuksessa.
Lutheria on kiittäminen hänen uutterasta työstään. Kaiken sen "lian" alta hänen mielensä pysyi valppaana löytämään puhtauden. Jumalan armo ei olekaan ostettavissa vaan saatavissa. Sen saa kaikki Kristukseen uskovat.
Ehkä Luther onkin myös eräänlainen käännekohta uskon asioissa; ne jotka pelottelevat helvetillä ovat ajatusmaailmassa eLt.(ennen Lutherin teesejä) ja ne jotka puhuvat Jumalan armosta ovat ajatusmaailmassa jLt. (jälkeen lutherin teesit).
Myös siten että ne jotka eivät usko Kristukseen ja puhuvat että uskovat pelottelevat ja saarnaavat helvetistä ovat ajatusmaailmassaan eLt. ja ne jotka eivät myöskään usko Kristukseen mutta eivät väitä moista ovat ajatusmaailmassaan jLt.
Luther toi esille sen että teoilla me emme saavuta mitään vaan uskomalla Kristukseen.
Jos saavuttaisimme teoillamme sen mitä Raamatussa luvataan niin pikku hiljaa tekemisemme olisi päätynyt siihen että se jolla on upein letti saa parhaimmat paikat. :) Ja sen jäkeen se kellä on onnistuneimmat silikonileikkaukset saavuttaa eniten. Ensin ihan pienet hyvät teot karkaa käsistä satojen vuosien aikana muuttuen itsekkyydeksi.
Mielestäni se antaa paljon syvyyttä keskusteluun kun vähän avautuu omasta elämästään. Se osoittaa myös tiettyä luottamusta toista keskustelijaa kohtaan ja sen, että ollaan ihan tosissaan halukkaita vaihtamaan ajatuksia.
Tietenkin näin kypsällä iällä alkaa olla jo jonkin verran elämänkokemustakin takana ja siitä on aina hyötyä keskustelussa. Kovin nuoret ihmiset joutuvat puhumaan asioista vielä enemmänkin yleisellä tasolla. Mielestäni se on vähän tylsää ja kuivaa juttua. No, kaikkihan täällä vanhenevat ja voivat sitten joskus puhua sillä "kokemuksen syvällä rintaäänellä". Jos nyt seuraa vaikka Quadeshan tai Cypon juttuja täällä, niin kyllä se elämänkokemus sieltä aika usein paistaa läpi. Ja uskovista sinä, "joku vaan" ja Sunny River myöskin osoitatte olevanne selvästi jo paljon elämää kokeneita. Ja nää uskonasiathan on aika henkilökohtaisia juttuja. Niistä ei voi edes oikein jutskata silleen vaan yleisellä tasolla. Vahvoja tunteitahan nää jutut meissä herättää. Jollain vaikkapa tiede- tai tekniikkapalstalla on ihan eri meininki. Uskonnot ja uskot saa aika usein ihmiset kiihtymään, vaikka ainakin itse pyrin lähinnä viihtymään. Joskus vuosia sitten, kun aloin kirjoittaa täällä netissä, saattoi vielä joku juttu joskus jäädä vähän mieleen pyörimään, mutta nykyään voin sulkea mieleni niin, että en juuri muuta tehdessäni ajattele näitä nettikirjoitteluja.
Ja se on hienoa, että sinä ja "joku vaan" olette pysyneet emokirkon helmoissa. Ev. Lut. kirkkohan pyrkii toimimaan periaatteella "kaikille jotain" ja se on mielestäni vain tätä päivää!
>>Kaikki opilliset kiistat ja eriseuraisuudet on vastenmielisiä. Koen kuuluvani maailmanlaajuiseen Jeesuksen kirkkoon, missä opillisten kiistojen sijaan keskitytään raittiin evankeliumin esilläpitämiseen. Tärkeintä on vilpittömästi pysyä oikean hengen johdatuksessa.
Meikäläinen diggailee vähän sellaisesta askeettisesta meiningistä ja Ev. luterialaisuushan on vähän sellaistakin. En pidä mistään kullasta ja kimalluksesta. Yksinkertainen on usein kaunista.
Tänne Suomeen onkin ollut mukavaa syntyä. Meikäläinen ei edes haluaisi asua missään muualla. Joskus suomalaisten ajoittainen typeryys ottaa tietenkin päähän, mutta olen löytänyt itselleni mieleistä seuraa ihmisistä, jotka eivät ole tässä suhteessa "tyypillisiä" suomalaisia.
Olen kyllä sitä mieltä, että usko ilman tekoja on kuollutta uskoa. Toisaalta on varmasti ihan hyväksi itselle ajatella, että teoilla ei ole niin suurta merkitystä. Moni tekee hyvääkin vain saadakseen jotain vastineeksi. Rahaa, kunnioitusta, seksiä ja vaikka mitä! Esitetään niin hyvää ihmistä että! Tarkoitus ja motiivi ovat kuitenkin se mikä oikeasti ratkaisee tekomme todellisen laadun. Mä vähän luulen, että Lutterkin tarkoitti nimenomaan tätä asiaa sanoessaan, että tekomme eivät meitä auta. Muutenhan koko jutussa ei ole järkeä. Kyseessä täytyy olla jonkinlainen väärinkäsitys?
Jos aletaan liikaa yksinkertaistamaan asioita, niin silloin mennään aina poikkeuksetta metsään. Useinhan asiat ovat yksinkertaisia, mutta eivät kuitenkaan liian yksinkertaisia. Tämä onkin uskontojen ja ismien heikkous, kun kaikki ymmärretään kirjaimellisesti, jolloin syyllistytään tekemään asioista liian yksinkertaisia.
Ja brassailu ei todellakaan onnistu Jumalan edessä. Jumala näkee lävitsemme! ;)
>>Tarkoitus ja motiivi ovat kuitenkin se mikä oikeasti ratkaisee tekomme todellisen laadun.
Joitakin satoja vuosia sitten oli tapana ostella taivaspaikkaa nimenomaan tekojen avulla. Kaikesta mitä oli tehty kailotettiin ja mainostettiin aika reippaahkosti, esim. jos joku rikas ja korkea-arvoinen tyyppi rahoitti kokonaisen kirkon rakentamisen, oli saletti että tämän "Roope Ankan" piti saada oma naamavärkkinsä mukaan kun kirkon seinille maalattiin joku kuvaelma pyhimyksistä tms.
Tuossa vaiheessa oli unohtunut että Jeesus on sanonut että älköön toinen kätesi tietäkö mitä toinen tekee eli almut pitää antaa salassa. Tai eihän se mikään ihme tietysti ollut jos ei asiaa ajateltu, kun ei Raamattuakaan lukeneet parhaimmillaan kuin munkit ja papit.
Itse en näe mitään muuta oikeaa syytä tehdä hyvää kuin nimenomaan se että se on oikein, ja oikein on myös se että jättää pahan tekemättä jos voi. Ei Jumala voi olla niin pieni ja mitätön että sitä/häntä voi pyöritellä pikkusormensa ympärille sen mukaan miten sattuu käyttäytymään.
Uskoisin ettei Jeesuskaan diggaillut teeskentelemistä. Sitä että esiintyy oikein käyttäytyvänä, oikein uskovana, oikein-mitä-hyvänsä kun samaan aikaan sydämessään vähät välittää siitä miten lähimmäisillä menee ja näin päin pois, kunhan pitää muodon vuoksi esittää hyvää että on sitten se etupenkki temppelissä oman perheen käytössä ja muuta tällaista ulkokultaista.
Mielenkiintoinen kysymys on että mitäs jos ei vaan tunne mitään sisällään yhtään mitään tai ketään kohtaan? Tällaisiakin ihmisiä on; tila tietenkin on sairas ja epänormaali ja kenties monen tekijän summa. Silloin kai koko elämä menee yrittäessä hahmottaa että miten ihmiselämä _kuuluisi_ elää, kun ei itse yhtään spontaanisti pysty jakamaan toisille tärkeitä tuntemuksia kuten rakkaus jotakuta kohtaan, halu varjella lajitovereita - edes omia lapsiaan yms.
>>Mielenkiintoinen kysymys on että mitäs jos ei vaan tunne mitään sisällään yhtään mitään tai ketään kohtaan?
Mut ku mää en järin halua avautua netissä henkilökohtaisesta elämästäni, sitäkin pitäisi kunnioittaa. En sillä suinkaan osoita luottamuksen puutetta toisia kohtaan. Välineen ehdoilla mennään.
Ja pitää ehdottomasti aina muistaa näin netissä, ettei voi tietää, mitä kaikkea itse kullakin on taustallaan, eikä olla vaatimassa toisilta henkilökohtaisista asioista kertomista.
Itse taasen katson, että ev.lut on menossa huonoon suuntaan: jokaiselle jotakin ei ole raamatullisen sanoman henkeä, joten kirkkoakin voisi kutsua lahkoksi.
Itse koen olevani yksilöllinen hyvinkin. Koskaan, edes nuoruudessa, en mennyt lauman mukana, ei ollut idoleita, ei laulajien, näyttelijöiden tai muiden kuuluisuuksien kuvia seinällä, en fanittanut ketään. Musiikillisesti ei siis mitään ehdotonta must'ia, jossain vaiheessa kiehtoi jazz ja siitä nimenomaan älyllisesti haastava moderni jazz. SItten tuli uskonvuodet ja ymmärrys, ettei kaikki musiikki ole tervettä meidän hengellemme. Itsenäisyys ja riippumattomuus on ollut aina vahvana piirteenä sielussain. Aina heikomman puolella, ei niiden vahvojen ja äänekkäiden.
En siis ymmärrä karmistien tai ateistien kuvitelmaa siitä, että kristitty tarvitsee jonkun henkiolennon, jota palvoa. En ole tarvinnut idoleita, en maallisia enkä taivaallisia, joita palvoa. Kristityksi tulemisessa on kyse ihan muusta ja itselläni se oli hirvittävästä sisäisestä tyhjyydestä poispääsemistä. Osoittaahan esim. juuri musiikillinen fanitus ihmisissä palvomisen tarvetta, ja on nurinkurista, että ateistit ja karmistit niin helposti syyttävät kristittyjä siitä, vaikka itsekin palvovat ihmisidoleita.
Noista eri seurakunnista. Ei kaikki suinkaan ole pirun metkuja, kyllä monissa on taustalla ihan Jumalan vaikutusta. Kun historiassa on tullut herätyksen aaltoja, ihmisiä on tullut runsaasti uskoon ja olemassa olevat seurakunnat ei välttämättä ole kyenneet vastaamaan tähän hengelliseen haasteeseen, on perustettu uusia seurakuntia. Tietty onhan niissä sellaisiakin, jotka on syntyneet inhimillisten kiistojen seurauksena. Itselleni ei ole merkitystä niinkään, missä srk:ssa joku on, kunhan on opillisesti terveessä yhteisössä, pienet opilliset korostuseroavuudet eivät saa olla kiistojen aihe.
No, ei tietenkään tartte alkaa ihan kaikkea elämästään kertomaan. Ihan vaan joitain perusjuttuja olis kiva tietää ihmisestä, jonka kanssa oikein täällä keskustelee. Sellaisia asioita, kuten ikä ja sukupuoli. Ja vähän jotain siitäkin miksi uskoo, niin kuin uskoo? Jonkun uskovan kohdalla olis vielä tietää mihin seurakuntaan, kirkkoon, tai lahkoon tämä kuuluu?
Meikäläinen uskoo reinkarnaatioon lähinnä siitä syystä, että se on niin mielenkiintoinen asia. On mielestäni todella tylsää ajatella, että on vain tämä yksi mitätön elämä täällä ja that's it! Miksi tänne edes viitsii syntyä mokomalle pallolle? Eihän tänne kertakaikkiaan kannata syntyä! Mitä täällä yhdessä elämässä ehtii edes oppia? Moni ei tunnu oppivan yhtään mitään! Täysin turha ja paska reissu! :/
Ja meikäläisellä on kuitenkin ollut aika hyvä elämä. Koen oppineeni täällä yhtä sun toista. Monella ei ole samaa mahdollisuutta. Kyllä tuntuu todella pahalta monen ihmisen, tai pitäskö sanoa sielun, puolesta joilla on ollut paskamainen elämä, ja joilla ei ollut koskaan mitään mahdollisuutta "pelastua".
Ollaan sitten oltu aika samanlaisia nuorina? En mäkään ollut kuten muut ja sain siitä joskus vähän kärsiä. En ole koskaan ollut kiinnostunut ns. sekoilusta. Olen kyllä erittäin sosiaalinen, mutta inhoan kaikenlaista laumasieluisuutta. Ja minusta on kiva hauskuuttaa muita ihmisiä. Tai kertoa juttuja niille.
Jotkut sanovat, että se on vain sitä sielun "vanhuutta". Monia edellisiä elämiä olisi jo takanamme. Onhan se ihan loogistakin, että kokenut sielu inhoaa kaikkea ihmismielen paskaa, kun se on joutunut kaiken senkin nielemään ed. elämissään. Hän haluaakin jo irtisanoutua siitä kaikesta ja joutuu usein siksi vähän yksin ja välillä jopa syrjityksikin, koska on niin "erilainen". Tosin tämä maailmahan on täynnä sielunveljiämme ja -siskojamme! Meidän pitää vain löytää heidät.
Ja täältä netistä voimme heitäkin löytää. Esim. mulla ja Quadeshalla on paljon yhteistä. Enkä sitä tietäis ,jos hän ei olis niin avoin kuin on. Mielestäni hän ei kuitenkaan tyrkytä itseään täällä kenellekään. Meikäläinen taas sortuu aina välillä ylikorostamaan itseäni. Minkäs sille mahdan kun olen tällainen "synnynnäinen johtajasielu"? Se vaan tulee aina välillä täälläkin esille.
Itse yritän välttää mahdollisimman paljon sitä, että kuvittelisin omaavani hienoja menneitä elämiä. Koitan myös välttää sitä, että kuvittelisin niiden olleen ääripaskojakin. Joskus kyllä tuntuu siltä, että en ole ihan tavanomainen sielu? Onko ne sielutkin siis jotenkin erilaisia? Musta tuntuu, että on! Tosin nekin taitaa kasvaa jokaisen kokemuksen myötä. Ehkä ne tulee kirkkaammiksi ja kauniimmiksi tai jotain? Ja ehkä se onkin se "palkinto" miksi me tänne synnymme kokemaan kaikkea kamalaakin? Tullaksemme kauniimmiksi sieluiksi.
Ja ne kokeneimmat sieluthan täällä aina asettuu heikommankin puolelle.
Mä taas pääsin tuosta "hirvittävästä tyhjyydestä" vähän erilailla eroon. Olen kerran yrittänyt tappaa itseni ja se oli äärimmäisen nöyryyttävä kokemus. Tää on ehkä vähän liian paljastavaa, mutta olkoon! Tunsin, että koko ihmiskunta ja Jumalakin vihaa mua aivan järjettömästi ja pakkohan siinä oli sitten tappaa itseni. Se oli tietenkin täysin typerä ajatus. Vaikka olisin, tai olisin ollut kuka tahansa ihminen! Vaikka mädin koskaan maan päällä kulkenut ihminen! Eihän Jumala vihaa ketään! Eikä vihaa moni ihminenkään.
Meikäläisen "pelastikin" rakkaus tätä maailmaa ja Jumalaa kohtaan. Olen koko ikäni etsinyt Jumalaa ja koen hänet jopa löytäneeni. Löydän hänet joka päivästä jonka täällä elän! Enkä välitä siitä mitä mulle täällä tapahtuu! Muistelen vaikka jotain Jobiakin. Joskus "shit happens" sellaisellekin, joka ei sitä ansaitse.
Tietenkin jotkin tulee mulle joskus sanomaan, että en usko oikealla tavalla Jumalaan ja muuta sellaista. Se on mulle täysin yhdentekevä väite. Varjelkoot mustasukkaisesti Jumalaansa. Jotenkin tuntuu, että olen kuitenkin paljon heitä onnellisempi "väärässä" uskossani.
Arvasin vähän kyllä ennalta tuon, että et diggaa ihan kaikkea kirkossamme. Mitäs siitä, vaikka yksityiskohdissa vähän metsään mennäänkin, kunhan perille päästään. Jotenkin näinhän se katolinen kirkkokin on puolutellut ylilyöntejään. Ehkä täydellistä seurakuntaa ei vaan voi edes maan päälle perustaa? Ei ainakaan kovinkaan pitkäksi aikaa. Ja sitten tuleekin niitä uusia suuntauksia ja parempia tuulia.
Sähän olit se nainen? Olenkin sotkenut sinut ja sen yhden miehen toisiinne. Vähän hassua. Sulla on kyllä kaunis sielu! ;) Uskoisitko, jos sen sulle kerron? ;)
jospa yritän omalta osaltani selittää sitä miksi koen että on olemassa Jeesus Fan Club ja miksi se ärsyttää. Ehkä olen jo niin montakin kertaa tehnyt, mene tiedä kun tulee samoja juttuja toistettua vuosikaudet, kumminkin.
Juuri tuon sisäisen tyhjyyden täyttäminen jollakin ihmisolennolla ihmetyttää. Ja se että sitä olentoa aletaan tuputtaa toisillekin on se mikä ärsyttää. Jos puhelet niitä näitä omasta katsomuksestasi, niin tulee aina vähintään yksi tuputtaja paikalle. Suhtaudun toisinaan turhautuneesti ja ehkä kiukkuisestikin loputtomaan Jeesus-tuputukseen koska se on aina sitä yhtä ja samaa. Jeesus kuoli syntiemme takia ja blaa blaa blaa. Kun se homma ei siitä ETENE mitenkään...!
Mielestäni hengellisyydessä pitää tapahtua jonkinlaista kehitystä ja kasvua - juuri niitä asioita mitkä ilmeisesti puolestaan "karmisteissa" ällöttävät? Mutta kun mikään asia elämässä ei pysähdy, koko elämä ei pysähdy, niin minä en pysty käsittämään minkä vuoksi pitää pysähtyä johonkuhun tiettyyn guruun ja siinä sitä sitten olla möllötetään.
Puhuit musiikista ja siitä tulee helposti oivia esimerkkejä mieleen. Olen tykännyt milloin mistäkin laulajasta tai bändistä, mutta aina jonkin ajan päästä nämä starat jotenkin itsestään häipyvät taustalle päivittäisestä elämänmenosta, niin ettei heitä jaksakaan kuunnella päivät pääksytysten. Harvemmin jaksan edes kiinnostua kauheammin muusikon henk.koht. elämästä; ehkä tulee jotain syntymäpäiviä tarkkailtua että saa aurinkomerkin (>astrologia) tietoon, mutta muuten ei nuo äitiydet, isyydet, kumppanit, asuinpaikat jne. kovinkaan kiinnosta, tai korkeintaan parin tietyn tyypin suhteen. Ehkä totaalinen fanitus on siis vain niin kauhean vierasta etten tajua siitä tarpeeksi? Okei, jotkut tietyt kirjat tai kirjailijat tuon hyvin usein keskusteluun mukaan, mutta kun aikaa kuluu ja vuosia vierähtää niin heidänkin merkityksensä laimenee sitä mukaa kun luen uusia kirjoja ja tutustun muihin juttuihin ja teorioihin. Tiedepeikot ovat sitä mieltä että tulisi lukea muustakin kuin Atlantiksesta, ja onhan se ihan hyödyllistä juu...
Peruspiirteittäin katsoisin tietävän yhtä sun toista melkein kaikista uskonnoista, mutta se miksi kaiketi täällä helposti k-uskovaisten taholta koetaan että "vääristelen" k-uskoa ei ole mitään muuta kuin sitä että minähän EN siihen usko. Joten tutkin muita selityksiä ja mahdollisuuksia, ja joskus kun oikein alkaa se Jeesus-tuputus (ainoa oikea usko joka muka saa ihmisellä olla?!) ottaa päähän niin sitten tulee tietysti kuvailtua niitä irvokkaimpia piirteitä mitä siitä uskosta saa. Kuten verikekkerit ja sen sellaista. Mutta jos puhun Jeesuksen vaimosta, niin se ei ole pilkkaa, vaan puoleltani teoreettista pyörittelyä ja toisaalta oikeastaan aika Jeesus-myönteistäkin ajattelua, koska minusta olisi huitsin hienoa jos aikanaan omaa versiotaan Hengestä ovat opettaneet niin Jeesus kuin Maria Magdaleena YHDESSÄ, mutta tämä nutipäinen ihmiskunta on huolinut vain sen Jeesuksen version kun naisia ei ole siihen(kään) aikaan arvostettu. Rajatieteen kentällä taitaakin olla aika paljon jo ihmisiä jotka ovat valmiita näkemään MM:n Jumalattaren Tyttärenä siinä missä Jeesuksen Jumalan Poikana. Ehkä se voi kuulostaa keinotekoiselta, mutta miltä se sitten kuulostaa että Jumala otti Maan päälle yhden inkarnaation ja se oli miehen kehossa, vain? Minun korvissani: pahalta. Ei se miessukupuoli niin ihana ja ihmeellinen tosiaankaan ole. Vai pitäisikö ajatella että koska miessukupuoli oli syntisempi, niin Jumalan piti syntyä siihen puhdistaakseen sitä?
No, se meni taas vähän sivuraiteelle, mutta kyllä helposti tulee sellainen näkemys että jos haluaa fanittaa Jeesusta Jumalana, niin haluaa ennenkaikkea saada turvaa ja rakkautta, mutta ei edetä eteenpäin. Itämaisiin oppeihin, rajatieteen, teosofiaan ja sen sellaiseen valitettavasti kuuluu ajatus siitä että pahnoilleen ei jäädä makaamaan, tai paha perii. Ei nyt välttämättä joku Saatana ja silleen, mutta jos yrittää ikäänkuin väkisin tarrata johonkin asiaan kiinni, oli se sitten oma fyysinen keho, omaisuus, joku tietty ihminen josta ei halua luopua jne. niin se ei ole hyväksi sielulle. En nyt tarkoita etteikö itsellänikin olisi vaikka mitä omassa päässä taottuja kahleita jotka kytkevät kaikenlaisiin asioihin ja olen erittäin haluton ikinä luopumaan yhtään mistään, koen vain asian niin että ei ole olemassa mitään sellaista mihin voi pysähtyä ja se on siinä.
Kaiken kaikkiaan: ehkä sitä ei vaan tajua joidenkin tai kaikkienkaan ihmisten erilaisia pyrkimyksiä. Keskustelemisen koen ajoittain to-del-la turhauttavana koska se menee helposti sellaiselle tasolle että jankutetaan vaan sitä "omaa kivaa" ja mahdollisesti ylimieliseenkin tyyliin. Joskus tuntuu melkein siltä että ehkä meidän jokaisen omalla tavallamme ja suuntauksella uskovien pitäisi olla kuin radioasemia että kälätämme sitä omaamme tuutin täydeltä, mutta emme reagoi toistemme juttuihin, niin eipähän tule mitään skismaakaan. :P
Keskustellahan voi muistakin kuin uskon asioista.
Syntyminen tänne on Jumalan luomisvoiman osoitus. Synti tuli ja sotki suunnitelmia, mutta ei lopullisesti. Elämme ennallistamisen aikakautta, tämän elämän ei kuulukaan olla oikeudenmukainen, se ei voi ollakaan sitä ihmisen epätäydellisyyden vuoksi. Palkinto tulee vasta tulevassa elämässä eli taivaassa: ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Mieluummin odotan tulevaisuudessa tapahtuvaa oikeudenmukaisuutta kuin eläisin tässä elämässä ns. hyvän ja aineellisesti rikkaan elämän. Ei tämän lyhyen elämän kiemuroihin kannata jäädä pyöriskelemään, se mikä meitä odottaa tulevaisuudessa, on triljoona kertaa parempaa kuin usean kerran eläminen tässä samassa synnin pesässä. Ei tunnu uskottavalta, että monet elämät voisi tuottaa parempaa jälkeä.
Me saamme opiskella tulevaisuudessa, älä sitä sure. Emme tarvitse monia elämiä siihen, koska se olisi samaa kuin käydä aina sama ekaluokka uudelleen ja uudelleen. On parempi antaa Jumalan ennallistaa meidät ja tehdä meistä täydellisiä taivasta varten ja sitten, niin siitä vasta alkaakin opiskelut, kun mikään ei estä henkistä kapasiteettiamme! Sitä kannattaa odottaa. Itseäni ei kiinnosta pätkääkään tulla tänne elämään uudelleen tätä samaa kitkutusta ja katkutusta syntikuorman kahleissa tietäen, että parempaakin on tulossa.
Minusta on jotenkin kummallista hakea edellisistä elämistään syitä luonteenpiirteilleen, kun ihminenhän perii vanhemmiltaan luonteensa. Esim. itse olen tullut äitiini, ulkonäköni, käytökseni, ilmeeni, eleeni, on samanlaista kuin hänellä. Jopa tunnen sisälläni välillä olevani kuin äitini! Lisäksi luonteeseeni on vaikuttanut tietysti ulkoiset olosuhteet elämässäni, koettu kärsimys ym. Eli ei tartte kaukaa hakea luonteenpiirteitäni.
Täydellistä seurakuntaa ei todellakaan ole, vielä.
Minua kiehtoo tavattomasti se aika, kun Jeesus hallitsee kuninkaana täällä. Minkälainen esim. maailmantalous tulee olemaan, ainakin pörssit ja keinottelut rahalla ovat kadonneet.
>Sulla on kyllä kaunis sielu! ;) Uskoisitko, jos sen sulle kerron?>
Enpä taida kun sen ite tiijän paree. Äiteeltäni olen sen perinyt, itselläni ei ole siihen osaa ei arpakuution syrjääkään.
Vasta taivaassa olemme kauniita sieluja kaikki ja meillä on yhtä ihana ääni kuin Hayleylla :)
http://www.youtube.com/watch?v=iA9SODrrQwU&feature=related
Pakostikin tuosta tulee ajatuksia mieleen, vaikka tyrkytinkin jo näkemystä että ehkä ei kannata edes yrittää keskustella (uskovaisten ja minun). Mutta jos tykkäät ettei mieltänsä saa muuttaa (itsellänihän se voi muuttua vaikka päivittäin), niin ei sinun näitä höpinöitäni tarvitse lukea tai kommentoida. ;)
Enivei kummiskin! Miksi jokainen elämä tällä tasolla olisi nimenomaan ekan luokan elämä? Entä jos kehitystä kuitenkin tapahtuu? Emmehän me opi lukemaankaan hetkessä, tai ainakaan minä en oppinut. Huolimatta siitä millainen verbalisti hyvänsä kuvittelisinkin olevani, aapinen tuli käytyä ihan normaaliin tapaan läpi enkä ollut mikään ihmelapsi aikoinani! Jos yksi elämä = yksi oppitunti, ei ole mitenkään ihme että pitää elämää elämästä päästyään. Jos jää junnaamaan jotain yhtä ja samaa kuviota, niin tottakai se tuntuu että polkee paikoillaan. Mutta en jaksa uskoa että yksikään sielu on niin PÖLLÖ että jämähtää ikuisesti johonkin tiettyyn juttuun. Vaikkapa seksihimoihin, se kun tuntuu olevan aika monelle paha paikka.
Itselleni on vaikea uskoa että yksi ainoa elämä riittäisi mihinkään. Jos Jumala on luonut meidät, niin miksei luonut yksintein niin valmiiksi että ei tarvitse elää tätä yhtäkään elämää, kun tämä tuntuu monelle olevan niin vaikea että jää kaikki pahasti kesken vielä kuolemankin porteilla. Se miksen ymmärrä yhden elämän systeemiä johtuu siitä että en pidä keskeneräisyyksistä enkä siitä että keskenkasvuiset saisivat jonkun taivaspalkinnon, tai yhtään mitään papukaijamerkkiä tahi prenikkaa että nyt kun elit elämän niin olet jotakin saavuttanut. Jotkut saavuttavat, useimmat eivät. En nyt vitsaakaan halua kenellekään annettavan tyyliin ruoja rutjake kun elit elämäsi päin hittoa, mutta rangaistustenkin suhteen olisi kohtuutonta asettaa ihminen ikuisuuksista ikuisuuksiin sille tahi tälle tolalle sen mukaan miten hän sattui elämään 1 - 120 vuotta fyysisellä tasolla. Tai vähemmän aikaa - mitenkähän keskenmenoksi päätyneet sikiöt arvosteltaisiin?
Itse en koe äkkipikaisuuteni ja äreyteni osalta tulleeni vanhempiini. Enkä ehkä henkisten mielenkiintojenikaan suhteen, ellen sitten hivenen isääni - paitsi että katson tietenkin että sieluissamme on tietynlainen samanlainen piirre, eikä niin että olen hänen keholtaan eli sukusoluiltaan "perinyt" sitä tai tätä mitä tulee mieleeni. Kehoni tietenkin on silmikoitunut vanhemmistani.
Juuri viime yönä näin taas kerran unta niin rasittavista asioista etten valitettavasti pysty selittämään niitä muulla kuin edellisellä (veemäisellä) elämällä. Noissa tietyntyyppisissä unissa kun ei ole mitään yhtymäkohtaa nykyiseen elämääni eikä perheeseeni. Mutta en ala tähän yksityiskohtia latelemaan, kun on enemmän arvoituksia kuin kysymyksiä siitä mitä oikeasti tapahtui.
Ookei, tiedän että minun kannattaisi pikkuhiljaa vain hilpaista hiiteen tältä palstalta, sillä pääsyy täällä pyörimiselleni on kuitenkin nettiaddiktio ja ajantappovimma. Älkää nyt kukaan vaan sanoko enää mitään sellaista mistä tulee jotain ideoita... :P
On se kuitenkin jännä miten erilaisia me ihmiset voimme olla. Joskus tuntuu että niin mitätöntä asiaa, tai sen puoleen suurtakaan, ei olekaan missä emme kaikki kykenisi esittämään eriävän mielipiteen.
Mitä pahaa siinä on, jos ihminen löytää yhteyden luojaansa? Tuntuu kuin se olisi jotenkin arveluttavaa, ei sellaista saa tehdä, pitää löytää oman itsen sisimmästä ratkaisu kaikkiin elämän ongelmiin. Ihmettelet kristittyä, joka sisikuntansa jollakin ihmisolennolla täyttää. No yhtä laillahan sitä turvautuu henkilöön (siis itseensä) se, joka sisikuntaansa kaivelee ja sieltä löytää yhteyden mihin sitten luulee löytävänsä ja millä nimellä nyt sitten sitä kutsuukin. 8-O
En minä ole tyhjyyttäni millään ihmisolennolla täyttänyt. Jumalan voima on se, jolla tyhjyys täyttyy ja ihminen tulee siksi, miksi hänet on luotukin. Miksi vajavuuttaan ei saa lähteä paikkaamaan täydellisyydellä?
Evankeliumi ei muutu, se on sama aina ja ikuisesti. Sen ei tulekaan muuttua. Mutta me ihmiset, me muutumme tai meidän pitää muuttua evankeliumin voimasta. Kristittyä irrotetaan koko ajan tämän maailman asioista, jotka alkaa menettää merkitystään. On väärinymmärtämistä olettaa, että kristityn ei tarvitse tehdä enää mitään. Ei kristitty vähällä pääse, Jumalan pyrkimys on kasvattaa meitä, useimmiten kärsimyksen kautta. Kyllä homma etenee, kunhan ensin ihminen uskaltaa astua pelastuksen tielle. Olenhan minäkin usein tuonut esiin kristityn kasvun, mutta ei se vaan näytä tuottavan kasvun ihmettä eli ymmärrystä. Jeesus on viinipuu, me oksia. Jos emme pysy puussa, kuivumme ja Hän hakkaa meidät pois. Siksi se Jeesus on tärkeä "guru". Hän on elämän lähde, josta henkemme elää. Ei ihminen elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Sana on siis tavattoman tärkeä.
Enpä sanoisi että vääristelysyytökset tulee siitä, ettet usko samoin kuin kristityt, kyllä niin sinun kuin monen muunkin palstalle kirjoittavan kirjoituksissa on selkeitä vääristyneitä käsityksiä kristinuskosta. Tuo käsityksesi Jeesuksen ja Maria Magdalenan kimppaolemisesta siksi, että naista on kohdeltu vähempiarvoisena, on kummallista, koska Jeesushan toi uudenlaisen kunnioittavan suhtautumisen naiseen. Nainen ja mies ovat luomisen jäljiltä tasa-arvoisia vaikkakin heillä on eri tehtävät. Nainen ja mies ovat puutteellisia yksinään, mutta heidän puutteensa täydentyy toisen sukupuolen piirteillä. Kun Raamattu sanoo miestä perheenpääksi, se ei tarkoita naisen alistamista, vaikka se siksi käsitetäänkin, virheellisesti tietty. Miehen luonne soveltuu paremmin perheen elättäjäksi. Jos molemmat perheessä alkavat kilpailla johtajuudesta, siitähän ei hyvää seuraa. Luonnossa eläinkunnassakin on aina laumanjohtaja, jotta elämä sujuisi. Miksi pitää kilpailla sukupuolten ominaisuuksilla? Jos Jumala olisi lähettänyt naisen pelastajaksi, sitten naristaisiin siitä, että miehiä sorsitaan!
Näin kristityn näkövinkkelistä teoretisointi Jeesuksen muunlaisesta tehtävästä ei ole tietenkään relevanttia. Miksi alkaa edes keskustelupalstalla pohdiskelemaan Hänen suhteestaan Maria Magdalenaan, kun siitä ei Raamattu kerro eikä se edes ole järkeenkäyvää sen näkemyksen kanssa, jonka uudestisyntynyt saa Raamatun opetuksesta. Kun Jeesus itse "tuputti" ainoaa oikeaa uskoa, seuraajansa tietysti käyttäytyvät samoin. No, en nyt tarkoita suoranaisesti, että pitää suut silmät täyteen joka käänteessä tarjota pelastusta sellaiselle, joka ei ole siihen valmis. Mutta tällaisella keskustelupalstalla jutut nyt vaan kääntyy itse kunkin omiin käsityksiin. Pitää vaan lakata lukemasta tiettyjen kirjoittajien viestit, jos tympii. Niin olen itse tehnyt.
Turvan ja rakkauden saaminen Jeesukselta ei merkitse seisovaan veteen jumittautumista. Mistä tuommoinen käsitys oikein kumpuaa? Edetään edetään etiäpäin, hengen hetelmiä pitäisi näkyä kristityn elämässä: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Tuo musiikin fanitus kuuluukin kait enemmän nuoruusiän kuvioihin, vaikka onhan niitä aikuisiakin, jotka kulkevat suosikkilaulajiensa keikoilla vuodesta toiseen.
Näin käy, jos kristitty turvautuu vääriin asioihin. Ei meitä vähällä päästetä. :)
http://www.youtube.com/watch?v=SvB-Dohfv-0&feature=related
Luulenpa ettei nämäkään sanat aukaise lukkoja ymmärryksesi tieltä, joten laitanpa musiikkia, jolla on ehkä suorempi tie sisimpään sieluun, jossa se kuuluisa Jumalan mentävä aukko sijaitsee. :)
Reivaa torjunta hetkeksi takavasemmalle ja anna sanojen ja musiikin koskettaa sieluasi, sitä pientä lasta (ellei tää nyt sitten oksennusrefleksiä aiheuta).
http://www.youtube.com/watch?v=qJUceXahOAg&feature=related
Ei tuo nyt niin rankkaa musaa ollut että yrjöt lentäisi. (Se lentäisi kai jos olisi letinheilutusmusaa ja tulisi huono olo kunnolla kaalia vispattua - tosin en niskahartiaseudun vaivojen vuoksi moista kyllä harrastaisikaan.)
Voisi tietty sitä ihmetellä että ovatko sinkkunaiset sitten jotenkin päättömiä, mutta nuo perheenpää-sepustuksethan taitavat olla enempi sitä Paavalin kamaa (jos hänenkään, koska kuten olen lueskellut niin on mahdollista että osa kirjeistä on hänen nimissään kirjoitettu).
Ihan kiva jos nuo mainitsemasi seikat
>rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä
alkavat korostua uskovan elämässä. Valitettavasti en vain ole sitä jokaisen uskovaisen kohdalla havainnut. Netissä kaikkein vähiten lempeyttä ja itsehillintää, mutta tämähän toki onkin sellainen media että tänne hakeutuvat ne jotka eivät muualla pärjää (kuten minä).
Mua vaan harmittaa vaikkapa nää pikku vauvat, jotka jossain Afrikassa kuolevat nälkään, tai ne nuoret miehet, vielä poikaset lähetetään sotiin kuolemaan. Eivät he ehdi elää täällä edes yhtä kunnollista elämää. Ja oishan sekin varsin kummallista, tosin hyvin hellämielistä ajattelua, että nämä ihmisparat pääsisivät heti taivaaseen.
Mutta olipas sulta mainospuhe taivaan iloista! ;)
En tiedä haluaisinko edes olla ikuisesti siellä taivaassa? Haasteet on täällä maan päällä varmasti paljon kovemmat ja kasvukin sen mukaista. Eivät kaikki tietenkään kasva haasteista, mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin. On täällä kuitenkin kaikenlaista ihmeteltävää ja tekemistä sellaiselle, joka on kaikesta sellaisesta kiinnostunut. Tuntuu vähän siltä, että moni ihminen ei ymmärrä ollenkaan miten ihmeellinen paikka tämä maailma voi parhaimmillaan kuitenkin olla? On vähän hassua, että mitä vauraammassa yhteiskunnassa elämme, sitä enemmän valitamme kaikista pikkuasioista. Tämän saman asian totesi tässä jokin aika sitten televisiossa eräs Afkanistanissa palvellut suomalainen rauhanturvaaja.
Musta tollaset jutut, että "tulevaisuudessa Jumala korvaa kaikki kärsimyksemme siellä taivaassa ziljoona kertasesti" tuntuu jotenkin ihan hupsuilta. Varmaan toki hyvin helpottavaa ajatella tuolla tavoin? Ei tartte mennä vähän monimutkaisiin juttuihin joista taas esim. meikäläinen aikalailla diggailee. En jaksa odotella sitä, että kyllä siellä taivaassa sitten kaikki selvenee. Haluankin ottaa siitä selvää jo täällä maan päällä.
Mulla on sellanen käsitys, että jos ihminen vain haluaa tietää jotain oikein kovasti, niin senhän myös saa tietää. Kolkuttavalle avataan ja sillai...
Ihan arkisista asioistahan oppii kaikki suuretkin viisaudet. Ei siihen tarvita mitään sen ihmeempää. Ei tartte opiskella missään hienoissa opistoissa, eikä mitään ihmeempää, jos haluaa viisastua. Jokainen kykenee siihen ihan elämällä omaa vaatimatonta, arkista elämäänsä. Ihmiset tietenkin juoksentelee ympäriinsä kaikissa hienoissa jutuissaan ollakseen parempia ihmisiä. Se on mielestäni hiukan houkkamaista. Ihmisen pitää ennemmin pysähtyä tutkimaan itseään, kuin juosta itseään pakoon. Helpommin tietenkin sanottu, kuin tehty!
Reinkarnaatioon uskovana ajattelen tietenkin, että mitään kiirettä ei ole olemassakaan. Ei meidän tarvitse oikeasti "pelastua" yhtään miltään. Voidaanhan sitä toki kehitellä kaikenmaailman systeemejä, teologioita sun muita, jotta ihmisillä olis jotain oikein "hienoa" mihin tarttua. Mutta ei nekään pidemmän päälle enää auta ihmistä yhtään eteenpäin. Joskus käy ihan päinvastoin.
Tietysti nuorten täytyy ensin opetella lähinnä teoriaa kaikesta. Elämänkokemus sitten joko vahvistaa tai kumoaa tuota teoriaa. Nuoret leveileekin usein teoriatuntemuksellaan. Se on vain heidän tapansa osoittaa se, että he tietävät jostain jotain.
>>Me saamme opiskella tulevaisuudessa, älä sitä sure. Emme tarvitse monia elämiä siihen, koska se olisi samaa kuin käydä aina sama ekaluokka uudelleen ja uudelleen.
Ja tietenkin matkimme omien vanhempiemme tapoja ja tyyliäkin. Meikäläinen ei kuulemma kuitenkaan ole tullut juuri kehenkään suvustamme. Olen ollut jo ihan lapsesta "oman tieni kulkija". Tehnyt asioita joista vanhempani eivät ole olleet juuri ollenkaan kiinnostuneita. Rohkenen siis olla hieman eri mieltä tuosta, että kaikki on vain vanhemmiltamme perittyä. Ehkä ne onkin vähän mua "nuorempia" sieluja? Näinkin se siis välillä täällä menee. Kauttamme voikin tänne syntyä itseämme paljon kehittyneempi sielu. Itsekin toivoisin, että omat muksuni olis mua kehittyneempiä sieluja. Ja hyvin helppojahan ne onkin tähän asti olleetkin. Suorastaan pelottavan helppoja! 8-0
Tuo vähän mua ihmetyttää kyllä kun toivot, että Jeesus tulisi hallitsemaan kaikkea, jopa koko maailmantaloutta. Se vaatis kyllä aikamoisen uudelleen organisoinnin kaikessa. Tulevaisuus voi toki mullistaa täällä kaiken nykyisen. Teknologiakin syrjäyttää vanhan jaon rikkaisiin ja köyhiin. Ehkä tulevaisuudessa kaikilla onkin niin paljon kaikkea, että kukaan ei ole enää muita rikkaampi? Näin sen vaan näkisin. Onhan tää nykyinen "talousfasismi" jotain aivan uskomatonta! Etten sanoisi suorastaan saatanallista? :/
Ehkä äitis onkin vaan yksi sielunkumppanisi kun koet sielusikin häneltä perineesi? Ne onkin aika mielenkiintoisia juttuja! Mutta kyllä täällä pärjää ihan hyvin mitään henkeviä miettimättäkin. Mä ainakin koen kuitenkin nää jutut todella kiehtovina. Eipä pääse se "hirvittävä tyhjyyskään" enää paljoa kiusaamaan...
;)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antoine_Lavoisier
Lavoisier kuulema tutkiskeli aineen häviämättömyyttä.
Kuulostaakohan tämä aivan oudolta, mutta minulle joskus tulee mieleen että mitä jos koko olemassaolo on tavallaan vertauskuva ja symboli jostakin "todellisemmasta" asiasta... Vähän kai samaan tyyliin kuin se vanha kreikkalainen idea että kaikki olemassaoleva olisikin vain jonkinlainen varjokuva todellisemmasta olemassaolevasta. Usein kun näkee unia ja kertoo niistä jollekulle, saa kuulla että se ja se unessa oli symboli ja vertauskuva ja tarkoittaa jotain tiettyä. Entä jos jokin tapahtuma elämässä on vertauskuva ja tarkoittaa jotain tiettyä?
Tarkoittaisiko materian ja energian häviämättömyys jotain tiettyä? Kuolemattomuutta...?
Maailma jossa nyt olet asuvanasi, ei ole sinun kotisi. Ja jossakin mielesi sopukoissa tiedät, että se on totta.
Miksi ihminen joka valitsee hyvän, päätyykin pahaan,koska se kuviteltu hyvä jonka hän valitsee, sisältääkin tuon pahan.
Miksi maailmassa,jossa hyvä voittaa pahan, niin tuo hyvä muuttuu valtaanpäästyään tuoksi pahaksi
Tämä kaikki on ihmiskunnan historiassa toistuvaa vuosituhannesta toiseen.
Miksi ihminen on ajatuksen syntymisen jälkeen kehittynyt teknologisesti huimaa vauhtia,mutta henkisesti hän
pyörii kehää, ja elää kärsimyksessä, tuskassa ja ahdistuksessa
Emmekö näe uskontojen ja aatteiden silmillä katsoessamme, mitä maailmassa todella tapahtuu
Tämä on juuri niitä kaikkein vaikeimpia asioita puhua sanoilla... Toisaalta fyysinen taso on vain väliaikainen olemassaolon muoto ja siten sitä ei todellakaan voi pitää oikeana kotina. Mutta toisaalta näkisin asian niinkin että me elävinä henkinä olemme väistämättä kokoajan myös Hengessä (kaikki henget integroiva voima jota voi nimittää vaikka Taoksi) läsnä, vaikka tietoisuutemme havainnointipiste ei tuota kokoajan tiedostakaan. Vertauskuvauksellisesti voisi sanoa että aivot ovat kokoajan päässä vaikkei niitä näekään - samoin on olemassa Henki, yksittäisien henkien kokonaisuus, vaikkei sitäkään näe.
Koska ajattelen että kaikki olennot ja mahdollisesti jopa planeetat, tähdet ja sen sellaiset ovat elossa, eläviä olentoja, niin ei oikein voi sanoa ettäkö Henki ei olisi TÄSSÄ JA NYT. Jos ajattelee että Henki on kaikessa kaikkialla kaikkena, niin silloin voi olla kotonaan tässä hetkessä.
Kun fyysinen ruumis, yksittäisen henki/sielu-kombinaation asunto, ei pysty enää ylläpitämään jännitettä joka on elämä, ruumis pitää hylätä. Silloin se hajoaa alkutekijöihinsä sillä tasolla mikä on kaikkein epähenkisin Hengen janalla, siis materiaa, mutta materiaakaan sinänsä en pitäisi kuolleena eli _hengettömänä_. Tämä sen vuoksi että ainehan on jatkuvaa atomien sisäistä ja ulkoista liikettä, eli kokoajan siinä tapahtuu jotain. Tarpeeksi monimutkainen materiakoostuma voi ottaa vastaan tietoisen koostuman eli sielun - herääkin kysymys voisiko jopa tietokone tahi robotti olla tietoisuuden astia eli keho mikäli se olisi tarpeeksi hienostunut kokoonpano? Minua tuo ajatus ei kammota, vaikka mietityttääkin monine siitä seuraavine kysymyksineen.
Materia jossa ei olisi rahtuakaan Henkeä on mielestäni mahdoton ajatuskin, mutta toisaalta Henki jossa ei olisi rahtuakaan materiaa on ehkä yhtä mahdoton myöskin. Jos koko universumi aikanaan rysähtää kasaan yhdeksi ainoaksi singulariteetiksi ja materian olemassaolo katoaa kaikkien luonnonlakienkin päättyessä jossakin täysin käsittämättömässä olotilassa, niin jonkinlainen materian "mahdollisuus" kaiketi kumminkin jäänee olemaan, josta sitten aikanaan voi taas saada alkunsa kokonainen uusi maailmankaikkeus.
Aivan samoin kuin yksittäinen henki voi aina jokaisen välitilavaiheen jälkeen saada uuden fyysisen ruumiin.
Taitaa tuo teosofia mitä nuorena tuli lueskeltua kuitenkin vaikuttaa aika paljon ajatuksiini, mutta miten vain. Siitäkin olen valikoinut mitä koen hyväksi pitää, ja jättänyt mistä en niin välitä. ;)
Ihminen on vissiin vähän tyhmä. Olen huomannut että joitakin asioita on todella kauhean vaikea oppia, ja onpa asioita joita en ole elämäni aikana oppinut ollenkaan - olen ennemmin luovuttanut suosiolla. Ehkä opin sitten joskus toiste. Kuten esim. autolla ajaminen. Jos tulevaisuudessa mitään autoja enää onkaan...
Mutta jos ajatellaan näitä moraalisempi juttuja kuten että miksi hyvä kääntyy ihmisessä pahaksi, niin joku jukuripäisyys siinä täytyy olla ettei mene oppi perille asti. Aina pitää kaikessa vänkyröidä vastaan; jos esim. tietää että on terveydelle pahaksi vetää pullaa niin että napa paukkuu, niin kumminkin vetää vaan ja sitten itkeä pärskyy että kuinka paha on olla sen pullan takia ja oman selkärangattomuutensa.
Tarvitaan varmaan kovasti elämiä ja joskus jotain suorastaan tylsämielistä toistoa elämästä toiseen. Itse ihmettelen omissa elämissäni parista viime kerrasta jäänyt mielikuvaa että siinä on tilanne jossa joku ihmisjoukko tekee jollekulle pahaa ja minun pitää sitä vierestä seurata. En vieläkään ymmärrä mitä siitä pitäisi oppia. En ole tainnut oppia kuin ihmisvihaa, eli en siis ole oppinut ajattelemaan että "anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät". Ehkä tuo tilanne joskus jotenkin avautuu minulle, tajuan vihdoin viimein mikä se on se kollektiivinen paine tuollaisissa lynkkausjutuissa ynnä muissa, tai siinä että on sellaisia paskiaisia jotka ovelasti johdattelevat kokonaisia joukkoja tekemään pahaa.
Vähän yksinkertaiset ihmiset usein tekevät pahaa sen vuoksi että he kuvittelevat tekevänsä hyvää. Jotkut ovat jopa hakanneet lapsiaan hyvyyden nimissä, pelänneet että lapsesta kasvaa paha jos siltä ei ota luuloja pois.
Kaikki tuo raskauttaa sydämen, mutta jostain syystä tämä maailma nyt vaan on tällainen "Siperia" jossa kaikki opitaan raskaimman kautta. Mielelläni ajattelisin että on myös maailmoja joissa opitaan leikiten ja iloiten, eikä rääkkäämällä ja rääkätyksi tulemalla.
Minua on kiehtonut ajatus, että maailmankaikkeutta ei ole.
Tänään kuljiessani tunsin voimakkaasti, kuinka kaikki ympärilläoleva on heijastusta itsestäni.
Olin kuin kaiken keskuksena. Aina kun katsoin jonnekkipäin katsoin itseäni, joten sanoin siinä itselleni, että tälläinen minä sitten olen.
Mutta tuoli ei ollut tuoli eikä auto ollut auto. Nämä totutut jotakin tarkoittavat sanat menettivät merkityksensä. Toki kaikki oli olemassaolevaa, mutta ajatuksen toisella puolen oli ettei tätä kaikkea oikeasti ole olemassa, vaan luotuja sopimuksia asioista ja esineistä kommunikaatiota varten, jotka ovat väliaikaisesti tässä prosessissa. Voisi ajatella, kun kuolen että silloin ne viimeistään lakkaavat olemasta.
Mutta tämä on nyt ainoastaan tässä hetkessä. Ajatus on jo vanha kokemus. Se tuli ja meni.
Olen myös huomannut, kuinka iso rooli kaikessa on anteeksianto.
Jos mikä, niin anteeksianto on kollegtiivinen teko Jumalassa.
Markuksen evankeliumissa kuvataan. Kun Jeesus oli sanonut: "Sinun syntisi annetaan anteeksi", hän sanoi myös: "Jotta tietäisit, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi." Hän ei tarkoittanut, että ainoastaan Hänellä on tuo valta, vaan että myös sinulla on sama valta. Etkö sinä olekkin Ihmisen Poika tällä tasolla? Todellisuudessa olet kumminki Kristus.
Ei tietenkään ole mtään sellaista kuin synti, eikä Jeesus antanut syntejä anteeksia tehdäkseen niistä todellisia. Hän ajatteli, että jokainen unessa oleva on yhtä viaton, koska kyse on vain unesta.
On vain yksi mieli. Ei ole potilasta.
Minulle tuollainen tunne että kaikki onkin oikeastaan jotain harhaa tai paremminkin unta tulee todella helposti. En aina pidä sitä kovin rakentavana ja myönteisenä tuntemuksena, koska pääasiassa tuntemus tulee sellaisessa muodossa että siinä erillisyyden kokemus on aika raskas. Erillisyyden kokemus kun on ollut vahvana oikeastaan syntymästäni asti, syystä mistä hyvänsä. Jo lapsena ajattelin joskus että mitä jos elämä on pelkkää näytelmää ja esim. äitinikään ei ole oikeasti äitini. Näin jonkin unenkin jossa äitini olikin oikeasti robotti (niihin aikoihin tv:stä tuli Slim John -niminen englanninkielen opetusohjelma joka oli sellainen jatkotarina androideista tms.)
Olen ajatellut kuolemaakin siltä kantilta että ehkä siinä loppuu viimeisetkin harhat siitä että olisi jokin yhteys kaikkiin muihin eläviin olentoihin, ehkä jokainen tietoisuus kuolemassa vaipuu omaan itseensä ja silloin tuonpuoleisessa saattaa olla entistäkin enemmän omaan tietoisuuteensa liittyvien elementtien "uhri". Tiibetiläisethän sanovat kuolleelle että kaikki jumalat ja demonit mitä näet ovat vain oman mielesi heijastuksia?
Voisi tietenkin ajatella myös niinpäin että mitä jos minä olenkin heijastusta maailmankaikkeudesta (siis sisällytän tähän kaikkeuteen muutakin kuin vain fyysiset objektit). Josko olen vain projisio jostakin joka on minua todellisempaa (Itse, Henki...)?
Tuo anteeksiannon kokemus tavallaan on tuttu siitä hetkestä kun päälle parikymppisenä spontaanisti päädyin toisenlaiseen tietoisuudentilaan jossa konkreettisesti tunsin olevani "kohotettu" (kokemuksen päätyessähän tunsin kuin olisin valunut sohvalla istuessani alemmas, takaisin fyysisen kehoni raameihin...) Kokemukseen olennaisena liittyi varmuus, ikään kuin jokin taho olisi sen minulle sanonut, että "mitään ongelmia ei ole". Varmastikin sana ongelma on itselleni tyypillinen määrite häiritsevistä asioista, joku toinen voisi ongelman tilaan käyttää juurikin sanaa "synti" tai "paha" tai mitä nyt kukakin kamalana pitää. Se että korkeammassa tietoisuudentilassa ensimmäinen kokemus on olemisen helppous, sen tiedostaminen että kaikki on kuin olla pitääkin ja kaikki pikkuasiat täällä maisella tasolla ovat periaatteessa yhdentekeviä toisesta vinkkelistä katsottuna on tavattoman lohdullista. Se tietoisuus jos pysyisi yllä niin elämä olisi kokonaan toisenlainen kokemus. Mutta ehkä se ei edes voi pysyä yllä. Hyvä olisi jos edes pystyisi säilyttämään muiston ja rakentamaan sille henkistä pääomaansa; muistamaan parhaimman ja pyhimmän hetkensä ja olemaan hämmentymättä materian maailmassa kaikkien vouhotusten ja hysterian keskellä.
Aivan olla, kuin kaiken yläpuolella mitä raskaasti tapahtuu näinä aikoina maapallolla.
Ikään kuin olla tarkkailijana, eikä olla mukana oravanpyörässä.
Jumala on puhunut ihmisille.
Hän ilmoitti itsensä.
Puhumalla tuhansille ja taas tuhansille juutalaisille autiomaassa Egyptin orjuudesta vapautettuaan heidät.
Ja pojassaan Jeesuksessa, itsessään.