Kyllä niin sapettaa lukea lehdistä herrojen tuloista. Miksi niitä täytyy esitellä koko kansalle? Että kehtaavatkin. Ei vois enempää kiinnostaa. Leveilevät rahoillaan ja osa suomen kansasta näkee nälkää, tuskailee millä maksaa vuokransa, laskunsa ja ruokansa. Minusta se on niin väärin kuin olla voi. Olen todella vihainen. Typerää toimintaa. Kansa tekee suurimmat ja raskaimmat työt, ja mitä tienaavat. Herrojen palkkoja sais pudottaa enemmän kuin puolella, että työtä tekevillekkin riittäisi.
Herrojen tulot
*ihmettelijä*
1269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
miljoonia,laiskuus vai lahjattomuus?
He tosin maksavat verojakin jopa tuhannen ns normaalin verran,lehdissä ei kenenkään palkkoja saisi julkaista,mutta se onkin jo kommunismia mistä tämä maa ei koskaan pääse eroon,ja sinun kaltaisista kateellisista.
ateistilta.:)
Että näemme keiden elämän täyttää ahneus ja toisten ilmaisella työllä rikastuminen. Kuten kaikki tietävät, rikkaat eivät anna mitään ilmaiseksi, vaan heidän verotulonsa ovat korvamerkittyjä ja sisältävät vaatimuksen, että niitä käytetään heidän bisneksiensä edistämishankkeisiin ja heidän luxusta tukevaan hyvinvointiinsa, ei tavallisten kuntalaisten todellisiin tarpeisiin, kuten vanhustenhoitoon tms
Siten kunnille olisi enemmän hyötyä aivan tavallisista veronmaksajista, joilta tulevia verotuloja myös käytettäisiin kuntalaisten hyvinvointiin. Rikkaat veronmaksajat muodostuvat lopulta vain taakaksi, kohtuuttomine vaatimuksineen.
Ja mitä kateuteen tulee, kannattaako kenenkään olla kateellinen ahneille ja itsekkäille, joilta puuttuu sydän ? Heillä on kova tarve tulkita ihmisten oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin tasaisemmin jakamisen vaatimukset kateudeksi, mutta siitähän ei tosiaan ole kysymys, vaan vääryyksien oikaisemisesta.
Toki se varsinainen syy löytyy valtiovallasta, joka on kävellyt Suomen Perustuslain ylitse ja kuuluisi siten Valtionoikeuteen.
hieman järjen käyttö vain.
eivät kuulu kenellekkään,sinun mielestä kaiketi pankkitilitkin saldotkin sasisivat olla yleisesti saatavilla.
Sen kun googlettais naapurin nimen ja tilin num))
Kohtuullinen palkka tehdystä työstä on OK.
Ahneet sosiopaatit ja psykopaatit haluaa perkeleesti rahaa.
Niinkuin raha toisi onnen!
Sairaita ovat!
pimität?
Taidat olla konna?
olen vain hakera,olen aina ollut;)
Niin... mikä estää tienaamasta? No, ensinnäkin se, että kakku on rajallinen siinäkin mielessä, että hyvät bisnekset - sellaiset, kun esimerkiksi oli Liliuksen- ovat vain harvojen ulottuvilla. Siihen tarvitaan poliittista 'soveliaisuutta', taustajoukkojen tukea, ja syntyperäistä avitusta.
Aina kun joku kehtaa muistuttaa tuloerojen kasvusta, epätasa-arvoisista lähtökohdista jne -silloin alkaa puhe kateellisuudesta. Keitä nämä etuoikeutettujen tukijat tällä palstalla oikein ovat? Luultavasti eivät juuri sen kummempia, mitä köyhät yleensä, heistä vain on sopivampaa samaistua rikkaisiin, kuin köyhiin... samaistumalla rikkaisiin, pääsee ikään kuin siivelle (haaveissaan limusiinin etupenkille). No, onhan sekin jotakin.
Se, että väittää kaikilla olevan samat mahdollisuudet rikastua on suoraan sanottuna täyttä paskaa. Sen estää jo ihmisten erilaisuus sinänsä. Eivät kaikki ole häikäilemättömiä saalistajia, jotka osaavat panna joka markan poikimaan. Eivät kaikki ole kylmäverisiä hyväksikäyttäjiä, jotka toimivat aina omaa etuaan ajatellen käyttäen vaikkapa duunaria vain sen aikaa, mikä suhdanteet sallivat, tai kunnes ihminen on kaluttu muuten loppuun.
Rikkaat ihmiset ovat systemaattisesti pahoja ihmisiä. 'Paha' taitaa sittenkin olla väärä ilmaisu.. sanotaan mielummin 'huonoja' ihmisiä, ja tähän tulokseen olen tullut asemassa, missä olen paljon nähnyt ns. nousukasmaisia ihmisiä, heidän suhdettaan alaisiinsa jne. Ei tule nyt yhtään sellaista mieleen, jolla olisi ollut jotakin hyvää sanottavaa työntekijöistään. Aina ne olivat laiskoja , liikaa pyytäviä, epäluotettavia, ja ties vaikka mitä.
Tälläisiä ihmisiä yhteiskuntamme palvoo ylisuurten tulojen muodossa. Tälläisille 'liliuksille' pitää uhrata tasa-arvo ja inhimillisyys. Rahalla on niin suuri valta, että sen arvostelelijasta tehdään itsestä huono ihminen.
Turhaa pölötystä kaikki ... eikö niin? Parempi on haaveilla lottopotista, hyvästä naimakaupassta, tai vaikkapa siitä, että löytäisi tieltä vitosen... ai niin, jos on muutama Nokian osake, niin sittenhän onkin jo yhteiskunnassa paremmalla puolella... voi kutsua toista laiskaksi, tai lahjattomaksi.
avasi taas suunsa. Voisit olla ihan hiljaa, ja todellakin jättää sen ajattelun fiksummillesi.
enää kauan olla kateellinen, kun talous romahtaa niin eipä sillä rahalla mitään tee.
Niin se vain että yleisesti ottaen rikkailla ei ole mitään hajua kuinka vähällä normaali ihminen elää, saati sitten jos on oikeasti köyhä. Fakta on että ei Suomi ole enään mikään hyvinvointivaltio.