Itsellani biologinen kello tikittaa jo kovaa vauhtia mutta olen melkein valmis laittamaan putket kiinni koska tiedan etta en pysty kasittelemaan synnytysta henkisesti millaan tavalla. Jo itse raskaus pelottaa mutta olen erittain lapsirakas ja toivon etta 5 vuoden sisalla olisin valmis kasittelemaan raskauden ja aitiyden. Asun hollannissa jossa koti- ja laakkeeton synnytys ovat ensimmaiset vaihtoehdot ja keisarinleikkauksen saaminen lahestulkoon mahdotonta (luulen etta psykiatrini lausunto tosin voi edesauttaa leikkauksen saamista jos raskaaksi uskaltaudun). Olen ollut lahestulkoon oireeton lukuunottamatta muutaman viikon maanisia episodeja ja mika tarkeinta, en ole ollut "kunnolla" masentunut 3 vuoteen.
Kuinka on, bipo-aidit - miten synnytys sujui ja vaikutti mielialaan? Itse pelkaan etta menen totaaliseen psykoosiin ja sairastun synnytyksen jalkeiseen masennukseen. Tosin normaali alakautta synnytys ei todellakaan tule koskaan kysymykseen mutta haluaisin kuulla millaisia kokemuksia muilla kaksisuuntaista mielialahairiota sairastavilla naisilla alakautta synnytyksesta on.
Ja jos provot "ala edes harkitse lapsentekoa sina mielisairas ihminen" - jos voisitte jattaa ko. mielipiteet kokonaan kommentoimatta.
Kuinka on, bipo-aidit - miten synnytys sujui ja vaikutti mielialaan? Itse pelkaan etta menen totaaliseen psykoosiin ja sairastun synnytyksen jalkeiseen masennukseen. Tosin normaali alakautta synnytys ei todellakaan tule koskaan kysymykseen mutta haluaisin kuulla millaisia kokemuksia muilla kaksisuuntaista mielialahairiota sairastavilla naisilla alakautta synnytyksesta on.
Ja jos provot "ala edes harkitse lapsentekoa sina mielisairas ihminen" - jos voisitte jattaa ko. mielipiteet kokonaan kommentoimatta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
selvitä sairauden kanssa raskausaikana.
Sinun pitänee kysyä jo nyt, kirjoittaako psykiatri sektiota puoltavan lauseen, nyt eikä vasta sitten raskaana ollessa kannattaa asiaa kysyä.
Ja lääkitys tietysti säätää raskauteen sopivaksi.
Synnytyksen jälkeinen masennus ei yleensä millään lailla johdu itse synnytystavasta=) Siihen vaikuttavat vallan muut asiat.
Itselläni kaksi alatiesynnytystä. Ei psyyk.voinnissa muutosta, voin raskausajan, alun ensi kolmanneksen pah.vointia lukuunottamatta hyvin.
Pelkaan vain etta sairastun synnytysen jalkeiseen masennukseen juuri alakautta synnytyksen takia, tama on tapahtunut ihan "terveelle" ystavalleni vaiken synnytyksen seurauksena (muut tekijat varmaan vaikuttaneet myoskin, mutta erittain vaikea synnytys naytteli suurta osaa).
Mutta suunnitelmissa on ottaa asia puheeksi seuraavalla tapaamisella psykiatrin kanssa koska asiaa vatvon koko ajan vaikka raskaus ei todellakaan ole viela suunnitelmissa. Ainoa uusi perheenjasen joka perheeseemme tulee seuraavaksi on kissa :)
Joo ja kirjoitusvirheita sikiaa jatkuvasti... ei ole suomenkielen oikeinkirjoitus ihan taysin hallussa enaa.
Huoli pois, bipoilla ei ole muita suurempaa riskiä sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen (siihen vaikuttavat eri asiat hermojärjestelmässämme kuin bipolaariseen masennukseen), mutta esimerkiksi rutiinin heittäminen häränpyllyä voi laukaista uuden mielialakierteen, jos on oireettomana pysynyt siihen saakka.
Itse olen tyypin II bipo ja parhaillaan raskauden loppupuolella. Mielialat heittelee ja lääkitystä en saa, koska ihana mieslääkäri (erikoistunut psykiatriaan) oli sitä mieltä että raskaushormonit kyllä kannattelevat loppuun saakka... O.O Ja sekö on sitten hyväksi, että odottavalta äidiltä katoaa ruokahalu ja unet? Täällä siis pelätään myös synnytyksen laukaisevan psykoosin, lähinnä koska a) matka keskussairaalaan on 450 km (ei, tuossa ei ole näppäilyvirhettä. Asun Lapin perukoilla.) ja b.) olen pahimman luokan kontrollifriikki, ja pelkään napsahtavani kun en voi vaikuttaa mitenkään siihen kuinka oma kehoni toimii ja reagoi synnytystilanteessa, ainoa toivoni on erittäin osaava ja huomioonottava kätilö -.-'...
Suosittelen samaa kuin yllä, että kysyt psykiatriltasi puoltavaa lausuntoa ja sitten vaikka (onko siellä sellaisia?) perheneuvolaan kyselemään, voitko sen lausunnon turvin ehkä uskaltautua harkitsemaan lastensaannin yritystä. Samalla keskustele psykiatrisi kanssa lääkityksestä nyt, raskauden aikana, synnytyksen jälkeen ja imetettäessä ja niinpoispäin, tehkää suunnitelma vaihtoehdoista eri vaiheissa. Tuo varmuutta asiaan, etkä jäisi roikkumaan ilman hoitoa kuten minä. Kaiken hyvän lisäksi oma psykiatrinen hoitajani on nyt sairaslomalla, eli en pysty puimaan lääkitystäni tai sen tarvetta ja puutetta millään taholla :/...
Onnea matkaan, kyllä ne lapset sen arvoisia ovat :>. Ja ainahan voit tulla raskauden loppuajaksi Suomeen esim. sukulaisten luo? Ei ne sinua täältä takaisin Hollantiin ala lennättämään, kun synnytys käynnistyy :)...
>Huoli pois, bipoilla ei ole muita suurempaa riskiä sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen (siihen vaikuttavat eri asiat hermojärjestelmässämme kuin bipolaariseen masennukseen), mutta esimerkiksi rutiinin heittäminen häränpyllyä voi laukaista uuden mielialakierteen, jos on oireettomana pysynyt siihen saakka<
Kyllä synnytyksenjälkeinen masennus voi käynnistää bipon kun vielä annetaan masislääkkeitä hoidoksi niin tuoreäiti on äkkiä osastolla.
Mutta miksi hitossa pitää hankkia väen vängällä bipogeenisiä lapsia maailmaan? Luutetteko että sairastuttuaan lapset kiittävät äitiä. Toisaalta bipolle tuskin adoptiolapisiakaan annetaan...
Toimivin keino ehkäistä bipoa on ehkäisy.
oliko pakko aukoa päätään tässä ketjussa Bipottaa?
minulla on bipo äiti, olen ise bipo. ja olen ONNELLINEN.
itselläni on kaksi alatiesynnytystä takanani, ja parhaita kokemuksia elämässäni, täytyy sanoa.
molemmat raskausajat menneet minulla aivan upeasti. eivät vaikuttaneet mielialoihin sen kummemmnin.
Uskon etta varsinkin kun aidin bipo on tiedossa niin lapsi, jos bipoon sairastuu, saa parhaan mahdollisen avun heti sairauden puhjettua koska perima on tiedossa. Itse karsin ja sekoilin 7 vuotta ennen kuin diagnoosi loytyi, paljon surua ja murhetta olisi voinut valttaa jos mummoni ja isani olisivat saaneet diagnoosit. Kumpikin aivan selvasti karsivat sairaudesta (mummoni mm. yrittanyt itsemurhaa kasiaseella) ja tulleet kohdelluiksi "outoina" suvussa koko elamansa ajan. Itse annoin suvussamme sairaudelle kasvot, tai ehka kayttaytymiselle syyn ja sanoin reilusti lahimmille etta nyt riittaa mun mustamaalaaminen ja hylkiminen, en ma tahallisesti kayttaydy nain. Kummasti on suhtautuminen muuttunut ja yllattavilta tahoilta ymmarrysta ja tukea loytynyt.
Joten ei se lapsettomuus ole paras ehkaisykeino, kylla meita bipoja valitettavasti sikiaa ihan "terveistakin" perheista.
Mutta takaisin aiheeseen... hollannissa ei varsinaista aitipolia ole ollenkaan, ultra tehdaan kaksi kertaa koko raskauden aikana (!) eika lapsivesitutkimuksia muistaakseni ollenkaan. Raskauden aikana psykiatrini ja terapeuttini luultavasti nakisivat minua useammin kuin synnytysalan ammattilaiset!
Toivon kuitenkin etta jonakin paivana saan terveen lapsen ilman etta sairauteni vaikuttaa aitiyteen. Hyva ystavani joka sai vauvan 9 kk sitten on sanonut miten hanen on todella helppoa jattaa lapsi minulle hoitoon, ensimmaisen kerran poika oli hoidossani 2 viikon ikaisena :) joten ehka minulla on toivoa kuitenkin suoriutua aitiydesta kunnialla.
Minulla 3 lasta, 2 syntyi ennen sairastumistani kaksisuuntaiseen ja kuopus 5 v diagnoosin jälkeen.
Olen onnellinen, että saan olla äiti - siitäkin huolimatta, ettei lasten perimää sairausriskiä voi ihan täysin olla ajattelematta. Elämässä niin paljon riskejä, ettei kaikkea pidä ruveta ajattelemaan. Joka suvussa riski johonkin, pahempiakin on kuin kaksisuuntainen.
Raskausajat voin erittäin hyvin, ei lääkkeitä paitsi nuorimman odotuksen aikana loppuraskaudesta muutamia bentsoja uniongelmaan. Normaalit synnytykset. Esikoisen syntymän jälkeen kaikki ok. Keskimmäisen synnytyksen jälkeen masennus, joka olikin sitten tämän kaksisuuntaisen alku. Kuopuksen syntymän jälkeen ei kuitenkaan sitten mitään mielialaongelmia. Imetysajatkin (5kk) olen ollut ilman lääkitystä.
Ongelmia lasten pienenä ollessa tuottanut eniten unirytmin sekoaminen. Vasta nuorimman kohdalla tajusin miten suuri merkitys tällä on - pidin ERITTÄIN tarkoin huolen riittävästä unesta ja miestä tässä täytyy luonnollisesti kiittää (samoin isovanhemmille kiitos päiväunista).
En tietysti voi tietää millaista olisi olla äiti ilman kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta menee se näköjään näinkin. Kannattaa puhua neuvolassa ja sairaalassa diagnoosista ja peloistaan suoraan, jotkut suhtautuu typerästi, mutta enimmäkeen puhumisesta hyötyä. Synnytystä ei voi tietää etukäteen, se voi olla millainen tahansa, myös helppo kuten minulla.
Ja vielä: 2 vanhinta jo täysi-ikäisiä ja täysissä järjen voimissaan. Jos sairastuisivat, tietävät kyllä tarkkaan mitä tämä tauti on: olen puhunut asiasta lapsille ihan suoraan. Ei varmaan ole mukavaa, että vanhemmalla krooninen tauti, mutta näin ison asian peittely turhaa/typerää: ei varmaan kenenkään bipo mene niin helposti, etteivätkö lapset joka tapauksessa näkisi(ja joutuisi kestämään) ajoittain vanhemman oireilua. Mutta lapset eivät ole posliinia, valtava määrä ihmisiä on syntynyt ja kasvanut perheisiin, joissa vanhemmalla sairaus.
Jos todella haluat äidiksi, huolehdi itsestäsi hyvin, pidä puolesi - ja ainakin minä olen sitä mieltä, että onnea ja rohkeutta sinulle!