Tämän päivän autotilastot olivat viimeinen niitti hallitukselle. Autoveron poistoilmoitus tulee hetkenä minä hyvänsä.
Autoveron poistuminen varmistui tänään
Odottel1ja
8757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mistäs tällaista tietoa?
Autokaupassa näkyy viriämisen merkkejä. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan lokakuussa rekisteröitiin reilut 7 600 uutta henkilöautoa.
Kesällä alkanut tilausmäärän kasvu näkyy nyt myös rekisteröintitilastoissa, sillä lokakuussa autokaupan pudotus viime vuodesta oli pienempi kuin syyskuussa.
Vuoden alusta lukien henkilöautoja on ensirekisteröity reilut 80 200 kappaletta. Keskuksen mukaan tämä ennakoi lokakuun alussa arvioidun 88 000 auton rekisteröintimäärän ylittyvän tänä vuonna.
Jos prosentin korotus viime kuun myyntiin on viriämisen merkkejä niin olkoon niin. Jos verrataan viime vuoteen niin pudotusta on lähes 50%!
Autoala tulkitsee asiat omalla tavallaan, aina miten näyttää parhaimmalta.
Tosiasia on se, että uusien autojen myynti on LAMAANTUNUT! Ja viriäminen ja virkoaminen tapahtuu vasta autoveron poistuttua.
Autovero ei poistu, en ymmärrä kenen intresseihin kuuluu toitottaa moista satua.
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/auto-ja-verotus/keskustelutilaisuus-11112009
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/auto-ja-verotus/keskustelutilaisuuden-11112009-todellinen-sisalto
ja
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/auto-ja-verotus/vastineeni-viitaselle-ketoselle
Homma haisee, niin sanoakseni. Jotain on tapahtumassa.
JUURI NYT EI KANNATA OSTAA UUTTA AUTOA!
Älkää unta nähkö, ei autovero tässä taloudellisessa tilanteessa poistu sata varmasti. Kenen älyväläys on edes kirjoitella moista.
Kyse on käytettynä Suomeen tuotujen autojen verotuksesta. Uusin autojen vero ei ainakaan laske.