XLVII. Kuolemasta
Kuolemaa on varmasti pohtinut moni ihminen jo vuosisatojen ja jopa tuhansien kuluessa. Kun en ole tähän mennessä yhtään vakavaa aiheeseen liittyvää kirjoitusta lukenut, yritän mietiskellä aihetta ihan omin päin.
Elävä ihminen on meille kaikille hyvin tuttu. Tapaamme sellaisia joka päivä. Mitä sitten tapahtuu, kun ihminen tai joku muu eläin kuolee? Kun kuolen, ei se, mitä lähimmäiseni sen jälkeen näkevät olekaan enää minä. Se on vain minun ruumiini. Jokin osa minusta on poistunut ja jättänyt jäljelle kylmenevän ruumiin. Mikä on se osa, joka ruumiini kanssa yhdessä teki siitä elävän ihmisen? Joku kutsuu sitä osaa hengeksi, joku toinen taas sieluksi. Joka tapauksessa meissä on kaksi eri osaa, jotka vasta yhdessä muodostavat elävän ihmisen. Kun ajattelen, kuinka paljon yksilöllisempi on se henkinen osa kuin materiaalinen, niin en voi oikein uskoa, ettei sitä sielua olisikaan, vaan kaikki sen kontolle laskettava olisi vain sähkömagneettista ja kemiallista toimintaa aivoissamme ja hermoissamme. Varmasti on olemassa useitakin ihmisyksilöitä, jotka muistuttavat minua ruumiillisesti ehkä hyvinkin tarkkaan. Aivan taatusti taas ei ole ketään, joka tietää ja muistaa samat asiat kuin minä sekä ajattelee ja tuntee samoin kuin minä.
Omar Khaijam, tuo ”Nishapurin viisas”, joka eli noin tuhat vuotta sitten, runoili tästä aiheesta:
Oi Teltantekijä, on ruumis teltan kaltainen:
käy hetkeks’ siihen Henki, sulttaani suurvaltainen.
ja sulttaani kun retkeään taas jatkaa tyhjyyteen,
esille astuu Kuolema pois teltan korjaten.
Ruumiin kohtalo kuoleman jälkeen on kaikkien tajuttavissa. ”Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman:” Niinpä minua ei kovinkaan paljon kiinnosta se, mitä minun ruumiilleni tapahtuu kuolemani jälkeen. Eino Leino kirjoitti runoonsa Hymni tulelle: ”Maa maahan jää, mutt’ henki taivahalle.” Tahdonpa uskoa Leinoa siinä suhteessa, että taivahalle nouseva osakin ihmisessä on, vaikka tunnen useitakin ihmisiä, jotka eivät usko olevan olemassakaan mitään sielua, joka ruumiista irtauduttuaan jatkaa elämistään. En kuitenkaan tunnusta näitä ylen ansiokkaita runoilijoita tämän alueen tietäjinä sellaisiksi auktoriteeteiksi, että meidän olisi purematta nieltävä kaikki, mitä he tästä aiheesta julistavat. Hautapaikka kauniine kivipaasineen, johon on kullatuin kirjaimin ikuistettu vainajan nimi, on tosin siinä mielessä tarpeellinen, että se toimii jonkinlaisena alttarina, jonne voi silloin tällöin viedä kukkia tai kynttilän ja omistaa hetken poismenneen muistelemiselle.
Uskontunnustuksessamme sanomme uskovamme ”ruumiin ylösnousemuksen”. Tässä kohdassa haluan ilmoittaa eriävän mielipiteeni. Sielun eli hengen suhteen voin uskoa paljonkin sellaista, mitä en ymmärrä, mutta ruumiin ylösnousemus tuntuu mahdottomuudelta. Tämä maallinen tomumajamme on elämämme aikana niin monessa muodossa ja kunnossa, että ensimmäiseksi tulee mieleeni kysyä, millaisen ruumiin ylösnousemuksesta on kysymys. Nouseeko ylös nuoren ihmisen yleensä kaunis ja hyväkuntoinen ruumis vai vanhan jo raihnaiseksi käynyt, entä aivan imeväisiässä kuolleen ruumis? Jäävätkö ylipainoisen liiat ihrat nousematta ylös ja millaisena nousevat esimerkiksi keskitysleirien laihdutuskuurin läpikäyneet?
Tutkittu lienee paljonkin kuolemaa biologisena tapahtumana ja niitä kemiallisia reaktioita, joita ruumiissa käynnistyy hengen siitä poistuttua. Tuskin se siltä kannalta katsottuna kovin vaikeaselkoinen onkaan. Sensijaan ruumiista poistuneen hengen eli sielun kohtalo antaa aihetta pitempäänkin pohdiskeluun.
Sielunvaellusopin mukaan ruumiista poistunut sielu tulee aikanaan takaisin johonkin uuteen ruumiiseen. En usko niin käyvän. Ihmisten lukumäärä maailmassa kasvaa koko ajan melko huimaa vauhtia. Näinollen tarvittaisiin vaeltavien ”kierrätyssielujen” lisäksi aina lisääntyvä määrä uusia. Osa syntyvistä ihmisistä saisi siis käytetyn, osa taas ”tuliteräsielun”. Ei tunnu minusta loogiselta. Myöskään emme täällä maallisessa olomuodossa ollessamme muista yhtään mitään sen enempää edellisestä maanpäällisestä elämästämme kuin väliajan olostamme. Muistammeko tuonpuoleisessa, siitähän meillä ei ole tietoa. Millä perusteella päättelemme, onko kysymyksessä sama sielu uudelleensyntyneenä? Pieni kevennys tähän vakavan pohdinnan väliin: Ystäväni Honkasen Yrjö oli huolissaan siitä, ettei vain joutuisi syntymään uudelleen Land Roverin renkaaksi Afrikkaan. Hän on ajellut paljon ”lantikalla” savanneja pitkin.
Kristinuskon mukainen iankaikkinen elämä on paljon helpommin uskottavissa. Sieluthan eivät tarvinne tilaa siinä mielessä kuin me tilan käsitämme, joten tungosta ei ole eikä tule, vaikka sielujen lukumäärä onkin varmaan jo aika suuri ja koko ajan lisääntyy.
Pidän itseäni hyvin pitkälle skeptikkona ja hyvin monien henkimaailman uskomusten suhteen aion pitää asenteeni. Viime viikolla tapahtui kuitenkin jotakin, joka sai aikaan särön skeptisyyteni siihen asti melko eheään varustukseen. Olen jo vuosia kantanut taskussani nitropurkkia, josta olen silloin tällöin joutunut pistämään pillerin kieleni alle. Nitrotarve on ollut kuitenkin aika harvinaista, ja ennen viime viikkoa olin edellisen kerran tarvinnut nitroa elokuun lopussa (nyt on jo marraskuu 1999 puolivälissä). Työpöytäni ääressä tiistaina marraskuun toisena päivänä tunsin melko voimakasta puserrusta rinnassani. Istuin hetken hiljaa odottaen, että paine helpottaisi, mutta eihän se helpottanut. Otin nitropillerin, se ei auttanut, otin toisenkin ja hetken kuluttua kolmannen, jonka jälkeen olo helpottui. En jäänyt ihmettelemään tapahtunutta. Se tuli mieleeni vasta illalla kuullessani, että suunnilleen samalla kellonlyömällä oli läheinen ystäväni kuollut. Oliko hänen sielunsa käynyt jättämässä hyvästit minulle, ehkä peräti ehdottaen, että lähtisin mukaan? Tuohon kysymykseen en uskalla yrittääkään vastata. Kuitenkin tuo tapahtuma oli lopullinen impulssi, joka sai minut kirjoittamaan tämän jutun.
Onhan meitä ympäröivässä tilassa paljonkin sellaista, mitä emme ns. normaaliaisteillamme havaitse. Erilaisilla antenneilla ja niihin liitetyillä elektronisilla laitteilla saamme muunnetuksi sähkömagneettisten ym. kenttien sisältämiä signaaleja näkyvään ja kuultavaan muotoon, kuten televisiokuviksi ja radioääniksi. Ei siis liene aivan mahdotonta sekään, että edesmenneiden ihmisten sielutkin olisivat keskuudessamme jossakin muodossa. Meillä vain ei ole tarvittavia antenneja niiden havaitsemiseksi eikä laitteita niiden lähettämien signaalien tulkitsemiseksi. On tosin ihmisiä, joita sanotaan meedioiksi, ja jotka kuulemma pystyvät kommunikoimaan näiden sielujen kanssa. Osa näistä meedioista on varmasti huijareita, jotka ovat keksineet tavan saada rahaa herkkäuskoisilta ihmisiltä, mutta voi joukossa olla oikeitakin meedioita, mene ja tiedä. Kantaahan Lauri Viidan mukaan hänen äitinsä Alfhild pilvenreunalta huolta siitä, että hänen lapsensa eivät loukkaisi jalkaansa Pispalan kivissä.
Hyvin inhimillinen suhtautumistapa kuolemaan on kuolemanpelko; toki samaa pelkoa tuntevat eläimetkin. Kuolemaa pelätään aivan samaan tapaan kuin pelätään yleensä tuntematonta asiaa tai tapahtumaa, joka kaiken lisäksi on peruuttamaton ja lopullinen. Paluuta takaisin ei ole, vaikka osoittautuisi, ettei se niin hyvä ratkaisu ollutkaan. Kukaan ei voi varmasti sanoa, mitä meille tapahtuu, kun kuolemme, koska sen rajan kerran ylittäneistä yksikään ei ole palannut kertomaan kokemuksistaan muille, saati että olisi matkakuvauksen kirjoittanut. Monilla meistä on kyllä oma uskonsa sen suhteen, mutta kenelläkään ei ole todistusaineistoa, jolla saisi kaikki muut yhtymään siihen uskoon. Muutamilla kyllä on sen verran sitä aineistoa, että he pystyvät vakuuttamaan melko monia, mutta kukaan ei kaikkia. Monet hyvin vanhat ja toisaalta vakavasti ja parantumattomasti sairaat saattavat kyllä odottaa ja toivoa kuoleman tulevan ja vapauttavan heidät maallisista kärsimyksistä. Jokaisen kohdallehan se tulee, mutta muutamat ovat sitä mieltä, että turhan kauan sitä pitää odottaa.
Moni ihminen ottaakin ohjat omiin käsiinsä eli tekee itsemurhan. Motiiveita moiseen lopulliseen ratkaisuun on varmaan monia ja paljonkin toisistaan poikkeavia. Olen tuntenut muutamia itsemurhan tehneitä ja heidän lähiomaisiaan, mutta en ole koskaan heidän kansaan aiheesta kunnolla keskustellut. Luulen, että useimmissa tapauksissa on elämä heidän kohdallaan ajautunut sellaiselle mallille, että vaikka kuolema toki pelottaa, niin tuntuu siltä, että helpompi ratkaisu kuin tämän elämän jatkaminen on sen vapaaehtoinen lopettaminen.
Armokuolema eli eutanasia on aihe, josta viime aikoina on paljon puhuttu. Muutamissa maissa on lainsäätäjäkin ottanut kantaa siihen. Tarkkoja sääntöjä on laadittu sen suhteen, missä tapauksessa, millä tavoin ja mitä ehtoja noudattaen on ihmisellä oikeus ja lupa auttaa lähimmäistään lopettamaan elämänsä. Tuntematta tarkkaan, miten Suomen lainsäädäntö suhtautuu tähän olen sitä mieltä, että omalla kohdallani hyväksyn mieluummin armokuoleman kuin elämäni keinolla millä hyvällä pitkittämisen, jos asiani kovin huonolle tolalle kehittyvät. Niinsanotun hoitotestamentin eli hoitotahdon olen laatinut.
Kuolemanrangaistus on toinen hyvin suosittu keskustelunaihe sekä yksityisissä keskustelupiireissä että julkisilla maailmanlaajuisilla foorumeilla. Kuolemanrangaistus on aikanaan ollut varmaan käytössä lähes kaikissa maissa, joissa yhteistä lainsäädäntöä on laadittu ja yritetty noudattaa. Nykyään ovat monet maat siitä luopuneet ja yrittävät saada loputkin luopumaan. Kovin hyviä onnistumisen mahdollisuuksia en heidän yrityksillään usko olevan. Vaikka en tiedäkään tarkkaan, missä maissa kuolemanrangaistuksia langetetaan ja toimeenpannaan, niin sen verran niistä maista tiedän, että tuskinpa siellä paljonkaan kuunnellaan ehdotuksia, joita esimerkiksi Suomi tekee. Ymmärtääkseni suurvallat kuten U.S.A., Venäjä ja Kiina eivät koskaan ole olleet halukkaita ottamaan vastaan pienemmiltään neuvoja sen suhteen, miten heidän tulisi sisäisiä kysymyksiään ratkoa. Toisaalta tunnen sen verran islamilaisten kansojen ajattelutapoja, että en usko yhdenkään niistä luopuvan kuolemanrangaistuksesta, jonka Sharialaki säätää monesti meidän mielestämme melko vähäisistäkin rikkomuksista.
Olen kyllä sitä mieltä, että on olemassa rikoksia ja rikollisia, jotka ovat ansainneet sen, että heidät tapetaan kostoksi siitä, mitä he ovat tehneet ja varsinkin varmistukseksi siitä, että he eivät enää pääsisi tekosiaan uusimaan, mutta rangaistuksen lopullisuus saa minut jossakin määrin epäileväiseksi. Entäpä jos oikeuskäsittelyssä onkin tapahtunut joku virhe. Jos jälkeenpäin löytyy todisteita, joiden mukaan syytetty ei olekaan syyllistynyt siihen kauheaan tekoon, josta häntä rangaistaan. Langetettu sakkorangaistus on helppo oikaista korkohyvitystä myöten. Vankilastakin ihminen voidaan vapauttaa ja hänelle hyvittää virheellisesti langetetun tuomion aiheuttamat vaivat, haitat, ansionmenetykset ja muut sellaiset. Toimeenpannun kuolemanrangaistuksen osakseen saanut sensijaan ei varmasti ole enää minkäänlaisten hyvitystoimenpiteiden tavoitettavissa, vaikka todettaisiin, että virhe pääsi tuomittaessa tapahtumaan.
(Tähän kirjoitelmaan saattaa tulla vielä paljon lisää kunhan ehtii.)
Kuolemaa on varmasti pohtinut moni ihminen jo vuosisatojen ja jopa tuhansien kuluessa. Kun en ole tähän mennessä yhtään vakavaa aiheeseen liittyvää kirjoitusta lukenut, yritän mietiskellä aihetta ihan omin päin.
Elävä ihminen on meille kaikille hyvin tuttu. Tapaamme sellaisia joka päivä. Mitä sitten tapahtuu, kun ihminen tai joku muu eläin kuolee? Kun kuolen, ei se, mitä lähimmäiseni sen jälkeen näkevät olekaan enää minä. Se on vain minun ruumiini. Jokin osa minusta on poistunut ja jättänyt jäljelle kylmenevän ruumiin. Mikä on se osa, joka ruumiini kanssa yhdessä teki siitä elävän ihmisen? Joku kutsuu sitä osaa hengeksi, joku toinen taas sieluksi. Joka tapauksessa meissä on kaksi eri osaa, jotka vasta yhdessä muodostavat elävän ihmisen. Kun ajattelen, kuinka paljon yksilöllisempi on se henkinen osa kuin materiaalinen, niin en voi oikein uskoa, ettei sitä sielua olisikaan, vaan kaikki sen kontolle laskettava olisi vain sähkömagneettista ja kemiallista toimintaa aivoissamme ja hermoissamme. Varmasti on olemassa useitakin ihmisyksilöitä, jotka muistuttavat minua ruumiillisesti ehkä hyvinkin tarkkaan. Aivan taatusti taas ei ole ketään, joka tietää ja muistaa samat asiat kuin minä sekä ajattelee ja tuntee samoin kuin minä.
Omar Khaijam, tuo ”Nishapurin viisas”, joka eli noin tuhat vuotta sitten, runoili tästä aiheesta:
Oi Teltantekijä, on ruumis teltan kaltainen:
käy hetkeks’ siihen Henki, sulttaani suurvaltainen.
ja sulttaani kun retkeään taas jatkaa tyhjyyteen,
esille astuu Kuolema pois teltan korjaten.
Ruumiin kohtalo kuoleman jälkeen on kaikkien tajuttavissa. ”Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman:” Niinpä minua ei kovinkaan paljon kiinnosta se, mitä minun ruumiilleni tapahtuu kuolemani jälkeen. Eino Leino kirjoitti runoonsa Hymni tulelle: ”Maa maahan jää, mutt’ henki taivahalle.” Tahdonpa uskoa Leinoa siinä suhteessa, että taivahalle nouseva osakin ihmisessä on, vaikka tunnen useitakin ihmisiä, jotka eivät usko olevan olemassakaan mitään sielua, joka ruumiista irtauduttuaan jatkaa elämistään. En kuitenkaan tunnusta näitä ylen ansiokkaita runoilijoita tämän alueen tietäjinä sellaisiksi auktoriteeteiksi, että meidän olisi purematta nieltävä kaikki, mitä he tästä aiheesta julistavat. Hautapaikka kauniine kivipaasineen, johon on kullatuin kirjaimin ikuistettu vainajan nimi, on tosin siinä mielessä tarpeellinen, että se toimii jonkinlaisena alttarina, jonne voi silloin tällöin viedä kukkia tai kynttilän ja omistaa hetken poismenneen muistelemiselle.
Uskontunnustuksessamme sanomme uskovamme ”ruumiin ylösnousemuksen”. Tässä kohdassa haluan ilmoittaa eriävän mielipiteeni. Sielun eli hengen suhteen voin uskoa paljonkin sellaista, mitä en ymmärrä, mutta ruumiin ylösnousemus tuntuu mahdottomuudelta. Tämä maallinen tomumajamme on elämämme aikana niin monessa muodossa ja kunnossa, että ensimmäiseksi tulee mieleeni kysyä, millaisen ruumiin ylösnousemuksesta on kysymys. Nouseeko ylös nuoren ihmisen yleensä kaunis ja hyväkuntoinen ruumis vai vanhan jo raihnaiseksi käynyt, entä aivan imeväisiässä kuolleen ruumis? Jäävätkö ylipainoisen liiat ihrat nousematta ylös ja millaisena nousevat esimerkiksi keskitysleirien laihdutuskuurin läpikäyneet?
Tutkittu lienee paljonkin kuolemaa biologisena tapahtumana ja niitä kemiallisia reaktioita, joita ruumiissa käynnistyy hengen siitä poistuttua. Tuskin se siltä kannalta katsottuna kovin vaikeaselkoinen onkaan. Sensijaan ruumiista poistuneen hengen eli sielun kohtalo antaa aihetta pitempäänkin pohdiskeluun.
Sielunvaellusopin mukaan ruumiista poistunut sielu tulee aikanaan takaisin johonkin uuteen ruumiiseen. En usko niin käyvän. Ihmisten lukumäärä maailmassa kasvaa koko ajan melko huimaa vauhtia. Näinollen tarvittaisiin vaeltavien ”kierrätyssielujen” lisäksi aina lisääntyvä määrä uusia. Osa syntyvistä ihmisistä saisi siis käytetyn, osa taas ”tuliteräsielun”. Ei tunnu minusta loogiselta. Myöskään emme täällä maallisessa olomuodossa ollessamme muista yhtään mitään sen enempää edellisestä maanpäällisestä elämästämme kuin väliajan olostamme. Muistammeko tuonpuoleisessa, siitähän meillä ei ole tietoa. Millä perusteella päättelemme, onko kysymyksessä sama sielu uudelleensyntyneenä? Pieni kevennys tähän vakavan pohdinnan väliin: Ystäväni Honkasen Yrjö oli huolissaan siitä, ettei vain joutuisi syntymään uudelleen Land Roverin renkaaksi Afrikkaan. Hän on ajellut paljon ”lantikalla” savanneja pitkin.
Kristinuskon mukainen iankaikkinen elämä on paljon helpommin uskottavissa. Sieluthan eivät tarvinne tilaa siinä mielessä kuin me tilan käsitämme, joten tungosta ei ole eikä tule, vaikka sielujen lukumäärä onkin varmaan jo aika suuri ja koko ajan lisääntyy.
Pidän itseäni hyvin pitkälle skeptikkona ja hyvin monien henkimaailman uskomusten suhteen aion pitää asenteeni. Viime viikolla tapahtui kuitenkin jotakin, joka sai aikaan särön skeptisyyteni siihen asti melko eheään varustukseen. Olen jo vuosia kantanut taskussani nitropurkkia, josta olen silloin tällöin joutunut pistämään pillerin kieleni alle. Nitrotarve on ollut kuitenkin aika harvinaista, ja ennen viime viikkoa olin edellisen kerran tarvinnut nitroa elokuun lopussa (nyt on jo marraskuu 1999 puolivälissä). Työpöytäni ääressä tiistaina marraskuun toisena päivänä tunsin melko voimakasta puserrusta rinnassani. Istuin hetken hiljaa odottaen, että paine helpottaisi, mutta eihän se helpottanut. Otin nitropillerin, se ei auttanut, otin toisenkin ja hetken kuluttua kolmannen, jonka jälkeen olo helpottui. En jäänyt ihmettelemään tapahtunutta. Se tuli mieleeni vasta illalla kuullessani, että suunnilleen samalla kellonlyömällä oli läheinen ystäväni kuollut. Oliko hänen sielunsa käynyt jättämässä hyvästit minulle, ehkä peräti ehdottaen, että lähtisin mukaan? Tuohon kysymykseen en uskalla yrittääkään vastata. Kuitenkin tuo tapahtuma oli lopullinen impulssi, joka sai minut kirjoittamaan tämän jutun.
Onhan meitä ympäröivässä tilassa paljonkin sellaista, mitä emme ns. normaaliaisteillamme havaitse. Erilaisilla antenneilla ja niihin liitetyillä elektronisilla laitteilla saamme muunnetuksi sähkömagneettisten ym. kenttien sisältämiä signaaleja näkyvään ja kuultavaan muotoon, kuten televisiokuviksi ja radioääniksi. Ei siis liene aivan mahdotonta sekään, että edesmenneiden ihmisten sielutkin olisivat keskuudessamme jossakin muodossa. Meillä vain ei ole tarvittavia antenneja niiden havaitsemiseksi eikä laitteita niiden lähettämien signaalien tulkitsemiseksi. On tosin ihmisiä, joita sanotaan meedioiksi, ja jotka kuulemma pystyvät kommunikoimaan näiden sielujen kanssa. Osa näistä meedioista on varmasti huijareita, jotka ovat keksineet tavan saada rahaa herkkäuskoisilta ihmisiltä, mutta voi joukossa olla oikeitakin meedioita, mene ja tiedä. Kantaahan Lauri Viidan mukaan hänen äitinsä Alfhild pilvenreunalta huolta siitä, että hänen lapsensa eivät loukkaisi jalkaansa Pispalan kivissä.
Hyvin inhimillinen suhtautumistapa kuolemaan on kuolemanpelko; toki samaa pelkoa tuntevat eläimetkin. Kuolemaa pelätään aivan samaan tapaan kuin pelätään yleensä tuntematonta asiaa tai tapahtumaa, joka kaiken lisäksi on peruuttamaton ja lopullinen. Paluuta takaisin ei ole, vaikka osoittautuisi, ettei se niin hyvä ratkaisu ollutkaan. Kukaan ei voi varmasti sanoa, mitä meille tapahtuu, kun kuolemme, koska sen rajan kerran ylittäneistä yksikään ei ole palannut kertomaan kokemuksistaan muille, saati että olisi matkakuvauksen kirjoittanut. Monilla meistä on kyllä oma uskonsa sen suhteen, mutta kenelläkään ei ole todistusaineistoa, jolla saisi kaikki muut yhtymään siihen uskoon. Muutamilla kyllä on sen verran sitä aineistoa, että he pystyvät vakuuttamaan melko monia, mutta kukaan ei kaikkia. Monet hyvin vanhat ja toisaalta vakavasti ja parantumattomasti sairaat saattavat kyllä odottaa ja toivoa kuoleman tulevan ja vapauttavan heidät maallisista kärsimyksistä. Jokaisen kohdallehan se tulee, mutta muutamat ovat sitä mieltä, että turhan kauan sitä pitää odottaa.
Moni ihminen ottaakin ohjat omiin käsiinsä eli tekee itsemurhan. Motiiveita moiseen lopulliseen ratkaisuun on varmaan monia ja paljonkin toisistaan poikkeavia. Olen tuntenut muutamia itsemurhan tehneitä ja heidän lähiomaisiaan, mutta en ole koskaan heidän kansaan aiheesta kunnolla keskustellut. Luulen, että useimmissa tapauksissa on elämä heidän kohdallaan ajautunut sellaiselle mallille, että vaikka kuolema toki pelottaa, niin tuntuu siltä, että helpompi ratkaisu kuin tämän elämän jatkaminen on sen vapaaehtoinen lopettaminen.
Armokuolema eli eutanasia on aihe, josta viime aikoina on paljon puhuttu. Muutamissa maissa on lainsäätäjäkin ottanut kantaa siihen. Tarkkoja sääntöjä on laadittu sen suhteen, missä tapauksessa, millä tavoin ja mitä ehtoja noudattaen on ihmisellä oikeus ja lupa auttaa lähimmäistään lopettamaan elämänsä. Tuntematta tarkkaan, miten Suomen lainsäädäntö suhtautuu tähän olen sitä mieltä, että omalla kohdallani hyväksyn mieluummin armokuoleman kuin elämäni keinolla millä hyvällä pitkittämisen, jos asiani kovin huonolle tolalle kehittyvät. Niinsanotun hoitotestamentin eli hoitotahdon olen laatinut.
Kuolemanrangaistus on toinen hyvin suosittu keskustelunaihe sekä yksityisissä keskustelupiireissä että julkisilla maailmanlaajuisilla foorumeilla. Kuolemanrangaistus on aikanaan ollut varmaan käytössä lähes kaikissa maissa, joissa yhteistä lainsäädäntöä on laadittu ja yritetty noudattaa. Nykyään ovat monet maat siitä luopuneet ja yrittävät saada loputkin luopumaan. Kovin hyviä onnistumisen mahdollisuuksia en heidän yrityksillään usko olevan. Vaikka en tiedäkään tarkkaan, missä maissa kuolemanrangaistuksia langetetaan ja toimeenpannaan, niin sen verran niistä maista tiedän, että tuskinpa siellä paljonkaan kuunnellaan ehdotuksia, joita esimerkiksi Suomi tekee. Ymmärtääkseni suurvallat kuten U.S.A., Venäjä ja Kiina eivät koskaan ole olleet halukkaita ottamaan vastaan pienemmiltään neuvoja sen suhteen, miten heidän tulisi sisäisiä kysymyksiään ratkoa. Toisaalta tunnen sen verran islamilaisten kansojen ajattelutapoja, että en usko yhdenkään niistä luopuvan kuolemanrangaistuksesta, jonka Sharialaki säätää monesti meidän mielestämme melko vähäisistäkin rikkomuksista.
Olen kyllä sitä mieltä, että on olemassa rikoksia ja rikollisia, jotka ovat ansainneet sen, että heidät tapetaan kostoksi siitä, mitä he ovat tehneet ja varsinkin varmistukseksi siitä, että he eivät enää pääsisi tekosiaan uusimaan, mutta rangaistuksen lopullisuus saa minut jossakin määrin epäileväiseksi. Entäpä jos oikeuskäsittelyssä onkin tapahtunut joku virhe. Jos jälkeenpäin löytyy todisteita, joiden mukaan syytetty ei olekaan syyllistynyt siihen kauheaan tekoon, josta häntä rangaistaan. Langetettu sakkorangaistus on helppo oikaista korkohyvitystä myöten. Vankilastakin ihminen voidaan vapauttaa ja hänelle hyvittää virheellisesti langetetun tuomion aiheuttamat vaivat, haitat, ansionmenetykset ja muut sellaiset. Toimeenpannun kuolemanrangaistuksen osakseen saanut sensijaan ei varmasti ole enää minkäänlaisten hyvitystoimenpiteiden tavoitettavissa, vaikka todettaisiin, että virhe pääsi tuomittaessa tapahtumaan.
(Tähän kirjoitelmaan saattaa tulla vielä paljon lisää kunhan ehtii.)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sun minä on vaan sun aivojen tuotetta,minuus onollut aina suuri arvoitus.täysin katoavaa
luonnontuotetta.ei elämästä selviä hengisssä
Huono on sinulla tuntemus ja tietämys itsestäsi kun noin pehmeitä esität. Onhan se havainto omasta itsestään kieltämättä hieman vaikea tehdä. Mutta etsippä teknologia jolla se onnistuu niin sen jälkeen tiedät itsestäsi enemmän.
Tämä kuoleman arvoitus ei voi selvitä tieteellisellä tutkimuksella. Siihen mihin järki loppuu, siitä usko alkaa.
Onko Raamattu sitten tieteellinen vai pelkästään uskomuksiin perustuva kirja ?
Totta on siinä sen historiallinen kulku, mutta nämä ihmeteot ja kuolleista nouseminen jäävätkin uskon varaan.
Ei siis ole todisteita siitä, että Jeesus nousi kuolleista.
Raamatun kirjoittajat kuvaavat myös kuolemasta ja selittävät, mitä se on.
Näin raamattu opettaa kuolemasta.
Ihmisen kuollessa hän totaalisesti kuolee ja mitään sielua hänestä ei erkane minnekkään.
Vasta kun ja jos Kristus tulee takasin, hänen kerrotaan aikovan herättävän kaikki kuolleet.
Vaikea uskoa, sillä kuolleiden ihmisten atomit ovat vuosituhansien aikana muuttaneet satakertaisesti muotoaan.
Elämän henki on sellainen, että se on niinkuin taskulamppu mahdollisimman yksinkertaisesti esitettynä.
Kun sinulla on pelkkä lamppu kädessäsi, se on kuin ihmisruumis, jolta puuttuu lampun henki.
Kun sytytät lampun hengen, se on elävä (valaiseva) ja kun otat lampulta hengen (valon) pois, on lamppu kuollut. Lampun henki ei mennyt mihinkään, vaan sen vaikutus lakkasi.
Näin on myös ihmisen kanssa. Kun ihminen kuolee, hänen elintoimintonsa lakkaavat. Näin on myös autonmoottorin kanssa, joka sammutettuna on ikäänkuin kuollut.
Valitettavasti ihminen ei ole kyennyt vielä luomaan kemiallisesti toimivaa robottia, vaan ainoastaan mekaanisesti, jolla on se ero, ettei robotti kykene ajattelemaan.
Otetaanpa vielä yhdenlainen havainnollistava esimerkki sielu ja henki käsitteestä.
Kun Jumala rakensi ihmisen eloperäisistä aineksista, niin aluksi se ihminen oli eloton möhkäle, mutta kun häneen puhallettiin se elämän henki, (sähköinen), niin sitten hänestä tuli se elävä sielu. Ruumis ja sielu eivät voi olla kaksi eri olomuotoa, eli kummatkaan eivät voi toimia yksikseen, vaan yhdistettynä.
Kun tuo sielu-henki-sähkövirta lakkaa toimimasta ihmisruumiissa, niin ihminen on kuollut.
Se sielu ei mennyt mihinkään, vaan lakkasi toimimasta.
Kun aloitat rakentamaan laatikkoa sinulla on naulat ja laudat, mutta ei vielä laatikkoa, joka on se kolmas käsite.
Vasta kun olet yhdistänyt naulat ja laudat keskenään, syntyy kolmas käsite laatikko.
Sitä laatikkoa ei ollut olemassa ennen rakentamista, eikä se voinut olla missään. Kun purat laatikon, se ei enää ole laatikko, eikä se mennyt mihinkään, se vain lakkasi olemasta.
Näin on myös ihmisen laita, että kun hän kuolee, hänen elämän henkensä (sähköinen virta lakkaa toimimasta) ja ihminen on enää vain kuollut ruumis, ei elävä.
Ihmisestä ei siis lähde mitään sielua mihinkään vaeltamaan. Tämä oppi on vain kreikkalaista filosofiaa ja katolisen kirkon luomaa oppia.
Mitä tulee taas meedioihin, jotka saavat vainajien henget esiintymään.
En anna niille paskankaan arvoa.
Ei ole tieteellisesti todistettu, että mitkään meediot saisivat kuolleisiin yhteyttä.
Tietysti jos oikein kovasti uskoo johonkin, voi kuvitella näkevänsä vaikka mitä.
Itse olen ollut eräänlaisessa spiritismi-istunnossa, jossa yritettiin manata henkiä esiin.
Meedio oli vähällä suuttua minulle, kun olin epäilevä tuomas.
Tulin vakuuttuneeksi yhdestä asiasta.
Ihmismieltä pystyy manipuloimaan, jos antautuu täysin, mutta kun on varustautunut terveellä itsetunnolla, eikä antaudu hypnoosiin, ei mitään henkiä voi nähdä eikä kuullakkaan.
Spiritismi-istunto ei siis ole mikään teatteri-esitys, jonne tullaan näkemään ja kuulemaan henkien esityksiä.
Henget eivät voi tulla sellaisen henkilön nähtäväksi eikä kuultavaksi, joka ei suggeroidu meedion hypnoosin valtaan.
Ihminen voi nähdä harhanäkyjä eli hallusinaatioita, mutta ne eivät ole todellisuutta.
Kummituksiakaan ei näe, ellei usko niihin.
Lapsena kuvittelin näkeväni mörköjä, mutta aikuinen ei, koska hän ei usko niihin.
Joulupukinkin näkee vain lapset, jotka uskoo siihen.
Mutta palatkaamme kuoleman arvoitukseen.
Siteeraan vielä raamattua, joka antaa vastauksen kuoleman arvoitukseen.
Raamattua tutkineena on vastaus, että kuolleet eivät tiedä mitään. He ovat kuin unessa, josta heidät sitten herätettäis joskus maailmassa.
Raamattu opettaa, että kummitukset ja kuolleiden henget ovat tosiasiallisesti saatanan ja hänen langenneiden enkelien rauhattomia henkiä, eivät siis ihmisten.
Nämä saatanan langenneet enkelit sitten matkivat kuolleiden ihmisten ääniä, jotta uskottaisiin heidän jatkavan elämää henkimaailmassa kuoleman jälkeen.
On helppo tajuta elämän synty ja kuolema, mutta se ensimmäisten ihmisten ilmestyminen onkin jo vaikea paikka. Mistä esim.eloperäinen aines on syntynyt.
On helppo uskoa, että maailmankaikkeus on täynnä kiviainesta koostuvia planeettoja, mutta eloperäisen synty on vaikea käsittää.
Voiko esim. jollekkin marsin pinnalle muodostua multaa siitä kiviaineksesta, jota siellä pelkästään on. Maapallokin oli aikoinaan sulaa kiviainesta, niin mistä syntyi eloperäinen aines, josta muodostuu kasvit, eläimet ja ihmiset.
Joku ihminen, joka on ollut kuolleena vähän aikaa ja saatu sitten vielä henkiin, on kertonut leijailevansa katossa ja sieltä katsellut alapuolellaan olevaa ruumistaan ja lääkäreitä, jotka virvoittelevat häntä henkiin.
Sitten kun hän on vielä vironnut henkiin, on sielun tarvinnut palata ruumiiseen takaisin.
Tätä ei olla kuitenkaan vielä pystytty millään muotoa todistamaan tieteellisesti.
Vasta kun amerikoissa syväjäädytettyinä olevat kuolleet on pystytty herättämään uudestaan henkiin, voidaan saada selvyys mahdolliseen kuolemanjälkeiseen elämään.
Ilmeisesti siellä kuoleman rajan tuolla puolen ei kummiskaan ole yhtään mitään, koska raamattu sanoo: "Ei ole tietoa, ei viisautta eikä tekoja tuonelassa, jonne olet menevä. Tee siis kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä kuolleet eivät tiedä mitään. Saarnaaja 9:5
Buddhalaisuudessa arvoitus on jo selvinnyt: Guru kuolee, siirtyy kuollessaan parinirvanaan,siihen liityy vahva tiedollinen vakuuttuneisuus minän =
muisti)suhteellisuudesta ja katoavaisuudesta.tiedelehdessä!
Tieteen kuvalehtikin on sellainen, että siinä on aina nämä samat kohujutut.
Sellainen lehti myy, joka keksii räväkämmät jutut.
Miksei tavallinen päivälehti kerro mitään vastaavaa. Siksi kun se pitäytyy vain virallisiin tosiasioihin.
Juuri kuoleman jälkeinen elämä on sellainen, mikä on aina herättänyt kiinnostusta.
Tällaisista on kirjoitettu iät ja ajat ja asiat eivät ole miksikään muuttuneet, eli ollaan samassa lähtöpisteessä kuoleman jälkeisen elämän tutkimisessa.
luetun käsittäminen on yksilöllistä,todennäköisesti monikaan ei käsitä parinirvanaa.Puuttuu historiallinen kokemus tai kulttuurin tuntemus. Parinirvana on pisimmälle viety elävän ihmisen käsitys kuolemasta!Ehkä lähimpänä luonnonmukaisuutta ilman uskomuksia.Taatusti kaukana taivas/helvettikäsityksistä.ota opiksesi.
Minä ei kuole koskaan, taivas avaruus ulottuvuuksineen pysyy, pahempi paikka on olemassa.. Lukekaa Johannes 3 luku kokonaan. Mielestäni kaikki olemme täällä jotta oppisimme ja puhuminen tästä asiasta on jo sitä.
johon eivät tieteelliset selitykset vielä päde. Kaikkihan on ollut alusta asti, mutta ihminen löytää ne erittäin hitaasti. Omakohtaiset kokemukset hengen olemassaolosta todistavat niitä kokeneille todellisuuden, mitä eivät tajua ne jotka eivät mitään koe. Lukemisen perusteella hyväksytty totuus on aina ulkokohtaista. Vaikka osaisit Raamatun ulkoa ei se selitä toisilla ihmisillä olevia todistettavia kokemuksia. Sinun totuutesi on omasi ja toisilla on oma totuutensa. Jotain aprikointia löytyy myös Raamatusta.Ottaen huomioon että Raamatun tekstit ovat kirjoittaneet suurimmalta osin vaeltavat paimentolaiset niin aika fiksua tekstiä näyttää olevan. Silti Raamattukin on nimenomaan oman yhteiskuntansa tuote. Toisenlaisia totuuksia löytyy idästä, ja sielläkin se on oman yhteiskuntansa tuote. Se Suuruus mikä on kaiken viisaan ajatuksen takana onkin sitten niin suuri että sen ymmärtämiseen ei vähäisen ihmisen ymmärrys riitä. Miksi siis asettaa tiukkoja rajoja sille mihin pystyy uskomaan ja mihin ei? Turvallisuuden haku ei aina takaa objektiivista näkemystä asioista.
Mitäs jos kokisit tämän katosta katsomisen henkilökohtaisesti? Muuttaisiko se omaa "uskoasi"/ näkemystäsi ihmisen kokonaisuudesta (kyseenalaistaisitko oman olemuksesi edelleen)? Mitä tarkoitat tieteellisesti todistamisella? Mitäs jos tuon sinulle teknologian jonka avulla jokainen voi tehdä havainnon omasta henkisyydestään? Eikös se oma havainnointi ja kokeminen oli ainoa oikea tapa muodostaa totuuksia omasta olemuksesta? Kyllähän niitä todistajia ja puhujia aina riittää!
Sehän on selvinnyt jo aikoja sitten!
Järki kyllä pystyy ymmärtämään vaikka mitä kun vain saadaan oikeaa tietoa asioista (näistäkin asioista). Tekemistä, tekemistä kuomaseni ei uskomista. Monia väärinkäsityksiä ihmisestä ja hänen olemuksestaan joudutaan kyllä korjaamaan ennenkuin voidaan ymmärtää ihmistä.
Tällaista asiaa koskeva dokumentti näytettiin televisiossa joki aika sitten. Hmmm...mielenkiintoista.
Olettekos muuten tietoisia siitä, että nykyään on kliinisesti todistettu, että tajunta on ruumiista riippumaton. Se on olemassa ilman ruumista ja pystyy tekemään havaintoja jotka
nykylääketieteen kannalta ovat mahdottomia.
Kuoleman käsitteeseen ei tarvitse siis nykyään enään "uskovaisten" teorioita, vaan kun ruumis kuolee eli elintoiminnot lakkaavat, niin mieli lähtee laukkaamaan.
Tapaus on totta ja kliinisesti todistettu. Kohteena oli aivoleikkauksessa ollut nainen, jonka ruumiinlämpö laskettiin hyvin alas ja elintoiminnot lakkautettiin. Myös aivot "kytkettiin irti" Eli nainen oli kliinisesti kuollut operaation ajan. Hänellä oli myös korvissa anturat jotka skannasivat mahdollista aivotoimintaa. Anturat pitivät kohisevaa ääntä, joten hän edes tälläkään perusteella ei olisi kuullut mitään. Hän oli siis kuollut. Aivan tieteellisin termein määriteltynä. Muistaakseni hän oli Kuoleman rajan tuolla puolen kaksikymmentä minuuttia, jonka aikana hän kuvasi hyvin tarkasti lääkärien työtä. Muisti heidän puheensa yksityiskohtia (leikkaus oli myös nauhoitettu) Osasi kuvailla leikkausvälineet yms. Ei tosin pystynyt kuvailemaan mitään ruumiin tuntemuksia, koska sehän oli mahdotonta (hän oli kuollut).
TOSIN SIINÄ OLISI AIKAMOISTA 25 15 - 30 V KATEUTTA TAUSTALLA
oli nimittäin sulla sellainen puheripuli,että oli suorastaan työlästä lukea juttusi kokonaan!
olen samaa mieltä kuin sinä,että on olemassa sielu,mikä elää ikuisesti!
olen itse irronnut ruumiistani pari kertaa keskellä kirkasta päivää kesken työpäivän ja katsellut itseäni vierestä. se on ovela tunne. silloin en vielä ollut kuullutkaan tällaisista asioista.eli yksinkertaisesti on olemassa se "minä",mikä pystyy irtoamaan ruumiista milloin vaan,ja luultavasti myös "kuoleman" hetkellä käy näin.me elämme ikuisesti!
Puheripulini selittyy sillä, että enhän minä tätä juttua ole kirjoittanut tätä keskustelupalstaa varten, vaan se on mukana vuosien mittaan kirjoittelemassani kokoelmassa erilaisia aiheita käsittelevistä jutuista nimeltään "Sepon Mietteitä", jota olen jaellut vain lähisukulaisilleni ja muutamille hyville ystävilleni.
Kertomiasi ruumiista erottumiskokemuksia minulla ei itselläni ole ollut.
Kiitos vastauksestasi.
sepjum
Olen meidän kotipalstalla (scientologia) tähdentänyt sitä asiaa eli omakohtaista kokemista ja havainnointia (sehän on ainoa oikea keino muodostaa omia totuuksia). Suurin osa meistä ei ikävä kyllä saa noin "helposti" tätä havaintoa omasta olemuksestaan kuin sinä olet saanut. Silloinhan on vaikea edes "uskoa" omaan henkisyyteensä (täysin ymmärrettävää sekin). Oletko yrittänyt kertoa tästä kavereillesi/ystävillesi? Mitä he ovat tuumanneet asiasta?
Meille scientologeillehan kertomassasi ei ole mitään ihmeellistä (meillä on kirjoja, joissa kerrotaan tästä hengestä/omasta tietoisuudestamme. Kirjat perustuvat täysin tutkimuksiin ja niissä tehtyihin havaintoihin ja löydöksiin). Nyt ymmärrät varmaan sen miksi esim. scientologia on suuri "mysteeri" suurelle ihmisjoukolle. Eli meidän teknologialla ihmisen on mahdollista tehdä tämä havainto minkä itse olet tehnyt keskellä kirkasta päivää (ei voi sanoa muuta kuin hienoa!). Siihen havainnon saamiseen/ei saamiseen on kyllä omat syynsä.
Scientologiahan käsittää paljon paljon muutakin löydöksiä/havainnointeja/tekniikoita elämän asioiden selville saamiseksi/parantamiseksi. No se on oma aiheensa ja sille on oma keskustelupalstansa täälläkin. Mutta täytyy sanoa, että hienon havainnon olet itsestäsi tehnyt. Mielenkiintoista...
Lääkärithän/psykiatrit esittää tämän ilmauksella "bitti poikittain jossain osastossa aivoja". No ne nyt puhuu paskaa ja valehtelee muutenkin monesta asiasta joka koskee ihmistä. Arvauskeskuslääkäreiksihän heitä nimitetäänkin usein. Arvotaan seuraava sairaus!!!