RAY

Olen vuosikaudet pitänyt Nurmolaista poliitikkoa rehellisenä miehenä, mutta nyt on KRP alkanut selvittää hänen tekemisiään muissa asioissa kun politiikassa.
Etelä-Pohjalaisena olen todella pettynyt hänen toimintaansa sillä häntä on aina markkinoitu rehtinä poliitikkona johon on uskonut moni muukin kuin minä ja joutunut pettymään samalla lailla.
Hyväkin saa joskus palkkansa ja paha aina.
8339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ettää itsellekin on järkytys, mihin on ajautunut /mennyt. Tosiaan pitänyt ja pidetty rehellisyyden perikuvana. Jo tähänastinen esiintyminen kertoo, että mies on nyt lujilla kannattajiensa edessä. Tai eipä ole näkynytkään. Taitaa jopa poliitikolle outona ilmiönä hävetä. Jos näin on , niin onhan edes se hyvä.

Äänestä
  • Onneksi en ole äänestänyt häntä koskaan!

    Äänestä

  • Äänetön äänetön kirjoitti:

    Onneksi en ole äänestänyt häntä koskaan!

    Ja hänen läheisessä tukijoukossaan on ollut varapuheenjohtajana Atrian lihateollisuuden johtaja Matti Perälä.
    Aikamoisia taulukauppiata.

    Äänestä

  • huijareina. kirjoitti:

    Ja hänen läheisessä tukijoukossaan on ollut varapuheenjohtajana Atrian lihateollisuuden johtaja Matti Perälä.
    Aikamoisia taulukauppiata.

    Ei voi kuin nauttia tilanteesta.Ei kertonut kantaansa kuntaliitoksessa. Putos Eduskunnasta.Kyllä Pohjalainen REHELLISYYS on saanut kovan kolauksen,toipuminen vie kauan. Toivottavasti Suomesta vielä löytyy laki tällaiselle Herralle joka on maakunnan maalaisväestöä pökittänyt mielin määrin mennen tullen.Mitähän hämärää entisen Nurmon päätöksenteosta löytyisi jos kaikki asiat pengottaisiin. Ei muuta kuin häkkiin miettimmään mitä tuli tehtyä. Itsenäisyyspäivä tulossa ,ei taida veteraanitkaan oikein uskoa mikä mies on kirjoitellut kauniisti ja ollut oikein Isänmaallinen ,onneksi ei naamaa nähdä Linnan kutsuilla.

    Äänestä

  • Ilo.... kirjoitti:

    Ei taideta Linnan juhlissa nähdä sunkaan naamaa. Luonteeltaan vahingoniloiset ei pääse niin korkeisiin asemiin, että saisivat kutsun.

    Äänestä

  • eaw kirjoitti:

    Ei taideta Linnan juhlissa nähdä sunkaan naamaa. Luonteeltaan vahingoniloiset ei pääse niin korkeisiin asemiin, että saisivat kutsun.

    Ylimainostetut juhlat koko kekkerit. Olin kerran ja se riittää.

    Äänestä

Hänet heitettiin leijonille raadeltavaksi, koska kuukausia vellonut puoluetukikohu vaati jonkun uhraamista. Hän ei ollut enää kansanedustaja, eikä muutenkaan missään merkittävässä roolissa, joten hänet voitiin uhrata.

Luuleeko joku oikeasti, että hän oli ainoa joka teki väärin? Itse uskon, että Kokoomuksesta ja RKP:sta löytyy huomattavasti suurempia kupruja, jotka vain odottavat julki tulemista. Nämä puolueet mm. vastustivat puoluetukikaton asettamista täysin naurettaviin syihin vedoten.

Valitettavasti Kokoomusta ja RKP:ta ei mikään media tohdi sorkkia. Niiden arvostelu on tabu.

Äänestä
  • Olet täysin oikeassa, aina pitää olla joku syntipukki/uhri.
    Vanhanen pääsee kuin koira veräjästä lankkujensa suhteen, nerokas veto Vanhaselta saada sympatiaa itselleen.
    Keskustalainen en ole, mutta rehellisyyden perään kuulutan.
    Oikeuden ja todellisten syytöksien sekä todisteiden on tultava esiin.
    Luettavaksi koko Suomen kansalle.
    Tuomita ei voi ilman selkeää näyttöä, kirjoittivat lehdet mitä tahansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lakeus1 kirjoitti:

Olen vuosikaudet pitänyt Nurmolaista poliitikkoa rehellisenä miehenä, mutta nyt on KRP alkanut selvittää hänen tekemisiään muissa asioissa kun politiikassa.
Etelä-Pohjalaisena olen todella pettynyt hänen toimintaansa sillä häntä on aina markkinoitu rehtinä poliitikkona johon on uskonut moni muukin kuin minä ja joutunut pettymään samalla lailla.
Hyväkin saa joskus palkkansa ja paha aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu