viikonvaihteessa ja koska täällä ei saa tuotetta mainostaa niin (arska tunnetusti noudattaa suomi24:n sääntöjä) kerron vain sen nimen. Kirjan nimi on Berliini 1945. Kirjassa on erittäin hyvä viite- ja nimiluettelo. Se kuvaa venäläisjoukkojen rynnistystä Saksaan ja sen sydämeen Berliiniin talvella ja keväällä 1945. Kirjaa lukiessa ei jää epäselväksi se minkä vuoksi stavka(Neuvostoliiton sodanjohto) Karjalan kannaksen suurhyökkäyksen pysähtyessä Suomen armeijan sitkeään vastarintaan, pysäytti offensiivin ja ryhtyi siirtämään joukkojaan Saksan vastaiselle rintamalle.
Kirjan asetelma seuraava. Saksa on pitkän sotaretkensä seurauksenä joutunut raskaiden tappioiden myötä vetäytymään rajoilleen. Itä-preussi on menetetty ja rintamalinja vetäytynyt Oder-joelle jonne se on pysähtynyt viikoiksi. Hyökkäävä ja kostoa janoava puna-armeija vetää hetken henkeä. Varustaa, täydentää ja kouluttaa joukkojaan joita hyökkäyksen hetkellä huhtikuussa oli yli kaksi miljoonaa miestä, yli 40000 tykkiä, 7000 lentokonetta ja 5000 panssarivaunua.
Vastassa hajanaisia joukkoja, jalkaväen- ss:n- ja volksturmin osastoja. Vain Seelowin kukkuloilla saksalaiset joukot pystyivät kunnolliseen vastarintaan. Muualla rintama hajosi kuin korttitalo. Seelowissakin vastarinta kesti vain pari päivää kunnes puna-armeijan hyöky sen murskasi alleen.
Stalin, vaikka diktaattori olikin, ei kuvitellut olevansa sotilasnero, päinvastoin kuin vastapuolen diktaattori. Hän sen sijaan, että olisi diktaattorin ottein johtanut sotaa, antoi asiantuntijoiden johtaa sitä.
Stavka oli valinnut kolme sotilasjohtajaa tehtävään. Pohjoista hyökkäysarmeijaa johti Konstantin Rokossovski, keskistä armeijaa Georgi Zukov ja eteläistä Ivan Konjev. Näiden kolmen marskalkan keskinäiset suhteet olivat kireät ja Stalin kiristi niitä edelleen kilpailuttaessaan heitä Berliinin valloittamisessa.
Hyökkäys alkoi Oder-joelta huhtikuun 12 ja päättyi Berliinin tuhoon ja täydelliseen antautumiseen. Hyökkäävät puna-armeijalaiset murskasivat vastarinnan ja valloittaessaan Saksan itä-osan ja Berliinin syyllistyivät brutaaleihin murhiin, rosvouksiin ja naisväen joukkoraiskauksiin joihin heitä oli kiihottanut hillitsemätön sotapropaganda, etupäässä propagoisija Ilja Ehrenburg. Kostoa, kostoa kostoa natseille siitä, että olivat tuhonneet äiti-venäjää. Ja siihen halukkaat puna-armeijalaiset sen koston toteuttivat.
Huomion arvoista on kuinka vähäisellä mielenkiinnolla länsi-liittoutuneiden sotilasjohtaja Eisenhower suhtautui Berliiniin. Kirjasta käy ilmi se, että hän ilmeisesti pelätessään suuria miestappioita antoi puna-armeijan suorittaa raskaita tappiota vaatineen "likaisen työn" ja valloittaa Berliinin vaikka länsi-liittoutuneiden joukot olivat hyvissä asemissa, hyvä voimaisina ja mieslukuisina sekä sotamateriaaliltaan ylivoimaisina Elbe-joen rannoilla. Vain sadan kilometrin päässä Berliinistä.
Toisaalta Neuvostoliitolle oli kunnia-asia saattaa sota voitokkaaseen päätökseen. Olihan se Puolan ohella eniten kärsinyt maa natsien hyökkäys-sodassa. Kostonsa Neuvostoliitto sai. Saksa lyötiin ja lyötiin niin perusteellisesti kuin se oli mahdollista niillä aseilla jotka olivat käytössä. Mitä siitä oli seurauksena?
Melkein 60-vuotta myöhemmin. Saksa elää ja voi paremmin kuin koskaan. Maailmansodan jälkeinen kahtiajakautuminen (ainakin kartalla) päättyi 14-vuotta sitten. Samanlainen koko eurooppaa koskeva ideologinen kahtiajakautuminen päättyi samoihin aikoihin. Eurooppa on yhdentynyt lujemmin ja yhtenäisemmin kuin koskaan aiemmin. Kysymys kuuluu, että pitikö niin monen miljoonan ihmisen kuolla sitä ennen?
Kirjan asetelma seuraava. Saksa on pitkän sotaretkensä seurauksenä joutunut raskaiden tappioiden myötä vetäytymään rajoilleen. Itä-preussi on menetetty ja rintamalinja vetäytynyt Oder-joelle jonne se on pysähtynyt viikoiksi. Hyökkäävä ja kostoa janoava puna-armeija vetää hetken henkeä. Varustaa, täydentää ja kouluttaa joukkojaan joita hyökkäyksen hetkellä huhtikuussa oli yli kaksi miljoonaa miestä, yli 40000 tykkiä, 7000 lentokonetta ja 5000 panssarivaunua.
Vastassa hajanaisia joukkoja, jalkaväen- ss:n- ja volksturmin osastoja. Vain Seelowin kukkuloilla saksalaiset joukot pystyivät kunnolliseen vastarintaan. Muualla rintama hajosi kuin korttitalo. Seelowissakin vastarinta kesti vain pari päivää kunnes puna-armeijan hyöky sen murskasi alleen.
Stalin, vaikka diktaattori olikin, ei kuvitellut olevansa sotilasnero, päinvastoin kuin vastapuolen diktaattori. Hän sen sijaan, että olisi diktaattorin ottein johtanut sotaa, antoi asiantuntijoiden johtaa sitä.
Stavka oli valinnut kolme sotilasjohtajaa tehtävään. Pohjoista hyökkäysarmeijaa johti Konstantin Rokossovski, keskistä armeijaa Georgi Zukov ja eteläistä Ivan Konjev. Näiden kolmen marskalkan keskinäiset suhteet olivat kireät ja Stalin kiristi niitä edelleen kilpailuttaessaan heitä Berliinin valloittamisessa.
Hyökkäys alkoi Oder-joelta huhtikuun 12 ja päättyi Berliinin tuhoon ja täydelliseen antautumiseen. Hyökkäävät puna-armeijalaiset murskasivat vastarinnan ja valloittaessaan Saksan itä-osan ja Berliinin syyllistyivät brutaaleihin murhiin, rosvouksiin ja naisväen joukkoraiskauksiin joihin heitä oli kiihottanut hillitsemätön sotapropaganda, etupäässä propagoisija Ilja Ehrenburg. Kostoa, kostoa kostoa natseille siitä, että olivat tuhonneet äiti-venäjää. Ja siihen halukkaat puna-armeijalaiset sen koston toteuttivat.
Huomion arvoista on kuinka vähäisellä mielenkiinnolla länsi-liittoutuneiden sotilasjohtaja Eisenhower suhtautui Berliiniin. Kirjasta käy ilmi se, että hän ilmeisesti pelätessään suuria miestappioita antoi puna-armeijan suorittaa raskaita tappiota vaatineen "likaisen työn" ja valloittaa Berliinin vaikka länsi-liittoutuneiden joukot olivat hyvissä asemissa, hyvä voimaisina ja mieslukuisina sekä sotamateriaaliltaan ylivoimaisina Elbe-joen rannoilla. Vain sadan kilometrin päässä Berliinistä.
Toisaalta Neuvostoliitolle oli kunnia-asia saattaa sota voitokkaaseen päätökseen. Olihan se Puolan ohella eniten kärsinyt maa natsien hyökkäys-sodassa. Kostonsa Neuvostoliitto sai. Saksa lyötiin ja lyötiin niin perusteellisesti kuin se oli mahdollista niillä aseilla jotka olivat käytössä. Mitä siitä oli seurauksena?
Melkein 60-vuotta myöhemmin. Saksa elää ja voi paremmin kuin koskaan. Maailmansodan jälkeinen kahtiajakautuminen (ainakin kartalla) päättyi 14-vuotta sitten. Samanlainen koko eurooppaa koskeva ideologinen kahtiajakautuminen päättyi samoihin aikoihin. Eurooppa on yhdentynyt lujemmin ja yhtenäisemmin kuin koskaan aiemmin. Kysymys kuuluu, että pitikö niin monen miljoonan ihmisen kuolla sitä ennen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eisenhowerin kiirettömyys on voinut johtua tosiaan siitä, että miehiä haluttiin jo säästää tappioilta, kun varma voitto kuitenkin häämötti. Länsimainen individualismi korostaa yksittäisenkin ihmisen elämän tärkeyttä, mitä itse pidän yhtenä tämän länsimaisen kulttuurin myönteisenä piirteenä. Venäläisten puolella ihminen oli vain osa joukkoa. Tämänkin takia venäläisten miesmääräiset tappiot olivat niin valtavat sekä Saksan että Suomen rintamilla. Toki venäläisten suuri isänmaallinen sota tarvitsi myös sankarinsa motivoimaan muita. Olen nähnyt Stalingradin taistelusta kertovan fiktiivisen elokuvan, jossa nämä venäläisten molemmat puolet tulevat hyvin esille. Miehiä tuhlataan surutta ja silti nostetaan myös yksilö sankariksi, jotta miehet uskaltautuisivat sankarillisesti tulen syömiksi. Vaikka tämä elokuva oli jenkkituote, siinä saattoi olla veäläisten kuvauksessa vinha perä. Propagandalla lienee ollut suuri merkitys myös sodan ajan NL:ssa. Viha oli myös se mottivi, joka vei venäläissotilassaapasta toisen eteen. Olihan saksalaisten aiheuttama tulo valtavaa ja säälimätöntä.
Sota oli tietyssä mielessä mielestäni välttämätön. Jos sitä ei olisi käyty silloin, se olisi käyty myöhemmin. Ja ehkä oli parempi se, että mitä varhemmin sen parempi, jos asejärjestelmät olisivat kehittyneet samaa vauhtia kuin kehittyivät. Totalitarismi ja suurvaltapolitiikka valtasivat alaa ja ennen pitkää olisi tullut yhteentörmäys, jos luotettiin enemmän voimaan kuin sopimuksiin. Saksa ja Japani janosivat sotaa. Mikä niitä olisi estänyt, kun pääsivät niin valtaisaan verenhimoon? Totalitarismissa aate on aina ihmistä suurempi. Ihminen voidaan uhrata aatteille ja jumalille. Tässäkin tullaan taas länsimaisen kulttuurin ihmiskeskeisyyteen. Vaikka tuo individualismi saattaa toisaalla johtaa vaikeuksiin jopa naurerravuuksiin, se ihmisläheisenä asettaa kuitenkin ihmisen arvon suureksi ja ainutkertaiseksi. Tosin kyllä myös USAn politiikka ja valmius joukkotuhoaiseiden käyttöön osoittaa suurta piittaamattomuutta ihmishengestä. Mutta tältä osin USAn valtakoneistoa voikin ehkä pitää totalitarismin sovellutuksena. Nykyinen EU on lähinnä yksilön kunnioittamisen ihannetta. EU:ssa voidaan noteerata 23 ihmisen odottamaton kuolemakin kauhistuttavana ja surullisena asiana. Totalitarismissa elävien maiden kannalta 23 000 kuollutta on pieni määrä, joiden puolesta ei kannata surra.
Vasta monen miljoonan ihmisen kuolema oli riittävää shokkihoitoa läntiselle Euroopalle. Sodan hirveydet kokenut sukupolvi sen ainakin muistaa. Mutta historian opettajani on sanonut, että jokainen sukupolvi tuntuu haluavan kokea oman sotansa aivan samoin kuin jokainen nuori oman puberteettinsa. Nykyään sodan jännityksen pääsee kokemaan myös suhteellisen turvallisesti, jos kouluttautuu amerikkalaiseksi taistelulentäjäksi, joka täsmäasein tuhoaa kohteita. Hänen ei tarvitse mieltää tuhoavansa ihmisiä, vaan pelkkiä sotilaallisia kohteita, koska hänen ei tarvitse nähdä mukana kuolevia ihmisiä. Tällainen etäisyys madaltaa sodan kynnystä. Siinä on jotain samaa kuin havainnossa, jonka mukaan amerikkalaiselle sotilaalle tuli traumoja saksalaisia ampuessa. Japanilaisia oli erirotuisina paljon helpompi ampua, kun näihin ei samaistunut samalla tavoin.
tietyllä tavalla vastaa ja jättää vastausta vaille. Vai onko niin, ettei vastausta ole? Kerrot, että sota oli välttämätön. Ehkä on niin. Meidän silmissämme jotka tiedämme sen, että jos sota olisi käyty 60-luvulla sen sodan olisi saattanut päättää ydinpommit. Ajattelenkin asiaa enemmän (yritän) sen hetkisen maailmanpoliittisen tilanteen silmillä. Mitään varsinaista syytä sotaan ei ollut. Muu kuin laajentumishaluisuus. Käyhän sekin toki sodan syystä mutta kovin ahtaasta (silloisesta nationalistisesta) näkökulmasta. Kovin kummaa on se, että silloinen suurin voittaja hävisi nykyajan katsannon mukaan eniten. Mitä sillä on jäljellä silloisista valloituksistaan? Vain vuosisataisen historiansa ydinalue! Ja sielläkin osia jotka ovat hyvin nationalistisissa tunnelmissa.
Ehkä sodan kuvaaminen välttämättömäksi on liian voimakas ilmaisu. Parempi olisi ehkä käyttää sanaa "väistämätön", kun ottaa huomioon tuon ajan todellisuuden ja ilmapiirin.
Sotaan oli useitakin syitä. Ensimmäinen niistä on imperialismi, halu alistaa tosia kansoja omien intressien palvelemiseksi. Hitlerin Saksa halusi suurvallaksi ja kaiken lisäksi vielä muita suuremmaksi. Suurvallan on pidettävä kiinni kunniastaan. Versaillesin häpeärauha tuli mitätöidä. Suurvaltapolitiikka perustui pitkälti uskoon ja luottamukseen siitä, että takana oli voimaa, jolla oma tahto saatiin toteutetuksi. Saksa oli jo perinteisesti luottanut kättä pitemmän tehoon.
Toinen syy oli nationalismin vahva nousu. Myös Neuvostovenäjällä alettiin korostaa isänmaallisuutta, vaikka muodollisesti NL koostui useasta kansallisuudesta. Nationalismia palvelivat parhaiten diktatuuriset hallintomallit, joissa oli myös laajaa yksilöpalvontaa. Sosialistisessa NL:ssa Stalinia palvottiin erehtymättömänä, suurena johtajana. Hitler näytti aluksi toteuttavan vain nationalismia liittäessään saksankielisiä alueita Saksaan. Vasta myöhemmin herättiin siihen, että Hitlerillä oli myös suurempia laajentumishaluja sekä halua kitkeä periviholliset kuten kommunismit ja juutalaiset juurineen maasta.
Kolmas syy on yleensä aina taloudellinen ahdinko tai muut maan sisäiset vaikeudet. Siloin huomio pyritään kiinnittämään ulkosuhteisiin ja näkemään viholliset vikapäiksi huonoon taloudelliseen kehitykseen. Tällaisia syntipukkeja olivat esim. juutalaiset.
Neljäs syy oli yhtenäisen vastavoiman puuttuminen. Länsimaat uskoivat rauhaan (rauha meidän ajallemme) ja pyrkivät välttämään kaikin tavoin selkkausten syntymisiä. Munchenin sopimus tuli sen myötä mahdolliseksi. NL oli vielä liian heikko yksinään vastustamaan yhtään mitään eikä NL:a edes kutsuttu Muncheniin, koska koko NL:n odotettiin hajoavan omaan mahdottomuuteensa. Jokainen pyrki hoitamaan omia asioitaa ja olemaan puuttumatta muiden tekemisiin. Tämän politiikan uhreiksi joutuivat sitten ensi vaiheessa pienet valtiot kuten Puola ja Suomi.
Viides tekijä oli luja usko sotilaalliseen voimaan. Saksa rakensi tietoisesti sotakoneistoaan ja NL:n politiikassa esim. suhteessa Suomeen lähdettiin tästä realiteetista.
Kuudes asia täytyy olla se, että sodan avulla todella uskottiin myös saavutettavan tärkeitä etuja pitkällekin tulevaisuuteen. Puhuihan Hitlerkin tuhatvuotisesta valtakunnasta. Haluttiin saada asioihin sellainen järjestys, että häiritsevät tekijät kerta kaikkiaan eliminoitaisiin ikiajoiksi. Kyllä tässä varmaan jonkinlaiseta intressivertailua tehtiin, mutta lopptuloksen ajateltiin olevan niin hyvä, että riski kannatti ottaa.
Seitsemäntenä totalitarismin henkilökultit nostivat Hitlerin, Mussolinin ja Stalinin poikkeukselliseen valta-asemaan, He olivat aikansa kuninkaita, keisareita ja tsaareja vailla tuota arvonimeä. Heidän valtansa oli kuitenkin yhtä suuri, ellei jopa suurempi. Kun yhtäaikaa Eurooppaan osui vähintään kolme enemmän tai vähemmän luonnevikaista yksinvaltiasta, seuraukset ovat osittain jopa ennustamattoman mielivaltaisia ja mielenvikaisia.
Voi olla kahdeksas ja yhdeksäskin syy, mutta seitsemän on valehtelijan luku, joten siihen on hyvä lopettaa.
Tuon raukan se pitää etsiä kaikki millä saa väheksittyä Suomen sotaveteraaninen saavutukset. Ei tuo arska usko edes siihen kuinka olisi käynyt jos vuonna 1918 olisi punikit voittaneet,
muuta kuin räkyttää, niin ole rakki hiljaa.
Eipä taideta tietää sitäkään olisiko setä täti, jos olisi munat persieessä ja mitä sitten olisi tullut?
kirjasta,mutta NL ei todellakaan pysäyttänyt offensiiviä suomessa sen takia,että joukkoja ois tarvinnut Saksaa vastaan,vaan sentakia,tärkeää,Joukkoja ei Suomen rintamalla ollut!Ne kulutettiin taistelussa tali-ihantalassa ja muissa paikoissa.NL halusi sodan äkkiä loppuvan Suomea vastaan,ettei sen tarvitsisi tuoda uusia joukkoja Suomen rintamalle.Kas,jopa neukkukin tarvitsi joka iikan Saksaa vastaan.Elikkä muuten toi kirja Berliini 1945 on rautaa,halusin vaan tarkentaa yksityiskohtaa,mitä ei kirjassa mainita.Loistava kirja.
lopulla -44 päämaja sai tiedustelutietoja kannakselta jossa käy ilmi, että rintamalta poispäin on matkalla satoja junia täynnä panssarivaunuja, tykistöä ja joukkoja. Näistä tiedustelutiedoista se saattoi päätellä, että venäläisten paine hellittää. Myöhemmin on saatu tietoa, että stavka tarvitsi nämä joukot toteuttaessaan Itä-Preussin valtaamisen ja myöhemmin Saksan itäosan.