Mäenpää taitaa pysyä kokkolassa laakson kanssa bunkkerissa, kun turku täyttyy maahanmuuttajista. Ei taida olla miehellä mittään tekoja, kuin pelkkää uhoa. Torilla kuulee kerrottavan, että olisi pelkkä koijari. Ei ainakaan mitään rakentavaa ole saanut aikaiseksi turkulaisten parhaaksi. Mäenpään voisi lähettää sinne paattisten mettään niitten maahanmuuttajien kanssa.
Mäenpää missä?
turkulainen äänestäj
20259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Pattisten isännät ohjaa vaikka korvasta olavin takas sinne mistä on tulluki. Eli matka Tyrväälle niitten maahanmuuttajien kans. Olavil ei oo mitää asiaa paattisille. Olavi on samaa sakkia, kuin muutki turkuun tulleet. Ei oo vuosiin työsyrjään tarttunut. Kunhan veronmaksajien rahoilla pyörittää sirkusta valtuustolla.
"Kunhan veronmaksajien rahoilla pyörittää sirkusta valtuustolla."
Kyllähän Turku on vastaanottanut hillittömästi mamuja Olavin valtuustokausien aikana. Olisiko ilman Olaa?
näkyi lauantaina olevan seuraamassa jääkiekkomatsia. Suuri hovi näkyi olevan ympärillään, kun menivät privaattiaition ovesta sisään.
On se Ola vaan aika kova jätkä.
nuoria naisia?
Naispuolisia versioita Olavista :-D
kuuluivat olleen, kuten Olan naiset aina.
Ainaki olivat pukeutuneet naisiksi.
Olavi päästi aina alaikäisiäkin sisälle ravintolaan, kunhan tytöt istu sit polvella. Siksi olavilla onkin polvet aivan sököt nykyää. Se on Olavin verissä, et on aina tykästynyt nuoriin. Lieneekö jo uus nuorikko kiikarissa? Kas vanha pukki tykkää aina vihreemmästä ruohosta kuitenkin. Ei sitä silloin pidätä mikään kun näkee uuden naaraan sano.
taukoamatta nuoria naisia ollessaan portsarina. Vieläkin kuulemma sama meno jatkuu.
SKS taistelee!
http://www.youtube.com/watch?v=CCwFp-oH-QM
http://www.youtube.com/watch?v=2M0HeIYQ4gw
http://www.youtube.com/watch?v=DZJTNLvOFRo
jostain syystä vain vaaleissa Turun kärkipäässä. Kerro sinä mistä se johtuu.
Ei kuitenkaan ministeri, kuten Astrid Thors. Kerro mistä johtuu että Astrid on ministeri?
Uuniin!
tyrväälle. Saab täynnä pakolaisia ja ola alimmisena. Lörps.
Lähti viettämään viikonloppua Laakson luo Kokkolaan. Pysähtyy matkalla Forssan Teboililla ottamaan muutamat nimet SKS:n kannattajakortteihin. Siinä se viikonloppu meneeki kivasti Arskan kanssa touhutessa.
toimii kehätuomarina Turussa viikonloppuna järjestettävässä nyrkkeilyturnauksessa. On se Ola vaan helvetin kova jätkä.
Useimmille meistä ei tosiaan tulisi mieleen kehua itseään yhdellä palstalla jopa useiden kymmenien eri nimimerkkien turvin.
oliko Mäenpää ollut tuomarina vai ei? Mikä on oma tietosi tai käsityksesi?
Kysymyksesi on isänmaallisuuden kannalta aivan yhtä relevantti kuin esimerkiksi se, että kävikö Väinö Kuisma tänään tarpeillaan vai ei.
Pensseli-setä Mäjenpiä Kokkolassa sillimarkkinoilla, yhdessä puoluesihteerikkönsä kanssa.