Helluntailaisuus on montanolaisuutta?

veli.vapaa

Näin kertoo Wikipedia montanolaisopin ja kolminaisuusopin varhaisista ajoista. Tertullianus oli kolminaisuusopin alullepanija. Kannattaa lukea!

Wikipedia lainaus

" Montanolaisuus oli 100-luvulla vaikuttanut kristillinen lahko, joka sai nimensä perustajansa Montanuksen mukaan. Tunnetuin montanolainen lienee ollut kirkkoisä Tertullianus.
Montanolaisuudessa oli keskeisenä ajatus Kristuksen pikaisesta paluusta. Montanus näki Jeesuksen lupauksen lohduttajan lähettämisestä täyttyneen hänessä itsessään, siis Montanuksessa, ja ilmenevän hänen karismaattisten lahjojensa kautta. Montanus näki näkyjä ja ilmestyksiä ja kertoi näiden näkyjen tulevan suoraan Jumalalta. Montanus myös lupasi samojen armolahjojen olevan tarjolla seuraajilleenkin. Profetoiminen ja ekstaattisuus olivatkin montanolaisuuden tunnistettavimpia piirteitä.

Montanolaiset myös kritisoivat kirkon heikkoa moraalia. Erityisesti leskien uudelleen avioituminen oli heidän mukaansa suuri synti.
Montanolaisuudessa kolminaisuus saatettiin nähdä peräkkäisenä: Isän ja Pojan aikaa seurasi Pyhän Hengen aika, joka taas on toteutunut Montanuksen kautta. Montanolaisuudessa kehittyi jopa näkemys, jonka mukaan MONTANUS ITSE oli kolminaisuuden KOLMAS PERSOONA, vaikka tämä ei ilmeisestikään ollut Montanuksen oma näkemys.Katolinen kirkko asettui montanolaisuutta vastaan korostamalla ensimmäisen vuosisadan raamatullisten apostolien auktoriteettia, mutta vaikka montanolaisuuden laajempi kannatus katosikin muutaman sukupolven aikana, montanolaisuus pysyi eri muodoissaan hengissä aina 800-luvulle saakka. Tämän päivän HELLUNTAILAISUUDESSA on kuitenkin PALJON SAMOJA PIIRTEITÄ kuin montanolaisuudessa, ja helluntailaisuutta onkin kutsuttu myös uusmontanolaisuudeksi. Helluntailiike pitää kuitenkin itse montanolaisuutta harhaoppisena liikkeenä.

28

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Azusa-kadun ensimmäisillä helluntailais-veteraaneilla yleinen oppi ja se siis kieltää kokonaan kolminaisuusopin.
      Nykyisin helluntailiikkeen ykseyshelluntailaiseen haaraan kuuluu vähintään 4 miljoonaa jäsentä.
      Helluntailiikehän jakautui 1914 useisiin haaroihin ja merkittävin tekijä oli se kun USA:n valkoihoiset ei suvainneet seuraansa alkuperäisiä mustia helluntailaisia.

      Azusa-kadun helluntailais-veteraanit sen sijaan kastoivat Jeesuksen nimiin alla olevan jakeen mukaisesti.

      Apt 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Asiasta on keskusteltu tuolla:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/6831840

      • todé*

        "Pyhän Hengen lahja"?

      • todé* kirjoitti:

        "Pyhän Hengen lahja"?

        missään kohdassa sanota Pyhän Hengen olevan persoona.
        Ykseyshelluntailaiset ovatkin oivaltaneet tuon juuri oikein.

        Raamatussa Pyhä Henki on pelkkä yhteydenpitovälinen Jumalan ja ihmisen välillä.

        Nyt kun minä kirjoitan palstalle niin Pyhä Henki on tässä tapauksessa Soneran yhteys.

      • PakaNainen
        Pe.ku kirjoitti:

        pystyisi kirjoittamaan mitään:))

        Helluntailaiset rukoilevat näin: " Jeesus, anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa."
        eikä näin: Jumala, Jeesus, Pyhä Henki anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa.

        http://hyviauutisia.wordpress.com/2008/07/28/aarikarismaattisuuden-hedelmaa/

        Lue tuolta minkä nimeen Lakelandia ja Florida kastaa.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        "Pyhän Hengen lahja"?

        hautumaan.

      • veli.vapaa
        PakaNainen kirjoitti:

        pystyisi kirjoittamaan mitään:))

        Helluntailaiset rukoilevat näin: " Jeesus, anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa."
        eikä näin: Jumala, Jeesus, Pyhä Henki anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa.

        http://hyviauutisia.wordpress.com/2008/07/28/aarikarismaattisuuden-hedelmaa/

        Lue tuolta minkä nimeen Lakelandia ja Florida kastaa.

        Jeesusta on syytä muistaa tämä hyvin olennainen seikka, jonka Isä antoi Hänelle.

        Matt. 28:18
        Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on ANNETTU kaikki VALTA taivaassa ja maan päällä.

        Matt. 9:6
        Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on VALTA maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle-"nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

      • PakaNainen
        veli.vapaa kirjoitti:

        ei sitten sekoiteta rukouksiin?

      • ml213.
        PakaNainen kirjoitti:

        ei sitten sekoiteta rukouksiin?

        Niin, ihmisen tulee rukoilla Hengessä ja totuudessa. Siis ei rukoilla Henkeä tekemään sitä ja tätä,- vaan Hengessä.

        Aikoinaan Helluntaiyhteisöissä/kin lauloivat sydämen kyllyydestä,- lähes hitiksi tullutta laulua. "Tule Pyhä Henki jne...". No, lienevät toisaalta olleet rehellisiäkin.

      • veli.vapaa
        PakaNainen kirjoitti:

        ei sitten sekoiteta rukouksiin?

        mukaan tulee rukoilla vain Isää, joten uskokaamme siihen.

      • PakaNainen kirjoitti:

        pystyisi kirjoittamaan mitään:))

        Helluntailaiset rukoilevat näin: " Jeesus, anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa."
        eikä näin: Jumala, Jeesus, Pyhä Henki anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa.

        http://hyviauutisia.wordpress.com/2008/07/28/aarikarismaattisuuden-hedelmaa/

        Lue tuolta minkä nimeen Lakelandia ja Florida kastaa.

        Muutempahan kysyn vaan...?

        Se oli katolisten logiikkaa karismaatikoista.
        Katoliset on oikeassa, mutta unohtavat mainita itsensä ja senkin etteivät hyväksy homoja vaikka heidän papeista on homoja eräiden arvioiden mukaan noin neljännes.

      • PakaNainen
        ml213. kirjoitti:

        Niin, ihmisen tulee rukoilla Hengessä ja totuudessa. Siis ei rukoilla Henkeä tekemään sitä ja tätä,- vaan Hengessä.

        Aikoinaan Helluntaiyhteisöissä/kin lauloivat sydämen kyllyydestä,- lähes hitiksi tullutta laulua. "Tule Pyhä Henki jne...". No, lienevät toisaalta olleet rehellisiäkin.

        >>Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä. [Ef. 5:19; Kol. 3:16]

      • veli.vapaa
        Pe.ku kirjoitti:

        Muutempahan kysyn vaan...?

        Se oli katolisten logiikkaa karismaatikoista.
        Katoliset on oikeassa, mutta unohtavat mainita itsensä ja senkin etteivät hyväksy homoja vaikka heidän papeista on homoja eräiden arvioiden mukaan noin neljännes.

        paljon muutakin, esimerkiksi keskiajan ja ennen sitä tehnyt teurastukset, vaikka käsky kieltää. " Älä tapa".
        Siihen " uskonpuhdistukseen" perustuu mm. kirkkojen ja myös helluntailaisten oppi.

        Ei se mitään vaikka oli katolista logiikkaa, mutta mielenkiintoinen on tämäkin

        Pyhän Hengen ensimmäinen, toinen , kolmas ja nyt neljäs aalto menossa aalto.

        "Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus"

        http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=29

        puhdistaa, sehän on alati uusiutuva luonnonvara. Eikö paremminkin pitäisi saada ihminen tolkkuihin ettei aina olisi uskoa puhdistamassa.

      • Pe.ku kirjoitti:

        missään kohdassa sanota Pyhän Hengen olevan persoona.
        Ykseyshelluntailaiset ovatkin oivaltaneet tuon juuri oikein.

        Raamatussa Pyhä Henki on pelkkä yhteydenpitovälinen Jumalan ja ihmisen välillä.

        Nyt kun minä kirjoitan palstalle niin Pyhä Henki on tässä tapauksessa Soneran yhteys.

        * Demoni henki sanoi, Paavalin ja Jeesuksen minä tiedän, mutta kuka ja mikä sinä olet, kun joku harhainen esiintyi opettajana, aivan niinkuin sinä nyt. Jumalankieltäjä opettaa Raamattua, vaikkakin nurinkurisesti, aivan kuin grammarin levyä soitettaisiin väärinpäin pyörittäen. Sinulla krahisee Raamattu suussasi samanlaiselta. Ei mitään henkohtaista, mutta se vaan on niin, ja sinä et tietenkään sitä huomaa !
        * Niin monta kuin meitä uskovia on täällä palstalla, vakituisia tai jotka vain joskus pistäytyy, kaikki sen tietävät ja toteavat, sinun Raamattu tuntisi miten se toimii, yllä kerrotulla tavalla.

      • ml213.
        PakaNainen kirjoitti:

        >>Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä. [Ef. 5:19; Kol. 3:16]

        Tuossahan se pointti juuri onkin.Siis kun pyrit rukouksen kautta saamaan vastausta asiaan, jota et tiedä ja ymmärrä, niin juuri ymmärrystä ohjaa Pyhä Henki.Pyhä Henkihän opettaa ja mustuttaa kaikesta mitä Jeesus opetti.
        Siis rukoillessaan ihminen ymmärtää/näkee vain osa-alueen eli tiedostaa mikä on ongelma, mutta haluaa saada laajempaa näkemystä/ymmärrystä nähdä kokonaisuus.

        Esim. jos parisuhteessa on ongelmia ja puolisot eivät kertakaikkiaan näe miten käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Siis eivät ymmärrä ja tiedosta muuta kuin sen, ettei yhteiselo suju ja mistä ongelmallisuus tulee.Monastihan puolisot lihallisuudessaan syyttelevät toisiaan ja näkevät syyn olevan toisessa ja pyrkivät muuttamaan sitä toista osapuolta.

        Kun,- jos toinen puoliso rukoilee Hengessä ja totuudessa eli haluaa tulla ymmärtämään mikä on todellisuudessa ongelman aiheuttaja, niin Pyhä Henki alkaa kasvattamaan rukoilijan ymmärrystä näkemään ensin oman käyttäytymisen ja myöhemmin kokonaisuuden parisuhteessa.

        Siis loppujen lopuksi rukopilemisessa on kysymys ihmisen asioiden tiedostamisesta ja näkemisestä itselleen. Jumalahan tietää ja näkee ihmisen asiat jo etukäteen.

        Ymmärryksen laajnetuminen on sama käsite kuin Jumalan viisauden saaminen Jumalalta ja tähän tekijään liittyy miten todella ihmisen vapauttaa totuuden näkeminen ja tietäminen asioissaan.Kaikki epävarmuus ihmisessä ja ihmisen kehityuksessä on erikoisen haitallista vaikutukseltaan ja siksi ihmisen luottaminen Jumalaan vaikeiden tilanteidcen keskellä on erikoisen tärkeää.Monastihan ihminen oikein hätääntyy arjessaan, jos ei ymmärrä ja hallitse asioita,- jotka uhkaavat hänen elämäänsä.

      • PakaNainen
        veli.vapaa kirjoitti:

        mukaan tulee rukoilla vain Isää, joten uskokaamme siihen.

        Isän tykö mennään vain Jeesuksen (siivilä) kautta. Ei ole olemassa suoraa väylää Taivaanvaltiaan luokse, Jeesus on Välittäjä.

        Mutta tokihan sitä voi ottaa myös suoran yhteyden, se näet johtuu siitä miten sinut on opetettu ja miten sinä olet ymmärtänyt henkivaltojen kytkökset.

      • PakaNainen kirjoitti:

        pystyisi kirjoittamaan mitään:))

        Helluntailaiset rukoilevat näin: " Jeesus, anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa."
        eikä näin: Jumala, Jeesus, Pyhä Henki anna tälle syntiselle ihmiselle anteeksi hänen pahat tekonsa.

        http://hyviauutisia.wordpress.com/2008/07/28/aarikarismaattisuuden-hedelmaa/

        Lue tuolta minkä nimeen Lakelandia ja Florida kastaa.

        miten missäkin kastetaan, jos se ei ole Raamatun opetuksen mukaista.
        * Ei sitä määrää lakelandiat eikä floridakaan, vaan on ainoastaan yksi kaste. Ja sen Raamattu opettaa, ja sitä ainoata on käytännössä noudatettava, muilla kasteilla ei ole mitään merkitystä seurakunnallisessa milelssä, uimassahan saa käydä ja sukellella jokainen mielensä mukaan, samoin kuin huuhdella vauvansa pään miten tahtoo, ja jopa pyytää pappi sen tekemään, mutta ei se henellisessä Jeesuksen seuraamisessa merkitse yhtään enempää, kuin että vauvan pää kastuu, ja ei kai se vahingoita niitä pikku pullukoita ?

      • PakaNainen kirjoitti:

        Ei se mitään vaikka oli katolista logiikkaa, mutta mielenkiintoinen on tämäkin

        Pyhän Hengen ensimmäinen, toinen , kolmas ja nyt neljäs aalto menossa aalto.

        "Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus"

        http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=29

        lomalla tässä sorvin ääressä. eli koneella.

        Jokohan moni helluntailainen on varannut kuukauden muonavaraston, josta oli puhetta mm. Ristinvoitossa ja helluntaikirkon sivulla.
        Azusa-kadun alkuseurakunta oli sen verran tervettä porukkaa, etteivät kaatuilleet, kuten myöhemmät aallot, mutta sairaansa sentään ihme-paransivat.

        todé kävi tuossa kyselemässä, vaan ei tuu katselemaan vastauksia.

      • veli.vapaa
        PakaNainen kirjoitti:

        Isän tykö mennään vain Jeesuksen (siivilä) kautta. Ei ole olemassa suoraa väylää Taivaanvaltiaan luokse, Jeesus on Välittäjä.

        Mutta tokihan sitä voi ottaa myös suoran yhteyden, se näet johtuu siitä miten sinut on opetettu ja miten sinä olet ymmärtänyt henkivaltojen kytkökset.

        opetti opetuslapsilleen, ketä tulee rukoilla sanoen:

        Luuk.11.

        1 Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, OPETA MEITÄ RUKOILEMAAN, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
        2 Niin HÄN SANOI heille: "Kun rukoilette, sanokaa: ISÄ, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)

        Uskon ja teen mitä Jeesus itse tuossa sanoi ja opetti.

        Se, että Isän luo mennään Jeesuksen kautta on totta, mutta nyt ei ollut kyse siitä, vaan ketä Jeesus kehoitti rukoilemaan. Pysytään siinä mistä keskustellaan.

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Demoni henki sanoi, Paavalin ja Jeesuksen minä tiedän, mutta kuka ja mikä sinä olet, kun joku harhainen esiintyi opettajana, aivan niinkuin sinä nyt. Jumalankieltäjä opettaa Raamattua, vaikkakin nurinkurisesti, aivan kuin grammarin levyä soitettaisiin väärinpäin pyörittäen. Sinulla krahisee Raamattu suussasi samanlaiselta. Ei mitään henkohtaista, mutta se vaan on niin, ja sinä et tietenkään sitä huomaa !
        * Niin monta kuin meitä uskovia on täällä palstalla, vakituisia tai jotka vain joskus pistäytyy, kaikki sen tietävät ja toteavat, sinun Raamattu tuntisi miten se toimii, yllä kerrotulla tavalla.

        vielä neljänkymmenen vuoden kuluttuakin.

      • Pe.ku kirjoitti:

        missään kohdassa sanota Pyhän Hengen olevan persoona.
        Ykseyshelluntailaiset ovatkin oivaltaneet tuon juuri oikein.

        Raamatussa Pyhä Henki on pelkkä yhteydenpitovälinen Jumalan ja ihmisen välillä.

        Nyt kun minä kirjoitan palstalle niin Pyhä Henki on tässä tapauksessa Soneran yhteys.

        Kyllä Raamattu ilmoittaa selvästi ja kirkkaasti että Pyhä Henki on Jumalan kolmas persoona. Pyhästä Hengestä käytetään Raamatussa persoonamuotoa, mikä ei suomen kielessä tule välttämättä esille.

      • veli.vapaa
        juhani1965 kirjoitti:

        Kyllä Raamattu ilmoittaa selvästi ja kirkkaasti että Pyhä Henki on Jumalan kolmas persoona. Pyhästä Hengestä käytetään Raamatussa persoonamuotoa, mikä ei suomen kielessä tule välttämättä esille.

        päätteli yksin, että myös Pyhä Henki on jumala ja persoona. Se on kirkkohistoriallinen teko??

    • helluntaiseurakunta perustettiin Jerusalemissa. Pietari ja muut apostolit hänen kanssaan ja hänen johdollaan alkoi siitä, kun 3000 sielua pelastui, sitten 120 uskovaa, sisaret mukaanlukien istuivat ns. yläsalissa, Pyhä Henki lankesi heidän päälleen, ja tuliset kielet asttuivat itsekunkin kaikkien päälle. Ja puhuivat kielillä ja ennustivat, mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Pian tämän jälkeen uskovat järjestäytyivät seurakunnanksi, siinä oli ensimmäinen helluntaiseurakunta, joka kulkee nimellä " alkuseurakunta. "

      * Kaikki h-srk. on perustettu samalla periaatteella, siksi hs. on kaikkein lähimpänä alkuseurakuntaa.
      * Kirkko nimitys on tullut jäljestäpäin, eikä ole raamatullinen ollenkaan. Ja eihän lutter ollut edes syntynyt vielä tuolloin, ei kukaan tiennyt mistään kirkoista yhtään mitään. Katolilaisuus sen keksi, ja jäjestäytyi valtavaksi organisaatioksi, uskonnolliseksi tapakirkirkolliseksi laitokseksi, ja se poiki mm. luterilaisen kirkon.

      • veli.vapaa

        yhdistysrekisteriin merkitty helluntaiseurakunta? Eihän Jeesus kehoittanut ketään perustamaan mitään uskonnollispoliittisia järjestöjä, koska ne ovat tästä maailmasta.

      • ole mainintaa mainitsemastasi helluntaiseurakunnasta ja luterilaisuudesta se helluntaiolaisuus sai alkunsa.

        Sinäkin luet niitä Raamatun tekstejä jotka Luther on valinnut ja kääntänyt.

      • veli.vapaa
        veli.vapaa kirjoitti:

        yhdistysrekisteriin merkitty helluntaiseurakunta? Eihän Jeesus kehoittanut ketään perustamaan mitään uskonnollispoliittisia järjestöjä, koska ne ovat tästä maailmasta.

        kerrotko Mohikaani, miksi itse kuulut ei raamatulliseen HelluntaiKIRKKOON?

      • veli.vapaa
        Pe.ku kirjoitti:

        ole mainintaa mainitsemastasi helluntaiseurakunnasta ja luterilaisuudesta se helluntaiolaisuus sai alkunsa.

        Sinäkin luet niitä Raamatun tekstejä jotka Luther on valinnut ja kääntänyt.

        on oikeassa, sillä Luther ja monet muut kirkkoisät ovat muokanneet sen Raamatun, mitä me luemme. Siinä ei ole mainintaa, että Helluntaikirkko olisi perustettu ja rekisteröity v. 33 jKr.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe