Onko gospel musiikki pahennukseksi?

Tossahan tuo jo tulikin, otsikossa. Onko väärin kuunnella bas`n helenia, Juha Tapiota, Exitiä ja muita HYVIÄ hengelisiä biisejä? Mulle kato kun sanottiin, että hyi, mitä musiikkia oikein kuuntelet. Kuka ja mikä määrittää sen, mikä on pahennukseksi ja mikä rakennukseksi nuorelle uskovalle musiikissa? Millä perusteella voidaan heti teilata ns. vapaitten suuntien tekemää musiikkia, mikä on säveleltään ja sanoitukseltaan HYVÄÄ. Kertokaapa te VIISAAT. Jään odottelemaan.
5130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Väärä henki. Ja mitä se sellainen mukahengellinen musiikki on, jossa vatkataan lantiota? Rivoa sanon mie.

Äänestä

Kuuntele vappaasti, kuuntelee ne muutkin lestat! Ei vaineskaan, tuo oli huono perustelu.
Mutta kaikki minkä koet, että on Sinun omasta mielestä hyvää musiikkia, eikä loitonna Sinua uskosta, voit hyvällä omallatunnolla kuunnella.

Äänestä

Mikä johtaa nuoria sanan piiriin tohokkaasti riippuu siitäkin mistä suunnasta asiaa katsoo.
Monelle "maailman" nuorelle gospel voi olla ensimmäinen askel kohti uskon asioiden miettimistä.
Olen omassa nuoruudessani käynyt kavereiden kanssa nimenomaan nuorille suunnattuissa muusikillisissa hartaustilaisuuksissa kirkossa, sanat ovat jääneet silloin mieleen soimaan ja osaltaan pitäneet uskon asioita esillä. Usko ei ole kerralla lasketuva möhkäle vaan matka.

Äänestä

Olen koko pienen ikäni tykännyt musiikista sellaisesta kauniista nätistä ja muista sellaisita en koskaan ,
ole pitänyt rokista ,hevistä ,bluess, ja mitäniitä onkaan , olen oppinut sen , että kaikki se musiikki minkä itse voi soittaa Jumalalle kunniaksi , sen voi tehdä vapaasti , sillä taas tulee esille se vanha asia vain se on syntiä
jonka Jumala on synniksi määritellyt 10 kaskyä .Ja ne jotka niistä on junnettu , ei mikään muu , sillä muut kaikki on ihmistyötä .

Äänestä

Miksi mikään muukaan musiikki olisi pahennukseksi? On typerää, että joku luulee voivansa sanoa mikä on "jumalan mieleistä musiikkia" ja sitten sen perusteella paasata mitä musiikkia "uskovaiset kuuntelevat" tai "eivät kuuntele" - eihän jumalan musiikkimakua voi mitenkään tietää! Kevyttä musiikkia vieroksutaan, koska se "on uskolle heikennykseksi", mutta edelleen kuinka joku voi tietää, mistä sitä hengen ravintoa joku toinen kokee saavansa? Rockmusiikki on aivan varmasti saanut massoittain enemmän ihmisiä ajattelemaan jumalaa, oikeaa ja väärää, moraalisia ja hengellisiä asioita yleensäkin, kuin vanhoillislestadiolaisuus koko olemassaolonsa aikana.

Monesti sanoitukset kannattaa todella lukea varsinkin rock/heavykappaleissa, sillä niissä on aina toisinaan mietitty jotain. Popmusiikissa harvemmin. Jos ei aina jaksa tutustua sanoituksiin, niin ainakin musiikista voi nauttia.

http://www.youtube.com/watch?v=FwlUP1VTmVo
http://www.youtube.com/watch?v=1QapENbGedo
http://www.youtube.com/watch?v=ac_52KmfwbI
http://www.youtube.com/watch?v=z-3DWfKxxV8
http://www.youtube.com/watch?v=j0qDNXpERaI&fmt=18
http://www.youtube.com/watch?v=j84CjpX2bX8&fmt=18

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nuori uskova kysyy?? kirjoitti:

Tossahan tuo jo tulikin, otsikossa. Onko väärin kuunnella bas`n helenia, Juha Tapiota, Exitiä ja muita HYVIÄ hengelisiä biisejä? Mulle kato kun sanottiin, että hyi, mitä musiikkia oikein kuuntelet. Kuka ja mikä määrittää sen, mikä on pahennukseksi ja mikä rakennukseksi nuorelle uskovalle musiikissa? Millä perusteella voidaan heti teilata ns. vapaitten suuntien tekemää musiikkia, mikä on säveleltään ja sanoitukseltaan HYVÄÄ. Kertokaapa te VIISAAT. Jään odottelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu