Herätkää

Herätkää ihmiset jotka valheen ikeessä elätte! On vain yksi oikea Jumala joka voi teidät kuoleman jälkeen suojelukseensa ottaa! Suuri ja kaikkitietävä Anubis on ainoa tie pelastua kuoleman jälkeen. Hautojen varjelija on valmis armahtamaan teidät ja ottamaan Hänen seurakuntaansa. Ilman häntä me olemme kadotetut! Jeesus ei ollut Kristinuskon jumalan lähettiläs vaan Anubis itse. Jeesus kuvataan usein paimensauva kädessään, kuten Anubis sauvansa kanssa jolla hän kaitsee kuolleiden sieluja. Jeesusta sanotaan hyväksi paimeneksi ja Anubis on sielujen paimen heidän matkallaan tuonpuoleiseen elämään. Kuunnelkaa sydäntänne niin Suuri Anubis ohjaa teidät eksyneet takaisin laumaansa!

Jos kuulet kutsun niin liity seurakuntaan. Jos kaipaat neuvoja tai opastusta ota minuun yhteyttä [email protected]
31297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Anubis oli egyptiläinen manalan jumala, joka kuvattiin koirapäiseksi ihmiseksi. Hän edusti ltahämärää ja hänen luultiin oleskelevan suurilla hautausmailla ja auttavan Osirista. Hänen palveluksensa pääpaikka oli Kynopolis. Kreikkalaiset samaistivat Anubiksen ja Hermeen. - Jos suomen kielessä sana jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella: Jumala, niin silloin tarkoitetaan kristinuskon Jumalaa.

Äänestä
  • En tarkoita kristinuskon jumalaa ja tiedän vallan hyvin kuka Anubis on kiitos kuitenkin. Ja tuohon samaistamiseen. Voisin minäkin samaistaa Jehovan ja Allahin ilman mitään perusteluita ja todisteita. Isolla alkukirjaimella kuvataan kunnioitusta ja sitä että kyseessä on oikea jumala. Kristinuskon jumalan kirjoitan itse pienellä koska en häntä millään tavalla kunnioita.

    Äänestä

  • Sanantuoja kirjoitti:

    En tarkoita kristinuskon jumalaa ja tiedän vallan hyvin kuka Anubis on kiitos kuitenkin. Ja tuohon samaistamiseen. Voisin minäkin samaistaa Jehovan ja Allahin ilman mitään perusteluita ja todisteita. Isolla alkukirjaimella kuvataan kunnioitusta ja sitä että kyseessä on oikea jumala. Kristinuskon jumalan kirjoitan itse pienellä koska en häntä millään tavalla kunnioita.

    Anubis juttuja myydään Heurekassa, Tikkurilassa, jos et heittäydy sen eteen polvillesi, niin ota halko, vuole ukko ja ...huuhhuuh...! heittäydy sen eteen jos olet niin Tyhmä!

    Äänestä

Tämä New Age Antikristuksen valheprofeetta riehuu nyt jokaisella vähänkin uskontoon liittyvällä palstalla.
Älkää missään ihmeessä uskoko tällaisia höpöttäjiä.
Tämä kileltää Jeesuksen Kristuksen ainoana syntien sovittajana ja tienä Jumlalan luo.

Äänestä
  • kileltää? Ei varmaan myöskään ketään kiinnosta tie tämän Jumlalan luo josta puhut. Anubus? Pilkkaasi ei myöskään voida anteeksi antaa. Hanni hyvä kuten jo totesin: Ole vaiti asioista joita et kykene ymmärtämään.

    Äänestä

  • Sanantuoja kirjoitti:

    kileltää? Ei varmaan myöskään ketään kiinnosta tie tämän Jumlalan luo josta puhut. Anubus? Pilkkaasi ei myöskään voida anteeksi antaa. Hanni hyvä kuten jo totesin: Ole vaiti asioista joita et kykene ymmärtämään.

    Jeesus on tie, totuus ja elämä, ei ole muuta tietä!

    Äänestä

  • Tuli vielä mieleeni että et voi puhua Anubiksesta New Age Antikristuksena. Sinun jeesuksesi tuli uutena pellemuoti jumalana ja syrjäytti vanhat jumalat. Nyt me vanhojen jumalien kuten Anubiksen palvelijat olemme tulleet takaisin etkä sinä voi new age hihhuli jumalasi kanssa asialle mitään. Jos mahtava Anubis vain edes vaivautuisi vilkaisemaan surkeaan kristinuskon "jumalaan" päin se kuolisi siinä paikassa häpeästä. Siis tietenkin sillä oletuksella että olisi todellinen olento.

    Äänestä

  • Mitä tarkoittaa "kileltää"?

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Jeesus on tie, totuus ja elämä, ei ole muuta tietä!

    Jeesus on tie, totuus ja elämä.
    Tie joka pettää allasi ja johtaa sinut elämään orjuudessa, katkeruudessa ja valheessa.
    Totuus. Jokainen valhe on totuus ilman epäilijöitä.
    Elämä osana rahanhimoista valtakoneistoa, joka peittää oikeat päämääränsä rikollisen palvontaan perustetulla uskolla.

    Jeesushan tuomittiin jumalanpilkasta.

    Äänestä

Se Anubisjuttu juoksee pakoon, jos oikea ihmisten Jumala kääntäisi katsettansa kohti sitä. Se menisi äkkiä takaisin sinne mistä se ulos tulikin, ja tämä on totta!

Äänestä
  • Saarnaa sinä totuuttasi jossain muualla. Minä sanon sinulle että se sinun jumalasi on vain trendipellejen muoti ilmiö!

    Äänestä

Moni juoppo on saanut kyllä Antabuksesta jonkinlaista apua itselleen, tosin usein vain tilapäisen avun.
Paremman avun ja nimenomaan lopullisen, tuo se rauha ja rakkaus, jota Luojamme, taivaallinen Isä alati tarjoaa ihmisille, luoduilleen. Mutta tottahan toki sekin vaatii jonkin sortin suoritetta itse kultakin. Koitappa sinäkin tulla järkiisi ja lopeta tuo aineilla läträily. Rukoile sitten anteeksi antoa itsellesi suoraan taivaalliselta isältä. Niin kyllä se siitä lähtee taas elämä hymyilemään.

Äänestä
  • Läträily? Antabus? Kannattaisiko sinun sitä viinan ja muiden aineiden käyttöä jättää vähän vähemmälle. En tiedä sinun ja juoppo kaveriesi Antabus hommista, mutta rukoilen että Suuri Anubis tuntee armoa myös teidän sieluillenne. Ja kristittyjen valehtelevalle ja petolliselle jumalalle en suo ajatustakaan. Kaikki jotka sen käärmeen edessä kumartavat mätänevät sisältäpäin. Ahneus ja suvaitsemattomuus heidät täyttää. Kuten jo sinunkin levottomista jutuistasi huomaa.

    Äänestä

  • Miksi sinä noin himokkaasti hyökkäät tämän miehen (tai naisen) uskoa vastaan? Minusta on vain mukava nähdä että Suomesta löytyy uskonnollista (kulttuuri) rikkautta. Sinä et tietenkään massauskon edustajana voi käsittää sitä millaista on tuntea jumala joka omistautuu uskovilleen. Sille pienelle joukolle jotka hänet vielä muistavat. Ei sillä että hänkään välttämättä oikeassa olisi. Ateistina ei onneksi tarvi välittää. Ärsyttää vain tuollainen hyökkäys toisten uskoa kohtaan ja juopoksi haukkuminen. Varsinkin kun et voi osoittaa sen verran kunnioitusta että kirjoittaisit hänen jumalansa nimen oikein. Huomaa Anubis =/= Antabus.

    Äänestä

  • Foulheart kirjoitti:

    Miksi sinä noin himokkaasti hyökkäät tämän miehen (tai naisen) uskoa vastaan? Minusta on vain mukava nähdä että Suomesta löytyy uskonnollista (kulttuuri) rikkautta. Sinä et tietenkään massauskon edustajana voi käsittää sitä millaista on tuntea jumala joka omistautuu uskovilleen. Sille pienelle joukolle jotka hänet vielä muistavat. Ei sillä että hänkään välttämättä oikeassa olisi. Ateistina ei onneksi tarvi välittää. Ärsyttää vain tuollainen hyökkäys toisten uskoa kohtaan ja juopoksi haukkuminen. Varsinkin kun et voi osoittaa sen verran kunnioitusta että kirjoittaisit hänen jumalansa nimen oikein. Huomaa Anubis =/= Antabus.

    Etpä sinäkään ole ainua ateisti maailmassa jolle mielipiteenilmaisuvapauden ja uskonnovapauden mieltäminen ei sovellu ollenkaan tähän nykyaikaan ja omaan tajuntaan. Ja siksi patologisella tavalla
    hyökkäät aina sellaista ihmistä vastaan joka on joko eri mieltä kanssasi ja/tai edustaa erilaista ajattelutapaa kuin sinä ja/tai. täysin erilaista vakaumusta kuin sinä. Huomaa! Huumorintajun puuttuminen kertoo ihmisestä todella paljon. Ateisti=apeutta=alammuudentunnetta=ala-arvoisuutta
    = ajan haaskausta!

    Äänestä

  • Sanantuoja kirjoitti:

    Läträily? Antabus? Kannattaisiko sinun sitä viinan ja muiden aineiden käyttöä jättää vähän vähemmälle. En tiedä sinun ja juoppo kaveriesi Antabus hommista, mutta rukoilen että Suuri Anubis tuntee armoa myös teidän sieluillenne. Ja kristittyjen valehtelevalle ja petolliselle jumalalle en suo ajatustakaan. Kaikki jotka sen käärmeen edessä kumartavat mätänevät sisältäpäin. Ahneus ja suvaitsemattomuus heidät täyttää. Kuten jo sinunkin levottomista jutuistasi huomaa.

    Sitähän yritin kertoa sinulle, että voithan kyllä ottaa antabusta, mutta tee se vain asiaa tuntevan lääkärin valvonnassa. Sitten Antabus antaa sinulle levon ja turvallisen mielen viinan suhteen. ;)

    Asiastakin muutama sana.
    Teillä lapsellisilla ateisteilla kun ei muuta jumalaa kuin kuollut Stalin/Lenin yhdistelmä, niin en ala sitä parjaamaan. Enkä erityisesti alkaisi sitä tekemään samalla vähäälyisen vihan lietsojan tavalla, kun sinulla on tapana tehdä muiden aatteiden ja uskontojen edustajille ja kannattajille. Tosin, eipä nuin yksinkertaiselta kannata edes odottaa ihmismäistä käyttäytymistä.

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Voitko ystävällisesti lopettaa kommentoinnin jos et kertakaikkiaan osaa lukea tai ymmärrä lukemaasi. Sinun viinan huuruiset fantasiasi Antabuksesta ja muista aineista eivät kiinnosta minua lainkaan.

    Ateisti on henkilö jolla ei ole uskontoa. En tietääkseni ole rinnastettavissa kyseiseen kategoriaan. Sinä et ole mikään puhumaan ihmismäisestä käytöksestä ja annat todella epäilyttävän kuvan kristitystä ihmisestä. Toivon että joskus kun olet tästä maailmasta poistunut niin joku antaa sielullesi rauhan ja rukoilee Anubista vartiomaan sinunkin lepoasi.

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Etpä sinäkään ole ainua ateisti maailmassa jolle mielipiteenilmaisuvapauden ja uskonnovapauden mieltäminen ei sovellu ollenkaan tähän nykyaikaan ja omaan tajuntaan. Ja siksi patologisella tavalla
    hyökkäät aina sellaista ihmistä vastaan joka on joko eri mieltä kanssasi ja/tai edustaa erilaista ajattelutapaa kuin sinä ja/tai. täysin erilaista vakaumusta kuin sinä. Huomaa! Huumorintajun puuttuminen kertoo ihmisestä todella paljon. Ateisti=apeutta=alammuudentunnetta=ala-arvoisuutta
    = ajan haaskausta!

    Sinun huumorintajusi on ainakin erittäin kieroutunut. On tainnut tulla viiniä maisteltua muuallakin kuin kirkossa ;).

    Susta kyllä lähtee aina parhaat vitsit ku pyörit joka palstalla haastamassa riitaa ja puhumassa ihan pehmeitä ilman mielipiteitä tai perusteluita. Jatka samaan malliin ja takaa naurut tulevaisuudessakin.

    Äänestä

  • Naurutettu kirjoitti:

    Kumma tapa sinulla mainostaa kirkkoja. Taijat olla kaappiluterilainen miekankantaja. Ja outoa kun saat oman naurusi kuulostamaan itkulta. Taijat olla vielä kaappiheterovihaajakin. Sellainen pikku nasukainen joka niffaa kärsällään aineloita ja röhkilöi ulos jota vaan kuolan mukana ylös nousee.

    Mutta, kyllä ilosanoma on sinuakin varten. :) Vaikka tsäänsisi näyttääkin kovin kehnoilta. ;)

    Äänestä

  • Sanantuoja kirjoitti:

    Voitko ystävällisesti lopettaa kommentoinnin jos et kertakaikkiaan osaa lukea tai ymmärrä lukemaasi. Sinun viinan huuruiset fantasiasi Antabuksesta ja muista aineista eivät kiinnosta minua lainkaan.

    Ateisti on henkilö jolla ei ole uskontoa. En tietääkseni ole rinnastettavissa kyseiseen kategoriaan. Sinä et ole mikään puhumaan ihmismäisestä käytöksestä ja annat todella epäilyttävän kuvan kristitystä ihmisestä. Toivon että joskus kun olet tästä maailmasta poistunut niin joku antaa sielullesi rauhan ja rukoilee Anubista vartiomaan sinunkin lepoasi.

    Luulin tuota anuksesi oppia ensin aunukselta tuodulta opilta. Sori. Luin väärin.
    Mutta kyllä antabus tosiaankin auttaa toisia teikäläisistä. Tosin sitä saa vain lääkärin määräyksellä! Hyvää vointia sinulle luki-ja siivutus- häiriöinen juomari siitä huolimatta. Äläkä dösössä enää hikkaa sillä sitä ei kaikki diggaa. Äläkä tule enää sontimaan kristityiden palstalle. Kiitos.

    Nuole sinä omaa anustasi kristittyjen palstalla! Tämä on yleistä uskonnosta! HUOM!!! Uskonnosta ei kristinuskosta.

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Kumma tapa sinulla mainostaa kirkkoja. Taijat olla kaappiluterilainen miekankantaja. Ja outoa kun saat oman naurusi kuulostamaan itkulta. Taijat olla vielä kaappiheterovihaajakin. Sellainen pikku nasukainen joka niffaa kärsällään aineloita ja röhkilöi ulos jota vaan kuolan mukana ylös nousee.

    Mutta, kyllä ilosanoma on sinuakin varten. :) Vaikka tsäänsisi näyttääkin kovin kehnoilta. ;)

    muistappa ne Jeesuksen käskyt vuorisaarnassa. Se ensimmäinen.
    http://www.teosofia.net/pe/vuorisaarna.html

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    muistappa ne Jeesuksen käskyt vuorisaarnassa. Se ensimmäinen.
    http://www.teosofia.net/pe/vuorisaarna.html

    Siehä nuo Jeeesuksen käskyt jo ehit kumoomaan tuol raamatun palstal olevas yhes ketjuss.

    Äänestä

  • ittäinen maamo. kirjoitti:

    Siehä nuo Jeeesuksen käskyt jo ehit kumoomaan tuol raamatun palstal olevas yhes ketjuss.

    niin nämä vuorisaarnanko käskyt?

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Sitähän yritin kertoa sinulle, että voithan kyllä ottaa antabusta, mutta tee se vain asiaa tuntevan lääkärin valvonnassa. Sitten Antabus antaa sinulle levon ja turvallisen mielen viinan suhteen. ;)

    Asiastakin muutama sana.
    Teillä lapsellisilla ateisteilla kun ei muuta jumalaa kuin kuollut Stalin/Lenin yhdistelmä, niin en ala sitä parjaamaan. Enkä erityisesti alkaisi sitä tekemään samalla vähäälyisen vihan lietsojan tavalla, kun sinulla on tapana tehdä muiden aatteiden ja uskontojen edustajille ja kannattajille. Tosin, eipä nuin yksinkertaiselta kannata edes odottaa ihmismäistä käyttäytymistä.

    Threemoles, tarkoittaa se kolmea syylää, vai kolmea maamyyrää.

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Luulin tuota anuksesi oppia ensin aunukselta tuodulta opilta. Sori. Luin väärin.
    Mutta kyllä antabus tosiaankin auttaa toisia teikäläisistä. Tosin sitä saa vain lääkärin määräyksellä! Hyvää vointia sinulle luki-ja siivutus- häiriöinen juomari siitä huolimatta. Äläkä dösössä enää hikkaa sillä sitä ei kaikki diggaa. Äläkä tule enää sontimaan kristityiden palstalle. Kiitos.

    Ei tämä mikään kritittyjen palsta ole. Yleistä uskonnosta lukee tuolla yläreunassa.

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Etpä sinäkään ole ainua ateisti maailmassa jolle mielipiteenilmaisuvapauden ja uskonnovapauden mieltäminen ei sovellu ollenkaan tähän nykyaikaan ja omaan tajuntaan. Ja siksi patologisella tavalla
    hyökkäät aina sellaista ihmistä vastaan joka on joko eri mieltä kanssasi ja/tai edustaa erilaista ajattelutapaa kuin sinä ja/tai. täysin erilaista vakaumusta kuin sinä. Huomaa! Huumorintajun puuttuminen kertoo ihmisestä todella paljon. Ateisti=apeutta=alammuudentunnetta=ala-arvoisuutta
    = ajan haaskausta!

    Kristitty = kiristetty kiittämättömyyttä kateutta kiihkoilua = Kuolema.

    Äänestä

anubis on söpö...söpösöpösööpöö, vuh vuh!

Äänestä
  • Onneksi vähän järkevämpi kommenti kuin tuon Threemoles höpöttäjän jutut. Olet kyllä oikeassa että Anubis kuvataan usein Shakaalinpäisenä ihmisenä.

    Äänestä

  • jotku toiset sitäki nylkyttää ja jotkut toiset nuoloo . kumpoo ite teet ?

    Äänestä

  • Lassie. kirjoitti:

    jotku toiset sitäki nylkyttää ja jotkut toiset nuoloo . kumpoo ite teet ?

    Erikoinen huumorisi lienee mielestäsi viisas veto tähän asiaan liittyen, mutta et saanut ikävä kyllä viestiäsi perille...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sanantuoja kirjoitti:

Herätkää ihmiset jotka valheen ikeessä elätte! On vain yksi oikea Jumala joka voi teidät kuoleman jälkeen suojelukseensa ottaa! Suuri ja kaikkitietävä Anubis on ainoa tie pelastua kuoleman jälkeen. Hautojen varjelija on valmis armahtamaan teidät ja ottamaan Hänen seurakuntaansa. Ilman häntä me olemme kadotetut! Jeesus ei ollut Kristinuskon jumalan lähettiläs vaan Anubis itse. Jeesus kuvataan usein paimensauva kädessään, kuten Anubis sauvansa kanssa jolla hän kaitsee kuolleiden sieluja. Jeesusta sanotaan hyväksi paimeneksi ja Anubis on sielujen paimen heidän matkallaan tuonpuoleiseen elämään. Kuunnelkaa sydäntänne niin Suuri Anubis ohjaa teidät eksyneet takaisin laumaansa!

Jos kuulet kutsun niin liity seurakuntaan. Jos kaipaat neuvoja tai opastusta ota minuun yhteyttä [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu